Mitä raha on?

Nykymuotoinen kapitalistinen talousjärjestelmä on rahatalousjärjestelmä. Rahaa voidaan pitää tärkeimpänä taloudellisena instituutiona, sillä sen kautta määritellään nykyisin valtaosa taloudellisiksi ymmärretyistä suhteista. Ylipäätään kasvava määrä ihmisen toiminnasta ja ihmisten välisistä suhteista saa tänä päivänä rahamuodon. Rahatalouden laajentuessa yhä suurempi osa inhimillisestä todellisuudesta tulee riippuvaiseksi rahasta.

Länsimaisissa yhteiskunnissa rahatalous ulottuu lähestulkoon kaikkialle. Arkipäiväisessä toiminnassamme on enää hyvin vähän asioita, jotka eivät liity millään tavalla rahaan. Esimerkiksi ihmisten toimeentulo rakentuu kokonaisvaltaisesti rahan ympärille, kun sekä työpanos että hyvinvoinnin mahdollistava vaihdanta on rahallistettu. Palkat maksetaan rahalla, joka on edelleen vaihdettavissa tavaroihin ja palveluihin. Rahan käytännöllinen merkitys yksilölle onkin helppo ymmärtää omakohtaisen kokemuksen kautta.

Käytännön kokemus ei kuitenkaan auta meitä ymmärtämään rahan laajempaa yhteiskunnallista merkitystä eikä sitä, mistä raha tulee ja mitä raha pohjimmiltaan on. Siksi rahatalousjärjestelmän toiminnan ymmärtämiseksi onkin välttämätöntä laittaa arkikokemus sivuun ja kiinnittää huomio sellaisiin prosesseihin, jotka tekevät rahan olemuksen näkyväksi. Tällainenkaan tarkastelu ei välttämättä johda yksiselitteiseen lopputulokseen, minkä rahateorian historian tarkastelu osoittaa. Viimeisten vuosisatojen aikana rahan olemusta on pyritty hahmottamaan kahden toisilleen vastakkaisen ajatusmallin pohjalta. Jatka artikkeliin Mitä raha on?

Mainokset