Työn tuottavuuden kasvattamisesta on keskusteltu kiivaasti Juha Sipilän hallituksen kasaamisen yhteydessä. Uusi pääministerimme toi hallitusneuvotteluihin tavoitteen viiden prosentin tuottavuushypystä. Sipilän ajatuksena oli, että tämän hypyn seurauksena Suomen vientisektorin menestys jälleen palautuisi ja vientitoimialat kiskoisivat talouden ulos jo kolme vuotta kestäneestä taantumasta.
Monien on ollut vaikea ymmärtää, mitä Sipilä tuottavuushypyllä tarkoitti. Esimerkiksi taloustieteilijöiden oli mahdotonta hyväksyä tuottavuushyppyä politiikkatavoitteeksi, koska valtavirtaisessa makroteoriassa tuottavuus kasvaa yritysten sisäisten prosessien seurauksena. Toisin sanoen tuottavuuden kasvu on reaalista ja teknologisen kehityksen määrittelemää. Näin siihen on mahdotonta vaikuttaa poliittisesti lyhyellä aikavälillä. Lopulta yhteiskuntasopimusneuvotteluissa alettiinkin puhua tuottavuushypyn sijaan hintakilpailukykyhypystä, jonka saavutettaisiin ennen kaikkea tiukalla palkkakurilla.
Lopulta kuitenkaan Sipilän tavoite tuottavuuden kasvun nopeuttamisesta esimerkiksi juuri viidellä prosenttiyksiköllä nykyisestä ei ole lainkaan huono politiikkatavoite. Erityisesti jos puhutaan kansantalouden tilinpidon tiedoista laskettavasta työn tuottavuudesta. Tämä johtuu siitä, että rahataloudellisen tuottavuuden kasvu, jota kansantalouden tilinpidon luvuilla voidaan mitata, on erittäin suhdanneherkkää. Toisin sanoen parantuneet kysyntäolosuhteet ja ulkomaisen kysynnän kasvu näkyvät suoraan myös tuottavuuden kasvuluvuissa. Näin ollen tuottavuuden kasvuun voidaan vaikuttaa esimerkiksi kysynnänsäätely- ja investointipolitiikalla.
Jopa valtavirtaisessa taloustieteessä kansantalouden tilinpidosta laskettavan tuottavuuden kasvun suhdanneherkkyys tunnustetaan. Jälkikeynesiläisessä teoriassa tärkein selittävä tekijä tuottavuuden kasvun ja kokonaiskysynnän kasvun taustalla on yritysten kapasiteetin käyttöaste ja siinä tapahtuvat muutokset.
Kun talousluottamus, investointihalukkuus ja kulutusalttius ovat korkealla, yritysten tuottamille hyödykkeille on paljon kysyntää, jolloin niiden tuotantokapasiteetin käyttöaste usein nousee. Tämän seurauksena samoilla työkustannuksilla saadaan suurempi rahamääräinen tuotos, kun hyödykkeet menevät kaupaksi ja tuotantokoneistosta otetaan enemmän irti työpanosta lisäämättä. Noususuhdanteessa myös uudet investoinnit suunnitellaan yleensä työpanoksen vähentäminen mielessä ja tällaisia investointeja tehdään tällöin heikkoja talousaikoja enemmän. Myös tämä kasvattaa työn tuottavuutta.
Taantuman alkaessa yritysten ensimmäinen reaktio on puolestaan hyödykkeiden tuotannon supistaminen, jolloin tuotoksen määrä suhteessa työpanokseen laskee. Tämä kirjautuu tilastoihin juuri työn tuottavuuden laskuna. Suhdanneperäiset työn tuottavuuden vaihtelut ovat suurimpia teollisuudessa, jossa kapasiteetin käyttöaste joustaa eniten. Kuviossa 1 on esitetty Suomen teollisuuden työn tuottavuuden kasvun sekä kapasiteetin käyttöasteen kehitys vuosina 2000–2014* (vuoden 2014 tieto arvio).
Kuvio 1. Työn tuottavuuden vuosikasvu ja kapasiteetin käyttöaste Suomen teollisuudessa vuosina 2000–2014* (Lähde: Tilastokeskus)
Kuviosta nähdään, että myös Suomen teollisuudessa työn tuottavuuden kasvu on ollut 2000-luvulla nopeinta silloin kun kapasiteetin käyttöaste on ollut korkealla tasolla ja kapasiteetin käyttöasteen nousua on seurannut aina työn tuottavuuden kasvun kiihtyminen. Tämänhetkistä teollisuuden työn tuottavuuden hidasta kasvua näyttääkin selittävän ensisijaisesti se, että globaalin finanssikriisin jälkeen teollisuuden tuotantokapasiteetin käyttöaste on jäänyt pysyvästi vuosien 2000-2007 keskiarvosta (vihreä viiva).
Sipilän kaipaaman tuottavuushypyn edellytyksenä näyttääkin olevan ainakin teollisuudessa se, että sen tuotantokapasiteetti saadaan nostettua takaisin finanssikriisiä edeltävälle tasolle. Tämä edellyttää ennen kaikkea aktiivista kysynnänsäätely- ja investointipolitiikkaa euroalueella, jonka toimeenpanemiseen Suomenkin uuden hallituksen on omalla panoksellaan osallistuttava. Ilman tukea yksityiset investoinnit ja kulutus eivät tule nostamaan kokonaiskysyntää tasolle, joka takaisi Sipilän haikaileman tuottavuuden kasvuvauhdin.
Lyhyellä tähtäyksellä palkkamaltti ja euron vaihtokurssin heikentyminen suhteessa dollariin voivat myös auttaa yrityksiä hankkimaan tuloja uusilta markkinoilta, mutta pidemmällä tähtäyksellä globaali hintakilpailu johtaa ongelmiin. Jos kaikki taloudet pyrkivät kilpailemaan kustannusten ja kysynnän kasvua hillitsemällä, maailmantaloudesta loppuu lopulta kokonaan veto. Kestävä tuottavuuden kasvun nopeutuminen Suomen teollisuudessa ei olekaan mahdollista ilman kysynnänsäätelypolitiikkaa ja vahvaa globaalia kokonaiskysynnän kasvua.
Jussi Ahokas
Raha ja talous 
”Taantuman alkaessa yritysten ensimmäinen reaktio on puolestaan hyödykkeiden tuotannon supistaminen, jolloin työpanoksen määrä suhteessa tuotokseen laskee. Tämä kirjautuu tilastoihin juuri työn tuottavuuden laskuna.”
Tarkoittanet, että tuotos suhteessa työpanokseen laskee.
Hyvä teksti.
Kiitos huomiosta,
oli osoittaja ja nimittäjä vaihtaneet paikkaa. Nyt korjattu alkuperäiseen tekstiin.
Jussi
Toisinsanoen tämä ”hyppy” pyrkii auttamaan meidän vientiteollisuutta eli oletuksena on kysynnän elpyminen meidän kauppakumppaneissa, eikö toisaalta varmempaa olisi keskittyä oman kotimaisen kysynnän hoitamiseen kun vetoa ulkomailtakaan ei ole suuresti odotettavasti eli kotimaiset alvit alas ja investointi kotimaisille markkinoille?
Tämä ”hyppy” auttaa taas, vain ja ainoastaan, pääoman sijoittajien tuloksia. Ei meidän normaali-ihmisten tai Suomen taloutta lainkaan. Mutta me itt ollaan nää idiootit äänestetty tonne. Eli ne heijastaa meidän ajatusmaailmaamme.
Makelle vaan tiedoksi, että itse en ole äänestänyt idioottia nyt enkä aikaisemminkaan, joten he eivät myöskään kuvasta ajatusmaailmaani ainakaan talouden osalta. Se, että he kuitenkin ovat demokraattisissa vaaleissa saaneet itsensä valtapaikoille kuvastaa enemmänkin valtamedioissa läpi lyönnyttä suomalaiseenkin ajatusmaailmaan iskostuneeseen ajatukseen ”suu säkkiä myöden” ja toisaalta ihmisten suhteellisen heikosta käsityksestä rahasta ja taloudesta, ymmärrettävästä syystä, koska monelle sen omankin talouden ylläpito tuottaa vaikeuksia niin saati sitten kansantalous pitäisi vielä hallita.
Kirjoitat: ”Lyhyellä tähtäyksellä palkkamaltti ja euron vaihtokurssin heikentyminen suhteessa dollariin voivat myös auttaa yrityksiä hankkimaan tuloja uusilta markkinoilta, mutta pidemmällä tähtäyksellä globaali hintakilpailu johtaa ongelmiin. Jos kaikki taloudet pyrkivät kilpailemaan kustannusten ja kysynnän kasvua hillitsemällä, maailmantaloudesta loppuu lopulta kokonaan veto.”
Kirjoitat myös: ”Ilman tukea (investointipolitiikan) yksityiset investoinnit ja kulutus eivät tule nostamaan kokonaiskysyntää tasolle, joka takaisi Sipilän haikaileman tuottavuuden kasvuvauhdin.”
Oletko sattunut ajattelemaan/analysoimaan, mitä tapahtuu, jos kaikki taloudet pyrkivät tukemaan yksityisiä investointeja?
Makrotaloustiede ja sen harjoittajat ovat aina olleet vapaa-ajan suosikkejani.