Eurokriisi ja Minsky

Vuoden 2008 lopulla kärjistynyt finanssikriisi nosti yhdysvaltalaisen postkeynesiläisen taloustieteilijän Hyman P. Minskyn hetkeksi myös suuren yleisön tietoisuuteen, kun kriisiä selittämään pyrkineet taloustietelijät ja taloustoimittajat viittasivat usein niin kutsuttuun ”Minskyn hetkeen”.

Minskyn hetki on silloin, kun suuri velkakuorma pakottaa sijoittajat luopumaan nopeasti hyvistäkin arvopapereista ja sijoituspositioista kasvavan epävarmuuden supistaessa rahoitusmarkkinoiden likviditeettiä. Pakkomyyntien seurauksena arvopapereiden ja muiden varallisuuserien hinnat laskevat rajusti, mikä tekee velkarahalla sijoittaneiden investoijien tilanteen entistäkin tukalammaksi. Syntyy itseään vahvistava negatiivinen kierre, joka johtaa lopulta syvään taloudelliseen kriisiin. Minskyn hetki on siis rahatalousjärjestelmälle tyypillisen finanssikriisin alkuhetki.

Finanssikriisin keskellä Minskyn analyysi rahatalousjärjestelmästä ja sen rakenteellisesta epävakaudesta näytti olevan äärimmäisen hyödyllinen kriisin johtaneiden kehityskulkujen selittäjänä. Talouden analyytikkojen lisäksi Minskyn ajatuksiin rahatalousjärjestelmän prosesseista kiinnittivät huomiota myös korkeissa päättävissä asemissa toimivat henkilöt.  Esimerkiksi myöhemmin Euroopan unionin talouskomissaariksi noussut Olli Rehn kehotti vuoden 2009 maaliskuussa Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla ihmisiä tutustumaan Minskyn tuotantoon ja erityisesti tämän John Maynard Keynesin talousteoriaa käsittelevään teokseen.

Kun valtioiden ja keskuspankkien mittavat elvytystoimet näyttivät vuoden 2010 alussa selättäneen globaaliksi talouskriisiksi muuntuneen finanssikriisin, unohdettiin Minskyn opetukset kuitenkin nopeasti. Kun useat euroalueen taloudet luisuivat hitaasti mutta vääjäämättömästi uudelleen taantumaan, ei taloudellista kriisiä enää pyritty ymmärtämään ja ratkaisemaan Minskyn teoriaan nojautuen. Ilmeisesti myös Olli Rehn oli unohtanut lukemansa tai onnistunut sivuuttamaan täysin Minskyn talousteorian keskeisimmät opetukset. Eurokriisin ratkaisu sekä perusohjeet toimivan ja vakaan euroalueen luomiseksi ovat nimittäin luettavissa ulos suoraan Minskyn rahatalousteoriasta.

Minskyn mukaan rahatalouden vakauden turvaamiseksi tarvitaan välttämättä kahta instituutiota, ”suurta pankkia” ja ”suurta valtiota”.  Suurella pankilla Minsky tarkoitti keskuspankkia, joka toimii aktiivisesti viimekätisenä lainaajana aina silloin kun talousjärjestelmän maksuvalmius eli likviditeetti heikkenee ja rahoitusmarkkinatoimijoiden luottamus toisiaan kohtaan vähenee.

Suurella valtiolla Minsky puolestaan tarkoitti valtiota, joka pyrkii takaamaan talouden täystyöllisyyden kaikkina aikoina työllistämällä ihmisiä suoraan ja pitämällä huolen yksityisen sektorin toimintaedellytyksistä säätelemällä aktiivisesti talouden rahavirtoja esimerkiksi tulonsiirtojärjestelmien kautta. Talouden epävarmuuden kasvaessa ja yksityisten investointien vähentyessä valtion tulee Minskyn mukaan lisätä julkista kulutusta, kuluttaa velaksi ja siten kasvattaa talouden rahavirtojen määrää. Näin yritysten ja kotitalouksien luottamus tulevaisuuteen paranee ja investointihalukkuus palautuu.

Minsky oli myös sitä mieltä, että syvissä taloudellisissa kriiseissä ”suuren pankin” ja ”suuren valtion” tuli tehdä yhteistyötä. Jos rahoitusmarkkinat eivät luottamuspulassa suostuisi rahoittamaan valtiota kohtuullisin ehdoin, voisi keskuspankki lainoittaa valtion kulutusta suoraan. Valtion ja keskuspankin toimenpiteillä turvattaisiin riittävä kokonaiskysynnän taso, mikä johtaisi lopulta taloudellisten toimijoiden keskinäisen luottamuksen palauttamiseen. Minskyn näkemyksen mukaan valtion ja keskuspankin yhteistyö on lopulta ainoa tie kapitalismin kriiseistä ja syvistä taloudellisista taantumista nousemiseksi.

Eurokriisin ja eurotalouden epävakauden pitkittyminen ovatkin seurausta ennen kaikkea siitä, ettei Euroopan talousliittoa ole rakennettu Minskyn ohjeiden mukaan ”suuren pankin” ja ”suuren valtion” luomalle perustalle. Voidaan jopa sanoa, että nykytilanteessa rahatalousjärjestelmän epävakautta vähentävät ja rahatalousjärjestelmän kriisejä lieventävät instituutiot puuttuvat euroalueelta kokonaan.

Esimerkiksi Euroopan keskuspankki on lisännyt eurotalouden maksuvalmiutta vain pakon edessä, minkä seurauksena rahoituskriisi Euroopassa on syventynyt syventymistään. Lisäksi keskuspankki kieltäytyy edelleen tarjoamasta rahoitusta suoraan valtioille, minkä seurauksena valtioiden maksukyky on voitu asettaa kyseenalaiseksi. Sen sijaan, että Euroopan keskuspankki pyrkisi viimekätisenä lainaajana vähentämään talouden epävarmuutta, on se onnistunut kahden viime vuoden aikana lisäämään sitä merkittävästi.

”Suuren valtion” puuttuminen johtuu osaltaan ”suuren pankin” puuttumisesta ja keskuspankin päätöksestä olla rahoittamatta valtioita suoraan. Ilman rahoitusta taantuman kourissa kamppailevien eurovaltioiden kuluttaminen on mahdotonta. Koska myös hegemoninen talouspoliittinen ajattelu tuomitsee julkisen sektorin alijäämät ja euroalueen kriisimailta vaaditaan elvyttävän talouspolitiikan sijaan leikkauksia, ei riittävän suurta valtiota Minskyn tarkoittamassa merkityksessä ole syntynyt euroalueelle.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa keskuspankin ja erityisesti valtion toimet ovat olleet mitaltaan selvästi euroalueen elvytystoimia suurempia, minkä seurauksena Yhdysvaltojen talous onkin ohittanut kriisin pahimmat vaiheet. Jos talouspolitiikan suunta ei nopeasti muutu euroalueella, on kriisin syveneminen nykyisestä enemmän kuin todennäköistä.

Euroopassa onkin Olli Rehnin johdolla tartuttava (uudestaan) Minskyn oppeihin ja alettava ajaa ratkaisuja, joiden myötä euroalueelle saadaan luotua pikimmiten ”suuri pankki” ja ”suuri valtio”. Julkisen sektorin alasajo ja leikkauspolitiikka on korvattava aktiivisella kysynnänsäätely- ja työllisyyspolitiikalla. Julkisesta taloudesta on luotava perusta, joka tasaa talouden heilahtelua yksityisen talouden investointimielialojen vaihdellessa. Keskuspankin on tulevaisuudessa tuettava julkista kulutusta aktiivisemmin ja huolehdittava etupainotteisesti talouden likviditeetin riittävyydestä. Näillä yksinkertaisilla ohjeilla Euroopan talous- ja rahaliitto on edelleen pelastettavissa ja muokattavissa vakaaksi ja toimivaksi talousjärjestykseksi.

Jussi Ahokas

P.S. Suosittelen kaikille Minskyn ajatuksista kiinnostuneille ja erityisesti talouskomissaari Olli Rehnille Minskyn pääteosta ”Stabilizing an Unstable Economy” kesälomalukemiseksi. 

About these ads

One response to “Eurokriisi ja Minsky

  1. Ville J. Koivisto heinäkuu 14, 2012 12:56 pm

    ” Jos rahoitusmarkkinat eivät luottamuspulassa suostuisi rahoittamaan valtiota kohtuullisin ehdoin, voisi keskuspankki lainoittaa valtion kulutusta suoraan.”

    Juuri näin voitaisiin tehdä, mutta kenen etua ajetaan kun näin ei tehdä?

    Yleisesti:
    Kenen etua ajetaan kun valtio ei maksa kulujaan keskuspankista suoraan lainatulla rahalla?

    Eurostoliitossa valtiot ovat liikepankkien kuristusotteessa. Tästä päästäisiin helposti pois, jos rahaa virtaisi talouteen muualtakin kuin yksityisten liikepankkien pokerinpelaajatradereiden positioista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 2 610 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: