Korosta

Rahatalousjärjestelmän paljastuttua velkajärjestelmäksi, jossa jokaista varallisuuserää vastaa samansuuruinen velkaerä, on hämmennystä alkanut monien ajatuksissa herättää velasta perittävä korko. Jos kotitalouden tai yrityksen on maksettava ottamastaan lainasta korkoa pankille, eikö ole väistämätöntä, että velkojen maksu pankin luomasta rahavarallisuudesta tulee mahdottomaksi ja maksaakseen velkansa korkoineen taloudellisten toimijoiden on otettava lisää velkaa? Asiaa on syytä tarkastella kaksinkertaisen kirjanpidon ja yksinkertaisen esimerkin avulla (taulukko 1).

Esimerkissämme on kolme taloudellista toimijaa, joista pankki toimii sekä velkasuhteiden rahallistajana että voittoa tavoittelevana yrityksenä. Taloudellinen toiminta käynnistyy hyödykkeitä tuottavan yrityksen tekemällä tuotantopäätöksellä. Tuotannon toteuttaakseen yritys kääntyy sekä pankin että kotitalouden puoleen. Pankista yritys lainaa 2000 rahayksikköä, jolla se maksaa kotitaloudelle tämän myymästä työpanoksesta (A). Kotitalous tallettaa palkkatulonsa pankkiin, jolloin pankin tase on tasapainossa (A).

Jatka artikkeliin Korosta

Hyvinvoinnin rahoitus

Sunnuntaiaamun (13.2.2011) Helsingin sanomien etusivulla Suomen vientiteollisuus tervehtii kansalaisia muistuttaen, että ilman vientiä maassamme ei olisi mahdollista tuottaa nykyistä määrää hyvinvointipalveluita. Siksi teollisuuden liittojen yhteiskampanjassa kansalaisia kehotetaankin muistuttamaan päättäjiä vientiteollisuuden kilpailukyvyn vaalimisen välttämättömyydestä.

Vientiteollisuuden esittämä kuva, jonka mukaan vähintään puolet suomalaisen hyvinvointivaltion rahoituksesta tulee vientisektorin maksamista verotuloista, on yleisesti hyväksytty totuus suomalaisessa keskustelussa. Vaikka ylijäämäinen vientisektori tarkoittaakin kansantaloutemme nettovarallisuuden kasvua, mikä voidaan laveasti tulkita hyvinvoinnin kasvuna, ei asialla kuitenkaan ole mitään tekemistä hyvinvointipalveluiden rahoittamisen kanssa. Tämänhän kaikki tämän blogin aktiiviset lukijat jo tietävät.

Nykymuotoisessa rahatalousjärjestelmässä valtio ei tarvitse verotuloja tuottaakseen palveluita. Valtio voi luoda tuotantoon tarvitsemansa rahoituksen tyhjästä samalla tavoin kuin yksityisetkin toimijat. Verotuksen ainoa funktio on talouden kokonaiskysynnän hallitseminen. Jos esimerkiksi vientisektorilta syntyvät palkkavirrat uhkaavat aiheuttaa liian suuren kokonaiskysynnän kautta talouteen inflaatiopainetta, voi valtio leikata kotitalouksien ostovoimaa verottamalla.

Vientisektorimme lisää siis kansalaisten hyvinvointia ostaessaan heiltä työpanosta ja lisäämällä siten kotitalouksien ostovoimaa. Tätä suurempaa roolia vientisektorille ei ole syytä kirjoittaa suomalaisen hyvinvointivaltion suuressa kertomuksessa.

Kreikan velat

Maailmalla on alettu tehdä laskelmia Kreikan maksukyvyn heikentymisen riskeistä ja sen laskun suurudesta, minkä Kreikalle lainanneet valtiot sekä rahoituslaitokset joutuvat tulevaisuudessa maksamaan luottotappioiden konkretisoituessa. Helsingin sanomien haastatteleman Citigroupin pääekonomistin Willem Buiterin mukaan Suomea ja suomalaisia veronmaksajia odottaa tulevaisuudessa noin 500 miljoonan euron lasku Kreikalle myönnetyistä ja maksamatta jäävistä lainoista.

Kuten tässä blogissa on aikaisemmin osoitettu, ei Kreikalle myönnettyä 1,5 miljardin lainaa ole todellisuudessa maksettu suomalaisten veronmaksajien säästöistä. Lainatut varat ovat peräisin Euroopan keskuspankista, joka toimii eurojärjestelmässä eri rahoitusosapuolten maksujen selvittäjänä ja siten myös viimekätisenä lainaajana. Lopulta myös Kreikka on siis velkaa ainoastaan Euroopan keskuspankille.

Jatka artikkeliin Kreikan velat

Julkisen kulutuksen rajat perustuslakiin

Saksan ja Ranskan yhdessä valmistelema esitys Euroopan talous- ja rahaliiton pelastamiseksi ylittää järjettömyydessään kaikki tähänastiset ehdotukset ja toteutetut toimenpiteet. Euroopan suurmaat esittävät, että EMU-valtioiden tulisi kirjata lainsäädäntöönsä julkisten alijäämien ja julkisen velkamäärän ehdottomat ylärajat. Nykyisenkaltaiselle talouspolitiikalle halutaan siis antaa kansallisen lainsäädännön siunaus.

Demokratian ja kansalaisten oikeuksien kannalta esitys on pöyristyttävä. Jos talouspolitiikan suunnan muuttaminen edellyttäisi tulevaisuudessa esimerkiksi perustuslain muuttamista, mikä voi vaatia Suomen eduskunnassa 5/6 määräenemmistöä, karkaisi talousreformien mahdollisuus erittäin kauas kansalaisten vaikutusvallan piiristä. Eduskunnan vähemmistö pystyisi torppaamaan perustellun ja välttämättömänkin talouspolitiikkaa tai laajemmin talousjärjestelmää koskevan uudistuksen pelkistä ideologisista syistä.

Suomen pääministeri Mari Kivinieni ei monien muiden EMU-maiden tavoin tyrmännyt Saksan ja Ranskan ehdotusta kylmiltään. Suomen talouspoliittisen historian tuntien tulevina päivinä ja viikkoina vaatimuksille löytyy kannattajia laajemminkin. Valitettavasti tämä kannatus perustuu lähtökohtaisesti virheelliseen käsitykseen rahatalousjärjestelmän toiminnasta ja julkisen kulutuksen rajoista. Jos päätöksentekijät tuntisivat edes modernin rahateorian alkeet, tämänkaltaisille esityksille naurettaisiin. Valitettavasti elämme epätäydellisessä maailmassa, jossa puoskareillakin on oikeus mainostaa reseptejään.

Vihreät investoinnit

Eduskuntavaalien lähestyessä puolueet lisäävät julkisia ulostuloja esitelläkseen äänestäjille omia vaihtoehtojaan ja eduskuntavaaliohjelmiaan. Tulevaisuuteen suuntautuneen talouspoliittisen ohjelman kanssa liikkeellä ovat vihreät tarjoavat kansalaisille muun muassa raideinfrastruktuuria korjaamaan ja kehittämään tarkoitettua investointiohjelmaa. Kestävään tulevaisuuteen tähtäävin investoinnein suomalaisten hyvinvointia on tulevaisuudessa mahdollista lisätä ja kansantaloutemme kasvua kiihdyttää.

Investointien tarpeellisuudesta on vaikea olla eri mieltä. Esimerkiksi ratajärjestelmämme ongelmat ovat tulleet kaikille junalla liikkuville ja uutisia seuraaville tutuiksi. Vaihtoehtoja sen sijaan on mahdollista esittää vihreiden rahoitusehdotukselle, jonka mukaan investointirahat tulisi kerätä myymällä valtionyhtiöiden omistuksia ja kohdentamalla väylähankkeiden määrärahoja uudelleen eli luopumalla vähemmän tärkeiksi arvioiduista hankkeista.

Jatka artikkeliin Vihreät investoinnit

Lisää velkaa?

Vuosittain Sveitsin Davosissa järjestettävä maailman talousfoorumi on koonnut jälleen yhteen merkittävän osan maailman talouseliitistä pohtimaan globaalin talousjärjestelmän tulevaisuutta. Muutaman vuoden tauon jälkeen foorumin osallistujilla on jälleen syytä juhlaan. Finanssikriisin ja globaalin talouskriisin pahimmat vaiheet ovat jääneet taakse ja globaalin talouden valtasuhteet näyttävät pysyneen ennallaan. Vaatimuksia rahoitusmarkkinoiden sääntelyn lisäämiseksi esittävät enää vain radikaaleimmat tahot.  Voimansa palauttaunut finanssieliitti pystyy kuitenkin torjumaan nämäkin vaatimukset ja juhlat jatkuvat.

Talousfoorumissa esitellään lukuisia tutkimuksia, raportteja sekä nykyisen talousjärjestyksen voimistamiseen pyrkiviä tulevaisuussuuntautuneita ohjelmapapereita. Yksi mielenkiintoisimmista on ehdottomasti Suomenkin hallitukselle töitä tekevän McKinsey and Companyn koordinoiman tutkimusprojektin loppuraportti, joka käsittelee velan ja talouskasvun yhteyttä. Raportin johtopäätöksenä on, että maailman talouskasvun jatkuminen edellyttää reaalitalouden sektoreiden velan kaksinkertaistumista seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Jatka artikkeliin Lisää velkaa?

Totuus esiin

Eduskuntavaalien alla Suomeen on rantautunut uusi poliittisen journalismin muoto. Nyt myös suomalainen media on ottanut tehtäväkseen paljastaa poliitikkojen väitteiden, argumenttien tai heittolaukausten todenperäisyyden. Jäämme odottamaan vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

Onko nykyinen velkaantumispolitiikka pois omasta hyvinvoinnistamme tulevaisuudessa?

Ovatko budjettileikkaukset seuraavalla vaalikaudella välttämättömiä?

Onko tasapainoitettu budjetti tärkein julkisen taloudenpidon tavoite?

Onko hallitusten holtiton ylivelkaantuminen aina kestämätöntä politiikkaa? (24.1. 2011)

Markasta euroon, mutta miksi?

Eurojärjestelmän ongelmien jatkuessa sekä Suomessa että muissa euromaissa on alettu muistella aikoja ennen yhteisvaluuttaa ja pohtia mahdollista paluuta kansalliseen valuuttaan sekä omaan keskuspankkiin. Eurojärjestelmän kriisi on palauttanut mieleen myös sen poliittisen prosessin, jonka seurauksena Suomi siirtyi vuoden 1999 alussa Euroopan talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen. Näin Suomen ja muiden saman ratkaisun tehneiden maiden valuuttakurssit kiinnitettiin peruuttamattomasti toisiinsa ja eurosta tuli valtioiden yhteinen raha.

Koska Maastrichtin sopimuksen katsottiin velvoittavan Suomea mukanaoloon EMU:n kolmannessa vaiheessa, ei tuolloinen hallitus (Lipponen I) nähnyt tarpeelliseksi järjestää asiasta kansanäänestystä, vaan asia hoidettiin eduskunnassa valtioneuvoston tiedonantona. Lipposen hallitus oli sitoutunut jo hallitusohjelmassaan täyttämään Euroopan unionin talous- ja rahaliiton lähentymiskriteerit, jolloin Suomen olisi niin päätettäessä mahdollista liittyä rahaliiton kolmanteen vaiheeseen sen käynnistyessä. Nk. EMU-harjoitus vaati julkiselta vallalta tiukkaa taloudenpitoa, vaikka korkean työttömyyden olosuhteissa julkisille tulonsiirroille ja menoelvytykselle olisi edelleen ollut erittäin suuri tarve. Vyönkiristyksen ja 1990-luvun puolivälin jälkeisen noususuhdanteen myötä EMU-kriteerit täytettiin lopulta helposti.

Jatka artikkeliin Markasta euroon, mutta miksi?

Talouspuhetta talousvuodesta 2011

Raha ja talous -blogissa julkaistaan tällä kertaa poikkeuksellisesti dialoginen artikkeli. Kirjoittajat ovat saaneet innoituksen tähän julkaisumuotoon Platonin Valtiosta sekä Petteri Sihvoselta.

Jussi (J): Hyvää uutta vuotta Lauri! Miltä se näyttää modernin rahateorian valossa?

Lauri (L): Hyvää alkanutta sinnekin suunnalle! Kyllähän se erityisen kiinnostavalta näyttää, joskin valitettavasti kiinnostavuus syntyy monista maailmantalouteen liittyvistä uhista.

Jatka artikkeliin Talouspuhetta talousvuodesta 2011

Paketeista ja pelastamisesta

Euroopan rahaliitto EMUa koskenutta talousuutisointia varjosti koko viime vuoden ajan hysteerinen keskustelu niin sanotuista pelastuspaketeista. Pelastuspaketteja kannattivat itsensä realistisiksi vastuunkantajiksi mieltäneet poliitikot ja kommentaattorit. Pelastuspaketteja vastustivat monen sortin vasemmistolaiset, koska ”pankkeja ei saatu maksumiehiksi”. Monen kriitikon moraalia risoi ajatus siitä, että veronmaksajat joutuisivat kustantamaan pankkien ja sijoittajien velkakirjashoppailua.

Juuri kukaan ei kuitenkaan tuntunut vastustavan pelastuspaketteja sinänsä. Kyse oli vain paketteihin liitettävistä vaatimuksista: saako Irlanti edelleen periä matalaa yritysveroa vai ei, pitääkö pankkeja kansallistaa vai ei, irtisanotaanko kreikkalaisia virkamiehinä paljon vai vielä enemmän. Vaikutti siltä, että kriitikoidenkin mielestä kuivilla olevien euromaiden oli rahoitettava talouskriisin ratkaisu kiristämällä omaa verotustaan, leikkaamalla omia julkisia menojaan tai myymällä markkinoille lisää omia velkakirjojaan. Viimeisin näistä vaihtoehdoista vaikuttaa nykyisessä ilmapiirissä tarkoittavan automaattista vyönkiristyskuuria, joten nämä kaikki vaihtoehdot supistaisivat tavalla tai toisella kokonaiskysyntää.

Jatka artikkeliin Paketeista ja pelastamisesta