Valtion rahoitusvaje on poliittinen valinta

Suomessa käytyä poliittista keskustelua on viime vuosina hallinnut julkisen talouden rahoitus. On väitetty, että muun muassa ikääntyminen ja finanssikriisi ovat aiheuttaneet valtion talouteen rahoitusvajeen, joka voidaan paikata vain ylijäämäisillä budjeteilla. Laajoja veronalennuksia ja julkisten menojen kasvattamista pidetään nykytilanteessa vastuuttomina.

Tilanne on tuttu myös muualta maailmasta. Esimerkiksi Ison-Britannian hallitus ilmoitti lokakuussa yli 80 miljardin punnan arvoisista menojen leikkauksista ja noin 30 miljardin punnan veronkorotuksista, joilla julkisen talouden vaje on tarkoitus kuroa umpeen. Samanlaista hevoskuuria on vaadittu muun muassa Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Monet pitävät tällaisia ratkaisuja välttämättöminä, vaikka useimmiten niiden sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten tuhoisuus on tiedossa.

Vaatimukset menojen leikkauksista ja veronkorotuksista eivät perustune haluun kurittaa yhteiskunnan huono-osaisia tai tuhota järkevän liiketoiminnan mahdollisuuksia. Taustalla on pikemminkin syvään juurtuneita harhakäsityksiä julkisen kulutuksen mekanismeista. Perinteisen talousteorian mukaan julkinen kulutus voidaan rahoittaa verotuloilla, valtion velkakirjojen myynnistä saatavilla tuloilla tai joissakin tilanteissa rahan painamisella. Viimeisintä näistä vaihtoehdoista pidetään yleensä talouden vakauden kannalta haitallisimpana, eikä sitä normaalioloissa suosita. Koska liiallisen julkisen velkaantumisen uskotaan nostavan valtion lainoista perittävää korkotasoa, sitäkin on vältettävä. Tämän vuoksi talouspoliittinen keskustelu pyörii veronkorotusten ja menojen leikkausten ympärillä.

Nykyisen rahatalouden toimintamekanismien tarkastelu kuitenkin osoittaa, että julkista kulutusta ei viime kädessä rahoiteta verotuloilla tai velalla vaan rahan painamisella. Keskuspankin tärkein tehtävä on turvata maksuliikenteen ja rahoitusjärjestelmän häiriötön toiminta. Vähentääkseen pankkien välistä epäluottamusta keskuspankki laskee liikkeelle niin sanottua keskuspankkirahaa, jolla kaikki liikepankkien väliset maksut hoidetaan. On kuitenkin huomattava, että myös valtion kulutus rahoitetaan keskuspankkirahalla. Valtio toki myy velkakirjoja ja kerää veroja – mutta vain hankkiakseen keskuspankkirahaa, jota liikepankkien on puolestaan ennen verojen maksua tai velkakirjojen ostamista hankittava keskuspankilta.

Valtion kulutusvarat luodaan siis aina keskuspankissa. Myydessään velkakirjoja tai kerätessään veroja valtiovarainministeriö ainoastaan perii takaisin toisen julkisen viraston eli keskuspankin luomaa rahaa. Joissakin maissa valtiovarainministeriöllä on luotollinen tili keskuspankissa, jolloin valtio saa varansa suoraan keskuspankista. Euroopan unionissa tämä on kielletty, joten valtioiden pitää hankkia keskuspankkiraha liikepankeilta. Esimerkiksi verotulojen maksu tavallisen työnantajan tililtä tarkoittaa sitä, että palkansaajalle maksettavasta bruttopalkasta vähennetään valtion perimä verosumma, jonka liikepankki siirtää valtion tilille. Valtio ei kuitenkaan hyväksy muulla kuin keskuspankkirahalla suoritettuja maksuja. Näin ollen verotettu palkkatulo vaihdetaan keskuspankissa keskuspankkirahaksi, mikä vähentää liikepankin keskuspankkirahavarantoja.

Verotuksella ei siis rahoiteta valtion kulutusta, vaan sen tehtävä liittyy lähinnä inflaation torjuntaan. Verotuksen avulla poistetaan liika keskuspankkiraha kansantalouden kierrosta, mikä pienentää ostovoimaa, vähentää kokonaiskysyntää ja hillitsee siten inflaatiota. Täystyöllisyystilanteessa verotuksen kiristäminen on välttämätöntä. Ennen sitä julkisten menojen lisäämiselle ja verotuksen keventämiselle ei ole teknisiä esteitä. Keskuspankki voisi yksinkertaisesti luotottaa valtion tiliä riittävällä summalla keskuspankkirahaa.

Poliittisia esteitä toimivan julkisen rahoituksen tiellä on kuitenkin useita, kuten keskuspankkirahoituksesta jo 1940-luvulla kirjoittanut taloustieteilijä Abba Lerner havaitsi. Tärkein näistä on inflaation pelko. Tämä pelko on kuitenkin aiheeton niin kauan kuin taloudellisen tuotannon voimavarat ovat vajaakäytössä. Euroopan unionissa valtioiden suora keskuspankkirahoitus on kielletty ja keskuspankkirahan välitys on annettu rahoitusmarkkinoiden tehtäväksi. Valtion velkakirjojen hinnan alistaminen laajamittaiselle keinottelulle on kasvattanut rahoitusmarkkinoiden valtaa valtioihin nähden.

Viimeistään Kreikan velkakriisi toi järjestelmän ongelmat näkyviin. Jos julkisia menoja olisi rahoitettu eurojärjestelmässä suoraan keskuspankkirahalla, koko velkakriisiä ei olisi päässyt syntymään. Velkakriisin hoidossa on joka tapauksessa jouduttu turvautumaan keskuspankkirahoitukseen, mikä todistaa, että keskuspankkirahalla on tärkeä rooli nykymuotoisessa rahatalousjärjestelmässä. Järjestelmän tarkastelu osoittaa, että ilman poliittisesti päätettyjä keskuspankkirahoituksen rajoituksia minkäänlaista valtion rahoitusvajetta ei olisi olemassa.

Lauri Holappa & Jussi Ahokas

Kirjoitus on julkaistu Helsingin sanomien Vieraskynä -artikkelina 20.11.2010.

Advertisements

19 responses to “Valtion rahoitusvaje on poliittinen valinta

  1. Anita marraskuu 20, 2010 9:44 am

    Erinomainen kirjoitus! Kiitos siitä

  2. Jari marraskuu 20, 2010 12:35 pm

    Siis jos ymmärsin oikein, niin kirjoittajat väittävät, että inflaatiosta ei ole mitään haittaa, muuten kuin täystyöllisyyden olosuhteissa? Eli Kreikassa ei ollut mitään ongelmaa, vaikka törsättiin älyttömästi rahoja ties minne? Keskuspankin olisi vaan pitänyt painaa lisää rahaa, antaa se suoraan valtiolle ja kaikki olisi ollut OK? Näinkö tosiaan?

  3. Lauri Holappa marraskuu 20, 2010 2:14 pm

    Ei Jari, ymmärsit väärin. Inflaatiota ei pääse pääse merkittävässä määrin syntymään ennen kuin kokonaiskysyntä ylittää talouden tuotantokapasiteetin. Yleinen hintataso nousee siinä vaiheessa, kun kokonaiskysynnän kasvu ei voi enää lisätä reaalituotantoa.

    Emme kirjoittaneet, että kreikkalaisessa yhteiskunnassa ei ole ongelmia. Kirjoitimme ainoastaan, että kriisi olisi ollut ratkaistavissa keskuspankkirahoituksella. Lopulta tilanteen rauhoittuminen onkin edellyttänyt sitä.

    Kuvauksesi Kreikan kriisin taustoista on myös aika ontuva. Kriisin taustalla olivat ennen kaikkea Euroopan talouden epätasapainot. Suuret ylijäämätaloudet, kuten Saksa ja Alankomaat, pystyivät menestymään vain Kreikan kaltaisten alijäämämaiden ansiosta. Euroopan unionin talous on vahvasti integroitunut, eivätkä kaikki maat voi perustaa talouspoliittista strategiaansa vyönkiristykseen ja ylijäämien kartuttamiseen.

  4. Lars Osterman marraskuu 20, 2010 2:18 pm

    Hyvä kirjoitus. Asian voisi kuitenkin ilmaista vieläkin selvekielisemmin.

    Valtionvelka on politiikkaa. Suomi voisi olla täysin velaton tänään – kuten kaikki muutkin maat.

  5. Jari marraskuu 20, 2010 4:04 pm

    Kiitos, Lauri, selvennyksestä hätäisesti kirjoitettuuni reaktioon.

    Kysyn vielä: Olenko ymmärtänyt oikein, että näkemyksenne on kuitenkin poikkiteloin monetaristisen inflaatioteorian kanssa ja juuri siksi, koska kyseinen teoria on useimpien näiden asioiden parissa toimivien kannattama, ei teidän esittämäänne politiikkaa ei käytetä?

    En ihan osaa hahmottaa vastauksen perusteella, kuinka suuri on siis keskuspankkirahoituksen pelivara. Pystyttäisiinkö teidän mielestä kaikki Suomen sosiaalipalveluiden rahoitusongelmat ratkaisemaan tekemällä lisää rahaa keskuspankissa? Ovatko väitteet, että julkisen sektorin rahoitusongelmat johtuvat huonontuneesta hoitosuhteesta, vääriä?

  6. Lauri Holappa marraskuu 20, 2010 4:45 pm

    Kyllä, hylkäämme monetaristisen inflaatioselityksen, koska se perustuu ajatukseen rahan neutraliteetista. Toisin sanoen tämän näkemyksen mukaan rahan tarjonnan lisääminen ei lisää kokonaistuotantoa tai työllisyyttä. Meidän näkemyksemme taas perustuu Keynesin rahateoriaan, jonka mukaan rahan tarjonnan lisääminen luo uusia voitontekemisen mahdollisuuksia, jos taloudessa on edelleen käyttämätöntä kapasiteettia tai työttömyyttä.

    Ikääntyminen saattaa olla aito ongelma valtion taloudelle. Sekään ei kuitenkaan ole rahallinen ongelma, vaan reaalisten resurssien käyttöön liittyvä ongelma. Emme siis väitä, että mikä tahansa on mahdollista keskuspankkirahoituksen avulla. Sen sijaan väitämme, että julkisen talouden rahoitus ei voi koskaan muodostua ongelmaksi valtion taloudelle.

    • Ismo joulukuu 12, 2010 2:13 pm

      Miten näette erilaisten hyödykkeiden roolin rahatalouden kannalta tai onko ylipäätään hyödykkeiden muodolla mielestänne merkitystä tai minkälaista merkitystä? Toiset hyödykkeet (tai palvelut) kuten vaikkapa asunto ovat pitkäaikaisia ja niiden ”poisto” tapahtuu hitaasti. Toiset kuten vaikkapa vanhusten lääkkeiden jakaminen on hetkessä ohi. Näissä molemmissa tapauksissa hyödyke on varmasti hyvinkin tarpeellinen ja tietysti on aina niin, että hyödykkeen hankkija arvioi sen tarpeellisuuden. Eniten minua kuitenkin pohdituttaa hyödykkeiden luonne hyvinvoinnin lisääjänä ja voidaanko ylipäätään tehdä arvioita siitä, minkälaisiin hyödykkeisiin olisi kokonaistalouden kannalta parasta panostaa ja minkälaiset menettävät arvonsa? Onko tähän asiaan ylipäätään olemassa mitään järkeviä teorioita? Voitaisiinko noita teorioita hyödyntää myös yhteiskunnallisessa suunnittelussa?

  7. Jukka Michelsson marraskuu 20, 2010 9:10 pm

    Hei, kirjoitustanne lukiessa ihmettelin käyttämäänne termiä ”keskuspankkiraha”. Voisitteko hieman selventää, mitä tarkoitatte sillä?

  8. Lauri Holappa marraskuu 21, 2010 8:54 am

    Nykyisessä talousjärjestelmässä rahan luomisesta vastaavat yksityiset pankit rahallistamalla velkasuhteita (ks. alta löytyvä Jussin kirjoitus). Toiset pankit eivät kuitenkaan välttämättä luota toisten pankkien luomaan rahaan, joten jotta pankkien välinen maksuliikenne toimisi kitkattomasti, tarvitaan jotakin yleisesti hyväksyttyä maksuvälinettä: keskuspankkiraha täyttää käytännössä tätä funktiota.

    Koska kaikki pankit tarvitsevat keskuspankkirahaa, perustuu esimerkiksi rahapolitiikka keskuspankkirahan määrän ja hinnan sääntelyyn. Samalla myös valtion kulutus tapahtuu aina keskuspankkirahalla. Näin ollen meidän pitääkin ymmärtää, että elämme järjestelmässä, jossa on liikkeellä käytännössä kahdenlaista rahamuotoa: pankkirahaa ja keskuspankkirahaa.

  9. Allan Seuri marraskuu 21, 2010 6:46 pm

    Hei!

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Löysin näitä teemoja googlettamalla tämän bloginkin, hyvä juttu. Harmillisesti näinkin hyvät blogit saattavat jäädä pimentoon suomalaisessa blogosfäärissä, joka ei kauheasti linkkailua tunne.

    Pari kysymystä/kommenttia:

    Ongelma on varmaan juurikin tuon täystyöllisyysasteen arviointi. Vai mitä tarkoitatte sillä ja mikä se teidän mielestänne on tällä hetkellä? Orphanideksen mukaanhan Yhdysvaltain suuri inflaatio 70-luvulla johtui ainakin osittain siitä, että siellä arvioitiin potentiaalinen tuotanto (täystyöllisyysastetta vastaava käsite) liian suureksi ja luotiin siten liikaa kysyntää suhteessa tarjontaan.

    Pystyisittekö selventämään hiukan tuota keskuspankkirahakommenttia tietämättömälle? Koska käsitykseni mukaan keskuspankkiraha (jolla ilmeisesti tarkoitetaan M0:aa, base moneya) on käteinen + liikepankkien varannot keskuspankissa, eli valtiolla (siis pl. keskuspankki) ei voi määritelmällisesti olla hallussaan keskuspankkirahaa. Olen käsittänyt asian niin, että valtio hoitaa tulonsa ja menonsa liikepankkien kautta (enimmäkseen Nordean, myös OP:n ja Sampon). Eikö tämä tarkoita sitä, että valtion kulutus tapahtuu aina pankkirahalla, ei keskuspankkirahalla?

    Kiitos jo etukäteen kommenteista!

  10. Lauri Holappa marraskuu 21, 2010 10:10 pm

    Hyviä kysymyksiä. Abba Lerner antoi täystyöllisyydelle jo 1940-luvulla kaksi vaihtoehtoista määritelmää: hänen mukaansa sillä voidaan tarkoittaa joko ”matalaa” täystyöllisyyttä tai ”korkeaa” täystyöllisyyttä. 70-luvulla kehitetyt NRH- ja NAIRU-teoriat ovat itse asiassa johdannaisia Lernerin matalan täystyöllisyyden käsitteestä.

    Kuitenkin jo Lerner korosti, että matalassa ”täystyöllisyydessä” ei ole mitään luonnollista, vaan funktionaalisen rahoituksen oloissa todellinen täystyöllisyys on aivan mahdollista saavuttaa. Me jaamme tämän lähtökohdan ja näin ollen täystyöllisyys tekstissämme viittasi tilanteeseen, jossa työttömyys (kitkatyöttömyyttä lukuun ottamatta) on eliminoitu.

    Tämä on oma, erittäin spesifi teemansa, josta tässä blogissa tullaan varmasti kirjoittamaan vielä useita kertoja. Onhan työttömyys ylipäänsä ainoastaan rahatalousjärjestelmiin sisältyvä ilmiö. Me tarjoamme ratkaisuksi niin sanottua työllisyystakuumallia (tai employer of last resort -mallia, kuten muun muassa Hyman Minsky on tätä kutsunut), joka mahdollistaa yhtäaikaisesti (korkean) täystyöllisyyden saavuttamisen sekä hintavakauden. Käytännössä kysymys on siitä, että valtio voi sitoutua palkkaamaan kaikki työttömät julkisesti asetetulla minimipalkalla, jolloin tämä järjestelmä muistuttaisi joiltakin hyödykemarkkinoilta tuttua pohjahintajärjestelmää. Tällainen järjestelmä vakauttaisi hintatasoa: se estäisi deflatorista kehitystä, mutta ei samalla aiheuttaisi myöskään inflaatiopaineita. Työllisyystakuumallia on kehitetty post-keynesiläisen taloustieteen ja erityisesti niin sanotun uuschartalistisen koulukunnan piirissä.

    Mitä tulee jälkimmäiseen kysymykseesi, niin olet kyllä oikeilla jäljillä. Valtiokonttorilla on kuitenkin PM-tili keskuspankissa, jonne päivittäin kerätyt tulot siirretään. Täältä tulot siirretään edelleen takaisin yksityiseen pankkijärjestelmään, mutta olennaista on se, että tulovirrat kierrätetään keskuspankin kautta. Koska keskuspankit operoivat ainoastaan keskuspankkirahalla, on valtion keräämien tulojen oltava myös tässä muodossa.

  11. Miika Kabata marraskuu 22, 2010 10:08 am

    Erinomaista ja selkokielistä analyysiä nykyisen rahajärjestelmän perusteista ja valtiontalouksien kriisiin keinotekoisesta, poliittisilla päätöksillä ja instituutioilla, luodusta luonteesta euro-alueella. Oletteko muuten kommentoimassa kansanedustaja Uusipaavalniemen (ks. esim. http://www.youtube.com/watch?v=hzbGUxz2reo) näkemyksiä keskuspankkirahoituksesta ja talouden romahduksesta, jotka ovat melko lähellä teidänkin käsityksiänne? Tosin Uusiksen näkemyksistä saa hieman helppoheikkimäisen vaikutelman (keskuspankkirahoituksen käyttö on ”aivan naurettavan yksinkertaista” jne.) ja rommari-hörhöily paistaa voimakkaasti myös läpi (Suomen kansantalous romahtaa viimeistään kesällä 2012 jne.), toisin kuin teidän selväpäisessä kirjoituksessanne. Tämä siis kirjoituksenne ansiona.

  12. Lauri Holappa marraskuu 22, 2010 12:24 pm

    Minusta Markku Uusipaavalniemi on oikeilla jäljillä puhuessaan keskuspankkirahoituksen mahdollisuuksista. Ylipäänsä vaikuttaa siltä, että Uusipaavalniemi on kansanedustajaksi poikkeuksellisen hyvin perehtynyt rahatalousjärjestelmän toimintaan.

    On kuitenkin harmillista, että hän on höystänyt järkeviä näkemyksiään monenlaisilla epäjohdonmukaisuuksilla. Ehkä pääasiallinen ongelma Uusipaavalniemen ajattelussa on se, että hän ei vaikuta ymmärtävän keskuspankkirahan roolia lainkaan. Valtioiden kulutusta rahoitetaan jo nyt keskuspankkirahalla: yksityisten pankkien ehdollistamisvalta liittyy niille annettuun keskuspankkirahan välitystehtävään. Yksityistä pankkirahaa liikepankit kyllä tuottavat suunnilleen niin kuin Uusipaavalniemi asian kuvaa.

    Lisäksi Uusipaavalniemi on aikaisemmin vaatinut tiukkaa menokuria, joka on ajatuksellisesti täysin ristiriidassa ns. funktionaalisen rahoituksen (tässä: keskuspankkirahoituksen) ajatuksen kanssa. En usko, että nykyisestä rahatalousjärjestelmästä on mahdollista esittää kovin koherenttia kritiikkiä, jos tätä kritiikkiä ei sidota näkemyksiin kokonaiskysynnän merkityksestä rahataloudessa. Meidänkin kritiikkimme lähtökohtana ovat Keynesin teoriat epävarmuudesta, rahamääräisestä tuotannosta ja likviditeettipreferenssistä. Jos hyväksymme nämä lähtökohdat, ymmärrämme, että riittävän kokonaiskysynnän turvaaminen on makrotalouspolitiikan keskeisin päämäärä. Ja juuri tämän turvaamiseksi tarvitsemme funktionaalista rahoitusta.

    Joka tapauksessa Uusipaavalniemen rahatalousjärjestelmään liittyvät pohdinnat ovat paljon perustellumpia kuin pääosa muusta eduskunnassa käytävästä talouskeskustelusta. Hänellä on sentään halua ja ymmärrystä tulkita nykyistä talousjärjestelmää rahatalousjärjestelmänä – eikä ainoastaan toistaa päättömiä uusklassisia sormiharjoituksia.

    • Miika Kabata marraskuu 22, 2010 7:08 pm

      Kiitos selvennyksistäs Lauri. En ollut aikaisemmin tiennyt Uusiksen kokonaiskysynnän murentamiseen perustavasta menoleikkauslinjasta. Hän vaikuttaa pelottavalta teekutsuliikkeen työmiehen tappolinjan mieheltä entistä enemmän. Sattuneista syistä tämä kysymys kuitenkin tuli mullekin esiin: http://www.megafoni.org/talouspopulismin-abc/comment-page-1/#comment-745

      Tehtäköön selväksi, että tämän Uusis-analyysin linja oli aika ankaran ideologinen ja retorinen enempi kuin analyyttinen. En yksinkertaisesti tunne Uusiksen ajattelua kovin tarkasti.

      Joka tapauksessa jatkan sivujenne seuraamista ja pyrin osallistumaan asialliseen keskusteluun suomalaisen vasemmiston talouspoliittisesta linjasta, jonkin verran aika paljon teidän demarilinjaa vasemmistolaisemmasta linjasta lähtien toki.

      ”Valtioiden kulutusta rahoitetaan jo nyt keskuspankkirahalla: yksityisten pankkien ehdollistamisvalta liittyy niille annettuun keskuspankkirahan välitystehtävään.”

      Tämä on toki totta, mutta kyllähän kai tekin ns. kartalisteina myönnätte, että keskuspankkirahankin luomisella on rajat, jotka liittyvät mm. valtion verotustehtään. Jos veropohja pettää, suora keskuspankkirahoitus menettää uskottavuutensa. Tämä uskottavuus on toki tilannekohtaista: kansainvälinen tilanne, vaihtoehtoiset sijoitusmahdollisuudet pääomalle jne. Tämä yksityiskohta jäi kyllä mielestänne unohduksiin alkuperäisessä kirjoituksessanne ja se jopa laski kirjoituksen uskottavuusastetta, valitettavasti myös ns. suuren yleisön silmissä.

  13. Aki marraskuu 22, 2010 7:04 pm

    Ei sitten iltapäivän viestini näköjään tullut läpi. Teidän sivuilta joku …edit-comments.php?comment_status=spam… kävi sivuillani pyörähtämässä. Ilmeisesti jäi juttuni apinafiltteriin 🙂

    …mutta tervetuloa puhumaan asiaa, kun valtakoneisto ei siihen suostu. Omilla sivuillani perkaan taloutta ja energiaa laajemminkin. Satuin teidän juttua myös linkittämään tuoreimmassa tekstissäni, saa käydä ihmettelemässä.
    http://bit.ly/bZMbp9

  14. rahajatalous marraskuu 23, 2010 8:59 am

    Emme me ole missään vaiheessa väittäneet, että valtio voisi jollakin tavalla ”unohtaa” verotuksen. Olemme ainoastaan sanoneet, että julkinen talous kaikissa tuntemissamme rahatalousjärjestelmissä rahoitetaan keskuspankkirahalla. Näin ollen verotulot eivät varsinaisesti rahoita mitään, vaan verottaminen tarkoittaa faktisesti deposit-merkintöjen tuhoamista liikepankkien taseesta.

    Verotuksella on kuitenkin tärkeitä tehtäviä, kuten inflaation torjunta ja tulonjaon tasaaminen. Verotuksella voidaan myös osittain luoda kysyntää valtion rahalle (tässä: keskuspankkirahalle). Juuri tästä pointista olemme kuitenkin osittain erimielisiä chartalistien kanssa, koska tosiasiassa moderni keskuspankkijärjestelmä syntyi tarpeesta helpottaa pankkien välistä maksuliikennettä. Tätä näkemystä on korostettu erityisesti niin sanotun rahan kiertoteorian (circuitism) perinteessä.

    Lauri

  15. Patrizio Lainà marraskuu 24, 2010 9:24 pm

    Mainoa artikkeli jälleen! En sinällään kyseenalaista väittämiänne, mutta kaipaisin kuitenkin hieman lähdeviitteitä. Etenkin väite ”Valtio ei kuitenkaan hyväksy muulla kuin keskuspankkirahalla suoritettuja maksuja” kaipaisi uskottavia viitteitä (tämä oli itselleni artikkelin ainoa kokonaan uusi asia). Lisäksi väite ”julkista kulutusta ei viime kädessä rahoiteta verotuloilla tai velalla vaan rahan painamisella” kaipaisi tarkennusta ja lähdeviitteitä, etenkin siitä kuinka valtion lainaaminen liikepankkeilta luo myös uutta (keskuspankki)rahaa.

    Lähdeviitteiden käyttö varmasti parantaisi artikkeleiden uskottavuutta myös jatkossa, mutta vähentäisi myös ylimääräisiä kysymyksiä ja epäselvyyksiä. Ymmärrän toki, että tämä artikkeli oli alunperin julkaistu lehdessä, joissa lähdeviitteitä ei yleensä käytetä, mutta nettiversioon niitä olisi voinut lisätä.

  16. Otto marraskuu 25, 2010 1:47 am

    Hei Talous ja Raha,

    kunnioitettava löytö ja esitys, hyvää työtä. Onnittelut.

    Minua kiinnostaa se, miten te näette euroalueen kokonaisuuden tässä tilanteessa? Lernerin ”money is the creature of the state” -väite suhteessa euroalueeseen, jossa eri Lernerin valtiofunktioita sekoitetaan iloisesti (esim. raha/verokompetenssit jne.). Mikä on Lerneriläinen näkökulma valuutta-alue-keskusteluun? Onko sillä mitään väliä, että eri funktioita sekoitetaan? Mikä on ensisijaista?

    Erityisesti tämä suhteutuu kai valuuttakurssipolitiikkaan, ja mitä ehdottamanne rahapolitiikasta esim. valuutan ulkoiselle arvolle seuraisi. Ajatteletteko te tuontia ja vientiä Lernerin tavoin: tuontipanoksia kustannuksina ja vientipanoksia benefit-panoksina?

    Tämä kun ei ole mikään kovin kohtaanto-ongelma -sensitiivinen -tulkinta nykyisestä tilanteesta ja globaalista työnjaosta.

    Onko tämä funktionaalisten finanssien teoretisointi jotenkin koulukuntaspesifiä, ja mihin se sijoittuu?

  17. rahajatalous marraskuu 26, 2010 9:00 am

    Patrizio: Kiitos kiitoksista. Olemme molemmat ammatiltamme tutkijoita, mutta tämän blogin tarkoituksena ei ole toimia julkaisualustana tieteellisille teksteille. Pyrimme pikemminkin popularisoimaan omia näkemyksiämme sekä meille läheisten teoreettisten traditioiden tulkintoja. Tämän vuoksi emme jatkossakaan yleensä käytä lähdeviitteitä. Pyrimme kuitenkin tekemään linkityksiä, jotka täyttäisivät tätä funktiota.

    Otto: Olennaisinta funktionaalisen rahoituksen kannalta on se, että fiskaalista ja rahapoliittista auktoriteettia ei saisi erottaa toisistaan. Juuri tämä erotus luo nyt paljon kohistun teoreettisen uhan ”valtion konkurssista”, koska tällöin keskuspankkiraha on haalittava joko verottamisen tai velkakirjamyynnin avulla.

    Esimerkiksi Japanin julkisen talouden velkaantumisaste on paljon korkeampi kuin euroalueen vaikeuksiin joutuneilla mailla, mutta se joutuu maksamaan vain minimaalista korkoa velkakirjoistaan. Tämä perustuu suurelta osin siihen, että rahoitusmarkkinoilla tiedostetaan, ettei Japanin konkurssi ole mahdollinen niin pitkään kuin maa on talouspoliittisesti suvereeni.

    Lauri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: