Euroopan keskuspankki tiedotti eilisessä (6.9.) lehdistötilaisuudessaan uusista rahapoliittisista toimista euroalueen talouskriisin taltuttamiseksi. Kuten jo edellisinä päivinä julkisuuteen kantautuneet huhut olivat kertoneet, päätti EKP:n johtokunta kokouksessaan käynnistää uuden valtion velkakirjojen osto-ohjelman (Outright Monetary Transactions). Tämän ohjelman piirissä keskuspankki tulee hankkimaan jälkimarkkinoilta kolmen vuoden sisällä erääntyviä eurovaltioiden velkakirjoja tarkoituksenaan alentaa rahoituskriisiin ajautuneiden jäsenvaltioiden velan markkinakorkoa.
EKP:n tiedotteen mukaan velkakirjaostoja voidaan tehdä rajattomasti. Myöskään ohjelman kestoa ei ole rajattu. EKP:n mukaan aloitettavat toimet pysyvät kuitenkin sen rahapoliittisen mandaatin sisällä ja lopulta ohjelman tarkoituksena on varmistaa keskuspankin korkopolitiikan välittyminen maantieteellisesti tasaisesti. Ennen kaikkea toimenpide on EKP:n oman tulkinnan mukaan vastaus kriisimaiden kohtaamaan talletuspakoon, joka luonnollisesti nostaa liikepankkien lainauskorkoja näissä maissa, kun luottamus pankkien velanmaksukykyyn heikkenee.
EKP painottaa lisäksi, että aloitetut ostot eivät vaikuta markkinoille tarjotun keskuspankkirahan määrään, vaan reservien lisäys neutralisoidaan muilla arvopaperitransaktioilla. Ilmeisesti tämän asian korostamisen tarkoituksena on lieventää pelkoja, ”rahan painamisesta” tai ”setelirahoituksesta”. Todellisuudessa neutralisointi on kuitenkin ainoastaan korkopoliittinen toimenpide, jonka myötä keskuspankin on helpompi saavuttaa tavoittelemansa yliyön-koron taso liikepankkien välisillä markkinoilla.
EKP on pelannut korttinsa ja seuraavaksi voimme arvioida, mihin keskuspankin käsi riittää, kun panoksena on euroalueen velkakriisin ratkaiseminen. Markkinoiden ensireaktio EKP:n ilmoitukseen on ollut positiivinen. Esimerkiksi Espanjan ja Italian eli suurimpien kriisimaiden velkakirjojen korot ovat lähteneet jälkimarkkinoilla selvään laskuun. Useat sijoittajat näyttävät ainakin alustavasti nielaisseen EKP:n syötin, mikä on kriisivaltioiden näkökulmasta luonnollisesti helpottava uutinen. Pidemmällä aikavälillä EKP:n toimien vaikutusta on luonnollisesti vaikea arvioida, mutta muutamat seikat asettavat selkeitä uhkia ohjelman onnistumiselle.
Tärkein niistä on osto-ohjelman ehdollisuus, jonka EKP on nostanut ohjelmaa käsittelevän tiedotteen kärkeen. Jotta EKP ostaa jäsenvaltioiden velkakirjoja, on niiden sitouduttava Euroopan talouden vakausohjelmissa sekä eurovaltioiden viimeaikaisissa taloussopimuksissa määriteltyihin rakenteellisiin ohjelmiin eli käytännössä julkisen talouden leikkauksiin. Jos valtiot eivät onnistu näiden ohjelmien täytäntöönpanossa ja julkisen sektorin alijäämien leikkaamisessa, uhkaa EKP lopettaa velkakirjojen ostamisen.
Koska syvässä taantumassa olevissa eurovaltioissa uudet leikkaukset johtavat vain syvenevään taloudelliseen ahdinkoon ja siten myös julkisen sektorin alijäämien kasvuun, voidaan käytännössä jo nyt nähdä, etteivät EKP:n osto-ohjelmat ole ikuisia ja rajattomia, jos ehdollisuudesta todella pidetään kiinni. Näin ollen tänään luvatut toimenpiteet eivät tule ratkaisemaan kriisiä, vaikka ne voivatkin helpottaa tilannetta hetkellisesti ajaen valtion velkakirjojen korot alas joksikin aikaa.
Jotta EKP voisi ratkaista kriisin, tulisi sen antaa toimillaan tilaa elvyttävälle finanssipolitiikalle. Tämä edellyttää osto-ohjelmien ehdollisuuden poistamista siksi aikaa, kunnes julkinen elvytyspolitiikka alkaa toimia ja yksityinen investointihalukkuus palaa lähelle normaalia kriisitalouksissa. EKP:n tulisikin asettaa kriisimaiden valtion velalle eksplisiittinen korkokatto esimerkiksi seuraavaksi kolmeksi vuodeksi, jonka jälkeen rahoitusavun tarvetta arvioitaisiin uudelleen. Jos valtioiden taloustilanne olisi edelleen heikko, tulisi EKP:n jatkaa finanssipolitiikan tukemista. Jos taloudet olisivat päässeet takaisin kasvu-uralle, voitaisiin tuki lopettaa, jonka jälkeen valtiot palaisivat takaisin markkinaehtoiseen rahoitukseen.
Vaikka EKP ei vielä uusilla päätöksillään onnistunut tyhjentämään pelipöytää, se osoitti pystyvänsä halutessaan sekä rauhoittamaan markkinat että lopettamaan eurovaltioiden rahoituskriisin. Viimeinen askel eli rahoitusavun ehdollisuuden poistaminen jäi kuitenkin ottamatta, minkä seurauksena analyyseja Euroopan talouskriisistä julkaistaan tässä blogissa myös jatkossa.
Jussi Ahokas
Raha ja talous 
Asiallista tekstiä kuten yleensäkin.
”Jotta EKP voisi ratkaista kriisin, tulisi sen antaa toimillaan tilaa elvyttävälle finanssipolitiikalle. Tämä edellyttää osto-ohjelmien ehdollisuuden poistamista siksi aikaa, kunnes julkinen elvytyspolitiikka alkaa toimia ja yksityinen investointihalukkuus palaa lähelle normaalia kriisitalouksissa. ”
Tähän neuvoon liittyy oletus, että
a) julkinen elvytyspolitiikka alkaa joskus toimia järkevällä tavalla
b) on olemassa jokin normaali investointihalukkuus
Millä ehdoin esim Kreikassa tai Espanjassa julkinen elvytyspolitiikka alkaa toimia?
Eli siis millä tavalla julkisesta sektorista saadaan sellainen taho Kreikassa tai Espanjassa, joka ottaa euroja vastaan, allokoi ne järkevästi (esim ei korruptioon) ostaen tuotteita ja palveluita yksityiseltä sektorilta, jonka jälkeen yksityinen sektori sitten maksaa veronsa (maksaako ?) ja investoi (investoiko ?).
Kun jokatapauksessa tiedämme jo, että Kreikka on yksi maailman korruptoituneimmista valtioista eikä Espanjakaan ole niitä suoraselkäisimpiä, niin millä ”elvyytyspolitiikalla” näiltä omaa etuaan ajavilta mafiaorganisaatioilta saadaan minkäänlaisia järkeviä toimia aikaan?
Eihän mafiaorganisaatiota kannata tukea – se kannattaa kitkeä pois väkivalloin.
Tähän Villen esittämään huoleen korruptiosta ja elvytysvarojen väärinkäytöstä törmäämme jatkuvasti vaatiessamme elvytyspolitiikkaa kriisimaihin. Usko siihen, että elvytysvarat kohdentuisivat mielekkäisiin projekteihin ja olisivat koko eurooppalaisen yhteisön näkökulmasta oikeudenmukaisia, on varsin vähäistä. Sellaisen valvonnan, joka takaa julkisen talouden mielekkyyden Pohjois-Euroopassa, ei uskota koskaan toimivan eteläisissä euromaissa.
Jos huoli julkisten varojen väärinkäytöstä on näin suuri, voitaisiin ensimmäiset elvytysvarat käyttää juuri tulevien investointien suunnittelua ja valvontaa suorittavan organisaation perustamiseen. Korruption kitkeminen on huomattavasti parempi ehto rahoitusavulle, kuin valtion budjettialijäämien leikkaaminen. Lisäksi suuren viraston perustaminen työllistää valtavan määrän ihmisiä ja lisää tällä tavalla talouden kokonaiskysyntää sekä parantaa kotitalouksien varallisuusasemaa. Rahatalouden kasvun kannalta juuri jälkimmäiset asiat ovat merkityksellisiä, mutta laajemmasta näkökulmasta myös elvytyksen materiaalisilla seurauksilla on merkitystä.
Rahataloudessa investointihalukkuus liittyy suoraan odotettujen voittojen tasoon ja sijoittajien sekä yrittäjien luottamukseen, että voitot todella tulevaisuudessa realisoituvat. Tämän päivän rahavirrat ja voitot siis määrittelevät tulevaisuuden voittoja, koska tulevaisuuden rahavirrat ja voitot ovat riippuvaisia tänään tehdyistä investoinneista. Normaalilla investointihalukkuudella tarkoitin viimeisten vuosikymmenien keskimääräiseen investointitasoon johtavaa halukkuuden tasoa, josta ollaan tällä hetkellä deflaatiokierteessä olevissa kriisimaissa erittäin kaukana. Jotta tälle tasolle jälleen päästäisiin, on rahavirtojen kasvun nopeuduttava ja yksityisten toimijoiden luottamuksen palattava kriisimaissa.
Jussi
”Jos huoli julkisten varojen väärinkäytöstä on näin suuri, voitaisiin ensimmäiset elvytysvarat käyttää juuri tulevien investointien suunnittelua ja valvontaa suorittavan organisaation perustamiseen. Korruption kitkeminen on huomattavasti parempi ehto rahoitusavulle, kuin valtion budjettialijäämien leikkaaminen. Lisäksi suuren viraston perustaminen työllistää valtavan määrän ihmisiä”
Tällaisen viraston perustamisessa ei ole muuten mitään vikaa, mutta oleellista olisi kai sitten se, että palkattaisiinko virastoon korruptoituneita kreikkalaisia vai ei-korruptoituneita kreikkalaisia. Mistä niitä ei-korruptoituneita kreikkalaisia saadaan palkattua kun kerran veroviranomaisetkin ovat korruptoituneita ?
Joku kansanedustaja joskus heitti:
”Juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla”
Jos kreikkalaiset eivät osaa rakentaa toimivaa yhteiskuntaa, niin missä vaiheessa luovutaan pääosin rahapoliittisesta elvyytyksestä ja otetaan käyttöön joku EU:n virallinen väkivaltakoneisto ?
Kannatan kuitenkin letkujen irrottamista samalla tavalla kuin omien kakaroiden potkimista pihalle siinä vaiheessa kun 18v – 20v tulee täyteen. Perästä voi huutaa: ”rahaa saa tekemällä sellaista työtä, josta joku on valmis vapaaehtoisesti maksamaan”.
Tietysti lähtöoletuksella, että kaikki kreikkalaiset ovat korruptoituneita ja kyvyttömiä rakentamaan toimivaa yhteiskuntaa, minkäänlaisten avointa demokratiaa ja vapautta lisäämään pyrkivien taloudellisten reformien ei voi nähdä onnistuvan. Käsitykseni mukaan kuitenkin valtaosa kreikkalaisista on jo ajat sitten kääntynyt korruptiota ja hyväveliverkostoja vastaan ja kannattaisi lämpimästi esimerkiksi uudenlaisen talouspoliittisen toimintakulttuurin rakentamista maahan. Länsimaisen sivistyksen historia osoittaa, ettei demokraattisen valtion synnyttäminen hellenistisen kulttuurin piirissä ole mahdotonta.
Käsitys, jonka mukaan ainoastaan ylempien Pohjoisen Euroopan valtioiden ja kansalaisten vaatima väkivaltainen puuttuminen voi ratkaista kriisimaiden ongelmat on edelleenkin ylimielinen, täysin perusteeton ja siten etova.
Viimeisen esimerkkisi ongelma on se, että syvässä tääntumassa tuollaista työtä voi olla lähes mahdotonta löytää. Sama taitaa olla tällä hetkellä Kreikan valtionkin ongelma.
Jussi
En kannata väkivaltakoneiston käyttöä.
En myöskään kannata orjatyövoiman käyttöä pohjoisessa, jotta etelässä saadaan ”asiat kuntoon”. Eikö nykyisen kaltainen ”julkinen elvyytys” ole käytännössä juuri sitä, että vastoin ihmisten tahtoa heidän työpanoksestaan saatavan korvauksen arvoa manipuloidaan, jotta voitaisiin ”pelastaa” Kreikan valtio (,joka on korruptoitunut)?
Ihmiset tekevät siis orjatyötä, koska EU-herrat niin päättävät – eikö tässä ole mielestäsi mitään vikaa vai ovatko kaikki verot ok, koska kyseessä on ”demokraattinen” järjestelmä?
Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että Kreikan keskuspankki painaisi drakmoja ja maksaisi sillä velkaansa ja elvyttäisi, mutta en ymmärrä miksi väkivaltakoneiston käyttö olisi toisaalla ”ylimielistä” ja ”etovaa”, jos kuitenkin toisaalla orjatyövoiman käyttö ei ole, vaan se on ”julkista elvyyttämistä”?
Millä todennäköisyydellä arvelet kreikkalaisten maksavan käyvän korvauksen siitä työpanoksesta, joka on pohjoisen kansoilta kysymättä otettu ”julkisen elvyytyksen” nimissä?
Edelleen, jos verotus rinnastetaan orjatyöhön, on varmasti vaikea kannattaa minkäänlaista julkisen vallan puuttumista talouteen erityisesti, jos ei näe sen millään tavalla hyödyttävän itseään esim. tietyn kansallisvaltion tunnustettuna jäsenenä.
Ensiksikin, kuten useaan kertaan tässä blogissa on todettu, ei Kreikan auttamisen tarvitse vaikuttaa negatiivisesti Suomen julkisen talouden hoitoon ja esimerkiksi verotuksen tasoon, jos funktionaalisen rahoituksen periaatteista pidettäisiin kiinni. Ei veroja tarvita rahoittamaan valtion toimintaa eikä julkista kulutusta Suomessa tarvitse leikata Kreikan apupakettien takia.
Toiseksi, koska Kreikan talous on vaihtotaseeltaan kroonisesti alijäämäinen, kulkeutuvat sinne ”syydetyt” rahat takaisin ylijäämäisiin pohjoisiin jäsenvaltioihin tuottaen myös Suomen talouteen kysyntää ja kotitalouksille tulovirtoja. Ei apurahoitusta siis mihinkään kaivoon kaadeta, vaan hyödyt palautuvat tässä tapauksessa maksajille ajan saatossa.
Jussi
”…jos funktionaalisen rahoituksen periaatteista pidettäisiin kiinni…”
Tarkoitatko näitä periaatteita (lainaus):
”Lernerin mukaan verotusta on kiristettävä silloin, kun kokonaiskysynnän vähentäminen on tarpeellista. Valtion on taas kulutettava alijäämäisesti aina, kun kokonaiskysynnän stimulointi katsotaan hyödylliseksi. Lernerin mielestä valtion kulutusta ei tarvitse sopeuttaa vastaamaan verokertymää, koska tarvittaessa valtio voi rahoittaa kulutuksensa suorilla keskuspankkiluotoilla.”
https://rahajatalous.wordpress.com/2012/01/01/funktionaalinen-rahoitus-kaytannossa/
Oleellista kai on se, että mikä ”katsotaan hyödylliseksi”, jotta suoria keskuspankkiluottoja kannattaa käyttää.
Esim Kreikka:
1) Onko hyödyllistä antaa Kreikalle lainaa suoraan keskuspankista, jotta Kreikka voi ostaa Saksalta sotasukellusveneitä kuten se on kriisin aikana tehnyt?
2) Onko hyödyllistä antaa Kreikalle lainaa, jotta Kreikka voi maksaa lainaerän veroparatiiseissa sijaitseville rahastoille kuten se on kriisin aikana tehnyt?
…
Taloustutkijan näkökulmasta tietenkin talous pyörii hienosti ja valtiolla menee hyvin kun saavutetaan täystyöllisyys (kuten Neuvostoliitossa) ja raha kiertää.
”koska Kreikan talous on vaihtotaseeltaan kroonisesti alijäämäinen, kulkeutuvat sinne “syydetyt” rahat takaisin ylijäämäisiin pohjoisiin jäsenvaltioihin tuottaen myös Suomen talouteen kysyntää ja kotitalouksille tulovirtoja.”
Jos kerran rahat kuitenkin ”palaavat” pohjoisiin jäsenvaltioihin, niin eikö nämä rahat kannattaisi sitten ”syytää” suoraan pohjoisiin jäsenvaltioihin eikä epäluotettavana tunnetun vastapuolen (Kreikka) kautta?
Miten funktionaalinen rahoitus toimisi sellaisessa yhteiskunnassa, jossa väestö ikääntyy nopeasti – pesisivätkö eläkeläiset toistensa selkiä ja EKP maksaisi siitä palkkaa => saavutettaisiin täystyöllisyys ja BKT kasvaisi. Voidaanko funktionaalisella rahoituksella ratkaista kaikki reaalimaailman ongelmat ja jos ei voida, niin mitä sillä ei voida ratkaista ?
!) Sotavarustelu ei mielestäni ole kannatettavaa, vaikka sillä voisikin olla positiivisia työllisyysvaikutuksia.
2) Rahoitusmarkkinaspekulaation tukeminen julkisella kulutuksella ei myöskään ole mielestäni oikeudenmukaista eikä kannatettavaa.
Funktionaalisella rahoituksella voidaan ratkaista resurssien vajaakäytön ongelma kaikissa rahatalouden ympärille rakentunteissa yhteiskunnissa. Funktionaalisen rahoituksen avulla on myös mahdollista vaikuttaa tuotantorakenteen ja kulutustottumusten kehitykseen kulutusta ja verotusta säätelemällä. Yleensä kaikkiin yhteiskunnallisiin prosesseihin, jotka liittyvät tavalla tai toisella raharesurssien jakamiseen, funktionaalisella rahoituksella voidaan vaikuttaa. Miten halutaan vaikuttaa, onkin sitten moraalinen kysymys.
Jussi
Koiviston pointti hyvä. Mitä toi ”toimiva elvyttäminen” sitten käytännössä olis ja miten se toteutettas esim. yksittäisessä maassa? Tuleeks mieleen vaik joku artikkeli, jossa asiaa olis pohdittu? Välistävetäjien maailmassa sekä elvyttäminen että lainaehtojen asettaminen on molemmat aika hankalia toteuttaa, niin et homma toimii kuten toivottiin.