Työn tarjonnasta ja kysynnästä

yolinjaOlemme joulukuun aikana käsitelleet sekä blogissa että julkisuudessa useaan otteeseen työllisyyskysymystä, josta on tullut Euroopan talouskriisin myötä kuuma puheenaihe. Myös Suomessa työttömyydestä ja työllisyydestä keskustellaan yhä enemmän. Työvoimapolitiikan onnistumista on pidetty edellytyksenä hiipuvan talouskasvun tuottamien ongelmien ratkaisemiselle. Viimeaikoina erityisesti työn tarjonnan lisäämiseen liittyviä suosituksia on heitelty ilmoille eri suunnista. Näiden suositusten perustana on ollut valtavirtainen makrotalousteoria, jonka mukaan vain ja ainoastaan työn tarjonnan lisääminen johtaa pidemmällä aikavälillä talouskasvun nopeutumiseen eikä kysyntätekijöillä ole lopulta merkitystä työllisyyden ja työttömyyden kehityksen kannalta.

Olemme aiemmin käsitelleet kattavasti niin kutsutun valtavirtaisen makroajattelun taustaoletuksia ja näiden oletusten monia ongelmia. Näistä tärkein lienee ajatus työttömyyden luonnollisuudesta. Tämän oletuksen mukaan työttömyysaste hakeutuu taloudessa aina automaattisesti luonnolliselle tasolleen erilaisten tasapainomekanismien kautta. Näin ollen työttömiä ei nähdä valtavirtaisessa ajattelussa varsinaisena työvoimareservinä, eikä työttömyyttä yhteiskunnallisena ongelmana. Koska työttömien armeijan supistaminen johtaa uusklassisessa mallissa hintamekanismin häiriintymiseen, ei työttömyysastetta kannata pyrkiä alentamaan julkisen vallan toimin (kysyntää lisäämällä) markkinoiden määrittämän tason alapuolelle.

Työn tarjonnan merkitystä korostavat talousajattelijat painottavatkin työttömyysasteen sijaan työikäisen väestön työhön osallistumisasteen sekä työllisyysasteen merkitystä. Osallistumisasteella tai työvoimaosuudella tarkoitetaan työllisten ja työttömien osuutta työikäisestä väestöstä, työllisyysasteella työllisten osuutta työikäisestä väestöstä ja työttömyysasteella työttömien osuutta työvoimasta.

Valtavirtaisen näkemyksen mukaan aktiivinen työvoima kasvaa, jos työikäisestä väestöstä yhä suurempi osa on valmis osallistumaan työmarkkinoille ja tekemään työtä, vaikka työttömyysaste pysyy luonnollisella tasollaan. Siksi työurien pidentäminen, työperäinen maahanmuutto sekä opiskeluaikojen ja vanhempainvapaiden lyhentäminen ovatkin niin kutsutun työlinjan edustajien mielestä välttämättömiä toimenpiteitä talouskasvun vahvistamiseksi. Tämä näkemys on omituinen, sillä todellisuudessahan juuri työttömät ovat osoittaneet halukkuutensa työskennellä. Heidän työllistämisensä ja työttömyysasteen alentaminen nähdään kuitenkin taloudelle haitallisena. Valtavirtaisen katsannon perusteella työvoiman määrää tulee siis kasvattaa siitä väestön osasta, joka ei ole työhalukkuutta ilmaissut.

Toinen omituisuus liittyy usein esitettyyn näkemykseen, jonka mukaan työvoiman tarjonnan lisääminen taloudessa on mahdollista työpaikkojen määrästä ja työvoiman kysynnästä riippumatta. Työvoimaosuuden ja työllisyysasteen nähdään siis olevan riippumattomia talouden kysyntäolosuhteista ja kaikkien halukkaiden luonnolliseen työttömyyteen ajautuvia lukuun ottamatta uskotaan pystyvän työllistämään itsensä. Näin tapahtuu viimeistään silloin, kun talouden kuuluisa pitkän aikavälin tasapaino on saavutettu.

Tämän näkemyksen keskeinen ongelma on se, että todellisuudessa olemme rahataloudessa aina lyhyellä aikavälillä, jolloin työvoiman kysyntä määrittelee työvoiman tarjontaa ja samalla työttömyysastetta, työhön osallistumisastetta (työvoimaosuutta) sekä työllisyysastetta.  Rahataloudessa tuotanto- ja investointipäätösten toimeenpano edellyttää aina rahoitusta ja rahavirtojen synnyttämistä, sillä ilman rahamääräistä palkkaa kukaan ei ole valmis työskentelemään.

Toisin sanoen työllistyminen rahataloudessa edellyttää aina rahamääräistä kysyntää, emmekä koskaan saavuta tilannetta, jossa rahalla ei olisi vaikutusta työllisyyden kehitykseen. Mitä suurempi on talouden kokonaiskysyntä, sitä suurempaa on työvoiman kysyntä ja sitä suurempaa sen aktuaalinen tarjonta. Tämän osoittaa myös seuraava empiirinen tarkastelu. Kuviossa 1 on kuvattu investointiasteen ja työvoimaosuuden kehitystä Suomen taloudessa vuosina 1989-2011.

Kuvio 1. Investointiaste ja työvoimaosuus Suomen taloudessa vuosina 1989-2011

invasttv

Kuviosta nähdään, että Suomen taloudessa työvoimaosuus on seurannut investointiasteen kehitystä, mikä on varsin selvä merkki kysyntäolosuhteiden ja työn tarjonnan välisestä yhteydestä. Ovathan investoinnit kokonaiskysynnän tärkein muuttuva komponentti myös Suomen taloudessa. Työikäisen väestön osallistumisastetta ei siis voida pitää tämän perusteella kysynnästä riippumattomana muuttujana, kuten valtavirtaisessa katsannossa usein ajatellaan.

Kuvioissa 2 ja 3 on esitetty työttömyysasteen ja työvoimaosuuden sekä työttömyysasteen ja työllisyysasteen välinen yhteys Suomen taloudessa vuosina 1989-2011. Kuviot osoittavat, että työttömyysaste on muodostunut sitä pienemmäksi, mitä suurempi on ollut työvoimaosuus sekä työllisyysaste. Näyttääkin siltä, ettei Suomen taloudessa ole mahdollista saavuttaa selvästi yli 70 prosentin työllisyysastetta, jos työttömyysastetta ei samalla onnistuta painamaan alle 5 prosentin.  Kysynnän ja siten myös kysynnänsäätelyn merkitystä työllisyyden ja työvoiman tarjonnan lisäämisessä on tämän tarkastelun perusteella erittäin vaikea kiistää.

Kuvio 2. Työvoimaosuus ja työttömyysaste Suomen taloudessa vuosina 1989-2011

tvtyotto

Kuvio 3. Työllisyysaste ja työttömyysaste Suomen taloudessa vuosina 1989-2011

tyoltyott

Rahataloudessa ihmiset eivät ryhdy tekemään töitä ilman siitä luvattua palkkaa, kuten uusklassisessa taloustieteessä tunnutaan ajattelevan. Näin ollen työn tarjonta ei luo omaa kysyntäänsä. Yritysten on joko palkattava työntekijät tai sitten näiden on ryhdyttävä yksityisyrittäjiksi ja palkattava itsensä. Muussa tapauksessa työvoimaosuuden kasvattaminen esimerkiksi eläkeikää korottamalla johtaa ainoastaan työttömien määrän kasvuun. Kun yritykset ovat valmiita palkkaamaan lisää henkilöstöä ja ihmiset ovat valmiita alkamaan yrittäjiksi, yhä suurempi osa työvoimasta löytää työpaikan ja myös työvoiman ulkopuolella olevia aletaan houkutella töihin.  Työn tarjonta on siis aina riippuvaista työn kysynnän kehityksestä.

 Jussi Ahokas

Mainokset

4 responses to “Työn tarjonnasta ja kysynnästä

  1. rainesto5152 joulukuu 18, 2012 11:20 am

    Erinomaista johon voin paljolti yhtyä!

  2. Seppo Lehtonen joulukuu 20, 2012 5:15 pm

    Tämä bloggaus oli kyllä erinomaisen kylmä ja märkkä rätti harhaanjohtajiemme (Kataisen hallitus + EU komissio) kasvoille.

    Harmi, että 95% ihmisistä kiinnostaa blogissanne johdonmukaisesti esitettyjen ja yhteiskunnan kannalta tärkeiden asioiden ymmärtämisen sijaan tämä:

    http://www.demari.fi/politiikka/paatoimittajalta/9151-kaaretorttu-voitti

  3. Jokke Kinnunen tammikuu 10, 2013 6:54 am

    Hei olette oikeilla jäljillä, mutta tätä asiaa voisi analysoida ihan taloustieteen peruskehikoissa miettimällä, miten uskomme työn tarjonnan ja kysynnän reagoivan palkkatason muutoksiin. Eli asiaa voisi katsella ihan kysyntä-tarjonta-käppyröillä, ja ottaa huomioon palkansaajajärjestöjen asema palkanasetannassa. Itse asiassa ihmettelen, että kukaan ei vielä ole osallistunut keskusteluun hyödyntäen numeeristen tasapainomallien simulointimahdollisuuksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: