Yhdysvaltojen poliittinen takalukko ja talouskasvu

lukkoYhdysvaltojen budjettineuvottelujen päättyminen ratkaisemattomaan sulki viime viikolla monia keskushallinnon organisaatiota. Tämänkin blogitekstin kirjoittamista vaikeutti huomattavasti kansantalouden tilinpidon tietoja tuottavan kauppaministeriön alaisen Bureau of Economic Analysis  -laitoksen tilapäinen sulkeminen. Satojatuhansia keskushallinnon työntekijöitä on tällä hetkellä lomautettuna, sillä ilman hyväksyttyä budjettia heidän palkkojaan ei voida maksaa.

Kuten tiedetään, keskushallinnon sulkemisen taustalla on Yhdysvaltojen pääpuolueiden välinen kiista presidentti Obaman läpiajamasta laista, joka laajentaa kansallista sosiaaliturvajärjestelmää ja erityisesti parantaa perusterveydenhuoltoa. Samalla kuitenkin haetaan asemia jo seuraavaan Yhdysvaltojen velkakaton nostoa koskevaan kamppailuun. Keskushallinnon kokonaisvelan määrä alkaa nimittäin jälleen lähestyä sille viime tammikuussa asetettua maksimitasoa.

Koska poliittinen tilanne näyttää tällä kertaa aikaisempaakin kiharaisemmalta, julkiseen keskusteluun on noussut kysymys Yhdysvaltojen osittaisesta konkurssista. Jos velkakattoa ei nosteta, on mahdollista, että osa Yhdysvaltojen velankuoletuksista sekä korkomaksuista jää suorittamatta. Rahoitusmarkkinoilla tällainen tilanne olisi katastrofi, sillä yhtäkkiä maailman turvallisimmaksi ymmärretty arvopaperi, jota on miljoonissa sijoitussalkuissa ympäri maailmaa, olisi kaikkea muuta kuin turvallinen sijoituskohde.

Tästä syystä Yhdysvaltojen ajaminen poliittisesti maksukyvyttömyyteen on erittäin epätodennäköistä. On varmaa, että tarkkaan kannatustaan laskelmoivat suurpuolueet eivät halua ottaa kantaakseen vastuuta uudesta globaalista finanssikriisistä. Kuitenkin jo nyt on selvää, että poliittinen kamppailu johtaa julkisen kulutuksen leikkauksiin ja pyrkimykseen leikata julkista tuotantoa. Tällä on merkittävä negatiivinen vaikutus Yhdysvaltojen talouskasvuun.

Asiaa voidaan tarkastella myös Yhdysvaltojen velkarakenteiden kehityksen kautta. Kuviossa 1 on esitetty Yhdysvaltojen talouden kasvu ja eri sektoreiden bruttovelan kasvu vuosina 2006-2013. Koska endogeenisen rahan maailmassa bruttovelan kasvu vaikuttaa keskeisesti talouden tulovirtoihin ja niiden kasvuun, on velkarakenteiden muutosten avulla mahdollista arvioida talouden nykyistä ja tulevaa kasvupotentiaalia.

Kuvio 1. Velan määrän kasvu Yhdysvaltojen talouden eri sektoreilla ja BKT:n vuosikasvu Yhdysvaltojen taloudessa vuosina 2006−2013 (Lähde: Federal Reserve, OECD)

velkbktus

Kuviosta näemme, että ennen globaalia finanssikriisiä yksityisen velan eli yritysten ja kotitalouksien bruttovelan lisäys määritti Yhdysvaltojen talouskasvua. Kokonaiskysyntää kasvattavia rahavirtoja syntyi siis yritysten investoinneista sekä kotitalouksien kulutuksesta, joka rahoitettiin uusia velkasopimuksia muodostamalla. Vuoden 2008 aikana yksityinen velkaantuminen kuitenkin pysähtyi ja vuonna 2009 velan kasvu oli negatiivista. Tämän kehityksen taustalla oli luonnollisesti yksityisen kulutuksen ja investointien jäätyminen, minkä seurauksena talouden työttömyys kasvoi ja verotulot romahtivat. Näin julkinen valta oli pakotettu ottamaan velkaa ja kattamaan velkarahoituksella syntyneet alijäämät.

Yhdysvaltojen hallitus kuitenkin myös lisäsi kulutustaan ja leikkasi verotustaan elvyttääkseen taloutta, mikä osaltaan kasvatti julkisia alijäämiä ja lisäsi velkaantumista vuosina 2009 ja 2010. Tämän seurauksena julkinen velkaantuminen alkoi vaikuttaa positiivisesti myös talouden kasvuun. Vuodesta 2010 eteenpäin talouskasvuun Yhdysvalloissa on vaikuttanut ensisijaisesti julkisen velan ja toissijaisesti yritysten velan määrän kasvu, kun kotitaloudet ovat edelleen pienentäneet velkakuormaansa.

Kun yritysten velkaantuminen ja investoinnit ovat kasvaneet ja työllisyystilanne Yhdysvalloissa on hieman parantunut, automaattisten vakauttajien toiminnasta seurannut julkisen bruttovelan kasvu on hidastunut. Kun samalla myös elvytys on kääntynyt julkisen talouden kiristämiseksi, vuoden 2013 alussa yritysten velkaantumistahti ylitti ensimmäistä kertaa julkisen sektorin velkaantumisvauhdin. Vuoden 2013 toisella neljänneksellä julkisen velan kasvu olikin palautunut finanssikriisiä edeltäneelle tasolle.

Koska kotitaloudet eivät edelleenkään ota lisää velkaa, riippuu Yhdysvaltojen talouden suunta tällä hetkellä paljolti siitä, millaisina yritykset näkevät tulevaisuuden kasvuedellytykset ja voittomahdollisuudet. Kun viime aikoina yritysten luottamus on ollut korkealla, mikä on kannustanut investoimaan ja ottamaan lisää velkaa, tulevaisuudessa näkymien voidaan olettaa huononevan. Kun julkisen talouden kiristykset ja mahdollisesti pitkittyvä lomautusjakso leikkaavat julkista kulutusta ja hidastavat julkisen velan kasvua, hidastuu kokonaiskysynnän kasvu Yhdysvaltojen taloudessa merkittävästi. Samalla yritysten voitot pienenevät, minkä seurauksena niiden halukkuus työllistää ja investoida vähenee.

Yhdysvaltojen talouskasvun voidaankin odottaa hidastuvan ja pysyvän seuraavina kuukausina selvästi alle kahdessa prosentissa. Mitä enemmän ja mitä nopeammin julkisen talouden kiristykset vaikuttavat yritysten investointihalukkuuteen, sitä hitaammaksi talouskasvu muodostuu. Luonnollisesti tällaisella kehityksellä on vaikutus myös globaaliin talouteen, jossa tälläkin hetkellä tunnutaan tuijottavat tuotanto- ja investointipäätöksiä tehdessä Yhdysvaltojen talouden suuntaan.

Vaikka poliittinen vääntö Yhdysvalloissa ei johdakaan valtion maksukyvyn menetykseen ja uuteen globaaliin finanssikriisiin, sillä on välttämättä negatiivisia vaikutuksia maailmantalouden kasvuun seuraavina kuukausina. Mitä enemmän budjettikiista ja sen ratkaisun edellyttämät kompromissit supistavat julkista kulutusta, sitä kovemmaksi jarrutus Yhdysvaltojen taloudessa muodostuu.

Jussi Ahokas

Advertisements

3 responses to “Yhdysvaltojen poliittinen takalukko ja talouskasvu

  1. Matti Linnanvuori lokakuu 10, 2013 7:02 pm

    Valtion ei tarvitse ottaa velkaa

    On totta, että velankuoletusten ja korkomaksujen suorittamatta jättäminen loisi ainakin lyhytaikaisesti kriisin. David Friedman kuitenkin oikein huomautti, että liittovaltion tulot riittävät velanhoitoon ilman lisävelkaakin. Keynesiläisyys keskittyy lyhyeen aikaväliin niin kuin John Maynard Keynes kirjoitti: ”But this long run is a misleading guide to current affairs. In the long run we are all dead. Economists set themselves too easy, too useless a task if in tempestuous seasons they can only tell us that when the storm is long past the ocean is flat again.” Pitkällä aikavälillä liittovaltion velkakriisin puhkeaminen nostaisi velanhoitokustannuksia ja niin rajoittaisi sen kokoa ja yksityisen sektorin syrjäyttämistä, mahdollistaisi yksityisen sektorin nopeamman kasvun ja sitä kautta kiihdyttäisi talouskasvua.

    Lyhyellä aikavälillä julkisen kulutuksen leikkaaminen voi kyllä hidastaa talouskavua. Keynesiläiset eivät kuitenkaan tajua, että julkinen kulutus syrjäyttää yksityistä kulutusta ja investointeja ja sitä kautta hidastaa talouskasvua. Julkisen kulutuksen leikkaukset siis kiihdyttävät talouskasvua pitkällä aikavälillä.

    Hän esitti valtion velkaantumisen pakkona, vaikka kyse oli todellisuudessa poliittisesta valinnasta. Keynesiläisyys on nykyään ainoa vaihtoehto, joka esitetään mahdolliseksi, ja näin ollen se valitaan. Toinen vaihtoehto oli kuitenkin supistaa julkista kulutusta ja sitä kautta mahdollistaa yksityisen kulutuksen kasvu. Keskuspankki hoitaa nykyään rahapolitiikkaa ja sen avulla se voisi pitää rahamäärää tai sen kasvuakin yllä.

    • rahajatalous lokakuu 11, 2013 6:43 am

      Koska raha on endogeenista, julkiset investoinnit eivät syrjäytä yksityistä kulutusta ja investointeja. Ainoastaan talouden ajaminen deflaatioon syrjäyttää yksityistä kulutusta ja investointeja, kun taloudellisten toimijoiden tulevaisuudenodotukset muuttuvat pessimistisemmiksi.

      Keynesin pointti oli, että rahataloudellisessa todellisuudessa emme koskaan saavuta klassisen taloustieteen edustajien postuloimaa abstraktia pitkää aikaväliä. Ja kun tähänastista kapitalismin historiaa tarkastellaan, tuo havainto näyttää todellakin pitävän paikkaansa.

      Keynes ei esittänyt valtion velkaantumista pakkona ja hänen mielestään valtion tuli tasapainottaa sekä kulutus- että investointibudjetti pidemmällä tähtäimellä täystyöllisyystasolla. Keynesiläisyyttä ei ole 1970-luvun jälkeen valittu missään eikä keynesiläisyyttä pidetä tälläkään hetkellä mielekkäänä talouspolitiikan muotona.

      Mutta on totta, että valtion ei tarvitse ottaa velkaa, kuluttaa tai investoida. Julkisen taloudenpidon valinnat ovat aina poliittisia.

      Jussi

      • Antero Vuorinen lokakuu 12, 2013 9:13 am

        Eikö kaikki valtion sekaantuminen vapaiden markkinoiden toimintaan estä täystyöllisyyden tavoittamista?

        Jos valtio toisaalla rajoittaa ihmisten mahdollisuuksia esimerkiksi perustaa yksityisyrityksiä (pääomavaatimukset, lupamaksut jne) ja harjoittaa liiketoimintaa (kirjanpitovelvollisuus, verojen maksuvelvollisuus jne) tai palkkatyötä (ansiotuloverotus, oleskeluluvat jne), niin tällöin valtion moraalinen velvollisuus on hoitaa työttömyyttä.

        Tämä voi tapahtua vain ottamalla niiltä, joilla omaisuutta on ja antamalla niille, joilla omaisuutta ei ole. Ns. setelirahoitushan on myös tätä toimintaa, koska ihmiset kuluttavat tuotteita ja palveluita – eivät rahaa. Valtion pakkoverotus on tapa väkivalloin painostaa ihmisiä myymään tavaroita ja palveluita valtiolle. Valtion investoinnit ovat siis aina pakkoon perustuva tulonsiirto ja on pois tuotteiden ja palveluiden tuottajien omaisuudesta tai vapaa-ajasta.

        Näin ollen täystyöllisyyttä ei voida koskaan saavuttaa pakkoverotukseen perustuvan valtion keinoin, koska suurin osa ihmisistä ei tee töitä valtion hyväksi vapaaehtoisesti. Lisäksi koska niiden ihmisten, jotka saavat elantonsa joko suoraan valtion sosiaalitukien tai tempputyöllistämisen kautta, ei tarvitse hankkia elantoaan myymällä omaisuuttaan tai osaamistaan vapailla markkinoilla, johtaa se tilanteeseen, jossa nettoveronmaksajat kustantavat pakotettuina sekä julkisen sektorin että työtä tekemättömien elintason.

        Jos täystyöllisyys määritellään siten, ettei kukaan ei ole tahtomattaan työtön, niin miksei täystyöllisyyden määritelmään kuulu se, ettei kukaan ole tahtomattaan ylityöllistetty verotaakasta, valtion lupabyrokratiasta yms. selviytyäkseen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: