Pelastaako pankkiunioni?

Viime viikkoina toivo on levinnyt Euroopan ja euroalueen päättäjien keskuudessa. Ehkä eurokriisi on sittenkin taltutettavissa. Euroopan keskuspankin lupaus osallistua apua hakevien kriisivaltioiden rahoituksen turvaamiseen on rauhoittanut markkinoita. Poliittiset päättäjät eivät kuitenkaan ole antaneet kaikkea kunniaa tilanteen hetkellisestä helpottumisesta EKP:lle. Myös poliittisten päätösten merkitystä on korostettu.

Euroalueen poliittinen johto on kiitellyt itseään ennen kaikkea valmisteilla olevan pankkiunionin keksimisestä. Pankkiunionin tarkoituksena on rakentaa euroalueelle yhteinen pankkivalvonta sekä lopulta talletussuojajärjestelmä, joiden avulla pankkien ja valtioiden välinen kohtalonyhteys voitaisiin katkaista. Toisin sanoen pankkiunionin tehtävänä on estää alueelliset pankkikriisit ja pankkien konkurssit, joista ilman euroalueen laajuista yhteisvastuuta lasku lankeaisi sille valtiolle, jossa ongelmapankkien kotipaikka on. Jos tällainen valtio olisi jo valmiiksi konkurssin partaalla, pankkijärjestelmän romahtaminen suistaisi sen todennäköisesti reunan yli. Siksi pankkijärjestelmän horjuminen vähentää rahoitusmarkkinoiden luottamusta valtioihin ja niiden velanmaksukykyyn.

Pankkiunioniin onkin liitetty lupaus ongelmapankkien pääomittamisesta suoraan Euroopan vakausmekanismista (EVM). Kun pankkivalvonta saadaan kuntoon, voi euroalue alkaa tukea yksityisiä pankkeja suoraan ja vähentää näin kriisivaltioiden vastuuta. Usko pankkiunionin toimivuudelle on niin vahvaa, että esimerkiksi Ranskan presidentti  Francois Hollande ennusti Le Monden haastattelussa kriisin päättyvän näiden toimien seurauksena seuraavan kahden vuoden aikana.  Mitä nopeammin pankkiunioni saadaan toimimaan, sitä nopeammin tunnelin pää lähestyy.

Vaikka luottamus pankkiunioniin ja muihin kesän jälkeen euroalueella tehtyihin päätöksiin on kova, selkeää selitystä sille, miksi ja miten pankkiunioni lopettaisi euroalueen velkakriisin ja sen seurauksena kärjistyneen reaalitalouden kriisin, ei ole annettu. Kuten olemme blogissamme esittäneet, tällä hetkellä euroalueen ongelmana on riittämätön kokonaiskysyntä, joka on seurausta yksityisen investointi- sekä kulutushalukkuuden romahtamisesta sekä julkisen talouden jatkuvista leikkauksista. Varsinainen kysymys kuuluukin, miten pankkiunioni tai EKP:n ehdollisesti tekemät valtioiden velkakirjojen ostot vaikuttavat euroalueen kokonaiskysynnän kehitykseen, investointiasteeseen ja siten työttömyysasteeseen?

Kuten olemme aikaisemmin osoittaneet, Euroopan keskuspankin lupaukseen liittyy ristiriitainen ehto, jonka mukaan rahoitusapua voivat saada vain julkisen talouden tasapainoon aktiivisesti pyrkivät valtiot. Koska kriisimaiden taloutta ei voi kääntää nykytilanteessa kasvu-uralle ilman valtavia julkisen sektorin alijäämiä yksityisen investointiasteen alhaisuudesta johtuen, tulevat EKP:n avun rajat nopeasti vastaan.

Kuinka sitten pankkiunioni voisi ratkaista kriisitalouksien kokonaiskysyntäongelmat? Ainoa mieleen nouseva vaikutuskanava on pankkiunionin ja pankkijärjestelmän tukemisen yksityiseen sijoitusmielialaan tuottama positiivinen sykäys, jonka seurauksena yksityisten investointien kasvu euroalueella lähtisi kiihtymään. Voidaanko tämän vaikutuskanavan varaan kuitenkaan laskea?

Rahataloudessa investointipäätökset ovat lopulta riippuvaisia tämänhetkisestä kokonaiskysynnästä, joka vaikuttaa tulevaisuuksien voitto-odotuksiin. Jos yritykset ja kotitalouden näkevät aikaisempien investointien tuottavan voittoja tänään, ne uskovat myös tulevaisuuden investointihankkeiden onnistuvan. Esimerkiksi Espanjassa ja Kreikassa vain harvat sijoitukset osoittautuvat tällä hetkellä voitokkaiksi, minkä seurauksena edellytyksiä yksityisten investointien kasvulle ei ole. Kreikassa talous nojasi ennen kriisiäkin vahvasti julkisiin investointeihin, joten pelastusta yksityisistä investoinneista lienee turha odottaa. Espanjassa yksityinen investointikupla puhkesi finanssikriisin aikana, minkä seurauksena epävarmuus investointimarkkinoilla on edelleen suurta. Myöskään muualla Euroopassa yksityisen investointiasteen nopealle nousulle ei näytä olevan edellytyksiä. Suomessakin ennen finanssikriisiä talouskasvun vetureina toimineet toimialat ovat edelleen suurissa vaikeuksissa, eikä edellytyksiä uudelle investointibuumille ole.

Vaikka pankkijärjestelmää pystyttäisiinkin nyt toimeenpantavilla päätöksillä tukemaan, tästä on vielä pitkä matka reaalitaloudellisen kriisin ja Euroopan työttömyyskriisin ratkaisuun. Pankkiunionin muodostaminen ei lisää talouteen ainuttakaan uutta rahavirtaa (ellei EKP:hen rekrytoitavien pankkivalvojien palkkoja lasketa), joten suoraa apua siitä ei ole eurotalouden investointilamaan ja kysyntäkriisiin.

Sen sijaan, että euroalueen poliittiset johtajat riemuitsevat tilanteen hetkellisestä helpottumisesta, heidän tulisi pohtia kuumeisesti, miten Euroopan kysyntäkriisi ratkaistaan. Tämä edellyttää huomattavasti pidemmälle menevää talousajattelun ja talouden rakenteiden muutosta, kuin mihin tähän mennessä on oltu valmiita. Euroalueen pahenevan työttömyyden, taloudellisen epävarmuuden ja yhteiskunnallisen levottomuuden lisääntymisen luulisi kannustavan poliittista johtoa ripeisiin toimiin. Todellisuudessa viivyttelyn jatkuminen ja tilanteen paheneminen eivät kuitenkaan ole missään nimessä poissuljettuja mahdollisuuksia.

Jussi Ahokas

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: