Euroalueen taloustilanne on heikentynyt kuluneen vuoden aikana, kun kysyntäongelmat ovat alkaneet painaa yhä enemmän myös pohjoisen vientivetoisia eurotalouksia, kuten Hollantia, Suomea ja Saksaa. Vaikka koko euroalueen tasolle ulotettu sisäisen devalvaation ja talouskurin politiikka onkin imenyt kysyntää ulkomailta suututtaen samalla kilpailijataloudet, on ilmeistä, että kestävälle kasvu-uralle euroalueella ei kotimaista kysyntää leikkaavalla politiikalla päästä. Euroalue on yksinkertaisesti liian suuri talousalue harjoittamaan saksalais-suomalaista vientivetoista kasvua tavoittelevaa talouspolitiikkaa.
Hitaan kasvun ja kysyntätilanteen heikkenemisen seurauksena euroalueen työttömien määrä on kasvanut vuoden 2007 jälkeen yli seitsemällä miljoonalla. Tänä vuonna työttömien määrä on kasvanut lähes miljoonalla ja kasvun voidaan odottaa edelleen jatkuvan. Nykytilanteessa on mahdotonta edes kuvitella selvästi alle kymmenen prosentin työttömyysastetta, mikä kertoo kaiken tilanteen vakavuudesta. Vaikka eurotalouden tila on surkea ja suurtyöttömyys on tuottanut monissa euromaissa sosiaalisen kriisin ja uhkaa vakavasti yhteiskuntarauhaa, selvästi epäonnistunutta talouspolitiikkaa ei olla valmiita muuttamaan. Tästä oivallinen esimerkki on viime viikkoina kierroksia ottanut kiistely Saksan talouspoliittisen linjan mielekkyydestä koko euroalueen näkökulmasta. Luonnollisesti Saksassa kritiikki on tyrmätty alkuunsa ja Euroopan komissio on vain hyvin varovaisesti kannustanut Saksaa kysyntää lisääviin toimiin.
On selvää, että euroalueella tarvitaan huomattavasti radikaalimpia toimenpiteitä kuin mitä päätöksentekijät tällä hetkellä valmistelevat tai mistä euroeliitti on julkisesti valmis edes keskustelemaan. Olemme blogissamme esittäneet useaan kertaan (esim. 1, 2, 3, 4 ja 5) keinoja, joilla euroalueen kriisi voitaisiin selättää. Keskeistä on, että talouden kokonaiskysyntää saadaan lisättyä siten, että yksityisen liiketoiminnan edellytykset ja yritysten investointi- ja tuotantohalukkuus elpyvät. Jos raha ei liiku eivätkä kotitaloudet halua ostaa ja yritykset investoida, liiketoiminnalle ja sen kasvattamiselle ei ole edellytyksiä. Tällä hetkellä julkinen valta onkin ainoa taho, joka voi kääntää talouden suunnan. Tämä edellyttää aktiivista ja koko euroalueen kattavaa kysynnänsäätelyä.
Koska Euroopan talous- ja rahaliiton institutionaalinen rakenne estää yksittäisiä jäsenmaita kuluttamasta ja investoimasta eli lisäämästä talouden kokonaiskysyntää, edellyttää kysynnänsäätelyn aktivointi euroalueella institutionaalisia muutoksia tai laajempaa institutionaalista yhteistyötä. Lopulta kuitenkin keinot talousalueen nostamiseksi ylös taloudellisesta ahdingosta ovat käsien ulottuvilla, jos vain poliittista tahtoa löytyy. Yksi mahdollinen toimintamalli on seuraavaksi esiteltävä euroalueen pelastuspaketti.
Euroalueen pelastusoperaatio on syytä aloittaa suurella euroalueen laajuisella investointiohjelmalla, jonka koko on vähintään viisi prosenttiyksikköä talousalueen bruttokansantuotteesta. Vuoden 2013 luvuilla tämä tarkoittaisi noin 500 miljardin euron investointeja. Investointeja ei tule pyrkiä kattamaan kiristämällä verotusta tai leikkaamalla muita julkisia menoja, sillä niiden ensisijainen tarkoitus on lisätä eurotalouden kokonaistuloa sekä -kysyntää ja kasvattaa yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta. Investoinnit tulisi kohdistaa eri talouksiin niiden työttömien määrän suhteessa, jolloin suurimmat investoinnit tehtäisiin euroalueen kriisimaissa.
Suomeen investointipaketista ohjautuisi nykyisellä työttömyyden määrällä noin 7,5 miljardin euron investointiresurssi, joka vastaisi hieman alle neljää prosenttia maamme bruttokansantuotteesta. Jäsenvaltiot saisivat itse päättää viime kädessä investointien kohdentamisesta, mutta niin halutessa esimerkiksi Euroopan komissio voisi tarkastaa ennalta valtioden investointisuunnitelmat. Voitaisiin esimerkiksi edellyttää, että suunnitellut investoinnit ovat sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviä ja että niillä olisi mahdollisimman suuri vaikutus työllisyyteen. Näin investointivaroja ei hukattaisi korruptioon ja tehottomiin pseudoprojekteihin ja niillä olisi laaja hyväksyntä.
Seuraavaksi on ratkaistava investointipaketin rahoitus, jota monet pessimistit pitävät ratkaisemattomana ongelmana. Eiväthän valtiot voi mitenkään rahoittaa nykyisessä rahoitusmarkkinoiden asettamassa paineessa näin valtavaa pakettia. Investointiohjelman rahoitus onkin toteutettava ohi rahoitusmarkkinoiden siten, että Euroopan keskuspankki ostaa taseeseensa jokaiselta valtiolta sille määräytyvän investointipaketin verran valtion velkakirjoja eli tarjoaa valtiolle 500 miljardin euron edestä maksuvälinettä. Vaikka tämä kuulostaa suurelta summalta, se kasvattaisi EKP:n tasetta vain kolmanneksen siitä, mitä aiemmin toteutetut rahapoliittiset toimet ovat sitä kasvattaneet.
Toisin kuin aiemmat toimet, tällä kertaa EKP:n talouteen luoma rahavarallisuus lisäisi suoraan reaalitaloudellisia rahavirtoja eli talouden kokonaistuloa, minkä seurauksena euroalueen kokonaiskysyntä kasvaisi merkittävästi. Investointipanostukset näkyisivät nopeasti työttömyyden laskuna ja kasvava tulotaso kannustaisi myös yksityisiä toimijoita kuluttamaan ja investoimaan. Mitä suurempi vaikutus investointiohjelmalla olisi talousluottamukseen, sitä nopeammin yksityiset tulovirrat alkaisivat kasvaa. Kun talouden tulotaso kasvaa, myös valtioiden verotulot kasvavat, joten merkittävä osa investointipaketin virroista päätyisi takaisin valtioiden taseeseen. Myös yksityisen kulutuksen ja investointien kasvu supistaisi valtioiden alijäämiä.
Kun euroalueen laajuinen kysynnänsäätely aloitettaisiin kertaluontoisella investointiohjelmalla, ei olisi pelkoa, että seurauksena olisi hyperinflaatio. Koska investoinnit synnyttävät talouteen ainoastaan yhden, joskin merkittävän kokoisen suoran tulovirran, niiden taloudelliset vaikutukset jäävät lyhytaikaisiksi. Näin muutaman vuoden jälkeen on mahdollista arvioida, mitä eurotaloudessa todella tapahtui, kun EKP rahoitti suoraan valtioiden kulutusta. Kun havaitaan, että toiminnasta seurasi merkittäviä taloudellisia hyötyjä ja että paljon pelättyä inflaatiokierrettä ei syntynyt, voidaan vastaavalla tavalla toteutettavaa investointipolitiikkaa harjoittaa euroalueella myös tulevaisuudessa. Näin syntyvät edellytykset jatkuvalle täystyöllisyyteen pyrkivälle kysynnänsäätelypolitiikalle.
On varmaa, että valtion taloudellisen ohjauksen lisäämistä vastustavat ja markkinakuriin uskovat poliittiset tahot tulevat vastustamaan loppuun asti esitettyä pakettia. Samoin tekevät keskuspankin itsenäisyyteen ja vientivetoiseen kasvustrategiaan uskovat. Hyperinflaatiokorttia tullaan heiluttamaan ja valtioiden velan määrää tullaan kauhistelemaan. Lisäksi tullaan vetoamaan siihen, että EKP:n nykyisen mandaatin rajoissa kuvatunlaisen investointiohjelman toteuttaminen ei ole mahdollista.
Hyperinflaatio tai valtioiden velan määrän kasvu eivät kuitenkaan ole euroaluetta uhkaavia taloudellisia ongelmia ja EKP:n mandaatti on tietysti muutettavissa. Onhan mandaatti alun perinkin poliittisen prosessin tulos. Jos mandaatin muuttaminen edellyttää EU:n perussopimuksen uudistamista, on keskuspankkirahoituksen sallivan sopimuksen valmistelu aloitettava välittömästi. Vetoaminen mandaatin muuttamisen monimutkaisuuteen ja hitauteen on huono peruste eurotalouden raunioittamiselle ja massatyöttömyyden ylläpidolle. Toisaalta keskuspankin tähän mennessä toteuttama kriisinhoito on osoittanut EKP:n mandaatin olevan tarvittaessa varsin joustava. Voidaanhan investointiohjelman rahoitustakin perustella rahapolitiikan välittymisen ongelmilla.
Karu totuus on joka tapauksessa se, että esittämäämme pelastuspakettia ja vaihtoehtoisia eurokriisin ratkaisumalleja vastustavien tahojen kyky ratkaista eurokriisi on testattu ja todettu olemattomaksi. On lopulta mahdotonta uskoa Euroopan päättäjien ja kansalaisten olevan niin sivistymättömiä, ettemme missään vaihessa uskaltaisi myöntää kriisinhoidossa tehtyjä virheitä. Lohdullista tässä tilanteessa on se, että kun virheet myönnetään ja euroalueen massatyöttömyydestä halutaan eroon, ratkaisut ovat valmiina odottamassa. Tarvitaan vain poliittista tahtoa.
Jussi Ahokas
Raha ja talous 
Kannatan. Lisäksi tuo rahamäärä on luotava ilman korkoa. Nyt on kysymys niin tärkeistä asioista, että on ajateltava vain omaa parasta. Ulkopuolelta tulevaa huutoahan tämä aiheuttaa, mutta mitä sitten.
Erittäin kannatettava ehdotus. Kyseinen ehdotus saattaa kuitenkin kaatua sen vaatimiin institutionaalisiin järjestelyihin. EKP:n mandaattia pitäisi muuttaa ja tämä tarkoittaisi EU:n perussopimusten muuttamista, minkä tiedetään olevan hidas ja vaikea tie.
Ehdotus olisi ehkä toteutettavissa nykyisten institutionaalisten järjestelyjen puitteissa. Sen sijaan että EKP lainoittaisi jäsenvaltioita suoraan, voisi se aivan yhtä hyvin ostaa vaikkapa Euroopan Investointipankin (EIP) liikkeelle laskemia velkakirjoja tismalleen samalla summalla. Nyt aivan samanlainen 500 miljardin euron investointiohjelma voitaisiin toteuttaa Euroopan Investointipankin kautta, joka investoisi kunkin jäsenmaan suosittelemiin projekteihin.
En tosin tiedä, onko EIP:ltä kielletty keskuspankkirahoitus. Jos on, voidaan järjestely kiertää luomalla (taas) uusi organisaatio tai mahdollistaa Euroopan vakausmekanismille (EVM) lupa lainata keskuspankista. Tämä uusi ”yksityinen” organisaatio (esim. jäsenmaiden yhdessä omistama pankki) tai EVM voisi sitten rahoittaa 500 miljardin investointiohjelman lainaamalla EKP:stä ja investoimalla rahat jäsenmaiden suosittelemiin projekteihin.
Hyviä pointteja Patrizio.
Olen edelleen sitä mieltä, että jos poliittista tahtoa löytyy tarpeeksi, keinot ko. investointiohjelman läpiviemiseksi kyllä löytyvät. Suurin ongelma on siinä, ettei se tai mikään muukaan relevantti ratkaisumalli ole noussut eurovaltioiden poliitikkojen ja kansalaisten tietoisuuteen. Jos näin kävisi ja julkinen keskustelu lähtisi todella käyntiin esimerkiksi ennen eurovaaleja, talouspolitiikan suunnanmuutos saattaisi toteutua hyvinkin nopeasti. Tietysti myös vastustajia ohjelmalle löytyisi, kuten tekstissä mainitsinkin.
Jussi
Hyviä ajatuksia, nyt ne tarvitsee vain kuljettaa päättäjille ja kansan tietoisuuteen.
Eihän tässä mitään muutoksia tehdä, ennen kuin osakekurssit syöksyvät, mutta tätä order out of chaos tekniikkaa voisimme välillä käyttää johonkin yleiseen hyvään, sillä viime vuosina tätä taktiikkaa on käytetty lähinnä überrikkaiden, pankkien ja suurkorporaatioiden hyväksi.
Tulevaisuusselonteko kannattaisi kirjoittaa siitä, että mikä on hyväksi ihmisille ja miten korporaatioit voivat tukea tätä. Nyt homma on hieman lähtenyt lapasesta ja ihmisten väliset erot kasvavat huolestuttavasti. Kohta meillä on taas ensimmäisen, toisen ja kolmanne luokan kansalaisia, joka johtaa aina valtavaan määrään konflikteja.
”Virallinen jako erillisiin hutu- ja tutsikansoihin on perua Belgian siirtomaavallan ajoilta. Siirtomaaisännät pitivät hutuja tutseja alempiarvoisina, mikä näkyi muun muassa koulutuksessa, työpaikoilla ja muuallakin yhteiskunnallisena erotteluna.”
”Tämän rotuopin mukaisesti belgialaiset siirtomaaisännät loivat muun muassa Ruandaan apartheidistisen hallintojärjestelmän, joka loi pohjan alueen myöhemmille etnisille konflikteille kuten Ruandan kansanmurhalle.”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hutut
Eräs epäkohta maailmasta tuodaan varsin hyvin esille tässä pätkässä. The Corporation, http://www.imdb.com/title/tt0379225/?ref_=nv_sr_1 http://www.youtube.com/watch?v=Y888wVY5hzw
Monet yrittäjät ja pankkiirit ajattelevat vain yrityksensä parasta ja selviytymistä. Aina mennään sieltä missä aita on matalin ja harvemmin ajatellaan työntekijöiden saati muiden viiteryhmien parasta. Ainoastaan selviytyminen ja tulos ovat monen yrityksen\yrittäjän tarkoitus. Tämä johtaa ikävään lopputulokseen monelta osin. (Tämä, siis perustuu empiirisiin keskusteluihin, eikä mihinkään kuvitelmiin kyseisiin segmentteihin kuuluvien henkilöiden kanssa.) Eräs kortti, minkä nämä henkilöt aina vetävät taskustaan on marttyyrikortti. He ovat sijoittaneet niin paljon ja yrittäjällä\johto henkilöllä ole mitään turvaa ja niin edelleen. Tätä varten osan EIP\EKP rahasta tulisi suunnata suoraan kuluttajille, jotta valtio ei pysty kuppaamaan kaikkea – en oikein luota moneenkaan EU-hallitukseen, sillä meillä ei ole ollut mitään ihmeempää seulaa laajentuessamme. Tämä kuluttajille suuntaaminen tapahtuisi, siis perustulon avulla, jonka ei tarvitsisi olla mitenkään hirmuisen suuri. Pääasia, että kleptokratioiden ei anneta siirtää kaikkia rahoja Sveitsiin. Suomessa voisimme varmasti taata kohtuu kokoisen perustulon, kun valtiokin tulee hieman vastaan, jolloin saamme Lepomäeltä\über-uusliberaaleilta yhden marttyyrikortin pois.
Tuosta Patrizion ehdotuksestasta Yanis varoufakis on kirjoitellut jonkin verran omassa blogissaan.
Voisin mennä vielä yhden askeleen pidemmällekin ja ehdottaa, että perustamme Euroopan kansalaisten hyvinvointia edistävän Sammon. EKP pumppaa vuosittain tietyn määrän (indeksiin sidottu?) rahaa Sampoon, joka jakaa rahat kansalaisille\valtioille ilman korkoa, jolloin rahan ei ole edes tarkoitus palata ja näin saamme kiertoon ”velatonta” rahaa, eivätkä valtiot olisi enää (niin) riippuvaisia markkinoista. Tämä toki suututtaa ihmisiä, jotka haluavat korporaatioiden johtavan maailmaa ja näyttävän suunnan ihmisten kehittymiselle, mutta tälle emme voi mitään. Kirjanpidossahan tämä näkyisi, niin että Sampo olisi keskuspankille velkaa, mutta Sampo vain antaisi rahat pois ja se menisi vastaanottajilla vastavaa puolelle, ilman velkasuhdetta.
Sori, jos vähän kierreltiin ja kaarreltiin aiheen ympärillä.
Näin EU-vaalien alla, tuli mieleen onko jotain poliittista puoluetta ehdottaa ? kirjassa ”taloutta työväelle” annetaan ymmärtää, että SDP:llä tulisi ainakin olla luontainen halu ajaa talouteen valtion suurempaa roolia tai EU:n tapauksessa EKP:n mandaatin muutosta. Vihreillä taaseen luulisi olevan halua muuttaa ilmastopolitiikkaa ja tässä olisi nyt välineitä siihen. Perussuomalaisilla linjan muutos euron suhteen voisi hyvinkin luontevasti muuttua EKP:n panostamiseen viimekätisenä lainaajana ohi pankkien, joita ovat suuresti syyllistäneet EU-kriisistä.
Olen muutammia Euroopan parlamentin istuntoja kuunnellut, kun siellä on ollut talousasiaa ja vasemmisto\sosiaalidemokraati ovat mielestäni ymmärtäneet parhaiten sen, mistä kenkää puristaa ja ovat valmiimpia toteuttamaan tässä blogissa mainittuja toimenpiteitä Euroopan pelastamiseksi. Liberaalit (keskusta ja kokoomus) luottavat siihen, että markkinat kyllä toimivat ja korjaavat tilanteen. He ovatkin olleet vallassa 16 vuotta ja vatuiksi on mennyt.
SDP:llä on muutamia fiksuja ihmisiä riveissään mm. Miapetra KumpulaNatrilla on ollut ihan fiksuja ideoita taloudesta, kun muutaman kerran olen häntä kuunnellut. Vielä emme kuitenkaan tiedä, että ketä kaikkia ehdolle asettuu ja millainen heidän osaamisensa on.
Vihreät ovat ajaneet sisään tämän päästökaupan, joka on Jenkkien pankkimafian keksintöjä. Vihreät halusivat pörssikaupan käyttöön, vaikka Jenkit siitä Bushin kaudella vetäytyivätkin. Olisi ollut kaikkien kannalta paljon helpompaa, jos päästöjä olisi verotettu, joka ennen pankkimafiaa olikin ideana, mutta tällöin pankkimafia ei olisi päässyt osalliseksi kaupoista. Kuitenkin, nyt kun vihreät ovat osoittautuneet kohtuu hölmöiksi, niin en heitäkään pysty suosittelemaan.
Perussuomalaisia en suosittelisi äänestään Sampo Terhon takia, sillä hänellä on jonkinlainen Angry Birds-kompleksi ja hän yrittää ajaa maailman samaan tilaan, joka aiheutti ensimmäisen maailmansodan vapauttamalla kaiken ja poistamalla mm. sosiaaliturvan. Hän vaikuttaa haluavan purkaa Euroopan New Dealin ja palauttaa meidät luokkayhteiskuntaan, jossa ei ole mahdollista nousta. Tästä syystä toivon, että kukaan ei eurovaaleissa äänestä protestiksi perussuomalaisia, sillä tällöin joudumme ojasta allikkoon. Sampo Terho ei vaikuta ymmärtävän hölkäsen pöläystä rahatalouden perusteita, vaan haluaa luoda maailman, jossa suurin osa kärsii. Hän myös käyttää argumentoinnissaan lähinnä vain mörköjä ja huutelee liittovaltio, liittovaltio, huhuu… Hänellä ei ole mitään kunnollisia ideoita, toisin kuin esim. Myllyniemellä. Myllyniemi ei kuitenkaan taida olla ehdolla näissä vaaleissa.
Samp Terhon ”ajatuksia”.
http://yle.fi/uutiset/tyottomat_eivat_innostu_sampo_terhon_laakkeista/6461919
Itse olen melko varma, että äänestän (vas) Heikki Patomäkeä. http://patomaki.fi/ http://heikkipatomki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Tähän asti esillä olleista ehdokkaista hänellä on parhaat ja realistisimmat ideat. Kannattaa lukea hänen kirjojaan, jos haluaa sivistää itseään.
Nämä ovat erittäin tärkeät vaalit, sillä jos näissä epäonnistutaan, niin helvetti saattaa oikeasti päästä Euroopassa valloilleen ja rauhanprojekti muuttua teurastusprojektiksi. Ironista on, että vahva Saksa 7 % ylijäämällä on jälleen pääosassa. 😉 30 prosentin työttömyys ilman kunnolista sosiaaliturvaa ei vain voi johtaa mihinkään hyvään.
Ihmisten tulisi äänestä ehdokkaita, jotka hallitsevat kokonaisuuden ja erityisesti talous- ja rahapolitiikan kokonaisuuden.
Vaikka EKP ryhtyisikin jakamaan investointipaketteja niin eikö
epätasapaino säilyisi edelleen eli kilpailu euromaiden välillä jatkuisi ?
Ei investointipaketeilla tietenkään kaikkia ongelmia ratkota. Mikäli toteutettaisiin Ahokkaan ehdotus ja saataaisiin rahat koordinoitua pienituloisille, jotka tienaavat 0-3000 €\kk, niin voimme olla melko varmoja, että he kaiken tuon rahan käyttäisivät ja saataisiin Eurooppaan ostovoimaa, jolla saataisiin talouteen elämää.
On Suomessakin yritysten välistä kilpailua, vaikka olemmekin yksi valtio. Tietysti EU:n tulisi yhtenäistää verojaan, että pääsemme eroon veroparatiisimaista. Nyt alkaisi jo olla hyvä paikka kiristää maita tekemään ne muutokset, sillä monen veroparatiisivaltion talous alkaa olemaan hirveässä kunnossa. EU:lta tosin puuttuu vahvat johtajat ja visio. Tai no on heilläi visio. Markkinat hoitaa homman, ei tarvitse tehdä muuta kuin nostaa palkkaa ja ihmetellä.
Saksan ylijäämästä pitäisi mielestäni hyötyä Saksan kansan ja heille tulisi antaa palkankorotus kautta linjan, joka johtaa joissain teorioissa viennin pienenemiseen ja sisämarkkinoiden kiihtymiseen. Mielestäni palkoissa pitäisi olla automaattinen palkankorottaja, joka korottaa kaikkien valtiossa työskentelevien ihmisten palkkoja suhteessa maan ylijäämään. Näin teoriassa minkään maa ei kykenisi koko ajan viemään, vaan saisimme kansainvälisen clearingin balanssiin. Eikö Keyenskin toivonut jotain valtioiden keskenäisten ylijäämien clearing-systeemiä ja ulkomaanapu on esim. tällainen clearing-hommeli? Annamme Kenialle rahaa, että he voivat ostaa vessapaperia ja sitten teemme vessapaperia Suomessa ja saamme apurahat takaisin.
Aiheuttaahan tämä jonkin verran hommaa automaattisille vakausmekanismeille ja yrityksiä saattaa kaatua. Tosin, nykypäivänä, kun yrityksillä on konttoreita vähän joka puolella, niin luulisi olevan mahdollista, että kun A-maassa palkat nousee, niin siirretään toimintoja B-maahan ja hissutellaan ja kun asia kääntyy päälaelleen, niin lisätään toimintoja taas A- paikassa. Ihmiset voisivat pomppia tuotannon ja palvelualojen väliä. Ilman suurempaa stressiä tietenkin, sillä EKP maksaa kaikille Euroopan kansalaisille kansalaispalkka, joka riittää ruokaan ja asuntoon.
Ei kaikkea tietysti voi ratkaista kerralla, mutta jostain on hyvä aloittaa. Ostovoiman pitäisi mielestäni olla prioriteetti numero uno, sillä ilman ostovoimaa tulee taloustsunami, joka kaataa kaiken infrastruktuurin. Ei silläkään niin väliä olisi, jos asuisimme Afrikassa, mutta Suomessa tulee aivan julmetun kylmä talvisin.