Velka ja talouskasvu

Valtavirtaisessa taloustieteessä rahan oletetaan olevan tuotannon ja vaihdannan kannalta neutraalia. Pitkällä aikavälillä rahan lisääntyminen taloudessa johtaa ainoastaan hintojen nousuun eli inflaatioon. Rahan oletetaan siis olevan talouden näkökulmasta eksogeeninen eli ulkosyntyinen muuttuja, jonka määrän säätely on nykymuotoisessa talousjärjestelmässä annettu keskuspankin tehtäväksi.

Oletus rahan neutraalisuudesta on asetettu kyseenalaiseksi jo 1800-luvulta lähtien, jolloin muun muassa Thomas Tooke esitti haasteen klassisen taloustieteen käsitykselle rahasta. Myöhemmin teoriaa rahan endogeenisuudesta ovat kehittäneet muun muassa John Maynard Keynesin työn jatkajat, jotka ovat pystyneet osoittamaan teoriansa pätevän myös empiirisesti.

Rahan endogeenisuuden ymmärtäminen ei ole vaikeaa myöskään analyyttisesti, kun tarkastellaan lähemmin rahan olemusta. Kuten moderni rahateoria on osoittanut, vaatii rahan syntyminen aina velkasuhteen muodostumista. Koska tuotanto perustuu aina vaihdantaan ja vaihdanta edelleen velkasuhteiden solmimiseen taloudellisten toimijoiden välillä, on raha taloudessa välttämättä sisäsyntyistä.

Nykymuotoisessa talousjärjestelmässä liikepankit rahallistavat taloudelliset velkasuhteet. Velkasuhteet tehdään yhteismitallisiksi määrittelemällä ne julkisen vallan asettamassa rahayksikössä. Keskuspankki huolehtii siitä, että eri liikepankkien rahallistamat velkasuhteet todella vastaavat toisiaan ja toimii selvittäjänä liikepankkien välisissä transaktioissa.

Rahan määrän taloudessa määrää taloudellisen toiminnan aktiivisuus sekä liikepankkien halu ja kyky rahallistaa velkasuhteita, johon taloudelliset toimijat ovat itseensä valmiita asettamaan. Jos rahan kysyntä ja tarjonta supistuvat, myös talouden kasvu hidastuu. Pienempi velkamäärä tarkoittaa pienempää vuoden aikana tapahtuneiden transaktioiden määrää ja siten pienempää talouden kokoa.

Talouskasvu on siis riippuvaista talouden velkamäärän kasvusta. Velan määrän kehitys onkin oivallinen talouskasvun mittari. Mitä nopeampaa on velan määrän kasvu, sitä nopeampaa yleensä on myös talouskasvu. Taantumassa tai lamassa velan määrän kasvu vastaavasti hidastuu oleellisesti. Velkatilastojen tarkastelun pitäisi siis antaa hyvä kuva talouden kasvuedellytyksistä.

Seuraavat kuviot perustuvat Yhdysvaltain keskuspankin (FED) tuottamiin Flow of Funds -tilastoihin (FOF), jotka päivitetään neljä kertaa vuodessa. Viimeisin tieto on kolmannelta vuosineljännekseltä ja se julkaistiin 9.12.. Koska Yhdysvaltain neljännesvuositilinpito julkaistaan aikaisemmin, ei FOFia ole mahdollista hyödyntää tämän tiedon ennakoinnissa. Tietosisältönsä puolesta FOF olisi tähän tehtävään oivallinen apuväline.

Kuviossa 1 on esitetty velan lisääntyminen Yhdysvaltojen taloudessa vuosineljänneksittäin vuodesta 1986 vuoteen 2010. Arvot ovat kausitasoitettuja ja nimellisiä. Kuviosta havaitaan, että velan määrän kasvu on kiihtynyt tasaisesti 1990-luvun alusta vuoteen 2007 asti, jonka jälkeen kasvu kääntyi negatiiviseksi finanssikriisin seurauksena. Parhaimmillaan velan määrän vuotuinen kasvu liikkui 15 prosentin tasolla ylittäen selvästi inflaatioasteen sekä bruttokansantuotteen kasvuvauhdin.

Kuvio 1. Velan määrän kasvu Yhdysvalloissa 1986-2010.


Finanssikriisin seurauksena kokonaisvelkamäärä kääntyi laskuun ennen kaikkea yksityisen sektorin velanluontikyvyn heikennyttyä oleellisesti. Tätä pudotusta tasoitti kuitenkin julkisen sektorin velkaantumisen nopeutuminen, joka käänsi velan määrän kasvuun jo vuoden 2010 alussa. Ilman julkisen sektorin panosta Yhdysvaltojen velkaantuminen olisi kuitenkin edelleen negatiivista, sillä yksityisellä sektorilla velkojen takaisinmaksua tapahtuu yhä enemmän kuin uusien velkasuhteiden muodostumista.

Yleisesti käytössä oleva velkaantumista kuvaava mittari on velan suhde bruttokansantuotteeseen. Teoriassa tämä luku kuvaa sitä, kuinka monen vuoden nimellistä arvonlisäystä vastaava rahasumma tarvittaisiin olemassa olevien velkojen maksuun. Käytännössä tämä ei tarkoita mitään, sillä velkojen kuolettaminen tarkoittaisi samalla taloudellisen toiminnan loppumista.

Velka/BKT on kuitenkin hyvä indikaattori kuvaamaan sitä, mikä on velanluonnin vaikutus reaaliseen tuotantoon, mitä kansantuote pyrkii parhaansa mukaan kuvaamaan. Jos velan määrä taloudessa kasvaa selvästi BKT:ta nopeammin, on todennäköistä, että suurin osa luodusta velasta ei hyödytä millään tavalla tuotannollista toimintaa. Tällä tavalla luotu velka on inflatorista, koska sillä ei ole taloudessa vastineena reaalista arvonmuodostusta.

Kuviossa 2. on tarkasteltu Yhdysvaltojen kokonaisvelkaa suhteessa vuotuiseen bruttokansantuotteeseen. Kuviosta havaitaan, että myös tämä suhdeluku on kasvanut todella nopeasti vuoden 1986 jälkeen. Finanssikriisin aikana tapahtunutta viimeistä hyppäystä ei enää selitä kokonaan velan kasvu, vaan bruttokansantuotteen nopea supistuminen. Kun BKT kääntyi uudestaan kasvuun vuoden 2009 lopulla, on velan suhde BKT:hen pienentynyt tasaisesti. Näyttää siis siltä, että aikaisempaa suurempi osa velasta palvelee tällä hetkellä reaalitaloudellista toimintaa.

Kuvio 2. Velka/BKT Yhdysvalloissa vuosina 1986-2010.

Tätä oletusta voidaan arvioida tarkemmin esittämällä edellisen kuvion tiedot sektoreittain. Kuten kuviosta 3. havaitaan, on Yhdysvaltojen velka/BKT-suhteen kasvun taustalla ollut ennen kaikkea rahoitussektori, jonka velan määrä on kasvanut koko 1990-luvun ajan huomattavasti bruttokansantuotetta nopeammin. Rahoitussektorin velalla ei ole selvästikään maksettu palkkoja tai rahoitettu investointeja kiinteän pääomaan. Sen sijaan velkarahaa on käytetty jälkimarkkinoilla arvopapereiden ostoon, mikä on puolestaan inflatoinut rahoitusmarkkinoita.

Kuvio 3. Velka/BKT sektoreittain Yhdysvalloissa vuosina 1986-2010.

2000-luvulla myös kotitalouksien velan määrä on kasvanut selvästi BKT:ta nopeammin. Tämän tarinan taustalla on luonnollisesti Yhdysvaltojen asuntokupla, joka on jälleen erinomainen esimerkki velkarahan inflatorisesta vaikutuksesta silloin, kun velalla rahoitetaan muita kuin tuotannollisia transaktioita. Myös yritysten velan määrä on kasvanut tarkasteluajanjaksolla BKT:ta nopeammin, mikä osoittaa, että osa velasta on siirtynyt tuotannon ja vaihdannan ulkopuolelle. Taloudellisen kierron ulkopuolella olevia velkaeriä ovat muun muassa omistajien varallisuus sekä eläkesäästöt, joiden kasvu tarkoittaa automaattisesti velka/BKT-suhteen kasvua.

Finanssikriisin myötä julkisen velan määrä on kasvanut huomattavasti BKT:tä nopeammin tasoittaen muiden velkaerien pienentymistä. Huomionarvoista on, että julkisella velalla ei ole tuettu pelkästään reaalitaloudellista toimintaa. Tästä kertoo julkisen velan BKT-osuuden erittäin nopea kasvu. Julkinen velkaraha on siis kulkeutunut tuotannollisen toiminnan ulkopuolelle, kuten esimerkiksi rahoitusmarkkinoille valtion rahoittamien bail out -ohjelmien kautta.  Merkittävin osa velasta on kuitenkin mennyt työttömyyskorvauksien ja muiden sosiaalimenojen maksuun, joista vain osa on ohjautunut kulutuksen kautta reaalitalouteen velkaisten kotitalouksien maksaessa osalla tuista pois erääntyviä velkojaan.

Edellisestä tarkastelusta havaitaan, että velan määrällä on talouden dynamiikkaan huomattavasti vähäisempi merkitys, kuin sillä. mihin velkarahaa lopulta käytetään. Velkarakenteiden tarkastelu osoittaa lisäksi, että julkisen sektorin velkaantumisen pelko on kokonaistaloudellisesta näkökulmasta järjetöntä. Julkisella velalla voidaan nimittäin rahoittaa tuotannollista toimintaa siinä missä yksityiselläkin velalla. Yleensä julkinen velka ohjautuu vieläpä huomattavasti laajemmin tuotannolliseen toimintaan, kuin esimerkiksi rahoitussektorilla luotu velka. Näin ollen velkarakit haukkuvat jälleen kerran väärää puuta.

Jussi Ahokas

About these ads

3 responses to “Velka ja talouskasvu

  1. auvo rouvinen joulukuu 30, 2010 6:41 pm

    Asia jota en tajua, asuntovelkojen määrän kasvun pitäisi USA oloissa lisätä investointeja rakentamiseen, siellähän ei ole tonttipulaa kuten Suomessa. Elikkä asuntovelkojen kasvun pitäisi olla investointi tai ainakin kiihdyttää niitä välillisesti. Tapahtuikohan kysynnän lisäys niin nopeasti ettei tuotanto kerennyt reagoida?

    Keynes lähti ajatuksesta että valtion tuhlaaminen työllistämällä on tehokkaampaa kuin yksityinen kulutus koska säästämisaste on siinä nolla. Toisaalta, mikäli työttömyyskorvaus on reilu, sen pitäisi alentaa kuluttajien säästämistä lisääntyneen turvallisuuden ansiosta ja siten luoda suurempi kysynnän lisäys mitä pelkkä korvausten kustannus on. Tietysti tämä pätee vain tilanteessa jossa kuluttajien velkaantuminen on pientä. Tuskinpa kukaan miljoonavelkoja sossulla maksattaa.

    Äkkipäätä ajatellen tehokkainta elvytystä olisikin korottaa työttömyyskorvauksia. Tämän pitäisi luoda kysyntää. Kysyntä luo tarjontaa ja sen luomisen pitäisi käynnistää yksityiset investoinnit. En kyllä tätä teoriaa kehittele niinkään rahapoliittisen absoluuttisen totuuden näkökulmasta kuin vas poliitikon.

    Sen seikan myöntäminen että raha on vain paperia ja velka rahaa, avaa melkoisen suuria mahdollisuuksia korjata yhteiskunnan tilannetta.

    erittäin mielenkiintoinen tuo tilanne jossa USA valtio sosialisoi velkoja pyrkien pitämään velan määrän samana. Sitähän tuo yksityisen velan aleneminen ja julkisen velan kasvu tarkoittaa. Asia ei ole tullut esiin aikaisemmin. Näyttää siltä ettei velan määrä voi vähetä tai talous tuhoutuu. Mikä kyllä loisikin varsin mielenkiintoisen tilanteen, siis kaikkien velkojen maksu. Jos rahaa on vaikka vain viisi kertaa enemmän kuin reaaliomaisuutta globaalissa mittakaavassa, velkojen maksu aiheuttaisi melkoisen kirpputori ilmiön. Siis jos maksaminen hoidettaisiin reaalisella omaisuudella. Alan ymmärtää miksi hallitus ei innostunut ajatuksestani maksaa Irlannin velat torkkupeitoilla.

  2. jukka heikkinen elokuu 1, 2011 4:48 pm

    Kirjoitus on paljolti sen mukainen kuin itsekin ajattelen koskien sitä, miten velkaraha suurimmaksi osaksi ohjautuu järjestelmässä järjestelmälle hyödyttömiin operaatioihin. Velka ei kuitenkaan ole edes välttämättömyys talouden toiminnalle. Vaikka kaikki velat maksetaan takaisin, jää jäljelle säästöjä; oikeuksia toistemme palveluksiin. Raha ei häviä kokonaan velkojen hävitessä. Olen simuloinneissani testannut kasvavia järjestelmiä, joissa talouden toimijat vaihtavat palveluksia toisilleen, ilman, että yksikään toimija lainaa järjestelmältä tai muilta oikeuksia palveluihin. Velka on reaktanssia, joka vain jähmettää työn ja rahan kiertoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 1 773 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: