Talouspuhetta julkisesta keskustelusta ja ensi vuoden näkymistä

Lauri (L): Jussi, taas on aika vuoden päättävälle dialogille, jossa todetaan, että kaikki menee päin persettä.

Aloitetaan kuitenkin kuluvan vuoden saldosta. Mitä mieltä olet siitä?

Jussi (J): Huonompia aikoja ennustava dialogi tai muu kirjoitus taitaa tosiaan olla jo perinne. Kohtalaisen hyvin ovat ennustukset valitettavasti toteutuneet.

Blogin ja muun Raha ja talous -toiminnan vinkkelistä vuosi on ollut ainakin hektinen. Alkuvuodesta julkaistu kirjamme oli menestys ja sen pohjalta on järjestetty monia kiinnostavia tilaisuuksia. Se on ehdottomasti ollut vuoden positiivisin anti. Osaltaan kirjan ja blogin kasvaneen näkyvyyden vuoksi on vuoteen mahtunut kyllä sellaistakin vääntöä, jonka olisi mielellään jättänyt väliin. Kiristynyt julkinen talouspolitiikka- ja taloustiedekeskustelu jossain määrin yllätti minut. Ei vähiten laaduttomuudellaan. Kuinka itse summaisit kuluneen vuoden blogiaktivismin näkökulmasta?

L: Tänä vuonnahan Raha ja talous -blogi on noussut Suomen suosituimmaksi talousaiheiseksi blogiksi. Myös kirjamme myyntiin ja sen saamaan huomioon on voinut olla erittäin tyytyväinen. Kuten totesit, syksyn taloustiedekeskustelu on kuitenkin ollut todella masentavaa. Se on ollut masentavaa sen vuoksi, että me olemme aina esittäneet sisällöllistä kritiikkiä, mutta lähes kaikki meidän saamamme arvostelu on ollut pelkkää sonnanlapiointia. Osasin odottaa, että jotain tämänkaltaista vielä tapahtuu, mutta volyymi kyllä silti yllätti.

Silti pitää todeta, että kokonaisuudessaan vuosi on ollut jälkikeynesiläisyydelle menestys. Saamamme huomio on moninkertaistunut ja pystymme nyt vaikuttamaan julkiseen keskusteluun entistä paremmin. Myös monet muut nuoret tutkijat ovat kiinnostuneet jälkikeynesiläisestä teoriasta.

J: Se on kyllä hienoa havaita. Ylipäätään näen, että talouskeskustelu Suomessa on vuoden kuluessa monipuolistunut ja uskon, että sama trendi jatkuu myös tulevaisuudessa. Poliittisen talouden, ekologisen talouden, sosiologian sekä tieteenfilosofian näkökulmia on noussut jatkuvasti lisää taloutta ja taloustiedettä koskevaan julkiseen keskusteluun eivätkä valtavirtaiset taloustieteilijät enää hallitse talouskeskustelun kenttää suvereenisti. Kuten kirjamme lopussa totesimme, juuri tämänkaltainen vaihtoehtoisten näkökulmien ja teorioiden esiin nousu on välttämätöntä, jotta demokratian periaatteet yhteiskunnassa toteutuvat.

Uskotko sinä, että tulevaisuudessa talouskeskustelu voisi olla yhä moniäänisempää?

L: Kyllä se on ehdottomasti mahdollista. Jo nyt olemme nähneet, että systemaattisella työllä muutoksia voidaan saada aikaiseksi nopeassakin tahdissa. Ongelma on kuitenkin siinä, että ortodoksian haastaminen on erittäin aikaavievää ja henkisesti raskasta. Se vaatii todellista omistautumista, mikä saattaa johtaa nettikiusaamisen kohtaamisen lisäksi esimerkiksi elintasosta ja urakehityksestä tinkimiseen. Jos muutosta haluaa, tämä voi pahimmillaan olla se hinta, joka on maksettava.

J: You have to pay the price ja ottaa mustelmia maalin edessä. Niin se menee jääkiekossa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Mutta hintaa ovat tämän vuoden aikana joutuneet maksamaan monet heistäkin, jotka eivät tähän kamppailuun ole lainkaan osallistuneet. Työttömyys Suomessa on kasvanut läpi vuoden ja euroalueella on jämähdetty suurtyöttömyyteen. Eniten työttömyysasteiden alenemiseen lienee vaikuttanut se, että ihmiset ovat jättäytyneet eteläisessä Euroopassa kokonaan pois työmarkkinoilta. Vaikka tilanne on tämä, talouspolitiikan suunnanmuutosta meillä ja euroalueella laajemmin ei ole edelleenkään näköpiirissä. Investoinneista toki puhutaan, mutta käytännön politiikkatoimet ovat olleet naurettavia. Vielä tänäkään vuonna emme siis saavuttaneet tilaa, jossa päätöksentekijät myöntäisivät rahatalouden kysyntävetoisuuden sekä nykyisten kysyntäongelmien suuruuden ja alkaisivat ratkoa näitä ongelmia aktiivisella kysynnänsäätelypolitiikalla. Luulen, että et näe tuon käännöksen tapahtuvan vielä ensi vuonnakaan.

L: Valitettavasti näköpiirissä ei tosiaan ole riittävän syvällistä muutosta talouspoliittisessa ajattelussa. Tämä näkyy hyvin myös kotimaisessa talouspoliittisessa keskustelussa. Esimerkiksi osa vasemmistolaisista poliitikoista on innostunut kannattamaan elvytystä. Se on myönteistä, mutta on vähän epäselvää, mitä sillä tarkoitetaan. Samaan aikaan vasemmistopoliitikot voivat nimittäin haikailla nykyistä kireämmän verotuksen perään. Ajatuksena on toisinaan se, että veronalennuksiin käytettävät rahat voisi käyttää investointeihin. Sympatisoin investointivetoista ajattelua, mutta on ymmärrettävä, että nimenomaan budjetin alijäämäisyys tai ylijäämäisyys on keskeisimmin finanssipolitiikkaa ohjaava tekijä. Niinpä veronalennusten muuttaminen investoinneiksi ei välttämättä johtaisi kovin merkittävään muutokseen, jos finanssipolitiikan perusviritys pidettäisiin yhtä kiristävänä kuin nyt.

Täysin samanlaista ajattelua on nähtävillä myös oikeistossa. Siellähän puhutaan ”veroelvytyksestä”, jolla usein tarkoitetaan sitä, että julkisia menoja leikataan nykyistä enemmän, mutta vastaavasti verotusta kevennetään. Tämäkään politiikka ei kuitenkaan auta mitään, koska keskeisin dynaaminen vaikutus tulisi nimenomaan siitä, että talouteen luotaisiin uusia tulovirtoja.

Suomestakin siis puuttuu todellista elvytystä ajava poliittinen eliitti. Käytännössä keskustelu vain koskee sitä, millaisia budjetin sisäisiä siirtoja tehdään.

Viestimme sektoritaseista ja budjettialijäämien dynaamisista vaikutuksista ei ole mennyt Suomessakaan läpi riittävän syvällisellä tasolla.

J: Tuo viesti on tietysti vaikea sisäistää, kun kuvaamasi ajatusmallit ovat niin syvälle juurtuneet. Tietysti sillä on hieman väliä talouden rakenteiden ja kasvudynamiikan kannalta, mikä taho esimerkiksi julkisista alijäämistä ensisijaisesti hyötyy, mutta koska tulovirrat synnyttävät uusia tulovirtoja (eli raha kiertää taloudessa), lopulta kaikki hyötyvät jossain mitassa elvyttävästä finanssipolitiikasta eli julkisten alijäämien kasvattamisesta.

Olet seurannut ja kommentoinut myös julkisuudessa Venäjän talouden viimeaikaista kehitystä. Näetkö, että naapurimaan talouden sakkaaminen voi johtaa Suomen taloudessa vieläkin syvempään kysyntälamaan?

L: Se on ilman muuta mahdollista, koska Venäjä on Suomelle niin tärkeä vientimarkkina. Täytyy kuitenkin muistaa, että Venäjän ongelmat linkittyvät suurelta osin öljyn hinnan laskuun. Sillä taas on monissa muissa maissa huomattavan elvyttäviä vaikutuksia. Näin ollen kokonaisvaikutus Suomen kannalta ei ehkä ole niin synkkä kuin pelätään. Olen sitä mieltä, että edelleenkin päättymätön eurokriisi on Suomen talouden kannalta vielä isompi ongelma. Mitä mieltä olet itse tästä?

J: Ehdottomasti näin on. Jälleen kerran poliittisen talouden näkökulmasta keskipisteessä on Kreikka, jossa voidaan joutua uusiin parlamenttivaaleihin jo ennen Suomen huhtikuun vaaleja. Jos ja todennäköisesti kun vasemmistopuolue Syriza voittaa vaalit, syntyvä markkinareaktio voi olla todella voimakas. Sinällään tämä on absurdia, koska Syrizan poliittinen ohjelma ei juuri eroa esimerkiksi siitä, mitä me olemme Kreikalle suositelleet. Siis kotimaisen kysynnän elvyttämistä investoinnein ja rajuimpia Troikan määräämiä leikkauksia peruen. Tällä olisi välttämättä Kreikan talouden kasvuun positiivisia vaikutuksia, joihin rahoitusmarkkinat eivät vain halua uskoa.

Kun euroalueen yleinen talouspoliittinen linja on edelleen kiristyksen tie, eikä Saksa ole vieläkään näyttänyt vihreää valoa kotimaisen kysynnän stimuloinnille, kasvun eväitä ei yksinkertaisesti ole. Ei yksityinen investointihalukkuus tässä ilmastossa voi parantua merkittävästi ja ilman sitä euroalue pysyy edelleen taantumassa tai nollakasvun tilassa. Näyttää siltä, että kaikki toiveet on laitettu Euroopassa keskuspankkielvytyksen varaan, mutta narulla ei edelleenkään voi työntää. En jaksaisi enää toistella tätä Keynesin kuuluisaa sanomaa.

L: Ongelma on nyt siinä, että EKP ei ole vielä edes aloittanut kauan toivottuja massiivisia määrällisen helpottamisen ohjelmia. Jossain välissä se ne aloittaa ja sitten odotamme niiden tehoavan. Koska euroalue on todella syvässä lamassa, niiden teho ei riitä. Näin ollen arvottomassa EKP-näytelmässäkin vain tuhraantuu aikaa. Olisi parempi, jos EKP aloittaisi kaikki erityistoimensa mahdollisimman pian, jotta pääsisimme keskustelussa viimein siihen vaiheeseen, jossa finanssipolitiikan välttämättömyys tunnustetaan.

J: Totta. Aivan kaikki rahapoliittiset toimet on kokeiltava ja todettava toimimattomiksi, jotta finanssipolitiikan merkitys voidaan myöntää. Määrällisen helpottamisen varaan nojaavaa kasvustrategiaa on perusteltu viittaamalla Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian esimerkkeihin. Samalla on kuitenkin tyystin sivuutettu se tosiasia, että määrällisen helpottamisen ohjelmien lisäksi noissa talouksissa julkiset alijäämät olivat finanssikriisin jälkeen kaksi kertaa suurempia kuin euroalueella.

Mutta ei auta itku joulumarkkinoilla. On vain toisteltava tätä viestiä ja odotettava, että kysynnänsäätelyn ja ekspansiivisen finanssipolitiikan välttämättömyyttä ei enää voida kiistää. Toivottavasti ensi vuoden aikana päästään tähän pisteeseen.

L: Sitä toivomme, mutta siihen emme usko. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta niin kaikille rahatalouden kuin vaihtokauppataloudenkin ystäville!

J: Hyvää joulua!