Valtio, rahoittaminen ja velkaantuminen

Yksi vaikeimmin hyväksyttävistä tässä blogissa esitetyistä näkemyksistä on ollut väitteemme, jonka mukaan verotuksella ei rahoiteta julkista kulutusta. Väitteemme hyväksymisen vaikeus liittyy ensisijaisesti siihen, että suomen kielessä toisistaan merkittävästi eroavia rahatalouden prosesseja kuvataan samalla käsitteellä. Sekä velkaantumisella että rahoittamisella tarkoitetaan kahta toisiinsa liittyvää, mutta kategorisesti toisistaan eroavaa asiaa.

Myönnettävä on, että myös tässä blogissa erityisesti velkaantumisen käsitteitä on käytetty jossain määrin epätarkasti ja ehkä siksi harhaanjohtavasti. Rahoituksesta puhuttaessa olemme kuitenkin viitanneet johdonmukaisesti operaatioon, jossa kahden taloudellisen toimijan välinen velkasuhde rahallistetaan kolmannen osapuolen toimesta ja joka synnyttää edellytyksen tulovirran muodostumiselle. Rahoitus on siis meille kirjaimellisesti rahanluontia.

Kun pankki suorittaa velkasuhteen rahallistamisen, velkaantuu luotonottaja pankille. Samalla pankki kuitenkin velkaantuu kahdenkertaisen kirjanpidon mukaan asiakkaalle. Kun luotonottaja kuluttaa velkansa vastapuolena olevan rahavarallisuuden, siirtyy pankin vastattava varallisuus toisen toimijan haltuun. Uudessa tilanteessa pankki on siis velkaa toiselle toimijalle. Tämän niin vaatiessa on pankin pystyttävä maksamaan velkakirjan osoittama korvaus uudelle varallisuuden haltijalle.

Tässä yhteydessä sekä velkaantuminen että rahoittaminen liittyvät velkasuhteiden syntymiseen ja niiden muutoksiin taloudellisten toimijoiden suorittaessa erilaisia transaktioita. Käsitteillä kuvataan siis rahavirtoihin liittyviä prosesseja, kun taas yleisemmin arkikielessä käytettyinä ja erityisesti valtiontaloudesta puhuttaessa rahoituksen ja velkaantumisen käsitteillä viitataan taseisiin liittyviin prosesseihin.

Esimerkiksi valtion velkaantumisella tarkoitetaan tilannetta, jossa valtion menovirrat tietyn ajan kuluessa ylittävät sen vastaanottamat tulovirrat. Näin ollen valtion rahavarallisuus (positiivinen tase) supistuu tai sen nettomääräinen velka (negatiivinen tase) kasvaa. Tässä asiayhteydessä rahoittaminen ei tarkoita uuden velkasuhteen rahallistamista ja synnyttämistä, vaan tiettynä ajanjaksona valtiolle kertyviä tuloja. Rahoittamisella tarkoitetaan siis arkikielessä rahavarallisuuden keräämistä.

Rahahierarkia ja maksukyky, rahanluonti ja rahan kerääminen

Kuten todettua, tapahtuu rahanluonti nykymuotoisessa rahatalousjärjestelmässä velkasuhteita muodostamalla. Erilaisten velkasopimusten kyky toimia taloudessa maksuvälineenä vaihtelee kuitenkin merkittävästi. Siksi eri toimijoiden mahdollisuudet rahanluontiin ovat erilaisia. Esimerkiksi yksityisten toimijoiden velkakirjojen maksukyky rajoittuu yleensä siihen yhteisöön, jonka piirissä velkakirjan liikkeellelaskijaan luotetaan ja häneltä odotetaan saatavan hyödykkeitä velkakirjaa vastaan.

Kun liikepankki rahallistaa velkasuhteen, kasvaa velkakirjojen hyväksyttävyys maksuvälineenä. Kuten edellä havaittiin, ei liikepankin rahallistaman velkakirjan haltuunsa saavan toimijan tarvitse luottaa enää kauppakumppaniinsa, vaan liikepankkiin, joka on yleensä sitoutunut vaihtamaan velkakirjan sen osoittamaan rahasummaan keskuspankkirahaa eli valuuttaa.

Valuutta eli keskuspankkiraha eli valtioraha onkin rahahierarkiassa ylimpänä, ja sillä voidaan selvittää yleensä kaikki muut velkasuhteet. Esimerkiksi liikepankkien väliset velkasuhteet selvitetään keskuspankkirahalla. Käytännössä selvittäminen tapahtuu korvaamalla yksityinen tai liikepankin rahallistama velkasopimus keskuspankin liikkeellelaskemalla velkakirjalla. Valuutan hallussapitäjällä on siis oikeus vaatia velkakirjan osoittamaa korvausta valtiolta.

Yleensä ihmiset eivät kuitenkaan käänny valtion puoleen vaatiakseen itselleen hyödykkeitä. Tämä johtuu siitä, että valtion valuutta on yleisesti hyväksytty maksuväline ja kaikki taloudelliset toimijat ovat halukkaita keräämään sitä itselleen tuottamiaan hyödykkeitä tai työvoimaa vastaan.

Yksityisten toimijoiden tarve haalia valuuttaa perustuu siihen, että valtio on asettanut kaikille vaikutuspiirissään toimiville yksilöille ja yrityksille maksettavaksi veron. Vero on yksipuolisesti säädetty velkasuhde, joka voidaan selvittää vain valtion valuutalla. Näin ollen kaikki toimijat tarvitsevat ja tietävät muiden tarvitsevan jatkuvasti valuuttaa. Juuri tämän vuoksi myös luottamus valtiorahaan säilyy ja valuutasta tulee yleisesti hyväksytty maksuväline.

Koska yksityiset toimijat eivät voi laskea liikkeelle yleisesti hyväksyttyä maksuvälinettä, on valuutan tai valuutaksi vaihdettavissa olevien velkakirjojen kerääminen niille välttämätöntä. Niin kauan kuin yksityisten toimijoiden luottokelpoisuus säilyy, ne voivat toki rahoittaa toimintaansa myös rahanluonnin kautta, mutta viimekädessä vain riittävät tulovirrat takaavat yksityisten toimijoiden maksukyvyn.  Koska keskuspankki on sitoutunut vaihtamaan liikepankkien rahallistamat velkakirjat valuuttaan, riittää kotitalouksille ja yrityksille yleensä liikepankkirahan eli liikepankkien synnyttämän rahavarallisuuden kerryttäminen.

Valuuttaan vaihdettavissa olevan rahan kerääminen onkin lopulta yksityisille toimijoille ensisijainen rahataloudellinen tehtävä, sillä ne eivät voi luoda tyhjästä yleisesti hyväksyttyä maksuvälinettä. Valtio puolestaan voi, minkä vuoksi valtion taloudenpito muodostuukin erilaiseksi yksityiseen taloudenpitoon verrattuna. Koska valtioraha on rahahierarkiassa ylimmäisenä, ei valtion rahoitustaseen heikkeneminen muodosta sille kulutusrajoitetta. Valtion maksukyvyn takaa yksityisten toimijoiden luottamus valuuttaan, jonka valtio turvaa pitämällä kaikki taloudelliset toimijat verovelvollisina.

Valtioiden rahoittaminen ja velkaantuminen eurojärjestelmässä

Valtio voi kuitenkin luopua vallasta, joka sille koituu valtiorahan keskeisen aseman myötä. Tässä tapauksessa valtion valtuuttama keskuspankki rahoittaa ensin muita talouden toimijoita, jotka puolestaan rahoittavat (tasemielessä) valtiota tai joilta valtio kerää maksuvälineen itselleen verottamalla. Koska valtion ja muiden toimijoiden väliset velkasuhteet voidaan selvittää vain valuutalla eli valtiorahalla, on valtion tai keskuspankin kaikissa tapauksissa kuitenkin luotava rahaa kulutuserän verran.

Euroalueen valtiot ovat luopuneet taloudellisesta suvereniteetistaan juuri edellä mainitulla tavalla. Kun Euroopan rahaliittoon liittyneet maat luopuivat omasta valuutastaan ja antoivat yhteisvaluutan liikkeellelaskuoikeuden itsenäiselle Euroopan keskuspankille, tekivät ne itsestään yksityisten toimijoiden kaltaisia entiteettejä, joiden viimekätinen mahdollisuus saada käyttöönsä yleisesti hyväksyttävää maksuvälinettä on rahan kerääminen rahanluonnin sijaan.

Eurovaltioiden on siis lopulta kerättävä valuutta käyttöönsä verottamalla. Vasta tämän jälkeen valtiolla on mahdollisuus kuluttaa siirtämällä yleisesti hyväksyttyä maksuvälinettä yrityksille ja kotitalouksille, joilta valtio hyödykkeitä ja työvoimaa hankkii.

Niin kauan kuin valtioiden velkakirjojen vaihto eurovaluuttaan sujui sulavasti ja vaihdossa vaadittava korko pysyi matalana, pystyivät eurovaltiot turvautumaan rahanluontiin eli uusien velkasuhteiden solmimiseen kuluttaessaan. Koska rahoitusmarkkinat tiesivät rahan keräämisen olevan EMU:n institutionaalisessa järjestyksessä valtioiden maksukyvyn turvaamisen viimekätinen keino, heikkenivät valtioiden rahoitusolosuhteet eli mahdollisuudet rahanluontiin rajusti finanssikriisin kasvatettua valtioiden alijäämiä ja supistettua verokertymiä.

Toisin sanoen eurojärjestelmässä edullisen rahoituksen saanti perustuu markkinoiden näkemykselle valtioiden maksukyvystä, joka puolestaan perustuu arvioihin valtioiden kyvystä kattaa menonsa niitä vastaavilla tuloilla. Näin ollen eurokriisissä valtioiden velkaantuminen tulojen ja menojen negatiivisen erotuksen merkityksessä on johtanut velkaantumismahdollisuuksien heikentymiseen rahanluonnin merkityksessä. Rahoituksesta on siis tullut eurovaltioille niukka resurssi.

Perimmäinen ongelma on siinä, että rahatalousjärjestelmässämme valtion kyky rahoittaa toimintaansa luomalla rahaa parantaa sen mahdollisuuksia ”rahoittaa” (tasemielessä) toimintaansa keräämällä rahaa. Luomalla uutta velkaa ja uusia rahavirtoja talouteen valtio voi onnistua lisäämään kuluttajien ja yritysten luottamusta. Jos tämä johtaa kulutuskysynnän kasvuun ja ennen kaikkea yksityisten investointien sekä yksityisen velanoton kasvuun, paranevat valtion mahdollisuudet kerätä verotuloja huomattavasti ja velkaantuminen rahoitustaseen heikkenemisen merkityksessä vähenee.

Toisaalta pitämällä käsissään yleisen maksuvälineen liikkeellelaskun monopolin, ei valtion tarvitse edes tarkkailla rahoitustasettaan.

Jussi Ahokas

About these ads

One response to “Valtio, rahoittaminen ja velkaantuminen

  1. jari2208 maaliskuu 27, 2012 6:31 am

    Täytyypä sanoa, että olipa hyvä kirjoitus. Tämä selvensi monta minulle epäselvää asiaa, kiitos siitä.
    ”Toisaalta pitämällä käsissään yleisen maksuvälineen liikkeellelaskun monopolin, ei valtion tarvitse edes tarkkailla rahoitustasettaan.”
    Tuosta yllä olevasta asiasta haluan sanoa muutaman asian, vaikka ymmärränkin, että se ei ole varsinainen kannanotto.
    Mikäli valtio laskee liikkeelle ”löysää” rahaa, niin välttämättä se ei näy valtion sisällä heti. Valtion ulkopuoliset tahot sitä vastoin kylläkin helposti näkevät lisääntyneen rahan. Valtion raha devalvoituu. Öljyn ym. tuonnin hinta nousee, joten maan kilpailukyky yleensä heikkenee. Kierre on valmis.
    Alan vähitellen ymmärtämään taloustieteen sanan ”luottamus” merkityksen. Lisättiinpä rahan määrää miten hyvänsä, niin reaalitalouden on lisäännyttävä, mikäli haluamme puhua hyvinvoinnin lisääntymisestä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 2 149 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: