Kriisimailta ei pitäisi vaatia vyönkiristystä

Euroopan keskuspankki on tukenut keväästä 2010 lähtien euroalueen kriisivaltioita ostamalla niiden velkakirjoja. Tämä on aiheuttanut niin Suomessa kuin muuallakin euroalueella huolta EKP:n mahdollisista luottotappioista. On myös pelätty, että EKP:n tukitoimien ansiosta kriisivaltiot voivat lykätä julkisen talouden säästöohjelmiaan. Hurjimmissa arvioissa EKP:n toimien on epäilty johtavan jopa inflaation voimakkaaseen kiihtymiseen ja euron heikentymiseen.

Tosiasiassa kaikki nämä huolet ovat jo lähtökohtaisesti turhia. Esimerkiksi EKP:lle koituvista luottotappioista ei ole syytä huolestua, koska EKP:n taseen heikentyminen ei uhkaa sen kykyä laskea liikkeelle keskuspankkirahaa ja huolehtia euroalueen rahapolitiikasta. On olennaista ymmärtää, että ostaessaan kriisimaiden velkakirjoja EKP velkaantuu ainoastaan itselleen: pankki laskee liikkeelle eli luo tyhjästä uutta valuuttaa, jolla se suorittaa ostot. Keskuspankilla ei siis ole samanlaista konkurssi- tai maksukyvyttömyysuhkaa kuin yksityisillä liikepankeilla.

Toisaalta jos EKP:n kuitenkin halutaan välttävän luottotappioita, onnistuu tämä parhaiten juuri velkakirjojen osto-operaatioita jatkamalla ja laajentamalla. Osto-operaatiot alentavat kriisimaiden velkakirjoistaan maksamaa korkoa, joten niiden avulla voidaan turvata minkä tahansa eurovaltion maksukykyisyys. Halutessaan EKP voi jopa jäädyttää kriisivaltioiden velkojen korot päättämälleen tasolle.

Velkakirjojen osto-operaatiot estävät siis luottotappioiden syntymisen ja kartuttavat EKP:n omaa pääomaa: lainoittajana EKP saa kerättyä kriisivaltioiden maksamat korot itselleen. Tätä seikkaa ovat viime aikoina useasti korostaneet maineikkaat sijoitusstrategit Warren Mosler ja Marshall Auerback. Lisäksi Mosler ja Auerback ovat huomauttaneet, että velkakirjaostojen avulla EKP saa myös päätäntävaltaa kriisivaltioiden finanssipolitiikkaan. Koska kriisivaltiot ovat riippuvaisia tukiostoista, on niiden toteutettava EKP:n tukiostojen ehdoksi asettamaa talouspolitiikkaa. Jos valtiot kieltäytyvät ja EKP vetää tukensa pois, ajautuvat kriisivaltiot maksukyvyttömyyteen.

Rahapolitiikan suunnanmuutoksesta huolimatta EKP voi siis edelleen huolehtia omasta mandaatistaan eli hintavakauden ylläpidosta euroalueella. Kun EKP asettaa vyönkiristyspolitiikan kriisivaltioiden tuen ehdoksi, rajoittaa se samalla talouden kokonaiskysynnän kasvua. Tämä vähentää inflaatiopainetta. Matala inflaatio taas turvaa euron pysymisen vahvana valuuttana jatkossakin.

EKP:n tukitoimien ongelmat eivät liitykään siihen, että ne olisivat EKP:n tai eurovaltioiden maksukyvyn kannalta kestämättömiä. Osto-operaatioiden pääasiallinen ongelma liittyy tällä hetkellä juuri siihen, että näin kriisivaltiot voidaan pakottaa supistavan finanssipolitiikan tielle.

Kaikkia euroalueen kriisivaltioita yhdistävät pitkään jatkuneet vaihtotaseen alijäämät, mikä on tarkoittanut rahavarallisuuden kulkeutumista kriisivaltioista ulkomaille. Tämä on supistanut talouskasvun kannalta keskeistä kokonaiskysyntää.

Ilman julkisen sektorin velkaantumista tämä olisi automaattisesti johtanut myös yksityisen sektorin nettovelkaantumiseen niin Kreikassa, Portugalissa, Irlannissa, Italiassa kuin Espanjassakin. Valtion budjettialijäämien ansiosta kriisitalouksien yksityiset sektorit ovat kuitenkin onnistuneet kompensoimaan tappiollisen ulkomaankauppansa ja pystyneet kasvattamaan hallussaan olevaa rahavarallisuutta enemmän kuin rahamääräistä velkaa. Tämä on taannut yksityisen sektorin vakaan rahoitusaseman EMUn nykyisillä ongelma-alueilla.

Jos kriisivaltiot alkavat supistaa voimakkaasti budjettialijäämiään, on riskinä kokonaiskysynnän totaalinen romahdus ja yksityisen sektorin nettovelkaantumisen syveneminen. Nettovelkaantuneella yksityisellä sektorilla on enemmän velkaa kuin rahamääräistä varallisuutta, joten yksityisen sektorin nettovelkaantumista pitäisi välttää etenkin supistuvan kokonaiskysynnän oloissa.

Yksityisen talouden nettovelkaantumisen ja supistuvan kokonaiskysynnän yhteisvaikutus voi helposti lisätä taloudellista epävarmuutta. Epävarmassa taloudellisessa ilmapiirissä kotitaloudet alkavat entisestään vähentää kulutustaan ja yritykset investointejaan. Talous uhkaa ajautua syvenevään negatiiviseen kierteeseen, kuten esimerkiksi Kreikassa on nyt tapahtumassa.

EKP:n suorittamia velkakirjaostoja voidaan pitää sinänsä perusteltuina. Tukitoimiin liitetyt vaatimukset kiristävästä finanssipolitiikasta ovat kuitenkin nykyisissä taloudellisissa olosuhteissa erittäin haitallisia. Juuri nyt kriisivaltioissa olisi harjoitettava voimakkaasti elvyttävää finanssipolitiikkaa, jotta eurooppalaisen taantuman laajentuminen eurooppalaiseksi lamaksi voitaisiin välttää.

Elvyttävä finanssipolitiikka olisi myös kilpailukykyisempien euromaiden kannalta toivottavaa, koska nyt kriisiin ajautuneet eurovaltiot ovat aiemmin tukeneet Saksan, Suomen ja Hollannin kaltaisten maiden vientisektoreita ekspansiivisella politiikallaan. Kriisivaltioiden vyönkiristyspolitiikka heikentääkin kasvunäkymiä myös euroalueen vahvemmissa talouksissa.

Parhaimmassa tapauksessa EKP:n velkakirjaostoilla voidaan turvata kriisimaiden maksuvalmius, EKP:n oman pääoman suotuisa kehitys sekä koko euroalueen laajuinen talouskasvu. Työttömyyden vähentyessä ja talouskasvun kiihtyessä EKP voi vähentää velkakirjaostojaan turvatakseen hintavakauden säilymisen euroalueella. Tällä hetkellä työttömyyden kasvu ja kokonaistuotannon supistuminen ovat kuitenkin paljon inflaatiota suurempia uhkia euroalueen tulevaisuudelle.

Lauri Holappa ja Jussi Ahokas

Kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla 21.10.2011.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: