Raju elvytys

raffiViime viikkoina euroalueen taantuman syventyessä myös Suomessa on alettu jälleen puhua elvytyksestä. Edellisen kerran vastaavaa keskustelua käytiin vuonna 2009 globaalin finanssikriisin aikaansaaman reaalitaloudellisen taantuman yhteydessä. Aivan kuten tuolloin, myös nyt julkisessa keskustelussa tuntuu esiintyvän hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, millaisia talouspoliittisia toimia voidaan kutsua elvytykseksi.

Kummallisin esitetyistä väitteistä on se, ettei valtion tulisi muuttaa talouspolitiikkaansa, koska jo tällä hetkellä se on varsin elvyttävää. Esimerkiksi Helsingin sanomien maanantaisessa pääkirjoituksessa todettiin, että ”parhaillaankin Suomen taloutta elvytetään rajusti sekä alhaisilla koroilla että julkisen velan otolla”. Tässä hyvin voimakkaassa ja vaikutusvaltaisessa diskurssissa siis matalia ohjauskorkoja sekä finanssikriisin jälkeisiä valtiontalouden alijäämiä pidetään osoituksena talouspolitiikan elvyttävyydestä.

Kuten olemme aiemmin kuvanneet, syvässä rahataloudellisessa kriisissä mahdollisuudet elvyttää taloutta korkopolitiikalla ovat varsin vähäiset. Koska rahapolitiikalla ei pystytä luomaan yhtään varsinaista tulovirtaa talouteen, sen mahdollisuudet elvyttää kokonaiskysyntää ovat heikot. Myöskään julkisen sektorin alijäämät eivät sinällään ole elvyttäviä, vaikka ne parantavatkin yksityisten toimijoiden, kuten yritysten ja kotitalouksien, varallisuusasemaa. Jos yksityisen sektorin rahamääräinen säästämistavoite ei tulovirtojen vähäisyyden vuoksi kuitenkaan toteudu, alijäämät eivät lisää kotitalouksien ja yritysten talousluottamusta eivätkä kannusta yksityistä sektoria investoimaan ja kuluttamaan.

Elvyttävä talouspolitiikka edellyttääkin julkisten alijäämien lisäksi julkisen kulutuksen ja investointien merkittävää kasvattamista. Vain tällä tavalla julkinen sektori voi vastata talouden kasvaneisiin säästämistavoitteisiin ja nostaa kokonaiskysynnän talouden elpymisen edellyttämälle tasolle. Elvyttävä talouspolitiikka koostuu

1) julkisen kulutuksen ja investointien harkinnanvaraisesta lisäyksestä siten, että julkisen sektorin nimellisen ja reaalisen kysynnän kasvu kiihtyy yksityisen kysynnän ja vientikysynnän kasvun hidastuessa

2) julkisen talouden alijäämien harkinnanvaraisesta säätelystä siten, että julkiset alijäämät vastaavat yksityisen sektorin säästämistavoitetta

Kun edellistä määritelmää verrataan Jyrki Kataisen hallituksen talouspolitiikkaan, sitä on mahdotonta tulkita elvytykseksi. Itse asiassa hallituksen tavoitteet julkisen kulutuksen ja alijäämien säätelyn suhteen ovat olleet vastakkaisia elvytykselle. Tarkastellaan asiaa vielä yksityiskohtaisemmin julkisen kulutuksen ja investointien osalta.

Kuviosta 1 havaitaan, että finanssikriisin jälkeen Suomen taloudessa julkisen kulutuksen ja investointien yhteenlasketussa nimellisessä kasvussa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Itse asiassa viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvu oli nopeinta vuosina 2007 ja 2008 eli juuri ennen finanssikriisin kärjistymistä.

Kuvio 1. Julkisen kulutuksen ja investointien nimellinen vuosikasvu Suomen taloudessa vuosina 1975-2012.

nimjulkkys

Julkinen sektori ei siis ole merkittävästi kasvattanut kokonaiskulutustaan ja talouteen tuottamiaan kysyntävirtoja kriisin jälkeen, vaikka yksityisen kulutuksen sekä investointien ja ennen kaikkea vientikysynnän kasvu on hidastunut merkittävästi. Kun julkisen kulutuksen ja investointien kehitystä tarkastellaan reaalisena eli hintojen muutoksesta puhdistettuna, on kuva entistä karumpi (kuvio 2). Reaalisena julkisen kulutuksen ja investointien kasvu on painunut lähelle nollaa. Julkisten tulovirtojen vaikutus reaaliseen talouskasvuun eli bruttokansantuotteen kasvuun on siis supistunut lähes olemattomiin.

Kuvio 2. Julkisen kulutuksen ja investointien reaalinen vuosikasvu Suomen taloudessa vuosina 1975-2012.

realjulkkys

Puheet julkisen sektorin merkittävästä tai jopa rajusta elvytyksestä finanssikriisin jälkeen voidaankin kuitata pehmoisina. Vaikka automaattiset vakauttajat ovatkin kasvattaneet valtion alijäämiä, ei julkinen valta ole harkinnanvaraisilla toimillaan kyennyt pitämään talouden kokonaiskysyntää riittävässä kasvussa. Siksi yksityinen kulutus- ja investointihalukkuus on hiipunut hiipumistaan. Näin ollen julkisista alijäämistä saatu hyöty on valunut hukkaan. Kun tähän yhtälöön vielä liitetään samat ongelmat ja talouspolitiikan virheet muualla Euroopassa, elvytyksen epäonnistuminen näyttäytyy entistä pahempana.

Nyt onkin aika siirtyä pehmoisista puheista koviin tekoihin ja käynnistää todenteolla raju elvytys. Tavoitteeksi voidaan ottaa, että vuonna 2014 julkinen kulutus ja investoinnit kasvavat nimellisesti 8 ja reaalisesti 3 prosenttia. Julkisten investointien ja kulutuksen kasvua tulisi kiihdyttää tällä hetkellä alijäämistä välittämättä. Se vasta olisikin rajua.

Jussi Ahokas

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: