Keskuspankkirahoitus ja inflaatio

Olemme aiemmissa kirjoituksissamme pyrkineet valottamaan valtion kulutuksen, verotuksen sekä valtion velan taustalla olevia mekanismeja kuvaamalla nykymuotoisen rahatalousjärjestelmän operationaalisia prosesseja. Kuvauksen perusteella kaikille argumenttimme ymmärtäneille on käynyt selväksi, ettei valtion kulutuksen rahoitus ole koskaan ongelma eikä rahojen puute aseta koskaan rajoitetta valtion kulutukselle. Raha ei ole valtiolle niukka resurssi, sillä keskuspankki voi aina rahoittaa valtion kulutuksen. Kuten olemme osoittaneet, tapahtuu valtioiden kulutus tälläkin hetkellä keskuspankin rahoittamana.

Ennen yhdenkään tekstimme julkaisemista olimme täysin varmoja siitä, että joudumme vastaamaan useasti väitteeseen, jonka mukaan keskuspankkirahoitus johtaa välttämättä hyperinflaatioon. Olimme myös täysin varmoja siitä, että esimerkkeinä ajatustemme ravistelemat henkilöt tulevat käyttämään Weimarin tasavaltaa (Saksaa) sekä Zimbabwea, joissa tapahtunutta rahoitusjärjestelmän romahdusta pidetään yleisesti inflaatiopelon sokaisemassa argumentoinnissa osoituksena keskuspankkirahoituksen turmiollisuudesta. Yleensä näihin esimerkkeihin vedotaan niin voimaperäisesti, että niihin uskovien voisi kuvitella tuntevan esimerkiksi Saksan taloushistoriaa hyvin yksityiskohtaisesti ja pyydettäessä pystyvän kuvaamaan syvällisesti niitä mekanismeja, jotka lopulta johtivat Weimarin tasavallan rahoitusjärjestelmän romahtamiseen. Tietystikään tällaista alustusta ei ole tarjolla sitä kysyttäessä.

Tämä osoittaa, ettei inflaatioon pystytä suhtautumaan rationaalisesti. Samaa näkemystä vahvistaa se, että omassa argumentoinnissamme inflaatiota hillitseville valtion toimenpiteille annettu suuri rooli on jäänyt niin ikään ”setelirahoitusta” vastustavilta henkilöiltä huomaamatta tai ainakin ymmärtämättä. Keskuspankkirahoituksen mainitseminen johtaa ihmisten mielessä hyperinflaatioon samalla tavoin kuin pakkasen mainitseminen johtaa ajatukseen lumisateesta. Todellisuudessa minkäänlaista suoraa (fysikaalista tai yhteiskunnallista) vaikutussuhdetta keskuspankkirahoituksen ja hyperinflaation välillä ei kuitenkaan ole olemassa.

Mitä on inflaatio?

Inflaatiota tarkasteltaessa on syytä ensin määritellä, mitä inflaatiolla itse asiassa tarkoitetaan. Inflaatio tarkoittaa hyödykkeiden hintojen nousua, joka on seurausta hyödykkeiden kysynnän nopeammasta kasvusta verrattuna hyödykkeiden tarjonnan kasvuun. Esimerkiksi tuoteverojen korottamisesta johtuva hintojen nousu ei siis ole määritelmän mukaisesti inflaatiota. Myöskään niin kutsuttu palkkainflaatio, jolla tarkoitetaan nimellispalkkojen siirtymistä yritysten hinnoittelun kautta hyödykkeiden hintaan, ei täytä inflaation määritteitä. Inflaatio on siis puhtaasti reaalitaloudellinen ilmiö, joka kuvaa tietyllä hetkellä vallitsevaa reaalisen kysynnän ja tarjonnan välistä suhdetta.

Valtavirtaisen taloustieteen mukaan inflaatio tarkoittaa edellisestä määritelmästä poiketen rahan ostovoiman heikkenemistä. Inflaation aiheuttaa valtavirtaisen ajattelun mukaan liian suuri rahan määrä taloudessa. Jo tästä määritelmästä voidaan havaita, että valtavirtainen taloustiede pitää rahaa tuotanto- ja vaihdantajärjestelmän ulkopuolisena suureena, jonka määrä voi vaihdella riippumatta taloudellisesta toiminnasta. Samasta oletuksesta on johdettu se näkemys, että rahalla olisi sisäinen arvo, jonka puolustaminen on annettu keskuspankin tehtäväksi. Raha nähdään siis hyödykkeenä muiden hyödykkeiden joukossa. Koska rahan tuotantokustannukset ovat mitättömät ja sen kysyntä on rajatonta, on rahan tarjonnan lisäämisessä oltava äärimmäisen tarkkana. Tämänkaltainen selitysmalli inflaatiolle edellyttää ripustautumista rahan kvantiteettiteoriaan, jonka David Hume muotoili klassisen talousteorian perusajatukseksi jo 1700-luvulla.

Rahan kvantiteettiteoriaan ripustautuminen ei kuitenkaan ole hedelmällistä, jos tarkoituksena on ymmärtää nykymuotoista talousjärjestelmää, jossa raha on välttämättä tuotannon ja vaihdannan suhteen sisäsyntyinen ilmiö. Kun raha on taloudessa endogeenista, myös valtavirtaisen taloustieteen inflaatioselitykseltä putoaa pohja pois. Koska raha syntyy talouteen taloudellisten toimijoiden solmimien velkasuhteiden kautta, liittyy raha aina välttämättä kysyntään ja tarjontaan. Rahan syntyminen edellyttää taloudellista transaktiota, jossa joku toimii ostajana ja joku myyjänä. Jos rahalla uskotaan olevan vaikutusta inflaatioon, tuleekin vaikutussuhdetta etsiä tuotannon ja vaihdannan piiristä. Ideologiset uskomukset rahan neutraalisuudesta ja eksogeenisuudesta on syytä jättää tässä vaiheessa sivuun vaikeuttamasta inflaation ymmärtämistä.

Inflaatio seuraa siis siitä, että tietyllä ajanhetkellä vallitseva reaalinen kysyntä ylittää senhetkisen reaalisen tarjonnan. Jos esimerkiksi asunnonostajia on markkinoilla enemmän kuin heidän kiinnostustaan vastaavia asuntoja, kääntyvät asuntojen hinnat nousuun. Mitä tekemistä rahan määrällä taloudessa on tämän ilmiön kanssa? Toteuttaakseen kaupan asunnon ostajan on asettauduttava velkasuhteeseen asunnon myyjän kanssa. Jos ostajan omat varat eivät riitä asunnon hankkimiseen, on hänen rahoitettava loppuosa kaupan hinnasta liikepankin luomalla velkarahalla. Tällöin talouteen syntyy uutta rahaa, joka kiistämättä vaikuttaa asuntojen hintoihin mahdollistamalla niihin kohdistuvan kysynnän. Tästä kuvauksesta kuitenkin huomataan, että itse asiassa sekä rahan määrä että inflaatio taloudessa ovat riippuvaisia transaktion luomasta rahallistetusta kysynnästä eikä talouden ulkopuolelta tulevasta rahahyödykkeen ruiskeesta.

Keskeistä kysynnän kasvusta juontuvalle inflaatiolle onkin pankkien kyky ja halu rahallistaa taloudellisten toimijoiden velkasuhteita. Jos pankit tiukentavat lainaehtojaan ja yhä useampi mahdollinen asunnonostaja menettää luottokelpoisuutensa, ei kysyntää koskaan synny eikä asuntokauppoja tehdä. Tästä syystä esimerkiksi korkea korkotaso supistaa talouden ja erityisesti asuntojen kysyntää, koska pankit uskovat vain hyvin toimeentulevien (riittävän suurta palkkaa saavien) kotitalouksien pystyvän suoriutuvan koroistaan ja lainanlyhennyksistään.

Kun mukaan tarkasteluun otetaan myös talouden tarjontapuoli, on mahdollista tehdä lisää kiinnostavia havaintoja inflaatiosta. Jos asunnonostajia miellyttävien asuntojen määrä kasvaa niiden kysyntää nopeammin, kääntyvät asuntojen hinnat laskuun. Tällöin samansuuruinen rahan määrän lisäys taloudessa ei johdakaan inflaatioon, sillä tarjonnan kasvu kompensoi kysynnän kasvua. Rahan ja inflaation välinen yhteys perustuukin lopulta siihen, että rahan syntyminen synnyttää kysynnän ja tietyllä hetkellä tämä kysyntä ylittää reaalisen tarjonnan tason taloudessa. Jos taas reaalinen tarjonta kasvaa samaa vauhtia kysynnän kanssa, on rahan lisäys täysin hintaneutraalia.

Valtion kulutus ja inflaatio

Kuten todettua, valtion keskuspankkirahoituksen ja hyperinflaation välinen yhteys on monien mielessä kiistämätön tosiasia. Tämä ymmärrys voidaan osoittaa yksinkertaisesti vääräksi vetoamalla nykyisen rahoitusjärjestelmän operationaalisiin faktoihin, joiden tarkastelu osoittaa valtion kulutuksen ja alijäämien olevan tälläkin hetkellä keskuspankkien rahoittamaa. Tästä huolimatta hyperinflaatiosta ei näy merkkiäkään. Samalla voidaan esittää kysymys, miksi juuri keskuspankkivelka ja julkinen kulutus johtaisivat hyperinflaatioon, mutta yksityisen kulutuksen ja liikepankkien luoman velkarahan kohdalla vastaavaa pelkoa ei ole. Nämä huomiot eivät kuitenkaan näytä horjuttavan ihmisiä vakaassa uskossaan. Siksi keskuspankkirahoituksen, valtion kulutuksen ja inflaation välistä dynamiikkaa on syytä kuvata yksityiskohtaisemmin.

Edellisessä kappaleessa käytettyä esimerkkiä voidaan soveltaa myös valtion kulutukseen, joka tapahtuu suoralla keskuspankkirahoituksella. Keskuspankkiraha eli valtion velka keskuspankkiin syntyy, kun valtio haluaa kuluttaa. Valtion kulutus voi kohdistua useisiin asioihin, kuten työpanoksen, kulutushyödykkeiden ja investointihyödykkeiden hankkimiseen tai erilaisten tukien ja korvausten maksamiseen. Kuluttamalla valtio siis lisää keskuspankin rahallistamaa kysyntää taloudessa useilla eri sektoreilla. Talouden reaalinen kysyntä siis kasvaa, mikä johtaa inflaatioon eli hyödykkeiden hintojen nousuun, jos talouden reaalinen tarjonta ei kasva samassa suhteessa.

Jotta valtion kulutuksen mahdollinen inflatorisuus voidaan vahvistaa, on tarkasteltava valtion kulutuksen vaikutuksia reaaliseen tarjontaan. Julkinen sektori lisää tarjontaa ennen kaikkea yhteiskunnallisia palveluita tuottamalla. Aikaisemmin esimerkiksi Suomessa julkinen valta tuotti myös tavarahyödykkeitä valtioyhtiöidensä toimesta, mutta viime vuosina tällainen tuotantotoiminta on vähentynyt. Valtio lisää reaalista tarjontaa siis suoraan kulutuksensa kautta. Välillisesti valtion kulutus lisää tarjontaa yritysten reagoidessa julkisesta kulutuksesta seuranneeseen kysynnän kasvuun. Jos yrityksillä on käyttämättömiä tuotantoresursseja, ne pystyvät lisäämään tuotantoaan ja täyttämään kysynnän ja tarjonnan välille hetkellisesti muodostuneen kuopan. Jos julkisella kulutuksella ei ole mitään vaikutusta tuotantoon ja reaaliseen tarjontaan, inflaatio kiihtyy selvästi. Jos puolestaan julkinen kulutus lisää talouden reaalista tarjontaa samassa suhteessa kuin reaalista kysyntää, inflaatiota ei synny.

Nykyjärjestelmässä on kuitenkin rakenteita, jotka tekevät valtion kulutuksen ja inflaation välisestä dynamiikasta jonkin verran monimutkaisempaa. Kyseisen dynamiikan ymmärtämiseksi asiaa on tarkasteltava kokonaiskysynnän ja kokonaistarjonnan näkökulmasta, kuten John Maynard Keynes teki Yleisessä teoriassaan. Sekä kokonaiskysyntä että -tarjonta ovat nimellisiä suureita. Ne ovat rahatalousjärjestelmän kuvaamisessa välttämättömiä käsitteitä siksi, että erilaiset hyödykkeet ovat yhteismitallisia ainoastaan raha-arvonsa kautta. Kokonaiskysyntä- ja kokonaistarjonta ovat taloudessa aina yhtä suuret, mikä on seurausta rahan kaksinkertaisesta luonteesta (velka-varallisuus). Inflaatio onkin itse asiassa seurausta siitä, että vaikka nimellinen tarjonta vastaa aina nimellistä kysyntää, reaalinen kysyntä voi tietyllä hetkellä ylittää talouden reaalisen tarjonnan.

Julkisille palveluille ei yleensä aseteta nimellistä hintaa, joka asiakkaan tulisi palvelun saadessaan maksaa. Näin ollen julkiset palvelut eivät lisää nimellistä tarjontaa, vaikka ne lisäävätkin reaalista tarjontaa. Tästä huolimatta julkinen palvelutuotanto tuottaa talouteen nimellistä kysyntää, kun valtio maksaa työntekijöilleen palkkoja. Nimellinen kysyntä eli kotitalouksien saamat palkkatulot puolestaan kohdistuvat reaalisena kysyntänä yksityisen sektorin tuottamiin hyödykkeisiin. Tilanne on lähestulkoon vastaava kuin tulonsiirroissa, jotka ovat saajilleen vastikkeettomia ostovoimaa lisääviä tuloja. Kun tulonsiirtoja on mahdotonta käyttää julkisten palveluiden ostoon, siirtyy niistä muodostuva kysyntä yksityiselle sektorille. Inflaation nopeus riippuukin siitä, millä tavalla yksityinen sektori vastaa lisääntyneeseen kysyntään.

Koska yksityisten yritysten toimintaa ohjaavana tavoitteena on tehdä nimellisiä voittoja, ei ole itsestään selvää, että yritys lisäisi tarjontaansa kysynnän kasvaessa. Yritys nimittäin hyötyy suoraan kokonaiskysynnän kasvusta, kun sen tuotteiden hinnat nousevat. Vain niillä aloilla, joilla on riittävästi kilpailua ja hintojen korottaminen uhkaa yritysten markkina-asemaa, kasvava kysyntä kiihdyttää tuotantoa, kasvattaa tarjontaa ja vähentää hyödykkeiden hinnannousupaineita. Oligopolistisessa markkinatilanteessa inflaatio on todennäköinen lopputulos julkisen kulutuksen kasvattamisesta, vaikka esimerkiksi talouden työvoimaresursseja olisi vielä käyttämättä ja tuotannon lisääminen olisi siten mahdollista.

Julkinen valta voi kuitenkin vaikuttaa inflaatioon verottamalla yksityistä sektoria ja imemällä tällä tavalla taloudesta pois sitä ostovoimaa, jonka se alun perin loi talouteen julkista kulutusta lisäämällä. Verotus pienentää yhtäaikaisesti talouden kokonaiskysyntää sekä kokonaistarjontaa ja poistaa taloudesta inflaatiopainetta pienentämällä reaalisen kysynnän ja reaalisen tarjonnan välistä epäsuhtaa. Tällä tavalla hyödykkeiden hintojen nousu pysyy hallinnassa, vaikka tuotantojärjestelmän jäykkyydet, kuten epätäydellinen kilpailu saakin aikaan rakenteellisen inflaatiopaineen.

Edellinen tarkastelu osoittaa, että inflaatio on aina tarjontapuolelta syntyvä ongelma, joka johtuu siitä, että reaalinen tarjonta ei seuraa kokonaistarjontaa yhtä voimakkaasti kuin reaalinen kysyntä seuraa kokonaiskysyntää. Inflaatio on siis mitä suurimmissa määrin reaalitaloudellinen ilmiö. Jos reaalisen tarjonnan kasvu seuraisi herkemmin kokonaistarjonnan muutoksia, kokonaiskysynnän ja -tarjonnan kasvattaminen näkyisi taloudessa melkein pelkästään työllisyyden kasvuna, eikä inflaatiota juuri esiintyisi. Inflaatio kuvaa käytännössä reaalisen tarjonnan ja kokonaistarjonnan välistä eroa. Luonnollisesti kokonaiskysynnän- ja tarjonnan kasvattaminen johtaa kiihtyvään inflaatioon silloin, kun kaikki reaalitalouden tuotantoresurssit ovat käytössä täysimääräisesti eikä reaalinen tarjonta pysty enää kasvamaan.

Jos julkinen sektori kuluttaa enemmän kuin verottaa, se lisää talouteen yhtäaikaisesti kokonaiskysyntää ja -tarjontaa. Osa kokonaiskysynnästä kulkeutuu nykyjärjestelmässä nopeasti tuotantojärjestelmän ulkopuolelle likvideille rahoitusmarkkinoille pienentäen reaalitalouden inflaatiopaineita ja mahdollisuuksia tuotannon sekä työllisyyden kasvattamiseen. Tuotantojärjestelmän kiertoon jäävä velkaraha voi saada aikaan joko talouskasvua tai inflaatiota riippuen siitä, miten tuotantojärjestelmä kysynnän lisäykseen reagoi. Hyperinflaation mahdollisuus on olemassa vain silloin, kun reaalinen tarjonta jää selvästi reaalisen kysynnän alapuolelle. Historiassa tällaiset tilanteet ovat harvinaisia ja niihin liittyy aina jokin taloudellisen toiminnan kannalta ulkopuolinen shokki, kuten sota tai muunlainen poikkeustila. Tuotantojärjestelmän ollessa terveellä pohjalla keskuspankin rahoittamat valtion alijäämät eivät voi aiheuttaa käsistä karkaavaa inflaatiota.

Hyperinflaatioiden historia

Olemme nyt osoittaneet operationaalisessa ja teoreettisessa mielessä, että valtion kulutuksen suora keskuspankkirahoitus ei automaattisesti aiheuta inflaation kiihtymistä. Itse asiassa julkisen kulutuksen lisääminen kiihdyttää inflaatiota merkittävästi vasta täystyöllisyystilanteessa. Tässäkin tapauksessa kulutuksen perustaminen suoraan keskuspankkirahoitukseen on inflaation kannalta sivuseikka. Yhtä hyvin inflaation aiheuttava liikakulutus voitaisiin rahoittaa liikepankkien luomalla velkarahalla.

Jotkut lukijat eivät kuitenkaan vielä vakuutu argumentaatiostamme, koska modernien rahatalousjärjestelmien historia tuntee muutamia hyperinflaatioperiodeja. Yleisimpinä esimerkkeinä mainitaan Weimarin tasavalta 1920-luvulta sekä 2000-luvun Zimbabwe. Juuri näitä tapauksia käytetään yleensä esimerkkeinä suoran keskuspankkirahoituksen turmiollisuudesta.

Tosiasiassa hyperinflaatio Weimarin tasavallassa tai Zimbabwessa ei johtunut ”rahan painamisesta”, kuten peruskoulun historiankirjoissa ja ortodoksisen talousteorian kuvauksissa on väitetty. Itse asiassa tiedossamme ei ole yhtäkään historiallista esimerkkiä hyperinflaatiosta, jonka suora keskuspankkirahoitus olisi aiheuttanut.

Yleensä aina hyperinflaatioperiodien taustalla on tuotantojärjestelmän romahtaminen. Normaalioloissa kokonaiskysynnän kasvaminen johtaa tuotannon kasvuun, kun yritykset palkkaavat lisää työvoimaa valmistaakseen lisää hyödykkeitä, joista ne perivät voittomarginaalin. Jos kuitenkin jostakin eksogeenisesta (ulkosyntyisestä) syystä talouden tuotantokapasiteetti romahtaa, aiheuttavat pelkästään jo olemassa olevat kysyntätekijät inflaation kiihtymistä.

Voimme esimerkiksi kuvitella tilanteen, jossa lähtötilanteessa jonkin valtion alueella elävät ihmiset pystyivät ostamaan käytettävissä olevilla tuloillaan 1 000 hyödykettä. Tuotantojärjestelmän romahduksen seurauksena hyödykkeitä pystytään kuitenkin tuottamaan enää 500 kappaletta. Samalla ihmisten tulot säilyvät silti muuttumattomina – eli sosiaaliturvaa tai palkkoja ei leikata.

Tällainen tilanne johtaa helposti hyperinflaatioon, koska tuotanto ei enää pysty joustamaan kysynnän mukaisesti. Toisin sanoen yritykset joutuvat korottamaan hintojaan saavuttaakseen aiemman tulotasonsa, koska niiden mahdollisuus lisätä tuotantoa on jostakin eksogeenisesta syystä tuhoutunut. Tietenkin palkat ja sosiaaliturvamaksut seuraavat voimakasta hintojen nousua, koska muussa tapauksessa ihmisten ostovoima romahtaisi. Olennaista on kuitenkin se, että tällaisissa tapauksissa inflaatio ei ole kysyntä- vaan tarjontalähtöistä.

Weimarin tasavalta ja Zimbabwe

Weimarin tasavallassa hyperinflaation taustalla olivat ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioiden kohtuuttomat sotakorvaukset, joiden mahdottomuudesta muun muassa John Maynard Keynes varoitti heti sodan päättymisen jälkeen. Weimarin tasavallan taloudellinen kriisi käynnistyi viimeistään vuonna 1921, kun maalta alettiin vaatia kahden miljardin dollarin vuotuisia maksatuksia, jotka oli suoritettava joko kullassa tai liittouman maiden ulkomaanvaluutassa. Tämä johti nopeasti Weimarin tasavallan valuuttavarantojen romahdukseen, mikä vaikeutti entisestään raaka-aineiden hankintoja ulkomailta.

Ulkomaisten raaka-aineiden saannin tyrehtyminen vähensi äkisti maan teollisuustuotantoa. Tilanne kärjistyi entisestään vuonna 1923, kun Belgian ja Ranskan joukot valtasivat tärkeän Ruhrin teollisuusalueen. Yritykset ja työntekijät vastustivat miehitystä ajamalla teollisuustuotannon alas. Tämän jälkeen Weimarin tasavallan tuotantokapasiteetti oli romahtanut murto-osaan sodanaikaisesta tuotantokyvystä. Sen sijaan työntekijöiden palkkoja tai sosiaaliturvaa ei Weimarin tasavallassa ryhdytty leikkaamaan, joten vanhat kysyntätekijät riittivät synnyttämään alati kiihtyvän inflaation.

Zimbabwen hyperinflaatio taas liittyy presidentti Robert Mugaben suunnittelemaan maareformiin, joka sai alkunsa 1990-luvun alussa. Maareformin taustalla oli kolonialismin ajalta perua oleva Zimbabwen valkoisen väestön etuoikeutettu asema. Vielä 1980-luvun alussa valkoiset viljelijät omistivat 70 prosenttia Zimbabwen viljelyskelpoisesta maasta, vaikka valkoisia oli koko väestöstä vain noin yksi prosentti.

Zimbabwen hallitus pyrki aina 1990-luvun loppuun saakka tasa-arvoistamaan maanomistusta ostamalla viljelysmaata valkoisilta. Koska tämä ei johtanut toivottuihin tuloksiin, valmisteltiin maassa vuonna 1999 uusi perustuslaki, joka mahdollistaisi viljelysmaiden korvauksettoman pakkolunastamisen valkoisilta. Uusi perustuslaki kaatui kansanäänestyksessä vuonna 2000, mutta Mugaben kannattajat ryhtyivät tästä huolimatta valtaamaan valkoisten viljelijöiden tiloja valtion turvallisuusjoukkojen tuella.

Jo ensimmäisen valtausaallon yhteydessä vuosina 2000 ja 2001 valkoisilta vallattiin väkivaltaisesti yli 110 000 neliökilometriä maata. Valtaukset tapahtuivat epäorganisoidusti eivätkä tilat päätyneet ammattitaitoisten viljelijöiden haltuun, minkä vuoksi maataloustuotanto ajautui katastrofiin. Kaoottiset maanvaltaukset jatkuivat aina vuoteen 2008 asti, jolloin opposition MDC-puolue nousi hallitukseen. Koko tämän ajan Zimbabwen maataloustuotanto ja bruttokansantuote supistuivat jokaisena vuonna (kuvio 1). Vuonna 2002 maataloustuotannon arvo väheni edelliseen vuotena verrattuna yli 22 prosentilla.

Kuvio 1. Maataloustuotannon ja henkilöä kohti suhteutetun bruttokansantuotteen kasvu Zimbabwessa vuosina 1994-2005

Maataloustuotannon romahdus vaikeutti tilannetta entisestään, koska nyt Zimbabwe joutui käyttämään ulkomaanvaluuttavarantoaan ruuan tuontiin. Tämä vaikeutti erityisesti teollisuustuotantoa, koska se olisi tarvinnut ulkomaista valuuttaa saadakseen tarvitsemiaan raaka-aineita. Vuonna 2007 enää vain 18,9 prosenttia Zimbabwen teollisesta tuotantokapasiteetista oli käytössä (kuvio 2).

Kuvio 2. Teollisuustuotannon arvonlisäyksen kasvu Zimbabwessa vuosina 1994-2005

Näin ollen Zimbabwen talous oli käytännössä täysin tuhoutunut. Sekä maanviljelyssektori että teollisuustuotanto olivat romahtaneet. Maan kyky ylläpitää minkäänlaista reaalituotantoa oli lähes olematon. Yksinkertaistetusti tämä tarkoitti sitä, että aiempi määrä rahaa jahtasi entistä pienempää määrää hyödykkeitä. Tämä johti samantyyppiseen kehityskulkuun kuin Weimarin tasavallassa, samalla seurauksella: väistämättömällä hyperinflaatiolla.

Vuonna 2002 Zimbabwen kuluttajahinnat nousivat lähes 150 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna (kuvio 3). Inflaatio saavutti huippunsa vuonna 2008, jolloin maan inflaatioasteeksi mitattiin 6,5 kvindeksiljoonaa prosenttia.

Kuvio 3. Kuluttajahintojen kehitys Zimbabwessa 1994-2005

Suora keskuspankkirahoitus ei siis ole liittynyt mitenkään olennaisesti hyperinflaatioperiodeihin Weimarin tasavallassa tai Zimbabwessa. Keskuspankkirahoitus olisi voinut olla inflaation taustalla vain siinä tapauksessa, jos sen avulla olisi kiihdytetty kokonaiskysyntää niin voimakkaaksi, että talouden tuotantokapasiteetti ei olisi enää pystynyt vastaamaan tähän kysynnänlisäykseen. Näin ei kuitenkaan käynyt kummassakaan näistä tapauksista.

Sekä Weimarin tasavallassa että Zimbabwessa hyperinflaatiossa kyse oli nimenomaan tuotantokapasiteetin romahduksesta. Näiden maiden kokonaistuotanto oli romahtanut niin olemattomaksi, että lähes mikä tahansa määrä kysyntää riitti tuottamaan inflaatiokriisin.

Johtopäätökset

Tässä kirjoituksessa on osoitettu sekä teoreettisesti että operationaalisesti, ettei valtion tai yleisimmin julkisen kulutuksen keskuspankkirahoitus johda automaattisesti hyperinflaatioon, kuten yleinen uskomus antaa ymmärtää. Itse asiassa myös keskuspankin rahoittamat valtion alijäämät voivat olla täysin hintaneutraaleja, jos julkinen kulutus johtaa talouden reaalisen tarjonnan kasvuun samassa suhteessa reaalisen kysynnän kasvun kanssa. Verotuksella valtio voi kuitenkin aina säädellä valtion kulutuksen inflatorisia vaikutuksia, jotka seuraavat pääasiassa tuotantojärjestelmän jäykkyyksistä tai muista rakenteellisista tekijöistä. Luonnollisesti täystyöllisyystilanteessa (noin 2 prosentin työttömyysaste), jolloin tuotannon kasvu väistämättä hidastuu, julkisen sektorin alijäämät voivat aiheuttaa inflaatiota. Tällöin ostovoiman imeminen pois taloudesta budjettiylijäämin on tarpeellista.

Lisäksi kirjoituksessa on valotettu todellisia syitä Weimarin tasavallan ja Zimbabwen hyperinflaatioperiodien taustalla, minkä edelleen pitäisi hälventää inflaation pelkoa.  On selvää, ettei tämäkään kirjoitus tule vakuuttamaan niitä, jotka eivät ole valmiita luopumaan klassisen taloustieteen hyödykerahateoriasta ja siitä johdetusta rahan eksogeenisuudesta sekä neutraalisuudesta suhteessa tuotantoon. Myös tästä ajattelusta johdetut tarinat, kuten tarina rahan sisäisestä arvosta, tarina keskuspankin tehtävästä rahan arvon puolustajana sekä tarina keskuspankin rahoittaman valtion kulutuksen ja hyperinflaation välisestä yhteydestä jatkavat omaa elämäänsä. Näiden ajatusten voimasta johtuen myös John Maynard Keynesin analyysi nykymuotoisesta rahatalousjärjestelmästä on jäänyt ymmärtämättä valtaosalta Keynesin ajatuksiin tutustuneilta. Emme ole siis ainoita, joiden argumentit herättävät lukijoissa epätietoisuutta ja epäuskoisuutta.

Jussi Ahokas & Lauri Holappa

About these ads

35 responses to “Keskuspankkirahoitus ja inflaatio

  1. Patrizio Lainà joulukuu 23, 2010 8:27 pm

    Tämä se vasta olikin erinomainen ja kaivattu kirjoitus!

    Alustus epärationaalisesta suhtautumisesta inflaatioon pitää varmasti paikkansa monilla keskustelufoorumeilla, mukaan lukien jopa monet vaikutusvaltaiset akateemikot ja poliitikot. Tästä syystä onkin hyvin yllättävää, että keskuspankkirahoituksen demonisointi hyperinflaatiota aiheuttavana tekijänä ei ole noussut (ainakaan vielä) esiin tällä blogilla. Toivottavasti se ei nousekaan tämän kirjoituksen jälkeen.

    Lukiessani kirjoitusta ehdin jo kirjoittaa, että eikö verotusta voida pitää julkisten palveluiden hintana, mutta vastaus tähän tulikin jo seuraavissa kappaleissa.

    Hyvää joulua!

  2. auvo rouvinen joulukuu 26, 2010 12:26 am

    Minä oon pähkäilly reilun vuoden tuota USA jumiutumista. Rahaa on kaadettu niin paljon että seurauksena olisi pitänyt olla joko hyperinflaatio tai 100 milj ihmisen työvoimapula.

    Elikkä tuota inflaatio hommasta saisi varmaan Japanin ja USA kautta varsin mielenkiintoisen. Etenkin kun noiden tulevaisuus on varsin merkittävä meille.

    Kannattaa myös pitää mielessä se että rikkaille menevä raha ohjautuu keinotteluun, köyhille kulutukseen. Siis se että jossakin tilanteessa seuraa hyperinflaatio, toisessa ei, voi riippua tulonsiirron kohteesta. Nolo punikkina asiasta huomauttaa mutta weimarissa oli ansiosidonnainen. Siispä, jos usa tukisi köyhiä, se suistuisi tavara hyperinflaatioon kun taas nyt pörssikurssien inflaatioon. Eli siis näyttää siltä että dollareita on halvempi painaa kuin osakkeita.
    No kuhan pähkäilin, en virhettä löytänyt ajatuksissa joten marisin kohteiden valinnasta.

  3. auvo rouvinen joulukuu 26, 2010 11:24 am

    Nin tosta inflaatiosta.
    On varmaan totta ettei keskuspankki sinällään aiheuta inflaatiota jos talouden tuotantokyky ylittää kulutuksen. Toisaalta, jos makkaran hinta nousee tirljoonaan euroon, kulutus alenee. Ellei keskuspankki laske liikkeeseen lisää rahaa jolla se voidaan ostaa. Elikkä mikäli rahajärjestelmä reagoi kohonneisiin hintoihin, inflaatio pyörii. Tietysti vain olosuhteissa joissa tavarasta on pulaa. Ellei se reagoi, hinnat eivät nouse.

    Toisekseen, meidän on hyväksyttävä myös veron korotusten aiheuttama kuluttaja hintojen nousu inflaatioksi ellei muiden hyödykkeiden veroja vastaavasti alenneta. Se onko kyse taloudellisesta oikeaoppisuudesta vai ei, on sivuseikka. Kyse on elinkustannusindeksin ja tulonsiirtojen vastaavuudesta. Haittaverojen, esim sähkön hinnan nousun vaikutus on kompensoitava taikka lopputulema on, ei sähkön kulutuksen aleneminen vaan kulutuksen siirtymä. Pienituloisten ostovoima laskee, isotuloisten nousee koska verotus on siirtynyt välilliseen veroon. Jolloin hyvin toimeentuleva voi kuluttaa sähköä tuplamäärän mutta pienituloinen joutuu luopumaan ainoasta lampustaan.

    Tästä väittämästä sain muutaman Vihreiden älykön ikuiset vihat niskoilleni.

    Oikeisto on muuten ilmeisesti oivaltanut sen Keynesiläisen väittämän ettei kukaan kapinoi hintojen nousua vastaan mutta esim. peruspäivärahan alenemista vastustettaisiin varmasti mielenosoitusten voimin. Siis 10% alenema peruspäivärahaan olisi aihe marssia barrikadeille, alv ja kiinteistöveron nosto ei. Vaikka vaikutus on sama.

    Tämän blokin sisältö muuten vaikeuttaa vaalikampanjaani. Olen yrittänyt pelotella äänestäjiä uusliberalismin romahduksella. Tämähän kertoo että järjestelmä voi selviytyä jos luovutaan rahan kiinteästä määrästä ja arvosta. Setelipaino voi pelastaa USA:n ja EU velkaiset taloudet ilman tuhatvuotista velkaorjuutta. (Minkä muuten olisin voinut päätellä Kennet Galbarathin Rahan historiasta jos äly olisi riittänyt.)

    En tiedä lienettekö muuten huomanneet, uusliberalismi ei toimi missään siten kuin on väittänyt. Siis ei takaa suurempaa talouskasvua. Kirjoitin aiheesta neliosaisen artikkelisarjan Rakentajaan. Vertailin asiaa tilastollisesti 1970 – 2009. Tekstien sisältö löytyy html muodossa. Olennaista on ne muutamat graafit, ei tekstit, ne kirjoitin koska minulle maksetaan merkeistä.

    Myös Suomen talouskasvu on romahtanut kun siirryimme Keynesistä Friedmaniin. Uskoakseni syynä ei ole lamat vaan talouden rakenteissa tapahtuneet muutokset, erityisesti verotus joka suosii osinkoja investointien kustannuksella. On helppo imeä yritykset kuiviin ja investoida rahat Kiinaan.

    • Anna-Leena tammikuu 11, 2011 1:35 pm

      auvo rouvinen:”Myös Suomen talouskasvu on romahtanut kun siirryimme Keynesistä Friedmaniin.”

      Asiahan on päinvastoin, tässä lainaus Liberalismiwikin artikkelista Milton Friedman:

      #32-vuotiaana pääministeriksi valittu Mart Laar ei tiennyt taloudesta muuten kuin että oli lukenut talousnobelisti Milton Friedmanin liberalistisen best-seller-kirjan Vapaus valita (Free to Choose). Hän noudatti sen oppeja, lakkautti tullit, kevensi veroja, yksityisti 90 % valtionyrityksistä, toteutti tasaveron 1994, ja Virosta tuli talousihme, jonka kansan köyhempikin puolisko on nyt finanssikriisin jälkeenkin tavattoman paljon vauraampi ja vapaampi kuin sosialismin aikana, ja lisäksi taloutta tervehdyttäneen 90-luvun rakennemuutoksen ansiosta tulevaisuuden kasvuedellytykset ovat paljon entistä parempia.

      ”Kun ensi kerran kuulin Friedmanista neuvostolehdistä, häntä sanottiin niin pahaksi ja vaaralliseksi, että tiesin hänen olevan hyvä mies.” – Viron pääministeri Mart Laar. #

      http://liberalismi.net/wiki/Vapaus_valita

      • auvo rouvinen tammikuu 11, 2011 4:46 pm

        Joo liberalismi wiki kertoo asioista joista sillä ei ole tarkkaa tietoa. Eikä, kuten nimestä hyvin voidaan arvata, salli kommentointia tai virheiden korjausta.

        Kirjoitin Rakentajaan neliosaisen artikkelisarjan jossa käsittelin talouskasvun ja uusliberalismin yhteyttä. Artikkelien oikolukemattomat alkuperäistekstit sekä muutama muu lisäys löytävät sivuiltani. Itäblokin talousihmeestä :

        http://auvorouvinen.fi/smf/index.php/topic,7.msg43.html#msg43

        Lyhyesti : Vaikka Viro on hyödyntänyt työvoiman polkumyyntiä, saanut ulkomaisia investointeja, sen talouskasvu on ollut hitaampaa kuin NL aikana. Muiden maiden kehitys on ollut vielä heikompaa.
        Sinällään Vapaus valita kannattaa kyllä lukea, samoin kuin Haesin Tie orjuuteen.

        Friedman nimittäin ei ole tyhmä, toisin kuin seuraajansa.

  4. Tiina Lehto joulukuu 27, 2010 3:54 pm

    Auvo: Entä jos se inflaatio, mitä rahan painaminen jenkeissä saa aikaan, näkyykin tässä globaalissa taloudessa nyt Aasiassa ja muissa kehittyvissä talouksissa, eikä jenkeissä? Mutta tuleehan ne kohonneet hinnat sieltäkin tänne ennen pitkää, kun siellä tehdyt tuotteet kallistuvat, jos ne maat eivät onnistu inflaation hillinnässä. Toisaalta se olis varmaan meille oikein. Meillä on pystytty esittämään koko ajan hyvin alhaisia inflaatiolukuja, vaikka pankit on laskeneet talouteen lainarahaa pää märkänä. Se johtuu siitä, että meidän tavarat on tehty aasialaisissa hikipajoissa, halvalla.

    • auvo rouvinen joulukuu 28, 2010 12:46 pm

      Kiinassa on nyt reilu 5% inflaatio mutta uskoisin sen johtuvan enemmänkin tuotantokapasiteetin rajoista. Jos talouskasvu on 10% luokkaa, alkaa tulla raja vastaan. Tuotanto ei siis luullakseni voi kasvaa paljon tuota nopeammin vaikka siirrettäisiin tehtaita euroopasta sinne. Infrakstuuri ja työvoiman liikkuvuus matalan tuottavuuden hommista ei riitä. Silloin tullaan siihen kapitalismin perusolettamukseen, aloilla joilla on työvoimapula, palkat nousevat houkutellakseen muilta aloilta työvoimaa. Pulan oloissa myös voitot kasvavat koska tuotteen myyntihinta on sama kuin kalleimmalla tuotetun tuotteen hinta. Muitakin teorioita on mutta minusta hintamekanismia on helpointa käsitellä Ricardon maankoron mukaa.

      Toinen syys kiinan inflaatioon on öljy. Uskoakseni muutaman vuoden takainen öljyn hintapiikki johtui öljyhuipusta. Tuotantoa ei voitu kasvattaa millään keinolla yli kulutuksen ainakaan lyhyellä aikavälillä. Jolloin teorian mukaan kysynnän kasvu vaikuttaa vain hintaan joka nousee jyrkästi.

      Tästä seuraa se huvittava pikkuseikka että aina kun talouskasvu käy kiihtymään öljy intensiivisissä maissa, hinta nousee ja kasvu pysähtyy. Homman tekee ikäväksi ettei lamantumista seuranneena matalan hinnan jakosoina ole mielekästä lisätä tuotantoa. Öljyn pitäisi aiheuttaa sahanterä kuvio talouskasvuun. Talous on siis kuin porkkanapuun alla oleva jänis, hyppää tavoittelemaan porkkanaa (kasvu) ja iskee päänsä oksaan (öljyn tuotantokatto), pyörtyy (lama), herää (nousu) ja toistaa saman kuvion sinne asti kunnes oppii syömään ruohoa (aurinkoenrgia). Kyseessä on vain oma näkemykseni.

      Koko hommasta :
      Keynes pit rahan määrän alhaisuutta ongelmana ja silloin se olikin. Nyt rahaa on riittävästi, jopa 5 kertaa enemmän kuin reaaliomaisuutta. Sen jakautuminen on kuitenkin väärä, raha on keinottelu pääomana, kulutus varoja on harvalla täysin holtittomalla tuhlarilla.

      Tuo keinotteluraha täytyy siis siirtää kulutusvaroiksi joko inflaatiolla tai veroilla. Poliittisesti helpompi ratkaisu on inflaatio. Samalla täytyisi työntää kulutuspuolelle ostovoimaa. Siihen helpoin ratkaisu on setelipaino. Niin pahalta kuin se monesta tuntuukin, kapitalismi voi selviytyä mikäli noudattaa tuota kaavaa. Se että keskuspankki rahoitus ei välttämättä aiheuta inflaatiota kuten olemme USA massiivisista operaatioista nähneet, pakottaa kehittämään jonkin muun inflaation lähteen. Paras olisi varmaan reilut korotukset työttömyyskorvauksiin, tämä aiheuttaisi markkinareaktiona palkkojen nousukierteen. Siis jos noudattaisimme järkevää raha ja sosiaalipolitiikkaa, kapitalismi pelastuu.

      Pähkäilin USA elvytystä blokissani 3.12.2008 23:27 :
      USA elvytys, väärin ymmärrettyä Keynesiä?

  5. Allan Seuri tammikuu 4, 2011 11:06 am

    Kirjoitatte Zimbabwesta: ”Yksinkertaistetusti tämä tarkoitti sitä, että aiempi määrä rahaa jahtasi entistä pienempää määrää hyödykkeitä.”

    Kyllähän siellä taisi olla myös aiempaa enemmän rahaa jahtaamassa niitä hyödykkeitä. Eikö rahan määrän endogeenisiin selityksiin kuuluu kuitenkin se, että rahan määrä kasvaa hintatason kohotessa? Kuulostaa omituiselta mallilta, että rahan määrä ei muuttuisi lainkaan ja väärältä faktalta, että se ei niin tehnyt Zimbabwessa. Huomaan toki sanan ”yksinkertaistetusti”, mutta mielestäni se on liian karkea yksinkertaistus.

    Käsittelette tekstissänne vain hyperinflaatioiden syntyä. Osaatteko sanoa jotain siitä, miten ne loppuvat? Onko argumenttinne symmetrinen hyperinflaatioiden alun ja lopun suhteen? Jos hyperinflaatioiden (alku)syy on tarjonnan romahdus, loppuvatko hyperinflaatiot tarjonnan kasvuun, peräti paluuseen entiselle tasolle?

  6. rahajatalous tammikuu 4, 2011 4:54 pm

    Ihan hyvä pointti. Tietysti näin käykin, koska esimerkiksi palkat reagoivat hintojen nousuun. Pointti oli kuitenkin siinä, että hyperinflaatio syntyi Zimbabwessakin tuotannollisen romahduksen seurauksena. Mutta kuten artikkelissa todetaan: ”Tietenkin palkat ja sosiaaliturvamaksut seuraavat voimakasta hintojen nousua, koska muussa tapauksessa ihmisten ostovoima romahtaisi. Olennaista on kuitenkin se, että tällaisissa tapauksissa inflaatio ei ole kysyntä- vaan tarjontalähtöistä.”

    Hyperinflaatioiden päättämiseksi on toki erilaisia keinoja, mutta tarjonnan elvyttäminen lienee ainoa mielekäs. Tietysti äärimmäisen ankaralla vyönkiristykselläkin hyperinflaatio voidaan saada päättymään, mutta seurauksiltaan se saattaa olla jopa hyperinflaation pitkittymistä karmaisevampi.

    Lauri

  7. Seppo Summanen tammikuu 30, 2011 10:44 pm

    Jos USA:n keskuspankki FED ostaa keinottelijoilta (tai pankeilta) valtavia määriä valtion velkapapereita kevennysmielessä (quantitative easing), niin keinottelijat saavat rahaa tileilleen. Jos keinottelijat lyhentävät velkojaan, keskuspankin toimista ei seuraa rahamäärän kasvua.

    Nykyisin keinottelijoiden kannattaa kuitenkin hyödyntää velkavipua hyvin paljon, jolloin keinottelijat usein päätyvät kuitenkin sijoittamaan saamansa rahat joihinkin uusiin kohteeseen kuten osakkeisiin tai kiinteistöihin USA:ssa tai Kiinassa. Tämä aiheuttaa hintapainetta osakkeisiin ja kiinteistöihin. Koska taantumassa osakkeiden ja kiinteistöjen hinnat ovat romahtaneet ainakin USA:ssa, niin talouden kannalta tällaiset hintapaineet saattavat kuitenkin ainakin USA:n osalta olla toivottavia. Ihmisten uskottavuus talouteen ja sitä kautta taloudellinen toimeliaisuus kasvavat. Jotkut saattavat myös pelastua konkurssilta. Koska FED:n toimet eivät juurikaan vaikuta tavallisten ihmisten kulutustavaroiden hintoihin, niin FED:n toimista ei merkittävästi aiheudu inflaatiota USA:ssa, mutta ehkä jonkin verran Kiinassa. Pikemminkin kyse on deflaation torjunnasta.

    Lisäksi keventämistoimenpiteiden johdosta pankkien likviditettitilanne helpottuu ja pankit voivat järjestellä taseitaan maksuvalmiuden kannalta parempaan kuntoon. Pieni osa kevennysvaroista menee USA:n yrityksille, mikä helpottaa yritysten luotonsaantia ja tukee talouskasvua. Kun talouskriisin seurauksena keinottelijat ovat myyneet sijoituksiaan ja lyhentäneet velkojaan, niin rahan määrä on pienentynyt. FED toimenpiteillään jarruttaa tätä rahan määrän pienenemistä. Lisäksi FED:n toimet pitävät korkotasoa alhaalla. Eli FEDin kevennystoimet näyttävät järkeviltä eivätkä ne juurikaan aiheuta inflaatiota ainakaan USA:ssa. Hyperinflaation manaajat ovat väärässä vai ovatko? Kannattaisiko myös Euroopan keskuspankin olla agressiivisempi kevennystoimissa? En ole varma, saatan olla hataran ymmärtämiseni vuoksi väärässäkin?

  8. Pasi Pulkkinen heinäkuu 24, 2011 5:46 pm

    Hei

    (Toivottavasti tämä blogi toimii vielä.)

    Kiitoksia harvinaisen selväjärkisistä kirjoituksistanne. Huomasin olevani rahanmuodostuksen ymmärryksen suhteen juuri tuon klassisen talousteorian uhri.

    Itse olen ollut kiinnostuneempi rahoitusteorioita enemmän kulttuurievoluutiosta ja tulevaisuuden talouden resursseista. Selventämällänne rahoituksen teorialla on kuitenkin suuri vaikutus tulevaisuuden ennakointiin valtiollisissa toimenpiteissä. Kysynkin teidän näkemystä kahteen skenaarioon tulevaisuudesta.

    Hiukan ennakkoehtoja. Valistunut kansalainen ymmärtää kaiken taloudellisen toiminnan ennakkoehtona fyysiset resurssit joilla tuotetaan niin ”tuotteet kuin palvelutkin”. Tärkein resursseista on energia, jota ilman ei ole mitään muutakaan. Energian osalta ollaan tukeuduttu lähes 90 prosenttisesti uusiutumattomiin resursseihin. Öljyn ja maakaasun todistetut ja oletetut resurssit riittävät siten että ne saavuttavat tuotantohuippunsa 2020-luvun loppu puoliskolla, nykyisellä talouskasvu trendillä. Näiden fossiilisten resurssien korvaaminen uusiutuvilla energialähteillä on kuitenkin ollut pahasti jälkijunassa jo 1990-luvun alusta alkaen. Vaikka panostukset uusiutuviin energia lähteisiin monikymmenkertaistettaisiin nyt ei 2030 mennessä öljyä eikä maakaasua kyetä korvaamaan aurinko, tuuli eikä fuusio voimalla niin että kasvava trendi kokonaisenergiatuotannossa säilyisi. Öljyn ja maakaasun korvaaminen hiilellä taasen myöhästyy siksi että hiilen ympäristöhaitat pysyvät ”poliittisesti” sietämättöminä kunnes on jo myöhäistä. Edessämme on väistämätön niukkuuden aika.

    Kysymys kuuluukin: Kuinka teidän mielestänne tuleva talouden ja yhteiskunnan kehitys kulkee? A. tapauksessa jossa ihmisten kulutushalukkuus alkaa laskea ennen varsinaista resurssien niukkuutta, koska tuleva niukkuuden aika on ilmiselvä. B. tapauksessa jossa niukkuus ”iskee” ennen kysynnän laskua kun energian tuotanto on vaikeutunut resurssien ehtymisen vuoksi tai siihen liittyvän ulkoisen kriisin vuoksi. Kumpi skenaario on teidän mielestänne todennäköisempi? Kuinka yhteiskunnan / valtion tulisi varautua rahataloudellisilla, verotuksellisilla ym. päätöksillä näihin skenaarioihin?

    Ps. Kun rahoituksen mekanismien ymmärrys on noinkin kivuttomasti kuvattavissa niin miksi klassisesta teoriasta pidetään kiinni kynsin hampain? Kuka hyötyy laajasta väärinymmärryksestä? Follow the money?!

    • rahajatalous elokuu 5, 2011 11:26 am

      Hei Pasi,

      ja kiitos kommentistasi. Jos minun pitäisi valita kuvaamistasi skenaarioista todennäköisempi, olisi se skenaario B, jossa ihmiskunnan oppiminen tapahtuu ensisijaisesti vasta silloin, kun vahinko on jo ehtinyt tapahtua. Historia on osoittanut melko yksiselitteisesti, että ihmiskunnan kyky varautua tulevaan tai pysäyttää käynnissä olevia haitallisia prosesseja on varsin heikko. Sama kyvyttömyys tietysti liittyy myös talouspolitiikkaan ja ylipäätään tuotanto- ja vaihdantajärjestelmän hallintaan sekä ohjaamiseen.

      Ehkä kyvyttömyyden taustalla ovat enemmänkin tietyt voimakkaat instituutiot, ideologiat, uskomukset ja tavat, kuin tiettyjen ryhmien tai luokkien edun nimissä suoritettu sumutustyö, kuten usein ajatellaan. Tietysti nykyisessä yhteiskunnassa on helppo löytää voittajia ja häviäjiä, jolloin kehitystä voidaan selittää esimerkiksi luokkakamppailun tai jopa salaliittoteorioiden avulla. Itse olen kuitenkin havainnut instituutioiden voiman olevan erittäin hyvä selittävä muuttuja lähes kaikelle yhteiskunnalliselle kehitykselle. Toki myös yksilöiden valinnoilla ja toiminnalla on merkitystä, sillä juuri niiden kautta instituutioita voidaan muuttaa.

      Jussi

      • auvo rouvinen elokuu 6, 2011 11:55 am

        Yleensä tieteellisessä ajattelussa ei tapahdu oppimista vaan pannukakun muotoisen maan kannattajat kuolevat uskossaan onnellisina. Uusi sukupolvi joka on kiertänyt maan uskoo pyöreään maahan jota aurinko kiertää jne.

        Ihmisten on siis erittäin vaikea myöntää olevansa väärässä. Siksi tuntuu hirvittävältä ajatella että meillä on 20 v uusliberalisteja jotka johtavat maailmaa seuraavat 50 v.

  9. Antti Haapala joulukuu 9, 2011 10:26 pm

    Haluan korjata merkittävän erheen artikkelista. Alkuperäinen Forbesin arvio inflaatioprosentistahan oli 6.5 x 10^108 %, eli ”6.5 quindecillion novemdecillion percent.” Suomeksi tuo 10^108 on duodevigintiljoona mikä tietty kuulostaa vieläkin messevämmältä. Jos haluaa vielä hienommin sanoa, niin ”kuusi duodevigintiljoonaa viisisataatuhatta septendekiljoonaa prosenttia”.

  10. VIK toukokuu 6, 2012 9:27 pm

    Itse asiassa 10^108 = miljoona potenssiin 18 on eurooppalaisilla lukusanoilla octodecillion eli suomeksi oktodesiljoona.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Names_of_large_numbers

    Mutta pelkkä inflaatioprosentti ei tietysti kerro mitään ilman suhteutusta aikaan. Zimbabwen viimeisin ja korkein mitattavissa ollut lukema oli
    80 miljardia prosenttia (=8 x 10^10 %, amerikaksi 80 billion per cent)
    KUUKAUDESSA, eli 98 % PÄIVÄSSÄ, loka-marraskuussa 2008.

    Tuo 6.5 oktodesiljoonaa on ilmeisesti laskettu ekstrapoloimalla tuo huippulukema koko vuodelle ((8 x 10^8)^12 = 1.98^365). Tämä ei kuitenkaan kerro mitään kovin hyödyllistä, koska tuota vauhtia inflaatio ei sentään laukannut koko vuotta. Viimeisin vuotuinen inflaatioprosentti oli (saman Steve H. Hanken mukaan, joka tuon Forbes-jutunkin kirjoitti)
    90 000 triljoonaa (9 x 10^22, amerikaksi 90 sextillion)
    prosenttia, joka on ihan riittävän tähtitieteellinen lukema sekin.

    http://www.cato.org/zimbabwe

    http://www.forbes.com/forbes/2008/1222/106.html

    Ostoksia oli jo jossain määrin maksettu ulkomaanvaluutalla ennen kuin vuoden 2009 alussa Zimbabwen dollari poistettiin kokonaan käytöstä. Kun tavarat ja palvelut hinnoiteltiin US-dollareissa ja randeissa, niiden hinta lakkasi nousemasta tuota vauhtia. Tuotanto tai tarjonta ei samalla kuitenkaan ponnahtanut kasvuun. Miten tämä on mahdollista, jos inflaatio johtui vain kysynnän kasvusta tarjontaa nopeammin eikä lainkaan siitä, että valuutta oli muuttunut arvottomaksi koska sitä oli aivan liian paljon suhteessa tavaroiden ja palvelujen tarjontaan?

    Tottakai tuotannon romahtaminen oli olennainen osa niin Zimbabwen kuin Weimarin tasavallankin hyperinflaation syntysyitä — ei kai sitä ole perinteiset talousopit tai kukaan muukaan kiistäneet. Mutta samalla valtio laski liikkeelle valtavasti uutta rahaa (Weimarissa mm. sotakorvausten maksamiseksi, Zimbabwessa Kongon sodan rahoittamiseksi). Jos väitätte, ettei tällä seikalla ollut mitään vaikutusta vaan hyperinflaatio johtui pelkästään tuotannon romahduksesta, tarvitaan vähän parempia perusteluja.

  11. VIK toukokuu 7, 2012 4:40 pm

    ”Inflaatio tarkoittaa hyödykkeiden hintojen nousua, joka on seurausta hyödykkeiden kysynnän nopeammasta kasvusta verrattuna hyödykkeiden tarjonnan kasvuun.”

    ”Valtavirtaisen taloustieteen mukaan inflaatio tarkoittaa edellisestä määritelmästä poiketen rahan ostovoiman heikkenemistä. Inflaation aiheuttaa valtavirtaisen ajattelun mukaan liian suuri rahan määrä taloudessa. Jo tästä määritelmästä voidaan havaita, että – - -”

    Vakiintuneiden, yleisessä käytössä olevien termien uudelleenmäärittely ei ole yleensä hyvä idea, koska silloin ihmiset tarkoittavat samoilla sanoilla eri asioita ja on vaikea ymmärtää mitä toinen sanoo.

    Muutenkaan ei yleensä ole järkevää sisällyttää ilmiön määritelmään hypoteeseja määriteltävänä olevaan ilmiöön johtavista syistä. Syyt selviävät tutkimalla, ja joskus käy niin että tutkimuksen tuloksena saadaan uutta tietoa, jonka perusteella käsitys ilmiön syystä muuttuu. Tällöin jouduttaisiin toteamaan, ettei se jota oltiin tutkimassa ollutkaan ”inflaatiota” vaan sille pitäisi keksiä joku muu nimitys.

    ”Valtavirtaisessa taloustieteessä” käsitykset inflaation mahdollisista syistä eivät sisällykään inflaation määritelmään. Inflaatio määritellään hyödykkeiden yleisen hintatason kasvuksi. Kyseessä on ilmiö, joka on kiistatta havaittavissa ja mitattavissa.

    ”Hyödykkeiden hintojen nousu” ja ”rahan ostovoiman heikkeneminen” puolestaan ovat yksi ja sama asia, koska jos kaikkien hyödykkeiden hinta nousee niin silloinhan samalla rahasummalla saa tietenkin entistä vähemmän hyödykkeitä.

    http://www.econlib.org/library/Enc/Inflation.html

    Sitten kun on sovittu, mistä ilmiöstä puhutaan, voidaan keskustella siitä, mitkä tekijät kyseisen ilmiön missäkin tilanteessa ovat aiheuttaneet.

    • rahajatalous toukokuu 7, 2012 5:48 pm

      Hei,

      ja kiitos kommenteistasi ja kiinnostuksestasi artikkelia kohtaan. Joskus käsitteiden valinta kuvaa oivallisesti sitä laajempaa ajatuskokonaisuutta, jossa niitä käytetään ja josta ne ovat lähtöisin. Niin myös inflaation tapauksessa. Tekstissä olikin tarkoituksena näyttää, että inflaation kaksi eri määritelmää ovat peräisin erilaisista skeemoista. Pahoittelen, jos tämä oli jollain tavalla harhaanjohtavaa.

      Zimbabwen ja Weimarin Saksan hyperinflaatiotarinoiden ymmärtämiseksi on edelleenkin syytä pysytellä kokonaiskysynnän ja -tarjonnan analyysissa. Kuten artikkelissa totesimme käynnisti inflaatiokierteen molemmissa tapauksissa tuotantojärjestelmän romahtaminen ja nimellisten kysyntäolosuhteiden säilyminen ennallaan. Kotitalouksien ostovoimaa ei siis leikattu tarpeeksi esimerkiksi verottamalla tai säännöstelemällä elintarvikkeiden ja muiden kulutushyödykkeiden tarjontaa. Kun valtio pyrki edelleen säilyttämään kotitalouksien ostovoiman lisäämällä nimellistä kulutustaan, jatkoi inflaatiokierre kasvuaan. Näin ollen valtion talouteen puskema kokonaistarjontaan nähden aivan liian suuri kokonaiskysyntä ja ennen kaikkea kotitalouksien ylisuuri nimellinen ostovoima oli inflaation ensisijainen syy.

      Onkin välttämätöntä erottaa toisistaan rahan painaminen tai rahan määrän kasvattaminen ja kokonaiskysynnän eli nimellisen ostovoiman lisääminen. Jos valtio käyttää tyhjästä luomaansa maksuvälinettä kokonaiskysynnän kasvattamiseen ja tuotannon rajat tulevat vastaan, on inflaatiokierre mahdollinen. Syynä on kuitenkin edelleen ylikysyntä, eikä liian suuri rahan määrä taloudessa. Jos rahan määrän lisääminen talouteen ei johda kysynnän kasvuun, kuten euroalueella tällä hetkellä, ei inflaatiopainetta synny. Ehkäpä hyödyllinen käsitepari voisi tämän ymmärtämisessä olla raha ja tulot, joista vain jälkimmäinen kasvattaa kokonaiskysyntää sinällään.

      Jussi

      • VIK toukokuu 9, 2012 5:48 pm

        R&T: ”Kuten artikkelissa totesimme käynnisti inflaatiokierteen molemmissa tapauksissa tuotantojärjestelmän romahtaminen ja nimellisten kysyntäolosuhteiden säilyminen ennallaan.”

        VIK: Olen lukenut artikkelinne, joten teidän ei tarvitse toistaa mitä siinä kirjoititte.

        Saksassa tuotanto romahti vuoden 1923 alussa yleislakkoon, kuten mainitsitte. Vuoden 1922 loppupuoliskolla elinkustannusindeksi 16-kertaistui ja kultamarkan hinta paperimarkkoina nousi yli 80 % kuukausivauhtia. Tämä siis tapahtui ennen inflaatiokierteen käynnistymistä?

        Zimbabwessa puolestaan vuotuinen inflaatiotaso oli 50 %:n suuruusluokkaa vuosituhannen vaihteessa, kun Mugabe lähti Kongoon sotimaan, painoi rahaa maksaakseen tankit ja sotilaiden palkat, ja käynnisti samaan aikaan sen maareforminsa. 2000-luvulla tuotanto sitten tosiaan romahti, ja samaan aikaan markkinoille tulvi lisää paperidollareita.

        Haluaisitteko siis vielä tarkentaa, mikä ajanhetki noissa monimutkaisissa prosesseissa oli se, jolloin katsotte inflaation ”käynnistyneen”? Jos katsotte, että inflaation käynnistymiselle voidaan nimetä yksi tietty syy, niin osaatte varmaankin kertoa miten olette tutkimuksissanne sulkeneet pois sen mahdollisuuden, että myös markkinoilla oleva katteeton raha olisi osaltaan vaikuttanut kehitykseen?

        Entä miten olette sulkeneet pois sen mahdollisuuden, että vaikka inflaatio käynnistyisi syystä X, niin sen kiihtyminen kymmenien tai satojen prosenttien vuositasosta miljardien prosenttien vuositasolle voisi johtua jostakin eri syystä Y?

        R&T: ”Kun valtio pyrki edelleen säilyttämään kotitalouksien ostovoiman lisäämällä nimellistä kulutustaan, jatkoi inflaatiokierre kasvuaan. Näin ollen valtion talouteen puskema kokonaistarjontaan nähden aivan liian suuri kokonaiskysyntä ja ennen kaikkea kotitalouksien ylisuuri nimellinen ostovoima oli inflaation ensisijainen syy. ”
        [- - -]
        ”Onkin välttämätöntä erottaa toisistaan rahan painaminen tai rahan määrän kasvattaminen ja kokonaiskysynnän eli nimellisen ostovoiman lisääminen. ”

        VIK: Tottakai rahamäärän kasvattaminen ja kysynnän lisääntyminen ovat kaksi eri asiaa. Mutta nehän te juuri sekoitatte toisiinsa, tuossa edellisessäkin lauseessa. Se mitä valtio puski talouteen ei tietenkään ollut kysyntä eikä ostovoima, vaan raha.

        Vai onko teillä mahdollisesti myös kysynnälle ja ostovoimalle omat, perinteisestä poikkeavat määritelmät?

        R&T: ”Jos valtio käyttää tyhjästä luomaansa maksuvälinettä kokonaiskysynnän kasvattamiseen ja tuotannon rajat tulevat vastaan, on inflaatiokierre mahdollinen. Jos rahan määrän lisääminen talouteen ei johda kysynnän kasvuun, kuten euroalueella tällä hetkellä, ei inflaatiopainetta synny. Ehkäpä hyödyllinen käsitepari voisi tämän ymmärtämisessä olla raha ja tulot, joista vain jälkimmäinen kasvattaa kokonaiskysyntää sinällään.”

        VIK: Jos rahan lisääminen kerran ei sinällään kasvata kokonaiskysyntää, niin miten valtio sitten voi ”käyttää” tyhjästä luomaansa maksuvälinettä kokonaiskysynnän kasvattamiseen? Millaisin toimenpitein? Mistä riippuu, kasvattaako rahan lisääminen kysyntää vai ei?

        R&T: ”[Inflaation] Syynä on kuitenkin edelleen ylikysyntä, eikä liian suuri rahan määrä taloudessa.”

        VIK: Tuohon jo pyysinkin yllä tarkennusta Saksan ja Zimbabwen tapauksissa. Yleistäen:

        1. Tuotannon romahtaminen pudottaa tarjonnan selvästi pienemmäksi kuin kysyntä. Tällöin kysynnän ja tarjonnan suhde kasvaa (ei siis kysyntä, vaan kysynnän ja tarjonnan suhde). Tämä nostaa yleistä hintatasoa, eli heikentää rahayksikön ostovoimaa, eli käynnistää inflaation tai kiihdyttää sitä jos se oli jo käynnissä. Tästä kai olemme samaa mieltä?

        2. Ellei talouteen tule uutta tyhjästä luotua rahaa, niin inflaatiokierre ei voi pelkän kysyntä-tarjonta-epätasapainon varassa jatkua loputtomiin. Jos tuotanto putoaa viidennekseen, niin perunakapan hinta markoissa tai dollareissa saattaa viisinkertaistua, mutta se ei voi miljardikertaistua. Tyhjästä luotu suuri rahamäärä on siis _välttämätön_ ehto inflaation kiihtymiselle hyperinflaatioksi, riippumatta siitä mikä inflaation oli alunperin käynnistänyt. Olemmeko ehkä tästäkin samaa mieltä?

        Sitten kun näihin on tullut selvyyttä, voidaan ehkä keskustella siitä, onko rahan luominen tyhjästä (siis ilman että rahan katteena on jotain reaalista varallisuutta) _riittävä_ ehto inflaation käynnistymiselle tai kiihtymiselle vai tarvitaanko siihen muutakin.

      • rahajatalous toukokuu 10, 2012 6:32 am

        Hei,

        ja kiitos tarkentavista kysymyksistä.

        Saksassa tuotanto romahti vuoden 1923 alussa yleislakkoon, kuten mainitsitte. Vuoden 1922 loppupuoliskolla elinkustannusindeksi 16-kertaistui ja kultamarkan hinta paperimarkkoina nousi yli 80 % kuukausivauhtia. Tämä siis tapahtui ennen inflaatiokierteen käynnistymistä?

        Zimbabwessa puolestaan vuotuinen inflaatiotaso oli 50 %:n suuruusluokkaa vuosituhannen vaihteessa, kun Mugabe lähti Kongoon sotimaan, painoi rahaa maksaakseen tankit ja sotilaiden palkat, ja käynnisti samaan aikaan sen maareforminsa. 2000-luvulla tuotanto sitten tosiaan romahti, ja samaan aikaan markkinoille tulvi lisää paperidollareita.

        Haluaisitteko siis vielä tarkentaa, mikä ajanhetki noissa monimutkaisissa prosesseissa oli se, jolloin katsotte inflaation “käynnistyneen”? Jos katsotte, että inflaation käynnistymiselle voidaan nimetä yksi tietty syy, niin osaatte varmaankin kertoa miten olette tutkimuksissanne sulkeneet pois sen mahdollisuuden, että myös markkinoilla oleva katteeton raha olisi osaltaan vaikuttanut kehitykseen?

        ,
        Saksan tuotantojärjestelmä oli toki rampautunut jo ensimmäisen maailmansodan aikana ja Weimarin tasavalta oli jatkuvasti riippuvainen tuontituotteista, esimerkiksi elintarvikkeista. Ongelmaksi muodostui jo 1920-luvun alussa sodan häviäjälle tuomitut sotakorvaukset, jotka Saksan oli maksettava ulkomaisessa valuutassa. Koska sillä ei luonnollisesti ollut muiden maiden valuuttaa hallussaan, se joutui sotakorvauksia maksaakseen vaihtamaan omaa valuuttaansa ulkomaisiin valuuttoihin heikentäen samalla markan ostovoimaa suhteessa muihin valuuttoihin. Koska tuotantojärjestelmä oli romahtanut, se ei voinut ulkomaankaupalla hankkia itselleen ulkomaista valuuttaa.

        Alijäämäinen maksutase sai aikaan siis myös kotimaista inflaatiota valuuttakurssin heikentymisen myötä. Tällöinhän tuontituotteet tulivat suhteellisesti kalliimmiksi. Kun Saksan vahvat ammattiliitot pystyivät kuitenkin neuvottelemaan niille suotuisia palkkaratkaisuja eikä valtio pyrkinyt radikaalisti leikkaamaan kulutusta, rahamääräinen eli nimellinen kysyntä kasvoi edelleen nopeammin kuin reaalinen tarjonta. Saksan tuotantojärjestelmä ei siis pystynyt vastaamaan kotimaisen kysyntään, minkä seurauksena inflaatio alkoi kiihtyä sekä maksutaseen että nimellispalkkojen kasvukierteen seurauksena. Ruhrin alueen valtaus ja yleislakko olivat siis vain kirsikka kakun päälle,

        Inflaatiota syntyy siis aina silloin, kun talouden nimellinen kysyntä ylittää sen reaalisen tarjonnan. Kun tuotantojärjestelmä ei pysty kasvavan kysynnän oloissa tuottamaan markkinoille lisää tuotteita, saavat kysyntävirrat aikaan hintojen nousua. Esimerkiksi Mugaben sotaretki oli taloudellisesti inflatorinen siksi, että sotilaille maksetut palkat ja ulkomaisille aseentuottajille maksetut korvaukset johtivat kotimaisen kysynnän kasvuun ja maksutaseen heikentymiseen, koska kotimainen tuotantojärjestelmä ei pystynyt vastaamaan kasvaneeseen kysyntään. Ja jälleen elintarviketuotannon romahtaminen oli kirsikka kakun päälle.

        Jos katsotte, että inflaation käynnistymiselle voidaan nimetä yksi tietty syy, niin osaatte varmaankin kertoa miten olette tutkimuksissanne sulkeneet pois sen mahdollisuuden, että myös markkinoilla oleva katteeton raha olisi osaltaan vaikuttanut kehitykseen?

        Ilmeisesti tarkoitamme ylikysynnällä ja markkinoilla olevalla katteettomalla rahalla samaa asiaa.

        Tottakai rahamäärän kasvattaminen ja kysynnän lisääntyminen ovat kaksi eri asiaa. Mutta nehän te juuri sekoitatte toisiinsa, tuossa edellisessäkin lauseessa. Se mitä valtio puski talouteen ei tietenkään ollut kysyntä eikä ostovoima, vaan raha.

        Vai onko teillä mahdollisesti myös kysynnälle ja ostovoimalle omat, perinteisestä poikkeavat määritelmät?

        En tiedä, miten ihmiset arkikäytössä kysynnän ja ostovoiman ymmärtävät, mutta taloustieteessä ja kansantalouden tilinpidossa näillä käsitteillä kuvataan käytännössä aina virtasuureita eli taloudellisia transaktioita. Raha puolestaan ymmärretään varantosuureena ja tarkemmin kahdenkertaisena tasekirjauksena, jossa toinen puoli kuvaa varallisuutta ja toinen velkaa. Näin myös me ymmärrämme nämä käsitteet.

        Jos rahan lisääminen kerran ei sinällään kasvata kokonaiskysyntää, niin miten valtio sitten voi “käyttää” tyhjästä luomaansa maksuvälinettä kokonaiskysynnän kasvattamiseen? Millaisin toimenpitein? Mistä riippuu, kasvattaako rahan lisääminen kysyntää vai ei?

        Se riippuu siitä, tekeekö valtio kulutuspäätöksen vai ei. Ja tässä yhteydessä rahalla viittaan valuuttaan eli keskuspankkirahaan eli valtiorahaan. Yksityinen rahanluonti, mitä esimerkiksi liikepankit harjoittavat, johtaa aina kysynnän kasvuun, koska tällaisen rahanluonnin ainoa tehtävä on vastata taloudelliseen kysyntään. Valtiorahalla on sitä vastoin toinen ja vielä tärkeämpi funktio, sillä se toimii yleisenä ja yleisesti hyväksyttynä maksuvälineenä. Kun valtio tarjoaa rahaansa taloudellisten toimijoiden käyttöön maksuvälineeksi, ei rahan lisääminen välttämättä johta kysynnän lisääntymiseen. Jos valtio käyttää itse rahaansa maksuvälineenä eli luo velkasuhteen muiden taloudellisten toimijoiden kanssa, jonka selvittää omalla valuutallaan, syntyy uutta kysyntää. Tähän kysymykseen kannattaa tutustua tarkemmin lukemalla tämä rahahierarkiaa käsittelevä artikkeli.

        Ellei talouteen tule uutta tyhjästä luotua rahaa, niin inflaatiokierre ei voi pelkän kysyntä-tarjonta-epätasapainon varassa jatkua loputtomiin. Jos tuotanto putoaa viidennekseen, niin perunakapan hinta markoissa tai dollareissa saattaa viisinkertaistua, mutta se ei voi miljardikertaistua. Tyhjästä luotu suuri rahamäärä on siis _välttämätön_ ehto inflaation kiihtymiselle hyperinflaatioksi, riippumatta siitä mikä inflaation oli alunperin käynnistänyt. Olemmeko ehkä tästäkin samaa mieltä?

        Lopulta kaikki raha talouteen tulee tyhjästä ja niin ollen myös nimellinen kysyntä. Inflaation syntymisen kannalta onkin keskeistä se, kuinka paljon kysyntää milläkin hetkellä syntyy suhteessa samalla hetkellä syntyvään tarjontaan. Virrat ratkaisevat, eivät varannot. Uskon, että olemme tästä jokseenkin samaa mieltä.

        Jussi

  12. VIK toukokuu 14, 2012 5:00 pm

    Kiitokset historiakatsauksesta. Kuten itsekin totesit, Saksassa inflaatio oli vauhdissa jo v. 1922 ja aiemminkin, mutta tuotanto romahti vasta v. 1923. Toisin sanoen inflaation syyksi ei voi väittää pelkkää tarjonnan vähenemistä, kuten aiemmin väititte.

    Ilmeisesti tarkoitamme ylikysynnällä ja markkinoilla olevalla katteettomalla rahalla samaa asiaa.

    Mutta juuri äskenhän tähdensit, että pitää erottaa rahan määrä(n lisääminen) kokonaiskysynnä(n lisäämise)stä. Etkö huomaa ristiriitaa omissa kirjoituksissasi?

    VIK: Se mitä valtio puski talouteen ei tietenkään ollut kysyntä eikä ostovoima, vaan raha.
    Vai onko teillä mahdollisesti myös kysynnälle ja ostovoimalle omat, perinteisestä poikkeavat määritelmät?

    Jussi: En tiedä, miten ihmiset arkikäytössä kysynnän ja ostovoiman ymmärtävät, mutta taloustieteessä ja kansantalouden tilinpidossa näillä käsitteillä kuvataan käytännössä aina virtasuureita eli taloudellisia transaktioita. Raha puolestaan ymmärretään varantosuureena ja tarkemmin kahdenkertaisena tasekirjauksena, jossa toinen puoli kuvaa varallisuutta ja toinen velkaa. Näin myös me ymmärrämme nämä käsitteet.

    Eihän tuossa sepustuksessa ole mitään tolkkua.

    Mistä tuo ”arkikäyttö” tuli? Kysyin onko teillä omat, perinteisestä taloustieteestä poikkeavat määritelmänne myös kysynnälle ja ostovoimalle, kuten teillä oli inflaatiollekin. Mutta näköjään ette tiedä, mitä kysynnällä ja ostovoimalla taloustieteessä tarkoitetaan, ettekä osaa edes päättää mitä itse niillä tarkoitatte.

    Ei se nyt niin vaikeaa ole.

    * Kysyntä = hyödykkeen määrä, jonka kuluttajat haluavat/voivat ostaa.

    * Tarjonta = hyödykkeen määrä, jonka tuottajat haluavat/voivat tuottaa.

    * Ostovoima = hyödykkeiden määrä, jonka rahalla saa. Markan ostovoima on se mitä markalla saa, henkilön ostovoima on se mitä hän kaikilla omilla markoillaan saa.

    http://www.investopedia.com/university/economics/economics3.asp#axzz1uHfQXjMW

    Kysyntä riippuu useista muuttujista, mm. hyödykkeen hinnasta. Kysyntä myös vaikuttaa hintaan, ja hinta puolestaan tarjontaan.

    Ostovoima ei ole rahaa. Palkankorotus tms. tietysti kasvattaa henkilön ostovoimaa ainakin hetkellisesti, mutta inflaatiotilanteessa rahayksikön ostovoma heikkenee ja siten henkilönkin ostovoima heikkenee taas.

    Raha ei ole kysyntää. Lisäraha ei lisää kysyntää, jos ihmiset eivät halua kuluttaa vaan panevat rahat säästöön. Lisäraha ei lisää kysyntää myöskään siinä tapauksessa, että se ei edes kasvata ostovoimaa (inflaatiossa).

    Kysyntä ei ole ostovoimaa. Ostovoima muodostaa kysynnälle ylärajan, mutta ihmiset eivät välttämättä osta kaikkea mihin heillä olisi varaa, vaan saattavat panna osan säästöön.

    Jos nämä käsitteet sotketaan toisiinsa ja esim. rahaa nimitetään kysynnäksi, niin eihän silloin voi sanoa mitään mielekästä rahan ja reaalitalouden keskinäisistä suhteista, vaan juttu on pelkkää kehäpäätelmää.

    ***

    Se mitkä ovat virta- tai varantosuureita, ei liity tähän inflaatio-keskusteluun mitenkään, mutta ne ovat kyllä sinänsä mielenkiintoisia käsitteitä.

    Raha on varantosuure (kuten sanoit): pankkitilillä on kullakin hetkellä tietty saldo, ja lompakossa on tietty määrä seteleitä ja kolikoita. Sen sijaan esim. palkka ja vuokra ovat virtasuureita: rahaa liikkuu tietty summa tietyllä aikavälillä.

    Ostovoimakin on varantosuure (päinvastoin kuin sanoit): voin halutessani vaihtaa hallussani olevia rahoja tiettyyn määrään hyödykkeitä.

    Kysyntä ja tarjonta puolestaan ovat näkökulmasta riippuen joko virtaa tai varantoa, koska kumpaakin sanaa käytetään yleisesti kahdessa eri merkityksessä:

    Varanto-kysyntä = se määrä hyödykkeitä, jonka ihmiset tietyllä hetkellä haluavat ostaa (esim. sisällä olevat tilaukset).
    Varanto-tarjonta = varastoissa, kaupoissa ym. myynnissä tietyllä hetkellä oleva hyödykkeiden määrä.

    Virta-kysyntä = se määrä hyödykkeitä, joka ostetaan tietyllä aikavälillä.
    Virta-tarjonta = se määrä hyödykkeitä, joka tuotetaan tietyllä aikavälillä.

    mpra.ub.uni-muenchen.de/19905/1/InventoriesAndS_and_D.pdf

    http://www.mendeley.com/research/stock-and-flow-variables-and-the-dynamics-of-supply-and-demand/

    • rahajatalous toukokuu 14, 2012 6:35 pm

      Saksassa inflaatio oli vauhdissa jo v. 1922 ja aiemminkin, mutta tuotanto romahti vasta v. 1923. Toisin sanoen inflaation syyksi ei voi väittää pelkkää tarjonnan vähenemistä, kuten aiemmin väititte.

      Oliko Saksan tuotantojärjestelmä oman historiatulkintasi mielestä normaalitilassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen? Missä olemme väittäneet, ettei kysyntätekijöillä olisi ollut mitään merkitystä?

      Mutta juuri äskenhän tähdensit, että pitää erottaa rahan määrä(n lisääminen) kokonaiskysynnä(n lisäämise)stä. Etkö huomaa ristiriitaa omissa kirjoituksissasi?

      Nyt tarkkana. Minulle nuo käsitteet tarkoittavat eri asioita. Minun ”ylikysyntä” ja sinun ”katteeton raha” tarkoittavat ilmeisesti samoja asioita.

      Mutta näköjään ette tiedä, mitä kysynnällä ja ostovoimalla taloustieteessä tarkoitetaan, ettekä osaa edes päättää mitä itse niillä tarkoitatte

      Kansantalouden tilinpidossa kysyntä tarkoittaa aina toteutunutta kysyntää. Missä ”taloustieteessä” kansantalouden tilinpidon käsitteet on hylätty?

      Jos nämä käsitteet sotketaan toisiinsa ja esim. rahaa nimitetään kysynnäksi, niin eihän silloin voi sanoa mitään mielekästä rahan ja reaalitalouden keskinäisistä suhteista, vaan juttu on pelkkää kehäpäätelmää.

      Tässä on koko asian ydin. Rahaa onkin mahdotonta erottaa reaalitaloudesta. Elämme rahatalousjärjestelmässä. Minun ”rahani” ja ”kysyntäni” voi kuitenkin edelleen erottaa toisistaan, kuten olen aikaisemmin kuvannut. Jos et suostu hyväksymään tai ymmärtämään tätä käsitteellistä erottelua, tätä keskustelua on turha jatkaa.

      Virta-kysyntä = se määrä hyödykkeitä, joka ostetaan tietyllä aikavälillä.
      Virta-tarjonta = se määrä hyödykkeitä, joka tuotetaan tietyllä aikavälillä.

      Juuri nämä käsiitteet ovat rahatalouden toimintalogiikan kannalta keskeisiä. Virroilla on enemmän merkitystä kuin varannoilla. Lopulta Vain toteutuvalla kysynnällä on väliä.


      Jussi

      • VIK toukokuu 15, 2012 12:58 pm

        Weimarista:

        Oliko Saksan tuotantojärjestelmä oman historiatulkintasi mielestä normaalitilassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen?

        Ainakin suhteellisen normaalissa.
        Wikipedia: ”Germany had come out of the war with most of its industrial power intact, a healthy economy, and arguably in a better position to once again become a dominant force in the European continent than its neighbours.”

        Mutta miten tämä liittyy asiaan? Olipa Weimarin hyperinflaation syy mikä tahansa, ei se ainakaan voinut olla tuotantojärjestelmän epänormaalius heti sodan jälkeen. Silloinhan hyperinflaatio olisi iskenyt moniin muihinkin Euroopan maihin, koska niiden tuotantojärjestelmät olivat vielä huonommassa hapessa kuin Saksan.

        1923 – - – valtasivat tärkeän Ruhrin teollisuusalueen. – - – Tämän jälkeen Weimarin tasavallan tuotantokapasiteetti oli romahtanut – - – vanhat kysyntätekijät riittivät synnyttämään alati kiihtyvän inflaation.

        VIK: – - -inflaatio oli vauhdissa jo v. 1922 ja aiemminkin, mutta tuotanto romahti vasta v. 1923. Toisin sanoen inflaation syyksi ei voi väittää pelkkää tarjonnan vähenemistä, kuten aiemmin väititte.

        Jussi: Missä olemme väittäneet, ettei kysyntätekijöillä olisi ollut mitään merkitystä?

        Ette missään, enkä minä ole moista väittänytkään. Outo kysymys. Sen sijaan olette väittäneet, ettei inflaation syynä ollut liika raha (vaan tuotannnon romahdus–>tarjonnan romahdus + ennallaan oleva kysyntä–> tarjontaan nähden ylisuuri kysyntä). Minusta taas liika raha oli em. ketjun ohella ratkaisevan tärkeä osasyy.

        Käsitteiden määritelmistä:

        VIK: Mutta juuri äskenhän tähdensit, että pitää erottaa rahan määrä(n lisääminen) kokonaiskysynnä(n lisäämise)stä. Etkö huomaa ristiriitaa omissa kirjoituksissasi?

        Jussi: Nyt tarkkana. Minulle nuo käsitteet tarkoittavat eri asioita.

        Hyvä, niin minullekin. Minä kerroinkin jo mitä kumpikin niistä minun mielestäni tarkoittaa.

        Minun ylikysyntä ja sinun ”katteeton raha” tarkoittavat ilmeisesti samoja asioita.

        Ahaa. Minä olen luullut, että tarkoitit ”ylikysynnällä” tarjontaan nähden ylisuurta kysyntää. Mutta näin ei siis olekaan, vaan mielestäsi ”ylikysyntä” = ”katteeton raha”. Koska ”katteeton raha” on rahaa mutta kysyntä ja tarjonta eivät ole rahaa, niin edelläsanotusta on pääteltävä, että ”ylikysyntä” ei sinun käsitteistössäsi olekaan kysyntää ollenkaan. Okei.

        No jos ”ylikysyntä” ja ”katteeton raha” ovat sama asia, niin kertoisitko sitten miten niistä toinen voi olla inflaation syy jos toinen ei ole? Kirjoitit:

        [Inflaation] Syynä on kuitenkin edelleen ylikysyntä, eikä liian suuri rahan määrä taloudessa.

        (Viime viestissäni jo selitinkin, mitä tarkoitan katteettomalla rahalla, mutta yksinkertaistaen se on suunnilleen sama asia kuin liian paljon rahaa.)

        Kansantalouden tilinpidossa kysyntä tarkoittaa aina toteutunutta kysyntää.

        ”Toteutunut kysyntä” – sepä vasta mielenkiintoinen käsite varsinkin tässä inflaatio/pula-aika -kontekstissa.

        Et nyt vieläkään määritellyt mitään etkä vastannut selvään kysymykseeni, että käytätkö samaa vai eri määritelmää kuin se jonka minä esitin. Mutta minäpä yritän auttaa sinua muotoilemaan, mitä tarkoitat. Tulkitsenko oikein, että et hyväksy esittämääni, taloustiedon alkeisopetustekstistä kopioimaani määritelmää
        ”kysyntä = hyödykkeen määrä, jonka kuluttajat haluavat/voivat ostaa”?

        Haluatko siis määritellä näin:
        ”kysyntä = toteutunut kysyntä = hyödykkeen määrä, jonka kuluttajat ovat ostaneet”?

        vaiko kenties näin:
        ”kysyntä = toteutunut kysyntä = rahasumma, jolla kuluttajat ovat ostaneet hyödykkeitä”?

      • rahajatalous toukokuu 15, 2012 2:04 pm

        Ette missään, enkä minä ole moista väittänytkään. Outo kysymys. Sen sijaan olette väittäneet, ettei inflaation syynä ollut liika raha (vaan tuotannnon romahdus–>tarjonnan romahdus + ennallaan oleva kysyntä–> tarjontaan nähden ylisuuri kysyntä). Minusta taas liika raha oli em. ketjun ohella ratkaisevan tärkeä osasyy.

        Hyvä. Voit pitää ”liikaa rahaa” ratkaisevan tärkeänä osasyynä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan.

        No jos “ylikysyntä” ja “katteeton raha” ovat sama asia, niin kertoisitko sitten miten niistä toinen voi olla inflaation syy jos toinen ei ole?

        Koska sinun ”katteeton raha” ja minun ”liian suuri rahan määrä taloudessa” eivät ole samoja asioita. Sehän tuli jo aiemmin selväksi.

        “Toteutunut kysyntä” – sepä vasta mielenkiintoinen käsite varsinkin tässä inflaatio/pula-aika -kontekstissa.

        Totta. Toteutunut eli efektiivinen kysyntä oli John Maynard Keynesillä keskeinen käsite ja koko hänen luomansa talousteoria nojaa pitkälti tähän käsitteeseen. Valitettavasti liian harvat ovat ymmärtäneet, mistä on kysymys.

        Tulkitsenko oikein, että et hyväksy esittämääni, taloustiedon alkeisopetustekstistä kopioimaani määritelmää
        “kysyntä = hyödykkeen määrä, jonka kuluttajat haluavat/voivat ostaa”?

        Haluatko siis määritellä näin:
        “kysyntä = toteutunut kysyntä = hyödykkeen määrä, jonka kuluttajat ovat ostaneet”?

        vaiko kenties näin:
        “kysyntä = toteutunut kysyntä = rahasumma, jolla kuluttajat ovat ostaneet hyödykkeitä”?

        Taloustieteen alkeisopetustekstit ovat järjestään käyttökelvottomia pohjaksi rahatalousjärjestelmän ymmärtämiselle. En suosittele perustamaan omaa ajattelua niihin.

        Ystävällisesti tarjoamistasi vaihtoehdoista paras on viimeinen. Kysyntä on siis efektiivistä kysyntää, jota kuvaa kansantalouden tilinpidossa laskettu kaikkien loppukysyntäerien yhteenlaskettu arvo eli vuoden aikana ostoihin käytetty rahasumma. Hyödykkeiden määrän kysyntää olen tässä artikkelissa kutsunut reaaliseksi kysynnäksi ja efektiivistä kysyntää nimelliseksi kysynnäksi. Arvossahan on mukana sekä hyödykkeiden määrän ja laadun muutos että hintojen muutos. Jos nimellinen kysyntä kasvaa nopeammin kuin reaalinen kysyntä, on hintojen nousu kiihtynyt.

        Jussi

      • VIK toukokuu 15, 2012 4:42 pm

        Rahaa onkin mahdotonta erottaa reaalitaloudesta.

        Teille tosiaan näyttää olevan, ja sehän näissä kirjoituksissanne juuri onkin ongelman ydin. Mutta eihän sen nyt oikeasti pitäisi olla vaikeaa erottaa, milloin puhutaan rahasta ja milloin perunoista, taloista tai kännyköistä.

        Elämme rahatalousjärjestelmässä.

        Niin, entä sitten? Silläpä kyseinen käsitteellinen erottelu pitäisikin olla helpompi tehdä kuin jos eläisimme vaikkapa oravannahkataloudessa.

        Minun “rahani” ja “kysyntäni” voi kuitenkin edelleen erottaa toisistaan, kuten olen aikaisemmin kuvannut. Jos et suostu hyväksymään tai ymmärtämään tätä käsitteellistä erottelua, tätä keskustelua on turha jatkaa.

        Heh. Minä en selvästikään ole meistä se, jolla on vaikeuksia tehdä käsitteellisiä erotteluja.

        Sinä taas juuri äsken myönsit tarkoittavasi kysynnällä rahasummaa, jolla kuluttajat ovat ostaneet hyödykkeitä, ja aiemmin puhuit siitä miten Weimarin valtio puski markkinoille kysyntää, ja ilmoitit että inflaation syy oli ylikysyntä mutta ei liika raha.

        Eli joo, minä en tosiaan parhaalla tahdollanikaan ymmärrä, millainen ero noilla käsitteillä sinun mielestäsi on. Se on toki selvää, mitä ne taloustieteessä ja arkipuheessa tarkoittavat.

      • rahajatalous toukokuu 16, 2012 6:28 am

        Hyvä Virpi,

        koska ennakkokäsityksesi sekoittavat jatkuvasti minun käyttämieni käsitteiden viittauskohteet sinun käyttämiesi käsitteiden viittauskohteisiin, ei tässä keskustelussa ole mitään mieltä. Olen yrittänyt useasti selittää, että minulle kysyntä on virtasuure ja raha varantosuure, mutta tätä erottelua et ole vielä keskustelun tässä vaiheessakaan sisäistänyt. Konkreettisesti kysyntä on siis rahavirtojen summa tietyllä ajanjaksolla ja raha on tietynlaisten (yleisenä maksuvälineenä toimivien) velkasuhteiden määrä tiettynä ajanhetkenä.

        Koska keskustelutyylisi on lisäksi varsin hyökkäävä, en jaksa enää kuluttaa vapaa-aikaani tämän keskustelun jatkamiseen.

        Kaikkea hyvää toivottaen,

        Jussi

      • VIK toukokuu 16, 2012 7:02 am

        VIK: Tulkitsenko oikein, että et hyväksy esittämääni, taloustiedon alkeisopetustekstistä kopioimaani määritelmää
        “kysyntä = hyödykkeen määrä, jonka kuluttajat haluavat/voivat ostaa”?

        Haluatko siis määritellä näin:
        “kysyntä = toteutunut kysyntä = hyödykkeen määrä, jonka kuluttajat ovat ostaneet”?

        vaiko kenties näin:
        “kysyntä = toteutunut kysyntä = rahasumma, jolla kuluttajat ovat ostaneet hyödykkeitä”?

        Jussi: Taloustieteen alkeisopetustekstit ovat järjestään käyttökelvottomia pohjaksi rahatalousjärjestelmän ymmärtämiselle. En suosittele perustamaan omaa ajattelua niihin.

        Ystävällisesti tarjoamistasi vaihtoehdoista paras on viimeinen. Kysyntä on siis efektiivistä kysyntää, jota kuvaa kansantalouden tilinpidossa laskettu kaikkien loppukysyntäerien yhteenlaskettu arvo eli vuoden aikana ostoihin käytetty rahasumma. Hyödykkeiden määrän kysyntää olen tässä artikkelissa kutsunut reaaliseksi kysynnäksi ja efektiivistä kysyntää nimelliseksi kysynnäksi.

        No niin, vihdoin täsmällisiä määritelmiä. Siis tuo keskimmäinen on teksteissänne reaalista kysyntää ja jälkimmäinen nimellistä. Selvä. Katsotaanpa tämän tiedon valossa uudelleen, mitä kirjoititte:

        Inflaatio onkin itse asiassa seurausta siitä, että vaikka nimellinen tarjonta vastaa aina nimellistä kysyntää, reaalinen kysyntä voi tietyllä hetkellä ylittää talouden reaalisen tarjonnan.

        Jos kysynnällä tarkoitetaan toteutuneita transaktioita, kuten juuri täsmensit, niin eihän kysyntä silloin voi olla suurempaa kuin tarjonta – ei nimellinen eikä reaalinen. Eihän hyödykkeitä voi ostaa enempää kuin niitä myydään tai on myytävänä, mitataanpa kauppoja sitten tonneina, kappaleina tai rahana.

        Hyödykkeitä voidaan toki haluta ostaa enemmän kuin niitä on myynnissä. Tällöin minun esittämäni perinteisen määritelmän mukaan (reaalinen) kysyntä ylittää tarjonnan (mikä asiaintila tosiaan tunnetusti pyrkii kohottamaan hintoja), mutta sinä juuri eksplisiittisesti hylkäsit sen määritelmän käyttökelvottomana.

        Eli mistä se inflaatio nyt sitten onkaan seurausta?

        Ajatteletteko muuten, että viimeksi kuluneen vuoden aikana tehtyjen ostosten loppusumma on ylipäänsä kovinkin käyttökelpoinen tunnusluku tarkasteltaessa hyperinflaation kehittymistä? Joka siis kaikissa tunnetuissa tapauksissa on tapahtunut kuukausien ja vuorokausien aikaskaalassa.

        Nimellinen kysyntä eli kotitalouksien saamat palkkatulot puolestaan kohdistuvat reaalisena kysyntänä yksityisen sektorin tuottamiin hyödykkeisiin.

        Ja tuossa nimellinen kysyntä tarkoittikin ihan eri asiaa. Juuri tuo sanojen merkitysten muuttuminen miten sattuu tekee tekstistänne sekavaa ja epäjohdonmukaista.

      • rahajatalous toukokuu 16, 2012 9:13 am

        Jos kysynnällä tarkoitetaan toteutuneita transaktioita, kuten juuri täsmensit, niin eihän kysyntä silloin voi olla suurempaa kuin tarjonta – ei nimellinen eikä reaalinen. Eihän hyödykkeitä voi ostaa enempää kuin niitä myydään tai on myytävänä, mitataanpa kauppoja sitten tonneina, kappaleina tai rahana.

        Hyödykkeitä voidaan toki haluta ostaa enemmän kuin niitä on myynnissä. Tällöin minun esittämäni perinteisen määritelmän mukaan (reaalinen) kysyntä ylittää tarjonnan (mikä asiaintila tosiaan tunnetusti pyrkii kohottamaan hintoja), mutta sinä juuri eksplisiittisesti hylkäsit sen määritelmän käyttökelvottomana.

        Eli mistä se inflaatio nyt sitten onkaan seurausta?

        Olen edelleenkin sitä mieltä, että reaalinen kysyntä voi ylittää reaalisen tarjonnan, koska reaalista kysyntää määrittelee nimellinen kysyntä ja reaalinen tarjonta muodostuu eksogeenisesti. Tarkennuksesi on siis aiheellinen. Reaalinen kysyntä kuvaa nimenomaan halua ostaa hyödyke, minkä nimellinen kysyntä aktualisoi. Inflaatiota ei siis synny, ennen kuin joku maksaa hyödykkeestä pyydetyn aikaisempaa korkeamman hinnan. Inflaatio on siis seurausta reaalisen kysynnän ylisuurudesta reaaliseen tarjontaan nähden.

        Ja tuossa nimellinen kysyntä tarkoittikin ihan eri asiaa. Juuri tuo sanojen merkitysten muuttuminen miten sattuu tekee tekstistänne sekavaa ja epäjohdonmukaista.

        Tarkkuutta tarvitaan lisää.

        Jussi

  13. VIK toukokuu 14, 2012 6:28 pm

    Lopulta kaikki raha talouteen tulee tyhjästä ja niin ollen myös nimellinen kysyntä. Inflaation syntymisen kannalta onkin keskeistä se, kuinka paljon kysyntää milläkin hetkellä syntyy suhteessa samalla hetkellä syntyvään tarjontaan. Virrat ratkaisevat, eivät varannot.

    Hetkellinen kysyntä ja tarjonta ovat varantoa. Dimensiona on tonni, kuutio, juoksumetri, hehtaari tms. Kysyntä ja tarjonta jollakin aikavälillä ovat virtaa. Dimensiona on tonnia päivässä, kuutiota tunnissa tms.

    Kaikki raha ei tietenkään tule tyhjästä. Olennaista on se, onko rahalla katetta reaalisina hyödykkeinä vai ei. Jos otat lainaa ja kiinnität talosi velan vakuudeksi, niin syntyy rahaa, mutta ei tyhjästä vaan sen katteena on se talo. Ellet pystykään maksamaan velkaasi, velkojasi ottavat saatavanaan rahan sijasta talosi. Talo ei ole ”tarjontaa”, koska se ei ole myytävänä. Se on varantoa, kuten pankkitililläsi oleva lainasummakin, joka siis synnytti sitä uutta rahaa markkinoille. Mahdollinen pointtisi katoaa nyt jonnekin syvälle käsitesekaannusten suohon.

    Jos palataan tuohon artikkelinne otsikkoon, niin valtio voisi kyllä ottaa omasta keskuspankistaan lainaa inflaatiota aiheuttamatta samoin kuin liikepankeistakin, JOS se huolehtisi että rahan katteena on reaalista omaisuutta. Historia osoittaa, että tämä on käytännössä harvinaista ellei suorastaan ennenkuulumatonta. Liikepankit toimivat ikäänkuin portinvartijoina, koska sijoittajat eivät suostu lainaamaan rahojaan ellei takaisinmaksusta ole takeita. Jos valtion päättäjät uskoisivat teidän laillanne

    ettei valtion kulutuksen rahoitus ole koskaan ongelma eikä rahojen puute aseta koskaan rajoitetta valtion kulutukselle [...] sillä keskuspankki voi aina rahoittaa valtion kulutuksen.

    ja ettei mielivaltaisella kulutuksella ja rahan luomisella olisi mitään vaikutusta rahayksikön ostovoimaan, niin voisi piankin Kreikan kriisit kalveta tuosta seuraavan kehityksen rinnalla. Voisi mennä Unkarin inflaatioennätyskin rikki. Zimbabwekin jäi vielä toiseksi, vaikka siellä sentään oli paljon muitakin ongelmia kuin pelkkä katteettoman rahan painaminen.

    • rahajatalous toukokuu 14, 2012 6:40 pm

      ja ettei mielivaltaisella kulutuksella ja rahan luomisella olisi mitään vaikutusta rahayksikön ostovoimaan,

      Jos luet ja ymmärrät kirjoituksen, huomaat, että kukaan ei ole vaatinut mielivaltaista kulutuksen kasvattamista.

      Jussi

      • VIK toukokuu 15, 2012 1:12 pm

        Ja jos sinä luet mitä minä kirjoitin, huomaat etten ole sanonut vaatimisesta mitään.

        Ellei rahojen puute rajoita valtion kulutusta mitenkään, niin mikä sitä sitten rajoittaa? Jos keskuspankki rahoittaa valtion kulutuksen aina, olipa se miten suuri tahansa, niin mikä estää valtiota kuluttamasta niin paljon kuin haluaa eli mielivaltaisesti?

      • rahajatalous toukokuu 15, 2012 1:47 pm

        Ellei rahojen puute rajoita valtion kulutusta mitenkään, niin mikä sitä sitten rajoittaa? Jos keskuspankki rahoittaa valtion kulutuksen aina, olipa se miten suuri tahansa, niin mikä estää valtiota kuluttamasta niin paljon kuin haluaa eli mielivaltaisesti?

        Miksi mikään jonkinlaiseen järjelliseen päätöksentekoon nojautuva valtio haluaisi aiheuttaa tarkoituksellisesti inflaatiota? Jos liiasta kulutuksesta seuraa taloudellisia ongelmia, äänestävät kansalaiset varmaankin sellaisen poliittisen linjan puolesta, jossa kulutusta pyritään rajoittamaan ennen ongelmien syntymistä. Tämä on tässä blogissa suositellun funktionaalisen rahoituksenkin perusperiaate. Jos olet sitä mieltä, että mikään valtio ei koskaan voi toimia kuvaamallamme tavalla, huolesi on liikakulutuksesta on varmasti aiheellinen. Minä uskon toisin.

        Jussi

  14. auvo rouvinen toukokuu 15, 2012 4:48 pm

    nin valtio voi kuluttaa vain sen määrän mitä kykenee tuottamaan ja ulkomailta ostamalla. Suurempi kulutus luo inflaatiota. (Yritän tässä vain selventää käsitteitä itselleni)

    Toisaalta myös tuotannon tuottavuuden kasvua suurempi kasvu vaatii inflaatiota koska tuotannon laajentaminen vaatii yleensä korkeampaa hintaa, siis kysyntä ja tarjonta käyrän kohtaamispisteen muutosta. Niimpä työttömyyden alentaminen vaatii inflaation hyväksymistä. Esim 10% inflaatio ei ole mikään ongelma vaan paremminkin kasvun edellytys jos historiallisesti tarkastellaan. ei mieleen muisti yhtään taloutta joka olisi kasvanut 10% vauhtia ja pitänyt inflaation alle 3%.

    Mutta, syy miks kävin tekstiä suoltamaan. Kaverin kanssa äsken keskusteltiin Euron tilanteesta. Vielä enemmän maallikko kuin minä mutta tuntee historian. Pähkäiltiin kohta seuraavaa Kreikan romahdusta, sitä seuraa Espanja ja Italia. Kaveri vertaili 2 ms.
    Kreikka – Moskova 41-42 talvi
    Espanja, Italia – Staligrad
    Saksa. Ranska – Berliini 45
    Käytiin miettimään tuota keskuspankki rahoitusta. Tostuushan on, jollei sitä aloiteta heti, tuotantokapasiteetti kerkeää romahtaa. Mikään rahamäärä ei enää kykene nopeasti korjaamaan tilannetta koska kaikki yritykset ovat konkurssissa. Raha korvautuu tupakalla, siirrtyään täyteen vaihdantaan. Hän siis päätyi tuohon näkemykseen toisen ms historian kautta. Yllättäen tulin siihen tulokseen että hän on oikeassa. Ellei järki äkkiä valtaa alaa, ei ole enää työpaikkoja mitä pelastaa, on vain anarkia ja sitä seuraava 30 vuoden pimeä aika jolloin toipuminen on hidasta

    • VIK toukokuu 16, 2012 12:51 pm

      Miksi mikään jonkinlaiseen järjelliseen päätöksentekoon nojautuva valtio haluaisi aiheuttaa tarkoituksellisesti inflaatiota? Jos liiasta kulutuksesta seuraa taloudellisia ongelmia, äänestävät kansalaiset varmaankin sellaisen poliittisen linjan puolesta, jossa kulutusta pyritään rajoittamaan ennen ongelmien syntymistä. Tämä on tässä blogissa suositellun funktionaalisen rahoituksenkin perusperiaate. Jos olet sitä mieltä, että mikään valtio ei koskaan voi toimia kuvaamallamme tavalla, huolesi on liikakulutuksesta on varmasti aiheellinen. Minä uskon toisin.

      Uskosi valtioiden järjelliseen toimintaan ja kulutusta rajoittavien poliitikkojen suosioon äänestäjien keskuudessa on ihailtavaa, mutta ei kovin realistista. Täydellisessä maailmassa valtiot tekisivät vain vastuullisia ja järkeviä asioita, mutta valitettavasti emme elä sellaisessa. Katso nyt mitä Kreikassakin on tehty: korruptoituneet poliitikot/virkamiehet/pankkiirit ovat valehdelleet maan talousluvut päästäkseen euro-alueeseen, jolloin törsäämistä voidaan jatkaa vielä vähän aikaa. Ja millaista porukkaa kreikkalaiset juuri äänestivät uuteen parlamenttiinsa: ei säästöille, ei leikkauksille.

      Kuten kirjoitin jo aiemmin, ei keskuspankkirahoitus automaattisesti johda inflaatiokierteeseen, mutta jos talous on muutenkin huonossa jamassa niin kyllä se kovin helposti saa sen kokonaan karkaamaan lapasesta. Mahtaako noissa tunnetuissa hyperinflaatiotapauksissa olla yhtäkään, jossa laajamittaista keskuspankkirahoitusta ei olisi käytetty?

      • rahajatalous toukokuu 16, 2012 1:01 pm

        Olet siis sitä mieltä, että ne leikkaukset, jotka Kreikassa on viime kuukausina pantu käytäntöön, ovat vastuullista politiikkaa? Tuo on suhteellisen vaarallinen ajatus, jos tilannetta peilataan vaikka 1930-luvun Saksaan. Ei Weimarin tasavallan inflaatiokierre johtanut Hitlerin valtaannousuun, vaan Suuren laman seurauksena syntynyt suurtyöttömyys. Kreikan taloudessa ei ole tällä hetkellä minkäänlaisia inflaatiopaineita ja tuotantoresursseja on runsaasti käyttämättä. Tällaisessa tilanteessa julkisen kysynnän lisääminen, joka lopulta johtaisi myös yksityisen sektorin luottamuksen palauttamiseen, on ainoa järjellinen toimenpide. Muussa tapauksessa Kreikka ja muut eteläisen Euroopan maat ovat entistä selvemmin Saksan 1930-luvun tiellä. Tätä tietä ei ole mitään syytä kulkea loppuun.

        Jussi

  15. Tuomas Nurmi kesäkuu 30, 2012 10:12 pm

    Tämä on ajankohtainen aihe. Nykypolitiikalla nimittäin Kreikan ja Espanjan tuotantokyky romahtaa. On siis odotettavissa, että niihin maihin iskee hyperinflaatio. Koska kyse olisi ilmeisesti tarjontaperusteisesta inflaatiosta, ei ole itsestäänselvää, että se leviäisi saman tien muualle euroalueelle. Spekuloidaanpa vähän.

    Ensin pohditaan sitä, miten se seikka, että tänään saan eurolla kilon perunoita, mutta huomenna vain ½ kiloa, johtaa tsiljoonan prosentin päivä inflaatioon. Minä kuitenkin haluan kokonaisen kilon, niinpä minä maksan 2€. Hankkiakseni tuon toisen €:n minun on nostettava omia hintojani. Jos oletetaan, että kaikki hyödykkeet ja palvelut noudattavat samaa hintakehitystä, hinnannostoni on siis 100%. Toisin sanoen, samalla rahalla tuotan 50% vähemmän. Nyt perunakauppias haluaa minun tuottamaani hyödykettä, snarkkeja. Koskapa snarkkien hinta juuri kaksinkertaistui, hänen täytyy tuplata oman tuotteensa hinta, ja eurolla saakin enää vain varttikilon pottuja. (hyper)Inflaatiossa onkin siis tästä näkökulmasta kyse rahan nopeuden räjähdysmäisestä kasvusta.

    (Sivumennen sanoen, klassisempaan taloustieteeseen tutustuneena tämä on minulle tutumpi määritelmä inflaatiolle: rahan määrän kasvu taloudessa, kun sen liikkeelle laskettu määrä kerrotaan sen nopeudella. Kun volyymi kasvaa nopeammin kuin tuotanto, hinnat nousevat. Hintojen nousu on kuitenkin ilmiön seuraus. Tämä on kuitenkin vain yksi näkökulma, ja tässä artikkelissa oleva on toinen. Molemmat kuvaavat samaa ilmiötä, ja molemmilla on ansionsa.)

    Jos PIIGS maiden tuotannollinen infra siis romahtaa, mutta niiden kysyntä ei romahda, seuraus on, että paikallisesti tuotteiden hinnat nousevat. Tuotteita kuitenkin tuotetaan muualla (euroalueella ja muualla), joten hintojen nousu ei ole ensimmäinen vaihe, vaan ensin maassa oleva raha valuu ulkomaille. Tässä vaiheessa tarjontaa on (hyödykkeitä, jos joku vain tuo niitä maahan) samoin kuin kysyntää (ihmiset syövät ja juovat edelleen). Omaa tuotantoa ei ole. Oletetaan lisäksi, että kaikki kiinteä ja irtainkin omaisuus on jo pantattu ulkomaille.

    Nähdäkseni vaihtoehtoja on kaksi: euro joko kestää sen tai ei kestä. Jos euro kestää sen, sen ulkoinen arvo laskee, mutta ei lakkaa. Maat, joiden infra toimii, saavat devalvaatiosta jonkin verran kilpailuetua. Toisaalta tästä seuraa hintojen nousua ja osa niiden markkinoista (PIIGS) tuhoutuu. Romahtaneet maat itsessään eivät kuitennkaan voi kestää, vaan ajautuvat anarkiaan. Se aiheuttaa ongelmia myös niiden kumppaneille. Jos euro taas ei kestä, joutuvat kaikki euromaat, ja niiden kumppanit pulaan.

    Entä jos tuhotut maat eroaisivat /erotettaisiin eurosta? Niillä ei olisi tuotantoa, eikä rahaa, joten inflaatiota ei lähtökohtaisesti olisi. (Tosin ei mitään muutakaan.) Euroon jäävät maat menettäisivät markkinoita (tuhotut taloudet) ja euro revalvoituisi. Ei hyvä.

    Toisin sanoen valuutta-alueen osassa ei voi tapahtua hyperinflaatiota, mutta se voi joutua pahempaan tilanteeseen, täydelliseen vararikkoon, tilanteeseen, jossa siellä ei enää ole rahaa käytössä. Menikö oikein?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 2 810 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: