Miksi verotus ei rahoita mitään

Sekä monet maallikot että niin sanotut ”talouden asiantuntijat” ovat hämmästelleet väitettämme, jonka mukaan ainoastaan keskuspankkirahalla pystytään rahoittamaan julkista kulutusta. Jotkut ovat luulleet, että mielestämme keskuspankkien olisi kiihdytettävä valtion velkakirjojen ostamista.

Emme ole kuitenkaan varsinaisesti sanoneet mitään tällaista. Itse asiassa olemme väittäneet, että julkinen kulutus perustuu jo nyt väistämättä keskuspankkirahoitukseen. Näin ollen verotuksen ja velkakirjojen myynnin funktiot on ymmärretty väärin.

Kuvasimme keskuspankkirahan roolia valtion kulutuksessa jo edellisessä kirjoituksessamme, jossa kommentoitiin Suomen Pankin Mika Pösön Aamulehdessä julkaistua artikkelia. Saamamme palautteen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että argumentaatiomme seuraaminen ei ole ollut helppoa etenkään konventionaaliseen rahateoriaan perehtyneille.

Tämän vuoksi pyrin nyt osoittamaan, että – halusimme tai emme – verotuksella ei voida rahoittaa valtion toimintoja.

Velka ja rahatalous

Kapitalistisessa talousjärjestelmässä pankkien tehtävänä on rahallistaa velkasuhteita perustuen luottoanalyysiin, kuten tässä blogissa on jo aiemmin kuvattu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pankit hyväksyvät lainahakemuksen aina, kun ne tulkitsevat hakemuksen taustalla olevan investointisuunnitelman kannattavaksi.

Käytännössä lainaajan ja lainahakemuksen luottokelpoisuus ovatkin ainoita tekijöitä, jotka rajoittavat luoton myöntämistä nykyisessä talousjärjestelmässä. Esimerkiksi julkisen vallan asettamat reservivaatimukset eivät rajoita pankkien luotonlaajennusta, koska keskuspankki tarjoaa yksityisille pankeille keskuspankkirahaa (reservejä) aina niiden tarpeiden mukaisesti.

Jokainen luotu velkasuhde synnyttää aina kaksi kirjanpidollista tekijää, saatavan ja vastattavan. Tavallisen ihmisen ottaessa vaikkapa asuntolainan, pankki synnyttää hänen tililleen talletuksen – eli erän saatavia. Samalla velalliselle kuitenkin syntyy myös saman suuruinen summa vastattavia – eli velka joka velallisen on pakko maksaa takaisin.

Kaksinkertaisen kirjanpidon logiikan mukaisesti jokainen velallisen vastattava näkyy pankin omassa taseessa saatavana, ja toisaalta taas jokainen velallisen saatava on pankille vastattavaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pankin varallisuus karttuu sen myöntämistä veloista, kun asiakkaat maksavat sekä velkapääoman lyhennystä että velan korkoja. Sen sijaan talletukset ovat rasitteita pankkien taseissa, koska pankkien on aina sitouduttava vaihtamaan kaikki talletukset keskuspankkirahaksi, jos asiakas niin haluaa. Keskuspankkiraha on taas pankkien saataviin lukeutuvaa varallisuutta.

Verotus ja keskuspankkiraha

Suomessa valtion tulot kerätään Suomen pankin PM-tilille, josta ne päivän päätteeksi siirretään valtion päävälittäjäpankkiin Nordeaan. Tämä siirtoprosessi antaa oivallisen mahdollisuuden selittää keskuspankkirahan roolia valtion tulonhankinnassa.

Kuten olemme jo aiemmin todenneet, verottaessa valtio vähentää talletuksia työnantajan tililtä. Nämä talletukset kierrätetään keskuspankin PM-tilin kautta lopulta Nordeaan, jossa ne näkyvät Valtiokonttorin saatavina. Tämä tarkoittaa tietenkin automaattisesti sitä, että nämä saatavat ovat Nordean vastattavia. Käykö siis niin, että Nordean tase kääntyy pakkasen puolelle aina, kun valtio tilittää tuloja päävälittäjäpankkinsa tilille?

Näin ei tietenkään käy, koska muuten Nordea olisi hyvin nopeasti päätynyt konkurssiin. Juuri tämän tasekriisin ehkäisemiseksi verojenkin maksu selvitetään aina keskuspankkirahalla.

Yksityisillä pankeilla on aina taseissaan keskuspankkirahaa juuri maksuliikenteen hoitamista varten. Näin ollen verojen perimisen yhteydessä tapahtuu kaksi olennaista toimenpidettä. Näistä ensimmäinen on jo kuvattu työnantajan tilin debitointi. Toinen on puolestaan keskuspankkirahan siirtäminen pois verovelvollisen työnantajan pankista: ensiksi Suomen pankkiin ja sieltä eteenpäin valtion päävälittäjäpankkiin.

Näin ollen vastattavien lisääntyminen Nordean taseessa ei aiheuta sille ongelmia, koska se on samalla saanut verovelvollisen työnantajan pankista vastaavan summan keskuspankkirahaa. Keskuspankkiraha lukeutuu Nordean taseessa saatavaksi. Niinpä sekä päävälittäjäpankin vastattavat että saatavat ovat lisääntyneet. Tase on siis tasapainossa.

Lopulta itse verotustoimenpide on ainoastaan vähentänyt verovelvollisen ostovoimaa. Valtion kulutukseen tämä ei ole kuitenkaan liittynyt. Valtion kulutuksen on tehnyt mahdolliseksi vasta keskuspankin luoma keskuspankkiraha.

Olennaista on, että verovelvollisen ostovoiman heikentäminen ei millään tavalla lisää valtion kulutusvoimaa. Vasta keskuspankkirahan siirtäminen päävälittäjäpankin tilille tekee mahdolliseksi valtion saatavien kartuttamisen.

Verotus päävälittäjäpankin tileiltä

Tarkkaavainen lukija saattaa kuitenkin huomata tilanteen muuttuvan, jos veroja kerätään yritykseltä, jolla on myös tili valtion päävälittäjäpankissa. Silloin keskuspankkirahan siirtoa ei tarvita, koska saatavat voidaan siirtää suoraan yrityksen tililtä valtion tilille Nordean sisäisenä operaationa.

Käytännössä kyse on siitä, että Nordean vastattavien kokonaissumma ei tässä operaatiossa muutu. Ainoastaan vastattavien jakautuminen eri tilien välillä muuttuu.

Tässäkään tapauksessa valtio ei kuitenkaan voi tehdä keräämillään talletuksilla juuri mitään, jos päävälittäjäpankki ei ole hankkinut riittävästi keskuspankkirahaa. Esimerkiksi valtio ei voisi tilittää minkäänlaisia maksuja toisissa liikepankeissa sijaitseville tileille, koska pankkien välinen maksuliikenne edellyttää aina keskuspankkirahan liikkumista. Jos maksuja ei selvitetä keskuspankkirahalla, aiemmin kuvattu tasekriisi uhkaa sellaista pankkia, jonka asiakkaan talletukset lisääntyvät. Nämä talletukset kun ovat pankin vastattavia. Samalla logiikalla myös valtion velanhoito kävisi mahdottomaksi.

Näin ollen valtion kulutuksen perustaminen ”verotulojen” varaan on käytännössä aina mahdotonta. Kyse on siitä yksinkertaisesta seikasta, että talletukset ovat vain luodun velan vastinpareja. Tämä tarkoittaa sitä, että pankkitalletus on pelkkä kirjanpitomerkintä, jonka siirtäminen toiseen pankkiin on mahdotonta ilman sen vastinparin – eli luodun velan – siirtämistä. Koska yksityisten toimijoiden velkapapereita ei kuitenkaan haluta käyttää maksuliikenteen selvittämisessä, on valtio luonut oman varallisuusmuodon: keskuspankkirahan.

Keskuspankkiraha on kuitenkin julkisen instituution – keskuspankin – luoma maksuväline. Sen vuoksi julkinen valta ei voi lopulta hankkia keskuspankkirahaa muualta kuin itseltään. Toisin sanoen keskuspankki rahoittaa aina valtion kulutuksen – on tämä sitten mielestämme kuinka ikävää tahansa.

Lauri Holappa

About these ads

27 responses to “Miksi verotus ei rahoita mitään

  1. Patrizio Lainà joulukuu 23, 2010 7:40 pm

    Erinomaisen selventävä artikkeli. Erityisesti päävälittäjäpankin sisäisen maksuliikenteen kuvaaminen oli varmasti hyödyllistä. Toivottavasti argumentaationne vakuuttaa muutkin lukijat, ja etenkin valtiojohdon.

  2. Toni Törrönen kesäkuu 11, 2011 9:00 am

    Moi,

    Tästä aiheesta oli virinnyt keskustelua muualla ja ajattelin kysyä vielä selvennystä ja tarkennusta.

    ”Tarkkaavainen lukija saattaa kuitenkin huomata tilanteen muuttuvan, jos veroja kerätään yritykseltä, jolla on myös tili valtion päävälittäjäpankissa. Silloin keskuspankkirahan siirtoa ei tarvita, koska saatavat voidaan siirtää suoraan yrityksen tililtä valtion tilille Nordean sisäisenä operaationa.

    Käytännössä kyse on siitä, että Nordean vastattavien kokonaissumma ei tässä operaatiossa muutu. Ainoastaan vastattavien jakautuminen eri tilien välillä muuttuu.”

    Olisiko tässä tapauksessa teoriassa mahdollista selviytyä ilman keskuspankkirahaa, vaikka valtio kuluttaisi toiseen pankkiin?

    Pankkien taseen voi kuitenkin tasapainottaa pankkien keskenkin. Jos Nordea esim. siirtää talletuksia (velkoja) Sampoon, Nordean velat vain vaihtoivat paikkaa (talletuksesta velaksi Sampolle). Sampon velat kasvoivat (talletus), mutta sen saatavat kirjanpidossa (Nordealta) kasvoivat saman verran.

    Pankit tasapainottavat taseitaan näin, joko ilman vakuuksia tai vakuuksien kanssa. Syy tähän on, että näin raha saadaan halvemmalla kuin keskuspankista (velallinen) ja rahalle saadaan parempaa korkoa kuin keskuspankista (velkoja), molemmat hyötyvät. Tai sitten se saadaan vakuudetta (kallista), mutta se antaa kuitenkin mahdollisuuden laajentaa lainakantaa.

    Kun pankki saa korkoja eli kuolettaa enemmän velkojaan kuin saataviaan, voi se kirjata lisää velkaa taseeseensa (palkat, oma pääoma, jne.). Se voi myös kirjata lisää velkaa jo olemassa olevaan velkaan toiselle pankille (korko). Toinen pankki voi sitten saataviensa kasvun myötä kirjata taseeseen lisää velkaa (palkat, osingot, jne.) Näin keskuspankkia (keskuspankkirahaa) ei ole tarvittu missään vaiheessa.

    Osapuolien välisen luottamuksen horjuessa (joka näyttäisi toistuvan tasaisin väliajoin), pankit kuitenkin haluavat keskuspankin rahallistavan pankkien väliset luotot. Tämä johtuu tietenkin siitä, että vastapariksi halutaan taho joka ei voi ajautua konkurssiin (keskuspankki). Näin muiden pankkien konkurssit eivät uhkaa oman pankin tasetta (jolloin jouduttaisiin kuolettamaan omaa pääomaa saatavien menetyksen verran).

    Näin tuo keskuspankkirahalla taseen tasapainottaminen tapahtuu todella myöhään jälkikäteen tai ihanne maailmassa (ei kriisiä) ei ollenkaan.

    Mutta varsinainen kysymys on: Täytyykö valtion kulutuksessa (Nordeasta Sampoon) pankkien taseet tasapainottaa reaaliajassa nimenomaan keskuspankkirahalla (kiertääkö se tässäkin tapauksessa valtion keskuspankkitilin kautta)? Tai onko siihen joitain muita pankkilakeja?

    Sinänsä tämä on pilkunhierontaa, mutta mielenkiintoinen asia ainakin itselleni.

    • rahajatalous kesäkuu 13, 2011 5:48 am

      Hei Toni,

      tärkeä kysymys. Kuvaamassasi esimerkissäkin keskuspankkirahalla on merkittävä rooli. Pankit eivät nimittäin suostu ottamaan asiakkaiden talletuksia taseeseensa ja siten velkaantumaan toiselle pankille ilman, että keskuspankki rahallistaa pankkien välisen velkasuhteen. Pankkien välisessä lainauksessa, jota kuvasit, liikkuu aina siis keskuspankkiraha, joka selvittää pankkien väliset velat ja takaa pankkien välisten maksujen lopullisuuden (payment finality).

      Täytyy siis ymmärtää, että aivan kuten kotitaloudet tai yritykset, myös pankit tarvitsevat kolmatta osapuolta keskinäisten maksujensa selvittämiseen ja tätä tehtävää hoitaa nykyjärjestelmässä keskuspankki. Se ei pelkästään lainaa rahaa liikepankeille, vaan myös tarjoaa järjestelmän niiden välisen maksuliikenteen hoitamiselle. Jos jollakin pankilla on liikaa keskuspankkirahaa ja jollain toisella liian vähän, ei keskuspankin tarvitse välttämättä luoda talouteen uutta velkaa eli valuuttaa eli keskuspankkirahaa, vaan pankit voivat tasata tilinsä tilisiirroilla keskuspankin tileillä.

      Tämä ei tietystikään poista keskuspankkirahan tarvetta, sillä koko toiminta tapahtuu aina keskuspankkirahalla.

      Jussi

      • Toni Törrönen kesäkuu 13, 2011 7:16 am

        Kiitos tästä, selvensi asiaa erittäin hyvin. Näin sen ajattelin itsekin toimivan, kun tavasin Suomen Pankin TARGET2 sääntöjä. Pakko on aina kuitenkin varmistaa!

  3. Janne Kejo kesäkuu 13, 2011 9:04 am

    Keskuspankkirahaa ilmeisestikin tarvitaan, mutta se ei kai tarkoita samaa kuin että keskuspankkirahaa kuluisi?

    Eikö ole niin, että sellainen pankki, josta rahat virtaavat enemmän ulos kuin sisään, kuihtuu pois? Karkeasti tarkasteltuna siis kestävien pankkien väliset rahasiirrot ovat jossain määrin tasapainossa. Eikö silloin keskuspankkiraha vain siirry edestakaisin, eli sen määrän ei tarvitsisi kasvaa?

  4. Janne Kejo kesäkuu 13, 2011 9:36 am

    Koetan selventää edellistä kommenttiani konkreettisella esimerkillä. Ajatellaan, että minulla ja valtiolla on tili Nordeassa. Maksan veroja valtiolle, ja sitten valtio ostaa minulta työpanoksen samalla summalla. Nordean puitteissa tilien saldot ovat lopputilanteessa samat kuin alkutilanteessa. Sen sijaan minä olen suorittanut verojen maksun ja valtio on hankkinut tuolla verotulolla työpanoksen. Pitikö valtion tämän takia lisätä keskuspankkirahan määrää?

    Entä jos tilini olisi ollut toisessa pankissa? Olisiko valtion silloin pitänyt lisätä keskuspankkirahan määrää? Pankkitilien saldothan olisivat tässäkin tapauksessa olleet lopputilanteessa samat kuin alkutilanteessa, ja minun verot olisi tulleet maksetuksi ja valtio olisi niillä verotuloilla saanut työpanoksen hyväkseen.

    • rahajatalous kesäkuu 13, 2011 2:13 pm

      Hei Janne,

      ensimmäisessä tilanteessa ei tarvita keskuspankkirahaa laisinkaan, kuten artikkelin esimerkissäkin todettiin.

      Toisessa tilanteessa tarvitaan keskuspankkirahaa, jotta pankkien väliset transaktiot voidaan selvittää. Lopputilanteessa pankkien reservisaldot ovat kuitenkin samat kuin ennen transaktioita.

      Jos keskuspankkirahaa on taloudessa enemmän kuin pankit tarvitsevat päivittäisten transaktioidensa hoitamiseen (selvittämiseen), ei julkinen kulutus välttämättä edellytä keskuspankkirahan määrän lisäystä usean liikepankin tilanteessa edes silloin, kun valtio kuluttaa enemmän kuin se verottaa. Käytännössä keskuspankkiraha on tällöin lisätty talouteen etukäteen esimerkiksi rahapoliittisten operaatioiden kautta. Ilman keskuspankkirahaa julkinen kulutus usean liikepankin tilanteessa olisi kuitenkin mahdotonta.

      Kuten havaitaan, tulee virrat ja varannot erottaa tässäkin tapauksessa visusti toisistaan. Keskuspankkirahan määrän lisääminen ei tarkoita automaattisesti julkisen tai yksityisen kulutuksen lisääntymistä taloudessa eikä kulutus tarkoita välttämättä keskuspankkirahan määrän kasvua. Pitääkseen koron hallinnassaan ja mahdollistaakseen julkisen kulutuksen keskuspankin on kuitenkin aina laskettava liikkeelle riittävä määrä keskuspankkirahaa. Valuutan määrän taloudessa määrittävätkin ensisijaisesti juuri nämä kaksi tavoitetta.

      Jussi

      • Janne Kejo kesäkuu 14, 2011 6:31 am

        Kiitos vastauksestasi, Jussi. Minulla on nyt vaikutelma siitä, että artikkelin otsikko ”Miksi verotus ei rahoita mitään” on ehkä hieman harhaanjohtava. Tarkempi ilmaisu olisi kai ”Miksi verotus ei rahallista mitään”.

  5. rahajatalous kesäkuu 14, 2011 3:01 pm

    Kyllähän rahoituksella voidaan tarkoittaa valtion tapauksessa myös olemassa olevan keskuspankkirahan keräämistä kuluttamista varten. Jotta tämä olisi mahdollista, on julkisen vallan ollut kuitenkin ensin pakko laskea liikkeelle valuuttaa, jolla valtio pääasiallisesti (poikkeuksena päävälittäjäpankin tapaus) kuluttaa ja jolla verot maksetaan. Liikkeellelasku tapahtuu, kun liikepankit ja valtiot velkaantuvat keskuspankille. Olemme kutsuneet tätä toimenpidettä rahoitukseksi, vaikka ehkä sitä pitäisi kutsua ensisijaiseksi rahoitukseksi.

    Toisistaan pitää siis erottaa keskuspankin velanluonti sekä olemassa olevan keskuspankkirahan liikkeet keskuspankin tileillä (credit-purveying role ja money-purveying role of the central bank), kuten muun muassa rahaemissioteoreetikot ovat huomauttaneet.

    Jussi

    • Aki helmikuu 3, 2013 7:41 am

      ”Tässäkään tapauksessa valtio ei kuitenkaan voi tehdä keräämillään talletuksilla juuri mitään, jos päävälittäjäpankki ei ole hankkinut riittävästi keskuspankkirahaa.”

      Merkityksetön väite, koska kuten myöhemmin toteat
      ”Pankit eivät nimittäin suostu ottamaan asiakkaiden talletuksia taseeseensa ja siten velkaantumaan toiselle pankille ilman, että keskuspankki rahallistaa pankkien välisen velkasuhteen.”
      Jos siirto tapahtuu pankin sisällä, on tämä keskuspankkirahan kerääminen tapahtunut aikaisemmassa vaiheessa. Aiemmin kerätty raha ei ole hävinnyt minnekään vain sen nostoon oikeutettu vaihtuu.

      • rahajatalous helmikuu 4, 2013 9:10 am

        Hei Aki,

        Tämän tekstin pointtina oli todeta valtiorahan asema rahahierarkian huipulla. Ymmärtämällä tämän lukija myös tajuaa, että verotuksen funktiona ei voi olla valtion kulutuksen rahoittaminen.

        Esimerkkien tavoitteenahan on nimenomaan osoittaa, että päävälittäjäpankin on pitänyt kerätä keskuspankkiraha jossakin vaiheessa rahan kiertoprosessia. Näin ollen ei ole mitään takaporttia, jolla veroja voitaisiin maksaa ilman keskuspankkirahaa.

        Siitä olen kyllä samaa mieltä, että tuo viittaamasi esimerkki on kohtalaisen yhdentekevä.

        Lauri

  6. Aki helmikuu 4, 2013 3:51 pm

    Esimerkkien tavoitteenahan on nimenomaan osoittaa, että päävälittäjäpankin on pitänyt kerätä keskuspankkiraha jossakin vaiheessa rahan kiertoprosessia. Näin ollen ei ole mitään takaporttia, jolla veroja voitaisiin maksaa ilman keskuspankkirahaa.

    Miten tuo eroaa muusta laskunmaksusta? Perusteenahan on se, että keskuspankkirahan on siirryttävä, koska maksettujen verojen on oltava siirrettävissä (nostettavissa). Saman määritelmän mukaan mikä tahansa muu maksu on maksettu vasta, kun se on talletuksena ja näin nostettavissa vaikkapa käteisenä pois pankista. Silloinhan keskuspankkirahan on oltava varattuna.

    • Mikko Kuusankoski helmikuu 7, 2013 9:51 am

      Kun maksat laskun ja maksun saaja on samassa pankissa, niin tapahtumahan näkyy päivitettynä lähes heti. Keskuspankkirahaa ei siis tarvittu, koska tapahtuma on pankin tietojärjestelmän sisäinen kirjaus. Eikö niin?

      Kun maksat laskun ja maksun saaja on toisessa pankissa, niin tapahtuman päivittämisessä kestää yleensä ainakin vuorokausi/yö. Johtuuko tämä siitä, että nämä tapahtumat kirjataan Suomen Pankin tai kansainvälisissä maksuissa BIS:n tietokantaan ja sitten tasataan tilit, jonka jälkeen on selvää paljonko keskuspankkirahaa pitää kunkin pankin siirtää millekin pankin tilille?

      Jos pankki A siirtää 500€ pankille B ja pankki B siirtää 300€ pankille A, niin keskuspankkirahaa tarvitaan 500€ – 300€ = 200€, joka pankin A on siis maksettava pankille B.

      Toimiiko se näin?

  7. Aki helmikuu 7, 2013 3:26 pm

    Olennaista on, että verovelvollisen ostovoiman heikentäminen ei millään tavalla lisää valtion kulutusvoimaa. Vasta keskuspankkirahan siirtäminen päävälittäjäpankin tilille tekee mahdolliseksi valtion saatavien kartuttamisen.

    Ei pidä paikkaansa, riittää myös veronmaksajan talletusta vastaavan keskuspankkirahan määrän ”korvamerkitseminen” pankin sisällä valtiolle ko. veronmaksajan sijaan. Koska

    Pankit eivät nimittäin suostu ottamaan asiakkaiden talletuksia taseeseensa ja siten velkaantumaan toiselle pankille ilman, että keskuspankki rahallistaa pankkien välisen velkasuhteen.

    ja toisaalta, kyllä valtion välittäjäpankki voi ihan yhtä lailla siirrellä ”liikepankkirahaa” toisiin pankkeihin, kun tilit tarkastetaan clearausvaiheessa, jolloin veronmaksusta tulossa oleva keskuspankkiraha on käytettävissä. Erikoistapauksessa, jos verot on maksettu pankin myöntämällä lainalla, pankin on ollut parasta varautua rahoituksen järjestämiseen halvemmalla kuin myönnetty laina, jos muuten ei keskuspankkiraha riitä.

    • rahajatalous helmikuu 8, 2013 9:31 am

      Aivan, kaikki tämä (tai ainakin kaikki, jonka ymmärsin tekstistäsi) on tiedossamme. Se ei muuta mitenkään argumentaatiotamme. Toki ihan hyviä täsmennyksiä. Jos sinulla on jotain sanottava kirjoituksen pääargumentista, niin pyytäisin sinua lausumaan myös sen.

      Lauri

      • Aki helmikuu 8, 2013 6:39 pm

        Yritän tökkiä kaikkia argumentilta vaikuttavia osia, jotka jotenkin todistaisivat sen puolesta, että ”verotuksella ei voi rahoittaa valtion toimintoja”. Nähtävästi sellaisia ei ole.

      • rahajatalous helmikuu 11, 2013 11:01 am

        Kyse on tietenkin pelkästään siitä, miten ”rahoituksen” käsite määritellään. Jos valtio kuluttaa valuutassa, jota se myös itse laskee liikkeelle, on aivan selvää, että valtio ei tarvitse verotuloja kuluttaakseen. Sen sijaan verotus on monista muista syistä välttämätöntä, kuten tässä blogissa on usein todettu. Jos ymmärtäisit rahahierarkian rahatalousjärjestelmän peruslähtökohtana, et varmaankaan edes yrittäisi käydä tuollaista tolkutonta kamppailua. Toistaiseksi yksikään huomiosi ei ole onnistunut kumoamaan yhtäkään keskeistä osaa argumentaatiostamme.

        Koska keskustelutyylisi on suomalaiselle anonyymille nettikeskustelulle tyypillinen, eli aggressiivinen, epäselvä ja vähättelevä, löytänet helposti jonkin toisen keskustelufoorumin. En katso tarpeelliseksi, että tämä keskustelu enää jatkuu meidän sivustollamme, mikäli et kykene antamaan aidosti sisällöllisiä ja asiallisesti kirjoitettuja argumentteja.

        Lauri

  8. Arttu huhtikuu 27, 2013 5:29 pm

    Raha- ja talouspolitiikkaa käsittelevä keskustelu on usein abstraktia, historiatonta ja ilman maantieteellisiä kiintopisteitä, mikä tekee siitä vaikeasti sisäistettävää. Haluaisinkin tuoda keskusteluun konkreettisen taloudellisen kehityksen näkökulmaa.

    Jotta verotuloja (ja ostovoimaa) voi ylipäätään syntyä, tarvitaan taloudellista aktiivisuutta. Ilman valtiota (ja ehdottomana vaatimuksena: sen hyvää hallintoa) yksityinen talous ei pääse kasvamaan ja kehittymään, ja ilman yksityistä/julkista taloudellista aktiivisuutta julkinen talous ei voi olla kestävällä pohjalla. Näkisin, että keskuspankkirahoitus on vain keino pitää pyörät pyörimässä, eikä sen tarkastelu oikeastaan ole kauhean relevanttia kun mietitään taloudellista kehitystä.

    Politiikka tulee mukaan siinä, kun aletaan puhua prioriteeteista. Kumpi on tärkeämpää: yksityinen vai julkinen kulutus? Pitäisikö veroja laskea jotta lisättäisiin yksityistä kulutusta? Pitäisikö julkista kulutusta lisätä jotta voitaisiin saada parempia julkisia palveluja? Pitäisikö julkisten palvelujen kilpailla yksityisten kanssa? Suomessa tehdään tietynlaista politiikkaa täkäläisillä reunaehdoilla ja resursseilla, samoin toimitaan kaikissa maissa. Tämä on vain asiantilan toteamista, ei nykyisin harjoitetun politiikan oikeuttamista – en ota siihen tässä kantaa.

    Benchmarkkaus (esim. Euroopan laajuisesti) on toki hyväksi sillä se voi tuoda uusia näkökulmia, mutta minkäänlainen talousoppien istuttaminen tai yksioikoisten iskulauseiden toistelu ei pitkän päälle toimi.

  9. Olli S. maaliskuu 17, 2014 5:30 pm

    Väitteenne mukaan verotuksella ei voida rahoittaa julkista kulutusta. Siis myöskään kunnallisverolla ei rahoiteta kunnan menoja. Siitä kuviosta jää ainakin Suomen Pankin PM-tili pois, eli tilanne yksinkertaistuu. Jos siis palkastani vähennetään kunnalle menevä osuus tai vaikka maksan uimahallikäynnistä, rahat eivät olekaan kunnan käytettävissä?!

    • rahajatalous maaliskuu 17, 2014 5:53 pm

      Tämän tekstin tarkoituksena oli osoittaa, että lopulta valtio ei voi rahataloudessa kuluttaa eikä verottaa ilman keskuspankin rahoitusoperaatiota. Luonnollisesti sama koskee kulutuksen osalta viime kädessä myös kotitalouksia, yrityksiä, kuntia ja muita kuviteltavissa olevia taloudellisia yksiköitä. Valtiorahalla maksettavia veroja ei voida rahataloudessa kerätä, jos valtiorahaa ei ole aikaisemmin kulutettu talouteen tai jos keskuspankki ei sitä maksuhetkellä luo. Tätä siis tarkoitamme sillä, että verotus toimenpiteenä ei rahoita mitään.

      On tietysti totta, että verotuksen avulla voidaan kerätä jo olemassa olevaa rahavarallisuutta sekä valtion että kuntien käyttöön, jos vain keskuspankki suoritukset suostuu selvittämään. Keskeistä on kuitenkin ymmärtää, että lopulta kuitenkin valtio voi keskuspankin avulla kuluttaa joko keräämällä veroja tai keräämättä niitä. Verotuksen funktio ei siis ole lopulta rahoitus, vaan rahavarallisuuden siirtely sekä yksityisen sektorin ostovoiman vähentäminen.

      Suosittelen lukemaan myös tämän jatkokirjoituksen.

      Jussi

      • Olli S. maaliskuu 18, 2014 8:05 pm

        Kuten olette itse toisaalla kirjoittaneet, rahan tarjonta on endogeenista. Liikepankit voivat luoda uusia lainasopimuksia (eli uusia talletuksia, eli uutta rahaa) niin paljon kuin haluavat, koska ne tietävät joka tapauksessa saavansa tarvitsemansa reservit (keskuspankkirahan). Keskuspankkirahaa syntyy siis liikepankkien lainanannon seurauksena. Sitä ei synny, kun liikkeellä olevalla rahalla suoritetaan maksuja. Näin ollen veronmaksun seurauksena ei myöskään synny uutta keskuspankkirahaa julkisen kulutuksen rahoittamiseksi.

        Silloin verotukselle jää nimenomaan julkisen kulutuksen rahoituksen funktio. Sitä ei voi korvata julkisen sektorin tarvetta vastaavalla uudella keskuspankkirahalla, koska se on menettelynä pitkän ajan vaikutuksiltaan tyystin erilainen.

      • rahajatalous maaliskuu 19, 2014 11:49 am

        Keskuspankkirahaa tarvitaan nimenomaan silloin, kun yksityiset talletuspankit siirtävät luomaansa rahavarallisuutta toisiin rahoituslaitoksiin. Nimenomaan se, että keskuspankkirahaa on tuolloin saatavissa, tekee kaikesta rahanluonnista (liikepankkiraha, keskuspankkiraha) endogeenista. Vastaavasti jos tietyn liikepankin pitää suorittaa verotilitykset valtion tilille keskuspankissa tai valtion maksuliikenteestä vastaavan talletuspankissa oleville valtion tileille, se tarvitsee suoritukseen keskuspankkirahaa. Myös tämä raha on pankin onneksi saatavissa keskuspankista tarvittaessa, jolloin se ei tarvitse huolestua verotuspäivästä, vaikka sen reservitilanne olisi tuolloin heikko.

        On totta, että pankeilla on usein ylimääräisiä reservejä, jotka ne ovat jo aiemmin lainanneet keskuspankista (rahoitus), jolla verosuoritteet voidaan myös hoitaa. On myös totta, että reservien määrä taloudessa vaikuttaa ohjauskoron tasoon, jolloin keskuspankkirahan lisääminen pankkijärjestelmään alentaa korkotasoa. Tällä ei kuitenkaan ole oikeastaan mitään tekemistä sen kanssa, että valtio voi kuluttaa verottamatta ja että verotus ei ole varsinaisesti rahoitustoimenpide.

        Jussi

  10. Olli S. maaliskuu 19, 2014 6:34 pm

    Keskuspankkirahan (reservit) määrä on tietyssä suhteessa liikepankkirahan (talletusten) määrään, mutta ei missään suhteessa pankkien välisten maksujen määrään. Silloin on vaikutuksiltaan kaksi täysin eri asiaa hoitaa valtion rahoitus suoraan uudella keskuspankkirahalla tai nykyisenkaltaisella verotuksella. Edellisessä verojen määrä on suorassa suhteessa uuteen keskuspankkirahaan, kun taas jälkimmäisessä tuota suhdetta ei ole. Molemmissa valtio kuitenkin saa rahoituksensa. Pankkien välillä voidaan tehdä ääretön määrä maksuja (maksaa esim.veroja valtion kulutettavaksi) keskuspankkirahalla, jonka määrä pysyy vakiona.

    • rahajatalous maaliskuu 19, 2014 6:41 pm

      Juuri näin. Kuten edellä totesin, keskuspankkirahan määrän lisääminen pankkijärjestelmään johtaa ohjauskoron laskuun, jos ruisketta ei neutralisoida keskuspankin avomarkkinaoperaatioilla. Edelleenkään tämä ei muuta mitenkään sitä, että rahapoliittisesti suvereeni valtio voi kuluttaa verottamatta ja sitä, ettei verotus ole varsinaisesti rahoitustoimenpide.

      Jussi

      • Olli S. maaliskuu 19, 2014 10:00 pm

        Jos keskuspankin rahanluonti on rahoitusta ja keskuspankkirahan liikuttelu liikepankkien välillä maksujen hoitamiseksi on rahoitusta, julkisen sektorin voi tosiaan nytkin sanoa olevan keskuspankin rahoittama. Päättely ei kuitenkaan ole valaisevaa tai kiinnostavaa, jos termien sopivan väljällä käytöllä päästään johonkin kenties haluttuun lopputulokseen.

      • rahajatalous maaliskuu 20, 2014 4:10 am

        Totta. Siksipä emme tätä muotoilua olekaan enää käyttäneet.

        Jussi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 2 149 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: