Pyykinpesun paikka

Saksalainen Der Spiegel -lehti uutisoi maanantaina Euroopan keskuspankin suunnittelevan korkokaton asettamista euroalueen jäsenmaiden valtionlainoille. Tämä on toimenpide, jota me olemme vaatineet ja odottaneet jo kohta kahden vuoden ajan. Olemmekin toistuvasti todenneet, että eurokriisi ei pääty ennen kuin kriisivaltioiden lainojen korkotaso on jäädytetty.

Korkokaton asettaminen valtionlainoille tarkoittaa sitä, että kaikki euromaat pystyvät hankkimaan tarvitsemansa määrän rahoitusta lainamarkkinoilta. Näin ollen eurokriisin akuutti vaihe päättyisi välittömästi, mikäli Euroopan keskuspankki päättäisi asettaa korkokaton.

Vielä emme voi kuitenkaan huokaista helpotuksesta. Ensinnäkin EKP kiisti nopeasti Der Spiegelin tiedot. Toisin sanoen emme voi olla vieläkään vakuuttuneita siitä, ryhtyykö EKP korkojen jäädytyksiin. Toiseksi on todennäköistä, että EKP asettaisi korkokaton vain ehdollisesti. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että EKP todennäköisesti vaatisi jäsenmailta entistä tiukempaa vyönkiristyspolitiikkaa vastineeksi edullisen rahoituksen turvaamisesta. Näin ollen valtioiden rahoituskriisi päättyisi EKP:n korkojäädytyksellä, mutta edelleen jatkuva deflationaarinen talouspolitiikka pitäisi huolen siitä, että kriisimaiden taloudet supistuisivat jatkossakin.

Joka tapauksessa korkokaton asettaminen tarkoittaisi ensimmäistä merkittävää edistysaskelta eurokriisin hoitamisessa. Tämän jälkeen akuutit rahoitushuolet poistuisivat kriisimaista eikä euroalueen ydinvaltioiden tarvitsisi enää sorvata yhtäkään uutta pelastuspakettia. Jos EKP olisi valmis höllentämään vyönkiristysvaatimuksiaan, euroalueen talous voisi jopa palata kasvu-uralle.

Kaikesta tästä herää kuitenkin yksi kysymys: miksi vasta nyt? Eurokriisi käynnistyi jo keväällä 2010. Euroopan talous on ollut siis jatkuvassa kriisissä jo kohta kolme vuotta. Jäädyttämällä Kreikan lainakorot ripeästi jo viimeistään kesällä 2010 koko kriisin leviäminen olisi voitu estää. Tämän jälkeen sijoittajat luottomarkkinoilla olisivat tienneet, että EKP takaa jäsenmaidensa maksukyvyn kaikissa tilanteissa. Näin ollen Irlannin, Portugalin, Espanjan ja Italian valtionlainojen korkoihin ei olisi koskaan muodostunut korkeita riskipreemioita.

Lopulta kaikki euroalueen jäsenmaat olisivat voittaneet, jos EKP olisi toiminut riittävän ripeästi. Velkakriisiltä välttyneiden euromaiden ei olisi tarvinnut rakentaa kalliita tukipaketteja kriisimaille. Kun nykyiset kriisimaat olisivat välttyneet tukipaketeilta, ne olisivat myös välttyneet niiden talouskasvua ja työllisyyttä supistavilta ehdoilta. Näin yhteiskunnalliset olot euroalueen kriisimaissa olisivat säilyneet vakaina eikä esimerkiksi Espanjaan olisi koskaan päässyt syntymään yli 20 prosentin työttömyysastetta. Tästä olisivat hyötyneet myös muut euromaat, kun niiden viennissä ei olisi tapahtunut nykyisenkaltaista notkahdusta.

On myös virheellistä väittää, että tällaista ratkaisumallia ei ollut tarjolla. Johtavat postkeynesiläiset tutkijat (ennen muuta uuschartalistisen koulukunnan edustajat) totesivat jo vuonna 2009 euroalueen jäsenmaiden tarvitsevan rahoitusta suoraan Euroopan keskuspankista. Tämän jälkeen he ovat esittäneet näitä näkemyksiä toistuvasti.

Myös me olemme jo vuodesta 2010 lähtien tuoneet esiin suoran keskuspankkirahoituksen tarpeellisuutta. Alkuvuonna 2011 esitimme ensimmäisen kerran korkokattoa euroalueen jäsenmaiden valtionlainoille. Tämän jälkeen olemme toistaneet esityksemme useasti – muun muassa Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessamme.

Tämän lisäksi olemme esittäneet korkokattoa toistuvasti eri radio– ja lehtihaastatteluissa. Olemme myös toimittaneet eurokriisiä käsittelevän muistion Suomen sosialidemokraattisen puolueen ja Vasemmistoliiton käyttöön. Alkuvuonna 2011 kirjoitetussa muistiossa esitimme, että kriisin ratkaisemiseksi on välttämätöntä jäädyttää kriisimaiden valtionlainojen korkotaso.

EKP:lla on siis ollut jo alusta lähtien mahdollisuudet ratkaista valtioiden rahoituskriisi. Me ja muut tutkijat niin Suomessa kuin ulkomaillakin toimme tämän myös esiin lukuisissa puheenvuoroissamme. Tästä huolimatta mediassa suurimman roolin saivat ortodoksiset kommentaattorit, jotka varoittelivat EKP:n velkakirjaostojen aiheuttavan kiihtyvää inflaatiota. Järjettömimmissä puheenvuoroissa nämä niin sanotut asiantuntijat puhuivat jopa EKP:n konkurssista. Myös valtiovarainministeriöstä esitettiin samankaltaisia näkemyksiä.

Ei ole lopulta yllättävää, että poliittisessa päätöksenteossa ei otettu huomioon postkeynesiläisten tutkijoiden esiintuomia näkökohtia. Valtamedia, keskuspankit ja valtiovarainministeriöt on kyllästetty uusklassisilla taloustieteilijöillä, joten poikkeavat näkemykset saattavat tuntua oudoilta tai epäluotettavilta.

On ilmeistä, että tämä kriisi on antanut opetuksen siitä, millaista institutionaalista järjestystä toimiva rahajärjestelmä edellyttää. Sen ei kuitenkaan pitäisi olla tämän kriisin ainoa opetus. Kriisin myötä eri poliittisten liikkeiden sekä median pitäisi viimein havahtua uusklassisen taloustieteen ongelmiin. Keskeinen syy kriisin pitkittymiseen on ollut se, että monet ortodoksiset taloustieteilijät – niin virkamiehet kuin tutkijaekonomistitkin – ovat toistuvasti vastustaneet suoran keskuspankkirahoituksen käyttämistä.

Median, poliittisten puolueiden sekä muiden yhteiskunnallisten liikkeiden pitäisi viimein ymmärtää, että uusklassinen taloustiede ylivoimaisesta asemastaan huolimatta on ainoastaan yksi taloustieteellinen suuntaus. Postkeynesiläinen taloustiede on laajuutensa, tieteellisten julkaisujensa ja akateemisten kontribuutioidensa puolesta merkittävin haastaja uusklassiselle taloustieteelle. Suomessa postkeynesiläistä taloustiedettä edustavat lähinnä tämän blogin kirjoittajat, mutta myös ulkomaisia asiantuntijoita on mahdollista kuulla ja haastatella.

Finanssikriisin jälkeen uusklassista taloustiedettä kritisoitiin voimakkaasti. Eurokriisin syttymisen jälkeen kritiikki on kuitenkin vaiennut. Olisi surullista, mikäli eurokriisinkään jälkeen ei ortodoksisen talousteorian ja ortodoksisten kommentaattorien asemassa tapahtuisi minkäänlaista muutosta.

Lauri Holappa