Markkinapaniikin ja talouskasvun hidastumisen syyt

Federal_Reserve

By Dan Smith Rdsmith4  [CC BY-SA 2.5], via Wikimedia Commons

Vuoden alussa alkanut rahoitusmarkkinoiden kuohunta ei ole vieläkään päättynyt. Raaka-aineiden ja osakkeiden hinnat ovat sukeltaneet, kun samalla valtion velkakirjojen kysyntä on kasvanut. Käynnissä on sijoittajien lisääntyneeseen epävarmuuden tunteeseen liittyvä turvasatamien etsintä eli riskittömämmiksi koettuihin sijoituskohteisiin siirtyminen. Keynesiläisittäin sanottuna sijoittajien likviditeettipreferenssi on noussut merkittävästi. Jatka artikkeliin Markkinapaniikin ja talouskasvun hidastumisen syyt

Arviointineuvosto, julkisen talouden kestävyys ja talouspolitiikan rajat

Credibility Trust Provenace data.svg

Kaksi vuotta sitten perustettu Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi viime viikolla vuosittaisen raporttinsa eli arvionsa Suomessa harjoitetusta talouspolitiikasta. Raportin tärkein viesti suomalaiseen talouspoliittiseen keskusteluun oli selvä: finanssipolitiikan on oltava tulevina vuosina ja vuosikymmeninä kiristävää, jotta julkinen talous saadaan pitkällä aikavälillä tasapainoon. Tällä tavalla arviointineuvosto heitti kylmää vettä niiden taloustieteilijöiden (1,2,3) niskaan, jotka ovat viimeaikaisessa keskustelussa olleet finanssipoliittisen elvytyksen kannalla. Jatka artikkeliin Arviointineuvosto, julkisen talouden kestävyys ja talouspolitiikan rajat

Oikaisuja rahakeskustelun perättömyyksiin

Kuva: Wikimedia Commons (Marcel Duchampin Suihkulähde, 1917)

Heikki Pursiainen kritisoi tuoreessa blogikirjoituksessaan ”raha-aktivisteja” ja valitteli heidän saamaansa liian suurta asemaa Helsingin Sanomissa. Pursiaisen kirjoituksessa on niin monta väärinymmärrystä tai valheellista väitettä, että katson tarpeelliseksi korjata näistä keskeisimpiä. Jatka artikkeliin Oikaisuja rahakeskustelun perättömyyksiin

IMF paljastaa huterat oletukset Suomen taloudesta

Headquarters_of_the_International_Monetary_Fund_(Washington,_DC)

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on antanut Suomelle jälleen talouspoliittisia ohjeita. Kolmen vuoden välein annettavassa konsultaatiossa listalla ensimmäisenä ovat rakenneuudistukset ja toisena julkisen talouden tasapainottaminen.

Vaikka IMF näkee tasapainottamisen välttämättömänä, tulee se valuuttarahaston mukaan ajoittaa siten, ettei liian suurta negatiivista kasvuvaikutusta synny. Edellisen kerran IMF antoi suosituksiaan vuonna 2012 ja ne olivat jokseenkin samansuuntaisia, joskin tuolloin pankkijärjestelmän vakauttamista painotettiin enemmän. Jatka artikkeliin IMF paljastaa huterat oletukset Suomen taloudesta

Miksi suomalainen talouspolitiikka on talouskuripolitiikkaa?

alesardgYlen MOT-ohjelmassa 2.11. käsiteltiin talouskuria Euroopassa ja Suomessa. Toimittajat olivat lähettäneet talouskuripolitiikkaa käsittelevän kyselyn lähes viidellekymmenelle eurooppalaiselle makrotaloutta tutkineelle professorille. Näistä kaksikymmentäkuusi vastasi. Vastaajien enemmistö suhtautui kriittisesti Euroopassa viime vuosina harjoitettuun talouspolitiikkaan, jonka he näkivät heikentäneen erityisesti eurotalouden tilaa huomattavasti.

Jatka artikkeliin Miksi suomalainen talouspolitiikka on talouskuripolitiikkaa?

Palkanalennus rahataloudessa

lantitSuomessa on viime viikkoina puhuttu paljon palkkojen alennuksesta. Jo kaatuneessa yhteiskuntasopimushankkeessa etsittiin erilaisia keinoja työntekijöiden tuntipalkkojen ja yritysten työkustannusten alentamiseen.

Vaikka nimellispalkkojen leikkaukset eivät varsinaisesti olleet neuvotteluissa pöydällä, ilmassa on ollut myös ajattelua, jonka mukaan lopulta ainoastaan nimellispalkkojen alentuminen kääntäisi Suomen talouden jälleen kasvu-uralle. Tämä ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti totta. Rahataloudessa palkoilla on kaksoisrooli: sen lisäksi että palkat ovat yritysten kustannuksia, ne muodostavat merkittävän osan kotitalouksien ostovoimasta. Jos palkkojen alennuksella on kasvun ja työllisyyden kannalta positiivisia tarjontavaikutuksia, sillä on samanaikaisesti negatiivisia kysyntävaikutuksia. Jatka artikkeliin Palkanalennus rahataloudessa