Kuningas ilman vaatteita

Ortodoksiseen talousteoriaan liittyy lukuisia heikkouksia, mutta yksi niistä on poikkeuksellisen silmiinpistävä: sen täydellinen välinpitämättömyys todellisuudesta. Lukuisat tunnetutkin ortodoksiset ekonomistit ovat kirjoituksillaan osoittaneet, kuinka huonosti he tuntevat kapitalistisen rahatalousjärjestelmän operationaalisia piirteitä.

Nyt tähän itsensähäpäisijöiden joukkoon on liittynyt myös Ruotsin keskuspankin muistopalkinnon[1] vuonna 2008 voittanut Paul Krugman. Krugman hyökkäsi New York Timesin blogissaan modernia rahateoriaa vastaan kahdella (1, 2) suorastaan häkellyttävän huonolla kirjoituksella.

Kirjoitusten heikkotasoisuus ei ensisijaisesti liity huonoon teoretisointiin, vaan rahatalousjärjestelmän operationaalisten aspektien väärinymmärrykseen.  Merkittävin väärinymmärrys Krugmanin kirjoituksissa liittyy valtioiden velkaantumiseen. Krugmanin mielestä rahaperustan kasvattaminen on aina potentiaalisesti inflatorista, joten valtioiden on normaalioloissa vältettävä kulutuksensa rahoittamista suoraan keskuspankista. Näin ollen hän suosiikin budjettivajeiden rahoittamista velkamarkkinoiden kautta. Krugman ei kuitenkaan näytä ymmärtävän, että valtioiden velkapapereita voidaan ostaa ainoastaan keskuspankkirahalla. Toisin sanoen valtion kulutus on tässäkin tapauksessa keskuspankin rahoittamaa.

Onneksi Krugman on ehtinyt saada jo paljon asiantuntevaa opastusta. Suosittelemme kaikille erityisesti tätä Pavlina Tchernevan kirjoitusta, jossa Krugmanin virheet oiotaan huolellisesti yksi kerrallaan.


[1] Jostain syystä tätä palkintoa kutsutaan toisinaan myös taloustieteen Nobelin palkinnoksi, vaikka Nobelin palkintoja ei jaeta taloustieteissä.

Advertisements

2 responses to “Kuningas ilman vaatteita

  1. Rami Ojares huhtikuu 3, 2011 11:57 pm

    Hei,

    Voisitteko laatia hyvien kirjojen listan, jotka käsittelevät chartalismia ja siihen liittyviä ajatuksia.
    Tilasin Amazonista kirjat
    – Warren Mosler: ”The 7 Deadly Innocent Frauds of Economic Policy”
    – L. Randall Wray: ”Understanding Modern Money:The Key to Full Employment and Price Stability”
    – Steve Keen: ”Debunking Economics: The Naked Emperor of the Social Sciences”
    – Rodger Malcolm Mitchell: ”Free Money: Plan for Prosperity”

    Erityisesti kiinnostaisivat Suomea ja euro-aluetta käsittelevät kirjat.
    Myös Holapan ja Ahokaksen pitämät esitykset sosiaalifoorumilta olisi mukava saada tänne verkkoon.

    • rahajatalous huhtikuu 4, 2011 2:19 pm

      Hei Rami,

      tilaamasi lukupaketti on varsin kattava ja erityisesti kahta listasi ensimmäistä teosta voin suositella kaikille (neo-) chartalismista kiinnostuneille.

      Suomea käsitteleviä kirjoja ei (vielä) ole tästä näkökulmasta kirjoitettu, mutta hyvä euroaluetta käsittelevä teos on tämä Bellin (nyk. Kelton) ja Nellin toimittama julkaisu. Siitä löytyy monta hyvää chartalismiin ja euroalueen ongelmiin liittyvää artikkelia. Asiasta kiinnostuneiden kannattanee lukea myös tämä Levy Instituten työpaperi (Kelton ja Wray).

      Pohdimme mahdollisuutta julkaista eri foorumeilla pitämiämme esityksiä blogissa.

      Jussi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: