Olemmeko taloustuhon partaalla?

Hindenburg_disaster

(Kuvan lähde: Wikicommons)

Koronaepidemian taloudelliset vaikutukset ovat olleet jo tähän mennessä erittäin suuret. Kun valtiot ympäri maailmaa ovat kevään aikana turvautuneet eriasteisiin rajoitustoimiin, taloudellinen toimeliaisuus on vähentynyt rajusti. Myös ihmisten käyttäytymisen muutos tartuntojen pelossa on osaltaan syventänyt koronakriisin talouspudotusta. Vaikka epidemiatilanne on toimien seurauksena saatu monessa maassa jokseenkin hallintaan, epävarmuus jatkuu vielä monia kuukausia eteenpäin. Voidaan ajatella, että vasta rokote ja sen kautta syntyvä suoja tautia vastaan päättää tämän epävarmuuden.

Kun taloudellinen toiminta on tiettyjen toimialojen osalta kokonaan pysähdyksissä ja kokonaistuotannonkin voidaan arvioida ainakin hetkellisesti pudonneen ehkä jopa kolmanneksella normaalista, tilanne tietysti on synkkä. Vaikka epidemian lopullinen voittaminen on kauempana kuin kukaan toivoisi, odotus kuitenkin on, että muutamassa vuodessa tilanne tältä osin normalisoituu. Kaikkea toivoa ei siis tästä näkökulmasta ole syytä menettää.

Tästä huolimatta erilaisia maailmanlopun ennusteita ja suuren tuhon ennustajia on ilmaantunut viime viikkojen aikana julkiseen keskusteluun. Luonnollisesti koronakriisin epävarmuus ruokkii sekä tällaisten näkökulmien tarjontaa että niiden kysyntää. Esimerkiksi jo globaalin finanssikriisin aikana Tohtori Tuhoksi itsensä markkinaistanut Nouriel Roubini on palannut valokeilaan peräti kymmenen syvän kriisin siemenen kera.

Tällä kertaa myös Suomi on myös saanut oman Tohtori Tuhonsa, kun Helsingin yliopiston taloustieteen dosentti ja GnS Economics -yrityksen perustajaomistaja Tuomas Malinen on noussut julkisuuden valokeilaan. Useita haastatteluja eri medioissa viime viikkoina antanut Malinen on povannut rohkeasti erittäin synkkää tulevaisuutta ja jopa talouden totaalista romahdusta. Vähitellen hänen näkemyksensä ovat tavoittaneet suuremman yleisön. Esimerkiksi Jari Sarasvuon uusi tubekeskusteluohjelma Kassandran huuto, jossa Malinen vieraili toukokuun alussa, on saanut merkittävää näkyvyyttä.

Railakkaat tuhoskenaariot ovat saaneet osakseen sekä kiitosta että kauhistelua suomalaisessa yleisössä. Koska monet ovat viestittäneet jopa ahdistuneensa koronakriisin keskellä tällaisista tulevaisuuden maalailuista, on ehkä tarpeellista tarkastella tarkemmin sitä, mihin Malisen ja hänen porukkansa analyysi nojaa. Pitääkö tuhoskenaariot ottaa todesta, pitääkö niistä huolestua ja pitääkö taloudelliseen romahdukseen alkaa jotenkin varautua?

GnS Economicsin narratiivit

Heti alkuun on syytä todeta, että Malinen ja hänen yrityksensä ovat ennustaneet jonkinlaista talousromahdusta jo pitkään ennen koronakriisiä. Aiemmat romahdusennusteet ovat nojanneet pitkälti seuraavaan narratiiviin:

  1. Globaalin finanssikriisi ajoi kapitalismin vedenjakajalle
  2. Valittiin väärä tie eli elvytys ja ennen kaikkea keskuspankkien laaja puuttuminen rahoitusmarkkinoiden toimintaan
  3. Vähitellen keskuspankkien tuki markkinoille on alkanut rapauttaa rahoitusmarkkinoita ja sen kautta reaalitalouden tuottavuuskehitystä
  4. Jotta talousjärjestelmä pysyisi pystyssä, on keskuspankkien pitänyt koko ajan jatkaa ja ehkä jopa lisätä tukitoimia
  5. Lopulta talousmalli (joka on muuttunut kapitalistisesta korporatistiseksi) hajoaa omaan mahdottomuuteensa.

Kun romahdusta ei ole kuulunut, on yleensä vedottu keskuspankkien toimiin ja sillä ostettuun lisäaikaan.  Lisäaikaa voidaan mahdollisesti ostaa vielä esimerkiksi keskuspankkirahoituksella tai vastavilla radikaaleilla toimilla, mutta silloin romahdus saa vain lisämausteita esimerkiksi hyperinflaation muodossa. Kuitenkin odotus on selvä: kohta romahdus tulee ja se tulee olemaan raju.

Edellisiin tulkintoihin sisältyy ongelmia, kuten se, että GnS Economicsin tarkasti seuraama kokonaistuottavuuden aleneminen kuvannee oikeammin reaalipalkkojen kasvun hidastumista, kuin teknologista negatiivista shokkia. Lisäksi jatkuvasti toistettu näkemys, jonka mukaan julkisen kulutuksen keskuspankkirahoitus johtaa väistämättä hyperinflaatioon kaipaisi tuekseen perusteluja, miksi näin on. Kuten tässä blogissa on usein kuvattu, pelkästään teknisenä rahoitusmuotona keskuspankkirahoitus ei johda automaattisesti inflaation kiihtymiseen.

Vaikka edelliset puutteet analysissä ja pitkään jatkunut ”suden huutaminen” voisivat sinällään olla jo peruste sivuuttaa GnS Economicsin tuhoskenaariot myös nyt koronakriisin keskellä, tällaiseen johtopäätökseen ei ole syytä kiirehtiä. Vaikka romahdus on antanutkin odottaa itseään pidempään kuin Malinen ja kumppanit ovat ennustaneet, se ei tarkoita sitä, etteikö heidän analyysinsa tuhomekanismeista ja prosesseista voisi olla riittävissä määrin oikea. Toiseksi juuri koronaepidemian kaltainen tapahtuma voi olla juuri sellainen taitekohta, joka työntää taloudelliset prosessit sellaiselle uralle, joita GnS Economics on jo pitkään ennustanut. Ilman koronakriisiä ehkä mitään ei olisikaan tapahtunut, mutta nyt todellisuus on saattanut kuroa umpeen eron Malisen ryhmän analyysiin.

GnS Economicsin kriisiskenaarioiden perusta on avattu yksityiskohtaisemmin maksullisissa raporteissa, mutta tärkeimmät lähtökohdat löytyvät myös avoimista blogikirjoituksista. Esimerkiksi huhtikuun alussa tämä narratiivi on avattu melko selkeästi blogitekstissä, joka on otsikoitu ”Maailmantalouden tuhoaja: Koronaviruksen talousvaikutukset”. Käytännössä tie tuhoon on seuraavanlainen:

  1. Koronakriisin negatiiviset talousvaikutukset keskuspankkien ja valtioiden toimista huolimatta
  2. Euroopan pankkisektorin kriisiytyminen ja romahdus
  3. Globaali rahoitusmarkkina- ja pankkikriisi
  4. Euroalueen hajoaminen
  5. Kiinan talouden romahtaminen
  6. Globaali historiallisen syvä lama

Enemmän tai vähemmän nämä vaiheet toistuvat myöhemmissäkin GnS:n raporteissa ja niiden tiivistelmissä. Vaikka esimerkiksi toukokuussa tarjolla oli myös niin sanottu ”hyvä skenaario”, jossa valtiot ja keskuspankit onnistuvat selättämään koronaviruksen aikaan saaman kriisin (joskin luoden sosialistisen ”zombien” ja taas paikallisia hyperinflaatioita), enemmän ainakin viestinnässä korostuvat ”paha skenaario” ja ”apokalyptinen skenaario”. Näistä jälkimmäinen eroaa ensimmäisestä sillä, että oikeastaan kaikki nykyiset kansainväliset talousrakenteet enemmän tai vähemmän romahtavat syvän laman seurauksena.

Seuraavassa tarkastelussa käydään läpi yksitellen tuhoskenaarioiden perusnarratiivin kohdat 2-5, ja pohditaan sitä, millä edellytyksillä ne voisivat tapahtua. Sitä kautta on mahdollista muodostaa jonkinlainen kuva siitä, kuinka deterministisellä, jokseenkin varmalla tai epävarmalla pohjalla tällaiset skenaariot oikeastaan ovat.

Tuhoskenaariot – totta vai tarua?

Tarkasteltavat tuhoskenaarioiden osatekijät ovat siis Euroopan pankkikriisi ja pankkijärjestelmän romahdus, globaali rahoitusmarkkinakriisi, euroalueen hajoaminen sekä Kiinan talouden romahtaminen.

Euroopan pankkikriisi

Skenaarioissa koronakriisin nähdään johtavan pankkikriisiin Euroopassa. Tämän tapahtuman tärkein taustatekijä on se, että Euroopan pankkisektori on edelleen heikossa kunnossa globaalin finanssikriisin jäljiltä. Toukokuun raportin tiivistelmässä todetaan:

Nämä aiheuttavat vakavia ongelmia erityisesti eurooppalaisille pankeille, joiden taloudellinen tila on ollut huono jo vuodesta 2008 lähtien, ja tilanne on vain huonontunut EKP:n virheellisestä politiikasta johtuen. Pankkisektori ei tule selviytymään taantumasta.

EKP:n virheellisellä politiikalla viitataan ainakin negatiivisten korkojen politiikkaan, jonka seurauksena pankkien tuloksellisuuden nähdään heikentyneen oleellisesti.

On totta, että Euroopan pankkisektorin vahvistaminen globaalin finanssikriisin jälkeen on jäänyt puolitiehen. Italian ja Espanjan pankkien lisäksi tasehuolia on myös muun muassa Ranskassa ja Saksassa, eli siinä mielessä riskejä on jakautunut lähes kaikkialle euroalueella. Koronakriisin seurauksena ongelmaluottojen määrä on kasvanut merkittävästi ja monien jo aloitettujen investointihankkeiden tulevaisuuden tuotot ovat vaakalaudalla. Tästä seuraa tietysti lähikuukausina lisäpainetta lainaajille ympäri Euroopan ja hetkellisesti pankkien tilanne tulee näyttämään varsin huonolta. Tästä muun muassa Euroopan komissio ja EKP ovat käyneet keskustelua viime viikkoina. Mutta johtaako tämä väistämättä pankkikriisiin?

Ei väistämättä, sillä myös Euroopan pankkisektoria kriisissä suojelevia rakenteita ja prosesseja on olemassa. Tärkeimpiä näistä ovat tietenkin Euroopan keskuspankit tukitoimet, joilla kaikkien Euroopan pankkien tilannetta on huomattavasti helpotettu koronakriisin aikana. EKP on muun muassa lisännyt merkittävästi likviditeetin tarjontaa, parantanut lainaamisensa ehtoja pankeille ja ostanut suoraan osan yrityssektorin lainoista omaan taseeseensa. Tämä antaa Euroopan pankeille aikaa katsoa pidemmälle eteenpäin arvioidessaan omien asiakkaidensa maksukykyä. Lyhennysvapaat, lainojen uudelleenneuvottelut ja muut kevennykset asiakkaille sujuvat helpommin, kuin välitöntä painetta likviditeetin riittävyydestä ei ole liikepankkien riesana.

Likviditeetin riittävää tarjontaa on pitänyt keskeisenä myös Euroopan keskuspankkijärjestelmän alaisen pankkivalvonnan puheenjohtaja Andrea Enria. Hän on lisäksi muistuttanut, että toistaiseksi mitään sisäsyntyistä rahoitusmarkkinakriisiä ei ole näköpiirissä, vaan Euroopankin pankkisektorin huolet liittyvät pääasiassa koronaepidemiaan ja reaalitalouden sakkaamiseen. Enrian haastattelu myös osoittaa hyvin, että vaikka kaikkea toivottavaa ei ole ehditty tekemään Euroopan pankkijärjestelmän vahvistamiseksi, pankkien pääomapuskurit ja likviditeettipuskurit ovat ennen koronakriisiä paljon suuremmat kuin ennen finanssikriisiä ja eurokriisiä.

On toki mahdollista, että pankkijärjestelmän aiempaa parempi varautuminenkaan ei riitä, jos koronakriisin taloudellista toimintaa rajoittavat vaikutukset jatkuvat kuukausia. Silloin EKP:lta ja mahdollisesti myös valtioilta tarvitaan lisätoimia rahoitusjärjestelmän tukemiseksi. Väliaikaiset tukitoimet ja erilaiset uudet rahoitusjärjestelyt ovat kuitenkin täysin mahdollisia, eikä niihin ole käytännössä mitään teknistä estettä. Esimerkiksi ongelmapankkien yhdistämien vahvempiin rahoituslaitoksiin, ongelmaluottojen uudelleenjärjestelyt ja eräänlaiset roskapankit voivat tällöin tulla kyseeseen.

Eli vaikka Euroopan pankkisektorin mahdollisia vaikeuksia tulevina kuukausina ei kiistettäisikään, pankkikriisiä ei ole syytä julistaa välttämättömänä tulemana. Edellisen vuosikymmenen kriisit ovat antaneet Euroopan pankkijärjestelmän turvaajille huomattavasti kokemusta, jonka avulla pankkijärjestelmän kestävyys todennäköisesti pystytään turvaamaan tässäkin kriisissä.

Globaali rahoitusmarkkinakriisi

Tuhoskenaarion seuraava vaihe on liitännäinen edelliselle eli Euroopan pankkikriisille. Koska monet eurooppalaiset pankit nähdään GnS:n analyyseissa globaalille rahoitusjärjestelmälle systeemisesti tärkeinä, niiden oletettu kaatuminen käynnistää dominopalojen kaatumisen. Ajatus ilmeisesti on, että tässä vaiheessa myös muut keskuspankit menettävät otteensa rahoitusmarkkinoista, eivätkä pysty enää kannattelemaan niitä – eli romahdus on jälleen väistämätön.

Jos edellä kuvatut rakenteet ja prosessit voivat estää Euroopan pankkijärjestelmän romahduksen, voidaan kaiketi ajatella, että myöskään tällaista globaalia rahoitusmarkkinakriisiä ei sen seurauksena nähdä. Toisaalta voidaan pohtia, löytyykö jostain muualta globaalista rahoitusarkkitehtuurista kohtia, jotka voisivat murtua ja siten käynnistää finanssikriisin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen roskalainamarkkinat tai kehittyvien maiden markkinat voisivat mahdollisesti olla sellaisia markkina-alueita, joilta seuraava globaali finanssikriisi voisi lähteä käyntiin.

Edellisen todennäköisyyttä vähentää kuitenkin se, että ehkä kaikkein määrätietoisin toimija koronakriisin alun jälkeen on ollut Yhdysvaltojen keskuspankki Fed, jonka kriisiohjelmat ovat lyöneet laudalta kaikkien muiden keskuspankkien ohjelmat. Fed on ottanut kannateltavakseen Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinat, mutta kantaa nyt myös vastuunsa globaalista dollarilikviditeetin tarjonnasta vahvemmin kuin koskaan. Näiden toimien myötä vielä maaliskuun lopulla varsin pahalta näyttänyt tilanne on helpottunut edellä mainituilla markkinalohkoilla. Fedin viestinnästä on voinut viime päiviin asti päätellä, että tarvittaessa vielä lisääkin tulivoimaa tullaan käyttämään. Tässä valossa globaalin finanssikriisin näkymä on kohtalaisen epätodennäköinen, vaikka koronaepidemia jatkuisi vielä pitkälle vuoden 2021 puolelle.

Euroalueen hajoaminen

Tärkeä palanen tuhoskenaariossa on euroalueen hajoaminen, jonka todennäköisyydeksi GnS:n Malinen on haastatteluissa antanut 85-90 prosenttia. Hän ei ole tietenkään sanonut, milloin valuuttaliitto mahdollisesti purkautuu, mutta tuhoskenaarion osana kovin pitkään sitä ei tarvinne odottaa. Kenties ajatus menee niin, että pankkijärjestelmän romahtaminen synnyttää niin suuret epäsymmetriset rahoitusvastuut EMU-valtioille, ettei poliittista halua niiden yhteisvastuulliseen hoitamiseen ole. Tällöin euron hajoaminen on seuraava looginen vaihe.

Jos edelleen kuitenkin pidetään kiinni siitä, ettei Euroopan pankkikriisi ja pankkijärjestelmän romahdus tapahdu väistämättä, pääsemme pohtimaan muita mahdollisia reittejä euroalueen hajoamiselle. Yhtä mieltä voidaan olla siitä, että erityisesti poliittisesti euro on tällä hetkellä erittäin suurissa vaikeuksissa. Pohjoisessa ei haluta yhteisvastuuta, joka on kuitenkin valuuttaliiton koossapysymisen kannalta ainoa vaihtoehto. Toisaalta eteläisissä euromaissa ollaan viimeistään nyt kyllästytty pohjoisen moralisointiin ja eurojäsenyyden tuottamaan jatkuvaan talouskuriin. Esimerkiksi Italian taloudessa pidetään koko ajan käsijarrua päällä julkisen talouden perusjäämän muodossa, mutta siitä huolimatta koronakriisin osuessa ensimmäisenä Italiaan talouspoliittista solidaarisuutta ei tahtonut löytynyt mistään. EU- ja eurokriittisyyden kasvu ei näissä olosuhteissa ole yllätys. Tässä valossa näyttää siltä, että ennen kaikkea euron poliittinen pääoma alkaa pian olla käytetty.

Lisää ongelmia eurolle ja EMU-instituutioille aiheutti toukokuun alussa Saksan perustuslakituomioistuin, joka linjasi EKP:n määrällisen helpottamisen ohjelmat ja eurovaltioiden velkakirjaostot ongelmallisiksi Saksan perustuslain näkökulmasta. Prosessi EKP:n, EU:n ja Saksan välillä on vielä alussa, mutta jo nyt voidaan olettaa sen ainakin jossain määrin rajoittavan EKP:n toimintakykyä tulevaisuudessa. Tällä toki voi olla vaikutuksensa sekä euroalueen kestävyyteen ja ehkä myös edellä käsiteltyyn Euroopan pankkijärjestelmän kriisiherkkyyteen, mutta todennäköisesti vielä tulevina vuosina rahapoliittiset toimet saavat jatkua entisellään.

Vaikka edellä kuvatut poliittiset tendenssit kuulostavat vakavilta, on kuitenkin muistettava, että ne ovat sanan mukaisesti poliittisia. Jos jossain vaiheessa pitää oikeasti valita euron hajoamisen ja poliittisen ylpeyden nielemisen välillä, ei ole sanottua, että jälkimmäinen tullaan valitsemaan. Tähänkin mennessä Euroopan valtiot ovat aina löytäneet riittävän poliittisen kompromissin luoviessaan eteenpäin ongelmallisten taloudellisten rakenteidensa kanssa. Mitään luonnonlakista hajoamistietä eurolle ja EU:lle ei kuitenkaan ole rakennettu.

Kiinan talouden romahtaminen

Viimeisenä palasena tuhoskenaariossa on mainittu Kiinan talouden romahtaminen. Tämä on GnS:n narratiivissa tärkeää siksi, että siinä Kiinaa pidetään viime vuosikymmenen taloudellisena moottorina, jonka perässä maailmantalous on kulkenut globaalin finanssikriisin jälkeen. Jos jopa Kiinan talous romahtaa, mistään ei ole enää tulossa pelastusta kansainväliselle talousjärjestykselle.

Kiinan talouden ja yhteiskunnan kriisiytymisherkkyyttä on vaikea arvioida, koska valtio toimii erilaisilla periaatteilla kuin läntiset kauppakumppaninsa. Näyttää selvältä, että finanssikapitalismin kanssa Kiina on ajautunut vuorostaan samanlaisiin ongelmiin, kuin mihin Yhdysvalloissa päädyttiin globaalissa finanssikriisissä – talous on kyllästetty velalla ja velkakuplaa ylläpitäviä investointihankkeita on ollut koko ajan vaikeampi löytää. Mutta voimmeko varmasti sanoa, että tämän mallin ajautuessa kriisiin Kiinassa ei löydettäisi keinoja järjestää talouttaan uudelleen? Onko Kiina ajautumassa lopullisesti kansainvälisen tuotantojärjestelmän ja tulonjaon ulkokehälle? Tuskin.

Vaikka Kiinassa ajauduttaisiin autonomisesti yhteiskunnan ja talouden uudelleenjärjestelyyn jo lähivuosina, se ei välttämättä yhtään vähennä Kiinan merkitystä kansainvälisessä taloudessa. Toisaalta jos tuhoskenaariossa Kiinan romahduksen ajateltiin olevan seurausta Euroopan pankkijärjestelmän romahduksesta ja globaalista finanssikriisistä, näitäkään ei välttämättä tulla tulevina vuosina näkemään. Siksi tähänkin kohtaan tuhoskenaariota liittyy merkittäviä epävarmuuksia.

Johtopäätökset

Koronakriisin valtavat taloudelliset vaikutukset ovat synnyttäneet pelkoja laajemmastakin talousromahduksesta. Samalla myös tuhon ennustajille on löytynyt julkisesta keskustelusta viime vuosia enemmän tilaa. Monet ovat tarttuneetkin tähän mahdollisuuteen esimerkillisesti ja markkinatilan hyödyntäen. Ongelmaksi muodostuu se, että liian innokkaat ennusteet taloustuhosta voivat ennen näkemättömän koronakriisin keskellä vaikuttaa ihmisten mielialoihin lannistavasti ja tuottaa jopa ahdistusta. Siksi on tärkeää pyrkiä analysoimaan hurjimpien skenaarioiden kehityskulkuja ja niiden toteutumisen todennäköisyyttä.

Tässä tekstissä on tarkasteltu suomalaisen Tohtori Tuhon Tuomas Malisen ja GnS Economicsin tuhoskenaarion osia. Vaikka skenaarioita on perusteltu monilla hyvilläkin argumenteilla, myös monia taloudellisia ja yhteiskunnallisia rakenteita ja prosesseja on niissä sivuutettu ja ehkä ymmärretty väärin. Siksi tuhoviestistä on ehkä tullut voimakkaampi ja ihmisiä kauhistuttavampi, kuin on välttämättä ollut alun perin tarkoitus.

Jos esimerkiksi GnS Economicsin toukokuun raportin skenaarioita vertaillaan, todennäköisin tällä hetkellä on niin sanottu ”hyvä skenaario” (pois lukien hyperinflaatiot), jossa valtiot ja keskuspankit löytävät keinot kuljettaa talous yli koronaepidemiasta vain hieman haavoittuneena. Yksi ongelma skenaarioiden tasapainoisessa punninnassa saattaa olla se, että kyseisen ”hyvän skenaarion” edellyttämiin julkisen vallan toimenpiteisiin suhtaudutaan skenaarion toteuttajien puolelta ideologisesti arveluttavina (sosialismina). Silloin muut kehityskulut saattavat tuntua paremmilta, minkä ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa arvioon niiden todennäköisyydestä. Lisäksi jokaisen, joka väittää oman kriisiytymisennusteensa käyneen toteen koronakriisissä, pitäisi nyt pystyä kuvaamaan sellainen talousjärjestelmä, joka ei olisi koronan myötä ajautunut kriisiin. Tällaista kontrafaktuaalista todistelua ei ole vielä riittävästi tehty pitkän linjan kriisiennustajien toimesta.

Tämän tekstin tarkoituksena ei ole ollut vähätellä taloudellisia riskejä ja epävarmuutta, jota tähän hetkeen ja koronakriisiin liittyy. On mahdollista, että joudumme todistamaan tulevaisuudessa huonompia kehityskulkuja, kuin mitä tuhoskenaariolle esitetyt vasta-argumentit esimerkiksi Euroopan pankkijärjestelmän kestävyydestä tai euron tulevaisuudesta antavat olettaa. Tarkoitus oli sen sijaan osoittaa, että romahdus ei ole välttämätön, vaan esimerkiksi politiikalla voidaan edelleen vaikuttaa merkittävästi kriisin lopputulemiin.

Tarkoituksena ei myöskään ole ollut puolustaa nykyisiä talouden ja yhteiskunnan rakenteita sellaisenaan säilytettävinä ja optimaalisina. Päinvastoin tarvitsemme tulevaisuudessa merkittäviä reformeja, jotka osaltaan auttavat meitä kriisistä selviämisessä ja toisaalta luovat kestävämpää globaalia talous- ja yhteiskuntamallia tulevaisuuteen. On tärkeää, että emme ahdistu kriisin keskellä, vaan uskomme edelleen parempaan tulevaisuuteen, jonka yhdessä omilla valinnoillamme rakennamme.

Jussi Ahokas

2 vastausta artikkeliin “Olemmeko taloustuhon partaalla?”

  1. En nyt ymmärrä. Mistä johtuu, etteivät täyspäisen tuntuiset ihmiset suostu ottamaan huomioon ilmastonmuutosta (tiheästi asuttujen alueiden muuttuminen koko ajan elinkelvottomisksi, siis paraikaa eikä lähitulevaisuudessa) eikä koronakriisin aiheuttamaa neljännesmiljardin näkäänkuolevan liikkeellelähtöä, sen aiheuttamaa väkivaltaa ja siitä seuraavaa yleistä mielten raaistumista? Ja nämä ovat vasta varmoja tulevaisuuden tapahtumia, yllätykset tulevat siihen päälle.
    Tuommoisen hömpän suoltaminen ”mielien rauhoittamiseksi” edistää vain ryntäämistä sokeasti entiseen suuntaan. Ihmisten nyt pitää toimia, ei poliitikkojen. Raha toimii.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s