Suomen talouspolitiikassa tehtiin 1990-luvulla poikkeuksellisen paljon kardinaalivirheitä. Suurin osa virheistä liittyi laman hoitoon 1990-luvun alussa ja sen jälkiselvittelyihin 1990-luvun loppupuolella. Silti kenties suurin 1990-luvulla tehty virhe oli päätös liittyä Euroopan talous- ja rahaliitto EMUun.
Koko liittymisprosessi EMUun rikkoi demokratian perusperiaatteita. Suomessa annettiin 1990-luvun loppupuolella ymmärtää, että Maastrichtin sopimus velvoitti Suomea liittymään talous- ja rahaliittoon. Vielä muutamaa vuotta aikaisemmin EU-jäsenäänestyksen yhteydessä monet tahot olivat kuitenkin antaneet ymmärtää, että EMU-jäsenyys on EU-jäsenyydestä erillinen kysymys. Enemmistö suomalaisista ei missään vaiheessa kannattanutkaan Suomen EMU-jäsenyyttä, mutta siitä huolimatta eduskunnan selvä enemmistö runttasi Suomen EMUun vuoden 1998 äänestyksessä.
Päätös oli erityisen ongelmallinen, koska EMU-jäsenyys kavensi Suomen valtion tosiasiallista suvereniteettia ja demokratian alaa Suomessa paljon enemmän kuin itse EU-jäsenyys, josta järjestettiin kansanäänestys. EMUn myötä Suomen valtio on menettänyt rahapoliittisen suvereniteettinsa, minkä vuoksi valtio voi todella ajautua maksukyvyttömäksi, jos rahoitusmarkkinat menettävät luottamuksensa Suomen talouspolitiikkaan ja jos Euroopan keskuspankki ei halua Suomea tällaisessa tilanteessa pelastaa. Tämä on kaventanut dramaattisesti talouspolitiikan liikkumatilaa ja vaikeuttanut erityisesti kysynnänsäätelypolitiikan toteuttamista.
Tästä huolimatta emme ole tässä blogissa kannattaneet Suomen eroa euroalueesta. Se olisi hyvin riskipitoinen toimenpide, sillä euromääräisten velkojen maksamisesta saattaisi koitua Suomelle erittäin suuria ongelmia eropäätöksen jälkeen. Olemmekin korostaneet, että Suomen kannalta parasta olisi pyrkiä vaikuttamaan euroalueen rakenteisiin, eli kehittää niitä tukemaan järkevää kysynnänsäätelypolitiikkaa. Parhaimmillaan hyvin toimiva euroalue olisi Suomen kannalta paljon parempi vaihtoehto kuin markka-Suomi, sillä euron asema kansainvälisenä kauppa- ja reservivaluuttana voisi parhaimmillaan jopa lisätä Suomen talouspoliittista autonomiaa.
Saksassa on kuitenkin parhaillaan käynnissä prosessi, jonka seurauksena Suomen on syytä harkita jopa euroalueesta eroamista. Saksan perustuslakituomioistuin alkoi tällä viikolla käsitellä Euroopan keskuspankin OMT-ohjelman laillisuutta 35 000 yksityishenkilön tekemän kanteen seurauksena.
Kanne liittyy EKP:n viime vuonna julistamaan OMT-ohjelmaan, jolla tarkoitetaan EKP:n ilmoitusta ostaa tarvittaessa rajattomasti minkä tahansa eurovaltion velkakirjoja. Käytännössä EKP voi OMT:n avulla jäädyttää minkä tahansa eurovaltion velkakirjojen korkotason haluamalleen tasolle. OMT-ohjelmaa ei ole vielä kertaakaan käytetty, mutta pelkästään mahdollisuus sen toimeenpanemisesta on riittänyt rauhoittamaan luottomarkkinoita. Nyt luottomarkkinat tietävät, että ainakaan EKP ei päästä eurovaltioita luisumaan maksukyvyttömyyteen. Jos jokin valtio ajetaan velkasaneeraukseen, kyseessä on puhtaasti poliittinen päätös. Käytännössä OMT-ohjelman julistaminen on päättänyt eurokriisin akuuteimman vaiheen.
Kanteen allekirjoittajien – joukko johon kuuluu muun muassa Saksan vasemmistopuolue Die Linke (sic!) ja monia konservatiivisia talousajattelijoita – mielestä OMT-ohjelma rikkoo EU:n perussopimuksiin sisältyvää kirjausta, jonka mukaan jäsenvaltioiden rahoittaminen suorilla keskuspankkiluotoilla on kiellettyä. Näin ollen kantelijat vaativat, että Saksan hallituksen olisi pitänyt estää EKP:a julistamasta tällaista ohjelmaa. Saksan hallitus ja EKP:n johtokunnan saksalaisjäsen Jörg Asmussen vastustavat kanteen väitteitä ja sanovat, että OMT-ohjelma liittyy EKP:n rahapolitiikkaan ja on siten täysin laillinen. Sen sijaan Saksan keskuspankki on kantelijoiden kanssa samalla kannalla.
Toistaiseksi on täysin epäselvää, mitä tapahtuisi siinä tapauksessa, jos Saksan perustuslakituomioistuin asettuisi tuomiossaan kantelijoiden kannalle. On mahdollista, että tapaus siirrettäisiin EU-tuomioistuistuimen käsittelyyn, mutta tämäkään tuskin ratkaisisi ongelmaa. Olisi nimittäin mahdollista, että EU-tuomioistuin asettuisi eri kannalle kuin Saksan perustuslakituomioistuin. Tässä tapauksessa on mahdollista, että Saksa olisi pakotettu jopa eroamaan euroalueesta.
Joka tapauksessa on hyvin mahdollista, että Saksan perustuslakituomioistuimen päätös johtaa EKP:n OMT-ohjelman kumoutumiseen. Tällä olisi järkyttäviä seurauksia koko euroalueen kannalta. Ensinnäkin eurokriisi eskaloituisi jälleen entistä vakavammaksi. Rahoitusmarkkinoiden luottamus kriisivaltioiden velanmaksukykyyn romahtaisi saman tien eikä käytössä olisi enää mitään keinoja, jolla se voitaisiin palauttaa.
Toiseksi epäluottamus saattaisi levitä myös kriisivaltioiden ulkopuolelle. Luottomarkkinoilla ymmärrettäisiin, että tämän jälkeen maksukyvyttömyys olisi todellinen uhka mille tahansa eurovaltiolle. Jopa Saksa voisi jossain tilanteessa ajautua maksukyvyttömäksi. Kanteen hyväksymisen jälkeen eurojärjestelmään jäisi siis pysyvä valuvika, jota olisi mahdollista tilkitä ainoastaan perussopimusmuutoksella. Tällaisen muutoksen aikaansaaminen olisi kuitenkin Saksan vastustuksen takia todennäköisesti mahdotonta.
Jos Saksan perustuslakituomioistuin asettuu linjauksessaan kantelijoiden kannalle, tulee eurojärjestelmästä käytännössä elinkelvoton. Päätöksestä todennäköisesti seuraisi eurokriisin kärjistyminen välittömästi niin vakavaksi, että koko eurojärjestelmä saattaisi kaatua siihen. On mahdollista, että vielä tämänkin jälkeen osa eurojärjestelmän tosiuskovaisista, kuten Suomi, yrittäisi sinnitellä mukana. On kuitenkin varmaa, että ilman viime käden lainaajaa mikään velkarahan ympärille rakentunut talousjärjestelmä ei voi toimia. EKP yritti pitkään vastustaa asettumista viime käden lainaajaksi, mutta joutui lopulta tunnustamaan tosiasiat.
Mikäli OMT-ohjelmasta luovuttaisiin Saksan perustuslakituomioistuimen linjauksen vuoksi, olisi Suomen viisasta irrottautua EMU-järjestelmästä mahdollisimman nopeasti. Tämä päätös tarkoittaisi, että mitään OMT:n kaltaista korvaavaakaan ohjelmaa ei voitaisi ottaa käyttöön, joten euroalueelta puuttuisi tämän jälkeen vakavasti otettava keskuspankki. Jättäytyminen osaksi tällaista puolikuollutta rahaliittoa olisi pelkästään tuhoisaa. EMUn viimeiset vuodet olisivat tämän jälkeen onnetonta pyristelyä, jonka jälkeen edessä olisi väistämättä sen kaatuminen. Tällaisessa tapauksessa olisi parasta vain jouduttaa sitä, mikä olisi kuitenkin väistämätöntä.
Lauri Holappa
Raha ja talous 
Niinpä. Luuleeko joku, että esimerkiksi Ranska hyväksyy sen, että joku byrokraatti Brysselissä tai Frankfurtissa päättäisi, miten valtio budjettinsa laatii? Jos Bryssel määräisi sanktioita, Ranskan presidentti voi todeta,että meillä on ydinase ja muukalaislegioona. Montako divisioonaa teillä siellä EKP:saa on? Joten pitkällä aikavälillä on täysin kestämätöntä, että talouspoliittinen määräysvalta on jossain muualla kuin valtion parlamentilla. Voiko Suomikaan hyväksyä sitä? Mehän olimme itsenäisempiä autonomian aikana! Silloin oli oma raha ja päätimme itse budjetistamme.
Kiitos erinomaisesta artikkelista ja blogista. Toivottavasti päättäjät lukevat blogianne ja ottavat huomioon näkökohtanne. Toinen saman aihepiirin helmi on Maija Elovainion ”Brysselin kone” Ylessä . Molempien sanomaa kannattaisi tiivistää kirjan muotoon, jossa eriteltäisiin omiin lokeroihinsa abc-seikat: A-asiat ovat nykytietämyksen mukaan ”must”-asioita, joista rationaaliset ihmiset eivät ole eri mieltä. B-asiat ovat kognitiivisessa katsannossa erimielisyyden arvoisia seikkoja eli ”universaalisti poliittisia seikkoja”. C-asiat ovat paikalliskulttuuriin kuuluvia seikkoja, joissa tunnepitoisilla arvoilla on suuri merkitys. Esim. monille briteille ja ranskalaisille kieli on kaikki kaikessa, minkä takia kielipuolet suomalaiset ovat heidän silmissään kovin hölmöjä. Finanssikriisit ovat suuresti kielellisiä kriisejä. Finanssikielen eli englannin hyvin hallitsevat viilaavat mennen tullen ”barbaarien” kieliä puhuvia linssiin tekemällä yksinkertaisista asioista mutkikkaita. Suomen ja Kreikan pankkien vakuussopimusonb loistoesimerkki tästä. Minusta teidän kannattaisi alkaa kirjoittaa rinnalle myös blogia ”in simple English”.
Tätä voitaisiin ehkä tulkita myös niin, että kantelijoiden tavoitteena on nimenomaan Euron hajottaminen… Tätä kautta se voisi ehkä onnistuakin.
Pankkien holtittoman lainanannon paikkaaminen veronmaksajien rahoilla (Suomessa 1990-luvulla n. 40 miljardia mk) ja nyt Saksan ja Ranskan suurpankkien möhläyksien korjaus eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla on suurin syy siihen, että julkisten talouksien alijäämää on paikattava valtioiden velanotolla. Tähän on johtanut ahneen talouseliitin ja poliittisen eliitin hämärrytetty yhteistyö, joka polkee demokratian perusteet lokaan.