Haukat, kyyhkyt ja pöllöt

587px-Athene_noctua_(cropped)Viime viikolla muuan toimittaja soitti minulle ja pyysi vieraaksi erääseen televisio-ohjelmaan keskustelemaan valtiontalouden sopeutustoimista. Suostuin tarjoukseen ja annoin toimittajalle pitkän taustahaastattelun. Lopuksi toimittaja kiitti ja ilmoitti kertovansa myöhemmin, kenet hän hankkii minun vastaparikseni ohjelmaan. Hiukan tämän jälkeen toimittaja soitti uudelleen ja valitteli, että hän joutuu perumaan haastattelun, koska ”kaikki taloustutkijat ovat nykyään teidän kanssanne samaa mieltä”. Haastattelun peruuntuminen ei (hukattua aikaa lukuun ottamatta) varsinaisesti harmittanut minua. Se kuitenkin havahdutti minut siihen, että viestimme ei ole ilmeisesti mennyt kovin hyvin perille.

Olisi toki erittäin myönteistä, mikäli Suomen ekonomistikunta olisi kääntynyt yllättäen jälkikeynesiläiselle linjalle. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Kyse on vain siitä, että hitaamman sopeutuksen linja on näyttäytynyt jonkinlaisena kokonaiskysynnän huomioivana suhdanneajatteluna, kun vastapuolella on ollut Sauli Niinistöön henkilöitynyt äärimmäisyyslinja, jonka kannattajat haluaisivat ladata yli viiden miljardin sopeutustoimet heti vuodelle 2015. On kuitenkin tärkeää huomata, että myös sopeutustoimien jaksottamista painottava linja vahvistaa talouden laskusuhdannetta ja heikentää kokonaiskysyntää. Jälkikeynesiläisellä ajattelulla ei ole mitään tekemistä tällaisen linjan kanssa.

Sixten Korkman tiivisti hyvin Suomen talouspoliittisen keskustelun päälinjan Helsingin Sanomien kolumnissaan. Korkman jakoi keskustelun pääryhmät yhdysvaltalaisesta keskustelusta tuttuihin velkahaukkoihin ja -kyyhkyihin. Korkmanin mukaan haukkoja luonnehtii halu tehdä valtiovarainministeriön vaatimat kolmen miljardin lisäsäästöt heti vuonna 2015. Korkmanin luonnehdinta ei ole kuitenkaan kattava, sillä haukkojen ajattelussa ei ole kyse ainoastaan reagoimisesta nykyiseen suhdannetilanteeseen vaan myös laajemmasta ajattelutavasta. Hyvin harvat haukkalinjan edustajat tuntevat mitään taloustieteen suuntausta erityisen hyvin, vaan haukat koostuvatkin enemmän presidentti Niinistön kaltaisista amatööreistä. Heitä luonnehtii yleinen julkisen velan vastustaminen ja taipumus rinnastaa julkinen talous kotitalouteen. Haukkojen ajattelussa esimerkiksi kokonaiskysynnällä ei ole koskaan mitään roolia, vaan he toistelevat epämääräisiä mantroja, kuten ”kasvu syntyy yrityksissä”. Näin ollen julkinen velka nähdään haukkojen kotikutoisessa ajattelussa lähinnä taakkana, josta olisi syytä hankkiutua kokonaan eroon.

Vastinparina velkahaukoille Korkman esittää velkakyyhkyt, jotka ovat säästöjen jaksottamisen kannalla. Korkmanin määritelmä velkakyyhkyille on paljastava, sillä Yhdysvalloissa velkakyyhkyillä viitataan sellaisiin ajattelijoihin, jotka kannattavat budjetin tasapainottamista vasta, kun talous on palautunut taantumasta. Taantumassa Paul Krugmanin kaltaiset velkakyyhkyt kannattavat hyvinkin aggressiivista elvytyspolitiikkaa, eli toisin sanoen budjettivajeen kasvattamista. Suomesta tällainen linja puuttuu lähes kokonaan, sillä täällä kyyhkyillä viitataan tutkijoihin, jotka kyllä ovat vankasti kokonaiskysyntää heikentävän talouspolitiikan kannalla, mutta haluaisivat jaksottaa sopeutukset useammalle vuodelle.

Kotimaisen keskustelun velkakyyhkyjen ajattelu on sekoitus uusklassista talousteoriaa ja kestävyysvajepelkoa. Kotimaiset velkakyyhkyt ovat omaksuneet valtavirran ajattelusta oletuksen, jonka mukaan kokonaiskysynnän vajausta voi ilmetä lyhyellä aikavälillä. Pitkällä aikavälillä Sayn laki pitää kuitenkin paikkansa ja vain tarjonta- ja tuottavuustekijät määrittävät työllisyyden sekä talouskasvun tason. Toisaalta kyyhkyjä huolettaa myös niin sanottu kestävyysvaje, jolla viitataan siihen, että ilman menoleikkauksia tai veronkiristyksiä julkisen talouden velkasuhde heikkenee tulevina vuosina. Tämän vuoksi velkakyyhkyt eivät suosittele elvyttävää finanssipolitiikkaa edes lyhyellä aikavälillä, vaikka se olisi uusklassisen teorian mukainen politiikkasuositus. Uusklassisessa teoriassa kysynnän stimulointi lyhyellä aikavälillä on kuitenkin suhteellisen vähämerkityksistä, koska pitkällä aikavälillä kokonaiskysyntä ei teorian mukaan vaikuta talouskasvun ja työllisyyden tasoon. Näin kyyhkyjen on helppo sivuuttaa kysyntävaje ja keskittyä suosituksissaan lähes yksinomaan kestävyysvajeen hoitamiseen. Kyyhkyt kuitenkin ymmärtävät, että kokonaiskysynnällä on tilapäistä merkitystä, joten he mieluummin jaksottavat sopeutukset kuin toteuttavat ne kerralla.

Korkmanin jaottelusta puuttuu yksi linturyhmä, joka esimerkiksi yhdysvaltalaisessa keskustelussa on mukana: velkapöllöt. Yhdysvalloissa velkapöllöiksi kutsutaan erityisesti jälkikeynesiläisiä tutkijoita*, joiden finanssipoliittiset suositukset perustuvat niin sanottuun funktionaalisen rahoituksen periaatteeseen. Funktionaalisen rahoituksen periaatteen mukaan julkisen sektorin alijäämä on asetettava aina tasolle, joka mahdollistaa täystyöllisyyden saavuttamisen. Se ei saa olla tätä pienempi, koska silloin taloudessa aina esiintyy vastentahtoista työttömyyttä. Alijäämä ei saa olla kuitenkaan tätä suurempikaan, koska siitä ei olisi mitään hyötyä, vaan se johtaisi ainoastaan inflaation kiihtymiseen. Velkapöllöt eivät siis lähtökohtaisesti näe budjettivajeita negatiivisena tai positiivisena asiana, vaan talouden ohjauskeinona, joka pitää sopeuttaa aina yksityisen sektorin säästämishalukkuuden mukaiseksi: säästämishalukkuuden lisääntyessä budjettivajeen on kasvettava, kun taas säästämishalukkuuden vähentyessä myös budjettivajeen on pienennyttävä.

Funktionaalisen rahoituksen periaatteen toteuttaminen on helpompaa rahapoliittisen suvereniteetin oloissa kuin tilanteessa, jossa maa on luopunut rahapoliittisesta suvereniteetistaan. Tämä johtuu siitä, että rahapoliittisesti suvereenien valtioiden lainojen korot eivät milloinkaan nouse korkeiksi. Velkakirjamarkkinoilla ymmärretään laajasti, että rahapoliittisesti suvereenit valtiot eivät voi milloinkaan ajautua maksukyvyttömiksi, koska ne laskevat liikkeelle valuutan, jossa ne ovat velkaantuneet. Näin ollen Suomen institutionaaliset olosuhteet eivät ole optimaaliset funktionaalisen rahoituksen periaatteen mukaisen talouspolitiikan toteuttamiselle.

Tästäkin huolimatta suosittelemme myös Suomelle funktionaalisen rahoituksen mukaisen talouspolitiikan toteuttamista. Tämä johtuu pääasiassa kolmesta seikasta. Ensinnäkin katsomme, että haukkojen ja kyyhkyjen suosittelema talouspolitiikka ei ole edes kestävyysvajeen umpikuromisen kannalta hyödyllistä. Koska vyönkiristyspolitiikka vaikuttaa negatiivisesti talouskasvuun, julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen ei taitu toivotulla tavalla, vaikka sopeutustoimia toteutettaisiin aggressiivisestikin. Pahimmassa tapauksessa sopeutustoimet voivat jopa kasvattaa julkisen velan suhdetta bruttokansantuotteeseen. Toiseksi katsomme, että kokonaiskysyntä vaikuttaa keskeisesti talouden kasvuun ja työllisyyden tasoon myös pitkällä aikavälillä. Näin ollen talouskasvu saattaa jäädä vaatimattomalle tasolle ja työttömyys korkeaksi, mikäli valtio ei ole valmis harjoittamaan aktiivista kysynnänsäätelyä. Kolmanneksi myös talouden pitkän aikavälin kasvupotentiaali kärsii kokonaiskysynnän heikkoudesta lyhyellä aikavälillä: useat tutkimukset ovat osoittaneet, että esimerkiksi työttömien työkyky heikkenee lyhytaikaisenkin työttömyyden seurauksena. Toisin sanoen, jos kireällä finanssipolitiikalla päästetään työttömyysaste nousemaan edes tilapäisesti, voi työttömyyden alentaminen olla jatkossa vaikeampaa. Tämä on itsessään ongelmallista, mutta se heikentää myös talouden kasvupotentiaalia.

Funktionaalisen rahoituksen periaatteen toteuttaminen on Suomessakin mielekästä, sillä sen avulla voidaan saavuttaa täystyöllisyys ja parantaa talouden tuotantopotentiaalia. Aktiivisen kysynnänsäätelypolitiikan avulla myös julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen saadaan saatettua kestävälle tasolle, kun finanssipolitiikalla taataan bruttokansantuotteen vahva kasvu. Finanssipolitiikkaa pitää tukea maltillisella palkkapolitiikalla, jolla voidaan taata vaihtotaseen suotuisa kehitys ja sitä kautta julkisen sektorin ja yksityisen sektorin vahvat varallisuusasemat. Maltillisten palkankorotusten saavuttaminen on paljon helpompaa, jos valtio sitoutuu finanssipolitiikallaan takaamaan täystyöllisyyden. Ammattiyhdistysliikkeellä on houkutin sitoutua maltillisiin palkkaratkaisuihin, jos sille tarjotaan vastavuoroisesti hyvän työllisyyskehityksen takaavaa finanssipolitiikkaa.

Suomalainen talouspoliittinen keskustelu pyörii yksinomaan haukkojen ja (kotimaisten) kyyhkyjen näkemysten ympärillä. Se tekee keskustelusta yksitoikkoista, sillä näiden ryhmien näkemykset eivät eroa merkittävästi toisistaan. Raha ja talous -blogin kirjoittajat sekä muutamat muut kommentaattorit edustavat suomalaisessa keskustelussa velkapöllöjä, joiden linja eroaa täysin haukoista ja kyyhkyistä. Ainoastaan pöllöjen tarjoamilla finanssipoliittisilla suosituksilla tavoitellaan työllisyystilanteen merkittävää parantamista. Niin haukkojen kuin kyyhkyjenkin finanssipolitiikan suositusten taustalla on ainoastaan pyrkimys kuroa kestävyysvaje umpeen. Koko kestävyysvajeproblematiikka kuitenkin häviää, jos työttömyysaste saadaan painettua tarpeeksi alas. Näin ollen kuripolitiikalle on olemassa myös todellinen, akateemiseen kirjallisuuteen nojaava, vaihtoehto, jonka toivomme saavan paremmin näkyvyyttä mediassa jatkossa.

Lauri Holappa

*=Velkapöllöt on syytä erottaa velkakyyhkyistä, sillä esimerkiksi Paul Krugman ei ole jatkuvan kysynnänsäätelyn kannalla, vaikka kannattaakin juuri tässä tilanteessa aggressiivista elvytystä. Krugman edustaa uuskeynesiläistä ajattelua, kun taas velkapöllöt ovat lähinnä jälkikeynesiläisiä.

Advertisements

8 responses to “Haukat, kyyhkyt ja pöllöt

  1. Harri K. helmikuu 20, 2014 2:58 pm

    ”Tämä johtuu siitä, että rahapoliittisesti suvereenien valtioiden lainojen korot eivät milloinkaan nouse korkeiksi. Velkakirjamarkkinoilla ymmärretään laajasti, että rahapoliittisesti suvereenit valtiot eivät voi milloinkaan ajautua maksukyvyttömiksi, koska ne laskevat liikkeelle valuutan, jossa ne ovat velkaantuneet.”

    Haluaisitteko vielä esim. prosenttiyksikön tarkkuudella kertoa, mikä tämä ”korkea” valtionlainakorko, johon ei rahapoliittisesti suvereenien valtioiden kohdalla milloinkaan enää nousta, sitten on? Ja oliko esim. Venäjä vuonna 1998 rahapoliittisesti suvereeni?

    • rahajatalous helmikuu 20, 2014 7:04 pm

      Rahapoliittisesti suvereeni on sellainen valtio, jolla on kelluva valuuttakurssi, joka laskee liikkeelle oman valuuttansa ja joka on velkaantunut pääasiassa omassa valuutassaan. Venäjällä oli tuolloin kiinteä valuuttakurssitavoite, joten se ei ollut rahapoliittisesti suvereeni.

      Emme tietenkään määrittele jotain prosenttirajaa. Olennaista on se, että rahapoliittisesti suvereeni valtio ei voi milloinkaan ajautua maksukyvyttömäksi.

      Lauri

      • Timo Penttilä helmikuu 20, 2014 10:15 pm

        Tuohan kuulostaa hyvältä. Esim. Kreikan tapauksessa sen tulisi pyrkiä rahapoliittiseen suvereniteettiin. Mutta se kai merkitsisi irroittautumista Eurosta ja Kreikan lainojen siirtämistä uuteen drakmaan pois euromääräisyydestä. Siihen eivät kreikan valtion velkojat suostuisi.

      • rahajatalous helmikuu 21, 2014 8:29 am

        Jep, Kreikan tilanne on niin lohduton, että Argentiinan malli voisi olla Kreikalle hyvä ratkaisu. Käytännössä se tarkoittaisi irtautumista EMUsta ja drakman käyttöönottoa sekä yksipuolista euromääräisten velkojen kuolettamista. Tilanne olisi tämänkin jälkeen hankala, koska tuontituotteiden hinnat kallistuisivat huomattavasti. Heikko drakma ja merkittävät panostukset vientisektoriin voisivat kuitenkin tervehdyttää Kreikan taloutta. Joka tapauksessa kokonaiskysynnän tuhonneesta säästökuurista päästäisiin Argentiinan reseptillä eroon.

        Lauri

  2. Legioona helmikuu 20, 2014 9:00 pm

    Mielestäni ihmiset, joilla on mielipide taloudesta, voidaan jakaa kuvata nelikentällä, joista toinen akseli kuvaa lisälainanottohalukkuutta, ja toinen sitä pitäisikö kysyntä synnyttää tulevaisuudessa yksityisellä vai julkisella sektorilla.

    Kyyhkyt vs haukat kuvaavat ensimmäistä akselia (kyyhkyt haluavat lainata lisää), ja pöllöt kuuluvat tuolla akselilla kyyhkyjen kanssa samaan segmenttiin. Toisella akselilla haukat haluavat että kysyntä syntyy yksityisellä sektorilla, kyyhkyt julkisella.

    Pöllöt eivät mielellään halua ottaa kantaa mihin he tuolla toisella akselilla kuuluvat, ilmeisesti siksi koska he eivät koe akselia kovin olennaisena. (=ei merkitystä sillä mitä ihmiset tekevät työkseen, kunhan ovat töissä)

    Kuitenkin, täystyöllisyys on helppo saavuttaa palkkamalla koko kansa julkiselle sektorille, mutta kansalaisten elintason kannalta se ei ole kovin hyvä asia. Tästä syystä on olennaisen tärkeää, että vaikka ”sopeutamme” myöhemmin, eli jatkamme lisälainalla, niin julkiselta sektorilta on otettava ns. löysät pois. Käytettäköön tuo lisälaina vaikka perustuloon tai pienituloisten verotuksen poistamiseen, näin lisävelka synnyttää kysyntää sinne minne kansantaloudellisesti kannattaakin, eli yksityiselle sektorille.

  3. TNE helmikuu 22, 2014 6:09 am

    Jäi vähän auki ymmärsikö YLE:n toimittaja alustavan taustahaastattelun vai annettiinko hänelle mahdollisesti ohjeistus talon sisältä ? Miten voimme saada julkisuuteen Korkmaninkin peräänkuuluttamaa keskustelua taloudesta jos journalismi/media on Suomessa tätä tasoa ?

    • rahajatalous helmikuu 22, 2014 9:18 am

      Ei tuossa mistään dramatiikasta ollut kyse. Kyllä meitä(kin) on haastateltu varsin usein Ylellä. Pointti oli vain siinä, että kaikki toimittajat eivät tunnu tiedostavan pöllölinjan ja kyyhkylinjan välistä huomattavaa eroa, mikä on iso ongelma. Toimittajien olisi tärkeää ymmärtää, että uusklassinen näkemys on vain yhden koulukunnan tulkinta (ja että juuri siihen tulkintaan sisältyy huomattavia ongelmia).

      Lauri

  4. Mikko Elomaa maaliskuu 1, 2014 9:13 am

    Asiaan löyhästi liittyen:
    “Sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mukaan talousviisaille ei voi antaa päätösvaltaa talouspolitiikassa. Taloudellisesti järkevä voi olla poliittisesti mahdotonta.”
    http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2014/03/01/hs-backmanilta-suorat-sanat-talousviisaille/20143023/12
    Jos Backmania on uskominen, niin arvon tutkijat taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Eli sen sijaan, että te yrittäisitte tuottaa “järkevän talouspolitiikan” ratkaisuja, niin teidän tulisi keskittyä itse poliittisen järjestelmän muuttamiseen.
    Valitettavasti joudun olemaan Backmanin kanssa samaa mieltä. Vika ei ole esim arvon tutkijoiden tuotoksissa, vaan politiikassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: