Ministeri Stubb ja kansallinen etu

Eurooppa-ministeri Alexander Stubb painotti Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessaan (28.6.) talouskasvun kiihdyttämisen tarvetta Euroopassa. Samalla Stubb kuitenkin totesi, että talouskasvuun ei tule pyrkiä ”velkaelvytyksellä”, koska Eurooppa on jo ”ylivelkaantunut”. Stubbin näkemykset ovat kiinnostavia ainakin kahdesta näkökulmasta.

Ensinnäkin ne ovat mielenkiintoisia puhtaan teoreettisesta näkökulmasta. Kokonaistuotanto rakentuu nimellisessä mielessä kierrossa olevan rahan määrästä, joka kerrotaan sen kiertonopeudella. ”Raha” taas syntyy aina velkasuhteen solmimisen seurauksena, joten talouskasvun aikaansaaminen ilman joko julkisen sektorin tai yksityisen sektorin lisävelanottoa on monesti varsin hankalaa. Tietysti periaatteessa myös rahan kiertonopeuteen voitaisiin pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi tasaamalla tulonjakoa (pienituloisemmat kuluttavat yleensä suuremman osan käytettävissä olevista tuloistaan kuin suurituloisemmat), mutta tuskin Stubb tähän viittasi.

Ainoa mahdollisuus saavuttaa kansallisessa mielessä velkavapaata talouskasvua on perustaa talouskasvu ulkomaansektorin varaan. Toisin sanoen Stubbin puheenvuoro voidaan nähdä vaatimuksena ohjata euroalue nykyistä voimakkaammin vientivetoiseen kasvustrategiaan.

Tästä päästään kirjoituksen herättämään toiseen kiinnostavaan ajatukseen. Stubb vakuuttaa kirjoituksessaan, kuinka EMU-jäsenyys on ollut Suomen kansallisen edun mukaista ja kuinka Suomen hallitus vastustaa kaikkia Suomen kansallisen edun vastaisia ratkaisuja eurokriisiin. Suomen kansallisen edun vastaisiksi ratkaisuiksi hän laskee ainakin jäsenmaiden väliset pysyvät tulonsiirrot sekä eurobondit.

Tässä blogissa ei yleensä pyritä käsittelemään minkään yksittäisen valtion kansallista etua, vaan esittämään taloudellista demokratiaa, yhteiskunnallista tasa-arvoa ja yksilöiden vapautta edistäviä talouspoliittisia ratkaisuja. Ylipäätään on kyseenalaista, voidaanko edes puhua vaikkapa luokkaristiriidat ylittävästä kansallisesta edusta.

Vaikka asettaisimme hetkeksi syrjään tällaiset laajemmat pohdinnat kansallisen edun käsitteen mielekkyydestä, Stubbin näkemykset ovat edelleen vähintäänkin kyseenalaisia. Ensinnäkin ehkä ainoa aidosti merkittävä hyöty, jonka jäsenyys euroalueessa olisi voinut tuoda, liittyy euron asemaan merkittävänä kansainvälisenä valuuttana.

Keskeisin kysynnänsäätelyä ja funktionaalista rahoitusta vaikeuttava tekijä liittyy pienemmissä valtioissa yleensä ulkomaisen valuutan riittävyyteen. Mikäli kysyntästimulaatio johtaa vaihtotaseen heikentymiseen, voi valuuttakurssi heikentyä ja ulkomaisessa valuutassa myytyjen raaka-aineiden sekä hyödykkeiden hinnat nousta. Näin ollen hintatason nousu saattaa kiihtyä muuallakin taloudessa.

Eurosta on kuitenkin kehittynyt jo nyt merkittävä kansainvälinen kauppa- ja reservivaluutta. Tämän ansiosta euron kurssi ei määräydy yksinomaan euroalueen oman ulkoisen kaupankäynnin ja valuuttaspekulaation logiikkojen mukaisesti, vaan euron kurssia vahvistaa myös huomattava kansainvälinen kauppa- ja reservikysyntä. Käytännössä euron asema maailman toiseksi merkittävimpänä kauppa- ja reservivaluuttana mahdollistaisi pitkäaikaistenkin vaihtotaseen alijäämien tekemisen, koska euroalue ei ole yhtä riippuvainen ulkomaisen valuutan saannista kuin monet pienemmät valtiot, joilla on itsenäinen valuutta.

Tämä onkin seikka, joka puhuu kaikkein voimakkaimmin Suomen EMU-jäsenyyden puolesta. On kuitenkin samaan aikaan syytä huomata, että EMU-jäsenyys on monessa mielessä kaventanut Suomen makrotalouspoliittista liikkumatilaa. Esimerkiksi julkisen kulutuksen rahoittaminen on vaikeutunut huomattavasti, kun omasta valuutasta ja keskuspankista luovuttiin. Toisaalta valuuttakurssimekanismista luopuminen vaikeuttaa myös vientisektorin toimintamahdollisuuksia.

Jos kuitenkin Stubbin kannattama vientivetoinen kasvustrategia iskostetaan euroalueelle entistä voimakkaammin, voidaan jo kysyä, mitä hyötyä koko rahaliitosta on Suomelle. Siinä tapauksessahan Suomikin pakotettaisiin kerryttämään jatkuvia vaihtotaseen ylijäämiä, mutta ilman valuuttakurssimekanismin tarjoamaa tukea. Toisin sanoen tällaisessa skenaariossa euron kansainvälistä kauppa- ja reserviasemaa ei hyödynnettäisi juuri millään tavalla.

Toiseksi Stubb näyttää uskovan, että vyönkiristys euroalueen kriisimaissa vastaa myös jollakin tavalla Suomen kansallista etua. Ilmeisesti ajatuksena on, että myös kriisimaat pääsisivät mukaan uuteen vientivetoiseen eurojunaan. Ongelmana on kuitenkin ensinnäkin strategian epärealistisuus, sillä osalla kriisimaista on jo ennestään heikko vientikapasiteetti, jota vyönkiristyspolitiikalla ainoastaan heikennetään entisestään. Toinen ongelma tässä ajatuksessa liittyy suoremmin Suomen kansalliseen etuun. Jos euroalueen nykyiset kriisimaat todella saavuttaisivat pitkäaikaisia vaihtotaseen ylijäämiä, johtaisi tämä väistämättä myös euron kurssin vahvistumiseen. Näin ollen toistaiseksi kohtuullisena säilyneen euron kurssin tuoma kilpailuhyöty jäisi myös saavuttamatta.

Kolmanneksi on myös kyseenalaista, millä tavalla Suomen kansallista etua vastaa se, että kokonaiskysyntä Euroopassa hiipuu. Vaikka Suomi ei veisikään merkittävästi pahimmin vyötään kiristäviin euromaihin, tarttuu EMU-alueen kokonaiskysynnän hiipuminen myös Suomeen ennen pitkään. Joka tapauksessa nykyiset kriisimaat ovat joillekin euromaille huomattavia vientikohteita, joten kysynnän romahtaminen tarttuu viimeistään tätä kautta myös muualle euroalueelle. Näin myös Suomen vienti kärsii euroalueen vyönkiristyspolitiikasta.

On siis kyllä olemassa perusteita, joiden pohjalta voidaan väittää, että Suomelle jäsenyys euroalueessa on maan kansallisen edun mukaista. Sen sijaan on vaikeampaa perustella, miten Suomea hyödyttää kuulua sellaiseen rahaliittoon, jonka kasvustrategia nojaa pelkästään ulkomaansektoriin ja jossa kysynnänsäätely on tehty mahdottomaksi.

Lauri Holappa 

About these ads

4 responses to “Ministeri Stubb ja kansallinen etu

  1. Heikki J. kesäkuu 29, 2012 5:38 am

    Hei ja kiitos jälleen valaisevasta artikkelista!

    On mielestäni täysin käsittämätöntä, että tuolla päättäjätasolla ymmärretään nykyinen tilanne näin huonosti.

    Ilmeisesti nykyistä tilannetta, jossa taantuma johtuu pääasiassa supistuvasta kulutuksesta, talousalueen ulkopuolisen kaupan kasvamisen mahdottomuudesta ja kuluttajien kulutushalukkuuden kyllästyneisyydestä ei voida käsittää eikä osata korjata.

    On myös mielenkiintosita, että vannotaan innovaatioiden, uusien palveluiden ja uuden kasvun nimiin, vaikka valtiot eivät ole valmiita eivätkä kunnolla edes pystyisi edistämään näiden uusien ”innovaatioiden” tai talousalueen sisäisten palveluiden kysyntää. Reservivaluutan asemassa pitäisi siis oppia käyttäytymään, kuten Yhdysvallat, joka käyttää pelkäämättä valtion elvytystä, vaikkakin rahan ohjaaminen pääasiassa yksityispankeille tuskin on tehokkain malli.

    Miten teidän mielestänne nämä rahamarkkinan toimintamenkanismit ovat hallussa suurimpien EU-päättäjien ja virkamiesten hallussa?

    Kuvitellaanpa tilanne, niin kuin näyttää myös olevan, että Suomen kannattaisi erota eurosta mahdollisimman pian. Millä tavalla mielestänne Suomen kannattaisi irtautuminen tehdä ja miten maan talous voisi kestää tilanteen?

  2. Jouni Valkonen kesäkuu 29, 2012 1:42 pm

    Voisiko Stubb olla tosiaan niin viisas, että viittasi talouskasvun puheellaan siihen, että jos lisätään keskiluokan suhteellista ostovoimaa, niin saadaan aikaan lisää tehokasta kotimarkkinoiden kysyntä, mikä lisää tuotantoa ja siten talouskasvua?

    Valitettavasti tosiaan luulen, että Stubb hakee talouskasvua tuottavuuden parantamisesta, eli keskiluokan palkkojen leikkaamisesta ja keskiluokan verotuksen kiristämisestä ja pääoman verotuksen keventämisestä ja siten luotaisiin paremmat edellytykset vientivetoiselle taloudelle.

    Tämä on sääli, jos hän tällaista ajattelee, koska tällä ei ole mitään tekemistä aidon ja vapaan markkinatalouden kanssa, koska markkinatalous perustuu nimenomaan kotimarkkinoiden kysyntää, eli keskiluokan ostovoiman optimointiin keynesiläisittäin.

    Nykyään, keynesiläisyyttä pitäisi vieläpä uudistaa, siten että keskiluokan ostovoimaa tuetaan suorilla tulonsiirroilla keskiluokalle. 70-luvun keynesiläisyydessä tehtiin tämä väärinpäin, koska silloin tulonsiirtoja rahoiteta budjettivajeella ja tulonsiirtoja kohdisteta byrokraatteja palkkaamalla. Tämä ei kuitenkaan toiminut, koska se johti stagflaatioon, kun velkaa ei voitukaan maksaa pois talouskasvun yskiessä ja byrokraattien palkkaaminen oli tehoton sekä joustamaton tapa siirtää ostovoimaa rikkailta keskiluokalle (seurauksena työttömyys). Suorilla tulonsiirroilla keskiluokalle perustulona voidaan välttää helposti hallitsematon inflaatio sekä kuristaa velan tarjonta, jolloin yksityinen sektori ei velkaannu hallitsemattomasti. (ongelma on nimenomaan yksityisten velkaantuminen!)

    Näin, perustulolla on erittäin helppo optimoida kotimarkkinoiden tehokas kysyntä, jolloin voidaan luoda talouskasvua puhtaasti kotimarkkinoiden kysynnän pohjalta. EU on aivan riittävän suuri talousalue, että se voi nojata puhtaasti kotimarkkinoihin. Suomikin on melkein riittävän suuri. Emme siis tarvitse vientiä, vaan tarvitsemme rikkaan ja innovatiivisen PK-yrityskulttuurin, joka pärjää suhteettoman hyvin, jos keskiluokan ostovoima optimoidaan perustulolla. Tämä kyllä luo itselleen pyytämättäkin vientimahdollisuuksia, jos yritykset pärjäävät ja voivat luoda vakavaraisuutta kotimarkkinoiden varassa.

  3. Tuomas Nurmi kesäkuu 30, 2012 9:03 pm

    Jos palataan ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin ja avataan eräs tabu, niin huomataan, ettei Suomi suinkaan rynnännyt suin päin valuuttaunioniin taloudellisista syistä. Talous kyllä on ollut oiva keppihevonen. Päätös oli pitkälti turvallisuuspoliittinen EU:hun ja EMU:un liittymisellä haettiin nimenomaan turvallisuutta, eikä vain taloudellista vakautta. Taloudellista etua Suomi on saanut myös, ikään kuin kaupan päälle.

    Tästä seuraa, että jos Suomi tosissaan alkaisi pohtia irrottautumista EMU:sta, sen pitäisi alkaa keskustella myös eräistä toisista asioista, joista täällä ei haluta puhua. Ja NATO -kysymys on pelkkää pintaväreilyä. Minusta vaikuttaakin siltä, että nyt hyvinä aikoina Suomi on unohtanut, mitä se lähti hakemaan. Jos me nyt muiden pyytäessä meiltä apua, olemme haluttomia auttamaan, niin mitä voimme odottaa, jos vuoro vaihtuu?

    Ei ole mitään syytä olettaa, että puhuessaan ”kansallisesta edusta” Stubb viittaa vain valtiontalouteen.

  4. Kaj Risberg heinäkuu 12, 2012 8:44 pm

    ”Käytännössä euron asema maailman toiseksi merkittävimpänä kauppa- ja reservivaluuttana ”

    Pitäneekö paikkansa? Nämä reservit kai voivat syntyä ainoastaan pitempiaikaisesta alijäämäisestä vaihtotaseesta ja sellainen on vain Yhdysvalloilla.

    ”…mahdollistaisi pitkäaikaistenkin vaihtotaseen alijäämien tekemisen, koska euroalue ei ole yhtä riippuvainen ulkomaisen valuutan saannista kuin monet pienemmät valtiot, joilla on itsenäinen valuutta.”

    Kummin päin se on? Suuren valuutta-alueen suuri alijäämä luo sen valuutasta reservaluutan vai ensin syntyvät reservit ja sen jälkeen alijäämät? Itse en ymmärrä, miten jälkimmäinen voisi olla mahdollista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 2 610 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: