Kestävyysvajeesta funktionaaliseen rahoitukseen

Eduskuntavaalien alla talouskeskustelun keskiöön on noussut julkisen talouden kestävyysvaje. Vaikka vain harva osaa kertoa, mitä kyseisellä käsitteellä tarkkaan ottaen tarkoitetaan, on kestävyysvajeen olemassaoloon suhtauduttu hyvin vakavasti. Sananmukainen tulkintahan on, että Suomen julkinen talous on kestämättömällä tiellä ja kestävyyden saavuttaminen vaatii vajeen kiinni kuromista tavalla tai toisella.

Kestävyysvaje ei ole suomalainen keksintö. Kuten monet muutkin suomalaista talouspolitiikkaa viime vuosina ohjanneet käsitteet, myös kestävyysvaje on peräisin EU:sta. EU:n piirissä laaditaan muutaman vuoden välein niin kutsutut kestävyyslaskelmat, joiden tarkoituksena on analysoida julkisen talouden tilaa pitkällä aikavälillä. Kestävyysvaje on näitä laskelmia varten kehitetty indikaattori.

Kestävyyslaskelma on niin sanottu painelaskelma, jonka tärkein taustatekijä on demografinen muutos.  Väestörakenteen ennustettua muutosta hyväksikäyttäen tehdyt arviot ikäsidonnaisten julkisten menojen kehityksestä toimivat pohjana laskelmille, joissa veroaste sekä muut kuin ikäsidonnaiset menot ja korkomenot suhteessa BKT:hen pidetään muuttumattomina.

Kestävyysvajeindikaattori kertoo lopulta siitä, kuinka paljon veroastetta tulisi nostaa tai menoastetta alentaa, jotta julkinen talous pysyisi tasapainossa pidemmällä aikavälillä. Se siis ennakoi tulevia julkisen talouden menopaineita, diskonttaa ne nykyhetkeen ja lisää tämänhetkiseen julkisen talouden ali- tai ylijäämään.

Tulevina vuosina tapahtuvan vanhusväestön nopean kasvun seurauksena Suomen valtion budjetin tulisi olla kestävyyslaskelmien mukaan lähitulevaisuudessa selvästi ylijäämäinen. Valtiovarainministeriön arvion mukaan julkisen talouden ylijäämän tulisi olla vuonna 2015 noin 4 prosenttia BKT:sta. Kun julkisen talouden alijäämän ennustetaan olevan kyseisenä vuonna 1 prosentti BKT:sta, muodostuu kestävyysvajeeksi 5 prosenttia vuotuisesta kokonaistuotannosta.

Ottamalla tulevaisuuden talouspolitiikan lähtökohdaksi VM:n toteuttamat laskelmat, näyttää julkisen talouden tilanne erittäin synkältä. Finanssikriisin seurauksena 1990-luvun lopussa ja 2000-luvulla selvästi ylijäämäinen julkinen talous on vaihtunut alijäämäiseksi ja julkisen talouden odotettaan pysyvän alijäämäisenä myös tulevina vuosina. Kestäväksi arvioidun julkisen talouden tilan saavuttaminen vaatiikin VM:n näkemyksen mukaan voimakkaita politiikkatoimia.

Siksi sekä VM:n että myös Valtioneuvoston kanslian talousosaston suositukset tulevien vuosien talouspoliittiseksi linjaksi ja julkisen kulutuksen suunnaksi ovat selvät. Julkisia tuloja mutta ennen kaikkea julkisia menoja on sopeutettava vastauksena kestävyyshaasteeseen. Tähän painotukseen päädytään siitä syystä, että tulojen sopeuttamisen eli verotuksen kiristämisen nähdään tuottavan ”huomattavia haittavaikutuksia” nykyolosuhteissa. Kun myös ”Suomen pankin mallilaskelmat” ja ”useat selvitykset (esim. Alesina & Ardagna, 2009) viittaavat siihen, että enemmän menoleikkauksiin painottunut vajeiden supistaminen on historiassa yleisesti ottaen johtanut sekä pysyvämpiin tuloksiin että nopeampaan talouskasvuun sopeutuksen jälkeen kuin veronkorotuksiin painottunut sopeutus”, tulee sopeutuksen painottua ensisijaisesti menoleikkauksiin.

Kestävyysvajeen kritiikkiä

Valtiovarainministeriön linjaa ei ole kuitenkaan nielty ilman kritiikkiä, mihin vaikuttavat osaltaan havainnot 1990-luvun alun laman jälkeisten leikkausten yhteiskunnallisista vaikutuksista. Kritiikin kärjeksi eivät kuitenkaan ole muodostuneet vaatimukset hyvinvointivaltion toimintojen vahvistamisesta tai inhimillisen kärsimyksen estämisestä hinnalla millä hyvänsä. Sen sijaan vasta-argumentoinnissa on keskitytty kestävyyslaskelmien luotettavuuteen, niiden metodologisiin ongelmiin sekä taustaoletusten uskottavuuteen.

Näin on pyritty osoittamaan, että VM:n esittämä menoleikkauksien ja veronkiristysten tarve on liioiteltu eikä kestävyysvaje itse asiassa ole 10 miljardia vaan selvästi vähemmän. Eduskuntavaalikeskustelussa VM:n laskelmia kohtaan esitetty kritiikki on tarjonnut oivallisia lyömäaseita oppositiopuolueille, jotka ovatkin perustaneet omat säästöesityksensä vaihtoehtoisille laskelmille.

Vaikka VM:n esittämien lukujen oikeellisuus kiistetään, näyttää kuitenkin siltä, että lähes kaikki julkiseen keskusteluun osallistuvat tahot ovat sitä mieltä, että jonkinlainen kestävyysvaje Suomen julkista taloutta joka tapauksessa uhkaa. Siksi myös valtiovarainministeriötä arvostelevien mielestä tulevina vuosina Suomen julkisen sektorin on pidettävä kiinni talouskurista, eikä julkisia menoja saa missään nimessä kasvattaa. Jos näin tehdään, VM:n kuvaama kauhuskenaario todella toteutuu.

Purkamalla auki yleisiä ajatusmalleja havaitaan nopeasti, että tärkeimpänä uhkana Suomen taloudelle nähdään julkisen sektorin velkaantuminen. Julkisen sektorin alijäämäisyyttä sekä julkisen velan ja kokonaistuotannon suhteen kasvua pidetään suurempana ongelmana kuin heikkoa talouskasvua, työttömyyttä tai hyvinvointipalveluiden riittämättömyyttä. Tai oikeastaan asia nähdään siten, että ennen pitkää julkisen sektorin velkaantuminen välttämättä hidastaa talouskasvua, kasvattaa työttömyyttä ja vetää maton alta hyvinvointipalveluiden rahoitukselta.

Kun esitetään kysymys, miksi näin käy, osaa jälleen vain harva antaa kysymykseen todellisiin taloudellisiin prosesseihin perustuvan vastauksen. Talousasiantuntijoiden selitysmallissa pitkälle edennyt julkinen velkaantuminen johtaa rahoitusmarkkinoiden hermostumiseen ja valtion velkapapereiden korkojen nousuun. Jos julkista taloutta ei onnistuta tasapainottamaan ajoissa, ajautuu valtio lopulta tilanteeseen, jossa sen on mahdotonta saada rahoitusta. Tässä tilanteessa hyvinvointipalveluiden tuottaminen sekä finanssipolitiikan harjoittaminen ylipäätään olisi erittäin vaikeaa tai jopa mahdotonta. Lisäksi julkisen talouden kriisi vaikuttaisi negatiivisesti yksityiseen talouteen.

Yleensä ihmiset kuitenkin ajattelevat ongelman liittyvän vain velkaantumiseen yleisesti ja vertaavat julkisen sektorin tilannetta kotitalouksien tai yritysten tilanteeseen. Kaikkihan tietävät, että yksityisten toimijoiden ylivelkaantuminen eli velan määrän ja tulovirtojen erotuksen kasvaminen liian suureksi johtaa ennen pitkää konkurssiin. Miksei näin kävisi myös valtiolle?

Käytännössä valtion ajautuminen konkurssiin on kuitenkin mahdollista vain tiettyjen premissien toteutuessa. Konkurssin mahdollisuus edellyttää, että valtio on luopunut omasta valuutastaan sekä omasta keskuspankistaan eikä sillä ole mahdollisuutta luoda itsenäisesti taloudessa käytettävää valuuttaa. Nopeasti huomataan, että jäsenvaltioiden asema nykyisessä eurojärjestelmässä täyttää kaikki nämä edellytykset ja siten järjestelmään kuuluvat valtiot voivat ajautua konkurssiin.

Nykyisessä eurojärjestelmässä molemmat selitysmallit – sekä talousasiantuntijoiden esittämä että arkijärkeen perustuva – ovat siis päteviä. EMU-valtioiden on todellakin vakuutettava rahoitusmarkkinat maksukyvystään ja siksi pidettävä huolta julkisen talouden tasapainosta. Epäonnistuessaan tässä ne voivat ajautua konkurssiin. Sen sijaan taloudellisen ja talouspoliittisen suvereniteettinsa säilyttäneet valtiot, kuten Ruotsi, Iso-Britannia, Yhdysvallat sekä Japani voivat velkaantua vapaasti omassa valuutassaan välittämättä edellisistä rajoitteista. Kun velkojen maksun aika tulee, voivat valtiot tarvittaessa luoda kulutuksellaan uutta valuuttaa, jota ne ovat sitoutuneet maksamaan velkakirjan omistajalle velan erääntyessä.

Näiden maiden osalta julkisen talouden tasapainosta ei siis tarvitse välittää lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä. Taloudellisesti suvereenit valtion pystyvät halutessaan turvautumaan omien kulutuspäätöstensä toteuttamisessa niin sanottuun funktionaaliseen rahoitukseen, jossa lähtökohdaksi asetetaan budjettitasapainon sijasta muut tavoitteet, esimerkiksi täystyöllisyys tai riittävän laajat hyvinvointipalvelut. Tämän näkemyksen isä on yhdysvaltalainen taloustieteilijä Abba Lerner, joka jo vuonna 1943 julkaistussa artikkelissaan esitti periaatteet ”tarkoituksenmukaiselle” rahoitukselle.

Kuten olemme aikaisemminkin todenneet, on funktionaalista rahoitusta harjoitettaessa ainoana taloudellisena rajoitteena inflaatio. Hintojen nousupainetta voidaan kuitenkin säädellä aktiivisella finanssipolitiikalla ja rakennepolitiikalla, jolloin liiasta ostovoimasta syntyvää kokonaiskysyntää voidaan rajoittaa tai kohdentaa niille talouden sektoreille joilla resurssirajoitteita ei esiinny.

Funktionaalisen rahoituksen avaamia mahdollisuuksia

Väestön ikääntymisestä seuraavat yhteiskunnalliset haasteet eivät funktionaalisen rahoituksen olosuhteissa liitykään enää rahoitusongelmiin, sillä raha ei ole julkiselle sektorille enää niukka resurssi. Esimerkiksi hoiva- ja hoitopalveluiden järjestämisen rajoitteena onkin näissä olosuhteissa ainoastaan osaavan työvoiman riittävyys. Globaaleilla työmarkkinoilla länsimaiden houkuttelevuus on kuitenkin niin suurta, että esimerkiksi Suomeen koulutettavaksi ja työllistettäväksi haluavien määrä ylittää selvästi hoivasektorin työvoimatarpeen pitkälläkin aikavälillä.

Funktionaalisen rahoituksen avulla hyvinvointivaltion toimintoja voitaisiin laajentaa muuallakin kuin sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluissa. Esimerkiksi koulutukseen ja kulttuuriin voitaisiin panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Myös monien muiden tarpeelliseksi todettujen hankkeiden, kuten ympäristöä säästävien liikenneratkaisujen toteuttaminen olisi mahdollista. Maataloustuilla voitaisiin edelleenkin turvata kotimaisen ruoantuotannon riittävyys. Myös tulonsiirtojärjestelmät voitaisiin rakentaa funktionaalisen rahoituksen varaan, kun esimerkiksi eläkkeet voitaisiin maksaa suoraan valtion budjetista. Myöskään riittävän suurelle perusturvalle ei olisi enää rahoituksellista estettä.

Verotuksella kohdistettaisiin inflaation hillinnän lisäksi ostovoimaa sellaisiin hyödykkeisiin, joita ei koeta yhteiskunnallisesti haitallisiksi. Vastaavasti ostovoimaa haitallisiin hyödykkeisiin leikattaisiin. Työn verotusta sekä yritysveroja voitaisiin keventää huomattavasti, kun verotuksen funktiona olisi ainoastaan liiallisen ostovoiman leikkaaminen. Verotuksen painopiste siirtyisikin kulutukseen (myös välituotekäyttöön) sekä sijoitustoimintaan. Tästä ei kuitenkaan seuraisi pienituloisille kotitalouksille vastaavia ongelmia, kuin nykyjärjestelmässä. Tulonjakoa tasattaisiin nimittäin julkisen kulutuksen kautta siten, että valtio takaisi perusturvan ostovoiman ennalta määrättyyn ostokoriin. Valtio voisi myös maksaa kulutusavustuksia pienipalkkaisille kotitalouksille samalla periaatteella.

Johtopäätökset

Kuten tästä lyhyestä hahmottelusta havaitaan, voidaan kestävyysvajeen kritiikkiä uudelleen suuntaamalla päästä hyvin erilaisiin taloudellis-yhteiskunnallisiin pohdintoihin, kuin mihin nykyisellä laskelmien oikeellisuuden kyseenalaistavalla kritiikillä päästään. Kestävyysvaje tarjoaakin oivallisen lähtökohdan keskustelulle siitä, millä tavalla yhteinen talousjärjestelmämme tulisi järjestää, jotta yhteiskunnan enemmistön näkemystä vastaavat yhteiskunnalliset tavoitteet voitaisiin toteuttaa. Siirtymällä funktionaaliseen rahoitukseen on mahdollista välttää taloudellinen niukkuus siellä missä sitä ei oikeasti ole ja luoda taloudellista niukkuutta sinne, missä niukkuutta resurssien riittävyydenkin mielessä on.

Kuten olemme esittäneet, voidaan julkisen rahoituksen reformi toteuttaa joko EMU-alueen sisällä tai vaihtoehtoisesti palaamalla omaan valuuttaan ja keskuspankkiin. Uudessa tilanteessa kestävyysvaje eli julkisen talouden tasapaino ei olisi enää millään tavalla poliittinen kysymys. Sen sijaan keskustelua tulisi käydä siitä, millaisia reaalisia resursseja ja kuinka paljon julkisella kulutuksella otettaisiin käyttöön.

Jussi Ahokas

About these ads

43 responses to “Kestävyysvajeesta funktionaaliseen rahoitukseen

  1. Patrizio Lainà huhtikuu 14, 2011 11:53 am

    Esitin muutama päivä sitten näkemyksiänne vastaavan kysymyksen Valtiovarainministeriön kahdelle virkamiehelle, Sami Ylä-Outiselle ja Jussi Lindgrenille. En siis keskittynyt kritisoimaan kestävyysvajeen numeroiden oikeellisuutta yms., joita he puolistivatkin hyvin antaumuksella, vaan nimenomaan valtion rahoituksen kapeakatseisia vaihtoehtoja.

    Kysymykseni lyhennetty versio oli: ”Muuttuuko kestävyysvajeen laskelmien johtopäätökset, jos valtion kulutus ei olisi tulorajoitettua?” Täsmensin vielä, että tarkoitin valtion mahdollisuutta rahoittaa itseään lainaamalla rajoituksetta keskuspankista. Sain Ylä-Outiselta koko kyselysession ylivoimaisesti lyhyimmän vastauksen: ”Ei muuttuisi.” Hän tosin punastui vastauksensa jälkeen.

    Lindgren antoi huomattavasti perustellumman vastauksen. Hänen mukaansa kesvävyysvajeen laskelmat eivät muuttuisi, mutta johtopäätökset, kuinka kestävyysvaje rahoitettaisiin, voisi muuttua. Tulkitsin tämän tarkoittavan varauksellista myönteistä suhtautumista funktionaalisen rahoitukseen. Tosin hän lisäsi samaan hengenvetoon, että muistaa koulussa oppineensa tällaisen keskuspankkirahoituksen aiheuttavan inflaatiota.

    En esittänyt enää jatkokysymyksiä.

  2. Aapo Kyrölä huhtikuu 14, 2011 11:39 pm

    Hei,

    olen viime aikoina yrittänyt opiskella käsittelemäänne MMT-teoriaa, koska se on mielenkiintoinen mutta aika vaikeasti analysoitava. Esitän tässä muutaman skenaarion, jotka tuovat liioittelevasti MMT:n mahdollisia ongelmia esiin:

    1) Ymmärtääkseeni MMT lähtee siitä, että (fiat) rahalle luodaan kysyntä sillä, että valtio langettaa veroja (ja esim. sakkoja) joiden maksamiseen rahaa tarvitaan. Verot ovat kuitenkin yleensä prosentuaalisia, joten jos kansalaisten usko rahan arvoon katoaa, he luultavasti siirtyisivät vaihdantatalouteen (kuten Zimbabwessa tai Weimarin Saksassa) eivätkä enää maksaisi veroja. Pelkään, että te aliarvioitte hallitsemattoman inflaation vaaraa.
    2) Esitetään ajatusleikki. On talous jossa on neljä toimijaa: Mummo, Hoitaja ja Maajussi + valtio. Hoitaja hoitaa Mummoa ja Maajussi tuottaa ruoan yhteiskunnalle. Valtio maksaa kuukaudessa X markkaa Hoitajalle jotta tämä pitäisi huolta Mummosta ja voisi ostaa Maajussilta ruokaa. Maajussi ei kuitenkaan tee rahalla mitään, koska kukaan muu ei taloudessa tuota mitään jota hän voisi ostaa. Ehkä valtio vaatii siis Maajussilta X markkaa kuukaudessa könttäverona. On selvää, että Maajussllla ei ole paljon intoa olla kovin tuottava, koska hän ei saa mitään työnsä vastineeksi. Tämä ajatusleikki on yksinkertaistus maasta jossa on hyperinflaatio päällä: kenenkään ei kannata tuottaa mitään, koska tuotteista saatavan rahan arvo häviää hetkessä.
    3) Blogkirjoituksessa ehdotatte että oman valuutan omaava valtio voisi vain printata rahaa ja maksaa velat pois. Näin tietenkin on. Jos velka on ulkomaalaisille sijoittajille, inflaatiopaine voidaan torjua vain jos keskuspankki ostaa sijoittajille maksetut markat ulkomaanvaluutalla takaisin (koska ulkomaaneläviä ei voi verottaa). Tämä tietty onnistuu vain, jos valuuttavaranto on riittävän iso. Jos tähän ei pystytä, seurauksena on mahdollisesti voimakas inflaatio, jolla on isoja sosiaalisia haittoja, ja valuutan arvo heikkenee ja ulkomaalaiset tuontitavarat kallistuvat.
    4) Kuvitellaan valtio, joka ei kerää ollenkaan veroja vaan omistaa ison joukon yrityksiä jonka voitoista julkiset palvelut rahoitetaan. Voisiko tällaisessa valtiossa olla valtion oma fiat-raha käytössä? Eli valtio siis määräisi markan ainoaksi lailliseksi valuutaksi, mutta syntyisikö rahalle kysyntää ja siksi arvoa?

    Ehkä hassuja kysymyksiä. Mutta mielestäni teidän johtopäätökset vaativat erittäin tarkan analyysin inflaation riskeistä ja hallinnasta. Jos kansalaisen usko rahan arvoon menee, se on menoa…

    T: Aapo

    • rahajatalous huhtikuu 15, 2011 6:08 am

      Hei Aapo ja kiitos kysymyksistä,

      1) Tietysti valtion mahdollisuudet säädellä vapaasti kulutustaan riippuvat siitä, onko sen liikkeellelaskemalla valuutalla asema viimekäteisenä maksuvälineenä. Yleensä tämä asema syntyy juuri valtion verotusoikeuden kautta, mutta nykyään merkitystä on enenevissä määrin sillä, että valtion valuutalla eli keskuspankkirahalla selvitetään liikepankkien väliset transaktiot. Jos tämä luottamus jostain syystä menetetään, ei MMT:n mukaista valuuttaa ole enää olemassa. MMT:n politiikkasuositusten toteuttaminen ei kuitenkaan johda tällaiseen tilanteeseen, vaan itse asiassa lisää luottamusta valuuttaan.

      2) Kuten olemme aikaisemmin osoittaneet, on hyperinflaation syntyminen edellyttänyt aina romahdusta tuotantorakenteessa. Tässäkin esimerkissä tuotantojärjstelmä ei pysty takaamaan kaikkien toimijoiden kysyntää vastaavaa määrää hyödykkeitä. MMT ei missään vaiheessa kiistäkään, että esimerkiksi funktionaalinen rahoitus voisi poistaa tuotantojärjestelmässä esiintyvän reaalisen niukkuuden ja resurssipulan. Jos taloudessa ei ole tarjolla työvoimaa, jonka valtio voisi palkata tuottamaan Maajussin haluamia hyödykkeitä, on sen nostettava kädet pystyyn. Kuitenkin esimerkkisi on jälleen ääritapaus, johon on yleensä päädytty sotien tai muunlaisen mielivallan seurauksena.

      3) MMT edellyttää. että valtio on velkaantunut omassa valuutassaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ulkomaisen velkakirjan omistajan on hankittava arvopaperi siitä pankkijärjestelmästä, jossa maksut selvitetään velkaantuvan maan valuutalla. Näin ollen sijoittaja kantaa valuuttakurssiriskin. Emme ole varmaankaan painottaneet tätä seikkaa riittävästi blogissamme osittain siitä syystä, että emme ole käsitelleet rahatalousjärjestelmän dynamiikkoja usean valuutta-alueen tilanteessa. Tämä puute tullaan korjaamaan lähitulevaisuudessa.

      4) Valuutalle voi syntyä kysyntää tässäkin tilanteessa. Liikepankkien luomat velat tarvitsevat nimittäin tässäkin järjestelmässä selvittämistä ja selvitysvaluuttaa.

      Inflaatio pysyy hallinnassa, jos tuotantojärjestelmässä ei ole tuotantoa rajoittavia jäykkyyksiä ja niukkuuksia. Jos niitä on erittäin paljon, ajautuu ihmisyhteisö välttämättä ongelmiin rahajärjestelmän muodosta riippumatta.

      Jussi

  3. Aapo Kyrölä huhtikuu 15, 2011 12:18 am

    Esitetään vielä viides keissi, joka kyseenalaistaa julkisten hyödykkeiden tuottamisen rahaa painamalla.

    5) Olkoon taloudessa 10 toimijaa + valtio. Yksi heistä on julkisella sektorilla ja tarjoaa esim. hoitopalveluita muille toimijoille. Muut 9 tekevät kukin erilaista tuotantoa, muutama tuottaa ruokaa, yksii tekee kännyköitä, toinen ipadeja kolmas leivänpaahtimia. Kukin yksityinen toimija saa tuloina 1000 markkaa kk ja maksaa 100 markkaa kk veroina. Valtio maksaa 900 mk julkisen talouden toimijalle joka ei maksa veroja. Talous on siis tasapainossa. Oletetaan vielä että kukin tekee maksimimäärän töitä mitä pystyy.

    Nyt valtio haluaakin lisätä julkista sektoria ja haluaa toisen henkilön esim. hoiva-alalle. Yksityisestä taloudesta häviää siis yksi tuottaja. Valtio maksaa uudelle julkisen sektorin tekijälle palkan painamalla 900 mk rahaa. Mitä tapahtui rahan arvolle? Ymmärtääkseni se laski, koska on vähemmän tuotteita mitä rahalla voi ostaa (koska yksi tuottaja hävisi ja kaikki tekivät jo maksimimäärän töitä). Valtio voi korjata tilanteen lisäämällä yksityisten toimijoiden verokuormaa, koska nyt heilä on myös vähemmän käytettävissä rahaa. Mutta mitä kävi taloudelle?

    Lisäksi mietin, että oletteko ottaneet huomioon, että monen julkishyödykkeenkin tuottamiseen tarvitaan ulkomaisia tuotteita, esim. sairaalalaitettita tai bensaa. Siksi myös rahan ulkoinen arvo on tärkeä tekijä.

    Ehkä siinä oli riittävästi kyssäreitä :).

    Aapo

    • rahajatalous huhtikuu 15, 2011 6:15 am

      5) Tässäkin esimerkissä ongelma on reaalisten resurssien niukkuudessa.

      Olemme ottaneet huomioon tuontituotteiden merkityksen tuotantopanoksina. Pienten ja kroonisesti vaihtotaseeltaan alijäämäisten maiden kohdalla resurssipula on todellinen uhka. Kun kansainväliset reservivarannot hiipuvat ja valuuttakurssi heikentyy, kallistuu tuontituotteiden hinta. Ylijäämäisillä valtioilla tai valuuttansa reserviasemasta hyötyvillä valtioilla samoja ongelmia ei ole. Kehittyviä maita tuleekin tukea esimerkiksi siirtämällä niille kehitysapuna riittävä määrä kansainvälisiä reservejä, joilla ne voivat järjestää yrityksilleen riittävät tuotantopanokset.

      Jussi

  4. Aapo Kyrölä huhtikuu 15, 2011 3:08 pm

    Kiitos vastauksista.

    ” Kuten olemme aikaisemmin osoittaneet, on hyperinflaation syntyminen edellyttänyt aina romahdusta tuotantorakenteessa. ”

    Joo, luin tämän artikkelin. En ole kuitenkaan täysin vakuuttunut, etteikö voisi tapahtua myös niin, että inflaatio aiheuttaisi romahduksen reaalisessa taloudessa. Esimerkiksi Brasilian 80-90 luvun hallitsematon inflaatio tapahtui ilman mitään sotia tai jättimäisiä mullistuksia.

    Ehdotatte että valtio maksaisi erittäin isoja summia velkaa (kymmeniä prosentteja vuosittaisesta BKT:sta) painamalla rahaa. Tämä syöttäisi talouteen siis suuren määrän lisää käteistä, jolle pitäisi löytyä ostettavaa. Tuotanto ei pysty reagoimaan kovin nopeasti, joten hinnat välttämättä nousevat. Jos nousu on nopeaa, esim. 10% kuukaudessa, se heikentää yritysten ja ihmisten luottamusta talouteen ja syö heidän säästönsä, palkat pitäisii neuvotella jatkuvasti uudelleen jne.. Valtion pitää siis verottaa rajusti saadakseen ylimääräinen raha pois markkinoilta. Verotuksen äkillinen korotus demokratiassa on vaikea päätös muutenkin. Tämä vähentää ihmisten intoa tehdä työtä entisestään. Tuotanto siis pienenee ja rahan arvo laskee edelleen.

    Sisi inflaatio voi itse johtaa tuotannon pienenemiseen, ja tuotannon pieneneminen inflaatioon. Siksi inflaatiota on vaikea hallita. Rahan arvo voi myös romahtaa sen seurauksena, että usko sen arvon perustaan horjuu – ts. jos kansa ei usko että valtio pystyy rajoittamaan inflaatiota.

    Kysymys onkin siis siitä, että kuinka suuria määriä uutta rahaa keskuspankki voi talouteen syöttää ilman että inflaatio karkaa käsistä. Pankkien luottoekspansio on sikäli eri asia, että luottoa myönnetään aina tarpeeseen.

    Aapo

    • rahajatalous huhtikuu 15, 2011 4:44 pm

      Esittämässämme mallissa keskuspankin suorittamat rahoitusoperaatiot eivät itse asiassa eroa loppujen lopuksi millään tavalla liikepankkien luottoekspansiosta. Tietysti myös tässä tapauksessa uudet velkasuhteet syntyvät kysyntälähtöisesti. Valtio siis päättää kuluttaa ja kysyy tähän rahoitusta keskuspankilta, joka puolestaan rahallistaa esimerkiksi valtion ja palkansaajan välisen velkasuhteen.

      Emme ole käsittääkseni ehdottaneet missään vaiheessa Ponzi-kuplan puhaltamista valtion kulutuksella ja keskuspankkirahoituksella. Sen sijaan olemme ehdottaneet keskuspankkirahoituksen käyttämistä reaalitaloudellisen toiminnan ylläpitämiseksi tai lisäämiseksi. Yleensähän valtioiden velanmaksuongelmat syntyvät syvissä taantumissa, jolloin tuotantojärjestelmä on selvästi vajaakäytössä. Tällöin esittämäsi Ponzi-kuplan mahdollisuus on häviävän pieni ja velkojen maksu uudella velalla on itse asiassa hyvää kysynnänsäätelypolitiikkaa.

      Jussi

      • Aapo Kyrola huhtikuu 15, 2011 7:53 pm

        Jotenkin kirjoituksestanne tuli fiilis, etta jos siirryttaisiin funktionaaliseen rahapolitiikkaan niin kaikkea voitais tehda mita haluttais, kunhan tyovoimaa riittaisi. Tyovoimapulaa voisi korjata tuomalla tyovoimaa ulkomaailta. Esitetaan ajatusleikkina etta esim. Filippiineilta tuotaisiin 100,000 hoitajaa Suomeen ja heidan palkkansa maksettaisiin painamalla rahaa. Yksityisen puolen tuotanto ei ole kasvanut, joten hoitajien tuoma uusi kysynta muuttuu inflaatioksi. Tata voidaan hillita verottamalla. Mutta mika ero on lopputuloksessa nykyiseen rahoitusmalliin jossa lahdetaan siita, etta menot pitaa kattaa verottamalla?

      • rahajatalous huhtikuu 19, 2011 3:26 pm

        Tämä kommentti oli jostain syystä kulkeutunut roskakoriin. Ilmeisesti Aapon quota tuli täyteen.

        Miksi olettaa, että yksityisen puolen tuotanto ei kasvaisi talouden kokonaiskysynnän kasvaessa? Esimerkiksi silloin, jos kaikilla talouden sektoreilla on vain yksi monopolituottaja, joka voi vapaasti määrittää hyödykkeidensä hinnan, johtaa kokonaiskysynnän lisäys ilman neutralisointia hintojen nousuun. Yrityksen ei nimittäin kannata lisätä tuotantoaan, sillä samat voitot syntyvät hintoja nostamalla. Tähän tietysti voidaan puuttua kilpailulainsäädännöllä.

        Tietysti esittämäsi ongelma pätee siinäkin tilanteessa, ettei tuotantoa ole mahdollista kasvattaa teknisistä syitä tai tuotantopanosten niukkuuden vuoksi. Silloin yhteiskunnalla on todellakin isojen valintojen paikka. Koska taloutemme kaikki resurssit eivät kuitenkaan vielä ole täydessä käytössä (ks. työttömyysaste), esittämämme rahoitusmallilla on paljon annettavaa verrattuna nykyiseen malliin.

        Jussi

      • rahajatalous huhtikuu 19, 2011 5:42 am

        Ehdotatte että valtio maksaisi erittäin isoja summia velkaa (kymmeniä prosentteja vuosittaisesta BKT:sta) painamalla rahaa. Tämä syöttäisi talouteen siis suuren määrän lisää käteistä, jolle pitäisi löytyä ostettavaa. Tuotanto ei pysty reagoimaan kovin nopeasti, joten hinnat välttämättä nousevat. Jos nousu on nopeaa, esim. 10% kuukaudessa, se heikentää yritysten ja ihmisten luottamusta talouteen ja syö heidän säästönsä, palkat pitäisii neuvotella jatkuvasti uudelleen jne.. Valtion pitää siis verottaa rajusti saadakseen ylimääräinen raha pois markkinoilta. Verotuksen äkillinen korotus demokratiassa on vaikea päätös muutenkin. Tämä vähentää ihmisten intoa tehdä työtä entisestään. Tuotanto siis pienenee ja rahan arvo laskee edelleen.

        Täytyy vielä palata tähän väitteeseen. Se, että valtio maksaa velkaa painamalla rahaa tarkoittaisi nykyjärjestelmässä sitä, että valtio maksaa vanhat velkansa liikepankille ottamalla uutta velkaa suoraan keskuspankista ja siirtämällä saamansa reservit velkojapankilleen. Ennen kuin velkojapankki on voinut lainata reservit valtiolle velkakirjaa vastaan, on sen täytynyt lainata reservit keskuspankilta. Kun valtio maksaa velkansa, ei sillä ole enää velvoitteita liikepankille.

        Liikepankki on kuitenkin edelleen velkaa keskuspankille ja nyt sillä on lisäksi ylimääräisiä reservejä hallussaan. Koska reservien talletuskorko on matalampi kuin niiden lainauskorko, tekee pankki tappiota pitämällä reservejä itsellään. Pankki pyrkiikin aktiivisesti eroon liikareserveistään, ja yrittää ostaa niillä korkoa tuottavia arvopapereita. Koska valtio saa nyt reservejä suoraan keskuspankista, ei sillä ole välttämätöntä tarvetta tarjota liikepankille korkoa tuottavaa velkapaperia. Jos sijoituskohteita ei löydy, kannattaa liikepankin kuolettaa velkansa keskuspankkiin. Näin reservien määrä taloudessa palautuu ennalleen eli valtion keskuspankkivelan suuruiseksi.

        Koska money multiplieria ei ole olemassa, vaan liikepankkien luotonanto on aina kysyntälähtöistä, ei reservien lisääminen talouteen tarkoita automaattisesti kokonaiskysynnän kasvua. Valtion velanmyynnillä ei ole suoraa vaikutusta yksityisen sektorin ostovoimaan, mutta sitä vastoin reservien määrään ja sitä kautta talouden korkotasoon. Kun reservien määrä taloudessa kasvaa, korkotaso laskee. Valtion velkakirjojen myynti onkin nykyjärjestelmässä rahapoliittinen toimenpide, joka nostaa korkotasoa imemällä ylimääräisiä reservejä yksityisen pankkisektorin piiristä.

        Edellisessä vastauksessani mainitsemani Ponzi-kupla voisi syntyä siis siten, että reservien lisääminen talouteen painaa korkotasoa alas ja tekee kaikista sijoituksista houkuttelevampia. Näin myös velan kysyntä kasvaisi, mistä seuraisi talouden kokonaiskysynnän kasvua. Jos tuotantojärjestelmä ei pysty vastaamaan tähän, voi seurauksena olla esimerkiksi Yhdysvaltojen asuntokuplan kaltainen kehityskulku.

        Jussi

      • Ilkka huhtikuu 19, 2011 6:03 pm

        Esitätkö siis, että työttömyys estää inflaation nousun?

      • rahajatalous huhtikuu 19, 2011 6:19 pm

        En. Esitän, että tuotannon lisääminen ja uusien hyödykkeiden tuottaminen markkinoille hillitsee kysyntäinflaatiota. Tuotantoa puolestaan voidaan lisätä, jos taloudessa on käyttämättömiä resursseja. Työttömyys indikoi sitä, että taloudessa on käyttämättömiä resursseja.

        Edellisessä vastauksessa sekä inflaatiota käsittelevässä artikkelissamme mainitut jäykkyydet voivat tietysti aiheuttaa hintojen nousupainetta jo paljon ennen täystyöllisyyden saavuttamista.

        Jussi

      • Ilkka huhtikuu 19, 2011 7:00 pm

        Selvä. Sitten voidaan yksinkertaisesti todeta, että tuotantojärjestelmässä on runsaasti tuotantoa rajoittavia jäykkyyksiä ja niukkuuksia, eli tämä teoria ei päde reaalimaailmassa. Yksinkertaisessa makromallissa kokonaiskysyntä ja -tarjonta voidaan mallintaa siisteiksi viivoiksi, mutta todellisuudessa lisääntynyt hoivapalveluiden kysyntä ei kohtaa paperimiesten työntarjontaa millään hintatasolla. Rahahanojen avaaminen ei poista rakenteellista työttömyyttä.

        Työttömyys ei ole helposti korjattavissa elvyttävällä finanssipolitiikalla. Jos olisi, niin työttömyyttä ei olisi ollut vuosikymmeniin. Oli miten oli, aktiivinen suhdannepolitiikka ei edellytä mitään vallankumouksellista funktionaalista rahoitusta. Valtiot voivat jo nyt ottaa helposti velkaa rahoitusmarkkinoilta taantuman aikana(*).

        Palaan ensimmäiseen kommenttiini:
        Mikä tässä konkreettisesti muuttuu? Mun käsittääkseni samat rajoitteet pätisivät valtion toiminnalle edelleen. Menojen ja tulojen pitää olla pitkällä aikavälillä suurinpiirtein tasapainossa koska holtiton rahanpainaminen aiheuttaisi inflaatiota. Maltillinen rahanpaino tietenkään ei, mutta maltillista rahanpainoa tehdään jo nyt. Keskuspankkihan lisää rahan tarjontaa nykyäänkin ja tilittää näitä voittojaan valtiolle.

        (*) Yli varojensa eläneet hallitukset eivät voi enää lainata markkinoilta rahaa vapaasti, mutta nämä samat valtiot olisivat eläneet yli varojensa myös funktionaalisen rahoituksen vallitessa. Näissä maissa valtion ylivelkaantumisen sijasta olisi ollut reippaasti inflaatiota, joka asettaisi samanlaisia veronkorotuspaineita kuin ylivelkaantuminenkin.

      • rahajatalous huhtikuu 19, 2011 7:35 pm

        Mikä osa teoriaa ei päde reaalimaailmassa?

        Emme ole missään vaiheessa väittäneet, että funktionaalisella rahoituksella voitaisiin poistaa reaalisten tuotantopanosten esimerkiksi koulutetun hoitohenkilökunnan riittämättömyys. Sen sijaan työttömät paperimiehet voitaisiin kyllä työllistää perustamalla valtion paperitehdas, jonka käyttörahoitus voitaisiin turvata funktionaalisella rahoituksella.

        Rakenteelliseen työttömyyteen voidaan vastata laajemminkin niin kutsutuilla työtakuu-ohjelmilla. Nämä ohjelmat voidaan niin ikään rahoittaa funktionaaliseen rahoitukseen turvautuen.

        Voisitko vielä avata tarkemmin, millä tavalla ”holtiton rahanpainaminen” aiheuttaa mielestäsi inflaatiota? Luulen, että oletus rahan neutraalisuudesta ja eksogeenisuudesta liittyy perusteluusi jollain tavalla.

        Jussi

      • Ilkka huhtikuu 19, 2011 8:43 pm

        Mikä osa teoriaa ei päde reaalimaailmassa?

        Se osa, missä väitätte että käyttämättömien tuotantopanosten olemassaolo takaa inflaation pysymisen aisoissa. Yleensä näiden käyttämättömien tuotantopanosten käyttöönoton esteenä on myös rakenteellisia tekijöitä, jolloin niistä ei voida päästä eroon yksinkertaisesti painamalla rahaa. Inflaatiopeikko voi vaania myös työttömyyden aikana.

        Nämä ohjelmat voidaan niin ikään rahoittaa funktionaaliseen rahoitukseen turvautuen.

        Ottamatta kantaa noiden toimien järkevyyteen, ne voitaisiin toteuttaa nytkin vero- tai velkarahoitukseen turvautuen. Saman määrän reaalisia resursseja ne joka tapauksessa syövät, eli kustannus yhteiskunnalle on täsmälleen sama. Pointti on se, että työttömien paperimiesten olemassaolo ei takaa inflaation pysymistä kurissa. Käyttämättömien resurssien olemassaolo vaikuttaa inflaation vain, jos ne resurssit otetaan käyttöön. Jos valtio painaa rahaa eläkkeiden korotusta varten, ei työttömien paperimiesten olemassaolo helpota inflaatiopainetta pätkän vertaa. Tilanne olisi tietysti toinen jos ne rahat käytettäisiin paperitehtaan pyörittämiseen.

        Voisitko vielä avata tarkemmin, millä tavalla “holtiton rahanpainaminen” aiheuttaa mielestäsi inflaatiota? Luulen, että oletus rahan neutraalisuudesta ja eksogeenisuudesta liittyy perusteluusi jollain tavalla.

        Teidän omasta tekstistä:
        ”Verotuksella valtio voi kuitenkin aina säädellä valtion kulutuksen inflatorisia vaikutuksia, jotka seuraavat pääasiassa tuotantojärjestelmän jäykkyyksistä tai muista rakenteellisista tekijöistä. Luonnollisesti täystyöllisyystilanteessa (noin 2 prosentin työttömyysaste), jolloin tuotannon kasvu väistämättä hidastuu, julkisen sektorin alijäämät voivat aiheuttaa inflaatiota. Tällöin ostovoiman imeminen pois taloudesta budjettiylijäämin on tarpeellista.”

        Jos valtio ei tee tuota mainitsemaanne ostovoiman imailua verotuksella, holtiton rahan painaminen johtaa inflaatioon. Tuskin nyt kuitenkaan hyperinflaatioon, koska typeräkin valtio tajuaa sulkea ne rahahanat ennen kuin tilanne karkaa täysin käsistä. Vaikka olisi käytössä funktionaalinen rahoitus, valtio ei voi lisätä reaalisia menojaan rajatta. Vaikka rahaa voitaisiin painaa rajatta, resurssit eivät silti muutu ilmaisiksi.

      • rahajatalous huhtikuu 20, 2011 5:23 am

        Käyttämättömien resurssien olemassaolo vaikuttaa inflaation vain, jos ne resurssit otetaan käyttöön

        Näinpä juuri. Siksi valtion tuleekin kohdistaa kulutustaan sellaisiin kohteisiin, joissa näin todella tapahtuu. Verotuksen lisäksi valtio voi purkaa myös kuluttamalla niitä rakenteellisia jäykkyyksiä, joita tuontantojärjestelmässä esiintyy. Funktionaalisen rahoituksen oloissa, eli lainaamalla suoraan keskuspankista, valtio voi toteuttaa tätä politiikkaa vapaasti ilman rahoitusmarkkinoiden asettamia ehtoja. Koska tuotannollisen toiminnan toteuttaminen vaatii rahatalousjärjestelmässä yleensä aina velkarahoitusta, koska tulovirrat syntyvät vasta tuotannon jälkeen (myös verotulot kulutuksen jälkeen), on keskuspankkiluototus oivallinen apuväline tuotannon ja tuotantojärjestelmän ohjaamiseen.

        Jos valtio painaa rahaa eläkkeiden korotusta varten, ei työttömien paperimiesten olemassaolo helpota inflaatiopainetta pätkän vertaa

        Vastikkeettomien tulonsiirtojen tapauksessa inflaatiopaine riippuu siitä, mihin keskuspankin rahallistaman velkasuhteen myötä syntyvä varallisuus taloudessa kulkeutuu ja edelleen siitä, miten tämä varallisuus vaikuttaa tuotantojärjestelmän toimintaan. Esimerkiksi säästämisessä ja vaihtotaseessa tapahtuvat muutokset vaikuttavat oleellisesti siihen, minkälaisia vaikutuksia tällaisella valtion kulutuksella talouteen on. Toki vastikkeettomien tulonsiirtojen lisäämisessä on valtion kulutustavoista suurin riski inflaatiolle, koska valtio ei pysty suoraan ohjaamaan kysyntää haluamaansa kohteeseen. Siksi tuotannon lisääntyminen siellä, missä tarvetta sille on, ei ole itsestään selvää.

        Jos valtio ei tee tuota mainitsemaanne ostovoiman imailua verotuksella, holtiton rahan painaminen johtaa inflaatioon

        Eli tämä on totta siinä tapauksessa, että valtio ei enää pysty tekemään mitään tuotantojärjestelmän jäykkyyksille tai niukkuudelle. On todennäköistä, että funktionaalisen rahoituksen olosuhteissa tuo raja tulisi vastaan huomattavasti matalamman työttömyysasteen kohdalla, kuin mikä nykyisissä olosuhteissa on saavutettavissa. Valtion taloudellisella ohjauksella on pidettävä huolta siitä, että kokonaiskysyntä on sopivalla tasolla kaikilla talouden sektoreilla niiden tuotantoresursseihin nähden. Funktionaalisen rahoituksen olosuhteissa tämä on helpompaa kuin nykyjärjestelmässä.

        Ottamatta kantaa noiden toimien järkevyyteen, ne voitaisiin toteuttaa nytkin vero- tai velkarahoitukseen turvautuen.

        Mutta ei toteuteta, koska inflaation pelko katkaisee siivet tällaisilta kaavailuilta jo paljon ennen kuin ne ehtivät päätöksentekijöiden pöydälle. Tässäkin mielessä nykyisten oikeiudenmukaista taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä rajoittavien ajatusrakenteiden haastaminen on tarpeellista.

        Se osa, missä väitätte että käyttämättömien tuotantopanosten olemassaolo takaa inflaation pysymisen aisoissa.

        Ilmeisesti yksinkertaistukset aikaisemmissa teksteissämme ovat antaneet tämän kuvan. Löysin kuitenkin tuolta inflaatioartikkelista tällaisen muotoilun:

        ”Jos julkisella kulutuksella ei ole mitään vaikutusta tuotantoon ja reaaliseen tarjontaan, inflaatio kiihtyy selvästi. Jos puolestaan julkinen kulutus lisää talouden reaalista tarjontaa samassa suhteessa kuin reaalista kysyntää, inflaatiota ei synny.”

        Kyllä, käyttämättömät tuotantoresurssit sinällään eivät riitä estämään inflaatiota. Ne on myös saatava käyttöön.

        Jussi

      • Ilkka huhtikuu 20, 2011 10:56 am

        Siksi valtion tuleekin kohdistaa kulutustaan sellaisiin kohteisiin, joissa näin todella tapahtuu.

        Tämän takia funktionaalinen rahoitus ei mahdollista aikaisempaa suurempia perusturvan, eläkkeiden tai maataloustuen korotuksia. Tämän tyyppiset menojen lisäykset eivät ota käyttämättömiä resursseja tehokkaaseen käyttöön. Matalapalkkatukikaan ei kovin laajalti aiheuta käyttämättömien resurssien käyttöönottoa, koska valtaosa tuesta valuisi työntekijöille, jotka olisivat joka tapauksessa töissä. Työttömien tukityöllistäminen ottaa resursseja tehottomaan käyttöön, joka ei tosiasiassa juurikaan lisää tuotantoa. On talouden kannalta ihan sama makaako työtön kotona vai haravoimassa lehtiä metsässä. Hänelle rahan painaminen aiheuttaa joka tapauksessa inflaatiopainetta.

        Funktionaalisen rahoituksen oloissa, eli lainaamalla suoraan keskuspankista, valtio voi toteuttaa tätä politiikkaa vapaasti ilman rahoitusmarkkinoiden asettamia ehtoja. Koska tuotannollisen toiminnan toteuttaminen vaatii rahatalousjärjestelmässä yleensä aina velkarahoitusta, koska tulovirrat syntyvät vasta tuotannon jälkeen (myös verotulot kulutuksen jälkeen), on keskuspankkiluototus oivallinen apuväline tuotannon ja tuotantojärjestelmän ohjaamiseen.

        Funktionaalisen rahoituksen oloissa valtion politiikkaa rajoittaa inflaation asettamat reunaehdot. Tämä ei nähdäkseni juurikaan poikkea rahoitusmarkkinoiden asettamista reunaehdoista. Eteenpäin katsovien odotusten takia molemmat rahoitustavat mahdollistavat investointiluontoista kulutusta. Rahoitusmarkkinat eivät tuijota valtion budjetti alijäämää vaan tulevaa maksukykyä. Valtiot saavat halpaa lainaa kannattavien investointien toteuttamiseen.

        Eli tämä on totta siinä tapauksessa, että valtio ei enää pysty tekemään mitään tuotantojärjestelmän jäykkyyksille tai niukkuudelle.

        Tämä on totta siinä tapauksessa, että valtio ei pysty tekemään tarpeeksi näille jäykkyyksille. Jos valtio painaa kymmenen miljoona euroa rahaa ja saa sillä yhden ukkelin tuottavaan työhön, tuloksena on inflaatiopainetta vaikka tuotantojärjestelmän jäykkyydet hiuken vähenisivätkin.

        Mutta ei toteuteta, koska inflaation pelko katkaisee siivet tällaisilta kaavailuilta jo paljon ennen kuin ne ehtivät päätöksentekijöiden pöydälle.

        Inflaatiota ei käsittääkseni pelätä tässä yhteydessä, koska se ei ole hallituksen vastuulla. EKP hoitaa sen potin, teki valtio Kemijärven paperitehtaiden kanssa mitä tahansa. Nyt tällaisia toimia ei toteuteta, koska ei haluta jumittaa paikalleen tehottomia rakenteita. Tämä peruste ei muuksi muuttuisi. Valtion velkaantumisen pelko on toissijainen peruste. Funktionaalisen rahoituksen oloissa valtion velkaantumisen sijasta pelättäisiin inflaatiota. Tai sitten ei pelättäisi (koska hallitukset eivät ole inflaation suhteen yhtä vastuullisia kuin itsenäiset keskuspankit) ja lopputuloksena olisi inflaatiota.

        Kyllä, käyttämättömät tuotantoresurssit sinällään eivät riitä estämään inflaatiota. Ne on myös saatava käyttöön.

        Tähän tämän teidän utopistinen maalailu todellisuudessa kaatuu. Valtio ei pysty näitä tuotantoresursseja ottamaan tehokkaasti käyttöön. Tilanne ei muuksi muuttuisi vaikka rahoitusjärjestelmää muutettaisiin. Jos elettäisiin maailmassa missä valtiolla olisi keinoja ottaa käyttämättömät tuotantoresurssit tehokkaasti käyttöön, niin niin tehtäisiin jo. Ei ehkä Kreikassa, mutta ainakin Suomessa, missä valtio saa halpaa lainaa riittämiin. Velkamarkkinat eivät huolestuisi siitä, että Suomi tekee isoja kannattavia investointeja. Yrityksetkin saavat velkarahoitusta investointien toteuttamiseen ihan ilman mitään rahapainokoneita.

      • rahajatalous huhtikuu 20, 2011 11:52 am

        Tämän takia funktionaalinen rahoitus ei mahdollista aikaisempaa suurempia perusturvan, eläkkeiden tai maataloustuen korotuksia. Tämän tyyppiset menojen lisäykset eivät ota käyttämättömiä resursseja tehokkaaseen käyttöön.

        Kyllähän kokonaiskysynnän lisääminen lisää nykyjärjestelmässäkin tuotantoa. Tuskinpa Suomen, Euroopan tai maailman tuotantokapasiteetti on tällä hetkellä tai ihan lähitulevaisuudessakaan täydessä käytössä. Tuntuu siltä, että kaikki esimerkkisi käsittelevät tilannetta, jossa tuotantoresurssit ovat täydellisesti hyödynnetty. Silloin tietysti funktionaalisen rahoituksen rajat tulevat vastaan.

        Kulutuksella ja verotuksella olisi tietysti edelleen myös tulonjakoon vaikuttava tehtävä, mikä liittyy myös esittämiisi tukimuotoihin.

        Työttömien tukityöllistäminen ottaa resursseja tehottomaan käyttöön, joka ei tosiasiassa juurikaan lisää tuotantoa.

        Oletko tosiaan sitä mieltä, että esimerkiksi Suomessa on mahdotonta keksiä enää työtehtäviä, jotka lisäisivät yhteiskunnan hyvinvointia? Jos työ on yhteisön hyväksymää ja toivomaa, se on tehokasta.

        Funktionaalisen rahoituksen oloissa valtion politiikkaa rajoittaa inflaation asettamat reunaehdot. Tämä ei nähdäkseni juurikaan poikkea rahoitusmarkkinoiden asettamista reunaehdoista.

        Paitsi ehkä siinä mielessä, että talouspolitiikan ja valtion asettaman inflaatiotavoitteen määrittely ovat demokraattisen päätöksenteon alaisia kysymyksiä, kun taas rahoitusmarkkinoiden valtioille asettamat vaatimukset määritellään demokraattisen järjestelmän ulkopuolella. Jotkut voivat pitää tätä ongelmana.

        Valtiot saavat halpaa lainaa kannattavien investointien toteuttamiseen.

        Voittoa tuottamattomiin, mutta tarpeellisiksi koettuihin investointeihin halpaa lainaa ei sen sijaan ole tarjolla. Nähdäkseni valtion ei tule toimia, kuten kapitalistinen yritys tai sijoittaja.

        Nyt tällaisia toimia ei toteuteta, koska ei haluta jumittaa paikalleen tehottomia rakenteita. Tämä peruste ei muuksi muuttuisi. Valtion velkaantumisen pelko on toissijainen peruste.

        Nähdäkseni asia on juuri toisin päin.

        Jos elettäisiin maailmassa missä valtiolla olisi keinoja ottaa käyttämättömät tuotantoresurssit tehokkaasti käyttöön, niin niin tehtäisiin jo.

        Mutta ei eletä, koska esimerkiksi valtion tuotantotoiminnalle on asetettu sekä ideologisia että operationaalisia rajoitteita. Jos uskoo valtion taloudellisena toimijana aina epäonnistuvan, on funktionaalisen rahoituksen vastustaminen välttämätön lopputulema.

        Yrityksetkin saavat velkarahoitusta investointien toteuttamiseen ihan ilman mitään rahapainokoneita.

        Itse asiassa liikepankkien suorittama yksityisen sektorin lainoitus on analogia keskuspankin suorittamalle valtion lainoitukselle. Yhtälailla tulisikin olla huolissaan sen inflatorisista vaikutuksista.

        Jussi

      • Ilkka huhtikuu 20, 2011 1:26 pm

        Itse asiassa liikepankkien suorittama yksityisen sektorin lainoitus on analogia keskuspankin suorittamalle valtion lainoitukselle. Yhtälailla tulisikin olla huolissaan sen inflatorisista vaikutuksista.

        Jos kyse on keskuspankin suorittamasta valtion lainoituksesta, niin sitten tilanne on tosiaan aika analoginen. Sehän ei ole mikään vallankumouksellinen idea. Käsittääkseni Fed on lainoittanut valtiota suoraan ja EKPkin epäsuoraan. Tässä on kuitenkin erona ”setelikoneiden käynnistämiseen” se, että nämä ovat velkoja eikä lahjoja. Näin ollen on aika konkreettisesti sitouduttu imailemaan se raha pois verotuksen muodossa, jolloin inflaatiopainetta ei pääse pahemmin syntymään.

  5. rahajatalous huhtikuu 19, 2011 10:48 am

    Lisäisin vielä tuohon Jussin kommenttiin sen, että yksityisen sektorin omistaman valtion velkakirjan korvaaminen reserveillä ei kasvata yksityisen sektorin nettovarallisuutta. Jos valtio kuolettaa velkojaan, yksityisen sektorin omistamat assetit muuttavat vain muotoaan. Korollisesta varallisuudesta (velkakirja) tulee korotonta (reservit).

    Tällä on todennäköisesti korkeintaan inflaatiota hillitseviä vaikutuksia.

    Lauri

    • Aapo Kyrölä huhtikuu 19, 2011 2:07 pm

      Olisin Laurin kommentista eri mieltä. Nykytilanteessa kun valtio maksaa erän X velkaa pois, se ottaa uutta velkaa X tilalle sen maksaakseen. Yksityisiltä markkinoilta otetaan siis X yksikköä rahaa pois pyörimästä ja kokonaisrahan määrä pysyy vakiona. Jos velka maksetaan keskuspankkirahoituksella, rahan määrä yksityisessä taloudessa lisääntyy X:llä.

      • rahajatalous huhtikuu 20, 2011 9:44 am

        Nimenomaan noin asia ei mene.

        Velkaantuessaan yksityisille markkinoille valtio käytännössä lainaa reservejä jostakin yksityisestä pankista. Tämä toimenpide mahdollistaa sen, että valtion käyttämä välittäjäpankki voi kreditoida valtion tiliä.

        Yksityisen sektorin nettovarallisuus ei alkutilanteessa muutu mihinkään, koska se menettää reservejä, mutta saa valtion velkakirjan. (On taseteknisesti täysin yhdentekevää, myykö valtion velkakirjan ostanut pankki hankkimansa assetin vaikkapa sijoittajalle X.) On kuitenkin totta, että lopulta yksityisen sektorin nettovarallisuus kasvaa, koska valtio kuluttaa saamansa talletusvarat.

        Tämä ei kuitenkaan eroa millään tavalla tilanteesta, jossa valtio olisikin velkaantunut keskuspankille. Tällaisessa tilanteessa keskuspankki siirtäisi reservit suoraan valtion välittäjäpankille, joka kreditoisi valtion tiliä. Valtion kulutuksen seurauksena yksityisen sektorin nettovarallisuus kasvaisi samalla tavalla kuin edellisessäkin tilanteessa.

        Ylipäänsä toivoisin, että tässä keskustelussa vältettäisiin epämääräisiä käsitteitä kuten ”raha”. On tärkeää osoittaa jatkuvasti, puhutaanko talletuksista vai reserveistä. Muussa tapauksessa saattaa syntyä juuri tällaisia väärinymmärryksiä.

        Lauri

  6. Ilkka huhtikuu 19, 2011 2:28 pm

    Tässä ehdottamassanne mallissa veroaste ei kai erityisemmin muuttuisi nykyisestä? Verojen funktio muuttuu, mutta yhteys verojen ja valtion menojen välillä säilyy edelleen. Valtion menot pitää kattaa joko veroilla tai suoralla keskuspankkirahoituksella. Jos valtio turvautuu keskuspankkirahoitukseen syntyy inflaatiopainetta joka pitää jossain vaiheessa kumota veronkorotuksilla tai talouskasvulla. Aivan kuten nykyäänkin valtion velka pitää kuitata veroilla tai neutralisoida talouskasvulla. Jonkin verran uuttakin rahaa voidaan toki ”painaa”, mutta näin tehdään nytkin ja keskuspankki tulottaa siitä voittoja valtiolle. Siinä tuskin olisi suurta eroa pidemmällä aikavälillä.

    Nyt velkamarkkinat laittavat jossain vaiheessa stopin valtion velkaantumiselle. Teidän vaihtoehdossa inflaatio-odotukset tekisivät saman. Inflaatio ja taantuma eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja. Eli asiansa huonosti hoitanut valtio joutuu joka tapauksessa kriisitilanteessa havaitsemaan kätensä olevan sidottuja.

    Käsittääkseni suurin ero nykyisen systeemin ja ehdotuksenne välillä on se, että nykyään keskuspankki vastaa inflaatiosta ja hallitus valtion menoista. Teidän systeemissä hallitus vastaisi molemmista. Se on tietysti hyvä asia, jos uskoo hallituksen olevan osaavampi kuin keskuspankkiirit. Minä en usko–keskuspankkiiri Liikanen vaikuttaa paljon vastuullisemmalta kuin valtiovarainministeri Liikanen.

    • rahajatalous huhtikuu 20, 2011 12:45 pm

      Niin, sinun mielestäsi siis markkinoilta on saatavilla halpakorkoista lainaa aina vajaakapasiteetin vallitessa? Eli toisin sanoen vaikkapa Kreikan ja Portugalin työttömyys on tällä hetkellä seurausta pelkästään tarjontapuolen seikoista, joihin kysyntästimulaatiolla ei voi vaikuttaa?

      Lauri

      • Ilkka huhtikuu 20, 2011 1:07 pm

        Yleensä, kyllä. Kreikka muodostaa nyt poikkeuksen. Toisaalta heidän talouspolitiikkansa oli pitkään sellaista, että he olisivat aiheuttaneet hallitsematonta inflaatiota funktionaalisen rahoituksen kanssa. Nyt he saivat sen sijaan maan maksukyvyttömäksi. Hyperinflaation kanssa painiva Kreikka ei olisi sen paremmassa asemassa.

        Nyt vaihtaminen funktionaaliseen rahoitukseen toisi tietysti väliaikaista helpotusta, mutta pitkällä aikavälillä se ei estä valtioita ampumasta itseään jalkaan huonolla taloudenpidolla. Jos valtio kuluttaa aivan holtittomasti, kuten Kreikka teki pitkään, se aiheuttaa ongelmia, aivan riippumatta siitä miten valtio toimintansa rahoittaa.

      • rahajatalous huhtikuu 21, 2011 8:23 am

        Ahaa, näin ollen Yhdysvalloissa on ilmeisesti huomattavat inflaatiopaineet, kun S&P juuri alensi maan luottoluokitusta. Ja esimerkiksi 90-luvun alun Suomessa oltiin maksimikapasiteetin ja täystyöllisyyden tilanteessa, kun lainansaanti rahoitusmarkkinoilta oli vaikeaa. Tietenkin Isossa-Britanniassakin on päällä aivan mielettömät inflaatiopaineet juuri nyt.

        Myöskään Kreikassa ei ollut mitään merkittäviä inflaatiopaineita ennen kuin lainansaanti luottomarkkinoilta vaikeutui. Itse asiassa PIIGS-maiden tilanne on erinomainen osoitus funktionaalisen rahoituksen tarpeesta. Juuri näissä maissa budjettialijäämät ovat maksutaseiden alijäämien vuoksi olleet aivan välttämättömiä. Nyt PIIGS-maita painostetaan kuitenkin leikkaamaan budjettialijäämiään, mikä johtaa yksityisen sektorin nettovelkaantumiseen.

        Tuo verotuskysymyksesi on liitoksissa tietenkin siihen, onko Suomen taloudessa tällä hetkellä merkittävää vajaakapasiteettia. Ja kyllä, nähdäkseni Suomen taloudessa on merkittävää vajaakapasiteettia.

        Luullakseni suurimmat erimielisyytemme tässä koskevat demokratiaa. Sinun mielestäsi makrotalouspoliittisen päätöksenteon tilaa pitää kaventaa huomattavasti, koska on tarpeellista, että itsenäiset keskuspankit ja globaalit rahoitusmarkkinat rankaisevat valtioita ”vastuuttomasta taloudenpidosta”. Meidän mielestämme taas demokratian periaatteet koskevat myös talouspolitiikkaa.

        Ylipäänsä on vaikea löytää tukea väitteille, joiden mukaan esimerkiksi keskuspankkien poistaminen demokratian piiristä olisi ollut jotenkin erityisen suotuisaa vaikkapa talouskasvulle tai työllisyydelle. Esimerkiksi Länsi-Euroopassa talouskasvu on hidastunut ja työttömyysasteet nousseet 1980-luvulta lähtien. Eli juuri siitä alkaen, kun tap-järjestelmästä luovuttiin ja keskuspankit itsenäistettiin.

        Lauri

      • Ilkka huhtikuu 20, 2011 1:11 pm

        Vastaatko vielä tuohon ensimmäiseen kysymykseeni?

        ”Tässä ehdottamassanne mallissa veroaste ei kai erityisemmin muuttuisi nykyisestä?”

      • Ilkka huhtikuu 21, 2011 8:31 am

        Nuo maat eivät käyttäneet funktionaalista rahoitusta alijäämiensä synnyttämiseen. Jos he olisivat niin tehneet, he olisivat pumpanneet suuret määrät reservejä talouteen jotka olisivat aiheuttaneet inflaatiopainetta. Tietenkään funktionaalisen rahoituksen aiheuttamat ongelmat eivät ole vielä toteutuneet, koska sitä ei ole käytetty.

      • rahajatalous huhtikuu 21, 2011 9:08 am

        Reservien lisääminen ei aiheuta inflaatiopaineita, vain kulutuksen lisääminen aiheuttaa. Lainakysyntä on kuitenkin endogeenista, joten reservitarjonnalla ei ole merkitystä kuin korkotasoon.

        Noissa maissa on kiistatta ollut tarve kysyntästimulaatiolle. Finassikriisin jälkeen vajaakapasiteetti on ollut huomattavaa. Funktionaalinen rahoitus olisi ainoastaan parantanut työllisyyttä ja tukenut kasvua PIIGS-maissa.

        Lauri

      • rahajatalous huhtikuu 21, 2011 10:00 am

        Vaikka euroalueen alijäämäiset maat eivät ole rahoittaneet alijäämiään suorilla keskuspankkilainoilla, ovat ne silti rahoittaneet alijäämänsä keskuspankkilainoilla, joiden välittäjänä on toiminut yksityinen pankkisektori. Tärkein ero nykyisen ja esittämämme rahoitusmallin välillä onkin se, että siinä liikepankkien reservien välitystehtävä poistuisi.

        Funktionaalinen rahoitus tarkoittaa ennen kaikkea sitä, ettei valtioiden tarvitse välittää alijäämistään silloin, kun talouden täysimääräistä tuotantopotentiaalia ei ole saavutettu. Globaalin noususuhdanteen aikaan, jolloin euroalueen alijäämäiset maat vielä saivat keskuspankkirahaa käyttöönsä matalalla korolla, esimerkiksi Kreikassa itse asiassa harjoitettiin funktionaalisen rahoituksen kaltaista talouspolitiikkaa. Työttömyysaste pieneni eikä suuria inflaatiopaineita ilmennyt.

        Jos uskotaan kaikkien talouksien olevan kaikkina aikoina tuotantopotentiaalinsa ylärajalla, funktionaalisen rahoituksen esittämisestä syntyvät pelkotilat ovat ymmärrettäviä. Samat pelkotilat syntyvät helposti myös silloin, jos ei ymmärretä reservien olevan aina velkaa keskuspankille, mikä juuri antaa keskuspankille mahdollisuuden harjoittaa rahapolitiikkaa. Ei siis ole olemassa mitään ”setelipainoa”, joka lisäisi talouteen sellaista rahavarallisuutta, jota keskuspankki ei enää pystyisi hallitsemaan.

        Jussi

      • Ilkka huhtikuu 21, 2011 9:49 am

        Ennen kriisin puhkeamista Kreikassa ei ollut tarvetta laajalle kysyntästimulaatiolle. Typerästi he käyttivät valtion liikkumavaran jo ennen taantumaa, jolloin taantumassa liikkumavaraa ei enää ollut. Se ei ole rahoitusmarkkinoiden vika, vaan typerästi toimineen valtion. Jos kusee housuun, niin pakkasella vituttaa, ihan riippumatta siitä minkä malliset kalsarit on jalassa. Valtion pitää ymmärtää, että sen käyttämät resurssit on pois yksityisen sektorin käyttämistä resursseista. Nykyinen rahoitusjärjestelmä konkretisoi tämän tarpeellisen opetuksen paremmin kuin funktionaalinen rahoitus.

        Ison ja tehottoman julkisen sektorin pyörittäminen painamalla rahaa aiheuttaa inflaatiopainetta. Jos se julkinen sektori jotenkin tosi fiksusti ottaisi käyttämättömiä resursseja käyttöön niin se tietysti lievittäisi niitä inflaatiopaineita, mutta älyttömät eläke-etuudet, ym. kreikkalaiset innovaatiot eivät erityisemmin talouden tuotantoa kasvata. Niiden rahoittaminen painamalla rahaa olisi aiheuttanut inflaatiota jonka kanssa Kreikka joutuisi nyt painimaan.

      • rahajatalous huhtikuu 21, 2011 10:09 am

        Jokaisessa kansantaloudessa ulkomaansektorin, yksityisen sektorin ja julkisen sektorin (rahoitus)taseiden summa on väistämättä nolla. Koska Kreikka on kärsinyt pitkään maksutaseen alijäämistä, on valtion tehtävä alijäämäisiä budjetteja, jotta yksityinen sektori ei nettovelkaannu. Toisin sanoen julkinen velkaantuminen on ollut Kreikassa välttämätöntä, jos deflaatio on haluttu välttää.

        Lauri

      • rahajatalous huhtikuu 21, 2011 10:11 am

        Ennen kriisin puhkeamista Kreikassa ei ollut tarvetta laajalle kysyntästimulaatiolle.

        ”Jos uskotaan kaikkien talouksien olevan kaikkina aikoina tuotantopotentiaalinsa ylärajalla, funktionaalisen rahoituksen esittämisestä syntyvät pelkotilat ovat ymmärrettäviä.”

        MOT.

        Jussi

      • Ilkka huhtikuu 21, 2011 10:10 am

        Jos funktionaalinen rahoitus tosiaan tarkoittaa sitä, että valtio rahoittaa toimintansa keskuspankkilainoilla, niin sitten siinä ei ole mitään mullistavan uutta tai pelottavaa. Silloin keskuspankki istuu edelleen rahahanojen päällä ja pystyy uskottavasti hoitamaan inflaatiota. Tilanne on toinen, jos keskuspankki tavallaan sivuutetaan, ja hallitus määrää myös rahapolitiikasta. Silloin hallitukselle syntyy epätoivottava kiusaus käyttää inflaatiota valtion menojen rahoitukseen.

      • Ilkka huhtikuu 21, 2011 10:11 am

        Onko tosiaan muiden sektoreiden jäämät jotain eksogeenisiä vakioita, jotka pakottavat valtion velkaantumaan vastoin tahtoaan? Omituinen ajatus.

      • Ilkka huhtikuu 21, 2011 10:15 am

        Jos uskoo valtiolla olevan joku täystyöllisyyden viisasten kivi jonka käyttäminen on vain likviditeettiongelmista kiinni, niin funktionaalinen rahoitus on tosiaan hyödyllinen ratkaisu. Ei tosin välttämätön, koska esimerkiksi Suomi saa velkaa myös rahamarkkinoilta käytännössä rajatta.

      • Ilkka huhtikuu 21, 2011 10:15 am

        Ensin kannattaa keksiä ne keinot jolla päästäisiin täystyöllisyyteen, ja vasta sen jälkeen pohtia miten ne voidaan maksaa.

    • rahajatalous huhtikuu 21, 2011 10:24 am

      Tässä vaiheessa haluan toivottaa kaikille keskusteluun osallistuneille ja sitä seuranneille hyvää ja aurinkoista pääsiäistä!

      Jos pyhät alkavat pitkästyttää, suosittelen lukemaan keskittyneesti blogin linkkilistasta löytyvät artikkelimme. Näistä pitäisi selvitä keskeiset argumenttimme sekä niistä johdetut reformiesitykset.

      Jussi

  7. Aapo Kyrölä huhtikuu 20, 2011 12:54 pm

    ”Yksityisen sektorin nettovarallisuus ei alkutilanteessa muutu mihinkään, koska se menettää reservejä, mutta saa valtion velkakirjan. (On taseteknisesti täysin yhdentekevää, myykö valtion velkakirjan ostanut pankki hankkimansa assetin vaikkapa sijoittajalle X.) On kuitenkin totta, että lopulta yksityisen sektorin nettovarallisuus kasvaa, koska valtio kuluttaa saamansa talletusvarat.”

    Mutta varallisuus muuttaa muotoaan ja on pois kulutuksesta. Ts. jos sijoittaja sijoittaa X markkaa valtion velkapapereihin, saa hän vastineeksi X markan velkakirjan, mutta ko. velkakirjalla ei voi ostaa kiinteistöjä tai osakkeita tjms. Toki hän voi saada velkakirjaa vastaan lainaa pankista, joka silloin luottoekspansion kautta toisi X markkaa lisää rahaa markkinoille. Tämä X markkaa pitäisi kuitenkin maksaa takaisin jolloin tilanne taas tasoittuisi. Jos valtio maksaa sijoittajalle pääoman takaisin uusilla reserveillä, reservien kokonaismääärä kasvaa taloudessa.

    Ehkä ymmärrän jotain fundamentaalisesti väärin.

  8. Aapo Kyrölä huhtikuu 20, 2011 12:57 pm

    Tämän keskustelun perusteella olen sitä mieltä, että funktionaalinen rahoitus voi tarkasti kohdennettuna olla hyödyllinen taantuman oloissa. Tarkempi analyysi inflaatiosta on kuitenkin tarpeen, koska muuten voi lähteä mopo käsistä. Inflaatio on tasavero, ja sitä pitäisi pyrkiä välttämään. Myöntenette, että kirjoituksenne antaa kuvan. että siirtymällä funktionaaliseen rahoitukseen ”kaikki on mahdollista”. Kiitos, että selvensitte sen rajoituksia kommenteissa.

  9. Toni Törrönen huhtikuu 20, 2011 4:06 pm

    Timpuri Aapolla on mitta ja lauta joka pitää mitata. Hän saa mittauksen jälkeen laudan pituudeksi metri ja viisi senttiä. Hieman etäämpänä on toinen lauta joka pitäisi myös mitata. Aapo pähkäilee mietteliäänä lautaa silmäillen ja paikalle saapuu Ilkka. Ilkka kysyy, että mikäs nyt. Aapo valittelee mitta kädessään, että pitäisi tuo lauta mitata, mutta käytin jo kaikki metrit ja sentit edelliseen mittaukseen. Ilkka kertoo Aapolle, että hän osaa taikoa lisää metrejä ja senttejä. Hän voisi lainata niitä Aapolle, että tämä voi mitata laudan. Aapo kuitenkin pyytää Ilkkaa opettamaan tuon taian, jotta hän pystyisi helposti mittaamaan, aina kun eteen tulee jotain jota täytyy mitata. Ilkka kuitenkin vastustaa tätä, koska rajaton määrä mittausmahdollisuuksia, metrejä ja senttejä, saisi Aapon kuitenkin mittailemaan tyhjää, siis mittailemaan vaikka ei ole mitään mitattavaa. On siis parempi, että Ilkka pitää pituuden mittayksiköt ja Aapo tulee pyytämään niitä lainaan aina tarvittaessa.

    Onko tarinassa mitään järkeä? Hyvä, ei minunkaan mielestä.

  10. Antti Rautiainen kesäkuu 2, 2011 5:14 pm

    Inflaatio ei ole tasavero, vaan se leikkaa niiltä joilla on pääomaa.

  11. Aki tammikuu 20, 2013 11:37 am

    Asiaan liittyvät myös rikkaat ihmiset. He omistavat tuotannosta yhä enemmän, ja saavat omistamalla tuloja reaalitaloudesta. Näistä rahoista vain pieni osa käytetään hyödykkeiden ostamiseen, koska rikkailla ei ole tarpeita miljardien eurojen edestä. Rahaa siis sijoitetaan ja näin he omistavat yhä enemmän. He myös lainaavat valtiolle, joka rahoittaa sillä julkista sektoria. Raha siis palautuu reaalitalouteen, ja lisää taas osaltaan omistajien tuloja. Voidaan ajatella, että lainattu raha palautuu rikkaille, mutta valtion ja rikkaan velkasuhde säilyy.

    Käsittääkseni, jos rikkaat eivät lainaisi rahoja valtiolle, vaan pitäisivät ne itsellään, syntyisi deflaatio reaalitalouden rahamäärän vähenemisen seurauksena. Onneksi on kuitenkin pankkeja, jotka lainaavat rahaa, ja se imeytyy reallitalouteen korvaten omistajille siirtyneen rahamäärän.

    Entä jos rikas haluaisi antaa kaikki rahansa kansalaisille. Esimerkiksi 50 miljardia pääomaa jaetaan suomalaisille. Syntyisikö lisää inflaatiota?

    Miten toimisi jonkinlainen omaisuuskatto valtion velanoton korvaajana? Esimerkiksi miljardin euron omaisuuden jälkeen raha siirtyisi valtiolle vaikkapa 90 %:sesti. Tällöin reaalitalous olisi kapitalistinen, mutta omaisi tämän yhden sosialistisen piirteen. Tilanne on melkein sama, kuin valtion omistamat tuotantolaitokset, joissa tuotto siirtyisi valtiolle ja takaisin reaalitalouoteen julkisen sektorin kautta, mutta rikkaat saisivat kuitenkini omistamiselleen ja yrittämiselleen vastinetta. Vain heille ”ylimääräinen” raha palautetaan valtion kautta reaalitalouteen tilillä makuuttamisen sijaan.

    Omaisuuskatto myös lisäisi rikkaiden investointeja ja kulutusta, koska vain omaisuus laskettaisiin vain rahallisesta omaisuudesta.

    Toimisiko tällainen järjestely, vai olisiko sillä inflatorisia tai muita seurauksia?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 2 704 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: