Viimeinkin euron kriisi

Viime viikkoihin asti monet poliitikot ja talouspolitiikasta vastaavat virkamiehet ovat pitäytyneet kannassaan, jonka mukaan Euroopan talouskriisissä ei olisi varsinaisesti kyse euron kriisistä. Syyttävä sormi on osoittanut heikosti julkista talouttaan hoitaneiden vastuuttomien valtioiden suuntaan. Kun Kreikan talouskriisi on muuttunut myös poliittiseksi kriisiksi, on Kreikan ero talous- ja rahaliitosta alkanut näyttää entistä todennäköisemmältä. Myös pelot siitä, ettei Espanjan ole pidemmällä aikavälillä mahdollista jatkaa rahaliiton jäsenenä, ovat voimistuneet. Tässä tilanteessa enää vain uskossaan vahvimmat todistelevat, ettei eurojärjestelmä sinällään ole ongelma ja että sen instituutioiden muuttaminen ei auttaisi ulos kriisistä.

Olemme jo yli vuosi sitten julkaistussa perusteellisessa Euroopan talouskriisiä käsittelevässä kirjoituksessamme kuvanneet, kuinka Euroopan talousongelmien taustalla ovat nimenomaan talouden vakauden ylläpidon kannalta puutteellisiksi osoittautuneet talous- ja rahaliiton instituutiot. Euroalueen sisäiset rahavirrat ovat kulkeneet pohjoisiin ylijäämämaihin, minkä seurauksena eteläisessä Euroopassa taloudelliset toimijat – sekä valtiot, yritykset että kotitaloudet – ovat velkaantuneet nettomääräisesti. Lopulta euroalueen rahataloudelliseen kriisiin onkin vain yksi ratkaisu: nettomääräisten rahavirtojen kääntäminen tavalla tai toisella pohjoisesta etelään.

Eurojärjestelmästä puuttuvat sellaiset mekanismit, joiden kautta rahavirtojen suuntaan voitaisiin vaikuttaa tai jotka reagoisivat automaattisesti rahataloudellisten epätasapainojen kasvuun. Yksi tärkeimmistä on tietysti valuuttakurssimekanismi, joka heikentäisi ylijäämämaiden suhteellista kilpailukykyä alijäämämaihin verrattuna. Eurojärjestelmästä puuttuu myös talousalueen laajuinen finanssipoliittinen auktoriteetti, joka voisi suunnata uusia rahavirtoja alijäämästä kärsiville alueille ja verottamalla poistaa rahavirtoja ylijäämäalueilta. Vaikka tällaista auktoriteettia ei olisikaan, voisivat valtiot yhteistuumin suorittaa tulonsiirtoja pohjoisesta etelään.

Koska valuuttakurssimekanismin palauttaminen tarkoittaisi eurosta luopumista, keskitetyn finanssipoliittisen auktoriteetin luominen kansallisesta talouspoliittisesta itsemääräämisoikeudesta luopumista ja kansallisvaltioiden suorittamat tulonsiirrot vastuuttomien ihmisten hyysäämistä, ei mikään vaihtoehdoista sovellu nykyiseen ajatteluun, jossa lähes rajoittamattoman (pitäähän alijäämärajoista pitää kiinni) kansallisen talouspoliittisen autonomian ja valtioiden yhteisen eurovaluutan uskotaan olevan yhdistettävissä.  Jos ihmiset ymmärtäisivät paremmin eurojärjestelmän perustoimintalogiikan, olisi heille selvää, että nämä tavoitteet ovat yhteen sovitettavissa vain erityisissä olosuhteissa.

Euron ensimmäiset kahdeksan vuotta elettiin nimenomaan tällaisissa taloudellisissa olosuhteissa. Talouskasvu oli nopeaa, rahoituskustannukset alhaisia ja usko parempaan tulevaisuuteen horjumatonta. Niin kauan kuin maailmantalous ja eurotalous pysyivät euforisessa tilassa, pysyivät myös euron ongelmat piilossa. Nettovelkaantuminen ei aiheuttanut ongelmia alijäämämaissa, koska rahoituskustannukset olivat vähäisiä ja velkarahaa oli tarjolla enemmän kuin runsaasti. Vasta globaali finanssikriisi ja sitä seurannut luottolama paljastivat, miltä eurojärjestelmän arki todellisuudessa näyttää.

Jos eurooppalaiset haluavat säilyttää yhteisvaluuttansa ja talousunioninsa, onkin aika katsoa todellisuutta silmiin. Euron säilyttäminen vaatii välttämättä kansallisvaltioiden rajat ylittävää talouspolitiikkaa tai kansallisvaltioiden talouspolitiikan suunnanmuutosta ja kasvavaa solidaarisuutta eteläisen Euroopan kriisimaita kohtaan. Nykyinstituutioiden sisällä tapahtuva leikkauspolitiikka ei tule kääntämään rahavirtojen suuntaa. Se tulee sen sijaan vähentämään rahavirtoja koko euroalueelta pysäyttäen talouskasvun.

Eurojärjestelmä vaatii nopeasti institutionaalisia muutoksia sekä poliittista suunnanmuutosta, eivätkä vakuuttelut yhteisvaluuttaan sitoutumisesta merkitse mitään, ennen kuin reformeja todella aletaan tehdä. Jos toimeen olisi alettu vuosi sitten, aika olisi varmasti riittänyt eurokriisistä nousemiseksi. Kriisin todellisten syiden kieltämisen seurauksena tilanne on kuitenkin tänään paljon pahempi, minkä vuoksi varautuminen eurojärjestelmän hajoamiseen on varmasti perusteltua. Jos näin tapahtuu, on perimmäinen syy selvä. Kukaan Euroopassa ei koskaan halunnut sitoutua sellaisiin ratkaisuihin, joita toimivan ja vakaan rahaliiton luominen olisi edellyttänyt.

Jussi Ahokas

About these ads

12 responses to “Viimeinkin euron kriisi

  1. auvo rouvinen toukokuu 24, 2012 6:08 pm

    Keynes hahmotteli aikoinaan ratkaisua ylijäämä maiden kuriin saattamiseksi. Kun ylijäämä kasvaa liian suureksi, peritään kansainvälinen 25% vero ylijäämästä. Tämä estäisi työvoiman polkumyynnin ja takaisi tasapainon. Saksan työläiset varmaan mieluummin ottaisivat 25% palkan korotuksen kun lahjoittaisivat saman rahan kreikkaan.

  2. Antti Mäkelä toukokuu 25, 2012 6:24 am

    ”Lopulta euroalueen rahataloudelliseen kriisiin onkin vain yksi ratkaisu: nettomääräisten rahavirtojen kääntäminen tavalla tai toisella pohjoisesta etelään.”

    EVM on tällainen mekanismi. Tosin jotkin poliitikot haihattelevat, että lainatut rahat saadaan joskus takaisin. Lisäksi EKP luotottaa kriisimaita ja niiden pankkeja. Tämän voi myös nähdä osana rahavirtojen kääntämistä. Tosin se, että onko näistä ratkaisemaan kriisiä on enemmän kuin epävarmaa.

  3. Ville J. Koivisto toukokuu 26, 2012 4:29 pm

    ”Nykyinstituutioiden sisällä tapahtuva leikkauspolitiikka ei tule kääntämään rahavirtojen suuntaa. Se tulee sen sijaan vähentämään rahavirtoja koko euroalueelta pysäyttäen talouskasvun.”

    Hui kauheaa. Talouskasvu pysähtyy.

    Tuleeko talouden kasvaa ja jos tulee, niin millä muulla perusteella kuin sillä, että ponzi saadaan pidettyä pyörimässä?

    ”Eurojärjestelmä vaatii nopeasti institutionaalisia muutoksia sekä poliittista suunnanmuutosta…”

    Millä perusteella ”vaatii”?

    Asiathan ovat oikein hyvin tällä hetkellä. Kuplat puhkeavat kun rahasta on pulaa, asuntojen hinnat tulevat kuplamaissa rajusti alas ja kohta on taas aika ostaa kun kerran halvalla saa ja käteistäkin on.

    • rahajatalous toukokuu 27, 2012 8:30 am

      Tuleeko talouden kasvaa ja jos tulee, niin millä muulla perusteella kuin sillä, että ponzi saadaan pidettyä pyörimässä?

      Rahatalouden kasvu on suotavaa, sillä se pitää yhteiskunnan keskeiset prosessit pyörimässä. Kasvu kannustaa ihmisiä toimimaan yhdessä ja vähentää yhteiskunnallista epävarmuutta. Kun ihmisten tulovirrat ovat vakaita ja hieman kasvavat, on velkataloudessa riittävästi kannusteita jatkaa taloudellista toimintaa myös tulevaisuudessa. Tässä mielessä rahavirtojen kasvu on nyky-yhteiskunnassa keskeinen hyvinvoinnin tekijä.

      Asiathan ovat oikein hyvin tällä hetkellä. Kuplat puhkeavat kun rahasta on pulaa, asuntojen hinnat tulevat kuplamaissa rajusti alas ja kohta on taas aika ostaa kun kerran halvalla saa ja käteistäkin on.

      Asiat eivät taida olla kovin hyvin tällä hetkellä esimerkiksi Kreikassa tai Espanjassa. Ihmisten luottamus yhteiskuntaan murenee, kun työttömyys kasvaa ja työttömyysjaksot pitkittyvät. Kun tulevaisuuden tuloista ei ole varmuutta, epävarmuus alkaa vaikuttaa laajemminkin yhteiskunnalliseen kehitykseen. Kun ei ole tuloja, ei hintatason lasku paljon mieltä lämmitä. Varsinkin jos vanhatkin velat ovat edelleen maksamatta. Tilannehan on suorastaan kammottava.

      Jussi

      • Ville J. Koivisto toukokuu 27, 2012 5:13 pm

        Rahatalouden kasvu on suotavaa, sillä se pitää yhteiskunnan keskeiset prosessit pyörimässä. Kasvu kannustaa ihmisiä toimimaan yhdessä ja vähentää yhteiskunnallista epävarmuutta. Kun ihmisten tulovirrat ovat vakaita ja hieman kasvavat, on velkataloudessa riittävästi kannusteita jatkaa taloudellista toimintaa myös tulevaisuudessa. Tässä mielessä rahavirtojen kasvu on nyky-yhteiskunnassa keskeinen hyvinvoinnin tekijä.

        Tarkoitat varmaan sellaista teoreettista rahajärjestelmää, joka ei perustuisi ponzihuijaukselle. Koska nykyinen järjestelmä kuitenkin perustuu ponzihuijaukseen (ihmiset ja valtiot velkaantuvat yksityisessä omistuksessa olevalle pankkikartellille, joka pitää niitä kuristusotteessa tekemällä vaihdonvälineestä niukkaa), niin en ymmärrä millä tavalla ihmisiä hyödyttää talouskasvu pitkällä aikavälillä. Tällaista pumppausta se on koko ajan – ensin annetaan velkaa, sitten kiristetään lainahanoja ja lunastetaan reaaliomaisuus pilkkahintaan kun samaan aikaan valtio pelastaa pankit eli sijoittajat vastuusta.

        Asiat eivät taida olla kovin hyvin tällä hetkellä esimerkiksi Kreikassa tai Espanjassa. Ihmisten luottamus yhteiskuntaan murenee, kun työttömyys kasvaa ja työttömyysjaksot pitkittyvät. Kun tulevaisuuden tuloista ei ole varmuutta, epävarmuus alkaa vaikuttaa laajemminkin yhteiskunnalliseen kehitykseen. Kun ei ole tuloja, ei hintatason lasku paljon mieltä lämmitä. Varsinkin jos vanhatkin velat ovat edelleen maksamatta. Tilannehan on suorastaan kammottava.

        Oletko koskaan ajatellut, että epävarmuus ja levottomuudet voivat johtaa vallankumoukseen, joka pitkällä aikavälillä hyödyttää ihmisiä verrattuna nykytilanteeseen?

        Tilanne Espanjassa on pian sijoittajan näkökulmasta otollinen marjojen poimimiselle kun asuntoja saa halvalla ja ne voi vuokrata entisille omistajilleen. Eihän nykyisen rahajärjestelmän tarkoitus ole hyödyttää tavallisia ihmisiä, vaan sijoittajia.

      • rahajatalous toukokuu 28, 2012 6:00 am

        Tällaista pumppausta se on koko ajan – ensin annetaan velkaa, sitten kiristetään lainahanoja ja lunastetaan reaaliomaisuus pilkkahintaan kun samaan aikaan valtio pelastaa pankit eli sijoittajat vastuusta.

        Kaikki ihmisten luomat talousjärjestelmät kautta historian ovat perustuneet velkaan ja ihmisten väliset taloudelliset suhteet ovat olleet velkasuhteita. Se, että nykyisin on olemassa liikepankkien kaltaisia selvityslaitoksia, tekee nykyärjestelmästä jossain määrin erilaisen, mutta edelleen rahatalous perustuu ihmisten väliseen luottamukseen. Tässä mielessä kaikkien historiassa tunnettujen talousjärjestelmien voidaan määritelmäsi mukaan sanoa perustuneen ponzihuijaukseen.

        Nimittäin se, että liikepankit luotottavat tiettyinä aikoina enemmän kuin toisina, riippuu ainoastaan siitä, kuinka paljon taloudessa yleisesti luotetaan ihmisten velanmaksukykyyn. Kun tämä luottamus nousee korkeaksi, lähes kaikkiin hankkeisiin on tarjolla luottoa. Taantumassa ja taloudellisessa epävarmuudessa luottoa on tarjolla vähemmän. Jotta tästä ”pumppauksesta” päästään eroon, tulee taloutta säädellä siten, että taloutta ei koskaan päästetä euforiseen tilaan eikä myöskään depressioon. Vaikka ihmismielen hoidossa tämä on yleisesti hyväskytty toimintamalli, taloudenhoidossa sitä on sovellettu vain lyhyen aikaa toisen maailmansodan jälkeen.

        Oletko koskaan ajatellut, että epävarmuus ja levottomuudet voivat johtaa vallankumoukseen, joka pitkällä aikavälillä hyödyttää ihmisiä verrattuna nykytilanteeseen?

        Olen tietysti. Koska vallankumous voi saada ja yleensä saa epäinhimillisiä muotoja silloin, kun se ponnistaa totaalisesta depressiosta, kannatan ja pyrin itsekin edistämään reformistista linjaa, joka muuttaa asioiden kulkua ennen kuin tällaiseen depressioon ajaudutaan. Valitettavasti tällaisen toiminnan mahdollisuudet onnistua ovat heikohkot, sillä ilmisten on vaikea muuttaa ajatteluaan ja alkaa toimia asioiden muuttamiseksi silloin, kun siihen ei vielä ole välttämätöntä tarvetta.

        Jussi

  4. Ville J. Koivisto toukokuu 28, 2012 9:45 am

    Se, että nykyisin on olemassa liikepankkien kaltaisia selvityslaitoksia, tekee nykyärjestelmästä jossain määrin erilaisen, mutta edelleen rahatalous perustuu ihmisten väliseen luottamukseen. Tässä mielessä kaikkien historiassa tunnettujen talousjärjestelmien voidaan määritelmäsi mukaan sanoa perustuneen ponzihuijaukseen.

    Sillä on oikeudenmukaisuuden ja yksilönvapauden/valtion suvereeniuuden näkökulmasta merkitystä kuka tai mitkä toimijat saavat luvan harjoittaa tätä ponzihuijausta. Valtiolla on jo määritelmän mukaan oikeus verotukseen, joten mikäli valtio poistaisi nykyisen liikepankeille myönnetyn ponzihuijausmonopolin, pyörittäisi sitä joko kokonaan tai osittain itse ja vastaisi sen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä (orjatyö, konkurssit) tarjoamalla vastineeksi sosiaaliturvaa ja muita palveluita, niin tällöin olisi teoriassa mahdollista, että ponzia pyöritettäisiin sen osallistujien eduksi.

    Nykyisin (euvostoliitossa) ponzia pyöritetään yksityisten liikepankkikartellin omistajien ja työntekijöiden eduksi.

    Nimittäin se, että liikepankit luotottavat tiettyinä aikoina enemmän kuin toisina, riippuu ainoastaan siitä, kuinka paljon taloudessa yleisesti luotetaan ihmisten velanmaksukykyyn.

    No ei ainoastaan, vaan kyllä sitä luotottamista myös rajoittaa/mahdollistaa esim Basel säännöt ja kansalliset pankkeja koskevat lait.

    Kannatan ja pyrin itsekin edistämään reformistista linjaa, joka muuttaa asioiden kulkua ennen kuin tällaiseen depressioon ajaudutaan. Valitettavasti tällaisen toiminnan mahdollisuudet onnistua ovat heikohkot, sillä ilmisten on vaikea muuttaa ajatteluaan ja alkaa toimia asioiden muuttamiseksi silloin, kun siihen ei vielä ole välttämätöntä tarvetta.

    Kannatatko kuitenkin sitä, että jatketaan samalla linjalla, jossa yksityinen ja julkinen sektori valtiot mukaanlukien ovat yksityisten liikepankkien talutusnuorassa ja maksavat veroa liikepankeille koron muodossa kuten euvostoliitossa nykyisin?

    • rahajatalous toukokuu 28, 2012 10:35 am

      No ei ainoastaan, vaan kyllä sitä luotottamista myös rajoittaa/mahdollistaa esim Basel säännöt ja kansalliset pankkeja koskevat lait.

      Tietysti institutionaalisilla tekijöillä on merkitystä ja institutionaalista järjestystä muuttamalla myös rahatalouden prosesseihin voidaan vaikuttaa. Esimerkiksi EMU-järjestelmän rakenteiden muuttamista eri tavoin on esitetty tässä blogissakin useaan otteeseen.

      Kannatatko kuitenkin sitä, että jatketaan samalla linjalla, jossa yksityinen ja julkinen sektori valtiot mukaanlukien ovat yksityisten liikepankkien talutusnuorassa ja maksavat veroa liikepankeille koron muodossa kuten euvostoliitossa nykyisin?

      Kannatan demokraattista talousjärjestelmää (jossa lopulta kukaan ei ole kenenkään talutusnuorassa) ja olen sitä mieltä, että valtion tulisi ottaa suurempi ohjausvastuu taloudesta. Koska valtio on rahatalouden viimekätinen järjestäjä, voidaan valtiollisella politiikalla kyllä vaikuttaa talouden valtasuhteisiin, jos niin oikeasti halutaan. Yksi suurimmista haasteista demokratialle on se, ettei nykyjärjestykselle uskota olevan vaihtoehtoja. Tämä blogi on perustettu ensisijaisesti osoittamaan, että vaihtoehtoja on, jos talousjärjestelmän toimintalogiikka ymmärretään.

      Jussi

  5. Pasi Pulkkinen toukokuu 28, 2012 8:53 pm

    Yhtä tärkeää kuin työllisyys on se mitä tehdään – solmioprässejä vai tuulimyllyjä.

    Vallitsevan yksilönvapautta korostavan ideologian mukana olemme saaneet järjestelmän, jossa yhteiskunnallista ohjausta pyritään rajoittamaan asettamalla keinotekoisia esteitä sen toimien rahoitukselle. Tämä ideologia sisältää ajatuksen siitä, että yksilöiden vapaan valinnan kautta eli markkinavoimien kautta löytyy optimaalinen ja tehokkain kulkureitti johonkin parhaaseen yhteiskunnalliseen järjestykseen tai tilaan tai jotain… (jota minä en kuitenkaan ymmärrä).

    Käytännössä siis yhteiskunnan ”pohjatonta” palvelujen tarjoamishalua hillitään rahoituksen niukkuudella. Tämän tarkoitus todellisuudessa on turvata riittävä työvoimareservi yksityissektorille eli ”riittävä” työttömyys koulutettujenkin parissa (ks. kestävyysvajeen hoitoon tarkoitetut toimet). Yksityissektorin tuottamat ja ”markkinoiden” haluamat tuotteet ja palvelut ovat tässä ideologiassa lähtökohtaisesti arvokkaampia kuin julkiset (hyvinvointi)palvelut tai julkinen tuotanto yleensä.

    Ohi sanottuna: Käytännössä seuraamalla tulon ja varallisuuden jakotilastoja havaitaan voittajat ja häviäjät, ja sitä kautta voidaan ”arvailla” sitä ketkä ovat päässeet vaikuttamaan järjestelmän kehittymiseen. Idean ja todellisuuden ero, ja yleisemminkin talouteen liittyvät uskomukset kertovat karua kieltään ihmisen ymmärryksestä.

    Tämän vapauden –ideologian suurin ongelma on sen näköalattomuus tulevaisuuden suhteen ja sen oletus ihmisen järkevyydestä, ja sitä kautta ihmisen tarpeiden järkevyydestä. Yhteiskunnallista ohjausta ei arvosteta samalle tasolle kuin ”valinnanvapautta” vaikka tulevien sukupolvien mahdollisuudet riippuvat täysin yhteiskunnallisesta ohjauksesta. ”Vapautta” korostaessaan nämä ”liberaalit” eivät ymmärrä, että kyse on MEIDÄN vapaudestamme valita, ei köyhien vapaudesta valita eikä ainakaan tulevien sukupolvien ”vapaudesta” valita.

    Lyhyesti sanottuna: Korostaessaan vapautta ”liberaali”kapitalismi siis väittää demokraattisen ohjauksen olevan huonompaa kuin ”markkina”ohjauksen. Tästä voi sitten vetää aika rajuja johtopäätöksiä.

    T:Pasi Pulkkinen

  6. Mika Renvall kesäkuu 11, 2012 9:17 am

    Jäin vain näin hämmentyneenä maallikkona miettimään sitä, että johtuuko eurokriisi teidän mielestänne todella viime kädessä Euroopan sisäisistä rahaliikkeistä seuraavasta epätasapainosta? Eikö kuitenkin taustalla ole muita syitä – kuten koko Euroopan kansainvälisen kilpailukyvyn hupeneminen? Jos asia olisikin näin, niin teidän ehdotuksenne näyttäisivät johtavan niiden maiden rankaisemiseen, jotka vielä ovat kansainvälisesti kilpailukykyisiä (kuten Saksa), ja rahan kanavoimiseen sinne, missä ei saada pystyyn kilpailukykyistä tuotantoa (kuten Kreikka).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 2 459 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: