Rahan endogeenisuus 1950-luvun Suomessa

Olemme blogissamme useaan otteeseen kuvanneet rahan endogeenisuutta, joka nykyjärjestelmässä perustuu keskuspankkien korkotavoitteeseen sekä niiden toimintaan viimekätisenä lainaajana ja pankkijärjestelmän likviditeetin turvaajana. Vaikka liikepankkien kyky luoda rahavarallisuutta tyhjästä sekä keskuspankin reaktiivinen rooli luotonlaajennuksen säätelijänä on tullut monelle blogimme lukijalle yllätyksenä, ei esittämämme kuvaus todellisuudesta ole millään tavalla uusi. Esimerkiksi Suomen Pankissa kyseinen dynamiikka on tunnettu jo pitkään.

Tämän osoittaa seuraava vuonna 1950 eduskunnan pankkivaltuusmiesten kokouksessa käyty keskustelu, jonka osapuolina ovat silloinen Suomen Pankin johtaja Sakari Tuomioja sekä kansanedustaja ja pankkivaltuusmies Johan Otto Söderhjelm (Pekkarinen ja Vartiainen 1993, 206):

Tuomioja: … Jos pankit ovat vaikeuksissa, niin emme voi ajatella sitä, että me yhtäkkiä pysäytämme rediskonttaamisen (toim. huom. keskuspankkiluototuksen), jolloin pankit sulkevat ovensa ja seurauksena on tavaton paniikki ja kaaos koko talouselämässä.

Söderhjelm: … Eikö Suomen Pankki muuten ole määrännyt, kuinka paljon pankit saavat rediskontata (nostaa luottoja keskuspankista)?

Tuomioja: Kyllä, mutta jos ne eivät noudata.

Söderhjelm: Mutta jos ne tietävät, etteivät saa mennä pidemmälle.

Tuomioja: Mutta jos ne menevät vain.

Söderhjelm: Kyllä kai kolme pankkia voidaan pitää aisoissa.

Tuomioja: Me emme tosiasiassa voi ylläpitää sitä rajaa, kun tulee eteen sellainen tilanne.

Tuomioja näyttää ymmärtäneen varsin hyvin, että ilman eksplisiittisiä luottorajoituksia, joita Suomen rahapolitiikassa myöhemmin harjoitettiin, keskuspankki joutuu vain sopeutumaan liikepankkien luotonlaajennukseen. Toki keskuspankki voi ohjauskorkoa nostamalla vaikuttaa yksityisen sektorin lainanottohaluukkuuteen ja siten rajoittaa luottojen kysyntää. Jos korkojen nostot eivät vähennä lainaushalukkuutta, on keskuspankki käytännössä riisuttu aseista rahapolitiikan suhteen. Tuomioja siis myöntää rahan olevan Suomen taloudessa endogeenista.

1950-luvun alussa käyty keskustelu osoittaa, että kuudessa vuosikymmenessä rahatalousjärjestelmämme perusmekanismit ovat muuttuneet hyvin vähän. Tästä huolimatta rahatalouden ja pankkijärjestelmän tuntemus on edelleen varsin heikkoa.

Jussi Ahokas

Lähde: Pekkarinen, Jukka & Vartiainen, Juhana (1993): Suomen talouspolitiikan pitkä linja. Juva: WSOY.

Mainokset

2 responses to “Rahan endogeenisuus 1950-luvun Suomessa

  1. Ville Valpio huhtikuu 27, 2012 9:51 am

    ”1950-luvun alussa käyty keskustelu osoittaa, että kuudessa vuosikymmenessä rahatalousjärjestelmämme perusmekanismit ovat muuttuneet hyvin vähän. Tästä huolimatta rahatalouden ja pankkijärjestelmän tuntemus on edelleen varsin heikkoa.”

    Pitaisikö opetusministeriön olla tässä asiassa hereillä ja säätää opetusohjelmaan todellisuuteen perustuvaa perustalousasioiden opetusta. Miksei 60 vuotta ole riittänyt?

    Ihmisten tietoisuus asiasta on kuitenkin selvästi lisääntynyt viime vuosina internetin ja sosiaalisen median ansiosta. Hyvä esimerkki siitä miten tärkeää on riippumaton ja kontrolloimaton viestintä = rajoittamaton sananvapaus.

    • Patrizio Lainà Touko 2, 2012 8:18 pm

      Hyvä idea! Itse asiassa Suomen Talousdemokratia on tehnytkin tästä vetoomuksen HYOL:lle (historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto), mutta mitään vastakaikua se ei vielä ainakaan ole saanut. Ehkä seuraava askel olisikin opetusministeriö.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: