Saksa putsaa pöydän

saksaEU:n komissio on tämän viikon alussa jälleen kerran ilmoittanut pahimman olevan ohi eurokriisissä. Perusteena on komission oma ennuste, jonka mukaan ensi vuonna euroalueen talous alkaa kasvaa vaatimattomasti. Komission ennuste vaikuttaa kuitenkin optimistiselta, sillä tänä vuonna jokaisen kriisimaan bruttokansantuote jatkaa supistumistaan.

Muutama päivä ennen komission ennustetta julkistettiin myös Eurostatin tuore inflaatiokatsaus, joka antaa hyvin toisenlaisen kuvan euroalueen tilanteesta. Eurostatin lukemat osoittavat euroalueen inflaatioasteen laskeneen vaivaiseen 0,7 prosenttiin. Euroalue on toisin sanoen erittäin lähellä ajautua deflaatioon. Toteutuessaan laskeva hintataso saattaisi johtaa kokonaiskysynnän selvään heikentymiseen ja työttömyyden lisääntymiseen, kun yritykset yrittäisivät välttää velanottoa ja kuluttajat kuluttamista.

Kriisin pitkittymisen pääasiallisena syynä on ollut euroalueen kriisimaiden onneton talouskehitys. Yksikään kriisimaa ei ole onnistunut nousemaan vakaalle kasvu-uralle, vaan pieniä kasvupyrähdyksiä on aina seurannut talouden painuminen takaisin taantumaan ja lamaan. Jotkut ehtivät jo juhlia Irlannin toipuneen talouskriisistä, mutta viime vuoden lopusta lähtien sekin on päätynyt uuteen taantumaan. Myöskään paljon hehkutetusta Espanjan 0,1 prosentin kasvusta vuoden kolmannella neljänneksellä ei kannata innostua liikaa, sillä kokonaisuudessaan tänä vuonna Espanjan talouden odotetaan supistuvan selvästi. Kriisimaiden surkea tilanne on jo pitkään välittynyt myös rahoituskriisiltä välttyneisiin euromaihin: kokonaiskysynnän romahtaminen kriisimaissa on näkynyt euroalueen ydinmaiden viennin hidastumisena, eli ulkoisen kysynnän selvänä vähentymisenä.

Eurokriisin ratkaisemisen pääasiallisena esteenä on Saksan talouspoliittinen linja, joka estää minkäänlaisen rakentavan ratkaisun löytymisen. Perimmäisenä ongelmana on Saksan oma vientivetoinen kasvumalli, jonka vuoksi se keskittyy talouspolitiikassaan lähinnä hintakilpailukyvyn ylläpitoon. Saksan kasvumalli on toisesta maailmansodasta lähtien nojannut ulkomaiseen kysyntään, eikä maalla ole haluja hylätä historiallisesti hyvin toiminutta malliaan. Eurokriisin kannalta tämä on onnetonta, koska kriisimaat eivät voi muuttaa talouspolitiikkaansa elvyttävämmäksi. Näin ollen kysyntälamasta nousun pitäisi lähteä euroalueen ydinmaista, joista Saksa on kokonsa vuoksi ratkaisevassa asemassa.

Saksa ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi muuttaa talouspoliittista linjaansa, koska se on toistaiseksi pystynyt välttymään eurokriisin vaikutuksilta yllättävän hyvin. Olisi ollut oletettavaa, että kokonaiskysynnän romahtaminen euroalueen kriisimaissa olisi vaikuttanut selvemmin Saksan kokonaistuotantoon, koska nykyiset kriisimaat olivat sille tärkeitä vientimaita. Saksan vientiteollisuus onnistui kuitenkin nopeasti löytämään korvaavia vientimaita, minkä vuoksi eurokriisin vaikutukset ovat jääneet Saksassa ennakoitua vähäisemmiksi. Näin ollen Saksa on pystynyt pitämään taloutensa ainakin välttävällä kasvu-uralla ja estämään työttömyyden kasvun.

Saksan kopeaa asennetta kuvaa myös sen vastaus Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle sekä Yhdysvaltain valtiovarainministeriölle, jotka kritisoivat sen eksessiivisiä vaihtotaseen ylijäämiä. IMF:n ja Yhdysvaltojen mukaan Saksan 6,3 prosentin vaihtotaseen ylijäämät tuottavat deflatorista painetta euroalueelle sekä koko maailmantalouteen. Saksan valtiovarainministeriö vastasi IMF:lle ja Yhdysvalloille tiedotteessaan, jossa se katsoi massiivisten vaihtotaseen ylijäämien kertovan ainoastaan Saksan kilpailukyvystä ja saksalaisten tuotteiden vahvasta globaalista kysynnästä. Myöhemmin Saksan välinpitämättömän asenteen toisti vielä valtiovarainministeriön tiedottaja Martin Kotthaus todetessaan, että ”Saksassa ei ole epätasapainoja, jotka vaatisivat kasvuystävällisen talous- ja finanssipolitiikkamme muuttamista”.

Saksalle nykyinen tilanne sopii mainiosti, sillä eurojäsenyys palvelee sen kasvumallia erinomaisesti. Historiallisesti Saksan kasvumalliin on sisältynyt ristiriitoja, jotka ovat toisinaan johtaneet maan talouskasvun heikentymiseen ja työttömyyden lisääntymiseen. Saksan vientivetoinen kasvumalli on nojannut ennen kaikkea hyvin alhaiseen inflaatioasteeseen, joka on ollut myös poikkikansallisten portfoliosijoittajien mieleen. Kansainväliset sijoitusvirrat taas ovat olleet omiaan vahvistamaan D-markkaa, mikä taas ei ole ollut Saksan vientiteollisuuden mieleen. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Saksassa ajauduttiinkin toistuvasti tilanteeseen, jossa D-markka vahvistui liikaa, minkä seurauksena Saksan vienti rupesi hidastumaan.

Tämän vuoksi Saksa suhtautui myönteisesti 1970-luvulla ja 1980-luvulla yrityksiin vahvistaa eurooppalaista valuuttaintegraatiota. Näissä pyrkimyksissä tausta-ajatuksena oli yleensä aina sitoa muiden EY-maiden valuutat Saksan D-markkaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Saksan D-markan vahvistuessa muiden valuuttajärjestelyyn osallistuvien maiden olisi pyrittävä pitämään oman valuuttansa mahdollisimman lähellä D-markan kurssia. Näin ollen Saksan kilpailijamaiden vientiteollisuudet eivät pääsisi nauttimaan heikentyvän valuutan tuottamasta kilpailuedusta. Juuri näin kävi vuonna 1979 alkunsa saaneessa EMS-järjestelmässä (European Monetary Sytem), joka edelsi varsinaista talous- ja rahaliittoa. Näennäisesti EMS-valuutat oli sidottu valuuttakori ECUun, mutta ECUssa taas D-markalla oli ylivoimainen rooli. EMS takasi sen, että kilpailijamaat eivät saaneet valuuttajoustosta merkittävää hyötyä.

Tämän vuoksi Saksa oli halukas lähtemään mukaan myös talous- ja rahaliitto EMUun. Saksa tiesi, että EMUun tulisi mukaan maita, joiden kasvumallit nojasivat enemmän kotimaiseen kysyntään ja joiden vientisektorit olivat paljon heikompia. Näin ollen se ymmärsi, että eurosta tulisi D-markkaa heikompi valuutta, mikä sopisi sen vientivetoiselle kasvumallille erinomaisesti. Ongelmana oli kuitenkin siinä, että Saksa pelkäsi EMUn perustamisen voivan johtaa joko ylikansallisiin tulonsiirtoihin tai Bundesbankin linjaa kevyempään rahapolitiikkaan. Saksa suostuikin mukaan EMUun vain, jos siitä puuttuisivat kaikki valtioiden väliset tulonsiirtomekanismit ja jos EKP:n mandaatti, asema ja säännöstö kopioitaisiin suoraan Bundesbankilta. Saksa sai lopulta tahtonsa läpi Maastrichtin sopimuksessa: tulonsiirtoja ei tullut, EKP:lle annettiin täysin itsenäinen asema, valtioiden suora keskuspankkirahoitus kiellettiin eikä EKP:lle annettu edes työllisyystavoitetta.

Saksa voikin olla kohtalaisen tyytyväinen nykytilanteeseen. Pysyviä tulonsiirtomekanismeja ei ole luotu ja EKP:n rahoitustuki on pidetty minimaalisena. Samaan aikaan EMU-jäsenyys auttaa jatkuvasti Saksan vientiteollisuutta. Suuren saksalaisen Leoni AG -kaapeliyhtiön pääjohtaja Klaus Probst tiivistää lokakuun (englanninkielisessä) Le Monde Diplomatique -lehdessä saksalaisen eliitin käsityksen euroalueen nykytilanteesta erinomaisesti:

Obviously, the depreciation of the euro against the dollar, following the poor economic performance of our European neighbours, has stimulated our exports and enhanced our competitiveness on the global market. If Germany returned to the deutschmark, it would trigger an appreciation of our currency that would be disastrous for German industry. We must recognise that the financial pressure on the EU at the moment is keeping the euro at an artificially low level, which is advantageous to us.

Saksalle EMU on järjestelmä, joka takaa kilpailukykyisen valuuttakurssin ilman merkittäviä kustannuksia. Sillä ei ole aikomustakaan tehdä kriisin ratkaisemiseksi vaadittavia muutoksia talouspolitiikassaan tai tukea institutionaalisia muutoksia, jotka estäisivät velkakriisit tulevaisuudessa.

Vaikuttaakin yhä enemmän siltä, että eurokriisi ratkeaa vasta, kun osa nykyisistä kriisimaista jättää EMUn. Tämä aiheuttaa todennäköisesti Saksassakin paniikin, koska sen yksityisellä sektorilla on huomattavia sijoituksia kriisimaissa. Esimerkiksi jälkikeynesiläinen ekonomisti Jörg Bibow on arvioinut tuoreessa tutkimuksessaan, että kriisimaiden euroero johtaisi näiden sijoitusten reaaliarvon romahtamiseen sekä kriisimaiden vientikilpailukyvyn huomattavaan parantumiseen. Nämä tekijät taas saattaisivat laukaista Saksassa täysimittaisen talouskriisin. Toistaiseksi EKP:n OMT-ohjelma on onnistunut estämään EMUn hajoamisen, mutta jossain vaiheessa mitta tulee täyteen Etelä-Euroopan kriisimaissa. Luvassa on vielä pitkä ja surullinen näytelmä.

Lauri Holappa

Advertisements

3 responses to “Saksa putsaa pöydän

  1. arjenpolku marraskuu 6, 2013 1:19 pm

    Reblogged this on Arjen polku and commented:
    Lauri Holappa kirjoittaa siitä, miksi Saksan talouslinja on erittäin huono Euroalueelle ja maailmalle. Aiemmin tai myöhemmin jotain menee rikki EU:ssa.

  2. jari ojala marraskuu 6, 2013 2:55 pm

    Tilanne on siis sellainen, että Saksalle on vain hyväksi, että eurojoukossa on heikosti menestyviä valtioita mukana, kunhan tulonsiirtoihin ei jouduta, eikä kukaan uskalla eurosta erota. Mikäli nämä heikot tahot vielä ostavat paljon saksalaisia tuotteita, niin aina parempi. Saksa pystyy maksattamaan omaa velkataakkaansa muilla ensiksikin vientinsä turvin ja toisaalta korkojen kotiutumisella Saksaan. Tuskinpa tässä tilanteessa todellakaan on Saksan intresseissä tehdä suuria muutoksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: