Keskuspankkirahoitus ja demokratia

lampaatValtioiden kulutuksen suora keskuspankkirahoitus on noussut viime viikkojen aikana myös laajempaan julkiseen keskusteluun. Keskustelun avaajana Euroopassa toimi Britannian finanssivalvonnan johtaja Adair Turner, joka kiisti valtioiden kulutuksen keskuspankkirahoituksen välttämättömän turmiollisuuden. Erityisesti syvissä taantumissa, jossa yritysten ja kotitalouksien luottamus talouteen on romahtanut ja velanvähentäminen leikkaa jatkuvasti talouden rahavirtoja, julkista kulutusta tulisi Turnerin mukaan rahoittaa suoraan keskuspankista negatiivisen kierteen katkaisemiseksi. 

Tällä viikolla Financial Times -lehden arvostettu kolumnisti Martin Wolf jatkoi (ja jatkoi) Turnerin viitoittamalla tiellä esittäen, että on hyvin vaikea löytää moraalisia perusteita sille, miksei valtio voisi hyödyntää rahanluontioikeuttaan myös oman kulutuksensa ja investointiensa rahoittamiseksi. Kun yksityiset luottolaitokset eivät ole valmiita lainaamaan eivätkä taloudelliset toimijat investoimaan ja velkaantumaan, on valtioiden kulutuksen keskuspankkirahoitus tarpeellista. Kuten olemme blogissamme useaan otteeseen todenneet, on keskuspankkirahoitus välttämätöntä silloin, kun rahoitusmarkkinat kasvavilla korkovaatimuksillaan tekevät valtioiden markkinaehtoisen lainaamisen syvässä taantumassa mahdottomaksi.

Luonnollisesti alkaneeseen keskusteluun on vastattu hyperinflaatioargumentilla, jonka esittämisen keskeisenä polttoaineena toimii epäluottamus valtiokoneistoon ja poliittisiin päätöksentekijöihin. Väitetään, että jos institutionaaliset kulutusrajoitteet purettaisiin ja päätöksentekijät ymmärtäisivät, ettei mitään luonnollisia kulutusrajoitteita, kestävyysvajetta tai julkisen talouden tasapainotuspakkoa ole, poliitikot ja virkamiehet lisäisivät julkista kulutusta määrättömästi. Mahdollisesti julkista rahaa pyrittäisiin jakamaan ensisijaisesti omille eturyhmille ja äänestäjille ja koko poliittinen järjestelmä korruptoituisi (entisestään). Toisin sanoen luonnollisen kulutusrajoitteen ja valtiontalouden tasapainotuspakon poistaminen ajaisi yhteiskunnan moraaliseen rappioon ja talousjärjestelmän tuhoon.

Jos kuitenkin edelleen uskotaan demokraattiseen järjestelmään ja sen kykyyn tuottaa millään tavalla järkeviä ja oikeudenmukaista hyvinvointiyhteiskuntaa tavoittelevia päätöksiä, edelliset kehityskulut tuntuvat kaukaisilta. Ainakin suomalaisessa politiikassa vastuulliseen politiikkaan ovat sitoutuneet kaikki poliittiset puolueet. Kun nykyjärjestelmässä vastuullisuuden rajat kulkevat valtiontalouden tasapainossa ja julkisen talouden 4 prosentin ylijäämässä suhteessa BKT:hen, funktionaalisen rahoituksen olosuhteissa rajana toimisi demokraattisesti valittu työttömyysasteen ja inflaatioasteen yhdistelmä. Jos tätä rajaa ei saavutettaisi, olisi talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa muutettava tavalla tai toisella.

Rahoituksen puutteen tai rahoituksen kallistumisen pelosta nousevan kulutusrajoitteen sijalle tulisikin avoimesti ja aidosti poliittinen rajoite. Keskeisessä asemassa olisi edelleen budjettimenettely, jossa valtion kulutus- ja verotussuunnitelmat lyötäisiin lukkoon parlamentaarisessa järjestyksessä. Jos puolueet sortuvat tekemään sovituista tavoitteista lipsuvaa talouspolitiikkaa, äänestäjillä on edelleen mahdollisuus vaihtaa tilalle uudet päätöksentekijät. Koska kansalaiset kuitenkin haluavat vakaita taloudellisia olosuhteita, kannusteita äänestää esimerkiksi kulutusta inflaatiosta riippumatta lupaavia puolueita on vähäinen. Myös työllisyystavoitteesta lipsuvia puolueita olisi helppo näpäyttää.

Valtion kulutuksen keskuspankkirahoitukseen siirtyminen ei johtaisikaan mielivallan ja turmiollisen politiikan tielle, vaan kasvattaisi poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksia ja siten demokratian tilaa yhteiskunnassamme. Kun nykyään kansalaisten valintamahdollisuuksia ja yhteiskuntapolitiikkaa hallitsevat tuotetut pelot julkisen velkaantumisen vaaroista ja näitä vaaroja aktuaalisestikin tuottavat instituutiot (esim. eurojärjestelmä), voidaan perustellusti puhua demokratian alennustilasta. Viimeaikaiset keskustelunavaukset Euroopassa antavat jonkinlaista toivoa tilanteen muuttumisesta ja demokratiaa sitovien talouspoliittisten kahleiden murtumisesta.  Ehkä deliberatiivisen demokratian teoriassa on sittenkin jotain perää.

Jussi Ahokas

Mainokset

11 responses to “Keskuspankkirahoitus ja demokratia

  1. Mikko Kuusankoski helmikuu 15, 2013 1:18 pm

    ”Valtion kulutuksen keskuspankkirahoitukseen siirtyminen ei johtaisikaan mielivallan ja turmiollisen politiikan tielle, vaan kasvattaisi poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksia ja siten demokratian tilaa yhteiskunnassamme. Kun nykyään kansalaisten valintamahdollisuuksia ja yhteiskuntapolitiikkaa hallitsevat tuotetut pelot julkisen velkaantumisen vaaroista ja näitä vaaroja aktuaalisestikin tuottavat instituutiot (esim. eurojärjestelmä), voidaan perustellusti puhua demokratian alennustilasta.”

    Oletteko pohtineet 100% reservivaatimusta yksityisille liikepankeille?

  2. Pertti Kaven helmikuu 20, 2013 6:44 pm

    Islanti toimi mielestäni päinvastoin kuin Suomi nykyisellä lähes paniikiniomaisella talouden leikkaamisellaan. Koska emme voi laboratorio-olosuhteissa testata erilaisten ajatusmallien toimivuutta finanssikriisin hoidossa, voisimmeko ottaa oppia käytännön hyviksi osoittautuneista ratkaisuista ja niistä saaduista kokemuksista? Islanti toipui varsin nopeasti ilman äärimmäisiä leikkauksia ja säästöoppeja. Sei selviytyi hyvin suunnitellulla talous- ja sosiaalipolitiikalla. Meillä taas tulisi Niinistön mukaan ”mennä vaikka läpi harmaan kiven”, maksoi mitä maksoi.

  3. Juha Virtanen helmikuu 21, 2013 5:34 pm

    On kaunis ajatus, että politiikot voisivat tehdä vapaaehtoisesti järkevää talouspolitiikka oloissa, joissa ei ole rajoitetta rahoitukselle.
    Käytäntö on vain osoittautunut toisenlaiseksi.Korruptio, etupiirin rahoittaminen jne. ovat edelleen käypiä käytöstapoja politiikassa. Siirtyisimmekö lähemmäs lat.amerikkalaiseen etujen jakopolitiikkaan. Kasvaisiko eriarvoisuus ja -tuloisuus.

    • Mikko Kuusankoski helmikuu 26, 2013 9:38 am

      Kun katsomme vaikkapa tätä korruptioindeksikarttaa: http://www.transparency.org/cpi2012/results

      Niin millä perusteella poliitikoille kannattaa antaa valta päättää raha- ja talouspolitiikasta?

      Talousteoreetikoille on vaikeaa hyväksyä se tosiasia, että teoriat ovat teorioita ja todellisuus on todellisuutta. Olisi mielenkiintoista nähdä kirjoituksia, joissa talousteoreetikot kehittäisivät ratkaisuja, joita voitaisiin soveltaa todellisiin ongelmiin.

      • rahajatalous helmikuu 26, 2013 1:40 pm

        Tuota noin. Miksi ”poliitikoille” pitäisi antaa sitten minkäänlaista valtaa talouspolitiikan ulkopuolisissakaan kysymyksissä? Varmaankin ne sössivät myös sosiaalipolitiikan, ympäristöpolitiikan, oikeuspolitiikan, kulttuuripolitiikan, ulkopolitiikan, puolustuspolitiikan ja koulutuspolitiikankin.

        Sellaista järjestelmää, jossa vapailla vaaleilla valitut ”poliitikot” päättävät vallitsevista laeista ja yhteiskunnan resurssien jaosta, on tavattu kutsua demokratiaksi. Ei se yleensä toimi optimaalisesti eikä monesti edes tyydyttävästi, mutta jotenkin se tuntuu kaikesta huolimatta muita vaihtoehtoja houkuttavammalta.

        Lauri

      • Mikko Kuusankoski helmikuu 26, 2013 3:21 pm

        ”Miksi “poliitikoille” pitäisi antaa sitten minkäänlaista valtaa talouspolitiikan ulkopuolisissakaan kysymyksissä? ”

        Tämä on täysin validi kysymys.

        ”Sellaista järjestelmää, jossa vapailla vaaleilla valitut “poliitikot” päättävät vallitsevista laeista ja yhteiskunnan resurssien jaosta, on tavattu kutsua demokratiaksi.”

        Kuvailet järjestelmää, jota yleensä kuvataan termillä ”edustuksellinen demokratia”. Esimerkiksi Sveitsissä on käytössä ”suora demokratia”, mutta ei senkään järjestelmän oikeudenmukaisuutta oikein voida perustella, vaan sekin perustuu loppupeleissä marginaalisen enemmistön hyväksymään valtion väkivaltakoneiston voimankäyttöön.

        ”Ei se yleensä toimi optimaalisesti eikä monesti edes tyydyttävästi, mutta jotenkin se tuntuu kaikesta huolimatta muita vaihtoehtoja houkuttavammalta.”

        Jos ei haluta lähteä libertaarien anarkokapitalistiseen yhteiskuntaan, niin miten olisi vaikkapa suora demokratia, jossa päätöksentekoon vaaditaan 90% kannatus?

        Tämä ei kuitenkaan nyt varsinaisesti vastaa siihen kommenttiini, että kaikki talousteoriat eivät toimi samalla tavalla kaikissa yhteiskunnissa, koska yhteiskunnat ovat erilaisia mm. korruptiosta johtuen. Siten on ongelmallista esittää lääkkeeksi jotain talousteoreettista johtopäätöstä ja samalla jättää huomiotta kyseisen yhteiskunnan erityispiirteet.

      • rahajatalous helmikuu 27, 2013 8:35 am

        Jos ei haluta lähteä libertaarien anarkokapitalistiseen yhteiskuntaan, niin miten olisi vaikkapa suora demokratia, jossa päätöksentekoon vaaditaan 90% kannatus?

        Se olisi mahdotonta, koska ihmisillä on erilaisia mielipiteitä ja intressejä. Sinänsä suoran demokratian lisääminen on minun mielestäni pelkästään kannatettavaa, mutta sellainen järjestelmä, jossa kymmenen prosentin vähemmistö voi torpata ylivoimaisen enemmistön mielipiteen, ei vastaa ainakaan minun – eikä kovin monen muunkaan – käsistystä demokratiasta.

        Tämä ei kuitenkaan nyt varsinaisesti vastaa siihen kommenttiini, että kaikki talousteoriat eivät toimi samalla tavalla kaikissa yhteiskunnissa, koska yhteiskunnat ovat erilaisia mm. korruptiosta johtuen. Siten on ongelmallista esittää lääkkeeksi jotain talousteoreettista johtopäätöstä ja samalla jättää huomiotta kyseisen yhteiskunnan erityispiirteet

        Olen täysin samaa mieltä siitä, että eri yhteiskuntien institutionaalinen ja kulttuurinen perusta eroaa suuresti toisistaan, minkä vuoksi on monesti hankalaa havaita kovin yleispäteviä säännönmukaisuuksia. Sen sijaan tätä korruptiofiksaatiota en edelleenkään ymmärrä. Vaikka poliittinen järjestelmä olisi huomattavankin korruptoitunut, ovat sen piirissä tehdyt päätökset kuitenkin aina edes jokseenkin demokraattisia. Yhteiskunnallisten kysymysten siirtäminen teknokraattien ratkaistavaksi taas on väistämättä täysin epädemokraattista.

        Lauri

      • Mikko Kuusankoski helmikuu 27, 2013 9:04 am

        ”Se olisi mahdotonta, koska ihmisillä on erilaisia mielipiteitä ja intressejä. Sinänsä suoran demokratian lisääminen on minun mielestäni pelkästään kannatettavaa, mutta sellainen järjestelmä, jossa kymmenen prosentin vähemmistö voi torpata ylivoimaisen enemmistön mielipiteen, ei vastaa ainakaan minun – eikä kovin monen muunkaan – käsistystä demokratiasta.”

        Tavoitteena ei olisikaan turvata demokratian toteutuminen, vaan tavoitteena olisi turvata vähemmistön (viimekädessä yksilön) oikeuksien loukkaamattomuus.

        Keksitte varmasti lukuisia teoreettisia tai käytännön esimerkkejä, joissa demokratialla voidaan jyrätä läpi päätöksiä, jotka loukkaavat sekä vähemmistön että enemmistön yksilön oikeuksia. Suomalainen yhteiskunta on täynnä tällaisia esimerkkejä. Paskalaki, huumekieltolaki, sekä ylipäänsä kaikki sosiaalidemokratiaan kuuluvat ”kaikkea kaikille veronmaksajien työpanoksella” -lait.

        Siksi mielestäni marginaalimääräenemmistön sijaan päätöksenteossa tulisi noudattaa ”merkittävän määräenemmistön” päätöstä. Perustuslakiakin muutettaessa muutos hyväksytään vain 2/3 määräenemmistöllä – mistä tämä on repäisty, jollei hatusta?

        Jos siis kannatat demokratiaa, mutta hyväksyt tuon 2/3 määräenemmistön perustuslakia muutettaessa, niin miksi et hyväksyisi, että kaikki päätökset on tehtävä 9/10 määräenemmistöllä?

      • rahajatalous helmikuu 27, 2013 10:07 am

        Kyse on tietenkin siitä, millaisia oikeuksia yksilöllä voidaan katsoa olevan. Esimerkiksi omistusoikeudet ovat aivan samanlainen ihmisten itsensä luoma konstruktio kuin vaikkapa oikeus työhön, koulutukseen, terveydenhuoltoon tai perustoimeentuloon. Monesti erilaiset yksilöiden oikeudet ovat ristiriidassa keskenään, joten tarvitsemme jonkin järjestelmän yhteiskunnallisen vallanjaon organisoimiseksi. Siihen minun mielestäni paras järjestelmä on demokratia.

        Yleensä demokraattisissa poliittisissa järjestelmissä on myös käytössä jonkinlainen määräenemmistökäytäntö perustuslakiin liittyvissä kysymyksissä. Perustuslakiin sisältyvät yleensä demokraattisen yhteiskunnan perusperiaatteet, joten sen muuttamisesta on tehty hankalampaa. Perusajatuksena on se, että perustuslain muuttaminen tarkoittaa aina vallanjaon organisoimisen rakenteiden muuttamista. Sellaista järjestelmää ei voisi kutsua demokratiaksi, jossa kaikkien (tai edes suurimman osan) päätösten kohdalla sovellettaisiin perustuslain muuttamiseen liittyviä käytäntöjä.

        Lauri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: