Epävakaussopimus

Julkisuudessa paljon esillä olleen ortodoksisen tarinan mukaan euroalueen talouskriisi johtuu joidenkin eurovaltioiden holtittomasta talouspolitiikasta, veronkierrosta ja jopa suoranaisesta korruptiosta. Tämän vuoksi tiukempi talouskuri nähdään välttämättömänä, jotta tulevaisuudessa ei päädyttäisi samanlaisiin ongelmiin uudestaan.

Näin ollen Saksa ja Ranska ovat esittäneet uuden vakaussopimuksen hyväksymistä kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Uusi vakaussopimus kiristäisi jo ennestään tiukkoja EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen ehtoja.

Erityisesti julkisen sektorin alijäämiin suhtauduttaisiin aiempaa tiukemmin: jos jäsenvaltion budjettialijäämä olisi suurempi kuin 0,5 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, kohtaisi jäsenvaltio ankaria sanktioita. Sopimusluonnoksen mukaan liian suuria budjettialijäämiä tehnyt eurovaltio joutuu toteuttamaan Euroopan unionin komission määrittämää talouspolitiikkaa. Maa voi saada vapautuksen komission ohjauksesta vain, jos eurovaltiot päättävät vapauttaa syytteenalaisen maan määräenemmistöpäätöksellä.

Sopimusluonnoksessa otettaisiin käyttöön myös kaikkia allekirjoittajavaltioita sitova automaattinen korjausmekanismi. Korjausmekanismilla tarkoitetaan jonkinlaista poliittista ohjelmaa, joka astuisi automaattisesti voimaan, jos jäsenvaltio ei täyttäisi vakaus- ja kasvusopimuksen keskipitkän aikavälin velka- ja vajekriteereitä.

Koska kyseessä on jäsenvaltioiden solmima kansainvälinen sopimus, se voi astua voimaan vain siten, että sopimusosapuolet ratifioivat sen omissa parlamenteissaan. Tähän mennessä Suomen hallitus on antanut tukensa sopimukselle, mutta tilanne mutkistui ulkoministeri Erkki Tuomiojan noustua vastustamaan sopimusta näkyvästi. Tuomiojan mukaan sopimus on vähintäänkin tarpeeton ja pahimmassa tapauksessa jopa haitallinen. Tuomiojan huolenaiheena on erityisesti valtioiden suhdannepolitiikan ja kysynnänsäätelyn vaikeutuminen tiukan alijäämäkriteerin myötä.

Tuomiojan puheenvuoron jälkeen pääministeri Jyrki Katainen ennätti kuitenkin jo runttaamaan Tuomiojan kannan ja ilmoittamaan Suomen hallituksen tukevan uutta vakaussopimusta. Minkäänlaisia perusteita Katainen ei sopimuksen tueksi esittänyt.

Godleyn identiteetti ja alijäämärajoite

Tuomiojan kritiikki osoittautuu perustelluksi, kun sopimusluonnoksen alijäämärajoitetta tarkastellaan Wynne Godleyn kolmen taseen kirjanpitoidentiteetin avulla. Godleyn malli osoittaa, että julkisen sektorin alijäämiä ei ole mielekästä tarkastella erillään yksityisen sektorin varallisuusasemasta ja vaihtotaseesta.

Godleyn identiteetin mukaan globaalilla tasolla rahamääräistä velkaa on aina väistämättä saman verran kuin rahamääräistä varallisuutta. Näin ollen yhden valtion näkökulmasta Godleyn identiteetti voidaan esittää muodossa:

Yksityisen sektorin rahoitustase + julkisen sektorin rahoitustase + ulkomaansektorin rahoitustase = 0

Toisin sanoen:

Yksityisen sektorin rahoitustase =  (ulkomaansektorin rahoitustase) – (julkisen sektorin rahoitustase)

Näin ollen voimme havaita, että yksityisen sektorin varallisuusasema riippuu kahdesta ulkopuolisesta seikasta: ulkomaansektorista ja julkisesta sektorista. Tämä on tärkeää ymmärtää, koska talouden vakauden ja kasvun kannalta yksityisen sektorin varallisuusaseman turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Jos yksityisen sektorin rahoitustase kääntyy tietyllä aikavälillä negatiiviseksi, tarkoittaa tämä yksityisen sektorin nettovelkaantumista. Toisin sanoen yksityinen sektori ajautuu tilanteeseen, jossa sen velat kasvavat enemmän kuin sen rahamääräinen varallisuus.

Tällainen tilanne voi epävarmoissa olosuhteissa johtaa yksityisen sektorin pyrkimyksiin vähentää velkarasitustaan. Jos yksityinen sektori vähentää velanottoaan, johtaa tämä suurella todennäköisyydellä myös kokonaiskysynnän supistumiseen, kun talouden rahavirrat vähenevät.

Kuitenkin kenties vielä vaarallisempi tilanne syntyy, jos yksityinen sektori jatkaa velkataakkansa kasvattamista nettovelkaantumistilanteessa. Tällöin talous on käytännössä ajautunut ponzi-rahoituksen tilanteeseen: positiivinen hintakehitys edellyttää jatkuvasti kiihtyvää yksityisen sektorin kokonaisvelkamäärän kasvua. Kun luotonlaajennuksen tahti lopulta hidastuu, ei kuplatalous pysy enää pystyssä, vaan edessä on iso finanssikriisi.

Tuskin kukaan väittää, että yksityisen sektorin varallisuusaseman heikentäminen olisi toivottavaa. Sen sijaan monet eivät ymmärrä, että yksityisen sektorin varallisuusaseman turvaaminen edellyttää monesti julkisen sektorin alijäämiä.

Godleyn identiteetissä esiintyvällä ulkomaansektorilla tarkoitetaan tarkastelumaan ulkopuolista maailmaa. Näin ollen ulkomaansektorin ylijäämät tarkoittavat tarkastelumaan alijäämiä. Käytännössä kyse on siis vaihtotaseen alijäämistä.

Ulkomaansektorin ollessa ylijäämäinen (eli kun tarkastelumaan vaihtotase on alijäämäinen) on julkisen sektorin rahoitustaseen oltava väistämättä alijäämäinen, jotta yksityisen sektorin varallisuusasema säilyy positiivisena. Tarkkaan ottaen julkisen sektorin alijäämän on oltava vähintään yhtä iso kuin ulkomaansektorin ylijäämän, jotta yksityisen sektorin nettovelkaantumista ei tapahdu.

Ei vain suhdannepolitiikkaa

Alijäämärajoitteesta aiheutuvat ongelmat eivät liitykään ainoastaan suhdannepolitiikkaan. Sopimusluonnokseen on itse asiassa jopa jätetty epämääräisiä kirjauksia, jotka mahdollistavat tilapäisesti 0,5 prosenttia suuremmat alijäämät. Liian pienet julkisen sektorin alijäämät voivat kuitenkin aiheuttaa huomattavia ongelmia jopa noususuhdanteessa, jos tarkastelumaan vaihtotase on huomattavan alijäämäinen.

Tällöin noususuhdanne perustuu väistämättä yksityisen sektorin nettovelkaantumiseen. Tilanne on kuitenkin hyvin haavoittuvainen, koska ponzi-kuplat kääntyvät usein hyvin helposti velkadeflaatioiksi. Tällaisessa tilanteessa yksityinen sektori pyrkii vähentämään velkataakkaansa, mikä johtaa alentuvien hintojen kierteeseen.

Euroalueella ponzi-perustaisesta kasvusta hyviä esimerkkejä ovat kriisitaloudet Irlanti ja Espanja. Kuvioista 1 ja 2 havaitaan, että kummankin maan budjetti oli lähes koko 2000-luvun alun ylijäämäinen. Molempia maita yhdistää myös se, että maiden vaihtotaseet olivat samaan aikaan jatkuvasti alijäämäisiä. Näin ollen talouden kasvu nojasi yksityisen sektorin alati kiihtyvään velkaantumiseen. Velkaantumisen taas mahdollisti molemmissa maissa räjähdysmäisesti kasvanut asuntokupla, joka loi kotitalouksille ja sijoittajille näennäistä turvallisuuden tunnetta.

Kuvio 1. Vaihtotase, budjettitasapaino ja bruttokansantuotteen kasvu Irlannissa. (Lähde: Maailmanpankki)

Kuvio 2. Vaihtotase, budjettitasapaino ja bruttokansantuotteen kasvu Espanjassa. (Lähde: Maailmanpankki)

Lopulta Yhdysvalloissa alkunsa saanut finanssikriisi levisi myös Eurooppaan ja asuntokupla puhkesi myös Irlannissa ja Espanjassa. Tämän jälkeen yksityisellä sektorilla käynnistyi molemmissa maissa aggressiivinen velanvähentämisprosessi, mikä alkoi nopeasti supistaa kokonaistuotantoa.

Näissä maissa hallitukset pyrkivät täyttämään vakaus- ja kasvusopimuksen velka- ja alijäämäkriteerit ylläpitämällä ylijäämäisiä budjetteja. Samanaikaisesti yksityisen sektorin nettovarallisuus kuitenkin vähentyi jatkuvasti. Lopulta sekä Irlannin että Espanjan yksityiset sektorit olivat niin pahasti velkaantuneita, että oli vain ajan kysymys, milloin ne alkaisivat keventää velkakuormaansa.

Johtopäätökset

Julkisessa keskustelussa budjettialijäämät ja pieni julkinen velka on usein yhdistetty ”vastuulliseen” talouspolitiikkaan. Talouspolitiikkaa on kuitenkin vaikea pitää vastuullisena, jos se heikentää yritysten ja kotitalouksien toimintaedellytyksiä ja voimistaa talouden epävakaisuutta. Näin todennäköisesti kävisi, jos uusi EU:n vakaussopimus hyväksytään.

On myös syytä havaita, että viime aikoina  Suomenkin vaihtotase on kääntynyt tappiolliseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä Suomessakin olisi tehtävä alijäämäisiä budjetteja, jotta yksityisen sektorin varallisuusasema ei heikentyisi.

Uusi vakaussopimus olisi haitallinen sekä kysynnänsäätelyn, talouden vakauden että yksityisen sektorin toimintaedellytysten näkökulmasta. Vakaussopimuksen kannatus kumpuaakin sekä rahatalousjärjestelmän rakenteiden väärinymmärryksestä että ideologisista pyrkimyksistä heikentää julkista sektoria.

Julkisen sektorin alasajo on toki täysin legitiimi poliittinen päämäärä, mutta sitä ei pitäisi naamioida ”vastuulliseksi” talouspolitiikaksi. Se pitäisi perustella rehellisillä poliittisilla argumenteilla, joiden kannatuksen voi mitata parlamentaarisessa prosessissa.

Lauri Holappa

Mainokset

3 responses to “Epävakaussopimus

  1. Patrizio Lainà tammikuu 27, 2012 12:33 pm

    Eikö väite, että Irlanti ja Espanja pyrkivät finanssikriisin alettua edelleen budjettiylijäämiin ole hieman liioiteltu? Mielestäni molemmat kuviot osoittavat päinvastaista: maat ovat pyrkineet tekemään alijäämäisiä budjetteja yksityisen sektorin rahoitusaseman turvaamiseksi heti kun bkt:n kasvu on kääntynyt negatiiviseksi. On kuitenkin eri asia ovatko alijäämät olleet riittäviä. Käsittääkseni nykyinen vakaus- ja kasvusopimus ei ole mahdollistanut riittäviä julkisen sektorin alijäämiä. Uusi vakaussopimus puolestaan ei mahdollistaisi edes nykyisenkaltaista riittämätöntä alijäämien tekemistä.

    • rahajatalous tammikuu 27, 2012 2:02 pm

      Ei kai tekstissä niin väitettykään? Irlannin ja Espanjan budjettivajeet kasvoivat toki finanssikriisin alkamisen jälkeen räjähdysmäisesti. Tämä ei kuitenkaan juurikaan johtunut finanssipolitiikasta, vaan automaattisista vakauttajista. (Tässä on muuten yksi syy sille, miksi budjettivajeiden vähentäminen näissä maissa edellyttää ennen kaikkea tulonsiirtojärjestelmien alasajoa.)

      Pointti oli sanoa, että nämä maat pyrkivät ylijäämäisiin budjetteihin ennen finanssikriisiä. Silloin se oli vielä mahdollista, koska automatiikka ei pakottanut budjetteja alijäämäisiksi. Mutta juuri tuolloin nettovelkaannutettiin yksityistä sektoria, mikä finanssikriisin alettua kostautui. Yksityisen sektorin rahoitusasema oli niin heikko, että se ei pystynyt lainkaan kestämään varallisuusarvojen lievääkään laskua.

      Mutta nykyisen sopimuksen aiheuttamista uhista olen kanssasi aivan samaa mieltä.

      Lauri

  2. Patrizio Lainà helmikuu 2, 2012 11:50 am

    ”Lopulta Yhdysvalloissa alkunsa saanut finanssikriisi levisi myös Eurooppaan ja asuntokupla puhkesi myös Irlannissa ja Espanjassa. Tämän jälkeen yksityisellä sektorilla käynnistyi molemmissa maissa aggressiivinen velanvähentämisprosessi, mikä alkoi nopeasti supistaa kokonaistuotantoa.
    Näissä maissa hallitukset pyrkivät täyttämään vakaus- ja kasvusopimuksen velka- ja alijäämäkriteerit ylläpitämällä ylijäämäisiä budjetteja. Samanaikaisesti yksityisen sektorin nettovarallisuus kuitenkin vähentyi jatkuvasti. Lopulta sekä Irlannin että Espanjan yksityiset sektorit olivat niin pahasti velkaantuneita, että oli vain ajan kysymys, milloin ne alkaisivat keventää velkakuormaansa.
    Johtopäätökset”

    Luulin pikaisella lukemisella näiden kappaleiden edustavan ajallista jatkumoa, mutta tarkempi tarkastelu osoittanee, että näin ei suinkaan ole. Tästä johtuen tulkitsin asian virheellisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: