Julkisen talouden kriisin ratkaisuvaihtoehdot

Suomen julkisen talouden kerrotaan olevan pahoissa vaikeuksissa. Alijäämät ovat paisuneet, vaikka juuri nyt pitäisi rakentaa ylijäämäpuskureita synkän tulevaisuuden varalle. Jos tässä ei onnistuta, tulee heikkenevä huoltosuhde ajamaan julkisen sektorin ennen pitkää konkurssin partaalle. Virkamiehet ja poliitikot etsivät kuumeisesti keinoja niin kutsutun kestävyysvajeen nitistämiseksi ja julkisen sektorin rahoitustaseen kääntämiseksi positiiviseksi. Helppoa ratkaisua ei kuulemma ole tarjolla.

Ratkaisuksi on löydetty pääasiassa vain ikäviä asioita. Jo tulevina kuukausina tarvitaan verotuksen kiristämistä ja julkisten menojen leikkaamista. Pidemmällä aikavälillä on tehtävä rohkeaa työllisyyttä ja talouskasvua edistävää talouspolitiikkaa. Useimmiten tällä muotoilulla tarkoitetaan työurien pidentämistä. Myös tuottavuuden parantaminen on mainittu usein. Perinteiset tarjonnan taloustieteen tarjoamat ratkaisut nähdään siis myös kestävyysvajeen umpeen kuromisen viimekätisinä keinoina.

Kuten olemme blogissamme osoittaneet, ei julkisen sektorin rahoitustaseesta ole pakko huolestua. Muuttamalla rahatalousjärjestelmämme institutionaalista rakennetta julkisen velkaantumisen ja sitä myöten kulutuksen mahdollisuuksia voidaan lisätä oleellisesti. Rahatalouden analyyttinen tarkastelu kuitenkin osoittaa, että myös ilman näitä reformeja  julkisen talouden ”ongelmiin” voidaan löytää ratkaisuja. Tämä tarkastelu on syytä aloittaa kääntämällä katse taloutemme kolmen pääsektorin rahoitustaseisiin. Vaikka julkisen sektorin alijäämät herättävät paljon keskustelua, vain harva on viettänyt tarpeeksi aikaa kyseisiä taseita eli julkisen talouden ”ongelmien” kokonaiskuvaa tarkastelemalla.

Eri ratkaisuvaihtoehdot puntarissa 

Monille vakiolukijoillemme tuttu kuvio (kuvio 1) kertoo kaiken oleellisen julkisen talouden rahoitustilanteesta. Julkinen sektori voi olla ylijäämäinen vain silloin. kun ulkomaan sektori tai yksityinen sektori nettovelkaantuvat vastaavalla rahamäärällä. Vastaavasti julkisen sektorin alijäämät tarkoittavat muiden sektoreiden lainanantoa eli säästämistä. Kuviosta 1 nähdään, että 1990-luvun lopusta asti julkiset ylijäämät ovat olleet mahdollisia vaihtotaseen ylijäämien eli ulkomaan sektorin velkaantumisen ansiosta. Vielä 1970- ja 80-luvuilla julkiset ylijäämät olivat puolestaan seurausta yksityisen sektorin velkaantumisesta.

Kuvio 1. Eri sektoreiden rahoitusaseman muutos Suomessa kansantalouden tilinpidon mukaan vuosina 1975-2010, prosenttia BKT:sta (Lähde: Tilastokeskus).

Julkisen talouden ”ongelmiin” onkin käytännössä kaksi ratkaisua. Julkinen sektori saadaan ylijäämäiseksi, jos yksityinen sektori tai ulkomaan sektori lisäävät nettomääräistä lainanottoaan. Koska talouden viimeaikainen rakennemuutos (2010-luvun Nokia-ilmiö) on vienyt valtaosan Suomen vientiteollisuuden kilpailukyvystä, on vaihtotaseemme kääntynyt alijäämäiseksi. Koska emme voi helpottaa nopeasti vientiteollisuuden asemaa esimerkiksi valuuttakurssipolitiikalla (devalvaatiolla), ei ulkomaan sektori näytä tarjoavan helppoa vastausta ongelmaamme. Katseet kääntyvät siis yksityisen sektorin suuntaan.

Jotta julkisen sektorin rahoitustase kääntyisi positiiviseksi, on yksityisen sektorin lisättävä merkittävästi nettomääräistä velanottoaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yksityisen sektorin on alettava investoimaan voimakkaasti. Kuten kuviot 2 ja 3 osoittavat, on yksityisen sektorin nettovelkaantumisen ja investointiasteen välillä Suomen taloudessa selkeä käänteinen yhteys. Mitä enemmän yksityinen sektori investoi, sitä enemmän se myös nettovelkaantuu ja sitä suuremmaksi muodostuu julkisen sektorin ylijäämä.

Kuvio 2. Yksityisen sektorin investointiaste ja nettoluotonanto suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomen taloudessa vuosina 1975-2010 (Lähde: Tilastokeskus).

Tämä kehitys perustuu ennen kaikkea yksityisen sektorin investoinneista ja velanotosta seuraavaan talouden rahavirtojen kasvuun. Samalla kasvavat julkisen sektorin keräämät verotulot, jotka on sidottu institutionaalisesti rahavirtojen määrään. Julkiset menot puolestaan supistuvat, kun investointikysyntä kasvattaa taloutta ja lisää työllisyyttä.  Yksityiset investoinnit siis aktivoivat niin kutsutut talouden automaattiset vakauttajat ja siksi yksityisen sektorin kasvava velanotto (absoluuttinen, bruttomääräinen) johtaa myös yksityiseen nettovelkaantumiseen.

Kuvio 3. Korrelaatiodiagrammi: Yksityisen sektorin investointiaste ja nettoluotonanto suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomen taloudessa vuosina 1975-2010

Ratkaisu Suomen julkisen talouden ”ongelmiin” löytyykin talouden tarjontapuolen sijaan kokonaiskysyntää lisäävistä yksityisistä investoinneista. Investointiasteen merkittävä nostaminen ja yksityisten yritysten sekä kotitalouksien vastuunkanto taloutemme tulevaisuudesta ovat niitä asioita, joita juuri nyt kipeästi kaivataan. Ainakin, jos ylijäämäisestä julkisesta sektorista haaveilevia poliitikkoja ja virkamiehiä halutaan kuunnella. Vaikka yritykset ja kotitaloudet saataisiin mukaan talkoisiin ja julkisen talouden ”ongelmat” tällä tavalla voitettaisiin, olisi vaarana kuitenkin päätyä ojasta allikkoon.

Investointiasteen nostamisesta todennäköisesti seuraava yksityisen sektorin nettovelkaantuminen ei nimittäin ole pelkästään myönteinen asia. Käytännössä nettovelkaantuminen tarkoittaa sitä, että yksityisen sektorin kyky maksaa velkojaan heikkenee jatkuvasti, mikä on velkaan perustuvassa talousjärjestelmässä luonnollisesti ongelma. Jos nimellinen talouskasvu on kuitenkin nopeaa ja rahavirtojen määrä taloudessa kasvaa tasaisesti, voi yksityisen sektorin nettovelkaantumiseen perustuva talouskehitys jatkua pitkäänkin keskeytymättä.

Oivallinen esimerkki tästä on Suomen talouskehitys 1970- ja 1980-luvulla, jolloin reaalinen talouskasvu sekä inflaatio pitivät rahavirtojen määrän kasvussa (kuvio 4). Näin ollen kotitalouksien ja yritysten oli mahdollista selvitä vanhoista velkasitoumuksistaan ja uusia velkasuhteita uskallettiin solmia vanhojen erääntyessä. 1980-luvun lopulla yksityisen sektorin nettovelkaantuminen edelleen kiihtyi ja kun globaali laskusuhdanne sekä Neuvostoliiton hajoaminen 1990-luvun alussa tuottivat talouskasvuun negatiivisen shokin, yksityisen sektorin velkaongelmat räjähtivät. Epävarmuus lisääntyi kaikilla talouden sektoreilla. Yritysten investoinnit jäätyivät, kotitalouksien säästämisaste nousi ja rahoitussektori vähensi radikaalisti lainanantoaan.

Kuvio 4. Eri sektoreiden rahoitusaseman muutos (vasen akseli), nimellinen talouskasvu (vasen akseli) sekä yksityisen sektorin investointiaste (oikea akseli) vuosina 1975-2010 (Lähde: Tilastokeskus).

Kaikki edellä mainitut prosessit vahvistivat talouden syöksyä ja lisäsivät julkisen sektorin painolastia, kun sen tehtäväksi tuli taloudellisen toimeliaisuuden ylläpito epävarmoissa taloudellisissa olosuhteissa. Tästä syystä julkisen sektorin rahoitustase kääntyi useaksi vuodeksi negatiiviseksi. Pitkään yksityisen sektorin nettovelkaantumisen varassa ollut taloutemme muuttui hetkellisesti julkisen sektorin nettovelkaantumiseen nojaavaksi taloudeksi, kunnes 1990-luvun lopulla vaihtotaseen ylijäämät mahdollistivat sekä yksityisen että julkisen sektorin nettoluotonannon.

Opit kestävyysvajekeskusteluun

Kestävyysvajekeskustelua tullaan käymään aktiivisesti tulevina viikkoina, kun hallitus käy suunnittelemaan vuoden 2013 budjetin kehyksiä. On todennäköistä, ettei talouden eri sektoreiden väliseen dynamiikkaan kiinnitetä tässä keskustelussa juurikaan huomiota, vaan toimenpiteet julkisen talouden tasapainottamiseksi tehdään yksisilmäisesti julkisen sektorin rahoitustasetta tuijottaen. Nykyisissä epävarmoissa taloudellisissa olosuhteissa julkisten ylijäämien puristaminen on erittäin vaikeaa etenkin, kun suuret vaihtotaseen ylijäämät ovat historiaa ja investointiaste laahaa selvästi historiallisen keskiarvon alapuolella.

Kun julkinen sektori leikkaa menojaan ja korottaa veroja, supistaa se samanaikaisesti talouden kokonaiskysyntää. Vaikka tämän seurauksena vaihtotase voikin kääntyä positiiviseksi tuonnin kasvun hidastuessa, lisäävät hidastuva talouskasvu sekä rahavirtojen väheneminen samalla taloudellista epävarmuutta ja vähentävät yksityisen sektorin halukkuutta investoida. Kun yksityinen sektori ei investoi, lisääntyy yksityisen sektorin nettosäästäminen eikä tavoiteltuja julkisen sektorin ylijäämiä suuristakaan leikkauksista huolimatta saavuteta. Sen sijaan synnytetään jatkuvasti syvenevä taantuma, kuten esimerkiksi Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa on tapahtunut.

Jos yksityinen sektori näkee julkisen sektorin leikkauksista huolimatta taloudellisen tulevaisuuden valoisana ja investoi enemmän kuin säästää tai jos vaihtotase kääntyy viennin tuontia nopeamman kasvun myötä positiiviseksi, voi hallitus onnistua tavoitteessaan kerryttää ylijäämiä. Yksityisen sektorin nettovelkaantumisesta riippuvainen talous on kuitenkin rakenteellisesti epävakaa, minkä monet esimerkit kotimaasta ja muualta ovat opettaneet. Vaihtotaseen ylijäämiin perustuva talousmalli on puolestaan täysin riippuvainen vientisektorin kilpailukyvystä, johon on vaikea vaikuttaa ilman valuuttakurssipolitiikkaa lyhyellä aikavälillä.

Tämän tarkastelun perusteella talousmalli, jossa julkinen sektori pyrkii kulutuksellaan ja investoinneillaan pitämään yllä sopivan kokonaiskysynnän tason omasta rahoitustaseestaan välittämättä ja jossa julkinen valta pyrkii rajoittamaan yksityisen sektorin liiallista velkaantumista, näyttäytyykin varsin järkevänä. Siksi sellaisten institutionaalisten muutosten edistäminen, joita tämän mallin toimeenpaneminen edellyttää, onkin huomattavasti parempaa politiikkaa kuin nykyinen pakonomaisesti julkisen sektorin tai vaihtotaseen ylijäämiin pyrkivä politiikka.

Jussi Ahokas

About these ads

4 responses to “Julkisen talouden kriisin ratkaisuvaihtoehdot

  1. Risto Lahnalampi helmikuu 17, 2012 2:31 pm

    Eihän tämä ole uutta. Ennen EUiin liittymistä tästä varotettiin. Nyt pulinat pois maailman pankkiirit noudattavat tarkasti voittojen maksimointi asiaansa ja annoimme heille valtuudet :)

  2. Esa Härkönen helmikuu 18, 2012 3:21 pm

    Jos katsoo oheista käyrää, niin voidaan todeta, että tuonnissa on meillä ongelma. Niin kauan kun suomalaiset ostavat Arlan maitoa, Lidlin kaljaa, Kiinalaisten kokoonpanemia tietokoneita ja muuta roinaa ulkomailta, menemme alaspäin. Jokaisen suomalaisen pitäisi tajuta tämä kylmä tosiasia. Niin kauan kun on olemassa vaihtotaseen ylijäämä, voimme elää kuin porsas pellossa, mutta nyt ei todellakaan. ”Suosi suomalaista” on tällä hetkellä entistäkin tärkeämpi tiedostaa. Polttoaineille pitäisi laittaa kaksinkertainen vero nykyisen päälle, niin loppuisi sekin vaihtotaseen alijäämää pahentava toiminto. Yrityksille tietenkin olisi tuo verovähennyskelpoinen erä.

    http://www.findikaattori.fi/80/

  3. patrizio laina huhtikuu 12, 2012 7:48 pm

    Tykkäsin tämän artikkelin erittäin analyyttisestä otteesta nimenomaan sektoritaseiden näkökulmasta. Eikö kuviossa4 kuitenkin myös nimellinen bkt ole luettavissa vasemmalta eikä oikealta akselilta?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 2 149 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: