Lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015–2018

Eduskuntatalo_(Finnish_Parliament_building)Lauri Holappa oli tiistaina 22.4.2014 kuultavana asiantuntijana eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa. Tässä on Holapan antaman lausunnon kirjallinen versio siinä muodossa kuin se on valiokunnalle annettu.

Tämä lausunto on valmisteltu yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston tutkijan Jussi Ahokkaan kanssa.

Eduskunta

Työelämä- ja tasa-arvo valiokunta

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015–2018 [VNS 4/2014 vp]

Tässä lausunnossa arvioidaan valtioneuvoston julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2015–2018. Lausunnossa keskitytään arvioimaan suunnitelmassa esitettyjen politiikkatoimien vaikutusta työllisyyteen. Lausunnon ensimmäisessä osassa arvioidaan suunnitelmassa esitettyjen finanssipoliittisten toimien työllisyysvaikutuksia. Toisessa osassa keskitytään rakennepoliittisen ohjelman työllisyysvaikutuksiin. Lausunnon kolmannessa osassa esitetään, millaisiin toimiin olisi ryhdyttävä, mikäli talouspolitiikan todelliseksi tavoitteeksi asetettaisiin täystyöllisyyden saavuttaminen. Lausunnon neljännessä osassa tiivistetään lausunnon keskeiset viestit.

1. Finanssipoliittisten linjausten työllisyysvaikutukset 2015–2018

Valtioneuvoston kehyspäätös vuosille 2015–2018 kiristää finanssipolitiikkaa selvästi. Valtioneuvoston arvion mukaan finanssipolitiikka kiristyy eniten vuonna 2015, jolloin uusia sopeutustoimia tehdään 3,3 miljardin euron edestä. Tämän jälkeen sopeutustoimia on suunniteltu 600 miljoonan euron edestä vuodelle 2016, 300 miljoonan euron edestä vuodelle 2017 ja 200 miljoonan euron edestä vuodelle 2018.

Näin ollen on selvää, että valittu finanssipolitiikan linja on kiristävä, ja se vaikuttaa sekä työllisyyteen että talouskasvuun negatiivisesti. On tärkeää ymmärtää, että harkinnanvaraisilla toimenpiteillä ei voida suoraan päättää lopullisesta budjettialijäämästä, minkä vuoksi budjettialijäämä saattaa jopa kasvaa, vaikka finanssipolitiikka olisi kiristävää. Budjettialijäämän kasvu voi johtua taantumasta seuraavasta työttömyydenhoitomenojen kasvusta ja verotulojen vähentymisestä. Puhuttaessa finanssipolitiikan työllisyysvaikutuksista on siis keskityttävä arvioimaan ainoastaan harkinnanvaraisten päätösten vaikutuksia.

On täysin kiistatonta, että valittu finanssipolitiikan linja lisää työttömyyttä. Tästä ei vallitse erimielisyyttä valtiovarainministeriön tai mitään vakavasti otettavaa talousteoreettista suuntausta edustavien tutkijoiden keskuudessa. Tämä ei kuitenkaan suoraan tarkoita sitä, että työttömyysaste kasvaisi tulevina vuosina. Esimerkiksi vientikysynnän kasvu saattaa kompensoida joko kokonaan tai ainakin osittain finanssipolitiikan kiristämisestä seuraavan vaikutuksen. Niinpä valtioneuvosto olettaakin, että työttömyysaste jopa hiukan alenee vuosina 2015 ja 2016, vaikka vuodelle 2015 suunniteltua 3,3 miljardin euron sopeutusta voidaan pitää poikkeuksellisen rajuna.

Se, mille tasolle työttömyysaste kiristävän finanssipolitiikan myötä lopulta asettuu, riippuukin paljolti kahdesta tekijästä. Ensinnäkin tähän vaikuttavat arviot viennin kehityksestä lähivuosina. Toiseksi tämä riippuu finanssipolitiikan niin sanotusta kerroinvaikutuksesta, eli siitä kuinka paljon julkisen kulutuksen leikkaukset tai lisäykset lopulta vaikuttavat bruttokansantuotteeseen.

Näkemyksemme mukaan valtioneuvoston arvio maailmantalouden elpymisestä ja viennin kasvusta on ylioptimistinen. Valtioneuvoston ja valtiovarainministeriön tulkintaa kerroinvaikutuksen suuruudesta on vaikeampi arvioida, koska sitä ei suoraan tuoda esiin julkisen talouden suunnitelmassa tai muissa valtiovarainministeriön julkaisuissa. Suhteellisen positiivisen kasvuennusteen ja julkisessa keskustelussa esitettyjen puheenvuorojen perusteella on kuitenkin syytä olettaa, että finanssipolitiikan kiristämisestä seuraavia työllisyysvaikutuksia on selonteossa aliarvioitu.

Valtioneuvoston julkisen talouden suunnitelma on laadittu valtiovarainministeriön talousennusteen pohjalta. Valtiovarainministeriö olettaa viennin kasvavan vuonna 2014 3,5 prosentilla ja vuonna 2015 jo neljällä prosentilla. Hyvä vientikehitys siivittää valtiovarainministeriön ennusteessa yksityiset investoinnit vuonna 2015 jo 4,6 prosentin kasvuun, vaikka ostovoiman kasvu on olematonta ja julkisen talouden sopeutukset vaikuttavat negatiivisesti kulutuskysyntään.

Pidämme todennäköisenä, että valtiovarainministeriön ennuste viennin kasvusta ei toteudu. Tämä johtuu useista maailmantalouden kehitykseen liittyvistä negatiivisista tendensseistä ja epävarmuustekijöistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kasvu hiipui vuonna 2013 lähes prosenttiyksikön edellisestä vuodesta, mihin vaikutti oleellisesti kiristynyt finanssipolitiikka. Vaikka Euroopassa kysyntää on onnistuttu imemään maailmanmarkkinoilta ja talousalueen vaihtotaseen ylijäämä on tasaisesti kasvanut, yksityisten investointien kasvu on edelleen ollut olematonta.

Euroopan ja euroalueen vientimenestyksen kääntöpuolena on ollut kehittyvien talouksien kasvun hidastuminen, kun euroalueen vastaanottamien nettomääräisten tulovirtojen kasvu on leikannut näiden talouksien kysyntää. Myös rahoitusmarkkinat ovat reagoineet kehittyvien talouksien ongelmiin, minkä seurauksena näissä on jouduttu kiristämään talouspolitiikkaa valuuttapaon välttämiseksi. Tämän seurauksena globaalin kysynnän kasvu on hidastumassa, mikä vaikuttaa tulevina kuukausina negatiivisesti Suomenkin vientisektoriin. Ukrainan tilanteella on myös merkittäviä vaikutuksia Euroopan ja ennen kaikkea Suomen talouteen, jos nykyinen kriisi kehittyy täysimittaiseksi sotilaalliseksi konfliktiksi.

Näin ollen meidän on vaikeaa nähdä, että viennin kasvu olisi yhtä vahvaa kuin valtiovarainministeriö olettaa. Jos esimerkiksi viennin kasvu jää 1,5 prosenttiin vuonna 2014 ja kahteen prosenttiin vuonna 2015 tuonnin samalla kasvaessa prosentin vuonna 2014 ja 1,5 prosenttia vuonna 2015, on täysin mahdollista, että Suomen talous ei kasva lainkaan tänä ja ensi vuonna. Tämä seuraa siitä, että viennin hitaan kasvun vuoksi luottamuksen paraneminen ja investointien toipuminen viivästyisi[1]. Tämä tarkoittaisi vähintäänkin sitä, että työttömyysaste ei alentuisi nykytasosta lainkaan lähivuosina, vaikka finanssipolitiikan kerroinvaikutus arvioitaisiinkin konservatiivisesti.

On kuitenkin hyvin mahdollista, että edes suotuisamman vientikehityksen olosuhteissa työttömyysaste ei käänny lähivuosina laskuun. Tämä johtuu siitä, että valtioneuvosto ja valtiovarainministeriö ovat arvioineet finanssipolitiikan kerroinvaikutuksen ilmeisen alhaiseksi. Kevään 2014 Taloudellisessa katsauksessaan valtiovarainministeriö antaa ymmärtää, että finanssipolitiikan kerroin olisi 0,7. Ajantasaisessa kansainvälisessä tutkimuksessa finanssipolitiikan kertoimen on kuitenkin havaittu asettuvan välille 1,0–1,5[2]. Kansainvälisessä tutkimuksessa on myös havaittu, että julkisen kulutuksen leikkaukset vaikuttavat kasvuun kielteisemmin kuin veronkorotukset, toisin kuin suomalaisessa keskustelussa on toistuvasti virheellisesti annettu ymmärtää[3]. On myös yleisesti tunnettu tosiasia, että kerroinvaikutus on suurempi korkeamman työttömyysasteen olosuhteissa. Suomessa työttömyysaste on tällä hetkellä suhteellisen korkealla tasolla ja tuleva sopeutus painottuu menoleikkauksiin. Näin ollen finanssipolitiikan kerroinvaikutus on syytä olettaa suhteellisen korkeaksi.

Historiassa on havaittu joitakin periodeja, jolloin talouskasvu on saattanut olla vahvaa kiristävästä finanssipolitiikasta huolimatta. Nämä ovat kuitenkin yleensä liittyneet tilanteeseen, jossa kokonaiskysyntää ovat tukeneet heikentyvä valuuttakurssi, keventyvä rahapolitiikka tai yksityisen velkaantumisen voimakas kasvu. Nykytilanteessa rahapolitiikka on jo maksimaalisen kevyttä, euron kurssi on vahva eikä yksityisen velkaantumisenkaan kasvua ole odotettavissa. Näin ollen finanssipolitiikan on syytä olettaa vaikuttavan työllisyyteen huomattavan kielteisesti.[4]

Valtioneuvostokin olettaa, että Suomen työttömyysaste jää tulevina vuosina melko korkealle tasolle. Vuoteen 2015 mennessä oletetaan, että työttömyysaste alentuu nykytasosta alle prosenttiyksikön. Edes näin positiiviseen arvioon pääseminen edellyttää kuitenkin seuraavia oletuksia:

–          vienti kasvaa voimakkaasti lähivuosina

–          finanssipolitiikan kerroinvaikutus on huomattavan alhainen

–          veronkorotukset vaikuttavat kasvuun menoleikkauksia vähemmän

Näkemyksemme mukaan jokainen näistä oletuksista on perusteeton. Näin ollen pidämme todennäköisempänä, että työllisyyskehitys ei ole edes valtioneuvoston arvioimalla tasolla. Pidämme todennäköisempänä, että nyt valittu kiristävän finanssipolitiikan linja johtaa työttömyysasteen jumiutumiseen nykytasolle tai jopa sen lievään kasvuun. Pidämme nykyisessä suhdannetilanteessa nyt valittua finanssipolitiikan linjaa virheellisenä. On erittäin suuri riski, että suhdannetyöttömyys muuntuu työttömyyden pitkittyessä rakenteelliseksi työttömyydeksi, mikä heikentää Suomen talouden kasvupotentiaalia tulevaisuudessakin.

2. Rakennepoliittisen ohjelman työllisyysvaikutukset

Osana julkisen talouden suunnitelmaa valtioneuvosto esittelee myös laatimansa rakennepoliittisen ohjelman, jonka valmistelu on edelleen kesken. Rakennepoliittisen ohjelman tavoitteena on kestävyysvajeen poistaminen, johon ilmeisesti pyritään julkisia menoja vähentävillä ja talouskasvua kiihdyttävillä uudistuksilla. Rakennepoliittisen toimenpiteet jaetaan viiteen osaan. Ensimmäinen toimenpideluokka koostuu kuntatalouden toimenpiteistä, joilla pyritään parantamaan kuntien rahoitusasemaa. Toinen luokka koostuu julkisen palvelutuotannon tuottavuutta lisäävistä toimenpiteistä. Kolmas kategoria koostuu työurien pidennystä ja työn tarjontaa lisäävistä toimista. Neljäs luokka sisältää rakenteellisen työttömyysasteen alentamiseen pyrkiviä toimenpiteitä ja viides tuotantopotentiaalin kohentamiseen keskittyviä esityksiä.

Kaksi ensimmäistä luokkaa vaikuttavat työllisyyteen suoraan, sillä ne koostuvat käytännössä erilaisista menoleikkauksista sekä jossain määrin myös verojen ja maksujen korotuksista. Nämä toimenpiteet vaikuttavat työllisyyteen kielteisesti, mutta vaikutuksen kokoluokkaa on mahdotonta arvioida ennen kuin suunnitelmat tarkentuvat.

Luokat 3–5 ovat kuitenkin rakennepoliittisen ohjelman olennaisinta sisältöä. Julkisessa keskustelussa rakennepoliittiseen ohjelmaan on kohdistettu paljon odotuksia. Vaikuttaa siltä, että rakennepoliittisen ohjelman toivotaan parantavan talouskasvua ja työllisyyttä. On yleisesti jaettu käsitys, että kireä finanssipolitiikan linja heikentää Suomen kasvunäkymiä. Samalla Suomen viennin kehitykseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Tässä tilanteessa monet talouspolitiikan päätöksentekijät, valmistelijat ja kommentaattorit ovat asettaneet toivonsa kasvua lisäävien ”rakenteellisten uudistusten” varaan. Rakennepoliittinen ohjelma syntyi syksyllä 2013 ilmeisesti vastaamaan juuri tähän haasteeseen.

Taloustieteilijät ovat yleensä viitanneet rakenteellisilla uudistuksilla toimenpiteisiin, joilla tavoitellaan rakenteellisen työttömyysasteen (eli niin sanotun NAIRU-tason) alentamista ja tuotantopotentiaalin parantamista. Rakennepoliittisen ohjelman luokkien 3–5 toimenpiteillä pyritään juuri näiden tavoitteiden saavuttamiseen.

Taloustieteellisesti rakenteellisen työttömyysasteen ja tuotantopotentiaalin käsitteet ovat hyvin lähellä toisiaan. Ne ovat molemmat tarjonta- ja tuottavuustekijöiden määrittelemiä heikkoja tasapainopisteitä, joilla viitataan parhaaseen mahdolliseen työttömyyden tai talouskasvun tasoon, joka on mahdollista saavuttaa ilman inflaation kiihtymistä. Oletuksena on, että työttömyyden alentuminen rakenteellisen tason alapuolelle johtaa työntekijöiden tuottavuuden ylittäviin palkkavaatimuksiin. Tämä johtaa lopulta hintojen nousuun, kun yritykset myöntyvät työntekijöiden palkkavaatimuksiin. Sama pätee myös talouskasvuun: jos talouskasvu nousee teoreettisen potentiaalisen kasvun tasoa korkeammaksi, johtaa tämä käytännössä rakenteellisen työttömyysasteen alittamiseen ja näin ollen inflaation kiihtymiseen.

On siis olennaista ymmärtää, että rakenteellista työttömyysastetta alentavat tai tuotantopotentiaalia parantavat toimenpiteet eivät todennäköisesti vaikuta myönteisesti todelliseen työttömyysasteeseen tai todellisen talouskasvun tasoon. Jokaisena ajanhetkenä vallitseva työttömyysaste ja talouskasvu määräytyvät kokonaiskysynnän perusteella. Näin ollen työllisyyden kannalta rakenteelliset uudistukset ovat kiinnostavia ainoastaan sen vuoksi, että niillä saatetaan pystyä alentamaan sitä työttömyysastetta, jonka alittamisen jälkeen inflaatio ryhtyy kiihtymään.

Tällaiset reformit eivät kuitenkaan vaikuta todelliseen työttömyysasteeseen, koska sen määrittelee vallitseva kokonaiskysynnän taso. Pyrkimykset alentaa rakenteellista työttömyysastetta ja parantaa talouden tuotantopotentiaalia ovatkin mielekkäitä ainoastaan, jos talous on toistuvasti kohdannut inflaation kiihtymisestä johtuvia työllisyys- ja kasvuongelmia. Mikäli inflaatio ei ole merkittävästi kiihtynyt työllisyyden parantuessa ja kasvun vahvistuessa, viittaa tämä siihen, että talous ei ole saavuttanut rakenteellisen työttömyyden ja potentiaalisen tuotannon tasoja. Tässä tapauksessa työllisyyden ja kasvun kohentaminen edellyttäisi ensisijaisesti kokonaiskysynnän kasvattamista. Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan vasta siinä tapauksessa, jos kokonaiskysynnän kasvu johtaa selvään inflaation kiihtymiseen.

Suomessa inflaatio on viimeksi kiihtynyt hiukan voimakkaammin vuoden 2008 alussa, jolloin inflaatioaste nousi 3,5 prosenttiin ja myöhemmin samana vuonna jopa 4,7 prosenttiin. Vuoden 2008 alussa Suomen työttömyysaste laski alle 6,5 prosenttiin, joten jotkut ovat olettaneet, että rakenteellisen työttömyyden aste olisi Suomessa jotakuinkin tällä tasolla. Tätä ei voida pitää kovin uskottavana arviona, koska vuonna 2008 inflaation kiihtyminen johtui ennen kaikkea energian hintojen noususta sekä ruuan hinnan noususta maailmanmarkkinoilla.

Vaikka Suomen rakenteellisen työttömyyden asteeksi arvioitaisiinkin reilut kuusi prosenttia, olisi tärkeää huomata, että tällä hetkellä Suomen työttömyysaste on kuitenkin noin kaksi prosenttiyksikköä tätä korkeammalla. Niinpä rakenteellisen työttömyysasteen alentaminen ei tällä hetkellä hyödytä Suomen taloutta millään tavalla.

Jos rakennepoliittisen ohjelman avulla rakenteellisen työttömyyden taso saataisiin painettua vaikkapa reiluun viiteen prosenttiin, ei tästäkään olisi mitään hyötyä, ellei kokonaiskysyntä kasvaisi riittävästi. Viimeistään 1990-luvun alusta alkaen Suomen kasvustrategia on nojannut pääasiassa vientiin. Viennin siivittämä talouskasvu on parhaimmillaankin onnistunut tuottamaan vain selvästi yli kuuden prosentin työttömyysasteita. Näin ollen rakennepoliittisesta ohjelmasta mahdollisesti saatavat hyödyt riippuvat siitä, onko Suomi valmis muuttamaan selvästi finanssi- ja teollisuuspoliittista linjaansa. Vain selvällä kotimaisen kysynnän kasvun vahvistumisella voidaan saada todellinen työttömyysaste vastaamaan mahdollisesti alentunutta rakenteellisen työttömyyden tasoa.

Jos finanssi- ja teollisuuspolitiikan peruslinjaa ei aiota muuttaa, on monista rakenteellisista uudistuksista todennäköisesti vain haittaa. Jos esimerkiksi rakenteellisen työttömyyden tasoa pyritään alentamaan talousteoriasta johdettavilla toimenpiteillä, on työntekijöiden vaatimaa palkkatasoa saatava alennettua. Tämä saattaa edellyttää esimerkiksi erilaisia sosiaali- ja työttömyysturvan heikennyksiä, jotka yhdessä alentuneen reaalipalkkatason kanssa leikkaisivat kokonaiskysyntää. Ilmeisesti tällaisiin toimenpiteisiin myös viitataan selonteossa, kun rakennepoliittisen ohjelman yhteydessä puhutaan ”työnteon kannustavuuden lisäämisestä”. Tällaisten toimien aiheuttama kokonaiskysynnän heikentyminen voidaan kompensoida keventämällä finanssipolitiikan linjaa, mutta tästä ei ole annettu minkäänlaisia viitteitä toistaiseksi. Julkisen talouden suunnitelmassa finanssipolitiikan kiristävä linja ainoastaan jatkuu.

Myös työurien pidentämistä ja työn tarjontaa lisäävät toimenpiteet edellyttävät onnistuakseen riittävää kokonaiskysynnän kasvua. Päätöksentekijöiden olisikin ymmärrettävä, että rakenteellisilla uudistuksilla voidaan parantaa ainoastaan talouden maksimaalista suorituskykyä. On kuitenkin todennäköistä, että talous ei koskaan saavuta tuotantopotentiaaliaan, ellei kysynnänsäätelypolitiikalla jatkuvasti taata tuotantopotentiaalia vastaavaa kokonaistuotannon tasoa. Näin ollen rakenteellisista uudistuksista saadaan hyötyä vain, jos finanssi- ja teollisuuspolitiikasta tehdään paljon nykyistä joustavampaa ja tarvittaessa myös ekspansiivisempaa.

On myös syytä ymmärtää, että myös kysynnänsäätelypolitiikka voi alentaa rakenteellisen työttömyyden tasoa ja parantaa talouden tuotantopotentiaalia. Jatkuvasti vahva kokonaiskysyntä takaa, että työntekijöiden työkyky ei pääse heikentymään. Samalla myös tuottavuuskehityksen on havaittu riippuvan huomattavasti kulloisestakin talouskasvun tasosta. Näin ollen jatkuvasti vahvaa kasvua ja alhaista työttömyysastetta turvaava kysynnänsäätelypolitiikka voidaan nähdä myös erinomaisena rakennepolitiikkana.

3. Täystyöllisyyden saavuttamisen edellyttämiä politiikkatoimia

Aina 1990-luvun lamaan saakka Suomessa vallitsi käytännössä jatkuvasti täystyöllisyys, sillä työttömyysaste pysyi toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä lähes jatkuvasti alle viidessä prosentissa. Esimerkiksi 1960-luvulla vuotuisen työttömyysasteen keskiarvo oli vain kaksi prosenttia, 1970-luvulla 3,7 prosenttia ja 1980-luvulla 4,9 prosenttia. 1990-luvulla työttömyysasteen vuosikymmenen keskiarvo nousi 12,2 prosenttiin. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä se laski 8,3 prosenttiin, mutta jumiutui siis silti edelleen varsin korkealle tasolle.

Työttömyysasteen nousu johtuu suurelta osin Suomessa 1990-luvulla tapahtuneesta talouspolitiikan suunnanmuutoksesta, jolloin kotimaiseen kysyntään alettiin talouspolitiikassa kiinnittää aiempaa vähemmän huomiota. Kapitalistisessa taloudessa tuotanto- ja työllistämispäätökset seuraavat siitä, että hyödykkeille ja palveluille on riittävästi kysyntää, joten kokonaiskysynnällä on työllisyyden ja kokonaistuotannon määräytymisessä kaikkein keskeisin rooli.

Suomessa ei ole juuri koskaan harjoitettu kysyntää säätelevää finanssipolitiikkaa, mutta aiemmin teollisuuspolitiikalla taattiin kuitenkin jatkuvasti vahva kokonaiskysynnän taso. Aina 1990-luvulle asti Suomen investointiaste pysyi keskimäärin noin 30 prosentissa. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa se on jäänyt 20 prosentin tietämille. Investointiasteen laskulla on ollut huomattava vaikutus työttömyyden kasvuun, vaikka Suomen vahvistunut vientisektori on osittain onnistunut kompensoimaan investointiasteen romahdusta. Tämä vaikutus ei ole kuitenkaan ollut riittävä, jotta työttömyyden vakiintumiselta korkealle tasolle olisi voitu välttyä.

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2015–2018 ei tarjoa muutosta Suomen viime vuosikymmenten talous-, teollisuus- ja työllisyyspolitiikkaan. On selvää, että paluu täystyöllisyyteen ei tapahdu, ellei talouspolitiikassa aleta jälleen painottaa enemmän kysynnänsäätelyä. Suunnitelman finanssipoliittinen linja on kiristävä eikä rakennepoliittisen ohjelman toimenpiteistä ole hyötyä ilman selviä panostuksia kysynnänsäätelyyn.

Jos Suomessa haluttaisiin päästä merkittävästi nykyistä alempiin työttömyysasteisiin, edellyttäisi tämä vähintäänkin joko muutosta finanssipolitiikan peruslinjassa tai investointipolitiikan merkittävää aktivoimista. Finanssipolitiikassa tarvittava muutos tarkoittaisi sitä, että jatkossa valtion budjettialijäämä pyrittäisiin saattamaan vastaamaan yksityisen sektorin säästämishalukkuutta, jolloin talous saataisiin toimimaan jatkuvasti maksimaalisella teholla. Tämä edellyttäisi valmiutta tehdä tarvittaessa huomattavasti nykyistä alijäämäisempiä budjetteja.

Investointipolitiikan aktivointi taas tarkoittaisi ensinnäkin julkisten investointien selvää lisäämistä. Toiseksi myös valtion omistamia yhtiöitä olisi perustettava uudelleen ja niitä olisi käytettävä aktiivisen investointipolitiikan välineenä. Kolmanneksi myös yksityisten yritysten investointeja olisi tuettava suoraan parantamalla niiden rahoitusolosuhteita sekä myöntämällä suoria investointiavustuksia. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että paras tae yksityisten investointien kasvulle on riittävän vahva kulutuskysyntä.

Täystyöllisyyspolitiikan harjoittaminen Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenenä on kuitenkin aiempaa vaikeampaa. Liittyessään EMUn jäseneksi Suomi luopui rahapoliittisesta suvereniteetistaan. Nyt julkinen velkaantuminen aiheuttaa Suomen taloudelle sellaisia ongelmia, joita Suomella ei aiemmin ollut. Koska Suomi ei enää itse laske liikkeelle omaa valuuttaansa, on Suomi tullut riippuvaiseksi luottomarkkinoiden näkemyksistä. Niinpä ekspansiivisen finanssipolitiikan harjoittamiseen Suomessa liittyy sellaisia riskejä, joita siihen ei aiemmin kohdistunut.

Suomen pitäisikin pyrkiä vaikuttamaan EMUn kehitykseen siten, että rahaliiton rakenteita muutettaisiin paremmin kysynnänsäätelyä tukeviksi, mikäli Suomessa halutaan edelleen tavoitella täystyöllisyyttä. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi EMUn sisäisten vaihtotaseen epätasapainojen tasaamista sekä jäsenvaltioiden velkakirjojen oston sallimista EKP:lle.

4. Yhteenveto

Näkemyksemme mukaan vuosien 2015–2018 julkisen talouden suunnitelmaan sisältyvät toimenpiteet vaikuttavat Suomen työllisyystilanteeseen negatiivisesti. Etenkin vuodelle 2015 suunnitellut yli kolmen miljardin euron sopeutustoimet heikentävät työllisyyttä selvästi. Arvioimme myös, että valtioneuvoston näkemys Suomen viennin kasvusta on ylioptimistinen. Lisäksi pidämme todennäköisenä, että sopeutustoimien työllisyysvaikutuksia on huomattavasti aliarvioitu. Näin ollen pidämme todennäköisenä, että työttömyysaste ei Suomessa ainakaan alene seuraavina vuosina. Kevyemmällä finanssipolitiikalla Suomen työllisyyskehitys olisi huomattavasti suotuisampaa.

Rakennepoliittisen ohjelman arviointi on toistaiseksi vaikeampaa sen keskeneräisyyden vuoksi. On kuitenkin selvää, että rakenteelliset uudistukset eivät paranna Suomen työllisyystilannetta, jos samanaikaisesti aktiivisella talouspolitiikalla ei turvata jatkuvasti riittävää kokonaiskysynnän tasoa. Rakenteellisten uudistusten tavoitteena on lisätä talouden maksimaalista suorituskykyä – ei suoraan parantaa työttömyysastetta tai kiihdyttää talouskasvua. Tätä tosiasiaa suuri osa päätöksentekijöistä ja julkisista kommentaattoreista ei vaikuta sisäistäneen.

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2015–2018 ei sisällä sellaisia toimenpiteitä, joilla Suomen työttömyysastetta saataisiin merkittävästi alennettua. Tämä edellyttäisi finanssipolitiikan keventämistä sekä huomattavaa investointipolitiikan aktivointia. Nämä tekijät vaikuttaisivat kokonaiskysyntään positiivisesti. Nyt lähes kaikki julkisen talouden suunnitelmaan sisältyvät toimenpiteet ovat kokonaiskysyntää heikentäviä ja siten työllisyystilannetta huonontavia.

 

[1] Tässä skenaariossa kulutusmenot kasvaisivat vuonna 2014 0,1 prosenttia ja vuonna 2015 supistuisivat 0,5 prosenttia. Investoinnit vähenisivät vuonna 2014 3,1 prosenttia ja vuonna 2015 kasvaisivat prosentin.

[2] Ks. esim. Auerbach, A. J. / Gorodnichenko, Y. (2012): Fiscal Multipliers in Recession and Expansion. In: Alberto Alesina und Francesco Giavazzi (Editors): Fiscal Policy after the Financial Crisis. Chicago: University of Chicago Press (NBER chapters); Blanchard, O. / Leigh, D. (2013): Growth Forecast Errors and Fiscal Multipliers, IWF Working Paper, 2013, (WP/13/1); Coenen C. et al. (2012): “Effects of Fiscal Stimulus in Structural Models”, American Economic Journal: Macroeconomics 2012, 4(1): 22–68; DeLong, J. B. / Summers, L. H. (2012): Fiscal Policy in a Depressed Economy (Mimeo); Fazzari, Steven M. / Morley, James / Pan- ovska, Irina (2012): State-Dependent Effects of Fiscal Policy (Mimeo); Baum, A. / Koester, G. B. (2011): The impact of fiscal policy on economic activity over the business cycle – evidence from a threshold VAR analysis (Deutsche Bundesbank Discussion Paper Series 1: Economic Studies, 03/2011); Holland, D. / Portes, J. (2012): Self-Defeating Austerity?, in: National Institute Economic Review No. 222, F4-F10, October 2012.

[3] Ks. esim. Bouthevillain, C. / Caruana, J. / Checherita, C. / Cunha, J. / Gordo, E. / Haroutunian, S. / Langenus, G. / Hubic, A. / Manzke, B. / Pérez, J. / Tommasino, P. (2009): Pros and Cons of Various Fiscal Measures to Stimulate the Economy, Banco de España, Economic Bulletin, July, pp. 2-22; Gechert, S. / Will, H. (2012): Fiscal Multipliers: A Meta-Regression Analysis (IMK Working Paper, 97).

[4] Arvio perustuu saksalaisen IMK-, ranskalaisen OFCE- ja itävaltalaisen WIFO-tutkimuslaitosten yhteisraporttiin Crisis continues to smoulder ­–Joint analysis of the Macro Group (2013).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: