Juhlavuosi 2011

Kaksi vuotta sitten julistettiin laajalti keynesiläisyyden nousua ja John Maynard Keynesin ajatusten uutta tulemista. Keynesin ohjeita noudattamalla globaalia taloutta ja kansantalouksia uhanneesta syvästä taantumasta aiottiin päästä eroon nopeasti. Keynesin uskottiin myös pystyvän selittämään, miten globaali talouskriisi syntyi ja mistä kriisissä viimekädessä oli kyse. Luottamus Keynesiin näytti yhtäkkiä olevan voimakkaampaa kuin koskaan hänen vuonna 1946 tapahtuneen kuolemansa jälkeen tai ainakin yhtä voimakasta kuin hyvinvointivaltioiden kulta-aikana 1950-luvulta 1970-luvun alkuun.

Alkava vuosi on juhlavuosi, sillä Keynesin pääteoksen eli Yleisen teorian julkaisusta tulee kuluneeksi 75 vuotta. Yleisessä teoriassa Keynes esitti vallankumouksellisen analyysinsa rahatalousjärjestelmän toiminnasta. Teorian tärkeimpiä elementtejä olivat rahan (tulojen) ja tuotannon kiinteä yhteys sekä epävarmuuden merkitys taloudellisten toimijoiden päätöksenteossa.

Keynes ymmärsi velkarahan luonteen ja roolin tuotantojärjestelmässä, minkä pohjalta hän muotoili kokonaiskysynnän ja -tarjonnan sekä säästämisen ja investointien välisen yhteyden taloudessa. Sekä kokonaiskysyntä ja -tarjonta että investoinnit ja säästäminen ovat taloudessa aina yhtä suuria siksi, että ne ovat saman asian kaksi puolta samalla tavoin kuin velka ja varallisuus ovat pankin taseessa.

Siksi esimerkiksi kokonaistaloudellinen säästäminen ei ole mahdollista ennen investointia, joka vasta luo talouteen tulot, joita esimerkiksi kotitalouksien on mahdollista säästää. Siksi investoinnit eivät myöskään voi edellyttää toteutuakseen ”aitoa säästämistä”. Tämä ei yksinkertaisesti ole mahdollista, koska säästäminen ei voi ajallisesti edeltää investointia. Taloutta laajentavat investoinnit syntyvät aina pankin rahallistaman velkasuhteen kautta.

Tuotantojärjestelmän kasvua epävakauttaakin Keynesin mukaan se, että ennen uuden tuotannon realisoitumista taloudessa ei ole olemassa tuloja, joilla lopulta markkinoille tuotettavat tuotteet voitaisiin ostaa. Tulot siis syntyvät aina tuotannon yhteydessä palkkojen maksun tai voittojen muodostumisen myötä. Koska palkat ja voitot ovat rahallistettua tuloa ja hyödykkeille on määritelty rahatalousjärjestelmässä raha-arvo, voi tuloista syntynyt kysyntä ohjautua taloudessa moneen eri kohteeseen.

Yrityksen onkin oltava ennen tuotannon aloittamista vakuuttunut siitä, että riittävä osa tuloista ohjautuu sen tuottamiin hyödykkeisiin. Tuotannon ja kulutuksen välisestä ajallisesta erosta ja todellisuudessa vallitsevasta epävarmuudesta johtuen yritysten päätökset eivät aina johdakaan tuotannon realisoitumiseen, mistä syystä täystyöllisyyden saavuttaminen taloudessa on epätodennäköistä. Kun epävarmuus taloudessa kasvaa, yhä useampi tuotantopäätös jää tekemättä, jolloin myös kysyntää kasvattavat tulot jäävät syntymättä. Kysynnän supistuminen puolestaan lisää epävarmuutta ja saa aikaan syvenevän taloudellisen taantuman.

Keynesin mukaan talouden epävarmuutta onkin pyrittävä jatkuvasti aktiivisesti poistamaan valtion toimin. Kokonaiskysynnän lisääminen talouteen on aina mahdollista julkiselle vallalle, joka voi hankkia rahoituksen tuotantoon ja muuhun kulutukseen keskuspankista. Erityisesti finanssikriisin kaltaisissa epävarmuutta ruokkivissa tilanteissa julkisen vallan on otettava nopeasti tilanne haltuun ja lisättävä talouden kokonaiskysyntää velkaantumalla. Vain tällä tavalla tuotannon supistumisen kierre voidaan katkaista.

Vaikka Keynes keskittyi Yleisessä teoriassa ensisijaisesti tuotantojärjestelmän mekanismeihin, käsitteli hän teoksessaan myös rahoitusmarkkinatodellisuutta ja rahoitusmarkkinoiden vaikutusta tuotantojärjestelmän toimintaan. Keynesin kauneuskilpailuvertausta voidaan pitää edelleen yhtenä tyylikkäimmistä tavoista kuvata osakemarkkinoiden tai yleisemmin rahoitusmarkkinoiden toimintalogiikkaa. Keynesin kaukonäköisyyttä rahoitusmarkkinoiden suhteen on ihastellut muun muassa Olli Rehn tässä Helsingin sanomissa julkaistussa kirja-arviossaan.

Keynesin ajatusten vaikutusvallan kasvuun finanssikriisin seurauksena voi olla tyytyväinen, jos kannattaa Rehninkin esiin nostamia Keynesin ajattelua ohjanneita yhteiskunnallisia tavoitteita: taloudellista tehokkuutta, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuutta ja yksilön vapautta. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että Keynesin ajatukset näyttävät unohtuneen poliittisilta päätöksentekijöiltä (myös talouskomissaari Rehniltä) yhtä nopeasti kuin ne muistiin pari vuotta sitten palasivat. Itse asiassa koko keynesiläisyyden nousu näyttää olleen mitä suurimmissa määrin silmänlumetta.

Useiden valtioiden ensi vuodelle suunnittelemat leikkaustoimet eivät nimittäin ole parhaita mahdollisia toimenpiteitä poistamaan taloudessa vallitsevaa epävarmuutta. Vai uskovatko poliittiset päätöksentekijät todella, että epävarmuus on voitettu Yhdysvaltain ja Iso-Britannian talouksissa Kreikan, Irlannin ja Portugalin kaltaisista kriisimaista puhumattakaan? Tietystikään kukaan ei voi uskottavasti väittää mitään tällaista, mikä edelleen osoittaa, että nykyistä talouspolitiikkaa tehdään aivan muiden kuin Keynesin ajatusten pohjalta.

On selvää, että Suomessa keväällä käytäviä eduskuntavaaleja edeltävissä vaalikeskusteluissa tullaan lähtemään liikkeelle valtion talouden tasapainottamisesta.  Seuraavan hallituksen tavoitteisiin tullaan varmuudella sisällyttämään julkisen sektorin alijäämän supistaminen, mikä tarkoittaa sosiaali- ja terveyspalveluiden mahdollisen leikkaamisen lisäksi talouden kokonaiskysynnän leikkaamista. Kun vastaavia toimia tehdään yhtä aikaa lähestulkoon kaikissa länsimaissa, talouden kasvunäkymät tulevat seuraavina vuosina välttämättä heikkenemään, elleivät yksityinen tuotanto ja velkaantuminen lisäänny samassa suhteessa. Epävarmassa taloudellisessa tilanteessa tämä on erittäin epätodennäköistä.

Keynesin Yleinen teoria on 75 vuotta sen julkaisun jälkeen erittäin ajankohtainen teos, jonka lukeminen on suositeltavaa kaikille rahatalousjärjestelmän vaikutuspiirissä eläville ja erityisesti talouspolitiikasta päättäville henkilöille. Keynesin seuraajat ovat tehneet akateemisessa hiljaisuudessa mittavan työn rahatalousjärjestelmän toimintamekanismien kuvauksessa, hyödyntäen ja kehittäen edelleen monia Keynesin alun perin esittämiä argumentteja. Perehtymällä tähän työhön rahatalousjärjestelmän ja Keynesin ajatusten ymmärtäminen voi olla helpompaa.

Kuten Seppo Honkapohja, yksi Suomen johtavista makroekonomisteista,  toteaa, Yleinen teoria on ”sangen epäselvä ja sen sisäistäminen vaatii paljon aikaa”. Ainakaan tästä syystä ei kuitenkaan kannata tehdä johtopäätöstä, jonka mukaan ”varsinaisessa teorioiden rakentamisessa hänen (Keynesin) Yleinen teoriansa on hyödytön”. Sen ovat muun muassa rahan tuotantoteorian kehittäjät omassa työssään osoittaneet. Teoreettisen voimansa lisäksi Keynesin Yleisessä teoriassa esittämät politiikkaehdotukset voisivat toteutuessaan tehdä maailmastamme huomattavasti paremman paikan elää ja yrittää.

Jussi Ahokas

Mainokset

2 responses to “Juhlavuosi 2011

  1. auvo rouvinen tammikuu 2, 2011 7:06 pm

    Joo, nykyinen Keynesiläisyys on erittäin valikoivan lukemisen tulosta, rikkaiden veronalennuksia perustellaan ostovoiman nousulla mutta Euroopassa ei näy julkisia investointeja. USA muodostaa jossakin määrin poikkeuksen, FED edes yritti elvyttää.

    Inflaation torjuntaa pidetään edelleen tärkeänä vaikka Keynesin mukaan se on helpoin tapa alentaa reaalipalkkoja. Jos halutaan puolittaa lentoemäntien palkka, se on helppoa tehdä puolittamalla rahan ostovoima mutta vaikeaa puolittamalla euromääräinen palkka.

    Totuushan on että jopa Suomen aikoinaan harrastama laman aikana tapahtuva verokorotus politiikka oli parempaa kuin nykyinen koska kohoava verotus siirsi yksityistä säästämistä julkiseen kulutukseen.

    En ole kylläkään lukenut yleisen teorian viimeistä versiota koska en luota englannin kielen taitooni, jos siitä on jossakin suomenkielinen versio, mailatkaa osoite aukki at mbnet.fi. Alkuperäisen Korko, raha ja työllisyys kahlasin. (Löytyy Porvoon varastokirjastosta)

  2. Patrizio Lainà tammikuu 10, 2011 3:20 pm

    Itse näkisin keynesiläisen talouspolitiikan toteuttamisessa nimenomaan julkisen velkaantumisen ongelmana. Teoriassa julkinen sektori voi lainata loputtomasti (lähes) nollakorolla keskuspankista ja pitää näin yllä kokonaiskysyntää. Tämä ei kuitenkaan päde reaalimaailmassa. Vaikka julkinen velkaantuminen voikin lisätä kokonaiskysyntää, tietyn rajan jälkeen se alkaakin vähentämään kokonaiskysyntää, kun markkinoiden luottamus julkisen sektorin takaisinmaksukykyyn alkaa heikentymään. Tällöin siis yksityinen sektori vähentää kysyntäänsä enemmän kuin julkinen sektori pystyy sitä lisäämään.

    Krugman väittää kirjassa Lama, että yksityisen sektorin luottamus heikentyy, jos julkinen velkaantuminen on liiallista riippumatta siitä, kuinka perusteltua tämä luottamuksen menettäminen on. Tällöin julkinen sektori ei siis pysty lisäämään kokonaiskysyntää velkaantumalla lisää, vaan joutuu leikkaamaan kulutusta tai nostamaan veroja palauttaakseen markkinoiden luottamuksen julkisen sektorin takaisinmaksukykyyn. Tästä on usein seurauksena taantuma, joka ennestään heikentää markkinoiden luottamusta. Krugmanin sanoin ”hyviä vaihtoehtoja ei ole olemassa”. Lisäksi lainaaminen keskuspankista ei ole käytännössä mahdollista euroalueella, koska valtioiden lainaamista keskuspankista on rajoitettu.

    Tästä herää kysymys, voiko julkinen sektori lisätä kokonaiskysyntää velkaantumatta itse. On hyvin yllättävää, että edes huippuluokan ekonomistit eivät yleensä pysty visioimaan tällaista mahdollisuutta. Tämä olisi kuitenkin täysin mahdollista toteuttaa. Usein ehdotettu ratkaisu on setelirahoitus, mutta sekään ei itse asiassa vähennä julkisen sektorin velkataakkaa (ainakaan lyhyellä aikavälillä, mutta mahdollisesti pitkällä, kun lainapääomalle ei tarvitse maksaa korkoa korolle). Setelirahoitus, toisin kuin yleensä luullaan, ei ole rahan painamista julkisen velan maksamiseksi. Setelirahoitus on kyllä rahan painamista, mutta tämä raha kirjataan velaksi julkisen sektorin taseeseen. Ainoa keino (nykylainsäädön turvin) saada talouteen velatonta rahaa, jolla voidaan vähentää velkataakkaa ja lisätä kokonaiskysyntää, on kolikkorahoitus. Tällöin siis keskuspankki ostaa valtiolta kolikoita, eikä niitä kirjata kenenkään taseeseen velkana vaan ainoastaan varallisuutena. Esimerkiksi 10 miljardin euron kolikon painaminen, jolla voidaan maksaa valtionvelkaa tai vaihtoehtoisesti elvyttää kokonaiskysyntää (tai tehdä osittain molempia), olisi ainakin teoriassa mahdollista Suomen Pankin ekonomistin, Kaarlo Kaukon mukaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: