Tuotantofunktio tuotannon rahateoriassa

rahatuotantoValtavirtaisessa talousteoriassa kansantalouden kokonaistuotantoa kuvataan yleensä niin kutsun tuotantofunktion avulla. Yksinkertaistetusti kokonaistuotannon (Y) voidaan katsoa muodostuvan työpanoksesta (L), pääomapanoksesta (K) sekä tuottavuustekijästä (A), jolloin tuotantofunktio voidaan kirjoittaa

Y = F (A, K, L).

Käytännössä tuotantofunktio ilmaisee, että mitä enemmän taloudessa tehdään työtä, mitä enemmän tuotannossa hyödynnetään pääomaa (kuten koneita ja tehdasrakennuksia) ja mitä tehokkaammin työtä tehdään, sitä suuremmaksi muodostuu taloudessa tuotettu hyödykkeiden määrä ja arvonlisäys.

Edellistä on tietysti mahdotonta kiistää. On varmasti totta, että kaikki edellä mainitut seikat vaikuttavat kokonaistuotannon määrään. Tuotantofunktio ei kuitenkaan selitä sitä, mikä määrittää taloudessa työ- ja pääomapanoksen määrän sekä tuottavuuden tason. Jotta tuotantofunktio olisi hyödyllinen, on pystyttävä selittämään siihen sisällytettyjen tuotannontekijöiden kehitystä ja niiden määrän kasvua.

Valtavirtaisessa taloustieteessä tuotannontekijöiden määrien nähdään olevan eksogeenisia eli talouden ulkopuolella määrittyviä. Työpanoksen määrittää viimekädessä työvoiman tai työikäisen väestön määrä sekä työvoimaan kuuluvien halukkuus luopua vapaa-ajastaan. Pääoman määrän nähdään niin ikään riippuvan pitkällä tähtäimellä työpanoksen määrästä ja K/L-suhde oletetaan yleensä vakioksi. Tuottavuuden kasvun nähdään puolestaan olevan seurausta taloudellisista kehityskuluista riippumattomasta teknologisesta kehityksestä.

Kuten olemme blogissamme aiemmin esittäneet, jälkikeynesiläisessä katsannossa kaikki edellä mainitut tuotannontekijät määrittyvät rahataloudessa endogeenisesti eli osana kapitalistisen rahatalouden sisäisiä prosesseja. Kuten Keynes on todennut, rahataloudessa raha vaikuttaa kaikkina aikoina taloudellisten toimijoiden motiiveihin ja päätöksiin. Tämän vuoksi taloutta ja kokonaistuotannon kehitystä ei voida selittää ilman perehtymistä rahan liikkeisiin ja rahamääräisten voittojen tavoittelun hallitsemaan päätöksentekoon.

Keynesin Yleisessä teoriassa hahmotteleman efektiivisen kysynnän periaatteen mukaan yritysten tuotanto- ja työllistämispäätös riippuu kaikkina aikoina niiden myynti- ja voitto-odotuksista. Jos näkymät rahamääräisten voittojen tekemiseen ovat heikot, yritykset eivät tuota eivätkä työllistä. Jos tulevaisuus näyttäytyy yrittäjien ja yritysten toimitusjohtajien mielissä epävarmalta ja tuotettujen hyödykkeiden kysynnästä ei ole takeita, myös pitkän aikavälin investoinnit jäävät tekemättä. Näin sekä tuotannon, työllisyyden että pääomakannan koko riippuu kulloisenakin aikana vallitsevista odotuksista ja niin kutsutusta rahamotiivista.

Koska yrittäjien ja yritysten johdon päätökset työllistää vaikuttavat suoraan talouden tulovirtoihin ja kotitalouksien ostovoimaan, myös talouden kokonaiskysynnän kehitys on yhteydessä rahamotiiviin. Jos luottamus on korkealla ja yritykset työllistävät sekä investoivat jatkuvasti enemmän, talouden kokonaiskysyntä kasvaa. Tällöin yritysten myynnit sekä voitot kasvavat ja niille syntyy entistä voimakkaampi kannustin työllistää ja investoida. Hyvä kehitys siis ruokkii rahataloudessa itseään. Kuten olemme euroalueen talouskriisistäkin oppineet, vastaavasti myös taantumat ovat itseään vahvistavia. Talouden noidankehä on todennäköinen etenkin silloin, kun julkista kysyntää lähdetään leikkaamaan vastasyklisesti. Kokonaiskysynnän jatkuvasti heikentyessä yritysten halu työllistää ja investoida vähenee, tulovirrat supistuvat edelleen ja lopulta talousluottamus romahtaa.

Jälkikeynesiläiset tutkijat ovat osoittaneet kokonaiskysynnän ja rahamotiivin määrittämien odotusten vaikuttavan myös tuottavuuden kehitykseen. Jos talouden kasvu on nopeaa ja yritysten voitot kasvavat, niillä on varaa panostaa teknologiaa parantaviin investointeihin. Kun talouden resurssien käyttö lisääntyy ja työpanoksesta tulee niukempi resurssi, tuottavuuden parantamiseen on entistä suuremmat kannustimet. Mikäli yritys onnistuu tuottamaan tehokkaammin ja halvemmalla, myös sen mahdollisuudet tehdä rahamääräisiä voittoja paranevat. Tuottavuuden kasvu onkin yleensä nopeinta silloin, kun talousluottamus on korkealla ja kysyntä kasvaa vauhdilla.

Jälkikeynesiläistä ajattelua seuraten voimme löytää edellä esitettyä tuotantofunktiota paremman tavan kuvata kokonaistuotannon määrittymistä kapitalistisessa rahataloudessa tai yrittäjätaloudessa, kuten Keynes talousjärjestelmäämme nimitti. Jälkikeynesiläisen ajattelun mukaan talouden kokonaistuotannon määrittää kaikkina aikoina rahamotiivi ja talouden kokonaiskysyntä eli tulovirtojen määrä (M = rahamotiivi + kokonaiskysyntä). Rahataloudessa tuotantofunktio tuleekin kirjoittaa muotoon

Y = F (A, K, L), jossa A = F(M), K = F(M) ja L = F(M)  

eli yksinkertaistetusti

Y = F (M).

Kapitalistisessa rahataloudessa kaikki tuotanto lähtee rahasta ja päätyy rahaan. Tämä oli myös Keynesin tuotannon rahateorian tärkein viesti.

Jussi Ahokas

Mainokset

6 responses to “Tuotantofunktio tuotannon rahateoriassa

  1. Legioona joulukuu 12, 2013 9:30 pm

    Tässä kirjoituksessa kiteytyy mielestäni modernin taloustieteen perusongelma: otetaan klassisesta taloustieteestä lähtökohta, joka on tosi kaikissa olosuhteissa, ja johdetaan siitä loppupäätelmä, joka on tosi tietyissä olosuhteissa, kuitenkaan tarkasti kuvaamatta näitä olosuhteita, vaan viitataan ”Kapitalistiseen rahatalouteen”.

    Jos kapitalistisella rahataloudella tarkoitetaan nykyistä talousjärjestelmäämme, niin kun t lähestyy ääretöntä, niin P(kapitalistista rahataloutta ei enää ole) lähestyy ykköstä. Tämä siksi että jokainen rahajärjestelmä on maailmanhistoriassa mennyt nurin tai muuttunut tunnistamattomaksi.

    Tuonakin päivänä tuotantofunktio pätee edelleen, Y = F (M) ei päde.

    • rahajatalous joulukuu 13, 2013 8:20 am

      Niin,

      tämän kirjoituksen tarkoituksenahan oli osoittaa (uus)klassisen taloustieteen näkökulma kokonaistuotannon muodostumiseen puutteelliseksi juuri siksi, että elämme kapitalistisessa rahataloudessa. Myös tämän talousjärjestelmän dynamiikkoja on kuvattu tekstissä kattavasti.

      Olet tietysti oikeassa, että lopulta kaikki (kapitalismi ja maailma) voi tuhoutua, mutta nykyjärjestelmän selittämisessä tuolla lähestymistavalla ei tee mitään.

      Ja vielä, vaikka rahataloudesta siirryttäisiin johonkin muuhun talousmalliin, ei uusklassinen tuotantofunktio siltikään selitä, miksi työ- ja pääomapanoksen määrä on juuri tietyn suuruinen tai miksi tuottavuus on tietyllä tasolla. Kattava selitys edellyttää aina funktioita L = F(?), K = F(?) ja A = F (?).

      Jussi

      • Legioona joulukuu 17, 2013 10:34 am

        Toisena erikoisuutena modernissa kansantaloustieteessä voidaan mainita ennakko-oletukset, kuten esimerkiksi käsite riskitön tuotto, jotka ovat sittemmin osoitettu pätemättömäksi. Tästä huolimatta teorioita jotka nojaavat riskittömän tuoton ennakko-oletukseen ei ole tarkistettu, vaan niitä pidetään edelleen pätevinä.

        Anycase, alkuperäiseen kirjoitukseen liittyen Y = F(M) on toki pätevä, ja hihasta vedettynä sanoa että nykyisessä rahataloudessa voimme rahaa lisäämällä vaikuttaa työpanokseen siten, että suurempi osa työvoimasta haluaa olla työmarkkinoilla. Käytännössä tämä tapahtuu nostamalla palkkoja.

        Pääoma on äärimmäisen harhaanjohtava termi, sillä moni käsittää pääoman olevan rahaa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan pääomaa ovat tehtaat, infra, paperikoneet, kaivinkoneet, ja jopa lapiot. Rahalla voi kuitenkin ostaa pääomaa, joten rahaa lisäämällä pääomapanos kasvaa.

        So far so good, rahaa lisäämällä rahaa kaksi kolmesta tekijästä kokonaistuotannossa kasvaa.

        Tuottavuustekijä käyttäytyy kuitenkin päinvastaisesti, eli rahaa lisätessä työn tuottavuus vähenee. Tämän näemme työllistämisenä erityisesti julkiselle sektorille, mutta myös yrityksiin.

        Viimeinen tekijä on pitkällä aikavälillä se, mikä ratkaisee pelin. Jos rahaa on käytettävissä rajattomasti, liian suuri osa työvoimasta tulee työskentelemään täysin tuottamattomissa töissä
        (lempiesimerkkini: http://www.hel.fi/hki/Heltu/fi/uutiset/ruokakulttuuristrategian+katsaus+julkaistu )
        ja työn tuottavuuden vaatimat leikkaukset (irtisanotaan 20% ja jaetaan duunit jäljelle jäävien kesken) jäävät tekemättä.

  2. Patrizio Lainà joulukuu 15, 2013 6:33 pm

    Valtavirtaisen taloustieteen tuotantofunktiota on myös kritisoitu siitä, että siitä puuttuu luonnonvarat yhtenä tuotannontekijänä. Sama kritiikki tosin pätee myös ainakin esittämäänne jälkikeynesiläiseen tuotantofunktioon.

    • rahajatalous joulukuu 16, 2013 7:50 am

      Jep,

      voihan tuohon muotoiluun lisätä myös energian (E). Silloin esitetyllä logiikalla Y = F (A,K,L,E) ja muiden lisäksi myös E = F(M). Siis myös energian käyttöön vaikuttaa talouden kokonaiskysyntä ja rahamotiivit. Se täytyy vielä kaikista tuotannontekijöistä erikseen sanoa, että tietysti niiden kehitykseen vaikuttavat myös muut tekijät, mutta tuotannon rahateorian peruslogiikan esittelyssä tällainen radikaali esitystapa katsottiin tarpeelliseksi.

      Jussi

  3. Pertti Honkanen tammikuu 9, 2014 8:00 am

    Tuotantofunktiokeskusteluun on keynesiläisessä perinteessä toinen lähtökohta, joka kirkkaimmin tuli ilmi 1970-luvun pääomateoreettisessa keskustelussa. Tässä keskustelussa keynesiläiset (Joan Robinson, Harcourt ym.) lyhyesti sanottuna kiistivät sen, että pääomaa voitaisiin käsitellä samaan tapaan kuin työtä tuotantofunktion muuttujana. Kyse on siitä, että pääomaa (pääomatavaroiden muodostamaa kokonaisuutta) ei voida mitata samalla tavalla kuin työtä hinnoista riippumatta. Tältä kannalta katsoen kaavassa Y = F(K, L) ei ole mieltä eikä sisältöä. Ks. tarkemmin esim. Harcourt, G. C.: Some Cambridge controversies in the theory of capital. Cambridge: Cambridge University Press 1972 ja tuore päivitys: Garegnani, Pierangelo: On the present state of the capital controversy. Cambridge Journal of Economics 2012(36), 1417–1432 ja myös Pasinetti, Luigi L.: Critique of the neoclassical theory of growth and distribution. Banca Nazionale del Lavoro Quarterly Review 2000, December, 214, 383–431.
    Jussin kaava Y = F(M) sivuuttaa kaikki tuotannon tekniset ja resurssirajoitukset ja on ”tuotantofunktio” hyvin rajallisessa mielessä.
    Myös marxilaiselta kannalta on selvää, että kaava Y = F(K, L) ei ole mielekäs eikä missään mielessä riittävä kuvaamaan tuotannon, pääoman ja työn suhdetta. Tähän tulokseen pääsemiseksi ei ole tarvittu kuitenkaan keynesiläisten 1970-luvulla käymää varsin formaalista väittelyä, vaan enemmänkin kyse on itse pääomakäsitteen toisenlaisesta määrittelystä ja erittelystä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: