Helsingin Sanomien mielipidepalstalla käyty keskustelu valtionvelan ongelmallisuudesta ja valtion keskuspankkirahoituksesta päätyi odotetusti Weimarin Saksa -kortin heilutteluun, kun Kuntien Takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen otti osaa ajatustenvaihtoon. Maanantain (3.2.2014) lehdessä Niemeläinen vihjaili, että esittämäni keskuspankin tuki valtion maksukyvylle johtaisi lopulta väistämättä hyperinflaatioon, kuten kävi Saksassa 1920-luvulla. Lisäksi Niemeläinen esitti, että juuri hyperinflaatiokausi loi Saksassa edellytykset kansallissosialistien valtaan nousulle.
Tämän päivän lehdessä julkaistiin Kalevi Sorsa -säätiön tutkijan ja jälkikeynesiläisen ”Taloutta työväelle”-tietokirjan toisen kirjoittajan Antti Alajan oivallinen ja tarkkanäköinen vastaus Niemeläiselle.
Weimarin hyperinflaatio oli seurausta tuotantojärjestelmän romahduksesta
Heikki Niemeläinen (HS 3.2) väitti julkisen kulutuksen keskuspankkirahoituksen johtavan hyperinflaatioon ja yhteiskunnalliseen epävakauteen kuten kävi 1920-luvun Weimarin Saksassa. Weimarin Saksan hyperinflaatio ei kuitenkaan ollut yksinomaan seurausta ”rahan painamisesta”, vaan Saksan tuotantojärjestelmän radikaalista romahduksesta ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Hyperinflaatio liittyi siis erityisiin olosuhteisiin eikä ”Weimarin olosuhteista” voi vetää automaattisia johtopäätöksiä finanssipolitiikan keskuspankkirahoituksen vaikutuksesta rahan arvoon nyky-Euroopassa.
Niemeläinen väittää myös, että hyperinflaatio loi Saksaan 1920-luvun aikana ”arvotyhjiön”, joka vauhditti kansallissosialistien valtaannousua 1930-luvun alussa. On totta, että hallitsematon inflaatio heikentää yhteiskunnallista luottamusta, sillä se vaikuttaa eri tavalla velkojiin, velallisiin ja eri yhteiskuntaryhmiin. 1930-luvun alussa Saksan taloudellista tilannetta ei kuitenkaan luonnehtinut kiihtyvä inflaatio vaan kansleri Heinrich Brüningin ja muiden johtavien poliitikkojen harjoittama deflatorinen ja kiristävä finanssipolitiikka sekä kasvava massatyöttömyys.
Tällä hetkellä deflaatio eli hintatason lasku tai sen uhka on inflaatiota suurempi huolenaihe euromaissa ja Suomessa. Deflaatio on kansantaloudellisesti ongelmallinen ilmiö, sillä se lisää kotitalouksien ja yritysten reaalista velkataakkaa, ja se on merkki tulevaisuutta koskevasta epävarmuudesta ja kysyntävajeesta. Japanissa koettiin 1990-luvulla velkadeflaatiokierre kun yksityisen sektorin toimijat keskittyivät ennen muuta lainojen lyhentämiseen. Eurooppaa uhkaa 2010-luvulla sama kohtalo jos talouspolitiikan suunta ei muutu.
Tällä hetkellä finanssipolitiikan keskuspankkirahoituksen mahdollistamat uudet elvyttävät rahavirrat ja investoinnit olisivat enemmän kuin tarpeellisia kasvun ja työllisyyden vauhdittamiseksi. Jos talouden tuotantoresurssit ovat vajaakäytössä, lisää kysynnän kasvu tyypillisesti myös hyödykkeiden tuotantoa. Jos talous taas alkaa lähestyä täystyöllisyystilannetta, hintavakaudesta voidaan huolehtia julkisen vallan tukemalla riittävän kurinalaisella tulopolitiikalla.
Yhdyn täysin Alajan näkemykseen siitä, että Weimarin Saksan sekä myös usein toisena hyperinflaatioesimerkkinä käytetyn Zimbabwen talouksien hintajärjestelmien kriisissä oli kyse ennen kaikkea tuotantojärjestelmän ongelmista. Toki myös epäonnistunut kokonaiskysynnän säätely teki osansa. Kun tuotantojärjestelmä on vahingoittunut ulkopuolisista tai sisäsyntyisistä tekijöistä johtuen, oikea tapa vastata tilanteeseen on kysynnän lisäämisen sijaan sen rajoittaminen, toisin sanoen säännöstely. Näinhän esimerkiksi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen ylikysyntään vastattiin.
Koska rahataloudessa inflaation syynä on liian suuri nimellinen kysyntä suhteessa markkinoiden reaalisten hyödykkeiden määrään, voidaan inflaatio padota yksinkertaisesti talouden tulovirtoja ja ihmisten käytettävissä olevaa ostovoimaa rajoittamalla. Näin taloutta ei ole koskaan pakko työntää hyperinflaatioon, vaikka se esimerkiksi valtion keskuspankkirahoituksen kautta olisikin mahdollista. Tästä syystä Niemeläinen on väärässä vihjatessaan, että keskuspankkirahoitus kaikissa tilanteissa johtaa hyperinflaatioon.
Kuten Alaja toteaa, tällä hetkellä esimerkiksi euroalueen tuotantoresurssit eivät ole täysimääräisesti käytössä, jolloin lisäkysyntä johtaa tuotannon laajentumiseen ja myytävien hyödykkeiden määrän kasvuun. Koska euroalueella hintojen nousu on tällä hetkellä lähes pysähtynyt ja työttömyysaste on vakiintunut yli 12 prosenttiin, uusille tulovirroille ja kulutukselle on runsaasti tilaa ja tarvetta. Siksi erityisesti nyt keskuspankin tuki finanssipolitiikalle ja mahdollinen mutta ei välttämätön keskuspankkirahoitus olisivat tarpeellisia lisäyksiä euroalueen talouspoliittiseen kokonaisuuteen.
On aika tehdä oikeat johtopäätökset historiasta sekä modernin rahatalousjärjestelmän toimintalogiikasta ja päättää Eurooppaa turhaan kurjistava taloudellinen kriisi.
Jussi Ahokas
Raha ja talous 
Hyvä teksti ja kommentti.
Hyperinflaatio esitetään populäärissä historiankerronnassa erittäin yksinkertaistetusti ja tämä yksioikoinen tarina nostetaankin esiin usein talouspoliittisesa keskustelussa. Useat arvovaltaiset taloushistorioitsijat ovat kuitenkin jo pitkään korostaneet mm. Saksan harteille pakotetun tähtitieteellisen sotakorvaustaakan merkitystä talousongelmien taustalla.
Taloustieteilijä Bill Mitchell on summannut Weimarin Saksan talousongelmia pätevästi, ja lisää yksityiskohtia Alajan lyhyeen tekstiin:
”If we think about the Weimar Republic for a moment, the problems for them began long before the hyperinflation, which really went off in 1923. Following World War I the reparations payments required under the Versailles Treaty squeezed the German government so badly that they eventually defaulted. The Treaty was just a bloody-minded pay-back by the victors of the war and brought so much subsequent grief to the World in the 1939-1945 War that you wonder what was going on in their heads.
Anyway, for historians, you will recall that the French and Belgian armies then retaliated after the German default and took over the industrial area of the Ruhr – Germany’s mining and manufacturing heartland. The Germans, in turn, stopped work and production ground to a halt. The Germans kept paying the workers in local currency despite limited production being possible and you can imagine that nominal demand quickly started to rise relative to real output which was grinding to a halt. The crunch came when the export trade stalled and the only way the German Government could keep paying their treaty obligations etc was to keep spending. The inflation followed.
But think carefully about the causality here – it was not a normal situation at all where a sovereign government was trying to finance the saving desire of the non-government sector and keep employment and output levels high.”
http://bilbo.economicoutlook.net/blog/?p=3773
Onhan se merkillistä, että Saksan pankilta voidaan lainata vaikka kuinka paljon tahansa, ja se ei tuota inflaatiota, mutta omalta keskuspankilta lainaaminen on äärimmäisen vaarallista.
Voisimmeko jo uskoa, että eivät ne siellä Euroopassa ole yhtään meitä viisaimpia, vaan oikeistolaisen ideologiansa vankeja, josta nyt olemme saaneet kärsiä jo riittävän kauan. Tuskin se iso raha on meidän kannaltamme viisaampi kuin suomalainen ihminen tulevaisuudessakaan, joten eikö todellakin olisi viisainta erota koko eurosta eikä jäädä odottamaan euron halpenemista, joka joskus on tietenkin edessä ja tulee meitäkin tilapäisesti auttamaan. Toki EKP:kin voi ryhtyä tosissaan elvyttäväksi ja rahaa jakavaksi keskuspankiksi, mutta se tapahtuu Saksan, ei Suomen, etua ajatellen.
Onko maallamme malttia etsiä omat aivonsa narikasta ja ottaa ne käyttöön?
Cullen Roche on myös tutkinut hyperinflaatiota paljon. Hän on kanssanne samaa mieltä.
Tässä hänen kommenttinsa:
Hyperinflation is not merely high inflation or a collapse in confidence, but is actually due to severe exogenous shocks with very real and provable transmission mechanisms. Historically, these events tend to be:
Collapse in production.
Rampant government corruption.
Loss of a war.
Regime change or regime collapse.
Ceding of monetary sovereignty generally via a pegged currency or foreign denominated debt.
http://pragcap.com/understanding-hyperinflation
Miten postkeynsiläiset selittävät stagflaation?
Hei! Olen lukenut kirjaa rahatalous haltuun, ja mietin yhtä asiaa tuosta rahan ”painamisesta”. Eli jos olen käsittänyt oikein, normaalissa terveessä yhteiskunnassa tuotantokapasiteetti lisää yksinkertaisesti tarjontaa, jos kysyntä reaalitaloudessa nousee, jolloin ei tapahdu inflaatiota siksi, että ei ole tarpeeksi hyödykkeitä kysyntään nähden.
Eikö tuotteiden lisääntynyt kysyntä kuitenkin johda ainakin kuluttajahintainflaatioon, koska lisääntynyt kysyntä luo kannustimia yrityksille nostaa hintoja? Eli eikö hinnat nouse ihan puhtaasti isomman voiton saalistamisen takia, vaikka tuotanto pystyisi kaikki tuotteet kuluttajille tuottamaan mitä ne vain haluavat.
Kiitos!