Historian suurmiehiä

rehnbrueOlli Rehn on joutunut viime viikkojen aikana julkiseen ryöpytykseen, kun hänen viestinsä hermostuttivat leikkauspolitiikan seurauksista varoitelleet taloustieteilijät Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Olemme aiemminkin pohdiskelleet blogissamme Rehnin mielenliikkeitä ja hänen leikkauspolitiikalle antamansa oikeutuksen taustoja kuitenkaan niistä tarkkaa selvyyttä saamatta. Viimeaikaisessa keskustelussa Rehn on paljastanut lisää ajatusmalliaan, jolla hän yhä kykenee puolustamaan euroalueella valittua talouspolitiikan
tietä.

Rehn on useaan otteeseen puhunut luottamuksesta ja luottamusvaikutuksesta, jonka leikkauksia kritisoivat elvytystä vaativat taloustieteilijät ovat hänen mukaansa omissa malleissaan unohtaneet. Luottamuksella Rehn viittaa ensisijaisesti valtioiden velkakirjamarkkinoihin ja sijoittajien myönteiseen näkemykseen eurovaltioiden maksukyvystä. Rehn uskoo siis, että sijoittajille annetut näytöt julkisen talouden supistamisesta herättävät niin paljon luottamusta sijoittajissa, että nämä uskaltavat jälleen rahoittaa valtioiden kulutusta sekä investoida laajemminkin kriisimaiden talouksiin. Hyvä teoria, mutta…

Todellisuudessa yksikään sijoittaja ei ole valtioiden maksukykyä arvioidessaan kiinnostunut julkisen talouden koosta tai budjettien tasapainosta, vaan siitä, kuinka suuriksi valtioiden alijäämät muodostuvat. Koska julkisiin alijäämiin vaikuttaa yhtä paljon yksityisten toimijoiden kuin julkisen vallan päätökset, ei leikkauksilla onnistuta niitä supistamaan, jos yritykset ja kotitaloudet samalla vähentävät kulutustaan ja investointejaan. Julkisen kulutuksen leikkaaminen vähentää reaalitalouden rahavirtoja, mikä tekee yritykset ja investoijat entistä varovaisemmiksi tulevaisuuden hankkeita suunnitellessaan. Tämän seurauksena Rehnin toistelema leikkausten luottamusvaikutuskin osoittautuu negatiiviseksi talouskasvulle finanssipolitiikan kertoimen tavoin.

Vaikka Olli Rehniä voidaan syyttää monesta asiasta (esim. euroalueen työttömyyskriisistä), päättäväisyyden puutteesta ja oman linjansa hylkäämisestä häntä ei voida syyttää. Näiden hyveiden ansiosta Rehn onkin nousemassa historian suurmiesten joukkoon ja ehkä tunnetuimmaksi suomalaiseksi poliitikoksi koskaan. Valitettavaa on kuitenkin se, että Rehniä saatetaan jatkossa verrata Weimarin tasavallan kolmanneksi viimeiseen valtakunnankansleriin Heinrich Brüningiin, joka johti tasavallan hallituksia vuosien 1930 ja 1932 välisenä aikana.

Brüningin ajamat säästö- ja leikkausohjelmat Yhdysvaltojen suuren laman Eurooppaan tartuttaneessa taantumassa nostivat työttömien määrän Saksassa vuonna 1932 lähes kuuteen miljoonaan ja köyhdyttivät pienituloisia sekä keskiluokkaa merkittävästi. Julkisen talouden tasapainottamispyrkimykset johtivat syvenevään deflaatiokierteeseen eikä mitään asetetuista talouspoliittisista tavoitteista saavutettu. Lopulta kasvanut epätoivo johti poliittiseen liikehdintään, jonka seurauksena Weimarin tasavalta kaatui tunnetuin seurauksin.

Euroalueen nykyisen kehityksen ja Weimarin tasavallan viimeisten vuosien väliset yhteneväisyydet ovat niin selkeitä, että Olli Rehnin päättäväisyydelle ja valmiudelle puolustaa nykyistä politiikkaa on todella nostettava hattua. Eihän voi olla niin, etteikö myös entinen valtio-opin professori ja Euroopan integraation tutkija Olli Rehn olisi huomannut olleensa yhdessä muiden eurojohtajien kanssa jo pitkään Brüningin tiellä. Vaikka Rehnin paikka historiankirjoissa on jo näillä näytöillä taattu, olisi hänellä edelleen mahdollisuus vaikuttaa siihen, mistä hänet tullaan muistamaan. Myöntämällä tehdyt virheet ja alkamalla aktiivisesti kääntää Euroopan talouspolitiikan suuntaa, Rehn osoittaisi sellaista valtiomiesmäisyyttä, jota Euroopassa on harvoin nähty. Ehkä kriisimaiden kansalaisetkin voisivat vielä antaa anteeksi.

Jussi Ahokas 

Mainokset

4 responses to “Historian suurmiehiä

  1. Matti Kohonen helmikuu 23, 2013 12:31 pm

    Hyvä vertaus Weimarin unioniin, taisivat 1920-luvulla olla samat koulukunnat jo taloustieteessä valloillaan kuin nykyäänkin eli marginaalisen vallankumouksen jälkeinen talouspolitiikka keskittyi makrotalouteen mikrotalouden opein, eli piti sitä kotitaloutena ja täten budjettikuri oli tärkeä elementti. Ero tietenkin on, että kotitaloudet eivät voi verottaa, painaa ja säädellä rahaa, ja hallita pääoman liikkeitä. Valtio todellakin on suvereeni, eikä se siinä mielessä voi mennä konkurssiin, sillä sehän harjoittaa itsenäistä budjetti- ja rahapolitiikkaa.

    Tai näin ainakin teoriassa, mutta kun EU viisaudessaan on asettanut EKP:n poliittisen vallan ulkopuolelle, ja täten ottanut rahapolitiikan pois ollaan ainoastaan budjetipoliittisissa ja pääomapoliittisissa tasapainotoimissa. Näistä EU viisaudessaan käyttää ainoastaan budjettipolitiikkaa, vaikka voisi jo puuttua pääoman virtoihin. Ongelmat Eurokriisiin ovat moninaisia: säätelyn puute, valtava veronkierto joka ohjaa tuloja rikkaimmille (ja he taas harjoittavat tehotonta kulutusta ylellisyystavaroihin), pääomanpako (tai sen kierrättäminen takaisin veroparatiisien kautta), kaikki toimia joilla uuskonservatiivit haluavat ”nälkiinnyttää pedon” eli kuihduttaa valtiontalouden. Sen lisäksi on vielä valtava korruptio (vaalirahoitus skandaalit, mutta suuret yritystuet ja julkisten hankintojen korruptio), sekä epävirallinen talous (italiassa jopa 40%).

    Itse katson että rahapolitiikalla voitaisiin vaikuttaa asiaan, mutta myös pääoman kontrollit, pankkisalaisuuden poistaminen, ja veropolitiikka ovat tärkeitä tapoja, joilla valtio puuttuu talouden toimintaan. Yksi asia kuitenkin pitäisi muistuttaa, Weimarin unionilla kuten EU:llakin oli myös luottamuspula, puuttui arvot ja identiteetti. Sen jälkeiset arvothan perustuivat vihaan (joka on yksi yhteenkuuluvuuden tunne), mutta nyt EU:lle pitäisi luoda hyvinvointiin ja solidaarisuuteen perustuvat yhteinen narratiivi, muuten tosiaan vaikeata nähdä sitä poliittisena yksikkönä. EU myytiin kansalaisille talousunionina, mutta se pitäisi ehkä myydä hyvinvoinnin unionina, ja asettaa tavoittteita kaikille EU:n instituutioille luoda hyvinvointia.

  2. Ossi Onni helmikuu 24, 2013 1:01 pm

    Miten se Rehn nyt voisi kurssiansa kääntää? Heillä ei ole edes diagnoosia kriisin syistä. Ja mikä se on sellainen ”lääkäri” jolla ei ole diagnoosia? Puoskari tietenkin.

  3. Seppo Summanen helmikuu 24, 2013 9:11 pm

    Rehn on pelkkä euroeliitin juoksupoika ja äänitorvi eikä mikään itsenäinen talouspolitiikan suunnanluoja. Toivotaan, että euroeliitti tulee järkiinsä. Sen jälkeen myös Rehn kääntää takkinsa.

  4. Risto Koivula helmikuu 25, 2013 1:37 am

    Tässähän on sovellettu mielekiintoista analogista historiallista ennustusmenetelmä. Suosittelen kokeilemaan vieläkin isompiin(?) asioihin…. esimerkiksi täällä: http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/368633

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: