Talouspolitiikan ristiriidat, väärät dikotomiat ja muutoksen vaikeus

dikotoVäärällä dikotomialla tarkoitetaan tilannetta, jossa ratkaisuvaihtoehdot rajataan kahteen mahdollisuuteen, vaikka tosiasiassa ratkaisuvaihtoehtoja voisi olla ainakin kolme. Julkisessa keskustelussa vääriä dikotomioita esiintyy toistuvasti ja niitä voidaankin pitää keskeisenä yhteiskunnallisen vallankäytön muotona ja ilmentymänä.

Usein vääriin dikotomioihin liittyvää vallankäyttöä tarkastellaan poliittisen retoriikan kautta. Esimerkiksi George W. Bushin tunnetuksi tekemään lausahdukseen ”Olet joko meidän puolellamme tai terroristien puolella” sisältyy ilmeinen väärä dikotomia. Monesti väärät dikotomiat eivät kuitenkaan ilmene yhteiskunnassa ainoastaan yksinkertaisina (ja monesti tietoisina) argumentaatiovirheinä. Väärä dikotomia voi esiintyä myös uutena poliittisena ristiriitaulottuvuutena, joka korvaa jonkin aiemman ristiriitaulottuvuuden. Uusi ristiriita saattaa olla yhteiskunnallisen vallanjaon kannalta paljon aiempaa vähäpätöisempi, mutta siitä huolimatta poliittinen keskustelu ja kamppailu uudelleenorganisoituvat tämän ristiriitaulottuvuuden ympärille.

Talouspolitiikassa ja jossain määrin myös talousteoriassa vallitsi pitkään fundamentaalinen ristiriita keynesiläisen ja ortodoksisen näkemyksen välillä. Keynesiläisen näkemyksen mukaan talouskasvu ja työllisyyskehitys ovat sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä riippuvaisia ensisijaisesti kokonaiskysynnästä. Ortodoksinen näkemys taas rakentuu Sayn lain ympärille. Näin ollen ”tarjonta luo oman kysyntänsä” eikä talouteen pääse koskaan syntymään kysyntävajetta. Niinpä kokonaistuotanto määräytyy ainoastaan työn tarjonnan, työn tuottavuuden ja ”pääoman määrän” mukaisesti.

Perinteisen keynesiläisen politiikkasuosituksen mukaan tärkeintä on ylläpitää korkeaa investointiastetta sekä ostovoiman suotuisaa kehitystä. Ortodoksisen reseptin mukaan taas työnteon kannustavuutta on lisättävä, jotta työvoiman tarjonta lisääntyisi. Nykyään monet ortodoksisen näkemyksen kannattajat korostavat myös työn tuottavuutta parantavia ratkaisuja. Näitä voivat olla esimerkiksi lisäpanostukset innovaatiopolitiikkaan tai pelkästään laskennallista työn tuottavuutta parantavat toimet, kuten valtionhallinnon tuottavuusohjelma.

Uusi näennäisristiriita

John Maynard Keynes julkaisi Yleisen teoriansa vuonna 1936. Keynesin tarkoituksena oli uudistaa koko taloustieteellinen ajattelu, mutta jo vuonna 1937 Keynesin teoria joutui voimakkaan tieteellisen offensiivin kohteeksi. Tuolloin ruotsalainen taloustieteilijä Bertil Ohlin elvytti uudelleen Sayn lain niin sanotun lainattavien varojen teorian muodossa. Teorian mukaan säästämisasteen kasvu lisäisi investointeja, joten rahan hamstraaminen ei aiheuttaisi kroonista kysyntävajetta, kuten Keynes oli väittänyt. Muutama vuosi Ohlinin kirjoituksen jälkeen Keynesiä alettiin kritisoida myös niin sanotun varallisuusvaikutuksen avulla. Arthur Cécil Pigou sekä Don Patinkin väittivät, että edes deflaatio ei aiheuttaisi kysyntäongelmaa, koska tässä tapauksessa rahan ostovoima kasvaisi.

Kumpikaan kritiikki ei tosiasiassa onnistunut kaatamaan Keynesin tuotannon rahateoriaa, koska niissä ei ymmärretty rahan endogeenisuutta ja velkaluonnetta, jotka olivat Keynesin teorian keskiössä. Tästä huolimatta valtavirtaisen taloustieteen piiriin jäi kytemään ajatus, jonka mukaan Keynesin teoria pätee ainoastaan lyhyen aikavälin erikoistapauksissa, kun taas Sayn laki pitää paikkansa edelleen pitkällä aikavälillä.

Näin ollen hyväksyttiin ajatus, jonka mukaan talous palautuu automaattisesti tasapainopisteeseensä kunhan palkat ja hinnat vain joustavat tarpeeksi. Pitkällä aikavälillä palkat asettuvat aina vastaamaan työntekijöiden rajatuottavuutta ja talous tasapainottuu. Monet ortodoksiset ekonomistit kuitenkin korostivat, että lyhyellä aikavälillä palkat ja hinnat ovat jäykkiä, mikä avaa mahdollisuuden myös tilapäiselle kysynnänsäätelylle.

Ortodoksisten teoreetikkojen keskuuteen syntyikin ajatus, jonka mukaan Keynes puhui nimenomaan palkka- ja hintajäykkyyden määrittämästä lyhyestä aikavälistä. Jäykkyyksiä korostavaa ortodoksisen teorian suuntausta edustavat taloustieteilijät alkoivatkin nimittää itseään ”keynesiläisiksi” ja heidän perinteensä jatkajat alkoivat myöhemmin kutsua itseään ”uuskeynesiläisiksi”. Keynesin omaa teoreettista suuntausta jäivät edustamaan enää jälkikeynesiläiset, jotka kuitenkin suljettiin 1980-luvulta alkaen muun taloustieteellisen yhteisön ulkopuolelle.

Uuskeynesiläisten vastapuoleksi ortodoksisen talousteorian sisällä muodostui hiljalleen 1970- ja 80-luvuilla rationaalisten odotusten merkitystä korostava suuntaus. Tämä etenkin Robert Lucasiin ja Robert Barroon henkilöitynyt koulukunta suhtautui epäilevästi kysynnänsäätelyn tehoon edes lyhyellä aikavälillä. Heidän mukaansa finanssipolitiikassa pätee niin sanottu ricardolainen ekvivalenssi, jonka mukaan kysyntästimulaatiosta ei ole juuri hyötyä edes lyhyellä aikavälillä. Tämän näkemyksen mukaan budjettivajeet tarkoittavat aina verotuksen kiristymistä tai menoleikkauksia tulevaisuudessa, koska pitkällä aikavälillä valtion on kuitenkin tasapainotettava budjettinsa. Yritykset ja kuluttajat taas mielletään rationaalisiksi toimijoiksi, jotka kykenevät ottamaan tulevaisuudessa tapahtuvat veronkorotukset ja menoleikkaukset huomioon jo etukäteen. Näin ollen kysyntästimulaation hyödyt jäävät mitättömiksi.

Vaikka uuskeynesiläiset hylkäävät Lucasin ja Barron tulkinnan rationaalisista odotuksista, ei heidän ja rationaalisten odotusten koulukunnan välillä vallitse eroa pitkän aikavälin talouskehitystä määrittävistä tekijöistä. Molempien näkemysten mukaan pitkän aikavälin talouskehitys perustuu ainoastaan työvoiman tarjontaan, tuottavuuteen sekä useissa tulkinnoissa myös epämääräiseen ja abstraktiin pääoman määrään.

Lisäksi valtaosa uuskeynesiläisistä luottaa rahapolitiikkaan riittävänä kysynnänsäätelyvälineenä. Sen avulla voidaan tasata palkka- ja hintajäykkyyksiin perustuvia lyhytaikaisia suhdannevaihteluita. Näin ollen finanssipoliittista elvytystä tarvitaan ainoastaan syvien taantumien kohdalla, kun korkotaso on jo laskettu nollaan. Viime vuosina niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin on vallinnut juuri tällainen tilanne. Sen vuoksi monet uuskeynesiläiset ovat näkyvästi vaatineet ekspansiivisempaa finanssipolitiikkaa. Samalla he ovat kuitenkin jatkuvasti korostaneet elvytyksen lyhytaikaisuutta sekä tarvetta tasapainottaa budjetti pitkällä aikavälillä.

Uusi näennäisristiriita ja talouspolitiikan rajat

Talouspoliittinen ristiriitaulottuvuus on siis siirtynyt pois akselilta Keynesin tuotannon rahateoria–uusklassinen taloustiede -akselille uuskeynesiläisyys–rationaaliset odotukset. Toisinaan uutta ristiriitaulottuvuutta kutsutaan myös ”suolaisen veden taloustiede”–”makean veden taloustiede” -jaoksi, sillä uuskeynesiläisyyteen kallellaan olevat yliopistot löytyvät Yhdysvalloissa rannikkoseuduilta, kun taas rationaalisia odotuksia korostava tulkinta on suosiossa erityisesti sisämaan yliopistoissa. Olennaista on kuitenkin ymmärtää, että nämä molemmat koulukunnat ovat ainoastaan uusklassisen taloustieteen eri suuntauksia. Niiden välillä ei vallitse merkittäviä teoreettisia, metodologisia, epistemologisia tai ontologisia erimielisyyksiä. Ero näiden koulukuntien välille syntyy yksityiskohdista, kuten esimerkiksi siitä, kuinka joustavia hinnat ovat tai siitä kuinka rationaalisesti ihmiset ja yritykset kykenevät toimimaan.

Poliittisesti ristiriitaulottuvuuden muutoksella on ollut suuria vaikutuksia. Sitä kautta on esimerkiksi helpommin ymmärrettävissä, miksi Suomessa vasemmistopuolueetkin pystyivät sitoutumaan hallitusohjelmaan, jossa sovittiin suhdannetta vahvistavasta talouspolitiikasta. Lähtökohtaisesti voisi ajatella, että esimerkiksi työtä ja oikeudenmukaisuutta korostavan vasemmistopuolueen on mahdotonta sitoutua ohjelmaan, joka tarkoittaa lisäleikkauksia ja veronkorotuksia taloustilanteen heikentyessä. Jos kuitenkin finanssipolitiikan vaikutukset arvioidaan ainoastaan lyhytaikaisiksi ja merkittävämmässä asemassa nähdään olevan rakenteellisten tekijöiden, kuten työn tarjonnan lisäämisen, on paljon helpompaa ymmärtää, että näin on voinut tapahtua.

Kyse ei ole niinkään siitä, että esimerkiksi työväenpuolueet olisivat sitoutuneet ”uusliberalistisiin arvoihin” tai ihmiskuvaan. Kyse on paljon syvemmästä ja rakenteellisemmasta ilmiöstä. Talouspoliittinen keskustelu niin Suomessa kuin maailmallakin on organisoitunut uusklassisen taloustieteen sisäisten jakolinjojen ympärille. Esimerkiksi Suomessa ei ole yhtäkään tutkimuslaitosta tai yliopistollista yksikköä, jossa esimerkiksi jälkikeynesiläisellä teorialla olisi vähäistäkään asemaa. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että jälkikeynesiläiset näkemykset eivät pysty vaikuttamaan (puolue)poliittiseen todellisuuteen, vaikka me ja jotkut muut aktiivisesti tähän pyrimmekin.

Uuskeynesiläisyys–rationaaliset odotukset -jakolinja on kiistatta väärä dikotomia. Se on kuitenkin myös dikotomia, joka on onnistunut siirtämään talouspoliittisen keskustelun kohtalaisen vähäpätöisiin seikkoihin. Näin tämän uuden ristiriitaulottuvuuden synty on johtanut politiikan tilan huomattavaan kaventumiseen. Mikäli Suomessa haluttaisiin saada muutos talouspolitiikan peruslinjaan, olisikin talouspolitiikan ristiriitaulottuvuutta kyettävä laajentamaan. Se taas edellyttäisi, että jokin taho ryhtyisi systemaattisesti rahoittamaan sellaista taloustutkimusta, joka ei nojaa uusklassisiin lähtökohtiin.

Lauri Holappa

Advertisements

17 responses to “Talouspolitiikan ristiriidat, väärät dikotomiat ja muutoksen vaikeus

  1. Pasi Pulkkinen huhtikuu 4, 2013 6:48 pm

    Kiitoksia kovasti kirjoituksestanne. Tämä taloushistorian tiivis oppitunti olisi tosiaankin saatava johtajiemme luettavaksi. Talouskeskustelun suppeus on niin ilmiselvä tällaiselle metsäläisellekin.

  2. Olli Vuosalo huhtikuu 8, 2013 11:01 am

    ”Keynesiläisen näkemyksen mukaan talouskasvu ja työllisyyskehitys ovat sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä riippuvaisia ensisijaisesti kokonaiskysynnästä.”

    Tästä voisi sinänsä olla helposti samaa mieltä, mutta tulisi kuitenkin muistaa, että vaikka kokonaiskysyntä työlle olisi ääretön, niin tämä ei silti tarkoita, että sopivia työntekijöitä olisi tarjolla.

    Esimerkki:
    Siivoja ei voi menestyksekkäästi hoitaa aivokirurgin hommia, joten valtion on turha palkata juuri painetulla keynesiläisyyden perusoppien mukaisesti tyhjästä luodulla rahalla siivoojia aivokirurgien palkalla aivokirurgien hommiin.

    Siten kokonaiskysynnän stimulointi rahaa printtaamalla ja kuluttamalla raha kiertoon julkisten investointien kautta on juuri niin järkevää kuin se mihin tuo kiertoon kulutettu raha investoidaan. Keynesiläisyys voi siis käytännössä olla tyyliin ”rikotaan ikkuna, korjataan ikkuna” -tyyppistä pelleilyä, jossa oletetaan, että työttömien työn tarjonnan ja käyttämättömän tuotannon potentiaali voidaan valjastaa johonkin hyödylliseen ja vielä markkinoita tehokkaammin. Tai ”työvoiman osaamisen ylläpitoon”.

    Onko keynesiläisille milloinkaan tullut mieleen se, että sille voi olla ihan valideja syitä, että työttömiä on työttömänä ja tuotantoa on käyttämättömänä – esimerkiksi pätevyyden puute tai huonot investointipäätökset menneisyydessä?

    On lisäksi jokseenkin moraalisesti kyseenalaista esittää ratkaisuksi valtion väkivaltakoneiston uhkaan perustuvaa pakkoa käyttää valtion virallista valuuttaa, jota valtio sitten printtaa täystyöllisyyden ylläpitoa varten. Keynesiläisyys ei voisi toimia anarkokapitalistisessa vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa – keynesiläisyys voi toimia vain yhteiskunnassa, jossa valtio uhkailee kansalaisia väkivallalla ja kerää veroja väkivaltaan perustuen.

    • rahajatalous huhtikuu 8, 2013 11:19 am

      On lisäksi jokseenkin moraalisesti kyseenalaista esittää ratkaisuksi valtion väkivaltakoneiston uhkaan perustuvaa pakkoa käyttää valtion virallista valuuttaa, jota valtio sitten printtaa täystyöllisyyden ylläpitoa varten. Keynesiläisyys ei voisi toimia anarkokapitalistisessa vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa – keynesiläisyys voi toimia vain yhteiskunnassa, jossa valtio uhkailee kansalaisia väkivallalla ja kerää veroja väkivaltaan perustuen.

      Kiinnostavaa olisi tietää, miten tässä anarkokapitalistisessa vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa väkivallan käytön monopoli ratkaistaan. Maksamalla vapaaehtoisesti vartijoille ihmisten fyysisen koskemattomuuden ja omistusoikeuksien turvaamisesta? Aika monet ovat valmiita nykyisinkin antamaan väkivallan monopolin hyvinvointivaltion (jos valtio ymmärretään suppeasti subjektina) käyttöön, koska se lupaa turvata ihmisten koskemattomuuden ja omistusoikeudet, mutta on näihin vuosiin asti lisäksi tuottanut myös hyvinvointipalveluita ja tukenut sosiaaliturvalla yhteiskunnan eheyttä. Uhkailun sijaan valtio tarjoaakin hyvinvointia, vapautta ja turvallisuutta sekä vähentää ihmisten kokemaa epävarmuutta vastineena verotusoikeudesta.

      • Olli Vuosalo huhtikuu 8, 2013 11:54 am

        ”miten tässä anarkokapitalistisessa vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa väkivallan käytön monopoli ratkaistaan.”

        Olette luultavasti tutustuneet mm. Milton Friedmanin, Murray Rothbardin jne tuotoksiin.

        Mitään täydellistä yhteiskuntasopimusta ei tietenkään ole olemassakaan. Jos kuitenkin otetaan lähtökohdaksi se, että yhteiskunnan rahoitus perustuu väkivallalla uhkailuun, niin onko se todellakin paras mahdollinen filosofia ”hyvinvointiyhteiskunnan” rakentamiseen?

        ”Aika monet ovat valmiita nykyisinkin antamaan väkivallan monopolin hyvinvointivaltion (jos valtio ymmärretään suppeasti subjektina) käyttöön, koska se lupaa turvata ihmisten koskemattomuuden ja omistusoikeudet, mutta on näihin vuosiin asti lisäksi tuottanut myös hyvinvointipalveluita ja tukenut sosiaaliturvalla yhteiskunnan eheyttä.”

        Tämä oikeus heille (näille monille) suotakoon, mutta jättäköön pakottamatta muita osallistumasta tämän väkivaltamonopolivaltion rahoituksen kustannustantamiseen.

        Vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa ei ole olemassa tahoa, jolla olisi monopolia väkivallan käyttöön, vaan väkivallan käytön katsotaan olevan laitonta muussa kuin itsepuolustuksen (fyysinen koskemattomuus tai omaisuuden suojelu) tapauksessa.

        Vapaahetoisuuteen perustuva yhteiskunta ei poissulje hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen tuotantoa kaikille (siis myös köyhille), koska mikään ei pakota ihmisiä olemaan järjestämättä kyseisiä palveluja sillä varallisuudella, jota ei siis tarvitse veroina maksaa. Poliisi, palokunta, lääkärit jne voivat saada valtion sijaan palkkansa vapaaehtoisilta yhdistyksiltä.

        Pääargumentti ei kuitenkaan ole se, että kaikki nykyiset hyvinvointivaltion tarpeettomat tai tarpeelliset palvelut kustannettaisiin kaikille myös vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa, vaan pääargumentti on se, että väkivallalla uhkailu ja väkivallan käyttö muussa kuin itsepuolustuksen tapauksessa ei ole legitiimiä sanoi kuningas, demokraattinen hallitus, paikallinen mafia tai naapurin juoppo mitä tahasa. Väkivallalla uhkailu on argumentaatiovirhe.

        Moraalisesti huonoa yhteiskuntaa ei voida korjata ja moraalisesti hyvää yhteiskuntaa ei rakenneta väkivallalla uhkailemalla tai väkivaltaa käyttäen.

      • rahajatalous huhtikuu 8, 2013 4:32 pm

        Vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa ei ole olemassa tahoa, jolla olisi monopolia väkivallan käyttöön, vaan väkivallan käytön katsotaan olevan laitonta muussa kuin itsepuolustuksen (fyysinen koskemattomuus tai omaisuuden suojelu) tapauksessa.

        Kuka näin katsoo ja kuka ”lain noudattamista” valvoo? Mitä jos joku sortuukin käyttämään väkivaltaa? Kuka häntä rankaisee ja millä periaatteilla? Rankaisuhan edellyttää väkivallalla uhkailua.

      • Olli Vuosalo huhtikuu 8, 2013 5:55 pm

        ”Kuka näin katsoo ja kuka “lain noudattamista” valvoo? Mitä jos joku sortuukin käyttämään väkivaltaa? Kuka häntä rankaisee ja millä periaatteilla? Rankaisuhan edellyttää väkivallalla uhkailua.”

        Näistä asioista löytyy ihan julkisella veronmaksajien selkänahkarahoituksella julkaistuja teoksia Nobelin muistopalkinnolla varustetusta Friedmanista lähtien, mutta lyhyt ja ytimekäs esitys löytynee Rothbardilta:

        https://mises.org/rothbard/ethics/thirteen.asp

        Oma käsitykseni esityksestä on, että ns. uhrittomissa rikoksissa (esim hallittu päihteiden käyttö) ei myöskään olisi perusteita rankaisuun. Muissa tapauksissa kyse olisi suhteellisuusperiaatteen (proportionality) mukainen maksimirangaistus, joka vaikuttaa olevan silmä-silmästä tyyppinen filosofia, mutta uhrilla on oikeus päättää rangaistuksen suuruus kunhan rangaistus ei ylitä siis rikoksen määrää. Yritysmaailmasta tutulla välimiesmenettelyllä korvataan jo nykyisin suuri osa kiistoista, koska oikeuslaitoksessa asian selvittely maksaa ja kestää ja laatu on mitä on, koska monopolijärjestelmästä on kyse.

        Mutta kehoitan lukemaan noita teoksia sen sijaan, että pilaisin mahdollisen kiinnostuksen epämääräisellä tiedolla. Todettakoon vielä, että nyky-yhteiskunnassa ei oikeastaan mikään estä rikosten tekemistä eikä oman käden oikeuteen turvautumista. Näin olisi myös vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa, paitsi jos yksilöt haluaisivat kustantaa yksityisvartijat joka talonnurkalle.

      • rahajatalous huhtikuu 8, 2013 7:55 pm

        Eipä tuolta löytynyt selvää vastausta kysymykseen, miten vapaaehtoisuuteen perustuva yhteiskunta olisi mahdollinen ilman väkivallan käytön monopolia. Paitsi olettamalla, ettei tällaisessa yhteiskunnassa kukaan koskaan halua vahingottaa toista tai haastaa tämän omistusoikeutta. Hyväksytkö sinä tämän oletuksen? Jonkinlainen valtiorakenne siis tuollaisessakin yhteiskunnassa olisi olemassa. Sellainen, joka rajoittaa ihmisten toimintaa ja asettaa sääntöjä ja lakeja, joiden mukaan tuomiovaltaa käytetään. Jos vielä ihmiset päättävät yhdessä näiden periaatteiden ylläpitämiseksi muodostaa poliisivoimat ja oikeuslaitoksen sekä maksaa oikeuden edustajille palkkaa, ei järjestelmä enää eroa mitenkään nykyjärjestelmästä. Se raha, missä oikeudenpalvelijoiden palkat maksetaan muodostuu valtion valuutaksi ja jälleen samat ”sortorakenteet” ovat pystyssä. Onneksi anarkokapitalismissa kukaan ei kuitenkaan halua laajentaa valtion tehtäviä tämän pidemmälle. Vai haluaako sittenkin?

      • Olli Vuosalo huhtikuu 8, 2013 9:32 pm

        ”Eipä tuolta löytynyt selvää vastausta kysymykseen, miten vapaaehtoisuuteen perustuva yhteiskunta olisi mahdollinen ilman väkivallan käytön monopolia….”

        Kuten mainittua, niin oikeusjärjestelmä on makuasia eikä jokaiselle optimia järjestelmää ole olemassakaan – on olemassa näkemyksiä, sopimuksia ja väkivallalla uhkailua ja väkivaltaa/oman käden oikeutta.

        Uskotteko Pohjois-Korean valtion oikeusjäjrestelmän oikeudenmukaisuuteen?
        Jos ette, niin miksi uskoisitte Suomen tai jonkin muun valtion oikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuuteen, kun kerran Pohjois-Korean valtiollakin on mielestänne legitiimi väkivaltamonopoli ja oikeus siis verotukseen ja muuhun pakkovaltaan kuten pakolliseen asevelvollisuuteen?

        Ja millä perusteella uskotte, että vapaaehtoisiin rahoitussopimuksiin perustuvat yksityisfirmat eivät kykenisi jakamaan vähintään yhtä hyvää oikeutta kuin julkisrahoitteinen, jonka maksut ovat pakollisia ja maksetaan hampaat irvessä kun toisena vaihtoehtona on omaisuuden takavarikko tai vankila?

        Nykyisinhän oikeusprosessin asianomistaja maksaa sekä omat että rikoksentekijän oikeudenkäynnin, poliisin selvitystyön, sekä rikollisen vangitsemisesta ja vankilassa oleskelusta aiheutuvat kulut veroissaan. Onko tämä mielestänne hyvää oikeutta – siis uhri maksaa rikollisen kulut eikä saa rikolliselta edes korvauksia?

        Uskotte kuitenkin todennäköisesti jaloilla äänestämiseen eli jos asiakkaat eivät koe saavansa hyvää palvelua, niin tällöin yrityksen tulot loppuvat. Huono tuomioistuin menee siis konkurssiin vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa.

        Olisiko kyseessä mahdollisesti monimutkaisempi järjestelmä kuin nykyään?
        -Hyvin todennäköistä, mutta ainakaan järjestelmä ei pyörisi orjatyövoimalla ja asiakkaat saisivat todennäköisesti paremmin oikeustajuaan vastaavaa oikeutta, koska huonot tuomioistuimet ja poliisilaitokset menisivät konkurssiin.

        Kohdasta ”POLICE, COURTS, AND LAWS—ON THE MARKET” eteenpäin yksi ehdotus:

        ”How, without government, could we settle the disputes that are now settled in courts of law? How could we protect ourselves from criminals?

        In such an anarchist society, who would make the laws? On what basis would the private arbitrator decide what acts were criminal and what their punishments should be? The answer is that systems of law would be produced for profit on the open market, just as books and bras are produced today…”
        http://daviddfriedman.com/The_Machinery_of_Freedom_.pdf

      • rahajatalous huhtikuu 9, 2013 5:31 am

        Uskotteko Pohjois-Korean valtion oikeusjäjrestelmän oikeudenmukaisuuteen?
        Jos ette, niin miksi uskoisitte Suomen tai jonkin muun valtion oikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuuteen, kun kerran Pohjois-Korean valtiollakin on mielestänne legitiimi väkivaltamonopoli ja oikeus siis verotukseen ja muuhun pakkovaltaan kuten pakolliseen asevelvollisuuteen?

        Uskothan sinäkin vapaaehtoisuuteen perustuvan yhteiskunnan oikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuuteen, vaikka tässäkin yhteiskunnassa on välttämättä väkivallan käytön monopoliin perustuva valtiojärjestelmä. Sitä on ihmisyhteisöjen rakentamisessa mahdotonta paeta ja siksi oikeudenmukaisuutta ei voida arvioida sen perusteella, onko valtiota olemassa vai ei. Oikeudenmukaisuus määrittyy sen mukaan, miten valtiovaltaa käytetään. Siksi yövartijavaltio lienee parasta, mitä sinunkaltaisesi anarkokapitalismia kannattava yksilö voi kuvitella.

        Koska kaikki edellä keskustelemamme liittyy vain hyvin löyhästi tämän blogitekstin aiheeseen, olisi hyvä, että tälle keskustelulle löytyy toinen foorumi. Voit mieluusti vinkata, missä tällaista yhteiskunnan perusteisiin menevää keskustelua käydään esimerkiksi internetissä, niin siirrämme keskustelumme sinne.

      • Olli Vuosalo huhtikuu 9, 2013 7:27 am

        ”Koska kaikki edellä keskustelemamme liittyy vain hyvin löyhästi tämän blogitekstin aiheeseen, olisi hyvä, että tälle keskustelulle löytyy toinen foorumi.”

        Voitte halutessanne jättää alla olevan julkaisematta, mutta tiedoksi:

        Keskustelu liittyy löyhästi tuohon väärään dikotomiaan ;), sillä keynesiläisyydelle on vaihtoehtoja ja valtiomuodoille on olemassa vaihtoehtoja (joista olette tosin lyhyesti maininneet aikaisemmissa kirjoituksissanne esim https://rahajatalous.wordpress.com/2012/11/23/mita-me-olemme-tehneet-valtion-rahalle/).

        ”Blogin idea” -osiossa toteatte:
        ”Merkittävimmät teoreettiset tulokulmat ovat chartalismi, post-keynesiläinen rahateoria sekä circuitismi.”

        Miksi ette laajentaisi näkökulmaanne ja kirjoittaisi juttusarjaa itävaltalaiskoulukunnasta, libertarismista/yksilönvapauksista jne kun teillä kerran aikaa, kykyä ja resursseja?

        Myös bitcoin on ajankohtainen aihe, joka ei sovi lainkaan keynesiläisyyteen, koska ko rahajärjestelmä on valtio- ja keskuspankkiriippumaton ja hyvinkin mielenkiintoisesti kasvanut melko merkittäväksi vaihdonvälineeksi.

      • rahajatalous huhtikuu 9, 2013 7:37 am

        Mahdollisesti palaamme itävaltalaisuuteen myöhemmin, mutta tällä hetkellä muut asiat ovat kiinnostavampia ja tärkeämpiä. Sinun tai joidenkin muiden täytyy tässä vaiheessa pitää blogosfäärissä itävaltalaista agendaa pinnalla.

        Tässä on kiinnostava ja tuore bitcoinin tulevaisuutta käsittelevä artikkeli.

  3. Toni Törrönen huhtikuu 8, 2013 12:39 pm

    Hei, Olli.

    Kun anarkokapitalistit puhuvat markkinoista ja vapaudesta ja samassa lauseessa tuomitsevat valtion olemassaolon sekä verotuksen, niin onko koskaan juolahtanut mieleen, että mitään markkinoita ei olisi edes olemassa ilman valtiota ja verotusta.

    Juuri valtiorahan synty on luonut markkinat. Verotus on luonut tarpeen hankkia valtiorahaa ja siihen tarkoitukseen, sen ympärille, on syntynyt markkinat. Markkinat eivät ole koskaan vain ilmestyneet spontaanisti jostain.

    Kannattaa tutustua antropologiaan ja historiaan tämän asian tiimoilta. Kattavin esitys lienee David Graeberin: Debt: The first 5000 years.

    • Olli Vuosalo huhtikuu 8, 2013 1:16 pm

      ”Markkinat eivät ole koskaan vain ilmestyneet spontaanisti jostain.”

      Jaa vaihdantatalous ei ole vapaata markkinataloutta. Just just.

      Vapaiksi markkinoiksi voidaan kutsua vaikkapa pariutumismarkkinoita, joissa mies ja nainen valitsevat vapaaehtoisesti itselleen parhaaksi katsomansa kumppanin. Tämän jälkeen mies ja nainen sitten vaihtavat palveluitaan ilman, että raha vaihtaa omistajaa. Vai maksaisitko itse vaimollesi seksistä rahalla suoraan?

      Eläimetkin vaihtavat tuotteita ja palveluita ilman rahaa tai valtiota (no laumaeläinten hierarkkiajärjestelmät toisinaan muistuttaa länsimaista demokratiaa)…tuo markkinoiden synty väkivaltamonopoliin perustuvien valtioiden toimesta on suorastaan pötypuhetta.

    • Olli Vuosalo huhtikuu 8, 2013 1:24 pm

      Oletetaan kuitenkin, että väitteesi on tosi.

      Onko argumenttisi siis se, että koska historiaan perustuen raha ja markkinat ovat syntyneet valtioiden toimesta, niin tulevaisuudessa on myös näin oltava eikä vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhteiskuntaa tule pyrkiäkään rakentamaan, vaan on hyväksyttävä valtion väkivaltamonopolin legitiimiys sekä Suomessa että Pohjois-Koreassa?

  4. Toni Törrönen huhtikuu 8, 2013 2:15 pm

    Tässä on nyt Olli sellainen tilanne, että sinä uskot satuihin, kun minä puhuin antropologisista ja historiallisista tosiasioista.

    Sinä uskot siihen tarinaan, jonka Adam Smith mielessään keksi: Ihmiset tuottivat jotain, tai heillä oli jotain, ja vaihtoivat sitten tuotoksiaan. Lopulta he keksivät, että olisi hyvä, jos jokin hyödyke toimisi vaihdonvälineenä eli rahana. Tämä helpottaisi vaihdantaa.

    Tämä tarina siirtyi sitten kansantaloustieteen oppikirjoihin. Ne alkavat aina näin: Kuvitellaanpa kylä…

    Nuo tarinat ja kuvitelmat voi tarkistaa, ja niin on tehtykin.

    Vaihdantataloutta ei ole koskaan ollutkaan eikä raha ole hyödyke eikä se ole vaihdonväline.

    Raha on velkaa ja se on maksuväline. Se siis katoaa velan tullessa kuitatuksi (oikeastaan se on siis olemassa vain maksuhetkellä). Kun ihmiset kyläyhteisöissä tarvitsivat jotain, he saivat sen joltain ja jäivät velkaa. He kuittasivat velan joskus jossain muodossa. Ne eivät olleet markkinat eikä kyseessä ollut vaihdantatalous.

    Markkinat todellakin on seurausta valtiorahasta ja verotuksesta.

    Sinun, Olli, satusi puolesta ei ole mitään antropologisia ja historiallisia todisteita, kun taas sitä vastaan on vaikka kuinka paljon. Ne kaikki todisteet osoittavat minun puhumieni asioiden suuntaan.

    Ja kun nyt otit avioliitot puheeksi, niin todettakoon, että Graeber käsittelee niitäkin hyvin laajasti kirjassaan. Suosittelen edelleen lukemaan, niin ei tarvitse vetää mutu-pohjalta näitä keskusteluja.

  5. Toni Törrönen huhtikuu 8, 2013 2:46 pm

    Jatkan sen verran, että hämmennyksiltä vältytään.

    Valtioraha teki erillisistä velkasuhteista yhteismitallisia talouteen, ja se mahdollisti markkinoiden synnyn. Raha on siis laskentayksikkö. Valtion velkakirjoja saattoivat sitten olla erilaiset metallikolikot (kuninkaan tai vastaavan leimalla jne.) tai oikeastaan ihan mikä vaan. Temppelit, jotka yhteismitallistivat velkoja muinaisessa Mesopotamiassa, ottivat velkoja vastaan melkein missä muodossa tahansa (vilja, eläimet jne.).

    On kuitenkin oleellista ymmärtää, että velka(raha)talous ei ole vaihdantatalous. Ja jos velkasuhteet eivät ole yhteismitallisia, ei ole markkinoitakaan.

  6. Tuomasp huhtikuu 27, 2013 1:33 am

    ”Vaihdantataloutta ei ole koskaan ollutkaan…” on erittäin kyseenalainen väittämä, koska Graeber tarkastelee kirjassaan ainoastaan sivilisaatioita, joista on jäänyt selvästi jotain jälkeen, Emme voi sanoa varmasti mitään sivilisaatiosta, jotka eivät osanneet kirjoittaa,

    On myös absurdia väittää, että markkinoita ei olisi ilman valtiota. Kuka hallitsee esim. nykypäivän nettikauppaa? Se perustuu täysin ihmisten luottamukseen, ja sopimuksia on (lähes) mahdoton pakottaa valtion väkivaltamonopolin kautta. Totuus on se, että mitään väkivaltamonopolia ei tarvita, vaan markkinat muodostuvat ihmisten omasta vaihtamisen halusta.

    ”Temppelit, jotka yhteismitallistivat velkoja muinaisessa Mesopotamiassa, ottivat velkoja vastaan melkein missä muodossa tahansa (vilja, eläimet jne.).” Väittelyn kannalta on oleellista tietää, oliko mukana verotusta. vai oliko tämä täysin vapaaehtoista? Graeberin kirjasta ei selviä tämän luonne.. Oliko tämä pakotettua ja mikä oli veroprosentti? Se, että Mesopotamiassa oli tällaisia temppeleitä ei puhu valtion rahan puolesta eikä sitä vastaan.

    Toni, voisitko vielä kertoa mikä mielestäsi muodostaa markkinat, koska viestistäsi se ei selviä? Miksi tavaroita keskenään vaihtavien ihmisten järjestelmä ei ole markkinat? Kuinka monta vaihtoa tarvitaan markkinoiden muodostamiseen? Vai määrittääkö markkinat tietty rahasumma? Perustuuko markkinoiden määrittely mihinkään objektiiviseen tilastotietoon vai voiko tilastotieteilijä päättää markknioiden olemassaolosta miten haluaa ? EsiintyvätKö markkinat ainoastaan sosialistien ideaaliyhteiskunnan ulkopuolella?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: