Miksi euroalueen laskevissa hinnoissa ei ole mitään yllättävää?

flationEuroopan tilastoviranomainen Eurostat julkisti tällä viikolla joulukuun alustavat inflaatioluvut euroalueelle. Tilaston mukaan kuluttajahinnat laskivat euroalueella edellisen vuoden joulukuusta 0,2 prosenttia. Toisin sanoen euroalueen vuosi-inflaatio kääntyi joulukuussa negatiiviseksi. Edellisen kerran vastaavassa tilanteessa oltiin vuonna 2009 keskellä globaalia finanssikriisiä. Euroalueen negatiivisessa inflaatiossa ei lopulta ole mitään yllättävää, kun talousalueen viimeaikaista kehitystä tarkastellaan inflaation taustatekijöiden kautta.

Inflaatio on moniulotteinen rahataloudellinen ilmiö, johon vaikuttavat yhtä aikaa erilaiset talouden dynamiikat. Yleisesti käytetyn jaottelun mukaan inflaation taustatekijät voidaan jakaa kysyntätekijöihin ja kustannustekijöihin.

Kysyntäinflaatio

Kysyntäinflaatiosta puhutaan silloin, kun kuluttajahintojen nousu on seurausta rahamääräisen ostovoiman nopeasta kasvusta, johon tuotanto ei syystä tai toisesta reagoi kasvamalla. Näin ollen markkinoilla olevien tuotteiden hinnat nousevat klassisen kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti: yritykset vastaavat kohtaamaansa rahamääräiseen kysyntään nostamalla hintoja, jolloin ne saavat samasta määrästä myytyjä hyödykkeitä suuremmat tulot kuin aiemmin.

Kysyntäinflaation moottoreina rahataloudessa toimivat erityisesti yksityiset investoinnit, alijäämäinen julkinen kulutus ja tulonsiirrot sekä velkarahoitteinen kulutus. Tämä on seurausta siitä, että nämä taloustoimet luovat talouteen ostovoimaa heti toteutuessaan, mutta ne eivät luo välittömästi kulutushyödykemarkkinoille hyödykkeitä, joita kotitaloudet voisivat ostaa.

Esimerkiksi investointihyödykkeiden tuotannon vaikutus näkyy kulutushyödykemarkkinoilla lisääntyneenä tarjontana vasta usean kuukauden tai jopa vuosien viipeellä. Investointeihin käytetyt palkat ja välituoteostot, jotka usein rahoitetaan luotoilla eli talouden kokonaisrahamäärää lisäten, kuitenkin lisäävät työntekijöiden ja välituotteita tuottavien yritysten omistajien tuloja välittömästi. Samalla kun tulot kasvavat, talouden ostovoima kasvaa ja kulutushyödykkeisiin kohdistuu lisää kysyntää.

Jos kulutushyödykkeitä tuottavat yritykset eivät pysty nopeasti kasvattamaan tuotantoaan ja tarjoamaan markkinoille lisää hyödykkeitä, kuluttajahinnat alkavat nousta. Monopoliasemassa olevat yritykset pystyvät kysynnän kasvaessa valitsemaan, reagoivatko ne parantuneisiin kysyntäolosuhteisiin tuotantoa lisäämällä vai hintoja nostamalla. Näin ollen kysyntäinflaation voimakkuus riippuu ostovoiman lisäyksen lisäksi myös siitä, kuinka lähellä tuotantoresurssien maksimitasoa kulutushyödykkeitä tuottavat yritykset ovat ja mikä on kulutushyödykkeiden markkinoiden kilpailutilanne.

Alijäämäisen julkisen kulutuksen eli käytännössä julkisten palveluiden tuotantoon käytettyjen menojen sekä alijäämäisten julkisten tulonsiirtojen tapaus on lähestulkoon analoginen investointien kanssa. Kun julkiset palvelut tarjotaan kotitalouksille palveluiden kustannuksia edullisemmin, syntyy talouteen julkisen sektorin palkkojen kautta selvästi enemmän ostovoimaa kuin markkinoille syntyy ostettavia hyödykkeitä. Jos julkinen sektori maksaa kotitalouksille ja yrityksille enemmän tulonsiirtoja kuin se niiltä verottaa, syntyy talouteen niin ikään ostovoimaa.

Julkisen sektorin alijäämä kertookin käytännössä siitä, kuinka paljon ostovoimaa kulutusmarkkinoille julkisen sektorin toimin tiettynä hetkenä syntyy. Mitä vähemmän kulutuksesta ja tulonsiirroista kerätään verotuksen kautta pois yksityisestä taloudesta, sitä suurempi positiivinen kysyntävaikutus on. Jälleen kulutushyödykkeiden markkinoiden rakenteesta ja tuotantokapasiteetista riippuu, millaiseksi ostovoiman lisäyksen inflaatiovaikutus lopulta muodostuu.

Vastaavasti velkarahalla tapahtuva kulutus synnyttää talouteen ostovoimaa ilman, että samalla syntyy markkinoille tarjottavia hyödykkeitä. Mitä enemmän kotitaloudet nostavat kulutusluottoja, sitä suurempi ostovoima olemassa olevaan hyödykevarantoon kulutushyödykemarkkinoilla kohdistuu. Näin ollen myös kysyntäinflaatio voimistuu. Jos kotitaloudet puolestaan maksavat velkojaan pois tai säästävät kasvavan osan palkkatuloistaan, kysyntävetoinen inflaatiopaine taloudessa vähenee.

Kustannusinflaatio

Kun kysyntäinflaation taustalla vaikuttivat investointien, velaksi tapahtuvan kulutuksen ja julkisten alijääminen dynamiikat sekä kulutushyödykkeitä tuottavien yritysten reagointi niiden kohtaaman kysynnän kasvuun, on kustannusinflaatio puolestaan seurausta yritysten reagoinnista tuotantokustannuksissa tapahtuviin muutoksiin. Kustannusinflaation tärkeimpiä osatekijöitä ovat raaka-aineiden hinnoissa (ml. energia) sekä työvoimakustannuksissa tapahtuvat muutokset. Myös tuonti-inflaatio eli talousalueen valuutan vaihtosuhteen heikkenemiseen liittyvä hintojen nousu on yksi keskeinen kustannusinflaation muoto.

Nykymuotoisessa salkunhoitajakapitalismissa raaka-aineiden hinnat määräytyvät mitä suurimmassa määrin rahoitusmarkkinoilla, jossa raaka-aineista on tullut yksi tärkeimmistä spekulaation kohteista. Voidaan jopa sanoa, että raaka-aineiden reaalisessa kysynnässä ja tarjonnassa tapahtuvilla muutoksilla on nykyään toissijainen rooli raaka-aineiden hintojen määräytymisessä.

Hyvänä esimerkkinä tästä on viimeaikainen öljyn hinnan putoaminen, joka sai huomattavasti voimaa Yhdysvaltojen keskuspankin päätöksestä lopettaa niin sanottu määrällisen helpottamisen ohjelma vuoden 2014 aikana. Vaikka reaalitaloudessa energian kysyntä on jossain mitassa vähentynyt ja öljyntuottajat ovat päättäneet olla vähentämättä öljyn tuotantoa markkinoiden menettämisen pelossa, näistä seikoista riippumattomalla rahoitusmarkkinoiden uudelleenhinnoittelulla on ollut merkittävä vaikutus öljyn hinnan laskuun.

Paljolti sijoittajien eläimellisistä vaistoista riippuvien raaka-aineiden hintojen rinnalla yritysten kustannuksiin vaikuttaa työvoiman hinta, joka puolestaan määräytyy työmarkkinoiden sopimusjärjestelmän piirissä. Sopimusjärjestelmästä ja työmarkkinoiden instituutioista riippuen palkanasetanta tapahtuu yksilöllisesti tai kollektiivisesti. Instituutioista riippumatta palkansaajien palkkavaateet nousevat työllisyyden kasvaessa ja työttömyyden vähentyessä. Mitä vähemmän työmarkkinoilla on käyttämätöntä työvoimaa, sitä parempi neuvotteluasema palkansaajilla on yrityksiin nähden. Vastaavasti työttömyyden kasvaessa palkansaajien neuvotteluvoima heikkenee ja samalla työvoimakustannusten kasvu hidastuu.

Kun talousalueen valuutan kurssi heikkenee eli sen vaihtosuhde muiden talousalueiden valuuttoihin tulee epäedullisemmaksi, tuontihyödykkeiden hinnat nousevat. Mitä enemmän tuontihyödykkeitä käytetään taloudessa välituotteina tai mitä enemmän niitä myydään suoraan kulutushyödykemarkkinoilla, sitä suurempi vaikutus valuutan kurssin heikentymisellä on kuluttajahintoihin. Yleensä pitkään jatkuva talousalueen valuutan heikkeneminen tarkoittaa pysyvästi korkeaa inflaatiota, kun tuontihintojen nousu välittyy myös kotimaassa valmistettuihin tuotteisiin ja työn hintaan.

Kustannusinflaation määräytymiseen vaikuttaa myös se, miten yritykset hinnoittelevat kulutusmarkkinoille tuottamansa hyödykkeet ja millaiset kysyntäolosuhteet hyödykemarkkinoilla ovat. Osittain kysyntäinflaatio ja kustannusinflaatio ovatkin limittäisiä ilmiöitä.  Mitä enemmän yrityksellä on monopolivoimaa ja hyödykkeiden laatuun liittyvää kilpailukykyä, sitä helpompi sen on siirtää kustannusten nousu hintoihin erityisesti silloin, kun kysyntä kasvaa nopeasti. Vastaavasti kustannusten lasku ei pakota niitä yrityksiä, joilla on hyödykemarkkinoilla monopoliasema, laskemaan hintojaan.

Jos kysyntä kasvaa kustannusten kanssa samaa tahtia, kuten palkkakustannusten osalta hyvässä kysyntätilanteessa tapahtuu, on mahdollista että talouteen syntyy hintaspiraali. Tällaisessa tilanteessa yritykset hinnoittelevat hyödykkeensä odotettujen palkankorotusten mukaisesti ja palkansaajat hinnoittelevat työnsä odotetun tulevaisuuden inflaation mukaisesti. Hintaspiraalin estämiseksi palkansaajien ja yritysten hinnoitteluvoimaa on tavalla tai toisella rajoitettava tai kokonaiskysynnän kasvua on hillittävä. Nämä kysymykset tulevat rahataloudessa akuuteiksi silloin, kun lähestytään täystyöllisyyttä.

Kysyntä- ja kustannusinflaatio euroalueella

Kun euroalueen kehitystä tarkastellaan edellisten tekijöiden kautta, negatiivisen inflaation syyt tulevat nopeasti selväksi. Euroalueen kriisin yksi keskeisimmistä syistä on ollut yksityisen investointikysynnän väheneminen vuoden 2010 jälkeen. Koska nimenomaan investointikysynnän kehityksellä on suora vaikutus kulutushyödykemarkkinoiden kehitykseen, on kroonistunut investointilama keskeinen tekijä euroalueen kysyntäinflaation hidastumiseen.

Kun euroalueella on vastattu investointilamaan julkista kulutusta ja julkisia tulonsiirtoja leikkaamalla sekä verotusta kiristämällä, julkisen talouden alijäämät eivät ole kompensoineet investointien vähenemistä. Tämä nähdään kuviosta 1, jossa on kuvattu euroalueen yksityisten investointien ja julkisten alijäämien nimellinen kehitys vuosina 2004-2013.

Kuvio 1. Yksityiset investoinnit ja julkiset alijäämät euroalueella vuosina 2004-2013 (Lähde: Eurostat)

invjaalim

Kuviosta nähdään, että vuoden 2011 jälkeen molempien kysyntäinflaatioon vaikuttavien suureiden koko on selvästi pienentynyt. Inflaation hidastuminen ja kääntyminen negatiiviseksi näyttää olevan paljolti seurausta yksityisten investointien vähenemisestä sekä julkisten alijäämien yhtäaikaisesta supistumisesta.Myös velaksi tapahtuneen kulutuksen väheneminen on omalta osaltaan vaikuttanut kysyntäinflaation hidastumiseen, kuten kuviosta 2 nähdään.

Kuvio 2. Kulutusluottojen määrä euroalueella vuosina 2007-2014 (Lähde: EKP)

kulluoteuroalue

Kulutusluottojen määrä on supistunut euroalueella vuoden 2010 jälkeen lähes 80 miljardilla eurolla. Tämä on merkki siitä, että velaksi tapahtunut kulutus on tasaisesti vähentynyt, minkä myötä myös kulutushyödykemarkkinoiden inflaatiopaine on hellittänyt. Kokonaisuudessaan kysyntätekijöistä riippuvainen inflaatiopaine näyttää olevan tällä hetkellä euroalueella olematonta.

On syytä kuitenkin tarkastella myös kustannusinflaation taustatekijöitä. Työvoimakustannusten kehitys euroalueella näyttää omalta osaltaan vaikuttaneen inflaation hidastumiseen (kuvio 3). Kun ennen finanssikriisiä työvoimakustannukset nousivat yli 3 prosentin vuosivauhtia, vuonna 2013 kasvu on jäänyt selvästi alle 1,5 prosenttiin. Vielä vuonna 2011 työvoimakustannusten kasvu nousi yli 2 prosenttiin finanssikriisin aiheuttaman pudotuksen jälkeen, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana työvoimakustannusten kasvu on tasaisesti hidastunut.

Kuvio 3. Työvoimakustannusten vuosikasvu euroalueella neljänneksittäin vuosina 2007-2014 (Lähde: Eurostat)

tvmkust

Raaka-aineiden kustannuskehityksen esimerkiksi valikoituu ajankohtaisuutensa vuoksi öljyn hinta. Kuviosta 4 nähdään, että vuoden 2014 aikana öljyn hinta putosi lähes 50 prosenttia ja lasku on jatkunut vahvana vuoden 2015 aikana. Myös muiden raaka-aineiden hinta on laskenut merkittävästi. Kun tarkastellaan euroalueen joulukuun inflaatiolukuja, näyttää selvältä, että juuri energian hintojen pudotus katkaisi kamelin selän ja painoi euroalueen inflaation negatiiviseksi.

Kuvio 4. Raakaöljyn hintakehitys vuosina 2004-2015 (Lähde: Trading Economics)

oljy

Kuviosta 5 puolestaan nähdään, että vuoden 2014 puoliväliin asti euron kurssin vahvistuminen suhteessa dollariin oli yksi kustannusinflaatiota hillinneistä tekijöistä. Kesän jälkeen euron vaihtokurssi on kuitenkin heikentynyt merkittävästi, mikä on tarkoittanut tuonti-inflaation nopeutumista (euro on heikentynyt suhteessa tärkeimpien kauppakumppanien valuuttoihin). Valuutan heikentymisen positiivinen vaikutus inflaatioon on kuitenkin jäänyt pienemmäksi, kun öljyn hinnan laskun tuottaman negatiivinen vaikutus. Näin ollen myös kustannusinflaatiopaineet euroalueella ovat tällä hetkellä hyvin vähäiset.

Kuvio 5. Euron dollarikurssi  vuosina 2007-2015 (Lähde: EKP)

eurusd

Johtopäätökset

Euroalueen deflaation tai negatiivisen inflaation taustalla on yhtä aikaa sekä kysyntä- että kustannustekijöitä. Kysyntätekijöistä tärkein lienee yksityisen sektorin jo usean vuoden ajan jatkunut investointilama. Investointien lisäksi julkisen talouden positiivinen vaikutus kysyntään ja sitä kautta inflaatioon on vähentynyt tasaisesti euroalueella vuoden 2010 jälkeen. Myös kotitalouksien kulutus velaksi on vähentynyt selvästi viimeisen kolmen vuoden aikana.

Kun kysyntälama on aiheuttanut työttömyyttä ja heikentänyt palkansaajien neuvotteluasemaa, myös työvoimakustannusten kasvu on hidastunut euroalueella merkittävästi. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä raaka-aineiden hintojen vuonna 2014 alkanut jyrkkä lasku, kuluttajahintojen putoamisessa ei ole mitään yllättävää. Ei, vaikka euron kurssilasku on hieman vähentänyt deflaatiopainetta.

Kuinka sitten negatiivisesta inflaatiosta päästäisiin eroon? Monet ovat asettaneet odotuksensa Euroopan keskuspankin suunnittelemille määrällisen helpottamisen ohjelmille, joissa keskuspankki ostaa taseeseensa eurooppalaisten yritysten ja valtioiden velkakirjoja. Jotta tämä lääke toimisi ja euroalueen inflaatio saataisiin jälleen toivotulle (noin 2 prosentin) tasolle, tulisi EKP:n taseen kasvattamisesta seurata yksityisten investointien, kulutusluottojen määrän ja velaksi kuluttamisen ja julkisen sektorin alijäämien kasvua sekä työvoimakustannusten ja raaka-aineiden hintojen nousua.

Yksityisten reaalitaloudellisten investointien kasvu edellyttää kysyntäolosuhteiden parantumista ja voitto-odotusten kasvua. Kulutusluottojen määrän kasvu edellyttää luottojen kysynnän ja luottokelpoisten asiakkaiden määrän kasvua. Julkisten alijäämien kasvu puolestaan edellyttää finanssipolitiikan suunnanmuutosta. Määrällisellä helpottamisella ei pystytä vastamaan yhteenkään näistä talouden elpymisen tämänhetkisistä kysyntäpuolen rajoitteista.

Kun lähes kaikissa euromaissa on lisäksi sitouduttu palkkamalttiin ja korkea työttömyys pitää palkkaliukumat kurissa, ei työmarkkinoilta kumpuava kustannusinflaatio ole myöskään kiihtymässä merkittävästi lähitulevaisuudessa. Jos EKP:n määrällinen helpottaminen johtaa tavalla tai toisella rahoitusmarkkinoilla sellaiseen reaktioon, että öljyn hinta kääntyy jälleen kasvuun ja euron kurssi edelleen heikentyy, voivat euroalueen deflaatiopaineet hieman hellittää. Tällainen lopputulos olisi kuitenkin puhdasta sattumaa, eikä todennäköisesti edes ole EKP:n suoranaisena tavoitteena.

Näiden olosuhteiden vallitessa euroalueen negatiivisen inflaation ajan on helppo nähdä jatkuvan pitkään. Mitä pidempään hintojen lasku talousalueella jatkuu, sitä epätodennäköisempää on se, että yksityinen investointi- ja kulutushalukkuus elpyvät ilman radikaalia finanssipolitiikan suunnanmuutosta. Kun reaalitaloudessa hinnat laskevat, yritykset suhtautuvat investointihankkeisiin erittäin nihkeästi. Deflaation seurauksena investointeihin otettujen lainojen reaaliarvo nimittäin jatkuvasti nousee, mikä pienentää yritysten pitkän aikavälin voittomahdollisuuksia.

Jos myös kotitalouksien ostovoima työttömyyden lisääntymisen ja palkkojen nousun hidastumisen myötä edelleen supistuu, vähentävät kotitaloudet kulutustaan ja lykkäävät investointejaan. Mitä velkaantuneempia kotitaloudet ovat, sitä suurempia ongelmia deflaation myötä alenevista tuloista niille seuraa ja sitä suuremmat negatiiviset vaikutukset deflaatiolla on kulutukseen.

Eurotalouden painuminen negatiiviseen inflaatioon ei ole yksittäisenä tapahtumana katastrofaalinen. Hintojen lasku on ennen kaikkea osoitus pitkään jatkuneesta yksityisen sektorin investointilamasta ja euroalueella tehdyistä talouspolitiikan virheistä. Katastrofaalista on, jos vielä tämänkään merkkipaalun saavuttaminen ei herätä euroalueen päätöksentekijöitä ymmärtämään eurokriisin perimmäistä luonnetta: eurokriisi on kysyntäkriisi, joka voidaan päättää ainoastaan kysyntää lisäävällä talouspolitiikalla.

Jussi Ahokas

Mainokset

9 responses to “Miksi euroalueen laskevissa hinnoissa ei ole mitään yllättävää?

  1. Juhani Huopainen (@Huopainen) tammikuu 12, 2015 11:38 am

    Euron heikentymisen osalta suosittelen kurkkaamaan ulkomaankauppatasapainotetut eli efektiiviset valuuttakurssit. Euron julkisuudessa mainittu devalvoituminen on todellisuudessa pitkälti dollarin vahvuutta – kts käppyrä. Euro on taalaan nähden heikentynyt alkuvuoden huipuistaan n 15 prosenttia, mutta todellisuudessa euron heikentyminen on vain kuuden prosentin luokkaa, https://www.ecb.europa.eu/stats/exchange/effective/html/index.en.html

    Lisäksi Suomen osalta (kruunu, rupla, punta isoja valuuttoja ulkomaankauppakorissamme) ”Suomen euron” efektiivinen kurssi on kehittynyt kautta kriisin hyvin epäedullisesti.

  2. Wilma tammikuu 12, 2015 11:46 am

    Kiitos! Ja erityiskiitos siitä, ettei toistettu ajatusta siitä, että laskevien hintojen aikaan ihmiset lykkäävät hankintojaan odottaessaan halvempia hintoja ja näin pahentavat tilannetta silkkaa itsekyyttään. Täällä arkielämän puolella aika monella todellinen syy on juuri tuo tekstissä määritelty eri syistä johtuva persaukisuus tai epävarmuus omasta taloudesta.

  3. Tuomas Nurmi tammikuu 12, 2015 10:57 pm

    Mikä on korkotason vaikutus

    • Tuomas Nurmi tammikuu 12, 2015 11:14 pm

      Tarkoitan tätä:
      – Korko on rahan hinta. Raha on markkinoilla välttämätön hyödyke. Jos korot olisivat korkeammat, rahan arvo tulevaisuudessa olisi suurempi kuin nyt, mikä tarkoittaisi, että pankkien kannattaisi markkinoida sitä aggressiivisemmin ja toisaalta sitä pitäisi myös pyrkiä hankkimaan aiemmin. Toisin sanoen korkojen hieman epäintuitiivisesti korkojen nosto aktivoisi rahamarkkinoita.

      – Markkinaperusteisesti määräytyvät korot ovat nyt alhaalla, mikä tarkoittaa, ettei lainoja kannata antaa. Jos keskuspankit kuitenkin pyrkisivät *vähentämään* rahan määrää taloudessa, siitä tulisi hyödyke, jolla on kysyntää, ja muiden toimijoiden, eli pankkien, pitäisi vastata kysyntään lisäämällä sitä, korolla.
      – Tämä aiheuttaisi tietysti välitöntä tuhoa markkinoilla, kun velalliset, jotka ovat sopeutuneet matalampaan korkotasoon eivät kykenisi sopeutumaan uuteen tilanteeseen kyllin nopeasti – toisaalta se aiheuttaisi välittömän nousupaineen hintoihin.

      Tilanne, jossa inflaatio on matala ja korot korkeat on tietysti monessa suhteessa epämukava – mutta onko se pitkällä tähtäimellä mahdollinen? Onko olemassa mekanismeja, jotka toisivat rahoitusmarkkinoille kylliksi halpaa rahaa korvaamaan korkeampien korkojen aiheuttaman nousupaineen?

    • Tuomas Nurmi tammikuu 13, 2015 12:07 am

      Ainakin olisi odotettavissa pörssiromahdus. Tämä ei kuitenkaan johtuisi vain tai ehkä edes ensisijaisesti yhtiöiden heikentyneestä markkinatilanteesta, vaan heijastaisi pikemminkin rahan määrän vähenemistä taloudessa. Lainoista kun tulisi suhteessa kilpailukykyisempiä. Tämä perustuu siis sille olettamukselle, että suuri osa markkinoille syydetystä inflaation kiihdyttämiseen tarkoitetusta rahasta on itse asiassa päättynyt osakkeiden jälkimarkkinoille, toisin sanoen synnyttänyt spekulatiivisen osakekuplan, joka näkyy osakkeiden arvonnousuna, eli inflaationa.

      Tämä on arkijärjellä ajatellen uskottavaa. Nimittäin, jos nollakorolla on syydetty ulos rahaa, sillä ei ole ollut tarvetta mennä mihinkään erityisen tuottavaan, jolloin sen sijoittaminen mille tahansa spekulaatioille alttiille markkinoille on houkuttelevaa. Etenkin, jos kyseisellä markkinalla on potentiaalia kuplaan, eli arvonnousuun arvonnousun takia. Useimmissa tapauksissa tämän pitäisi nostaa kustannuksia, mutta jos rahat sijoitetaan hyödykkeisiin, joita ei tarvita tuottavaan toimintaan, näin ei käy. Harvempi yritys tai yksityishenkilö finanssialan ulkopuolella tarvitsee osakeportfoliota taloudelliseen toimintaansa. Niinpä osakkeiden hinnannousu ei suoranaisesti luo niille inflaatiopaineita. Sama saattaa päteä valuutta- ja futuurimarkkinoihin.

      Kuplan purkaminen olisi tosin suuri ongelma. Viime kädessä osakemarkkinoilla ei ole kyse arvosta, eikä edes tuotosta, vaan omistajuudesta. Koska suurempi pääoma kestää paremmin kurssiheilahteluja, niiden raju lasku johtaisi vääjäämättä omistajuuden keskittymiseen. Tästä taas seuraisi eräänlainen omistajuusmarkkinoiden ologopoli, mikä tosin alkaa olla ongelma jo nyt. Tämä taas merkitsee, etteivät rahoitusmarkkinat enää toimi tehokkaasti, kun lainat suuntautuvat kohti pääomaa. Keskiluokka heikkenee entisestään, mikä syö lainanottajapotentiaalia, ja taloudellinen kasvu kokonaisuutena heikkenee…

      Toinen ongelma olisi korjausliikkeen satunnaisuus. Jos raha virtaa ulos spekulatiiviselta markkinalta, se ei poistu sieltä tasaisesti, vaan arvonmenetys kohdistuu tiettyhin kohteisiin. Kun jokin alkaa menettää arvoaan, sen hinta ei laske, vaan romahtaa, koska sijoittajat pyrkivät minimoimaan tappionsa. Arvo saattaa sen sijaan siirtyä toisiin kohteisiin samoilla markkinoilla, saaden aikaan vastaavan ketjureaktion. Uskottavammat, usein siis isommat, voittavat. Ongelma on, että monet elinkelpoiset kohteet – jopa kokonaiset valuutat – voivat romahtaa. Periaatteessa jopa € tai $ voisi menettää arvonsa tyystin näin, puhumattakaan pörssiyhtiöistä. Ongelmat ovat ilmeiset ja reaalitaloudelliset. On yrityksiä, jotka suhteellisen pienestä koostaan huolimatta ovat taloudelle kriittisiä. Ajatellaan vaikka logistiikkaa. Kilpailijat eivät välttämättä kykenisi korvaamaan parin logistiikkajätin kaatumista kyllin nopeasti. ICT ala myös herkkä. Ongelman ydin on kuitenkin siinä, että nämä pudokkaat valikoituvat jokseenkin sattumanvaraisesti sen mukaan, miten ne onnistuvat kertomaan unelmistaan – ja uskottavimmista unelmista tulee itsensä toteuttavia markkinatilanteen muuttuessa. Esim. ilmastonmuutoksen kiihdyttämisestä voisi tulla kannattavaa liiketoimintaa.

      Uhkakuvina ovat siis talouden kaaos, sen vääristynyt suunta ja eriarvoisuuden lisääntyminen, ja niistä seueaavat reaalimaailman ongelmat…

      • Bumanoid helmikuu 22, 2015 12:43 pm

        Logistiikkajätit eivät kaadu, ellei tavaraa liikkumaan haluavilta toimijoilta lopu rahat. Pörssikurssin romahdus ei vaikuta juuri mitenkään yrityksen jokapäiväiseen toimintaan, lukuunottamatta uskottavuusvaikutusta laina- ja muilla markkinoilla.

  4. Ohto Tamminen tammikuu 20, 2015 8:23 am

    Kysymys vain kuuluu, voiko esim. elvyttämällä kääntää tätä. Kysynnän lisääminen kestävästi on haastavaa, kuinka se tehtäisiin?

    • Bumanoid helmikuu 22, 2015 12:52 pm

      Tähän juuri haluaisin kuulla blogin kirjoittajien mielipiteen. Näytätte kannattavan talousjärjestelmää, jossa kierretään ikuisesti kasvavaa kehää (investoinnit->kulutus->tuotto->investoinnit…) Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Jo nykyaikana tuo investointilama johtuu osittain siitä, että ei olla keksitty mitään uutta tuotetta tai alaa, jolla riittäisi kysyntää ja johon kannattaisi investoida. Olisiko teillä ehdotuksia ekologisesti kestävän ja ”paikalleenjääneen” talousjärjestelmän rakenteelle?

      Itse näen ongelmana juuri tämän kapitalistisen mallin, jossa raha tulee rahan luo. Omistava luokka omistaa investointien kautta kokoajan enemmän, ja vievät rahaa kierrosta ja laittavat esimerkiksi osakemarkkinoille näin investointilaman aikaan. Tämä taas johtaa juurikin tähän deflaatioon, kun rahan määrä vähenee kierrosta. Normaalitilassa ihmisten tulisi ottaa lainaa, jolla korvattaisiin kadonnut raha, ja sitten myöhemmin jonkun täytyisi ottaa jälleen enemmän lainaa, jolla sitten tämä ensin lainaa ottanut hoitaisi velkansa ja lopout jäisivät kiertoon rahan määrää lisäämään ja imeytyisivät hitaasti taas omistavalle luokalle. Tämä numeerisesti kasvava velkakierre on toinen nykytalousjärjestelmän ongelma.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: