Mitä kehysriihessä päätettiin?

katfanKäsittelimme viime viikolla hieman teoreettisemmin Jyrki Kataisen hallituksen kehysriihtä ja annoimme yleisesti rahataloudessa päteviä suosituksia tulevien vuosien budjettien suunnitteluun. Tärkein muistutuksemme oli se, ettei julkinen sektori pysty itsenäisesti määräämään alijäämäänsä, vaan siihen vaikuttaa julkisten kulutus- ja verotuspäätösten lisäksi vähintään yhtä paljon yksityisen sektorin päätökset sekä ulkomaansektorin kehitys. Lisäksi painotimme, että julkiset alijäämät voivat vaikuttaa ennen kaikkea yksityisen sektorin toimijoiden päätöksiin. Siksi julkisen sektorin alijäämäinen kulutus tänään voi tuottaa julkisia ylijäämiä huomenna.

Esitimme, että valtion tulisi pyrkiä mitoittamaan julkisen sektorin alijäämä siten, että se vastaa yksityisen sektorin säästämishalukkuutta. Kun yritykset ja kotitaloudet huomaavat tulovirtojensa ja menovirtojensa erotuksen tuottavan halutun säästön, heidän luottamuksensa talouteen ja valoisaan tulevaisuuteen vahvistuu. Näin ollen yksityisen sektorin toimijat ovat valmiita investoimaan, kuluttamaan ja velkaantumaan enemmän, minkä seurauksena talouden kasvu kiihtyy ja samalla julkisen sektorin saamat tulot kasvavat. Näin oikein mitoitetuilla alijäämillä julkinen valta voi pitää rahatalouden kasvua yllä, vaikka epävarmuuden määrittelemässä talousjärjestelmässä luottamuksen heilahtelut uhkaavatkin jatkuvasti vakaata kehitystä.

Hallituksen kehysriihen lopputulemana oli alustava valtion kulutus- ja verotussuunnitelma, jonka avulla valtion velkaantumisasteen kohoaminen pyritään pysäyttämään tulevan neljän vuoden aikana. Käytännössä tähän tavoitteeseen pyritään supistamalla valtion reaalisia kulutusmenoja sekä muuttamalla verotuksen rakenteita. Kuten odotettua, esityksessä ei oteta kantaa siihen, millaisia päätöksiä yksityisen sektorin toimijoilta odotetaan ja kuinka ulkomaankaupan ja muiden tulovirtojen odotetaan kehittyvän vuosien 2013 ja 2017 välisenä aikana.  Toisin sanoen näiden sektorien kehitys otetaan suunnitelmassa annettuna.

Onkin syytä tarkastella, millaisiksi usein blogin tarkasteluissa hyödyntämämme sektoritaseet muodostuvat, jos hallituksen esitys toteutuu odotetunlaisena. Tähän tarkasteluun tarvitsemme lisätietoa VM:n uusimmasta talousennusteesta, jossa on arvioitu sekä vaihtotaseen että kehysriihiesityksestä puuttuvan sosiaaliturvarahastojen nettosäästämisen kehitystä. Koska julkaistu ennuste ulottuu vain vuoteen 2015, oletamme, että vuosina 2016 ja 2017 vaihtotase sekä sosiaaliturvarahastojen ylijäämä on vuoden 2015 tasolla. Näillä oletuksilla kolmen sektorin taseet Suomen taloudessa vuosina 2013-2017 muodostuvat kuvion 1 mukaisiksi.

Kuvio 1. Sektoritaseet Suomessa kehysriihisuunnitelman ja VM:n talousennusteen mukaisina vuosina 2013-2017kehyssek

Kuviosta 1 havaitaan välittömästi, että hallituksen suunnitelman toteutuminen edellyttää yksityisen sektorin säästämisen tasaista vähenemistä vuodesta 2013 alkaen. Julkisen sektorin alijäämät lisäävät yksityisen sektorin nettomääräistä rahavarallisuutta, kun taas vaihtotaseen alijäämät vähentävät sitä. Näin ollen julkisen sektorin alijäämien jatkuva supistuminen ja vaihtotaseen jämähtäminen alijäämäiseksi johtavat väistämättä yksityisen sektorin säästämisen vähentymiseen.

Hallituksen kaavaileman skenaarion ongelma on siinä, että vaikka yksityisen sektorin säästäminen vähentyy julkisen sektorin alijäämien leikkaamisen ja vaihtotaseen alijäämäisyyden myötä, ei yksityisen sektorin säästämishalukkuus kuitenkaan välttämättä vähenny. Yksityisen sektorin säästämishalukkuudella viitataan siihen, kuinka suurta rahoitustaseen ylijäämää yksityinen sektori tavoittelee. Yleensä kotitaloudet ja yritykset pyrkivät rahamääräisiin säästöihin selvitäkseen yllättävistä menoeristä ja tulevaisuuden taloustilanteen muutoksista. Monesti säästämishalukkuus lisääntyy taantumissa ja vähentyy nousukausina.

On siis melko todennäköistä, että lähivuosina yksityisen sektorin säästämishalukkuus ei merkittävästi vähene. Jos säästämishalukkuus säilyy jotakuinkin nykyisellä tasolla tai jopa lisääntyy, ajautuu yksityinen sektori tulevina vuosina hankalaan tilanteeseen. Koska vaihtotaseen alijäämät ja julkisen sektorin alijäämien leikkauspyrkimykset vähentävät yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta, on yksityisen sektorin alettava vähentää kulutustaan ja investointejaan saavuttaakseen tavoittelemansa säästöt.

Jos siis oletamme, että yksityisen sektorin säästämishalukkuus pysyy nykyisellään ja että hallituksen alijäämätavoitteet samanaikaisesti toteutuvat,  tarkoittaa tämä väistämättä yksityisen sektorin kulutuksen ja investointien vähentymistä. Tällainen skenaario on kuitenkin lähinnä teoreettinen mahdollisuus, sillä todellisuudessa yksityisen kysynnän selvä vähentyminen sysäisi talouden entistä syvempään taantumaan rahavirtojen supistuessa. Tämän seurauksena budjettialijäämät ampaisivat taas nousuun, mikä olisi ristiriidassa hallituksen tavoitteiden kanssa.

Näin ollen tosiasiassa hallituksen kehysriihessä esittämät budjettialijäämätavoitteet voivat toteutua vain, jos yritysten ja kotitalouksien investointi- ja kulutushalukkuus lisääntyy ja säästämishalukkuus vähentyy. Jos tämä on tietoinen oletus (mikä voidaan kyseenalaistaa, koska sektoritaseet eivät ole monillekaan hallituksen päätöksiä valmisteleville perustyökalu), olisi hallituksen pystyttävä perustelemaan, mistä syystä investointihalukkuus tulevina vuosina merkittävästi lisääntyy, vaikka maailmantalouden ja etenkin euroalueen kasvunäkymät ovat hyvin hatarat.

On selvää, että tähän kysymykseen yhdeksi vastaukseksi esitetään kehysriihen radikaalia yritys- ja osinkoverouudistusta, jonka dynaamisten vaikutusten uskotaan kääntävän investoinnit Suomessa tulevina vuosina voimakkaaseen kasvuun, jopa nopeammaksi kuin VM:n ennustamat kolme prosenttia vuodesta 2014 eteenpäin. Rahataloudellisessa taantumassa tämä oletus on erittäin rohkea, ellei jopa mieletön. Kun talouden rahavirrat supistuvat ja valtio itsekin osallistuu leikkauksin niiden vähentämiseksi, eivät yritysten voittomahdollisuudet parane juurikaan verotusmuutoksen seurauksena. Luonnollisesti yritykset ovat ensisijaisesti kiinnostuneita myyntimahdollisuuksistaan suunnitellessaan uutta tuotantoa tai investointeja. Verokohtelua mietitään vasta sen jälkeen.

Kun myöskään kotitalouksilta ei ole työttömyyden kasvaessa odotettavissa apuja talouden kokonaiskysynnän elvyttämiseen, eikä mittavia ostovoimaa parantavia ratkaisuja olla valmiita tekemään, yksityisen sektorin säästämistavoitteen voidaan olettaa kasvavan tulevina vuosina. Käytännössä tämä tarkoittaa yksityisen kysynnän selvää vähentymistä, mikäli hallitus pitää kiinni tiukasta sopeutusohjelmastaan ja mikäli Suomen vaihtotase pysyy alijäämäisenä. Hallituksen fakkiutuminen budjettialijäämän supistamiseen saattaakin pahimmassa tapauksessa ajaa Suomen melko syvään taantumaan.  VM:n ennusteessa työttömyys kääntyy laskuun jo vuonna 2014, mikä tietysti toteutuessaan tukisi yksityistä kulutusta. Valitettavasti tällekään ennusteelle rahataloudellisia perusteita ei ole kovin helppoa löytää.

Näyttääkin siltä, että hallituksen esittämä suunnitelma valtion velkasuhteen leikkaamisesta perustuu oletuksille, joiden mukaan talous palautuu nopeasti luonnolliselle kasvu-uralleen, kun kokonaiskysyntä yksityisten investointien kasvun myötä alkaa jälleen elpyä. Nämä oletukset ovat täysin perusteltuja, jos uskomme talouden tasapainomekanismien ratkaisevan kaikissa olosuhteissa eteemme tulevat kriisit.

Rahataloudessa, jota määrittelee fundamentaalinen epävarmuus ja jossa kysyntä ruokkii kysyntää, talouden tasapainottuminen ei kuitenkaan ole varmaa eikä syvissä kriiseissä edes todennäköistä ilman julkisen vallan voimakasta elvytystä. Siksi valtion reaalista kulutusta leikkaava ja yritysverotuksen muutoksen positiivisiin dynaamisiin vaikutuksiin nojaava suunnitelma on tuomittu epäonnistumaan.

Se mitä juuri nyt tarvitsisimme, olisi voimakas ja pitkäkestoinen julkisia alijäämiä ja yksityisiä ylijäämiä kasvattava elvytys sekä Suomessa että Euroopassa. Vain toteutuneet positiiviset nettomääräiset rahavirrat voivat antaa yksityisille toimijoille sellaisen luottamussykäyksen, joka johtaa pidemmällä tähtäimellä yksityisten investointien ja kulutuksen vakaaseen kasvuun.

Hallituksen olisi ymmärrettävä, että yksityisten toimijoiden säästämistavoite on aina absoluuttinen rahasumma. Jos talouden rahavirrat kasvavat, tämän summan kokoaminen ei yleensä aiheuta ongelmia. Sen sijaan jos rahavirrat taloudessa supistuvat (esimerkiksi tiukan finanssipolitiikan seurauksena), joutuvat kotitaloudet ja yritykset keräämään tämän säästösumman vähentämällä kulutustaan ja investointejaan. Tämä taas sysäisi talouden uuteen taantumaan ja estäisi budjettialijäämätavoitteiden saavuttamisen.

Rahavirtojen leikkaaminen nykyoloissa onkin erittäin riskialtista politiikkaa. On mahdotonta nähdä, että hallituksen sopeutuspolitiikka voisi aiheuttaa mitään muuta kuin entisestään heikon taloustilanteen muuttumisen yhä synkemmäksi.

Jussi Ahokas ja Lauri Holappa

Advertisements

One response to “Mitä kehysriihessä päätettiin?

  1. arjenpolku huhtikuu 8, 2013 9:12 am

    Reblogged this on Arjen polku and commented:
    Tästä tulee mieleen Richard Koon analyysi Japanin vaivoista ja miksi Japanin talous pysyi niin heikkoina niin pitkään – balance sheet recession.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: