Talouspuhetta uusliberalismista

syysmaaRaha ja talous -blogin suositun ja kulttimaineen rajoilla liikkuvan dialogisarjan kahdeksannessa osassa keskustellaan uusliberalismista, sekä siitä saako uusliberalismista keskustella.

Jussi (J): Kirpakkaa syyspäivää, Lauri. Pohjoisesta tuulee.

Lauri (L): Kiitos, sitä samaa sinullekin. Mikä asia talousrintamalta on askarruttanut sinua eniten viime aikoina?

J: Työttömyyden kasvu Suomessa on tietysti ollut mielen päällä. Toisaalta olen pohdiskellut myös sellaista käsitettä kuin uusliberalismi. Kun globaaliin finanssikriisiin ajauduttiin vuonna 2008, kaikkialla julistettiin uusliberalismin tulleen tiensä päähän. Itse suhtauduin jo tuolloin tällaiseen innokkuuteen suurella varauksella. Nyt voidaan sanoa, että en lainkaan syyttä. Nähdäkseni uusliberalismi elää ja voi hyvin.

L: Uusliberalismi on viime aikoina kuohuttanut myös uuklassisia ekonomisteja. Esimerkiksi Roope Uusitalo pohti uusliberalismi-käsitettä Akateemisen talousblogin kirjoituksessaan. Monet ekonomistit ovat vaikuttaneet innostuneen Uusitalon tekstistä. Mistä luulet tämän johtuvan?

J: Kaipa tuossa tekstissä puettiin sanoiksi ekonomistikunnan yleiset tuntemukset uusliberalismin käsitettä ja sen käyttöä kohtaan. Olen aikaisemminkin törmännyt ajatteluun, jonka mukaan uusliberalismi on tyhjä käsite, jota käytetään yhteiskunnallisessa keskustelussa ainoastaan vastapuolen ja ennen kaikkea taloustieteilijöiden hämäämiseen. Tietysti yhteiskunnallisessa keskustelussa näin voikin olla, mutta oman näkemykseni mukaan kuitenkin harvaa käsitettä on yhteiskuntatieteissä pyritty määrittelemään yhtä kuumeisesti kuin uusliberalismia. Siksi en ymmärrä täysin tätä taloustieteilijöiden väitettä, joka usein laajennetaan koskemaan myös tieteellistä uusliberalismin analyysia. Kuinka muuten sinä määrittelet uusliberalismin?

L: Uusliberalismilla viitataan yhtäältä tiettyyn ajanjaksoon kapitalismin historiassa ja toisaalta tiettyyn hegemoniseen ajattelutapaan. Kun puhumme uusliberaalista ajanjaksosta tarkoitamme ajanjaksoa, joka alkoi läntisen kapitalismin historiassa joskus 1970-luvun lopulla. Voimme ajatella, että keynesiläisyyden kultakausi päättyi tuolloin. Talouspolitiikassa alkoivat olla vallalla uudenlaiset ajatukset ja yhteiskuntapoliittisen keskustelun kysymyksenasettelut muuttuivat. Hegemoniseen asemaan nousivat näkemykset, jotka korostivat työn tarjonnan, hintavakauden ja vientikilpailukyvyn merkitystä. Ero esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä vallinneeseen ajattelutapaan on ilmeinen. Eihän kysynnänsäätely ole ainakaan globaalissa pohjoisessa enää julkisen keskustelun ytimessä. Haluan kuitenkin korostaa sitä, että uusliberalismi on analyyttinen eikä normatiivinen käsite. Sillä ei oteta kantaa siihen, onko hegemonisessa ajattelutavassa tapahtunut muutos ollut positiivista vai ei. Uusliberalismi ei myöskään suoraan liity taloustieteeseen, se on enemmänkin poliittista hegemoniaa kuvaava käsite. Voi tietenkin olla niin, että uusklassinen taloustiede on vaikuttanut siihen poliittiseen muutokseen, jota voimme kutsua uusliberalismiksi. Onko näin mielestäsi ollut?

J: Mielestäni uusklassinen taloustiede ja sen sisällä tapahtuneet käännökset ovat vaikuttaneet sekä talouspolitiikassa tapahtuneisiin muutoksiin että siihen hegemoniseen ajattelutapaan, jolla ihmiset tänä päivänä maailmaa hahmottavat. Eikö määritelmän mukaan uusklassisella taloustieteellä ole silloin jotain tekemistä myös uusliberalismin kanssa? Esimerkiksi uusklassisen keynesiläisyyden mureneminen monetarismin ja Lucas-kritiikin paineessa 1970-luvulla vaikutti kiistatta taloustieteilijöiden antamiin politiikkasuosituksiin. Ja mistäpä muualta julkisessa keskustelussa tänään valtaa pitävät käsitteet, kuten työn tarjonta, hintavakaus ja kilpailukyky tulevat, jos eivät uusklassisesta makroteoriasta? Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen kysymykseen. Voidaanko mielestäsi valtavirtaiset taloustieteilijät leimata edellisen perusteella uusliberaaleiksi?

L: Ei minun mielestäni, koska uusliberalismi ei ole mikään johdonmukainen ideologia, jota aktiivisesti kannatettaisiin. Uusliberalismi on ennen kaikkea ajattelulle ja yhteiskunnalliselle keskustelulle premissejä asettava hegemonia. On kuitenkin niin, että uusklassinen taloustiede on yksi keskeisimmistä uusliberaalin hegemonian uusintajista ja legitimoijista. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että uusklassiset taloustieteilijät jakaisivat ”oikeistolaisen” tai ”libertarianistisen” arvopohjan. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että uskomalla tiettyihin uusklassisen taloustieteen peruspremisseihin, tulee usein määritelleeksi talouspolitiikan ongelmat ja ratkaisut uusliberaalia hegemoniaa vahvistavalla tavalla. Tässä vaiheessa on kuitenkin syytä olla tarkkana. Olen nimittäin samalla sitä mieltä, että suuri osa hyvin tunnettujenkin yhteiskuntatieteilijöiden taloustiedekritiikistä on jokseenkin löperöä ja epäspesifiä. Jos siis sanomme, että uusklassinen taloustiede uusintaa uusliberalismia, emme voi puhua yleisellä tasolla uusklassisen teorian ongelmista, vaan meidän on kyettävä osoittamaan tarkemmin, mistä on kyse. Osaisitko sinä antaa tähän keskusteluun vähän lihaa luiden ympärille? Miten uusklassinen taloustiede nykyään uusintaa uusliberalismia? Historiallisia esimerkkejä annoit kyllä juuri edellä.

J: Tietysti osaan. On moniakin uusintamisen muotoja. Minun mielestäni kaikki liittyvät lopulta kuitenkin yhteen ja samaan näkemykseen, eli kysynnän merkityksen aliarvioimiseen kapitalistisessa rahataloudessa. Jos kysynnän riittävyys ei ole koskaan ongelma ja lopulta talouden tasapainomekanismit aina ajavat kysynnän tarjontapuolen fundamenttien määräämälle tasolle, kysynnänsäätelystä tulee ainoastaan tasapainottumista nopeuttava ja tavallaan ”vapaaehtoinen” politiikkatoimi. Samalla ainoiksi todellisiksi talouspolitiikan välineiksi nousevat tarjontapuolen toimet eli käytännössä reaalipalkan alentumiseen johtavat toimet. Kun näitä ovat muun muassa ammattiyhdistysliikkeen yhteiskunnallisen vallan kaventaminen, sosiaaliturvan leikkaukset ja minimipalkan alentaminen, uusklassisilla opeilla tuotetaan yhteiskunnallista kehitystä, joka uusliberalistiseksi ymmärretään.

L: Erinomainen kiteytys. Voidaankin sanoa, että on hyvin perusteltuja syitä väittää, että uusklassinen taloustiede luonnollistaa, uusintaa ja oikeuttaa uusliberalismia. Nyt on kuitenkin olennaista ymmärtää, että tämän pohjalta ei voida vielä sanoa uusklassisen taloustieteen olevan kelvotonta. Nyt tässä kuvattiin ainoastaan uusklassisen taloustieteen vaikutuksia yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vallanjakoon. Onhan kuitenkin aivan mahdollista, että kapitalistisessa talousjärjestelmässä tarjontapainotteinen talouspolitiikka olisi järkevintä. On siis yksi asia sanoa, että uusklassinen taloustiede tukee uusliberalistista hegemoniaa. Sitten on kokonaan toinen asia sanoa, että uusklassinen taloustiede on väärässä. Jokainen yhteiskuntatieteellinen lähestymistapa on jollakin tavalla ideologinen, mutta se ei vielä tarkoita sitä, että nämä lähestymistavat eivät voisi onnistua vangitsemaan olennaisia piirteitä yhteiskunnallisesta todellisuudesta. Uusklassisten taloustieteilijöiden ei siis tarvitsisi hermostua siitä, jos heidän lähestysmitapansa yhdistetään uusliberalismiin. He voivat siitä huolimatta väittää sen olevan deskriptiivisesti pätevä. Me olemme jälkikeynesiläisinä tietenkin sitä mieltä, että asia ei ole näin, mutta se on sitten eri juttu. Luulen, että uusklassisten ekonomistien kanssa käytävän  uusliberalismikeskustelun vaikeus liittyy myös uusklassisen taloustieteen opetustapaan. Kansantaloustieteen opiskelijoidenhan ei yleensä tarvitse suorittaa lainkaan kursseja muista oppiaineista, minkä vuoksi monilla ekonomisteilla on hyvin heikot kyvyt ymmärtää laajempaa yhteiskuntateoreettista keskustelua. Aina näin ei ole ollut, sillä esimerkiksi menneinä vuosina oppihistoriaa opetettiin enemmän kansantaloustieteessäkin. Sen kautta myös ekonomistit saivat hiukan historiallisemman perspektiivin omaan oppiaineeseensa. Nykyään Suomesta on itse asiassa jopa vaikeaa löytää valtavirtaekonomisteja, joiden kanssa voisi käydä syvällistä talousteoreettista keskustelua. Useimmat keskittyvät ainoastaan hyvin käytännöllisiin empiirisiin kysymyksenasetteluihin ja ottavat taustalla olevan teorian annettuna. Se näkyy minusta yleisenä kyvyttömyytenä käydä teoreettista keskustelua. Toki tästä on monia erinomaisia poikkeuksiakin ekonomistikunnassa.

J: Kyllä. Juuri näin. Ehkä haluaisin mainita tässä vielä toisenkin uusliberalismia uusintavan uusklassisen näkemyksen. Se koskee valtion kulutuksen rajoja. Uusklassisessa ajattelussa valtion budjettitasapainolle annetaan nimittäin selvästi suurempi merkitys, kun sillä todellisuudessa rahataloudessa on. Osittain tästä syystä Suomessakin pelätään julkisen sektorin velkaantumista ja harjoitetaan hyvinvointipalvelujärjestelmää koettelevaa leikkauspolitiikkaa. Tietysti euroalueella meillä on myös institutionaaliset rajoitteet valtion kulutukselle, mutta leikkaukset on aloitettu Suomessakin paljon ennen näiden rajoitteiden aktivoitumista. Julkisen velan pelko on itse asiassa ehkä suurin syy sille, miksei Suomessa tällä hetkellä tehdä mitään alussa mainitsemalleni työttömyysongelmalle. Kun ajatellaan, että rahat eivät riitä, ei voida lisätä julkisia investointeja tai alentaa verotusta, vaikka talouden kokonaistulo jatkuvasti pienenee. Keynesin ja Lernerin suosittelemalle täystyöllisyyspolitiikalle ei siis ole tällä hetkellä ideologisia edellytyksiä. Kun leikkaukset ja rakenteelliset uudistukset johtavat kokonaiskysynnän vähenemiseen, vajotaan koko ajan syvemmälle, vaikka uskotellaankin politiikan olevan järkevää ja vastuullista. Poliitikotkin haluavat aivan varmasti katkaista työttömyyden kasvun, mutta heillä ei ole käytännössä mitään keinoja sen tekemiseen. Tilanne muistuttaa painajaisunta, josta ainakin minä haluaisin tulla herätetyksi.

L: Näin on. Tosin tuokin liittyy ainakin mutkan kautta kyvyttömyyteen ymmärtää kokonaiskysynnän keskeisyyttä kapitalistisessa taloudessa. Jos uusklassisessa teoriassa ajateltaisiin, että taloudessa voi vallita myös pitkällä aikavälillä kysyntärajoite, ei olisi perusteita pitää rahaa neutraalina. Silloinhan kokonaisrahamäärän kasvu voisi johtaa pitkälläkin aikavälillä työllisyyden ja talouskasvun parantumiseen. Nyt kuitenkin rahaa pidetään neutraalina, mikä on myötävaikuttanut EMUn kaltaisten institutionaalisten järjestelyiden pystyttämiseen. EMUn puitteissa jäsenvaltioiden suora keskuspankkirahoitus on kiellettyä, minkä vuoksi olemme riippuvaisia rahoitusmarkkinoiden luottamuksesta. Koska pelkäämme menettävämme tämän luottamuksen, vältämme velanottoa. Lopulta uusklassisen taloustieteen uusliberalismia tukeva vaikutus palautuu juuri kokonaiskysynnän sivuuttamiseen. Toisaalta pitää korostaa, että uusliberaalia aikakautta ovat määrittäneet myös kokonaiskysyntään liittymättömät seikat, kuten markkinamekanismin laajentaminen julkisiin palveluihin ja julkisen hallinnon ”tehostaminen” uuden julkisjohtamisen oppien mukaiseksi. Nämäkin ovat tosin liittyneet pyrkimyksiin tehostaa julkisen sektorin toimintaa.

J: Hyvä huomio. Tästä onkin syytä siirtyä tämän epämuodollisen keskustelumme johtopäätöksiin. Uusliberalistinen aikakausi jatkuu eikä uusliberalistisia valtarakenteita uhkaavia poliittisia prosesseja syntynyt globaalin finanssikriisin eikä Euroopan velkakriisinkään myötä. Mielestäni tämä osoittaa juuri uusliberalismin tai yleisemminkin hegemonisten ajattelutapojen voiman.

L: Voisimme päättää tämänkertaisen keskustelumme näihin Keynesin sanoihin: ”Taloustieteilijöiden ja poliittisten filosofien ajatukset, olivat ne sitten oikeita tai vääriä, ovat vaikutusvaltaisempia kuin yleensä ajatellaan. Itse asiassa maailmaa ei juuri muu hallitse. Käytännönmiehet, jotka kuvittelevat olevansa vapaita kaikista teoreettisista vaikutteista, ovat yleensä jonkun kuolleen ekonomistin orjia. Vallassa olevat hullut, jotka kuulevat ääniä päässään, uuttavat raivonsa muutaman vuoden takaiselta akateemiselta tuhertelijalta. Minä olen varma, että oman edun tavoittelun merkitystä on suunnattomasti ylikorostettu suhteessa ideoiden asteittaiseen levittäytymiseen.”

Mainokset

3 responses to “Talouspuhetta uusliberalismista

  1. Ville-Pekka Sorsa lokakuu 22, 2013 4:59 pm

    Kiitos debatista. Käsityksenne uusliberalismista on epäilemättä tuttu kaikille poliittisen talouden tutkijoille jonkinlaisena valtavirran näkemyksenä. Mielestäni sitä täytyy kuitenkin täydentää vielä kahdella muulla poliittisen talouden tutkimuksen kannalta olennaisella näkökulmalla, jotka tulevat esiin hienosti Philip Mirowskin uusimmassa kirjassa.

    Ensinnäkin on huomioitava, että uusliberalismi oli myös eksplisiittinen poliittinen liike. Esimerkiksi Mont Pelerin Society kutsui itseään uusliberaaliksi liikkeeksi 1930-luvulta aina 1950-luvulle asti. Tämän tarkoituksena oli erottaa uudet ”vahvaa valtiota” (so. valtiot pitää valjastaa tuottamaan kilpailtuja markkinoita ja näiden vaatimia asioita, kuten kuluttajakasvatusta ja sopivan taloustieteellisen tutkimuksen edistämistä) kannattavat liberaalit aiemmista laissez-faire-liberaaleista, joiden näkemyksiä (so. yövartijavaltio) he pitivät naiiveina. Friedman itse aikaanaan totesi, että haluaisi olla laissez-faire-liberaali, muttei uskonut sen mukaisen yhteiskunnan olevan kestävä. Sittemmin he luopuivat sanan käytöstä. Tästä oli kiittäminen ennen kaikkea Hayekia, joka väitti MPS:n ajattelun juontavan juurensa Humen ja Smithin klassiseen liberalismiin – olkoonkin, että valtaväestö piti tätä pelkkänä retoriikkana. MPS muodosti allianssin tiettyjen yliopistojen, ajatushautomoiden (erityisesti Atlas-verkosto) ja eräiden valtamedian edustajien kanssa. Tämä monitahoinen kompleksi alkoi ajaa ”uusliberalismin kymmentä käskyä” ja sen ajamiseen tarvittavaa retoriikkaa, jotka levisivät hyvin laajalle hyvin nopeasti. Sittemmin MPS:sta on tullut lähinnä keskustelukerho ja liikkeen ydin on muutenkin hajonnut – tämän vuoksi on hyvin vaikeaa paikantaa, ketkä ”ovat uusliberaaleja” tässä (myös Uusitalon esittämässä) merkityksessä. Sen sijaan alkuperäisten uusliberalistien sanoma elää ja voi hyvin edelleen tuhansien yliopistojen, think tankien, mediapumppujen ja monien muiden puheissa. Olen aivan samaa mieltä, että uusliberalismi kannattaa nykyään ajatella tietyn ajattelutavan hegemoniana, joka ei katso puolueiden, valtioiden tai tieteenalojen rajoja, eikä sitä kannata yrittää paikantaa mihinkään tiettyyn liikkeeseen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ensisijaisesti uusliberaalia politiikkaa eksplisiittisesti ajavia toimijoita (ei siis eksplisiittisesti uusliberaalia politiikkaa vaan uusliberaalia politiikkaa eksplisiittisesti ajavia) olisi olemassa.

    Toiseksi on muistettava, että analyyttisena käsitteenä uusliberalismin kuvaus (ml. määritelmä), tulkinta ja selitystapa vaihtelee yhteiskuntatieteiden erilaisten tutkimushaarojen ja teoriaperinteiden mukaan. Esimerkiksi marxilaiset taloustieteilijät ymmärtävät uusliberalismin luultavasti aivan eri tavalla kuin hallintamentaliteetteja tutkivat sosiologit tai julkisen valinnan koulukunnan politiikan tutkijat. Uusliberalismi on tässä mielessä suhteellinen ideologia: se näyttäytyy erilaiselta eri näkökulmista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että uusliberalismi olisi relativistinen käsite – relaatio ei ole relativismia. Jokainen tutkimusala ottaa siihen vain eri tavalla kantaa, koska eri aloilla on erilaiset epistemologiat, ontologiat ja metodologiat. Näistä kannanotoista voidaan muodostaa kokonaiskuva siitä, miten käsitettä käytetään yhteiskuntatieteessä. Lopputulos olisi paljon laajempi kuin teidän esityksenne. Se olisi varmaan jonkinlainen yhdistelmä 1) kilpailtujen markkinoiden ajamista yhteiskunnan koordinaatiomekanismia (esim. demokraattisen deliberaation ja/tai valtion suorien talouspoliittisten toimenpiteiden sijaan), 2) tähän sopivien hallintamentaliteettien ajamista (esim. kuluttajakansalaisen luominen), 3) markkinoiden kattamien elämänalueiden laajentamista, 4) julkisten toimijoiden hajauttamista ja taloudellista neutralointia sekä 5) epistemologiaa, jossa kaiken on lähdettävä liikkeelle yksilöiden haluista ja valinnoista eikä instituutioista (kuten kulttuurit, normit, valtiot tai yritykset – toki nämä määrittävät, mikä yksilö ylipäänsä on ja tekee, mutta se ei kelpaa.

    Kirjoitin jokin aika sitten Poliittisen talouden tutkimuksen seuran blogiin uusliberalismista jutun, jossa nostin näitä pointteja esiin. Monet tutkijat alkoivat sosiaalisessa mediassa heti kysellä, että mitäs hyötyä tästä nyt oli – eikö voitaisi keskustella konkreettisten taloudellisten ongelmien ratkaisemisesta. Voidaan toki, mutta tämä on kategoriavirhe: uusliberalismi on sen tason käsite, joka määrittelee epistemologisesti ja ontologisesti sitä, miten ”konkreettinen”, ”taloudellinen” ja ”ongelma” ymmärretään. Minulle käsitteen hyöty näyttäytyy siten, että uusliberalismi on hyvin… noh, taloudellinen (sic) käsite: se kerää yhteen valtavia määriä kiistattomasti tapahtuneita ideologisia ja institutionaalisia muutoksia, joita olisi pirun työlästä alkaa aina erikseen esitellä. Eli vähän niin kuin demokratia, diskurssi tai modernisaatio. Sitä en ymmärrä, miksi taloudellisesta kielenkäytöstä pitäisi hermostua. Toki ymmärrän esimerkiksi luokkakysymykset (korkeasti koulutetulle on helppo kimpaantua vaikeasta kielenkäytöstä), mutta tutkijoiden keskuudessa tämän tapahtuminen on minulle täydellinen mysteeri. Voisikohan kyse olla jonkinlaisesta kognitiivisesta dissonanssista? Se olisi nimittäin taloustieteen nykykoulutuksen valossa ihan ymmärrettävää, ettei omalla tutkimuksella ymmärretä olevan poliittisia ulottuvuuksia. Jos sitten ymmärtääkin, että oma tekeminen voikin tulla tukeneeksi jotain ideologiaa, jota ei itse suostu tietoisesti tunnustamaan, niin on helpompaa alkaa (moraalisessa paniikissa) kiistämään oman toiminnan poliittisuus. Eli lyhyesti sanottuna toiminnan poliittisuuden tajuaminen johtaa sen kiistämiseen.

  2. rahajatalous lokakuu 23, 2013 7:53 am

    Kiitos osallistumisesta keskusteluun. Ei minulla ole oikeastaan mitään lisättävää huomioihisi uusliberalismista ja yhteiskunnallisesta todellisuudesta laajemmin. On tietysti niin, että monimutkaisesta ja moniuloitteisesta, ajassa ja tilassa jatkuvasti muuttuvasta yhteiskunnallisesta rakennelmasta voidaan tehdä monenlaisia havaintoja sekä tulkintoja ja sitä voidaan lähestyä lukuisista eri näkökulmista. Ja näin tietysti yhteiskuntatieteissä tuleekin tehdä, jotta käsityksemme yhteiskunnastamme olisi mahdollisimman kattava ja lähestyisimme tässä mielessä ”totuutta”.

    Mitä tulee taloustieteilijöiden reaktioihin tekstiäsi ja uusliberalismista keskustelua kohtaan ylipäänsä, pidän hypoteesiasi kognitiivisesta dissonanssista melko hyvänä lähtökohtana. Olen aina ihmetellyt sitä, miten vähän yhteiskuntatieteen edustajina itseään pitävät taloustieteilijät ovat kiinnostuneita ontologisista ja epistemologisista kysymyksistä. Vaikka kaikki tuntemani taloustieteilijät ovat erittäin kriittisiä esimerkiksi tutkimuksen metodologisia valintoja kohtaan, kriittinen ajattelu yltää harvoin tätä pidemmälle ja esimerkiksi uusklassisen teorian keskeisten oletusten haastamista saatetaan pitää jopa tieteellisen toiminnan vastaisena. Kun dialogissa peräänkuulutettiin oppihistorian tuntemusta, myös tieteenfilosofisen ja yhteiskuntafilosofisen kiinnostuksen tartuttaminen taloustieteilijöihin voisi myös olla tarpeellista.

    Jussi

  3. Matti marraskuu 4, 2013 12:12 pm

    Kyllähän se mielestäni on juuri noin, niin kuin tekstissä mainittiin, että uusklassinen talousteroria legitimoi uusliberalistisen poliittisen päätöksen teon. Se, että poliittinen päätöksen teko ja/tai talousteoria voisivat olla arvovapaita tai että ne voitaisiin kokonaan erottaa toisistaan on kaikkien aikojen sumutus. Kauppatieteet kuuluivat ymmärtääkseni ennen moraalifilosofian piiriin ja näin pitäisi olla edelleen. On ”vaarallista” ajatella, että markkinat olisivat ekosysteemin kaltainen luonnonvoima ja että kauppatieteet vastaavasti luonnontiede. Poliittisen ideologian taustalla on AINA, enemmän tai vähemmän, talousteoria ja päinvastoin. Ei ole mielestäni mahdollista erottaa kokonaan esim. uusliberalismia ja uusklassista talousteoriaa tai sosiaaliliberalismia ja keynesiläistä talousteoriaa. On aika skitsofreenistä touhua yrittää harjoittaa sosiaalidemokraattista politiikkaa uusklassisin opein, niin kuin täällä meillä Suomessakin on nähty. Puheiden tasolla se toki onnistuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: