Postkeynesiläisyys ja raha-aktivismi Suomessa

Postkeynesiläinen sekä uuschartalistinen talousteoria ovat suomalaisessa talouskeskustelussa erittäin huonosti tunnettuja teoriasuuntauksia. Suomalaisissa yliopistoissa taloustieteen opiskelijat voivat törmätä näihin koulukuntiin vain sattumalta. Taloustieteen korkeakouluopetusta hallitsee nimittäin sekä perus- että jatko-opintojen osalta uusklassinen talousteoria eri suuntauksineen. Tästä syystä ei olekaan ihme, että tässä blogissa esitetyt analyysit tuntuvat suomalaisista lukijoista vierailta. Usein niinkin vierailta, että blogin satunnaiset lukijat ovat valmiita niputtamaan analyysimme osaksi viimeaikoina kohtalaisen suuren suosion Suomessa saavuttanutta raha-aktivismia.

Tämän aktivismin kaksi keskeisintä edustajaa ovat niin kutsuttu Zeitgeist-liike sekä talousdemokratialiike, jotka molemmat ovat kulkeutuneet Suomeen maailmalta. Keskeisin näitä liikkeitä yhdistävä tekijä on kritiikki niin kutsuttua velkaperusteista rahajärjestelmää kohtaan. Zeitgeist-liikkeessä tämä rahajärjestelmän kritiikki yhdistyy laajempaan resurssipohjaista yhteiskuntajärjestystä tavoittelevaan kritiikkiin, johon liittyvät omistussuhteiden uudelleenmäärittely, automaation ja tekoälyn ylistäminen sekä vonnegutilainen usko tieteen ja teknologian vapauttavaan voimaan. Talousdemokratian näkökulma on selvästi rajatumpi ja tärkein reformivaatimus liittyy yksityisten pankkien velkarahan luonnin lopettamiseen. Näin kapitalistisen talouden kasvupakosta ja velkaantumisen ongelmista uskotaan päästävän eroon, samoin kuin yhteiskunnallista valtaa käsissään pitävistä pankkiireista.

Koska myös me olemme esittäneet kritiikkiä vallitsevia talouden instituutioita ja ennen kaikkea viime vuosikymmeninä harjoitettua talouspolitiikkaa kohtaan, on jossain määrin ymmärrettävää, että ihmisten tekemät nopeat ja perustelemattomat yleistykset ovat johtaneet edellä mainittuun rinnastukseen. Rahatalousjärjestelmän toimintaa koskevan ymmärryksen lisääntymisen kannalta tämä on huono asia, sillä rahaliikkeiden esittämät joskus hyvin radikaalit reformiesitykset voivat saada aikaan torjuntareaktion ja ajaa ihmisiä pois pohtimasta tarkemmin nykyjärjestelmän mekanismeja. Koska todellisuuden kuvaaminen jo sinällään (kaikki raha on velkaa, verotus ei rahoita valtion kulutusta, julkinen velka ei ole taloudellinen ongelma) aiheuttaa hämmennystä ja epäuskoa, ei rahatalousjärjestelmän kritiikkiin tule sotkea salaliittoteorioita eikä virheellisiä käsityksiä talousjärjestelmämme toiminnasta. Kritiikillä tulee olla tieteellinen perusta, jonka nähdäksemme kuuluisien taloustieteilijöiden kuten John Maynard Keynesin, Abba Lernerin sekä Hyman P. Minskyn ja heidän seuraajiensa mittava taloustieteellinen työ tarjoaa.

Seuraavassa tarkastelussa käydään läpi muutamia keskeisiä raha-aktivistien esittämiä väitteitä postkeynesiläisen ja uuschartalistisen talousteorian näkökulmasta. Esiin nousee useita rahatalousjärjestelmän toimintaa koskevia väärinymmärryksiä. Samalla kuitenkin myös havaitaan, että monet erityisesti talousdemokraattien esiin nostamat ajatukset ovat mielenkiintoisia rahatalousjärjestelmän ymmärtämisen kannalta. Näiden ideoiden parempi hahmottaminen vaatii kuitenkin postkeynesiläistä tulkintaa.

Velkatalous ja velaton raha

Tärkein raha-aktivistien esittämä vaatimus koskee liikepankkien toiminnan merkittävää rajoittamista. Tämän vaatimuksen taustalla on ajatus siitä, että nykyjärjestelmässä rahan luomisesta talouteen vastaavat liikepankit. Pankkien luotonanto ei siis olekaan rahan lainaamista, kuten arkiajattelussa ymmärretään, vaan rahan luomista tyhjästä. Liikepankkien lainanantoa rajoittaa rahakriitikoiden mukaan ainoastaan pankeille asetettu reservivaatimus, joka velvoittaa pankkeja pitämään hallussaan pienen määrän keskuspankkirahaa yleisön talletusten vastineena. Koska tämä reservivaatimus on yleensä hyvin matala, ei pankkien rahan luonnille ole rahakriitikoiden mukaan tarpeeksi rajoituksia. Kun pankeille lainaustoiminta on liiketoimintaa ja ne perivät lainoistaan korkoa, antaa nykyinen järjestelmä pankeille suuren valta-aseman yhteiskunnassamme. Lisäksi koron periminen aiheuttaa talouteen jatkuvan kasvun tarpeen, koska lainaa myönnettäessä rahaa luodaan vain synnytetyn velan verran, mutta korkojen maksuun tarvittava raha jää luomatta. Talousjärjestelmämme on siis valtava velkaponzi, joka uhkaa kaatua välittömästi, jos yksityinen velanmuodostus pysähtyy.

Olemme aiemmin osoittaneet, että velkojen sekä korkojen maksu on mahdollista ilman rahan määrän jatkuvaa kasvua eikä korko itse asiassa eroa millään tavalla yritysten myyntivoitoista. Voittojen tavoittelu on rahatalousjärjestelmää liikuttava voima ja uusien velkasuhteiden muodostuminen kasvattaa voittomahdollisuuksia. Toisaalta voittomahdollisuudet antavat syyn investoida ja tuottaa, mikä puolestaan synnyttää uusia valkasuhteita. Näin ollen rahatalousjärjestelmän sulava toiminta ja tuotannon kasvu vaativat yleensä rahallistettujen velkasuhteiden määrän kasvua. Toisaalta myös tulonjaon muutos ja talouden kulutusalttiuden kasvu lisäävät taloudellista aktiviteettia. Ehkä raha-aktivistien kannattaisi lukea Keynesiä.

Korko on siis ymmärrettävä vain erikoistapauksena kapitalistisen talousjärjestelmän rahallista voittoa synnyttävistä mekanismeista. Rahallisten voittojen jakautuminen taloudessa on ennen kaikkea tulonjakoon liittyvä kysymys. Pyrkiväthän pankkien lisäksi myös yritykset ja työvoimaa kauppaavat yksilöt saamaan toiminnastaan mahdollisimman suuren rahallisen hyödyn.  Korkoa ei siis tule mystifioida rahakriitikoiden tapaan. Raha-aktivistien koron vastustaminen voidaankin rinnastaa antikapitalistiseen voittojen tavoittelun ja ahneuden vastustamiseen. Ehkä raha-aktivistien kannattaisi lukea Marxia.

Myöskään liikepankkien luotonanto ei tapahdu rahakriitikoiden esittämällä tavalla, vaikka tietyt osat kuvauksessa vastaavatkin todellisuutta. Liikepankkien luotonantoa eivät todellisuudessa säätele reservivaatimukset. Rahakriitikot toistavat valtavirtaisen rahateorian virheen rakentaessaan näkemyksensä rahakerrointeorian varaan (tosin monet raha-aktivistit sekoittavat autuaasti reservit eli keskuspankkirahan ja talletukset eli liikepankkirahan). Siinähän reservit luodaan ensin ja liikepankkien lainaaminen tapahtuu vasta sen jälkeen. Postkeynesiläinen endogeenisen rahan teorian ja pankkien operationaalisen toiminnan tarkastelu kuitenkin osoittaa vedenpitävästi, että todellisuudessa liikepankit lainaavat ensin ja hankkivat reservit jälkikäteen keskuspankista. Näin ollen liikepankkien rahanluonnille on itse asiassa vähäisempiä rajoitteita kuin rahakriitikot olettavat.

Vaikka keskuspankki ei voi säädellä talouden rahamäärää reservivaatimuksia ja reservien määrää muuttamalla, voi se silti vaikuttaa taloudessa olevan rahan määrään säätelemällä korkotasoa. Kun korko nousee, putoaa lainojen kysyntä, sillä monet investointihankkeet tulevat uudessa tilanteessa kannattamattomiksi. Nykyjärjestelmässä liikepankkien luoman rahan määrä onkin keskuspankin näkökulmasta endogeeninen, mutta siihen vaikuttava korkotaso eksogeeninen muuttuja.

On totta, että liikepankkien mahdollisuudet lisätä rahan määrää taloudessa ovat nykyjärjestelmässä suuret, millä on merkittävä vaikutus taloudelliseen kehitykseen. Jos keskuspankki ei pyri tietoisesti rajoittamaan rahan kysyntää noususuhdanteessa, on velkakuplan syntyminen todennäköinen lopputulos. Rahakriitikot ovatkin oikeassa nykyisen liikepankkitoiminnan tai laajemmin yksityisen rahoitustoiminnan talousjärjestelmään tuottamasta epävakaudesta. He jättävät kuitenkin käsittelemättä sen seikan, että liikepankkien mahdollisuus toimia tällä tavalla perustuu tälläkin hetkellä kahden valtiollisen instituution olemassaoloon. Nämä instituutiot ovat valtiollinen valuutta sekä liikepankeille valuuttareservit ja viimekätisen rahoituksen tarjoava keskuspankki.

Kuten olemme useaan otteeseen todenneet, rakentuu moderni rahatalousjärjestelmä valtion liikkeellelaskeman valuutan ympärille. Luottamus valuuttaan perustuu viime kädessä valtion verotusoikeuteen ja väkivaltamonopoliin. Kun keskuspankit ovat aina valmiita turvaamaan liikepankkien maksuvalmiuden eli reservien riittävyyden, tarkoittaa tämä sitä, että liikepankkiraha on suoraan vaihtokelpoista valtion valuuttaan. Vasta valtion ja keskuspankin toiminta viimekätisenä lainaajana on mahdollistanut finanssisektorin ja luoton tarjonnan räjähdysmäisen laajentumisen. Rahallistettuun velkaan perustuva järjestelmämme ei ole ponzi, koska on olemassa viimekätinen lainaaja. Liikepankkien yhteiskunnallinen valta-asema perustuu siis valtion tarjoamaan takaukseen, joka poistaa epäluottamuksen liikepankkien liikkeellelaskemaa rahaa kohtaan.

Rahatalouden keskeisin mekanismi eli rahan liikkeellelasku onkin nykyjärjestelmässä paljon lujemmin valtioiden käsissä, kuin rahakriitikot väittävät. Jos valtio tai keskuspankki vetäytyy rahoitusvastuusta eli kieltäytyy vaihtamasta liikepankkien luomaa rahaa valtion valuuttaan tai kieltäytyy tarjoamasta luottoja likviditeettipulasta kärsiville rahoituslaitoksille, uhkaa koko järjestelmää romahtaminen. Lehman Brothersin konkurssi on tästä erinomainen esimerkki. Ilman FEDin ja muiden keskuspankkien väliintuloa koko globaali pankkijärjestelmä olisi romahtanut konkurssista liikkeelle lähteneiden prosessien seurauksena. Nykyjärjestelmän demokratisoinnin kannalta keskuspankkien roolin ja toimintatapojen muuttaminen onkin keskeinen muutostarve, mihin rahakriitikoidenkin tulisi suunnata huomionsa.

Itse asiassa talousdemokratialiikkeen piirissä onkin esitetty vaatimuksia keskuspankin lainaustoiminnan laajentamisesta. Talousdemokraattien yksi keskeisimmistä reformiesityksistä on 100 prosentin reservivaatimus liikepankeille sekä korottomiin lainoihin siirtyminen. Tämä tarkottaisi sitä, että käytännössä kaikesta rahoituksesta vastaisi taloudessa keskuspankki, joka tarjoaisi liikepankeille korotonta velkaa, jonka liikepankit välittäisivät eteenpäin taloudellisille toimijoille, kuten yrityksille sekä kotitalouksille. Näin liikepankeilta vietäisiin käytännössä mahdollisuus tehdä voittoja ja keskuspankki luopuisi korkopolitiikastaan ja korvaisi sen luotonsääntelypolitiikalla. Kaikki liikkeellelaskettu raha olisi siis suoraan valtion valuuttaa eikä vain vaihdettavissa siihen, kuten nykyjärjestelmässä.

Jotkut talousdemokraatit kutsuvat valtiorahaa eli nykyisen liikepankkien luoman velkarahan korvaajaa velattomaksi rahaksi, vaikka parempi käsite lienee koroton raha. Täysreservilainaamisen lisäksi velaton raha syntyisi talouteen julkisen kulutuksen tai kaikille yksilöille maksettavan perustulon kautta. Näin ollen valtio säätelisi liikkeessä olevan rahan määrää eksplisiittisesti sekä lainaus- että kulutuspäätöksillään.

Kuten todettua, on velaton raha käsitteenä ongelmallinen, sillä todellisuudessa kaikki raha on välttämättä velkaa. Nykyjärjestelmässäkin valtion liikkeelle laskema valuutta on velkaa keskuspankille (sillä on jopa maturiteetti seteleitä ja kolikoita lukuunottamatta). Jos raha ei olisi velkaa, sillä ei voisi selvittää taloudellisten toimijoiden solmimia velkasuhteita, kuten ”velattomalla rahalla” talousdemokraattien ajattelussa tehtäisiin. Jos valtio laskisi rahan liikkeelle ilman keskuspankkia esimerkiksi maksamalla kotitalouksille palkkoja vastineeksi valtiolle tehdystä työstä, tarkoittaisi tämä valtion velkaantumista kotitalouksille. Valtion on siis myöhemmin pystyttävä tarjoamaan kotitalouksille velan osoittama määrä hyödykkeitä.

Valtio ei pystykään määrittelemään valuuttaansa yleiseksi arvonmitaksi ja hyväksytyksi maksuvälineeksi pelkästään laskemalla liikkeelle valuuttaa esimerkiksi maksamalla palkkoja tai perustuloa kansalaisille tai lainaamalla sitä ulos talouteen. Sen on myös pystyttävä vakuuttamaan, että kotitaloudet saavat valtiorahalla tulevaisuudessa sellaisia hyödykkeitä kuin he tarvitsevat, mikä takaa valuutan kysynnän kaikissa olosuhteissa.  Yksi mahdollisuus olisi tuottaa riittävä määrä hyödykkeitä valtion toimesta, mikä edellyttäisi valtiolta suunnattoman suurta tuotantokoneistoa. Tällaista tapausta historia ei kuitenkaan toistaiseksi tunne (Neuvostoliitossakin oli ainainen tavarapula). Tästä huolimatta historian saatossa valtio on onnistunut tekemään valuutastaan arvon mitan sekä yleisesti hyväksytyn maksuvälineen eli takaamaan valuutan kysynnän kaikissa olosuhteissa.

Nykyjärjestelmässä valuutan kysynnän takaa se, että valtio hyväksyy verosuoritukset ainoastaan omassa valuutassaan. Kuten aikaisemmin todettiin, perustuu luottamus valuuttaan viime kädessä valtion verotusoikeuteen ja väkivaltamonopoliin. Valtio siis pakottaa kaikki taloudelliset toimijat velkasuhteeseen kanssaan ja kuolettaa velan ainoastaan valuuttaa vastaan. Siksi kaikki kotitaloudet ovat valmiita vaihtamaan työpanostaan tai hyödykkeitään valtiorahaan, jota tietävät tulevaisuudessa tarvitsevansa valtion asettaman rahallistamattoman velkasuhteen eli veron maksuun. Talousdemokraattien käyttämä käsite velattomasta valtiorahasta voidaankin ymmärtää siten, että kyseinen rahallistettu velkasuhde ei ole valtiolle ongelma, sillä valtio voi kuolettaa velan aina halutessaan rahallistamattomalla velkasuhteella eli verolla.

Yksi talousdemokraattien tarjoamista reformiesityksistä liittyy valtiorahalle rinnakkaisten rahojen käyttöönottoon taloudessa. Kuten edellisestä kuvauksesta huomasimme, rajoittaa tällaisia rahajärjestelmiä aina tarjontaresurssit, jotka voivat pidemmällä aikavälillä osoittautua riittämättömiksi rahaan kohdistuvan luottamuksen ylläpidon kannalta. Yleensä luottamus pienyhteisöjen käyttönottamien rahoihin tai velkasuhteiden selvittämismahdollisuuksiin tulevaisuudessa perustuukin vaihdannasta riippumattomaan luottamukseen pienyhteisön sisällä. Tällaista luottamusta ei synny yleensä laajempien ihmisjoukkojen kesken, jolloin luottamuksen valuuttaan täytyy perustua auktoriteettiin ja verotusoikeuteen.

Verotusoikeus takaakin sen, ettei valtion tarvitse välittää velkaantumisestaan samalla tavalla kuin yksityisten toimijoiden, jotka eivät voi laskea liikkeelle yleisesti hyväksyttävää maksuvälinettä. Näin ollen taloudellisesti suvereeneilla valtioilla on itse asiassa nykyjärjestelmässäkin halutessaan mahdollisuus säädellä kulutustaan vapaasti ja ilman rahoitusongelmia. Suurin taloudellis-yhteiskunnallinen ongelma tällä hetkellä on, ettei tätä mahdollisuutta haluta hyödyntää ja talouspolitiikka perustuu kautta linjan näkemykseen valtion velkaantumisen haitallisuudesta. Keskuspankkitoiminnan muuttamisen lisäksi rahakriitikoiden tulisikin  pyrkiä toiminnallaan häivyttämään valtion kulutuksen poliittisia sekä ideologisia rajoitteita ja raivata tällä tavalla tietä järkevälle ja oikeudenmukaista yhteiskunnallista kehitystä edistävälle talouspolitiikalle.

Johtopäätökset

Suomeen rantautunut raha-aktivismi on saanut maassamme kohtalaisen paljon näkyvyyttä ja ihmiset tiedostavat tällaisen aktivismin muodon olemassaolon niinkin ”hyvin”, että monesti postkeynesiläiset ja uuscharatlistiset tieteelliset analyysit rahatalousjärjestelmän toiminnasta rinnastetaan raha-aktivismiksi. Koska raha-aktivismi rinnastetaan toisaalla salaliittoteorioihin ja utopistisiin maailmankuviin, on mahdollista, että myös meidän tässä blogissa esittämämme näkemykset tulkitaan ihmisten mielissä epätieteelliseksi ja tyhjänpäiväiseksi hölynpölyksi tai jopa vaaralliseksi epärealistisia yhteiskunnallisia toivekuvia luovaksi poliittiseksi hankkeeksi.

Kuten kaikki blogimme aktiiviset lukijat ovat havainneet, mistään tällaisesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan blogissa pyritään valottamaan rahatalousjärjestelmän todellisista toimintalogiikkaa ja todellisia prosesseja tiettyyn talousteoreettiseen traditioon nojautuen. Esittämämme politiikkasuositukset eivät myöskään ole kovinkaan radikaaleja. Emme ole esittäneet liikepankkitoiminnan lopettamista, emmekä nykyisenkaltaisesta rahapolitiikasta luopumista. Sen sijaan olemme esittäneet paluuta aktiiviseen kysynnänsäätelypolitiikkaan, jota harjoitettiin Euroopassa ja maailmassa usean vuosikymmenen ajan toisen maailmansodan jälkeen. Tämän politiikan mahdollistamiseksi olemme esittäneet muutamia institutionaalisia reformeja pankki- ja rahoitusjärjestelmään.

Tässä artikkelissa esitetty tarkastelu osoittaa, että vaikka raha-aktivistit ovat kiinnittäneet huomionsa moniin todellisiin ja merkityksellisiin nykyisen rahatalousjärjestelmän mekanismeihin, ovat aktivistit tarjonneet näille mekanismeille puuttellisia ja joskus varsin omituisiakin selityksiä. On ongelma, jos tällaiset selitysmallit vievät tilaa todellisuutta paremmin kuvaavilta tieteelliltä analyyseilta.

Jussi Ahokas ja Lauri Holappa

Mainokset

31 responses to “Postkeynesiläisyys ja raha-aktivismi Suomessa

  1. Rami Ojares lokakuu 10, 2011 10:46 am

    Hienoa poijjaat!
    Tällaista kannanottoa olen odottanut teiltä jo jonkin aikaa.
    Osoittaa ettette ole norsunluutornissa asuvia dandyjä!
    Ja osoittaa myös kielenkäyttönne selkeyttä ja hienostuneisuutta.
    Erityisesti pidin ilmauksesta
    ”vonnegutilainen usko tieteen ja teknologian vapauttavaan voimaan”

  2. Ville Iivarinen lokakuu 10, 2011 10:53 am

    Paljon kiitoksia Jussi ja Lauri yhdistyksemme huomioimisesta ja runsaasta rakentavasta kritiikistä. Teidän työ on ollut meille tärkeää rahakritiikkimme parantamisessa ja tulemme varmasti pohtimaan tässä esitettyä kritiikkiä myös.

    Mutta täytyy myös sanoa, että kaikki kritiikkinne ei ole täysin aiheellista. Esim. meidän kritisoiminen Wikipedian artikkeleiden sisällöstä ei ole aiheellista, koska meillä ei ole niiden artikkelien kanssa mitään tekemistä. Yhdistyksemme esitykset luotonlaajennuksen mekanismista ja pankkien varannoista löytyy kotisivuiltamme:
    http://www.talousdemokratia.fi/sivut/luotonlaajennus
    http://www.talousdemokratia.fi/sivut/vakavaraisuus_vahimmaisvarantovaatimus

    Ja toinen kohta, mistä kritisoitte meitä virheellisesti on kun väitätte talousdemokratian kritisoivat sitä, että pankit pyytävät lainoista korkoa. On totta, että kyseenalaistamme pankkien oikeutuksen laskuttaa korkoa näistä ”lainoista”, jossa ”lainattu” raha luodaan tyhjästä, mutta emme kyseenalaista sitä, että rahaa lainataan ja lainatusta rahasta maksetaan korkoa. Rahan lainaaminen voittoa tavoitellen on mielestämme täysin legitiimiä toimintaa, ongelma on mielestämme vain siinä, että velka ja sen korko liittyy kaikkeen rahaan jo siinä vaiheessa kun raha syntyy, mikä aiheuttaa mielestämme kokonaisuuden tasolla hyvin dysfunktionaalisen tilanteen. Emme ehdota koron tai voitontavoittelun kieltämistä, vaan niiden erottamista siitä prosessista, missä raha luodaan. Eikä meitä voida mielestäni tämän vaatimuksen perusteella kovin hörhöinä pitää, sillä ovathan monet taloustieteilijät, kuten Milton Friedman ja Irving Fisher aikoinaan ehdottaneet ihan samaa, että yksityinen rahan luominen ja tuhoaminen lopetettaisiin. Pankit saisivat mielestämme jäädä, hoitaa maksuliikennettä ja harjoittaa ihan millaista sijoitus- ja lainaustoimintaa haluaisivat, kunhan ne eivät loisi rahaa.

    Ymmärrän huolenne salaliittoteoria-assosiaatioista, ja siitä haluaisin sanoa kaksi asiaa. Ensinnäkin mielestäni on vain elämän tosiasioita, että uusista ajatuksista innostuu aluksi eniten aina vähän keskivertoa hörhömmät tyypit. Ja sen tajuaminen, kuinka helposti voidaan pitää yllä valheellista konsensusta rahan suhteen on saanut monet epäilemään, voisiko samanlainen ilmiö toteutua muillakin elämän alueilla. Tämä ilmiö on kansainvälinen raha-aktivismissa, ainakin mitä tulee sosiaalisen median kaltaisiin ilmiöihin aiheen tiimoilta. Toisekseen olen sitä mieltä, että ehkäpä näissä ”salaliittoteorioissa” voisi olla teille jotain, mikä teidän analyysista toistaiseksi puuttuu: rahaan liittyvän vallan ulottuvuus. Rahajärjestelmä on myös hyvin suuressa määrin valtarakenne, ja vaikkakaan aihe ei ehkä ole kovin suosittu vakavasti otettavassa akateemisessa diskurssissa, niin tämän ulottuvuuden poisjättäminen analyysista saa mielestäni aikaan, että kokonaiskuvasta jää puuttumaan jotain tosi oleellista.

    Vaikka raha-aktivismi ja post-keynesiläisyys ovatkin kaksi eri diskurssia, niin silti näen, että olemme kuitenkin aivan täysin samalla asialla, ainakin mitä funktionaaliseen rahoitukseen tulee. Toivon, että voimme käydä keskusteluja aiheesta tulevaisuudessakin Raha ja talous-blogin kirjoittajien kanssa.

    Ville Iivarinen
    Suomen Talousdemokratia ry.
    varapuheenjohtaja

    • rahajatalous lokakuu 10, 2011 11:31 am

      Hei Viile,

      artikkelissa esitetty kritiikki ei kohdistunut yksinomaan suomalaiseen talousdemokratialiikkeeseen, vaan laajempaan Suomessa esiintyvään rahakriittiseen liikehdintään. Wikipedia-artikkelit olivat vain esimerkkejä tämän liikehdinnän piirissä muodostuneen diskurssin tärkeimmistä virheellisistä tai puuttellisista osista.

      Talousdemokratia haluaa siis korvata liikepankit eräänlaisilla vippikassoilla, joihin rahallistettua varallisuutta eli käytännössä valtiorahaa tavalla tai toisella kerätään ja sen jälkeen vaihdetaan rahallistamattomia velkakirjoja (vippisopimuksia) vastaan taloudellisille toimijoille. Näistä vipeistä korkojen periminen olisi sallittua. Kuitenkin kaikki luototus eli rahan liikkeellelasku tapahtuisi valtion tai keskuspankin toimesta, kuten artikkelissa kuvattiin. Onko tämä mielestäsi virheellinen kuvaus?

      Jussi

      • Ville Iivarinen lokakuu 10, 2011 12:26 pm

        Ei mielestäni ollenkaan virheellinen kuvaus, noin ymmärrän, että pankit toimisivat 100% reserveillä. Tietty tulee heti ensimmäisenä mieleen, ettei noin toimivat pankit voisi mitenkään tyydyttää nykytalouden lainan tarvetta, mutta täytyy ensinnäkin muistaa, että jos valtio tarjoaisi koko rahakannan omasta keskuspankistaan, ilman, että kuluttajille ja yrityksille tulisi rahan luomiseen liittyvää velkaa, tällaisessa ympäristössä tarve velkaantua olisi paljon nykyistä pienempi. Ja toisekseen valtio voisi auttaa perustamalla julkisia pankkeja myöntämään asuntolainoja, opintolainoja ja muita sellaisia kaikkien perustarpeisiin liittyviä lainoja, joissa yksityisen voitontavoittelun tuoma hyöty on kyseenalainen.

        Jonkinlainen yhteistyö rahaa luovan keskuspankin ja rahaa lainaavien liikepankkien välillä olisi varmasti suotavaa, mutta en osaa sanoa, millainen järjestely olisi tässä paras.

        Kapitalismihan pitäisi jo melkein määritelmällisesti tarkoittaa sitä, että siinä pääomaa ensin kasaantuu jonnekin ja sitten se sijoitetaan ja se alkaa tuottaa voittoa jne. ja me ehdotetaan, että pankit alkaisivat oikeasti toimia niinkuin ne väittää toimivansa. Viimeksi tänään oli Liikanen taas Ylellä kertomassa, mistä pankkien lainaamat rahat tulee.

      • rahajatalous lokakuu 10, 2011 1:08 pm

        Jonkinlainen yhteistyö rahaa luovan keskuspankin ja rahaa lainaavien liikepankkien välillä olisi varmasti suotavaa, mutta en osaa sanoa, millainen järjestely olisi tässä paras.

        Talousdemokratian esitys lienee siis jossain nykyisen tilanteen ja artikkelin ääriesimerkin välillä:

        1) Nykyinen tilanne: Liikepankit sitoutuvat lainaamaan asiakkailleen keskuspankkirahaa eli valuuttaa näiden pyytämän summan ilman, että ne itse ovat vielä lainanneet sitä keskuspankista. Ne perivät lainasta koron. Edellinen toimenpide on mahdollinen, koska keskuspankki on sitoutunut vaihtamaan liikepankkirahan suhteessa 1:1 keskuspankkirahaan. Tästä huomataan, että käytännössä nykyjärjestelmässä luottamus liikepankkeihin perustuu siihen, että niiden uskotaan lainaavan valtiorahaa eli valuuttaa eli keskuspankkirahaa, jonka ne kuitenkin hankkivat vasta tarvittaessa keskuspankista. Asiakkaat siis ymmärtävät liikepankkirahan ja keskuspankkirahan olevan sama asia.

        2) Esimerkin tilanne: Keskuspankki ei sitoudu vaihtamaan keskuspankkirahaa liikepankkirahaan ja liikepankkeja velvoitetaan keräämään lainattava summa markkinoilta tai lainaamaan se ensin keskuspankista täysimääräisenä. Näin keskuspankki säätelee kaikkea luotonantoa taloudessa. Ylijäämää eli rahavarallisuutta kerryttäneet tahot voivat harjoittaa vippikassatoimintaa. Liikepankit tai muut toimijat, joilla on oikeus lainata keskuspankista voivat yrittää välittää keskuspankin niille lainaamaa valuutta voittomarginaalilla taloudellisille toimijoille aivan kuten nykyjärjestelmässäkin.

        Kun näitä tilanteita verrataan toisiinsa, huomataan eron piilevän liikepankkien ja keskuspankin välisessä suhteessa. Ensimmäisessä luotetaan liikepankkien kykyyn toteuttaa järkevää luototustoimintaa, jälkimmäisessä luototuksesta vastaa täysimääräisesti keskuspankki eli valtio.

        Jussi

  3. Lampela Pekka lokakuu 10, 2011 1:38 pm

    Erilaiset rahareformia kaipaavat liikkeet lähtevät kovin monenlaisista lähtökohdista. Yhdysvalloissa on esimerkiksi suuri ryhmä joilta kriisi on vienyt asunnon ja toimeentulon lisäksi myös mahdollisuudet terveydenhoitoon ja eläkkeeseen. Kun samaan aikaan on rikkain prosentti kasvattanut omaisuuttaan käsittämättömällä tavalla.
    Toinen suuri ryhmä on ihmiset jotka ovat pettyneet Obaman valinnan tuomiin osin kuviteltuihinkin lupauksiin suurista muutoksista.
    Kolmas suuri ryhmä on käynnissä oleviin sotiin henkilökohtaisella tasolla kosketuksen saaneet ihmiset. Kuolleiden omaiset ja ystävät.
    Kaikille näille on yhteistä syvä epäoikeudenmukaisuuden tunne ja halu saada jotain muutosta aikaan. Siinä ei ole merkitystä jos jokin argumentointi menee pieleen.

    Meillä Suomessa on tilanne vähän toinen, mutta sisältää silti samojakin piirteitä. Kritiikin voima kuitenkin heikentyy kun se jakaantuu moniin eri diskursseihin. Toisissa tärkeimmäksi koetaan kokonaisvaltainen ajattelutavan muutos ja toisissa jokin selkeä syyllinen, kuten pankinjohtajat 90-luvulla. Kaikessa tässä olisi mielestäni hedelmällisintä tuoda esiin vaihtoehtojen kirjo, koska poliittisen ja rahavallan eliitin kielenkäytössä on vaihtoehdottomuus keskeinen sanoma.

    Kun Tim Jackson esimerkiksi painottaa kasvihuoneilmiötä kestävän kehityksen skenaarioissaan, olisi ehkä hyvä Raha ja talousblogissa painottaa samaan tapaan yksinomaan rahan ja talouden merkitystä ja jättää elämänmuotodiskurssin sitä tarvitseville.

    Kiitos tästä blogista joka antaa uskoa sille, että myös rahasta ja taloudesta voidaan keskustella vaihtoehtoja pohtien. Nimimerkki liikasten, urpilaisten ja kataisten puheista lähes toivottomuuteen vaipuva.

    Pekka Lampela
    kilpailun ja hoivan välisten suhteiden tutkimisesta jatkuvasti kiinnostunut ei hutkiva journalisti. 🙂

  4. Rami Ojares lokakuu 10, 2011 1:51 pm

    Äh, tää on vähän off-topic saivartelua mutta mä en osaa liittää Vonnegutia ”uskoon tieteen ja teknologian vapauttavaan voimaan”. Onko tää joku yleisempi käsitys vai viittaatteko johonkin tiettyyn kirjaan? Vai oliko tää joku tuplahämäys?

  5. Rami Ojares lokakuu 10, 2011 2:26 pm

    Joo noin päin mä sen ajattelinkin olevan. Vonnegut siis maalaa ennemminkin teknologis-tieteellisen dystopian siinä missä Zeitgeist utopian. Suhde on vähän sama kuin uskovaisen ja uskonsa menettäneen välillä.

  6. Patrizio Lainà lokakuu 10, 2011 4:21 pm

    Ville nostikin jo hyviä pointteja esille. Tästä kirjoituksesta voisi varmasti käydä loputonta kommentointia, mutta minä keskityn ajan puutteen vuoksi kirjoittamaan ainoastaan korosta. Tässä kirjoituksessa, kuten jo aiemmissakin kirjoituksissa, pankkien perimä korko ja sen osittainen holvaaminen rinnastetaan muun yksityisen sektorin holvaamiseen. Mielestäni asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksiselitteinen.

    On totta, että holvaaminen aiheuttaa samanlaisia ongelmia molemmissa tilanteissa, eli riittävästi rahaa ei palaudu kiertoon, jotta veloista voidaan selvitä kokonaistasolla. Motiivit ja hyödyt ovat kuitenkin täysin erilaiset eri osapuolten kohdalla. Holvaamista muun yksityisen sektorin toimesta motivoi pääasiassa epävarmaan tulevaisuuteen varautuminen, mikä on toki aivan ymmärrettävää käytöstä keneltä tahansa, eikä sitä pidä mielestäni moittia.

    Holvaaminen pankkien (omistajien) toimesta voi olla myös aivan samoin perusteltua, eikä siinäkään ole mitään pahaa. Pankkien harjoittamalla holvaamisella voi kuitenkin olla myös muita tarkoitusperiä, joista hyötyy lähinnä pankkisektori. Kuten sanottua, holvaamisen seurauksena riittävästi rahaa ei palaudu kiertoon, jotta veloista voidaan selvitä kokonaistasolla. Jos velallinen ei kykene selviytymään veloistaan, vakuudeksi asetettu reaaliomaisuus siirtyy lain mukaan velkojalle, eli pankille. Niinpä kokonaistasolla muu yksityinen sektori lähinnä kärsii holvaamisen aiheuttamisesta haittavaikutuksista, mutta pankkisektori hyötyy. Onkin mahdollista ja itse asiassa voitontavoittelun hengessä täysin loogista, että pankkien intresseissä on saada tälläinen ”puute rahasta” aikaan, jotta se voi siirtää itselleen reaaliomaisuutta muun yhteiskunnan kustannuksella.

    • rahajatalous lokakuu 10, 2011 7:35 pm

      Jotenkin tuntuu vähän kaukaa haetulta ajatukselta, että pankkien omistajat vähentäisivät kulutustaan saadakseen itselleen reaaliomaisuutta. Pankkienkin omistajina ovat kuitenkin yleensä erilaiset institutionaaliset sijoittajat eikä tunnu kovin realistiselta, että esimerkiksi eläkesäästäjät jättäisivät osan voitoistaan käyttämättä, jotta he saisivat heikennettyä rahan kiertonopeutta niin paljon, että heidän omistamansa pankki saisi omistukseensa vaikkapa asuntoja.

      Lauri

    • Ville Iivarinen lokakuu 11, 2011 7:07 am

      Tässähän Patrizio ylittää jo sopivan keskustelun rajan, heh heh. Ajatus, että taloudellisen vallan käyttäjät harjoittaisivat jonkinlaista strategista ajattelua omien etujensa edistämiseksi sen sijaan, että toimisivat vain niinkuin homo economicuksen kuuluu, niin siinähän mennään jo sinne salaliittoteoriadiskurssin puolelle! Ei sellaista tapahdu. Tietty sellaista on tapahtunut joskus ennen, ja kyllähän jokainen koulutettu ihminen tietää, että kaikissa muissa yhteiskunnissa kaikkina muina aikoina vallanpitäjät ovat aina käyttäneet valheita ja manipulaatiota alamaistensa hallitsemiseen ja alistamiseen, mutta että samaa voisi tapahtua meidän yhteiskunnassamme…ei nyt sentään. 😉

      Meillähän on ”riippumattomat asiantuntijat”, ”avoin, keskusteleva demokratia” ja ”vapaa media” jotka heti paljastaisivat minkä tahansa manipulaatioyrityksen ja kieron pelin, heh heh!

      Mutta jos vakavasti puhutaan, niin meillä talousdemokratiassa tai ainakin minulla itselläni tietynlainen populismi rahan kritisoimisessa on täysin tietoinen valinta. Täytyy muistaa, että suurin osa ihmisistä ei ole kasvanut Keynesin teorioiden parissa, vaan ovat viihteellisen massakulttuurin kasvatteja ja olen huomannut, että rahakritiikin kehystäminen tästä kulttuurista tutuilla elementeillä (tyyliin pahat, juonittelevat eliitit) on saanut monet kiinnostumaan aihepiiristä, jota helposti muuten pitäisi maailman tylsimpänä. Me haluamme popularisoida rahakeskustelua, koska raha kuitenkin näyttelee niin tärkeää roolia itse kunkin elämässä, ettei sitä pitäisi jättää pelkästään ”asiantuntijoille”, varsinkin kun ottaa huomioon, että kaikista meidänkin maassa aiheesta puhuvista ”asiantuntijoista” tiedän vain tämän blogin kaksi kirjoittajaa, joiden väitteet perustuvat totuudenmukaiseen kuvaan rahajärjestelmän toiminnasta.

      Enkä pidä meidän ”populistista” analyysia myöskään virheellisenä, sillä mielestäni osa nykyistä ongelmaa on se, että nykyinen rahajärjestelmä antaa liikaa valtaa liian harvoille ihmisille ja ihmiskunnan historia ei paljon muusta kerrokaan, kuin siitä, miten valta ja siitä kiinni pitäminen saa ihmiset käyttäytymään.

      Te tunnutte luottavan loogisen argumentaation voimaan muutoksen tuojana, mutta jos jättää vallan ulottuvuuden pois analyysista, niin kuinka silloin voi selittää esim. sen, että chartalistitkin ovat esittäneet omaa argumenttiaan jo 20-luvulta lähtien ilman, että heitä olisi akateemisesti haastettu tai osoitettu heidän olevan väärässä ja valtavirran taloustieteessä ollaan vaan aivan kuin heitä ei olisi olemassakaan?

      • rahajatalous lokakuu 11, 2011 7:41 am

        Ville, tuo sinun lopussa esittämäsi kysymys on jotakuinkin oman väitöskirjani aihe. Eli kyse se valta minuakin kiinnostaa. Uskottava valta-analyysi vain edellyttää mielestäni hiukan hienostuneempaa lähestymistapaa kuin mitä salaliittoteoriat tarjoavat. Oma valta-analyysini nojaa erityisesti Gramscin hegemoniateoriaan ja jossain määrin Giddensin ideologiateoriaan.

        Lauri

      • Ville Iivarinen lokakuu 11, 2011 8:54 am

        Sen vain halusin vielä sanoa, että on myös meidän raha-aktivistien kannalta erittäin hyvä asia, että te irtisanoudutte selkeästi näistä tietyistä diskursseista, koska monesti me törmäämme uskottavuusongelmaan tiettyjen valintojemme seurauksena, ja näissä tapauksissa on hyvä, että voimme ohjata epäileviä Raha ja talous-blogin näkemysten pariin. Meidän kritiikkimme mitätöiminen ”salaliittoteoria”-leimalla tuntuu olevan monille se helppo tapa välttyä ajattelemasta asiaa ja tämän vuoksi on meidän kannaltamme erittäin hyvä, että te puhutte samasta aihepiiristä tavalla, joka tekee tällaisen leimaamalla mitätöimisen mahdottomaksi.

        Tietty teidän näkökulmasta asia näyttää ehkä vähän erilaiselta ja näiden kahden rinnakkaisen rahadiskurssin sekoittuminen joidenkin mielissä taisi ollakin juuri se huoli, mikä sai teidät tämän tekstin kirjoittamaan, mutta toivon, että yritätte kestää meitä ja jatkatte erittäin tärkeää työtänne. 😉

  7. Köpä Hyttinen lokakuu 10, 2011 4:48 pm

    ”Vasta valtion ja keskuspankin toiminta viimekätisenä lainaajana on mahdollistanut finanssisektorin ja luoton tarjonnan räjähdysmäisen laajentumisen. Rahallistettuun velkaan perustuva järjestelmämme ei ole ponzi, koska on olemassa viimekätinen lainaaja. Liikepankkien yhteiskunnallinen valta-asema perustuu siis valtion tarjoamaan takaukseen, joka poistaa epäluottamuksen liikepankkien liikkeellelaskemaa rahaa kohtaan.”

    Aika fiksuja nämä pankkiirit, selvä sampohan tämä on (heille).
    Kiitos blogisteille, rahan valhe on viimein paljastettu!

  8. Tiina L. lokakuu 10, 2011 4:56 pm

    Raha ja talous blogilla asiat ilmaistaan vaikeasti. Sitä pitää lukea kuin vierasta kieltä. Oikeastaan englantia ymmärtää paremmin. Ja jos minä en ymmärrä, niin ei ymmärrä Urpilainenkaan, vaikka onkin valtionvarainministeri.

    Mutta sen minä tunnen, että tässä järjestelmässä on jotain hyvin väärää. Raha on velkaa, jota otetaan voiton toivossa, se on sijoittamista nouseviin hintoihin. Ja voiton vaatimus estää monta hyvää ja tarpeellista projektia. Raha-aktivistit on avanneet ihmisten mieliä näkemään tämän järjestelmän ja olen siitä kiitollinen.

  9. Rami Ojares lokakuu 10, 2011 8:04 pm

    No nyt en voi vaieta!
    Ensinnäkin Köpä, on selvää että ihmiset etsivät elämässään erilaisia rahasampoja mutta on jotenkin yksisilmäisen fundamentalistista ajatella, että pankkimaailmassa työskentelevät ja siinä osuuksia omistavat jollain erityisellä laadullisella tavalla eroaisivat muista ihmisistä.

    Edelleenkin haluan ylistää Jussia ja Lauria siitä, että he ottivat tämän asian puheeksi ja uskaltautuivat keskustelemaan tämän hetken uskomusten kanssa. Villen kommentit ovat oikein asiallisia joskin itse koen, että hän haluaa vahvasti pitää kiinni joistain tietyistä voimakkaasti kokemistaan opinkappaleista. Patricion kommentit korosta ovat mielestäni keskustelun arvoisia, jossei ehkä reaalipolitiikan näkökulmasta niin kuitenkin teoreettisesta, moraalisesta ja historiallisesta näkökulmasta. Muistakaamme, että katolinen kirkko piti kiinni vielä tänäkin päivänä islamilaisessa maailmassa kunnioitetusta periaatteesta, että korossa on jotain synnillistä. En sano, että näin on (varsinkaan tänä modernina ja uskonnottomana rationalismin aikakautena) mutta pidän keskustelua koron oikeutuksesta ja vaikutuksista kiinnostavana. Itse miellän koron rahalliselle pääomalle tulonsiirtona köyhiltä rikkaille eli jonkinlaisena käänteisoperaationa progressiiviselle verotukselle.

    Ja sitten Tiina. Oma kokemukseni tästä blogista ja Laurin ja Jussin työstä on se, että olen silmät ymmyrkäisinä hämmästellyt miten selväsanaisesti täällä puhutaan rahatalousjärjestelmän toiminnasta. Ja vielä suomen kielellä!!! Harvoin kohtaan näin laadukasta ja pitkälle ajateltua analyysiä missään (ainakaan Suomessa). Omassa arvoasteikossani nostan tämän blogin ylös Tuomas Nevanlinnan ja Antti Nylenin parhaiden kirjoitusten tasolle (joskin täällä käsitellään vähemmän runollisia asioita).

    Toisaalta haluan sanoa, että en mitenkään väheksy talousdemokraattista liikettä, ja itsekin olen kokenut talouden merkittäväksi modernin (=rationalistisen) aikakauden ilmaukseksi ja sitä kautta nykyaikamme vanginvartijaksi. Mutta yhdyn myös tämän blogin näkemykseen, että tämä sama ahdistus on ilmennyt viimeisen 500 vuoden aikana useasti aiemminkin ja sille ovat nerokkaat edeltäjämme hapuilleet vastuksia kuten esim. Marx tai Keynes.

    Itse edustan filosofialtani amerikkalaista pragmatismia, joka korostaa omasta mielestäni heräämistä todellisuuteen ajatusten (eli ideologioiden) taikavoiman ikeestä. Ja itse koen, että siinä heräämisessä Jussin ja Laurin blogi tekee ansiokasta työtä.

  10. Hannu Rainesto lokakuu 11, 2011 4:52 am

    Oikeasti kansantaloudellisesti on kysymys arvosta ei rahasta. Rahahan on vain arvon vastike, vaikka sillä keinottelua harjoitetaankin.
    Maailman tärkein asia on uuden arvon luonti, vain se on mitattavissa olevaa oikeaa vauraudenkasvua.
    Pääomien yksityinen omistaminen pilaa mahdollisuuden tasa-arvoiseen hyvinvoinnin luontiin. Tämän tosiasian piilottaminen ja rahakeinottelun esillä pitäminen on todellisuudessa ilkeä petos Ihmistä kohtaan. Yliopistomme on tässä kuin paavillinen inkvisiittio, joka tajuaa tapahtuneet rikokset jälkikäteen, jos silloinkaan. Luulisi laitoksen olevan etunenässä kulkevan, mutta sehän olisi edistystä ja käsitteenhän on jo työväki ja vasemmisto ominut itselleen. Uutta tulisi keksiä, mutta luovuus puuttuu ja voimassa oleva ainut uusi hypoteesi on marxilaisten hallussa.

    • Rami Ojares lokakuu 11, 2011 8:34 am

      Tunnetasolta katsottuna salaliittoteoreetikoissa ja kommunismissa on hyvin paljon samaa. Marxilaisella on pieni eliitti, joka hallitsee verhon takaa kaikkia ja pelastukseen tarvitaan tuon eliitin tuhoaminen. Koska tuo eliitti on kuitenkin hankala käytännön tilanteessa määritellä vallankumouksessa hutkitaan vähän joka suuntaan. Paha veri vuodatetaan pois.

      Salaliittoteoreetikon psykologiseen tunnusmerkistöön kuuluu paranoia. Ja sitähän tuolta Venäjän puolelta löytyi roppakaupalla. Saman tunnusmerkistön täytti myös Hitlerin fasismi. Eli tästä abstrahoiden kyse on ideologian ongelmasta yleensä.

      Ja historiallisesti tämä psykologinen kompleksi voidaan jäljittää kristittyjen ajatukseen siitä, että saatana hallitsee maailmaa mutta lopunajat ovat käsillä jolloin Jumala saapuu kirkkaudessaan sovittamaan maailman synnit… ARMAGEDDON.

      Historia kuitenkin osoittaa meille, että Armageddonin jälkeen uusi aamu sarastaa samanlaiselle maailmalle. Ja ihmiset koittavat taas elää sovussa keskenään. Mutta rauhallisten aikojen kuluessa levottomuus ja ärtymys alkavat vaivata ihmisten sydämiä. ”Tahdomme lisää verta. Tahdomme vallankumouksen!”

      Hannu mikset lukisi tämän blogin kirjoituksia? Niissä kerrotaan kiinnostavalla tavalla, että raha mittaa velkasuhdetta. Se perustelee miksi tällainen katsantokanta on toimiva ja tehokas, kun yritämme ymmärtää rahamaailman tapahtumia ja niiden logiikkaa.

      Koet ilmeisesti tämän blogin edustavan yliopistomaailmaa, jolta mielestäsi puuttuu luovuus ja edistys. Tämän luovuuden ja edistyksen on ominut työväki ja vasemmisto. Ja ainoa ”uusi” hypoteesi on marxilaisten hallussa.

      Etkö oikeasti huomaa noissa väitteissä mitään omituista? Luuletko, että jos me nyt kaikki kollektiivisesti alkaisimme uskoa noihin väitteisiin niin maailma alkaisi lopultakin menemään parempaan suuntaan?

      David Ickellä on mielestäni aika uusi hypoteesi. Hän väittää, että maailmaa hallitsee ulkoavaruuden lisko-olennot, jotka osaavat muuttua ihmisen näköisiksi mutta heidät tunnistaa silmistä. Esim. kaikki kuningashuoneet ovat täynnänsä näitä liskoja.

      Olkoonkin että muistan samankaltaisen tarinan yhdestä Hämähäkkimiehestä mutta kyllä tämä hypoteesi on varmaankin Marxin jälkeen keksitty. Ehkäpä onkin niin että ainut uusi hypoteesi on marsilaisten hallussa?!?

  11. Rami Ojares lokakuu 11, 2011 9:10 am

    Erityisesti minua häiritsee marxilaisessa analyysissä monomaaninen keskittyminen valtaan. Kaikki nähdään jonkinlaisen inhorealistisen linssin läpi missä ainoat ihmiskuntaa todella hallitsevat voimat ovat mitattavia ja väkivaltaisia hallinnan muotoja. Kaikki muu on mytologista roskaa.

    Manuel Catells puhuu jo kolmesta atomaarisesta käsitteestä: tuotannosta, vallasta ja kokemuksesta. Toisaalta hän jakaa maailman kahteen perustavanlaatuiseen vastakohtaan: Verkkoon ja Itseen. Eli ulkoiseen yhteiskunnan puristukseen ja yksilön kokemukseen.

    Tämä on jo vähän viisaampaa mutta ei voi olla välttymältä ajatukselta, että kylläpäs se kävikin kätevästi että maailma redusoitui juuri kolmeksi perustavanlaatuiseksi voimaksi ja että sen dynamiikka selittyy kahden vastakohdan ristipaineessa. Tämän kun voi lukea jo muinaisista maailmanselitysopeista.

  12. Aki Tetri lokakuu 11, 2011 9:42 am

    Hei,

    ja kiitoksia jälleen hyvästä kirjoituksesta. Kiitokset myös muille kommentoijille keskustelusta ja selvennyksistä. Talouskeskustelu on usein moniuloitteista (ja valitettavasti myös tarpeettomankin monimutkaista, kuten Tiina aiemmin nosti kommentissaan esiin), ja minulle (ei-kansantaloustieteilijälle) se avautuu helpommin dialogin ja vertailun avulla. Keskustelu onkin siis ensiarvoisen tärkeää argumenttien testaamiseksi, haastamiseksi ja hiomiseksi, sillä tarvitsemme vahvoja argumentteja tueksemme, jos talouden vallitseva järjestys halutaan muuttaa kestävämpään suuntaan.

    Keskustelu funktionaalisen rahoituksen tarjoamista mahdollisuuksista on tosiaan tuonut mukanaan myös merkittäviä käytännön ehdotuksia. Näitä ovat mm. perustulo, keskuspankin demokratisoiminen ja uudenlainen hyvinvointivaltio. Funktionaalisen rahoituksen esillenostaminen on mielestäni edesauttanut laajempaa talous- ja rahakeskustelua ja tuonut mukaan mm. näkökulman rahasta valtasuhteena (mihin käsittääkseni ovat viitanneet mm. Eetu Virén ja ylläolevassa kommentissaan Ville Iivarinen). Bloginne ja funktionaalisen rahoituksen esillenostaminen ei ole siis ainoastaan onnistunut problematisoimaan uusklassista taloustiedettä ja sen näkemyksiä rahasta ja taloudesta, vaan on myös innostanut laajempaan keskusteluun taloudesta ja sen suunnasta.

    Tässä yhteydessä haluaisin nostaa esille markkinoihin itsessään sisältyviä ongelmia painottavan näkökulman, joka jää usein keskustelussa vähemmälle tarkastelulle, mutta ansaitsee mielestäni laajempaa huomiota. Markkinatalous on se viitekehys, jossa haemme uudistuksia, ja siksi tuon viitekehyksen heikkoja kohtia pitää tarkastella huolellisesti, jotta niihin osataan varautua reformeissa tarkoituksenmukaisesti.

    Tätä näkökulmaa on Suomessa tuonut ehkä systemaattisimmin esille Parecon Finland – järjestö sivustollaan ja pääkaupunkiseudulla tiivisti pitämillään kirjastoesityksillä. Tiivistän seuraavaksi muutamia esitettyjä epäkohtia lyhyesti ja yksinkertaistaen.

    Markkinoissa on jo itsessään sisäänrakennettuna valtavia ongelmia – jotkin enemmän ja jotkin vähemmän valtavirtaisessa taloustieteessä tunnustettuja – jotka jäävät säännöllisesti keskustelun ulkopuolelle. Markkinat ovat ongelmallisia i) ulkoisvaikutusten takia, mikä johtaa mm. ii) julkishyödykkeiden vajaatuotantoon. Markkinat myös tuottavat ihanteellisessakin tilanteessa (tai ehkäpä juuri silloin) iii) valtavaa epätasa-arvoisuutta, ja iv) palkitsevat itsekkyydestä ja rankaisevat sosiaalisesta käytöksestä. Markkinat ovat myös v) ristiriidassa demokratian kanssa.

    Nämä ongelmat eivät ratkea yksittäisillä reformeilla, mutta ongelmien huomioonottaminen auttaa meitä hahmottamaan yhteensopivia ja yhdensuuntaisia reformeja. Näin voimme luoda ”kokonaisvaltaista” suuntaa tarvittaville uudituksille ja välttää monia valitettavan usein toistuneita sudenkuoppia, jotka pahimmillaan heikentävät reformien kannatusta, merkitystä ja mielekkyyttä. Juuri keskustelu onkin ensiarvoisen tärkeää kokonaiskuvan hahmottamiseksi.

    Mainitsemiani ongelmia on tuotu esiin teoreettisessa keskustelussa, ja minusta ne olisi hyvä ottaa huomioon myös suomalaisessa ”talouden vaihtoehtokeskustelussa”, vaikka kritiikki ei suoranaisesti kohdistu rahan olemukseen tai uusklassiseen taloustieteeseen. Parecon Finlandin ja osallisuustalousmallin kannattajien markkinakritiikki tuo mukanaan erittäin tärkeän näkökulman talouteemme, joka kattaa markkinamekanismien lisäksi työpaikat ja päätöksenteon. Kritiikin ja keskustelun avulla pääsemme entisestään syventämään käsitystämme talousjärjestelmästämme ja sen puutteista. Parhaimmillaan kritiikki auttaa meitä hahmottelemaan instituutioita, jotka vastaavat paremmin taloudelle asettamiamme odotuksia.

    Kuten olen painottanut, funktionaalisen rahoituksen esille nostaminen on onnistunut esimerkillisesti talouden kriittisen tarkastelun ja keskustelun lisäämisessä sekä innostanut uudenlaiseen politiikkaan. Juuri tästä syystä on mielestäni tärkeää tuoda esille myös markkinarakenteiden kritiikki. Markkinakriittinen näkökulma on todella tervetullut lisä kriittiseen talouskeskusteluun, ja auttaa meitä merkittävästi syventämään käsitystämme taloudesta ja sen rakenteista.

  13. Toma Kavonius lokakuu 11, 2011 11:42 am

    Täällä onkin ollut jo hyvää keskustelua aiheesta. Haluaisin lisätä muutaman kommentin omasta puolestani.

    Ensimmäinen asia, mitä haluaisin kommentoida tässä yhteydessä, on tietous rahanluonnista. Kun katsoo rahaa koskevaa opetusta tässä maassa, ei enää tule kovinkaan suurena yllätyksenä, että suurimmalla osalla ihmisistä on virheellinen kuva rahanluonnista. Peruskoulun 9-luokan kirjassa pankkien toimintaa kuvataan näin:
    ”Pankit keräävät säästöjä talletuksina pankkitileille. Näillä säästövaroilla ne myöntävät lainoja, joilla ne sitten rahoittavat suuren osan yritysten investoinneista eli kone- ja laitehankinnoista ja rakennushankkeista.”

    Taloustiedettä opettavissa korkeakouluissa käsittääkseni lähes järjestään opetetaan rahakerrointeoriaa ja jopa Suomen Pankin selostus rahoitusjärjestelmästä on mielestäni varsin harhaanjohtava:
    http://www.suomenpankki.fi/fi/rahoitusjarjestelman_vakaus/lyhyesti/Pages/default.aspx

    Toiseksi kommentoisin väitettänne pankkien valta-asemasta. Se että pankit perivät korkoa lainoistaan ei ole pääsyy niiden valta-asemaan. Valta-asemansa pankit saavat, koska yhteiskunta on riippuvainen niiden myöntämistä lainoista.

    Ainakaan itse talousdemokratian kannattajana, en tuomitse lainanantoa tai sitä että siitä peritään korkoa, kun se tapahtuu kuten 9-luokan oppikirjassa opetetaan.

    Sen sijaan vastustan sitä, että nykyjärjestelmässä yhteiskunnalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa (korollista) velkaa yksityisiltä yrityksiltä eli että rahan luonti on liitetty yksityisten yritysten lainojen myöntämiseen. Jos pankit eivät myöntäisi lainoja, ei yhteiskunnassa olisi rahaa kierrossa. Niinpä nykyjärjestelmän vääryys on siinä, että se takaa pankeille lainanottajia, kun lainojen ottamisen motiivi pitäisi olla mainitsemanne voittomahdollisuudet.

    Lisäksi, koska maksamme kierrossa olevasta rahasta pankeille vuotuista korkoa, joudumme antamaan useita prosentteja rahan kokonaismäärästä pankeille joka vuosi. Se on ikään kuin ylimääräinen vero rahan olemassa olosta, jota valtion sijaan kerää yksityiset yritykset. En tiedä onko se teidän mielestä ongelma, koska nuo verot (korkotuloista tulevat voitot) kuitenkin palaavat talouteen pankkien omistajien kulutuksen kautta. Minun mielestäni se joka tapauksessa on ongelma, koska se hyödyttää pientä joukkoa ihmisiä. Raha on koko yhteiskunnan asia ja sen luonnista tulevan hyödyn pitäisi jakautua kaikille.

    • rahajatalous lokakuu 11, 2011 1:51 pm

      Hei Toma,

      olen samaa mieltä siitä, että liikepankkien asema taloudellisen toiminnan rahoittajana antaa niille merkittävän roolin yhteiskunnassamme. Valta-analyysin kannalta lienee keskeistä se, millaisena toimijana yksittäinen liikepankki tai pankkijärjestelmä kokonaisuutena ymmärretään. Onko pankilla insituutiona jokin valtapyrkimys? Entä pankin työntekijöillä? Tavoittelevatko omistajat yhteiskunnallista valtaa pankkitoimintaan osallistumalla? Mielestäni liian usein pankit rinnastetaan johonkin kuuluisaan pankkisukuun, jonka valtapyrkimykset realisoituvat pankkijärjestelmän prosessien kautta. Ehkä tilanne oli tällainen 1800-luvun lopussa, mutta noista ajoista maailma on muuttunut huomattavasti pirstaloituneemmaksi kokonaisuudeksi. Samoin on pankki-, rahoitus- ja tuotantojärjestelmä. Siksi valta-analyysilta vaaditaan tänä päivänä yhä enemmän insitutionaalista otetta. Selittäminen yksilöiden kautta johtaa useimmiten virheellisiin johtopäätöksiin.

      Olen tässäkin keskustelussa yrittänyt nostaa esiin sitä tosiasiaa, että tälläkin hetkellä taloudessamme kaiken valuutan laskee liikkeelle valtiollinen instituutio eli keskuspankki. Näin ollen rahoitus ei ole ainoastaan liikepankkien varassa, vaan itse asiassa liikepankkienkin toiminta perustuu aina keskuspankin rahanluonnille tai lupaukselle siitä. Jos valtiolla on tällainen voimavara ja valtio on demokraattisessa ohjauksessa, miksemme turvaudu heti julkiseen rahoitukseen esimerkiksi halutessamme tuottaa enemmän hyvinvointipalveluita tai investoida ekologisiin liikenneratkaisuihin. Tämä nimenomaan on se valta-aspekti, mistä itse henkilökohtaisesti olen kiinnostunut. Millaiset valtarakenteet estävät yhteisöämme hyödyntämästä resurssejaan parhaalla mahdollisella tavalla?

      Jussi

    • Toma Kavonius lokakuu 11, 2011 7:23 pm

      Kun puhun rahasta, viittaan aina rahavarannon tasoon M3, ellen siitä erikseen mainitse. Nykyisen lainsäädännön vallitessa olemme ainakin Euro-alueella käsittääkseni riippuvaisia pankkien lainoista (keskuspankista lainaa saavat vain liikepankit), olkoonkin se keskuspankin takaamaa.

      Vaikka liikepankeja kiinnostaisi talouden terveys ja yhteiskunnan hyvinvointi, on niiden päällimmäinen pyrkimys tehdä voittoa. Koska pankkien voiton tavoittelu on usein ristiriidassa talouden hyvinvoinnin kanssa, ei pankeilla pitäisi olla niin suurta roolia siinä. Sen sijaan keskuspankin mandaatti on nimenomaan inflaation pitäminen kurissa sekä talouden hyvinvointi ja vakaus. Sen takia näen että kokonaisuudessaan keskuspankin luoma raha loisi paremman perustan vakaalle taloudelle.

      Ehdottamamme 100% reservivaatimus poistaisi pankkien ”too big to fail” ominaisuuden. Oli pankki kuinka iso tahansa, sillä aina olisi tallettajien rahat olemassa (paitsi määräaikaistalletukset, jotka olisi lainattu eteenpäin ja joiden tallettajat olisivat hyväksyneet siihen liittyvät riskit), eikä pankin kaatuminen aiheuttaisi rahan määrän vähenemistä kierrossa alas kirjausten vuoksi. Näin ollen pankkeja ei tarvitsisi pelastaa veronmaksajien toimesta, jos pankki on tehnyt huonoja päätöksiä. Olettaisin että tämä saisi pankit tekemään pidemmän tähtäimen liiketoimintaa ja vastuullisempaa lainaustoimintaa kuin nykyään.

      Ehdottamanne funktionaalinen rahoitus on hyvä idea, enkä näe miksi se ei toimisi valtion palveluiden tuottamiseen ja investointien tekemiseen. Se ei mielestäni kuitenkaan korjaisi pankkien ”too big to fail” ongelmaa ja moraalista riskiä. Pankkien kyetessä luomaan ja poistamaan rahaa (M3) kierrosta, deflatorinen kierre olisi edelleen mahdollinen ja se aiheuttaisi edelleen efektiivisen kysynnän laskun. Toki funktionaalinen rahoitus antaisi paremmat työkalut tuon hallitsemiseksi, mutta ei estäisi sitä, eikä poistaisi pankkien pelastamiseksi niille syydettävän rahan moraalista ongelmaa. Fisher itse ehdotti kaksi vuotta ”The debt Deflation Theory”:n jälkeen kirjoittamassaan kirjassaan ”100% Money” täysreservejä ratkaisuksi noihin ongelmiin.

      • rahajatalous lokakuu 12, 2011 6:10 am

        Kysymys sadan prosentin reservivaatimuksesta liittyy lopulta kysymykseen, pitääkö rahan tarjonnan olla endogeenista vai eksogeenista. Sadan prosentin reservivaatimusten vallitessa rahan tarjonta olisi eksogeenista, mikä kyllä varmasti voisi vakauttaa rahoitusmarkkinoita.

        Endogeenisen rahan tarjonnan positiivinen piirre on kuitenkin siinä, että se realisoi investointihalut viipymättä efektiiviseksi kysynnäksi. Efektiivisellä kysynnällä on epävakauttavat puolensa, mutta toisaalta se on kaiken tuotannon elinehtokin. On siis selvää, että eksogeenisen rahan tarjonnan oloissa myös kokonaiskysyntä lopulta kärsisi.

        Ihmettelenkin, miksi talousdemokraatit eivät vaadi esimerkiksi liikepankkien saattamista valtion omistukseen. Tällöin luoton tarjonta olisi lähtökohtaisesti endogeenista, mutta hallinnollisilla päätöksillä voitaisiin sulkea sijoitusvivutukset luotonlaajennuksen ulkopuolelle. Aika monet uuschartalistitkin ovat tällä kannalla.

        Lauri

      • Toma Kavonius lokakuu 12, 2011 5:18 pm

        Kuvaamasi järjestelmä olisi kyllä valtava parannus nykyiseen tilanteeseen, enkä usko että kovin moni talousdemokraatti olisi pahoillaan jos sellaiseen siirryttäisiin.

        Nähdäkseni rahamäärän elastisuus kuitenkin edelleen loisi ongelmia, joita funktionaalisella rahoituksella sitten yritettäisiin tasoittaa. Jos valtio-omisteisia pankkeja johdettaisiin kuten muita valtion yhtiöitä, eli mahdollisimman suurta voittoa tavoitellen, myöntäisivät pankit edelleen lainoja kaikille joiden he uskovat pystyvän maksamaan ne takaisin. Vaikka sijoitusvivutukset suljettaisiin luotonlaajennuksen ulkopuolelle, mahdollistaisi järjestelmä boom-bust syklit, koska rahanmäärää taloudessa säätelisi ihmisten usko talouden tilaan.

        Kun funktionaalisella rahoituksella on saavutettu maksimaalinen resurssien käyttö tai täystyöllisyys, eikö silloin pankkien luoma lisäraha lisäisi inflaatiopaineita? Kun niin kävisi, valtio joutuisi ikään kuin kamppailemaan omien pankkiensa kanssa siitä kuka luo rahan, niin että sitä syntyy talouden tasapainon ja mahdollisen inflaatiotavoitteen kannalta sopiva määrä, vaihtoehtoina: tarjotaan lainoja yksityiselle sektorille tai tarjotaan julkisia palveluja ja rakennetaan infraa.

        Professori Kaoru Yamaguchin mallin mukaan 100% reservivaatimuksilla voidaan saavuttaa täystyöllisyys ja yhteiskunnan maksimaalinen BKT potentiaali ilman deflaatiota tai inflaatiota (mikäli se on tarkoituksenmukaista).
        ”Workings of a public money system of open macroeconomies”
        http://www.systemdynamics.org/cgi-bin/sdsweb?P1042+0
        http://www.muratopia.org/JFRC/sd/documents/MacroDynamics2011.zip
        Omasta mielestäni sopivan inflaation ylläpitäminen olisi kuitenkin toivottavaa, rahan seisottamisen välttämiseksi sekä kulutuksen ja investointien stimuloimiseksi.

        Lisäksi siirtyminen 100% reserveihin olisi helpompaa kuin pankkien sosialisointi. Yhdysvalloissa on tällä hetkellä kongressissa pöydällä lakiehdotus, joka muuttaisi reservivaatimukset 100%-iin.
        http://kucinich.house.gov/UploadedFiles/NEED_ACT.pdf

        Lisäksi, vaikka pankit saataisiin valtion omistukseen, niin viime vuosien valtioyhtiöiden yksityistämisen valossa, on tulevaisuudessa se vaara että pankit yksityistetään uudelleen. Toki myös reservivaatimusten alentaminen on samalla tavalla mahdollista, vaikka ne saataisiinkin nostettua 100%-iin, mutta minulle tuo yksityistäminen tuntuu todennäköisemmältä yksityisen sektorin tehokkaamman toiminnan retoriikalla. Jos yksityinen sektori kerran on tehokkaampi pankkialalla, niin jätetään ala heille. Muutetaan vain sääntöjä sellaisiksi, että ne paremmin palvelevat kansaa ja mahdollistavat vakaan talouden. Nämä ovat tietenkin mielipidekysymyksiä.

      • rahajatalous lokakuu 13, 2011 6:24 am

        Kuvaamassasi järjestelmässä finanssipoliittinen päätäntävalta siirtyisi keskuspankille, joka säätelisi kokonaiskysyntää rahan määrää kontrolloimalla. Ongelma on siinä, että efektiivinen kysyntä koostuu rahan määrän lisäksi myös rahan kiertonopeudesta, joka on käytännössä funktio keynesiläisestä rahan holvaamisesta. Näin ollen kokonaiskysynnän säätely rahamäärän kautta on lähes mahdotonta.

        Näin ollen järkevintä olisi jättää finanssipoliittinen päätäntävalta julkista kulutusta säätelevälle auktoriteetille (valtiovarainministeriö). Rahoitusjärjestelmän vakaisuutta voitaisiin kuitenkin kohentaa estämällä rahan tarjonta spekulatiiviseen vivuttamiseen.

        Sadan prosentin reservivaatimukset johtaisivat lähes väistämättä kokonaiskysynnän supistumiseen. Siksi se ajatus onkin ollut erityisesti Chicagon koulukunnan ekonomistien suosiossa. Oman arvioni mukaan sadan prosentin reservivaatimukset lisäisivät työttömyyttä ja alentaisivat kokonaistuotantoa.

        Lauri

      • Toma Kavonius lokakuu 14, 2011 5:09 pm

        Olisin luullut, että pienempi velkaisuustaso lisäisi kulutusta ja mahdollinen holvaaminen tapahtuisi määräaikaistileille, mikä mahdollistaisi lainat investointeja varten (ja tallettajan kannalta säilyttäisi heidän säästöjensä ostovoiman tulevaisuudessa).

        Tuo analyysi kokonaiskysynnän supistumisesta 100% reservien vallitessa menee varmaan hiukan maalaisjärkeilyä pidemmälle, joten olisi mielenkiintoista lukea siitä tarkemmin. Olisin kiitollinen jos voisit ohjata minut oikeille jäljille.

      • rahajatalous lokakuu 15, 2011 9:54 am

        Ajatus siitä, että talletetut varat kulkeutuvat heti investointeihin on tuttu uusklassisen taloustieteen loanable funds -teoriasta. Mutta reaalimaailmassa epävarmuus vaikuttaa investointikysyntään vielä voimakkaammin kuin kulutukseen. Sen vuoksi säästäminen ei johda investointeihin, vaan investoinnit säästämiseen.

        Nykyisessä tilanteessahan keskuspankki tarjoaa reservit aina, kun liikepankki niitä pyytää. Sadan prosentin reservivaatimusten vallitessa liikepankit eivät pysty realisoimaan investointisuunnitelmia samassa määrin kuin nyt. Näin ollen ymmärtääkseni sadan prosentin reservivaatimusten eksplisiittisenä ideana onkin vähentää luotonlaajennusta (eli vähentää efektiivistä kysyntää).

        Lauri

  14. Joona-Hermanni Mäkinen lokakuu 15, 2011 2:33 pm

    Taloustieteessä on tapahtunut suuri muutos viime vuosikymmeninä. Holapan ja Ahokkaan erinomaisesta blogitekstistä on myös osaltaan nähtävissä, kuinka keynesiläiset argumentit otetaan nykyään vastaan ”radikaaleina”. Tämä näkyy hyvin keynesiläisten ajatusten nihkeässä vastaanotossa. Monet tunnetut taloustieteilijät, kuten Paul Krugman ja Joseph Stiglitz on, Nobel-palkinnoistaan huolimatta, ajettu ajatuksineen pitkälti paitsioon. Heidän argumenttinsa eivät saa “keskustelua” enempää vastakaikua. Usko vapaiden markkinoiden toimintakykyyn merkittävissä yhteiskunnallisissa instituutioissa näyttää horjumattomalta.

    1950- ja 1960-luvulla oikeistokin hyväksyi Englannissa, Yhdysvalloissa ja mm. Pohjoismaissa erilaisia markkinoiden sääntelytoimenpiteitä sekä olivat mukana toteuttamassa keynesiläistä finanssi- ja rahapolitiikkaa. Nyt vasemmistopuolueetkin (ainakin sosiaalidemokraattiset puolueet monissa maissa) on saatu uskomaan siihen, että markkinat (jopa finanssimarkkinat) pystyvät säätelemään pitkälti itse itseään ja että valtioiden on tilapäisten taantumien sattuessa harjoitettava tiukkaa vyönkiristyspolitiikkaa julkisen kulutuksen leikkausten muodossa. Kun koko kenttä valuu oikealle, entinen keskusta alkaa näyttää vasemmistolta.

    Olen Aki Tetrin kanssa täysin samoilla linjoilla siinä, että markkinoiden rakenteellisia ongelmia on ymmärrettävä nykyistä paremmin ja nämä ongelmat pitäisi saada myös laajemmin julkiseen keskusteluun. Ilman tätä ymmärrystä on vaikea saada pieniäkään reformeja aikaiseksi, sillä vapaamarkkinaintoilu on Wall Streetin keinottelukuplan puhkeamisen jälkeenkin ollut hämmentävän voimakasta. Nykyisellään kaikkien niiden, jotka kannattavat oikeudenmukaisempaa, kestävämpää ja demokraattista taloutta, pitäisi asettua nykyisessä tilanteessa keynesiläisten reformien taakse.

    Olisikin mielenkiintoista kuulla tarkemmin, mitä mieltä olette pankkien kansallistamisesta. Esimerkiksi yhdysvaltalainen talousblogisti Yves Smith argumentoi kansallistamisen puolesta vedoten jättiliikepankkien kyvyttömyyteen toteuttaa niille asetettua tehtävää. Pankit keskittyvät pikemminkin lisäämään liikevoittoaan monin yhteiskunnallisesti haitallisin keinoin – seurauksista välittämättä.

    http://pareconfinland.blogspot.com/2011/08/real-news-pitaisiko-pankkien-olla.html

  15. Juhani Kivimäki lokakuu 16, 2011 1:51 pm

    Toiseksi kommentoisin väitettänne pankkien valta-asemasta. Se että pankit perivät korkoa lainoistaan ei ole pääsyy niiden valta-asemaan. Valta-asemansa pankit saavat, koska yhteiskunta on riippuvainen niiden myöntämistä lainoista.

    Valta-analyysin kannalta lienee keskeistä se, millaisena toimijana yksittäinen liikepankki tai pankkijärjestelmä kokonaisuutena ymmärretään. Onko pankilla insituutiona jokin valtapyrkimys? Entä pankin työntekijöillä? Tavoittelevatko omistajat yhteiskunnallista valtaa pankkitoimintaan osallistumalla?

    Pankilla instituutiona tuskin on mitään pyrkimyksiä joita ei voitaisi redusoida sen työntekijöiden ja omistajien pyrkimyksiin. Työntekijät varmaankin pyrkivät lähinnä turvaamaan oman elintasonsa paranemisen tai vähintäänkin sen säilyttämisen. Omistajien kohdalla on nähdäkseni selvää, että ainakin osa isoimpien pankkien suurimmista omistajista tavoittelee pankkitoiminnan kautta myös valtaa. Kaikkein parhaiten tämä tulee esiin Mayer Amschel Rotschildin kuuluisassa sitaatissa 1700-luvun lopulta: ”Antakaa minun painaa ja hallinnoida kansakunnan rahaa enkä välitä siitä kuka kirjoittaa lait”. Historia on täynnä esimerkkejä hallitsijoista keskiajalta lähtien, jotka joutuvat velkaisina kulkemaan ainakin jossain määrin velkojiensa talutusnuorassa.

    On myös esimerkkejä hallituksista jotka ovat onnistuneet vastustamaan pankkiirien vallankäyttöä. Kirjassaan Web of Debt Ellen Hodgson mainitsee muun muassa Yhdysvaltain sisällissodan jälkeisen Greenback-kokeilun sekä Natsi-Saksan Feder-rahan. Nämäkin olivat velkapohjaista ”rahaa”, mutta niiden liikkeellelaskun suoritti valtio itse, eikä rahanluomisprosessia kierrätetty liikepankkien kautta. Näitäkin kokeiluja kansainväliset finanssimarkkinat yrittivät kaikin keinoin kampittaa.

    Tarkoituksenani ei ole olla yksinkertaistava propellihattu joka löytää kaiken finanssimaailman mädännäisyyden takaa Bilderbergien, Rothschildien, Rockefellereiden ja J.P.Morganin salaliiton. Huomattaisin vain kysymyksenne valta-analyysistä olevan (väärään suuntaan) johdatteleva. Kuten edellä totesin, jotkut pankkien omistajat tavoittelevat yhteiskunnallista valtaa jossain määrin sen itsensä vuoksi. Olennaisempaa on kuitenkin, että pankki osakeyhtiönä on jo lainkin puolesta velvoitettu tuottamaan voittoa omistajilleen. Niinpä pankin toimijat pyrkivät käyttämään kaikkia mahdollisia (joskus moraalittomiakin) keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Kyse ei siis niinkään ole vallan havittelusta pankkitoiminnan kautta, vaan siitä että pankkitoiminta mahdollistaa tiettyjä vallankäytön tapoja (joita muilla bisnestoimialoilla ei ole käytössään) suurempien voittojen kotiuttamiseksi ja ennenkaikkea toimintaan sisältyvien riskien välttämiseksi (esim. too big to fail).

    Hyvä esimerkki tästä on juuri nyt vellova keskustelu eurooppalaisten pankkien pääomitusvastuusta. Koska pankin omistajilla ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta pankkiensa pääomittamiseen, lankeavat lauenneet riskit veronmaksajille (mitä Katainen ja kumppanit yrittävät kömpelösti kierrellä). Uusliberaalissa markkinataloudessa vastuun tulisi kuitenkin kuulua omistajille. Mutta jos pankkien annetaan mennä konkurssiin, koko yhteiskunta kärsii. Eikä poliitikoilla ole pokkaa kiristää omistajien vastuuta lainsäädännöllisesti, koska oman valtion rahoitus on riippuvainen liikepankkien myötämielisyydestä. Lisäksi pankkien omistajat tietävät tämän (ja luultavasti monia muitakin kiristyskeinoja). Kyseessä on siis bisnes, jonka voitot kuuluvat omistajille, mutta riskit koko yhteiskunnalle. Bisnes, jonka olemassaolosta koko muu yhteiskunta on riippuvainen. Aikamoista vallankäyttöä sanoisin.

    Jos valtiolla on tällainen voimavara ja valtio on demokraattisessa ohjauksessa, miksemme turvaudu heti julkiseen rahoitukseen esimerkiksi halutessamme tuottaa enemmän hyvinvointipalveluita tai investoida ekologisiin liikenneratkaisuihin. Tämä nimenomaan on se valta-aspekti, mistä itse henkilökohtaisesti olen kiinnostunut.

    Niinpä. Osasyynä on varmaankin päättävässä asemassa olevien poliittisten toimijoiden tietämättömyys sekä yleinen konservatiivisuus; vanha konsti on usein parempi kuin pusillinen uusia ”radikaaleja” konsteja. Koska tilanne on jo nyt tarpeeksi vakava, ei haluta ottaa riskejä uusien avausten kanssa vaan mieluummin keskitytään niihin vanhoihin ja ”hyviksi havaittuihin”. Toisaalta olisi naiivia ajatella, ettei pankkibisnes millään lailla yrittäisi käyttää valtaansa (lobbaamista, uhkakuvien maalailua, suoranaista uhkailua, tms.) status quon säilyttämiseksi. Jos kysytään miksei tapahdu muutosta, kannattaa ensimmäisenä jatkokysymyksenä kysyä: ”Kuka nykyjärjestelmästä hyötyy?”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: